torstai 19. joulukuuta 2013

Kynnys

Ensimmäisen maailman ongelmatoimistosta hyvää päivää! On ollut järkyn vaikea blogata, kun en jaksaisi valittaa koko ajan. Toisaalta, nyt valitan valittamisesta. En siis voi voittaa.
Mutta jos tehdäänkin nyt niin, että listaan nopsasti kiusaavat asiat mielenpäältä ja siirrytään sitten asialistassa eteenpäin.
Eli asiat jotka on rikki: tutti, tietokone, olkapää ja jouluvalot.
Asiat jotka puhtaasti vain ketuttaa: manflu, työnteko ja TuVen ruokavalio (siis sen kapeus).
Asiat jotka ällöttää ja ketuttaa: meillä on ilmeisesti hiiriä.

Tutittomuutta on ollut huomenna kaksi viikkoa. Yöt on rauhoittuneet todella paljon, tässä on ollut useita öitä jolloin ei ole kuulunut pihaustakaan nukahtamisen jälkeen. Ainoa vaan että nukahtamiseen vaaditaan noin tunnin nukutustappelu allekirjoittaneen kanssa. Jos en ole kotona, nukahtaminen tapahtuu Keittiksen kanssa vartissa. Tarttee vissiin hankkia harrastus tohon kasin tienoille. Harmi vaan että olen silloin jo niin väsynyt ettei salillekaan napeksi lähteä.

Joulu tulee, olen valmis. Aattona ollaan omilla porukoin ja syödään kuulemma kalkkunaa. Joulupäivänä mennään ihmettelemään reestä tippuneita lahjoja vanhemmilleni. Tapanin suunnitelmat on vielä auki, Keittiömestari on silloin jo töissä. Jos vaikka ehtisi silloin blogistelemaan.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kappas, puhetta

Olin TuVen kanssa kaverin luona viime viikonloppuna. Vähän meinasi jännittää kun kaksissa naisin ajeltiin vajaa 400 kilometriä suuntaansa. Mutta hyvinhän se tietysti meni, ilman ylimääräisiä pysähdyksiä saati huutoa.

Olin tietysti tuskaillut myös emännällemme tyttösen puheen puutetta, ja oltiin asiaa pähkäiltykin useaan otteeseen äiti-ihmisten kesken. Kävi kuitenkin ilmi että joko olen immuuni lapseni ulosannille tai sitten TuVen kielenkannat irtosi parahiksi Pohjanmaalla. Kaverini löysi nimittäin tytön ääntelystä toistuvasti omat mölähdykset ainakin sanoille äiti (äit/äitää), keksi (kekk), kiitos (kiita) ja oho (o-ou). Noillahan pärjää jo pitkälle.
Kun kaverini niihin huomiota kiinnitti, olen sen jälkeen itsekin kuullut samat "sanat" tytön suusta. Että toivoa lienee ilmassa. Vaikkakin kuunnellessani kaverin 2,5v nonstop-papupataa, tuo hiljainen versiokin tuntuu ihan kivalta.

Hiukan jännittää tuleva viikonloppu. Tuttivierotus lähestyy, vaikka strategia onkin vielä auki. Ihan kuin harjoituksen vuoksi, TuVe on päättänyt tapella joka ilta tällä viikolla nukkumattia vastaan. Onneksi on riittänyt että istun samassa huoneessa vahtimassa unentuloa, veikkaan että viikonloppuna ei paljon blogata samalla (niinkuin parhaillaan).

tiistai 26. marraskuuta 2013

Ei pelkkää silkkoa kuitenkaan

Alkoi itseänikin oikein masentamaan edellinen postaus. Höh.

Mutta miksi palasin näin nopeasti linjoille on se että, tarvitsisin suuren yleisön apua. Alkaa nimittäin käpy palamaan sen meillä asuvan tuttiritarittaren kanssa. 2-4 kertaan yössä joudun käydä etsimään sitä kadonnutta imuketta. Läpi yön nukkuminen olisi jees, nimittäin.

Veikkaan että järjen puhuminen ei onnistu, mutta lähdenkö leikkaamaan tuteista osia vai hävitänkö ne vaan? Ajattelin toimeen ryhtyä itsenäisyyspäiväviikonloppuna, kun olisi kolme päivää vapaata ja aikaa vääntää tytön kanssa asiasta. Niin ja kuinkahan kauan Se eroprosessi kestää?

Toki tiedän että yksilöitähän tässä kaikki on, mutta pieni tsemppi tekisi terää!
Tein tämän postauksen muuten puhelimella, meinaan jos on hirveästi typoja tai asettelu on outo muuten vaan!

maanantai 25. marraskuuta 2013

valivali-nirinari

Huokaus ja haukotus.
Maalaiselämä on tehnyt meikäläiselle temput terävät. Kun täällä ei ole juurikaan tuota valosaastetta, on jonkinsortin kaamosmasennus vissiin päässyt yllättämään.
Vuodenajan lisäksi väsyttää työt, kaikki uutuudenviehätys on kyllä karannut taivaan tuulin, mutta odottelen fiilisten tasaantumista. Tietysti näin viimeisenä taloon tullutta ei nuo YT-neuvottelutkaan oikein jaksa naurattaa.

Toisaalla Keittiömestari tuntuu näin pikkujoulukaudella painavan ympäripyöreitä päiviä töissä, joten kaikki torpan työt tuntuu olevan mun työlistalla henkisen yksinhuoltajuuden lisäksi. Onneksi jouluun on enää kuukausi ja Keittiksellä helpottaa työt silloin.

Terve elämä on kaiken tämän jälkeen ollut kaikea muuta kuin tervettä. Eilen söin poppareita iltapalaksi, edellisenä iltana ollessani viikonloppuhoidossa porukoilla vetelin nakkipiiloja iltanälkään.. Eli ei ole niissä hommissa paljon kehumista. Jos vain Keittiksen työt antaa periksi olen kuitenkin pyrkinyt heilumaan salissa tai jumpalla vähintään kolmena päivänä viikossa. Eli toisin sanoen olen käynyt kahdesti viikossa jossain edellä mainituista aktiviteeteista. Mutta tällä hetkellä sekin on kotiin päin.

Ja sitten sain päähäni haluta toisen lapsen. Ei siinä mitään, mutta meillä on kättä päälle-sopimus Keittiömestarin kanssa että yhteen jää tämä kokeilu. Ja tiedän ettei Keittis ala asiasta neuvottelemaan. Ja että mistäkös sen tiedän. No koska kysyin. Nää on taas näitä kysymyksiä että toinen saa tahtonsa läpi ja toinen on karvaasti pettynyt, mutta kummanko mielipide sitten painaa vaakakupissa enemmän. Jospa tämäkin menisi huokailemalla ohi, ja palaisin siihen tunteeseen joka mulla on tähän asti ollut että yksi kersa riittää.

Että tällainen postaus tällä kertaa. Kiitos ja anteeksi, tässä viime viikolla blogi vietti 4-vuotispäiviään mutta katellaan niitä bileitä sitten ensi vuonna.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Ba!

TuVen korviin on nyt suunnitelman mukaan tungettu vierasesineitä. Kreivin aikaan, tytölle lykkäsi uutta nuhaa viikonloppuna ja lääkäri enteili että uuden tulehduksen merkit näyttäytyi jo (edellinen kuurihan loppui siis maanantaina). Mutta ohjelman mukaan edettiin, ja hyvä niin. Olen päättänyt että nyt tehty putkitus katkaisee ikävästi karkuun päässeen kierteen jo lähtöönsä.

Kierteestä toiseen. Olen uteliaisuuttani jättänyt kaksi viikkoa leivän pois kokonaan ruokavaliosta, en mitenkään hiilarittomassa hengessä tai muuten, vaan siitä yksinkertaisesta syystä että huomasin tässä välillä eläväni täysin leivällä, korvasin sillä kaikki ateriat kiireisinä työpäivinä.
Nyt olen huomannut että mieleni minun tekevi jumalattomasti karkkia! Kryptistä, aiemmin olen aina kuulunut jengiin sipsiä ja suklaata, mutta nyt irtokarkit huutelevat perääni kaupassa. Ja sitä kutsua on aika vaikea olla noteeramatta (kirjoittaa hän toinen käsi tuttifrutti-pussissa).

Alkaakohan TuVe kohta puhumaan? Tänään aamulla kysyin haluaako banaania, vastasi hän tomerasti räkä poskella että BA! Lounasajan koittaessa TuVe kiskoi mua puntista, osoitti syöttötuolia ja sanoi namnam!
Onneksi en lyönyt vetoa, päiväkodin puheterapeutti veikkasi että TuVe puhuu ennen joulua...

maanantai 21. lokakuuta 2013

Sinäkin Brutukseni

Tekeekö hampaita?
No olihan tässä aika hulina viikonloppu, bileitä ja haravointia.
Onkohan oppinut uutta?
Johan tuo on nenää valutellut, ei kai kuumetta kuitenkaan?
Ei kai ole mennyt mitään epäsopivaa?
Oliskohan se kuitenkin ne hampaat?
Vai olisko vaihe vuosi ja kahdeksankuisen elämässä että kun on nukunut kaksi tuntia voi herätä bailaamaan, näin on tehty nyt neljänä yönä. Siis valvottu välillä 22-24, kikateltu ja heitelty unikaveria ilmaan.

Katsokoon korvalääkäri kontrollissa sinne suuhunkin kun meille tyttö ei näytä, jos ne hampaat kuitenkin riivaa?
Ei riivannut hampaat ei.

Molemminpuolinen märkivä korvatulehdus sen sijaan. Kolmas alle kolmeen kuukauteen.
"Sairasta suolistoa säästäen suosittelen putkitusta jotta päiväkotiura voi jatkua" linjasi hurmaava korvatohtori.
Muuten oltaisiin voitu katsella, mutta allergian turmelema vatsa ja suolisto on kovilla aina kun tyttö saa antibioottia suun kautta. Vaikka eihän putkitus onnea takaa. Välttämättä.

Eihän siinä mitään sitten, puolentoista viikon päästä titaania korviin. Kaunis ajatus vielä korvatohtorille, soitti käynnin jälkeen vielä perään että onko herännyt kysyttävää ja onko ratkaisu meille ok.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kuin veitsellä leikaten

Ei sovi kauraleipä meikäläisen ruokavalioon. Leikkasin keskiviikkona leipää, sellaista kovaa kaurareikäleipää, sillä seurauksella että vetelin aimo siivun myös keskisormestani. Voi kertoa että sattui. Ja sattuu vieläkin.
Leikkausoperaatio tapahtui noin kahden maissa, mutta vielä illalla siitä vuosi kaikkien tuppojen läpi niin iloisesti verta että oli pakko lähteä näytille lääkärille. Kyllä kuulkaas hävetti, vaikka matkalla autossa yritin keksiä jotain syytä miksi leikkaisin omaa sormeani, en keksinyt mitään.
Turha reissu sen puoleen, viipaloitu pala oli jo huuhdottu jonnekkin viemäriverkostoon ja reikä muutenkin sellaisessa kohtaa ettei sitää vissiin olisi kunnialla saatu tikattua. Jäykkiskin on voimassa niin en piikkiäkään saanut. Antibioottiresepti tuli varalla jos näyttää että tulehtuu. Tarjosi tuo saikkuakin, mutta epäilin että töissä näppiksen ääressä olen enempi turvassa kuin TuVen vaippoja vaihtamassa.
Ikävästi vaan sormea tykyttää edelleen lähes koko ajan, joten koneella vapaaehtoisesti kirjoittelu on poissa luvuista.

Perjantaina menin salille, mutta heti kun vähän heiluin alkoi sormi vuotaa uudelleen. Että tulee tässä vietettyä vielä muutama päivä salilomaakin. Onneksi nenän kaivelu sentään onnistaa!

Jatketaan vielä hetki kädellisissä asioissa. TuVella on aika raskasta, hän ei tykkää hanskoista. Tänäänkin ulvoi noin 20 minuuttia keskellä pihaa ja ravisteli käsiään. Vaihdoin siinä ajassa talvirukkasista vedenpitäviin tumppuihin ja lopulta ohuisiin neulelapasiin, mutta kurjaa oli silti. Kyllähän mä sen tavallaan ymmärrän, että kun ei mistään saa kunnolla pidettyä noilla hanskoilla kiinni. Enkä muutenkaan ole löytänyt niitä neulelapasia lukuunottamatta yhtään sopivia hansikkaita, kaikki on ihan julmetun kokoisia ja peukalot hukkuu!
Mutta ymmärrän myös sen, että kun on pakkasen puolella lämpötilat, on hanskatta olo mahdotonta.
Iltapäivällä lämpeni onneksi hiukan että niillä ohuilla selvittiin ulkona. Yritettiin tehdä vähän pihahommia, varsin lystikästä oli yksikätisenä yrittää haravoida maahan jäätyneitä lehtiä muuten.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hyvä mieli

Selkään sattuu.
Pakaroita pakottaa.
Alleja aristaa.
Hauista heikottaa.

Jes.

Onnea on uusi treenikaveri ja saliohjelma.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ja vaihteeksi harmittaa.

Viimeksi ihmettelin huutavaa jälkikasvua. Lievä korvatulehdus, kuuri syöty ja tyytyväinen tyttö saatu takaisin. Tai no päiväkodista haku koettelee vieläkin, mutta kiukkua kestää ehkä noin puoleksi tunniksi. Ja kun Keittis hakee on tyttö yhtä hymyä. Normimeininki siis.

Olin viime viikonlopun hummailemassa, siksi vakioksi muodostunut viikonloppupostaus jäi uupumaan. Polskuttelin kaverin kanssa kahden perjantaista sunnuntaihan kylpylässä, ja kylläpä teki eetvarttia. Kahdet rikkoutumattomat yöunet, rauhalliset ruokailuhetket ja ajankäyttö oman tuntemuksen mukaan. Niin ja se buffa-ruokailu. Oi autuutta.

Olipa muuten paljon lapsia tuolla kylpylässä. Ja pieniä sellaisia. Tämä on taas ehkä asia jota mä en vaan ymmärrä, tai sis tajunnut että joku tuo lapsensa sinne, kun tiukalla dieetillä ja lehahtelevalla iholla varustetun lapsen vienti kylpylään ei ehkä ole ensimmäisenä kokeiltavien asioiden listalla. Vähän nosti katkeruus taas karvaista päätään kun tähän kiinnitin huomioita. Että tuotakaan asia ei meidän perheeltä onnistu noin vain.
Saatiin Tässä hetki sitten kutsu ulkomaanreisulle, Unkariin, viikoksi. Okei, omasta työstä ei nappaa heti ottaa viikkoa palkatonta oli syy sanoa kiitos mutta ei kiitos. Keittiömestarikin aloittaa ensi viikolla uudessa paikassa, joten häneltä loman otto olisi ollut vielä ankeampaa. Mutta oikeasti kaikista ankeimmaksi koen sen, että meidän olisi pitnyt raahata viikon ruoat TuVelle mukaan. Bataattia varmaan olisi saanut paikan päältä, ja varmasti myös kvinoaa. Ja ehkä lohtakin. Mutta entäs poro? Lapsellehan olisi viikossa kasvanut kidukset jos olisin sille pelkkää bataattia ja lohta syöttänyt (nyt sille kasvaa sentään kidusten lisäksi sarvet..). Ja koska ruoat on meidän itsetekemiä, eikä teollisia valmisteita hiukan tuo kylmäketjun pitäminen täältä perille arvelutti myös. 
Ehkä olen vaan ankea mieleltäni, ja joku varmasti reissaa suurempien haasteiden kanssa, mutta pidätän oikeuden katkeroitua keskenäni. Onneksi katkeruuskin on vain ohimenevää kaiherrusta.

Nyt nautin rauhallisesta päivähetkestä ilman yhtään negatiivista ajatusta. Keittis ja TuVe on yhteispäikkäreillä ja kahvinkeitin on tässä postauksen aikana ehtinyt keittää päiväkahvit. Täällä paistaa aurinko, taidan raahata peräni kahvikupin kanssa pihakeinuun.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tuttityttö ja hermoromahdus

Argh. Tuo lapseni lempeäluonteinen on muuttanut asuman päiväkotiin. Meillä kotona sen sijaan asuu vaan alati tuttia syövä raivoraija. Ei päästä päiväkodilta kuin kuraeteiseen, tai hyvänä päivänä portille kun alkaa selkä kaarella huuto. Joka päivä. Ja se huuto loppuu vain jos saa syödä tuttia ja senkin jälkeen kuuluu sangen käskevää narinaa koko illan. Aamut onneksi menee suht hyvin, TuVe taitaa olla niin unenpöpperössä ettei tajua vastustella. Ollaan tässä nyt mietitty kaikki mahdollisia muuttujia.
Allerginen reaktio on poissuljettu; vähän on ihottumaa, mutta niin vähän ja oikeastaan vain poskissa (jotka on koko ajan tietty märkinä krokon kyynelistä ja/tai räästä). Ja yöt nukkuu aika jees, nukahtaakin ilman ongelmia. Varmaan on siitä viiden tunnin kiukkusessiosta niin väsynyt. Ja päiväkodissa tosiaan on kuin päivänpaiste, tuskin jaksasi feikata jos olisi paha olla koko päivää.
Taitaa siis mennä päiväkodin aloituksen piikkiin tämäkin, kiukuttelee vanhemmilleen kun joka päivä hylätään. Ja tänäänkin on sitten miellyttävästi ollut kiukkua koko päivä.
Ja sitten on tietysti vakiotekijät; hampaat, rokotuksen tuottama vaiva (sai MPR-rokotteen reilu viikko sitten), flunssa (vastahan tuo viime viikon olikin kotihoidossa ja nokka valuu taas) tai sitten joku muu vaihe.

Tosiaan toisena miellyttävänä asiana on tuo jatkuva tutin syöminen; jossain vaiheessa kesää ja alkuviikot päiväkodissa tuo vaan puristi tuttia nyrkissään nukkuessaan, ja jos sitä söi niin vain ja ainostaan nukkuessaan. Kunnes tuli sitten jotain allergiaoiretta mitä tutilla helpoteltiin ja siitä se jotenkin jäi päälle. Koko ajan se pahanhajuinen värkki on tytöllä suussa, siis kotioloissa. Päiväkodissa sitä syö vain nukkuessaan. Ja jos johonkin lähdetään nin muut virikkeet yleensä riittää eikä tutin perään kaipailla, samoin hyväntuulisuuskin tekee aina paluun.

Nyt kun tätä kirjoitan tajusin että meillä kotonahan on selvästi vaan liian tylsää, siksi tuo kiukkuaa ja syö tylsyyteensä tuttia?

Hermoromahdushan se sitten vaanii, jotenkin pinna on tosi kireällä enkä jaksaisi kuunnella sitä narinaa ja kitinää yhtään. Huono äiti kun olen. Kateellisina luen muiden työssäkäyvien äitien kirjoittelua siitä että työpäivän jälkeen jaksaa huomioida lasta ja keskittyä leikkiin. No aika harvoin. Syliä yritän tarjoilla ja kirjoja lukea, ja hyvin usein tarjoudun vieraaksi kahvikesteille mutta kun vastapelurina on känkkäränkkä ei ihan hirveästi huvita. Ja yhtä kypsä on Keittiskin tilanteeseen.
Kerroin perjantaina tytön omahoitajlle päiväkodissa tästä tilanteesta, kun hän oli juuri kertonut kuinka tyttö on syönyt kaiken tarjotun, nukkunut ja leikkinyt pitkään ja hartaasti.
Sanoin ihan suoraan että välillä kun kaarran päiväkodin pihaan joudun parkkiksella vetää henkeä ja oikein keräämällä kerätä itseni että jaksan hakea lapsen.
Sain vastaukseksi lämpimän halauksen ja toteamuksen että en ole ensimmäinen äiti joka näin tuntee. Ja että on parempi sanoa se ääneen, ja että kyseessä on TuVen prosessointi päiväkotiin viemistä vastaan todennäköisimmin.

Tietysti hermaria vielä lisää se, että olen aika väsynyt työpäivän jälkeen, kaikkia on vielä uutta eikä mihinkään asiaan oikein ole tullut rutiinia. No paitsi kahvinjuontiin. Ilmeisesti olen kuitenkin tehnyt töitä palkkani eteen, sillä tarjosivat lisähommaa ja vastuuta. Toivottavasti kyseessä on oikeista syistä annettu lisähomma, eikä vain sellainen paskaduuni mistä muut älyävät kieltäytä. No aika näyttää.

Ehkäpä tämäkin asia tästä suttaantuu, enemmin tai myöhemmin.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Nak,nak, nak, nak...

Keittiömestari on selvästi löytänyt uuden pelin, ja hakkaa sitä tuolla omassa kamarissaan. Veikkaisin että space-nappulan painelu taitaa olla keskeinen osa pelaamista. Hiukan ärsyttää.

On tämä ihmisen mieli mystinen, mietin tänään kun kolmatta kertaa tein "ja vielä viimeinen sarja, jaksaa, jaksaa"-komennon raikuessa jumppaliikkeitä. Maksaa nyt siitä että joku kiduttaa. Olen tosiaan pyörtänyt kaikki puheeni ja käyn kansalaisopiston kuntojumppa-tunneilla, ja ne on kyllä sitä itseään! Se vetäjä on sellainen kuivan kesän orava joka huutelee sieltä edestä sellaisella nousevalla nuotilla kuten vaan arvonsa tunteva jumppatäti tekee. Rasittavaa. Mutta paikat huutaa hoosiannaa, joten näytän palaavan onnettomuuspaikalle kerta toisensa jälkeen.

TuVen maitokokeilut vähän jäi, yritin sen ällön raejuuston jälkeen maustamatonta juggea, mutta tyttö kieltäytyi siitäkin. Ja alkuviikosta nousikin poskille nestettä tihkuvat ihottumaläntit ja reidet oli ruvella. Että eiköhän se ollut siinä.

Nyt onkin tytsyllä päällä jokin maailmanlopun lentsu, räkä on sellaista liisteriä että sillä saisi varmasti sohvan pysymään seinällä. Ja kovasti yskittää kun lima valuu kurkkuun. Kuumetta ei ole ollut, eiköhän se olisi jo tullut kun tyttö on sairastellut oikeastaan sunnuntailta asti. Katsellaan niitä uusia ruokia sitten joskus. Painoa on kuitenkin tullut ihan jees ja pituutta jonkin verran, kun viime viikolla neuvolassa käytiin pyörähtämässä. Tosin painoa on tullut omasta mielestäni aika hintsusti, ja jos se vielä tekee notkahduksen kun vastike lopetetaan niin aika kuivan kesän orava meillä täällä kotonakin pyörii.

Keittis täyttää pyöreitä viikonloppuna, tarttisi jotain keksiä. Sai kyllä jo pyytämänsä synttärilahjan, teleskooppivarren painepesuriin (miehet..) mutta jotain pientä yllätyssektoria pitäisi keksiä. Mutta kun tuo pyörii kotona TuVea hoitamassa niin en oikein mitään saa salassa tehtyä. Ja tässä hetkessä iskee todellisuus tästä maalaisuudesta, ihan noin vaan ei voi poiketa "kaupoille" pyörimään ja katsastamaan josko jotain löytyisi. Tai onhan tuo mahdollista, kunhan autolla matkustelee ensin sen reilu puoli tuntia lähimpään kasvukeskukseen. Noh, jos vaikka askartelisi jonkun lahjakortin työajan puitteissa.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ollakko vai eikö, pyhä lehmä?

Viime viikon lääkärissä käynniltä tuli myös kotiläksyä; pitäisi tehdä maitoaltistus kotioloissa kun edellisestä on jo vuosi. Voi kääk. Käsitellyllä maitotuotteella pitäisi alkaa, eli esim hapatetulla maidolla. Raejuustolla lääkäri kertoi monen aloitelleen, ja muistelin että sillä niitä allergiattomiakin taidetaan lehmnmaidon ihmeelliseen maailman totuttaa. Ja nopeastikin pitäisi altistus tehdä, tai siis annostusta nostaa; teelusikka, ruokalusikka ja kolmantena päivänä ylösnou-, eikun desilitra.

Koska jälkikasvun mystinen olotila ei ole muuttunut oikeaksi flunssaksi, vaan on jänyt tasolle tippa nenästä silloin tällöin, päätettiin tarttua härkää sarvista. Koska jos joku jännittää, niin maito. Tai lähinnä oireet siitä. Ja mitä pidemmälle asiaa siirrän tulevaisuuteen, sitä enempi se jännittää.

Allergialääkkeet ja kortisonivoiteet kaivettiin kaapista, soitettiin mummo päivystysvalmiuteen jos oireet menee hulinaksi ei päiväkodin tätien tarvitse hulinoida maanantaina tytön kanssa.
 Eile lounaalle katoin varsinaisen ruoan lisäksi pöydälle sen teelusikan raetta. Tyttö ei tainnut tajuta sitä ruoaksi, vaikka omaan suuhun nappasin siitä yhden rakeen. Aikana houkuteltua sain tuon sitä maistamaan, ja naamahan meni välittömästi nurin päin ja lautanen työnnettiin kauemmaksi. Reiluna äitinä sitten sekoitin sen vajaan teelusikallisen lopun lounaan sekaan, ja siihen loppui syöminen ja alkoi pään pudistelu ja lautasen pois työntö. Olkoon ajattelin, tuohon näki kun sotkin ruokaan ne rakeet.

Tänään olin ovela kettu, ja sekoitin raejuusto-ruokalusikallisen valmiiksi lounaan sekaan, ja tytölle maistui ehkä  vajaa puolet annoksesta, sitten tuli totaalistoppi.

Mitens nyt suu pannaan? TuVe ei kehitellyt eilisen pohjilta mitään iho-oireita, ainakan selviä. Ja suuhun siis upposi ehkä 1/4 osa teelusikasta. Tämän päivän oireista ei vielä tietoa kun tyttö nukkuu, mutta uni ainakin maittaa joka itsessään on hyvä merkki. Raejuustoa upposi ehkä se teelusikallinen?

Ongelman ydin on siis seuraava; onko raejuusto pahaa tuon hiekkaa ja keppejä syövän tytön mielestä? Onhan sen rakenne kieltämättä aika funky, ja maku hapan. Ei nimittäin kuulu raejuusto ominkaan suosikkeihin mutta eilen kyllä feikkasin minkä ehdin että naminami-maiskis vaan kun on hyvää.
Vai onko kyseessä luonnollinen väistöreaktio sellaista kohtaan mille on allerginen? Kuten omasta kala-allergikkomielestäni kala on äärimmäisen pahan hajuista aina, oli kala mitä sorttia tahansa tai valmistettu miten tahansa. Tai kuten siskoni haistaa mansikan mistä tahansa sekoituksesta ja on sitä syömättä, allergiansa vuoksi. Tai kuten TuVe jo vuosi sitten kun maitoaltistusta tehtiin kieltäytyi maitovastikkeesta kokeessa, mutta kaulalle valunut maito aiheutti niin voimakkaan reaktion ettei diagnoosia epäillyt kukaan.

lauantai 31. elokuuta 2013

Hunningolla

Tarkastellaanpa allekirjoittaneen vointia nopeasti:
- Jumpattu enemmän kuin maattu sohvalla -check.
- Syöty heinää enempi kuin pullaa -check.
Tuloksista päätelleen voidaan todeta, että en ole hunningolla. Ainoa vaan että kun jumpauttaa neljänä iltana viikossa ja kahdesti lenkillä, ei työssäkäynnin jälkeen jää aikaa blogille. Kun puntissa roikkuva räkänokkakin on sitä mieltä että häntä pitää huomioida. Niin ja kai TuVenkin kanssa pitäisi jotain touhuta..

Nyt on hyvä pössis kannatellut jo kaksi viikkoa, toivottavasti jaksaisin tsempata se ensimmäisen aallonpohjankin yli minkä tiedän vaanivan tuolla jossain ensi viikolla. Toisaalta syyskuun puolivälissä alkaa sekä jumppa- että tanssitunnit, joten se pitänee vauhtia yllä. Tosin sitten on mietittävä aikataulut uudelleen, loppuu viikosta päivät. Mutta katsellaan.

Käytiin menneellä viikolla TuVen kanssa kontrolleissa allergian tiimoilta, ja saatiin lopetuslupa käytössä olevalle maitovastikkeelle kun nyt ollaan saatu kaikista ruoka-aineryhmistä jotain sopivaa ruokavalioon. Pikkuhiljaa vähennellään tuota maitoa, mutta se vaatii uudet rutiinit: tällä hetkellä aamuisin lykkään maitopullon TuVelle aamulla niin saan kammata naamani töitä varten rauhassa, myös nukkumaanmeno rutiiniin on kuulunut pullolinen maitoa sohvalla köllien.
Lääkäri myös varoitteli, että TuVe todennäköisesti "laihtuu" jonkin verran kun maidoke lopetetaan, sillä sehän on kyllästetty energialla niin, että se riittäisi vielä kaksivuotiaan ainoaksi ravinnonlähteeksi. Mutta aika ja muu ruoka korjaa tilannetta. Ja lähinnähän TuVekin on vaan turvoksissa, mutta täytyykin päiväkodissa varoittaa etteivät säihkähdä kun äiti ja tytär solakoituvat silmissä.. Näkisi vaan, varsinkaan äidin kohdalla noin tapahtuvan.

perjantai 16. elokuuta 2013

Ei pöllömpää, vai onko?

Uutta työtä takana 10 aamua. Sen kunniaksi päätin karaista työkavereita, ja esitin soolon kappaleesta Autiotalo, alkuperäisenä esittäjänä soitin-ja lauluyhtye Dingo. Se vaan soi koko aamun mun päässä, ja jossain kohti sanoin työkaverille etten pääse siitä korvamadosta eroon sitten millään. Työkaveri ehdotti madon vapauttamista, ja kun etsin itselleni täydellistä kynä ja vihko-komboa varastosta päätin sitten vähän lauleskella. Niin, en siis osaa laulaa. Nipa muuten veivaa mun päässä edelleen, 12 tuntia myöhemmin.

Kunnon työntekijänä kävin siis jo toimistotarvikevarkailla. Uusi elämä, uusi vihko. Kävin työterveyshuollossa toteamassa itseni työkykyiseksi, mutta kappas keppanaa, yllättäen ylipainoiseksi. Olen nyt lähes puolitoista vuotta kantanut kiinteästi raskausaikana kerättyjä kiloja jotka olin pudottanut jo ennen raskautta kertaalleen. Muutaman kerran olen itseäni rotiin hetkeksi saanut, mutta siihen se on jäänytkin. Joten nyt otettiin työterveyshuollon kanssa uudet opit käyttöön, tai lähinnä kannustin.
Joka toinen viikko käyn punnitsemassa itseni terveydenhoitajalla. Uskoisin että julkinen nöyryytys toimii kun mikään muu ei toimi. Ihme kyllä, mitkään labratulokset eivät juorunneet ylipainostani. Vielä.
Mutta siis vihkoa tarvitsen, sovittiin myös että pidän kahden viikon aikana 8 päivänä ruokapäiväkirjaa jonka vien sitten näytille. Mitään ravitsemusohjausta en pyytänyt enkä saanut, ei ole tarvis.

Tänään juttelin TuVen omahoitajan kanssa, kertoi että kuherruskuukausi alkaa olemaan loppusuoralla ja kupeitteni hedelmä on kahteen kertaan tällä viikolla jo osoittanut mieltään. Vähän naureskelin että yhdessä viikossa kaksi kertaa, kotona hermot menee tytöllä kahdesti välillä jo kahdessa ja puolessa minuutissa. Kyseessä on protestoinnin sijasta ilmeisesti ollut kuitenkin enempi ikävästä, tiedä häntä. Mutta tyytyväisenä tuo hoitoon jää, ja tyytyväisenä lähtee pois. Se riittää.

Nyt kun tyttö on saanut jonkin verran motoriikassa muita kiinni ja käppäilee ympäriinsä (tosin hyvin länkkärimäisellä tyylillä, jotenkin kävely ei ole omaan silmääni ihan tasapuolista, mutta en oikein saa kiinni siitä mikä vaappumisessa on outoa verrattuna muihin, mutta omintakeista kävely kuitenkin on), vähän esittivät päivähoidossa kysymyksiä puheesta. Tai sen puutteesta. Jos TuVella aiemmin oli hakusessa jotain sanoja, ei ole enää. Niitä ei tule yhtään. Periaatteessa tässä on puoli vuotta aikaa odottaa ensimmäistä sanaa ennenkuin täyttyy valtakunnalliset kriteerit huolesta. Päiväkodilla vaan juteltiin siitä, että TuVe kuitenkin vaikuttaisi ymmärtävän paljon asioita ja hän osaa toimia 1-2 osaisten ohjeiden mukaan. Lastentarhanopettajan oman kokemuksen mukaan vaan tavanomaista hitaammat puhujat tulevat tässä asiassa myös hiukan jälkijunassa, että sen puoleen TuVe ei oikein sovi muottiin. Tiedä häntä, ensi kuussa on puolitoistavuotis-neuvola, siellä täytynee tästäkin asiasta puhua.
Hiukan vaan riipii että tuolla tytöntylleröllä ei mikään asia voi edetä oppikirjan mukaan. Vaikka luulisi että olisin hänen kanssaan oppinut jo odottamaan, koen vaan että universumilla on jotain mua vastaan hyvin henkilökohtaisesti kun joudun pähkimään tytön ruokavaliota, liikkumista ja nyt puhettakin standardiäitiä enemmän.

No, ei kai tässä muu auta kuin odottaa. Jos vaikka oma paino putoaisi sillä aikaa.
Aurinko laskee sun selkäsi taa, se värjää sun hiuksesi...

lauantai 10. elokuuta 2013

Ruuhkavuodet alkakoon!

Viikko uutta työtä takana. Nyt löydän jo omalle parkkipaikalle (ihanvaan meikälle varatulle hih) ja muistan suurimman osan työkavereiden nimistä. Ja kahvinkeittimen ja ruokalan olen paikallistanut. Siinä olikin omat tavoitteeni ekalle viikolle, ja ne tuli siis saavutettua. Työn sisältö on vähän auki meikäläiselle, muttei sitä taida oikein tietää esimiehenikään, että sillä saralla ei varsinaista hätää.
Muutamia loistavia ideoita olen kuitenkin jo kehitellyt, en kuitenkaan vielä esitellyt. Täytyy vähän makustella asioita ensin.

TuVe on jatkanut rentoiluaan. Kolmena aamuna mun sormi ei enää kelvannut talutukseen kun käveltiin sinne oman ryhmän tiloihin vaan leikit ja uudet kaverit vei tyttöä. Perjantaina kuului eka kertaa pieni yyh, kun tarjosin tyttöä sylistä suoraan hoitajalle, joka ei vielä vissiin ollutkaan niin tuttu. Mutta ei tuo kummempia protestoinut, ennenkuin ehdin selkääni kääntää tutki tyttö jo jotain koirakirjaa hoitajan kanssa.

Pientä tsemppiä on havaittavissa myös parempaan elämään. Olisin päässyt jo tänä viikonloppuna uuden työkaverin siivellä testaamaan yhtä salia joka on kuulemma tässä lähellä, mutta tässä on vähän teatteria ja huomenna ehkä kotieläinpuistoa työjärjestyksessä. Että jos sinne salille sitten ensi viikolla. Pari kertaa viime viikolla tulin töistä suoraan kotiin, otin rattaat ja kipitin päiväkodille (no totuuden nimissä sinne on ehkä 300 metriä matkaa). Sieltä sitten kurvasin TuVe matkalaisena lenkille, vedettiin sellainen tunteroinen näitä mäkisiä mutkia täällä ja kurvattiin kaupan kautta kotiin.
Ei kerrota Keittiömestarille, mutta niinä päivinä kun lenkkeiltiin, oli Keittis ehtinyt kotiin, siivonnut aamuiset kaaoksen jäljet pois ja laittanut iltapäiväkahvit tulille. Ihan mukava kotiinpaluu siis.

perjantai 2. elokuuta 2013

Rento ja rauhallinen

Tuollaisen tuomion se meidän perheen pienempi emäntä sai ekana tarhapäivänä. Ei ollut kahvinkeitoltaan ehtinyt edes itkua tirauttaa. Sitä vaan ihmettelivät että miten tuollainen alle puolitoistavuotias jaksaa keskittyä yhteen ja samaan kahvikekkeri/keittiöleikkiin niin pitkään. Mutta kaipa se on tottunut että noi keittiöhommat meillä aina kestää. Mä häärään TuVelle aina kerralla yli viikon ruoat, siinä menee useampi tunti. Ja niitä Keittiömestarin sessioita en jaksa edes kellottaa.

Mutta olipa kivan tuntuinen pössis siellä päiväkodissa. Tietysti lapsiakin on vielä vähemmän, ensi viikonkin TuVen ryhmässä on vain puolet koko ryhmästä. Mutta tunnelma on sellainen todella lämmin ja iloinen. Tosin en nyt varsinaisesti mitään kylmäkiskoista yrmyilyä odottanutkaan. Mutta tänäänkin oli kiva jättää tyttö sinne nauravien hoitajien ja lasten luo.

Hyvästelin vanhan viraston tiistaina, voi hyvänen aika sitä parkua ja porua! Ja olo oli kuin kukkalähetillä kun ajoin kotiin kun useampikin yhteityötaho oli muistanut mua kukkasilla. Meillä tönöttää nyt 4 leikkokukkakimppua ja kolme ruukkurehua. Tulipa elävöitettyä sisustusta kerrasta!
Maanantaina alkaa uudet haasteet. Jännittää ihan sikapossuna. Edes TuVen päiväkodin aloitus ei jännittänytkään yhtään niin paljon kuin tämä uusi työ.
Eilen kävin tekemässä työsopimuksen. Ja samalla tietysti tapasin uusia työkavereita ja johtoporrasta. Kaikki hymyssä suin toivottelivat meikäläisen mukaan remmiin. Ja odottavat kuulemma meikäläiseltä paljon uusia ajatuksia ja ideoita toteutettavaksi. Ohhoh.
Ihan vaan vähän paineita ja silleen.

Niin ja meikäinen, ryhmäliikunnanvihaaja nro1, on ilmoittautunut kahdelle ryhmäjumppatunnille. Tää maalaisilma sekoittaa mun pään. Mutta aika kivasti silti.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Nokka tukkoon ja kohti uusia haasteita

Viimeisiä viedään, tänään olen toimessa viimeistä päivää, ensi viikolla tulen firmaan vielä pariksi päiväksi lähinnä kahvittelemaan lomata palaajien kanssa ja tilittämään tekoseni pomolleni jota tällä hetkellä sijaistan.
Sitten hiukan vapaata ja asioiden järjestelyä ja viikon päästä alkaa uudet tuulet. Vielä ei jännitä, mutta onhan tässä aikaa. Työmatkaa ei anakaan tule ikävä.

Nokka on tukossa TuVella, naureskelinkin ettei siihen paljon päiväkotipöpöille altistusta tarvita kun tuo jo sairastuu. TuVe kun on säästynyt näiltä tavan taudeilta melko hyvin paria nuhaa lukuunottamatta, mutta tällä viikolla ovat olleet päiväkodin sisätiloissa tutustumassa ja levottoman yön jälkeen tulikin kotirintamalta raporttia vuotavista silmistä, aivastelusta ja niagaroiden ilmaantumisesta nenän alle. Onneksi on viikonloppu vastassa niin ehkä tuo ehtii siinä ajassa pahimmat sairastaa. Ennenkuin sitten ensi viikon lopulla dagis arki todella alkaa. Mielenkiinnolla odotan vatsatautia, vesirokkoa, kihiksiä ja mitä lie täitä sieltä sitten tuliaisiksi kannetaan. Tulevalle esimiehelle kyllä vinkkasin tästä hoidon aloituksesta että voi henkisesti varautua meikäläisen tuleviin poissaoloihin. Toivon kovasti että ne jäisi harvoihin päiviin, ihan kaikkien parhaaksi.

Ostin itselleni törkykalliin leikkokukkakimpun, sellaisen joita annetaan ihmisille jotka täyttää pyöreitä. Mutta ne oli niin kauniita. Ja enkä sitten osatnut itselleni perjantaipullaa kun ostin kukkia.
Jos sanoisi Keittikselle että sain ne ihalilijalta? Olenhan kuitenkin itseni suurin fani!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

neljä plus viisi

Lässyttävät ja omiaan puhuvat radiojuontajat ärsyttää.
Siltatyömaat ärsyttää.
Pullan voitto puntista ärsyttää.
Sekoileva "äly"puhelin rasittaa.

Aamukamman harventuminen alkaa jo naurattaa.
Ilmojen viileneminen ilahduttaa.
Sekoilevaan puhelimeen tulevat kuvat päiväkodin pihalta joissa TuVe rakentaa hiekkalinnaa päiväkodin johtajan kanssa hymyilyttää.
Tulevalta entiseltä työkollegalta saatu tulee-ikävä-jättääkö-rotat-uppoavan-laivan-sähköposti hymyilyttää. Herneet maistuu hyviltä.

Ollaan siis voiton puolella.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Muodollisesti pätevä

*Alkuun joku latteus ajan kulumisesta sitten edellisen postauksen* Viime viikolla palasin sorvin ääreen, tai oikeastan esimiehen sorvia tässä ihmettlen kun hän lomailee. Työmatkat ottaa tällä hetkellä tunnin suntaansa, ja kun töissä pyörii sen noin kahdeksan tuntia on iltaisin sen verta muuta tekemistä että koneella ei napeksi istua. Eikä näillä keleillä ole mieltä tönöttää sisällä noin muutenkaan. Alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että meikäläistä kutsuu oloneuvoksettarten elämä elokuussa, kun olin irtisanonut itseni nykyisestä työpaikasta (70 km yhteen suuntaan..) vailla tietoa seuraavasta. Selasin avoimia työpaikkoja, ja löysin yhden paikan johon mun pätevyys riittää juuri ja juuri. Hain sitä, heitin hakemukseenkin kaikkea hönöä läppää kun ajattelin että se paikka on pedattu jollekkin pätevämmälle. Kutsuivat haastatteluun, jonka kesto oli vajaa puoli tuntia eikä meikäläisen suosittelijan yhteystiedot kiinnostaneet. Tulin hasstattelusta kotiinkin käsilaukkukaupan kanssa, vähän ostosterapiaa pettymykseen katsokaas. Seuraavan päivän aamuna ennen ysiä sain kaivella uudesta oranssista laukustani (!!) soivaa kännykkää. Linjan toisessa päässä mulle tarjottiin sitä pestiä. Heh. Asioilla on vaan yksinkertaisesti tapana järjestyä. Aloituskin menee mukavasti, lopettelen nykyisessä puljussa 31.7. ja aloitus on uudessa paikassa sitten seuraavalla viikolla. 4 päivän aivojen nollaus välissä on aika jees. Mutta ei tuo kuitenkaan taloudellista allikkoa elämään. TuVe on alkanut iskän tytöksi kun meikäläinen katosi virkaviidakkoon. Ei kelpaa äidin nukutus tai syli. Viikonloppuna antoi periksi, ei vissiin enää jaksanut vihoitella ja kun Keittikselläkin oli muuta niin sain arvon ylennyksen ja osallistua teekutsu-leikkiin. Vielä tilanne naurattaa, jos jatkuu pitkään niin saa nädä tuleeko itku pitkästä ilosta? Lähenevä päiväkoti aloituksin vähän laittaa jännäämään, ruokailuasiat ollaan keittiön kanssa saatu sumplittua ilman tuskanhikeä. TuVen ja Keittiömestarin pitäisi käydä vielä tutustumassa hoitoon useampana päivänä, ja kahviteltava omahoitajan kanssa meillä kotona. Kyllä muuten ottaa luonnon päälle antaa nuo asiat Keittiksen hoidettavaksi, mutta milläs käyt tutustumassa päiväkodin arkeen jos työvelvoite laittaa sut kahvittelemaan (ja kirjoittelemaan blogia) virka-ajaksi tänne 70 kilometrin päähän? Jaahas, se onkin lounas-aika. Pitääkin pitää tauko tästä rankasta työrupeamasta!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Joku juhannus

Meinasin aloittaa että cityjuhannus, mutta sitten katsoin ikunasta ulos. Tännehän paremmat ihmiset pääkaupunkiseudulta tulee mökkeilemään! Mokomat, vievät leivätkin kaupasta. Kävin tänään kaupassa tarkoituksena hakea leipää huomista aamua varten, mutta leipähyllyt notkui tyhjyyttä. Ja leivä loppuminen kesken juhannuksen oli vahinko, olin laskenut sen riittämään vielä huomiseksi, mutta olikin niin hyvää että hupeni jo. No se siitä erittäin mielenkiintoisesta känttyraportista.

Mitäs me ollaan jussina puuhailtu? Perjantaina kitkin todennäköisiä rikkaruohoja paikasta jossa kuvittelen olevan kukkapenkki ja ehkäpä jotain säästämisen arvoista. Jätin kaikki paikalleen kivetyksen sisäpuolen, mutta laattojen ulkopuolelta nypin pois kaiken niin että takareidet on vieläkin arat. Mulla toi kasvituntemus on vähän heikonlaista, tunnistan tasan auringonkukan ja voikukan, niin ja kielon hajun perusteella. Ja noi ei nyt auta. Tontilla käyneet on heittäneet kaikki samoista puskista eri arvioita. Eli jos lukijakunnassa on joku keskivertoa parempi hortonomi, voin ottaa valokuvia ja niitä lähetellä tunnistamisen toivossa...
Eilen pideltiin sadetta ja purettiin vaihteeksi vähän laatikoita. Kuka olisi uskonut.Illalla tosin otin toffeetuuttini ja ristikkolehden ja istuin terassilla ilta-auringossa siihen asti että hyttyset voitti taistelun ja sodan.
Tänään olen sitten pähkäillyt TuVen ihoa. Vaihteeksi ei mitään allergiajuttuja, vaan esim toinen etusormi oli hällä eilen ihan turvoksissa. Ei tuo ollut huutanut tai antanut merkkiä että olisi sitä satuttanut. Veikkasin että se on jäänyt laatikon väliin, kun tuolla on tapa tarkastaa kaikkien niiden laatikoiden sisältö minne yltää. Putsasin sen kuitenkin des. aineella nukkumaan mentäessä eikätuo aristellut yhtään. Tänään suurin osa turvotuksesta on tiessään, mutta tilalla on pienen pientä rakkulaa! Ei se näytä aristelevan vieläkään, joten jatkoin ihon puhdistamista ja yötä vasten tyrkkäsin sormeen vielä vähän Sibicortia.
Otsassa on kuhmu (kaatui alkuviikosta keittiön kaakelille naamalleen, johtunee siitä), mutta tänään kuhmun keskellä on pientä ryhelmää, kuivaa punaista jotain nirhamaa?  Ota noista nyt selvää. Mikään ei tunnu kuitenkaan TuVea häiritsevän, joten tuskin se Ebolaa kuitenkaan on?

Ensi viikolla ajattelin repäistä viimeisen lomaviikon kunniaksi ja raahta itseni ja tyttäreni täyshoitoon mökille. Vanhemmat on meitä sinne kyselleet, ja ilmat tuntuu olevan suotuisat niin jos lähtsisi varpaitaan kastelemaan järveen. Voisi kastaa TuVenkin varpaat ja ihmetellä sitten taas jotain uusia näppylöitä vaihteeksi varpaissa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ja pölystä nousee Kirsu

No mutta hyvää päivää! Ja terveisiä maalta!
Muutto alkaa olemaan pikkuhiljaa paketoitu ja purettu, jotain muutamia hajalaatikoita vielä pyörii siellä ja täällä.

Muutamia huomioita rempasta; laskikuitutapetti on s**tanasta. Täällä talossa oli koko 170 neliön alalla sellaista ihkua ysäritapettia joka tosin oli tiukasta seinissä kiinni mutta tahraista. Ja se tapetti irtoili sellaisina postimerkin kokoisina paloina vaikka sitä yritti irrotella vedellä ja tapettikaupan myymillä liisterisoosseilla. Meni 4 päivää etttä saatiin kynsin kiskottua kaikki tapetti irti, ja 12 tuntia ennen ensimmäisen muuttokuorman saapumista oli viimeinen uusi maalikerros saatu vedettyä pintoihin. Vähän veti täpärälle, mutta hipasuistahan ei oteta.

Tilattiin meille eräästä puljusta liesi 1.6. nettisivut tiesi kertoa että liesiä on varastossa, ja toimitus on 3-5 arkipäivää. Nyt on 18. päivä ja pitkällisten selvittelyjen jälkeen saatiin tänään tieto, että liesi on meillä ehkä -ehkä!- ensi viikolla! Muuten ihan kiva, mutta meillä ei ole täällä ole toimivaa liettä tällä hetkellä. Ei siinäkään vielä mitään, ollaan oltu Keittiksen kanssa salaatti ja mikroruokalinjalla (tökkii muuten jo pahasti!), mutta TuVelle pitäisi saada apetta keiteltyä jollain tapaa. Vararuoat pakkasesta loppui jo viime viikon torstaina. Bataattia ja lohta ollaan kypsennelty mikrossa, ja samaa väylää tulee myös quinoapuuro. Mutta ei kai tuo vähäruokainen lapsikaan voi lohta syödä kahta viikkoa kaksi kertaa päivässä, johan sille kasvaa evät!
Mutta milläs kypsenät poroa, me ollaan keitelty kaupan pakastealtaasta sille käristyslihoja,mutta ne ei taida mikrossa tulla? Tutkailin jo kaupan porosäilykkeet, ne näyttää sisältävän jotain maitojohdannaista ja riisiä kaikki. Ja nuohan on pahimpia TuVelle.

Ensimmäinen kerran oikeastaan ikinä tunnen itseni toivottomaksi tuon tyttösen ruokailujen suhteen. Alahuuli väpättäen katsoin lähikaupan lasten purkkiruoka-valikoimaa, ja epätoivoisesti käänsin purkkia toisen perään ja yritin löytää ruoan joka varmasti sopisi. Mutta kun maissi ja riisi maidon kanssa on tosi oireilevia, ei mitään toivoa ollut.  Mietin jo, että pitäisikökuitenkin riskillä tempaista ja syöttää joku purkkiruoka. Olisihan se niin shokkihoitoa että jos oireita ei vaikka tulisi?
Taidan kuitenkin kutsua itseni kaverille kattilan kanssa kylään. Tai tehdä retken vanhempieni tyhjään asuntoon ja keitellä poronlihoja se 5 tuntia.

Muuten elämä on täällä samanlaista laiffia kuin 70 kilometrin päässäki oli. Tosin kävin työhaastattelusssa, minua haastatteli aluejohtaja ja mahdollinen tuleva esimies. Haastattelun edetessä kävi selväksi, että olen pätevämpi kuin mahdollinen esimies. Aluejohtaja vaikutti tyytyväiseltä, alempi esimies nyrpisteli nenäänsä. Ei sitten ole siitä firmasta kuulunut, mutta huonoa karmaa sieltä valui ovenraosta muutenkin. Jotkut sisäiset kellot kilkatti korvat tinnitukselle jo ennen haastattelun alkua kun istuskelin odotustilassa ja ohitseni lipui firman työntekijöitä ja (sala)kuuntelin heidän juttujaan.
Hain viikonloppuna erästä toista hommaa, se olisi lähempänä ja vielä enemmän ammatillisesti sitä, mitä haluaisin tehdä. Palkkakin olisi aika jees. Haku päättyy huomenna, joten ystävällisesti nostakaa ruudun siellä puolen sormet ja varpaat pystyyn että pääsisin haastatteluun, tekisin vaikutuksen ja saisin paikan.

Jaahas, tuo pienin maallemuuttaja mölyää itkuhälyttimen kautta, pitänee palailla seuraavassa postauksessa asiaan muunmuassa paikallisesta kuntosalista.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Loma

Tai vapaata on sunnuntaihin asti ja maanantaina alkaa kesäloma! Wu-huu! Toki en koe olevani loman tarpeessa, sillä keväänhän olen enempi ja vähempi harrastellut töitä. Mutta noin niinkuin periaatteessa seuraavan kerran tarvitsee herätä herätyskelloon on vasta heinäkuussa.
Yksi muutto pitäisi tietysti hoidella välistä, ja tehdä vähän remppaakin, mutta ei tarvi töihin mennä. Ja tulotkin tuplaantuu kun perjantaina työsuhde muuttuu taas täysipäiväiseksi, joten ei voi sanoa huonosti menevän?

Joko kerroin että Keittis pikkurouvailee heinäkuun? No nyt viimeistään kerroin. On taas tehty suuria suunnitelmia joissa isäihminen viimeistelee remonttia (näkis vaan tuon pikku Remontti-Riinan kanssa sen onnistuvan) ja lepäilee (se Remontti-Riina edelleen). Suunnitelmissa on myös isän ja tyttären road trip pohjoisen mummolaan, siihen voimakkaasti kannustan. Mutta 10 tuntia autossa kahden TuVen kanssa on aika paljon. Jos ei sitten yötä vasten aja että tytsy nukkuisi, mutta siinä vaiheessa nukuttaa kuskiakin. Odotellaan kuinka käy.

Sain jonkun kuningasidean ja olen syöttänyt TuVelle sunnuntaista lähtien noin ruokalusikallisen punaisia linssejä lounaalla. Proteiinia, nääs. Ei kummoisempia muita oireita, paitsi b-portaan tuotteet on aika hajupommeja, mutta eikö linssit mene samaan kastiin kuin herneet? Aromit tulisi ikäänkuin bonarina. Vähän on ihottumaa tietysti, tosin se alkoi jo lauantaina kun rapsutteli itseään saunassa. Olikin sitten sunnuntaina viksu veto nää ruokakokoilut kun en tiedä punoittaako iho siitä vai noin muuten vaan.
Outoa käytöstä on se, että tuo viime yönä heräsi 3.16. Nukuttelin kirkassilmäistä tyttöä neljään asti, onnistumatta. Hammasvaivainen Keittis sitten nousi ja kokeili maidolla sammuttamista, ei mitään vaikutusta. Kuudelta tulivat herättämään meikäläisen kun Keittiömestarin oli tarve alkaa tekemään töihin lähtöä. TuVe oli pirtsakkana leikkinyt, lukenut kirjoja ja katsellut piirrettyjä. Ei nikotellut eikä vaikuttanut kipeältä tai muuten vaivaiselta. Ei vaan nukuttanut. Autoon kyllä heti aamulla nukahti kun vein mutsille hoitoon työpäivän ajaksi, ja siellä oli sitten nukkunut aamusta tunnin ja päikkärit päälle. Illalla ei sitten puuro- tai maitohommista tullut väyneenä mitään, mutta nukkuisi nyt aamuun asti.
Vaikka mikäs tässä heräillessä, lomalaisena. Ärsyttää vaan, kun ei voi yöheräämiselle kohautella olkiaan, vaan pitää heti spekuloida allergioilla. Menisivät mäkeen, moiset riesat.
Loppukevennyksenä, tuo puhetaidoton lapseni osaa lähes kokonaan hämähämähäkki-koreografian. Mummo on opettanut.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Pakataanko ensin?

Pomo heitti vienosti maanantaiaamun kahvihetkellä että jos laitettaisiin meikäläisen paikka auki elokuusta lähtien. Rivien välistä tulkitsin, että mun pitäisi tehdä päätös koska aion irtisanoutua ja lopetin sitten löysässä hirressä roikkumisen ja allekirjoittelin paperit. Sovittua työvelvoitetta on vielä elokuulle asti, ettei tässä nyt ihan tyhjän päälle astuta mutta sanotaanko näin että työkkärin sivut on laulaneet ihan eri tahtiin nyt.
Mutta löysin jo kaksi unelmieni työpaikkaa, joten hyvältä näyttää (niin ja löytyy jopa pätevyys noihin hommiin siis).

Täällä tropiikissa jossa toistaiseksi asutaan on 48 muuttolaatikkoa pakattuna. Kyllä, laskin ne. Mystistä että se ei näy missään muussa kuin siinä että joka paikka on täynnä laatikoita. Hyllyt notkuu edelleen tavaraa ja niin edelleen. Sitten tavaroita jotka pitäisi kierrättää eteenpäin, mutten nyt en löytyisi rahkeita fyysisiin tai virtuaalisiin kirppiksiin. Hankalia tavaroita ne on diilata eteenpäin muutenkin; parvekevaunut mallia kasari/ysäri ja 10 vuotta vanha pyykinpesukone noin muutama mainitakseni.

TuVen kävelyhalut on kokeneet lievää takapakkia, nuo 48 muuttolaatikkoa ympäri kämppää tarjoavata mukavasti tuen niin ei tarvitse itsekseen horjua. Uusia temppuja sen sijaan on "puhelimessa puhuminen" jossa mikä tahansa esine otetaan käteen ja asetetaan puhelinta kuvaavasti korvalle ja artikuloidaan "kissha, joo, ngää, peego" samalla kun toisella kädellä hivellään omia hiuksia. Tuo hiusten hively on muuten meikäläisen maneeri, aina kun puhun puhelimessa hetkeä pidempään, on pakollista hipsuttaa toisella kädellä omia hiuksia.
Tajunta on noin muuten laajentunut, koirakoulumaiseen tapaan on lapsemme sisäistänyt uudet termit kuten maahan (alas sohvalta), etsi pallo! ja tänne joita hän sitten oman mielensä mukaan tottelee.
Aistihavainnoista tänään on nurmikko todettu jalkapohjia kutittavaksi ja voikukka pahan makuiseksi kun päästin tuon vuosikkaan vasikan nurmelle mönkimään ilman sukkia ja kenkiä.

Some-lakkoa pukkaa tahtomattaankin, nykyinen netti katkeaa ensi viikolla ja uusi alkaa 10.6.
Puhelimella tietty voisi bloggailla, mutta pieni näyttö ja pikkuvanhan ihmisen ikänäkö asettavat omat ongelmansa. Ja saattaa tuo muutto ja remppa ehkä muutenkin viedä aikaa netiltä, luulen mä?

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Teen niinkuin käsketään

Aina välillä, tyttärellä on vähän samaa vikaa. Ei uskonut aamulla minkään sortin käskyä olla kiipeämättä sohvapöydälle ja nyt on todisteena toilailusta kuhmu ja mustelma otsassa. 
Äitinsä sen sijaan on suopealla tuulella ja vastaa Lady Puntin haasteeseen.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa sopivasti bloggaajia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


1. 
Vanha suola janottaa on tällä hetkellä lempiarjani. Toisaalta se on myös ainut sarja minkä saan katsoa rauhassa. Jos telkkarista tulisi virityskuvaa tähän aikaan, saattaisi sekin olla lemppariphjelma.
Syön tätä kirjoittaessani humpuukipatukkaa(todella ylipainoisen työkaverin tsempparitukena, meitä on kolme työkaveria ketkä nutraa tämän viikon).
Haaveilen kasvimaasta, mutta en tiedän etten tule sitä totetuttamaan. Kaikki kitkeminen tuntuu ajatuksentasollakin väsyttävältä.
Olen mielestäni musiikkimaultani rock, mutta levyhyllystäni löytyy kaikki Nylon Beatin levyt.
En katso yhtäkään tositv-ohjelmaa, haluan viihteeni käsikirjoitettuna (vaikka aika moi realitysarja taitaa olla käsikirjoitettu).
En ole vielä kertaakaan katsonut itselleni avoimia työpaikkoja uuden kodin läheltä.
Keittikselle sen sijaan etsin työpaikkaa, vaikken ole varma mitä se oikeastaan haluaa tehdä.
Jostain syystä annan itselleni usein väärän kuvan itsestäni, tiedostan tämän mutten jaksa tehdä mitään sille. On ihan ok olla totuuksia möläyttelevä narttu välillä.
Myin justiinsa meidän nykyisen astianpesukoneen, vaikka puheet oli että muutetaan se uuteen kämppään. Mutta hei, vähemmän muutettavaa.
En periaatteesta lue yhtäkään postausta jossa kirjoittajalle on lähetetty tuotteita testattavaksi.
Noin kolme kertaa viikossa päätän poistaa blogin, kertaakaan en ole sitä vielä tehnyt.

2. 
Paras muistosi blogin pitämiseen liittyen?
Nolliksen postaus TuVen syntymän jälkeen. Pienempi kuin kolme!
Oletko ystävystynyt kenenkään blogisi kautta tietoosi tulleen tyypin kanssa?

YStäväystynyt on aika paljon sanottu, tutustunut kuvaa tilannetta enemmän. Kehu itseäsi viidellä adjektiivilla.
Ammattitaitoinen, riittoisa, pitkäpinnainen, huumorintajuinen, voimakas.   
Löytyykö kaksihaaraisia hiuksia? Toivottavasti ei ainakaan paljon, nimim 2 viikkoa sitten kampaajalla käynyt.
Haluaisitko olla pehmolelu?
Silloin tällöin, ei tarvitsisi tehdä niin paljon päätöksiä. Mikä näistä omaan himaasi, jos vuokranantaja tai ukkos ei valittais hankinnan kalleutta/rumuutta: muovimatto, puulattia, laminaatti, parketti, laattalattia vai pallomeri koko lattialle?
pallomeri yhteen huoneeseen, puulattia muualle. Onko kukaan koskaan yllättänyt sua, kun oot posettanut hehkeimpiä malliasentoja ja hymyjä peilin edessä ja luullut olevasi aivan yksin?
Kerran salilla, kotona lukemattomia kertoja. Onko vessan peilissä hammastahnaa? on.
Missä sijaitsee eniten treeniä kaipaana kehonosasi?
Reisissä.
Miten usein tyhjennät hiusharjan hiuksista? Ehkä kerran viikossa? Enpä ole koskaan asiaa tarkkaillut.
Ootko testannut karvanpoistoon tarkoitettuja vahoja? Sattuiko se karmeesti?
Mulla on sellainen 6 vuotta sitten ostettu lämminvaha-härveli, ei satu mutta sottaa. Jälki on ihan jees.
3. 

Käytätkö samaa kahvi/teekuppia useasti pesemättä sitä kunnolla välillä?
Onko 17-vuotias kundi hyvä lapsenvahti?
Mistä saa muuten hyvän lapsen ahdin, sanotaanko nyt vaikka reilut 1-v tytölle heinäkuun ajaksi?
Vedätkö vatsaa sisään peilin ohi kulkiessa?
Onko jotain niin typerää haavetta ettet ole kertonut sitä kenellekään?
Pidätkö salaisuuksia hyvin?
Kaivatko nenää koskaan?
Kun kerran kaivat, tarkastatko tuloksen?
Mietitkö koskaan millaisena ihmisenä blogiasi lukijat sinua pitävät?
Sijaatko vuoteen päivittäin?
Vasta vai vihta?

4. & 5.
Haastan Kiiperin (koska Kiiperi on haastanut mut monesti mutta usein oon unohtanut haasteen), Mirjan ja Rozin

6. 
Ok.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Matkoilla

No en edes ole. Otsikko juontaa juurensa lehtien syntymäpäiväilmoituksiin, joissa sankari välttää kakkukahvitukset väittämällä olevansa "matkoilla".
Miksi muuten on äitienpäivä mutta isänpäivä? Siis miksi äidit mainitaan monikossa, isiä on vaan yksi vai?

Se mua salilla vongannut nuorimies oli siellä taas. Ja kehui mun uutta tukkaa. Ja huomasin että sen verkkareissa olikin poliisin logo? Onko se muka jo niin vanha että se on muka poliisi? Kuinka nuoria ne on? Vai onko verkkarit ostettu kirpputorilta persaukisena?

Kyselin tosiaan tässä päivänä eräänä Keittikseltä että millainen tukka olisi paras. Se hetken aprikoi ja vastasi että luonnollisen värinen ja pitkä. Joten kävin katkaisemassa hiuksistani 10 senttiä ja vedin luonnollistakin luonnollisemmat peroksidit perään.

Uuden kämpän sisustuksesta on tullut sellainen maanvaiva ettei tosikaan. Tolla meillä asuvalla MarkoPaanasella on kyllä niin tiukat visiot että heikompia hirvittää. Välillä mietin että mahdutaankohan me TuVen kanssa koko sisustukseen lainkaan (nykyinen ostamani metrinen leppislelukori nyt ainakin on väärä ja ruma, tietty). Päätin siis tänään että annan tuon sisustaa koko kämpän, poislukien vieras/ompelu/mun työhuoneen, en laita tikkua ristiin. Tai teen työtä käskettyä (lähinnä varmaan ompelen verhot tjsp), mutta en osallistu päätöksiin. Erohan tässä tulee ennenkuin tv-taso on valittu muuten. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta. Ja sitä saanko pidettyä päätöksestäni kiinni.

Äitienpäivää ei täällä juhlita, sitten kuulemma juhlitaan kun TuVe asiasta jotain tajuaa kuului Keittiömestari äidilleen puhelimessa kertovan. Joten normipäivä tiedossa, tosin omalta mutsiltani olen menossa pakastekakkukahveja tietenkin vonkaamaan.

Pitäkää lippu korkealla! (siitäkin tuli sanomista, hankitaanko lipputanko, ja jos hankitaan mihin se töräytetään tontilla.)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Todellinen Kononen

Oliko se muuten edes Kononen joka yrjösi kävellessään?
(pisteet taas miellyttävästä mielleyhtymästä heti postauksen kärkeen)

No kuitenkin, täten haluan kertoa että päivämäärällä 5.5.13 TuVe on kävellyt omin pikkujaloin. Kahdesti ottanut noin 6 askelta. Kyllä, laskin.
Ja sitten sama tyyppi nukahdettuaan yrjösi kahdesti. Kyllä, laskin. Nyt odottelen jatkoa tai muita oireita.
Saatoin päivällisellä antaa hurmospäissäni ruokalusikallisen broileria korianterilla, johtuuko siitä? Aamulla olemme viisaampia. Tai ainakin mä olen. Hiukan tuo tuntui lämpimältä, mutta kuumana tuo käy aina kuten äitinsä.

Kiirettä pitelee, tavaroita yritän käydä läpi aina kun tuon Yjö-Pirjon silmä välttää. Eli siihen menee arvokas bloggausaika. Miten tätä roinaa onkin näin paljon? Ja lisää tulee. Nyt Keittis on tilannut siihen painepesuriinsa lisäosan, sillä saa kuulemma putsattua salaojat.

Näillä mennään.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tungen kohta sangollisen hiekkaa teidän housuihin!

Pitäisi kiroilla vähemmän, kuulemma. Sain palautetta hiekkalaatikon reunalta. Missäs mä sitten näitä luonteeseen kuuluviani ärräpäitä lasken kun töissä jo himmailen kielenkäyttöni?
Nyt olen onnellinen että muutetaan, päästään näistä pikkusieluista (joojoo, tiedän kyllä että kiroilu on rumaa, mutta mulla oli syyni. Terveisiä Keittikselle).

Suunnittelin myös kertovani tulevassa tuppukylässä TuVen olevan olevan 4 kuukautta todellista nuorempi. Nykyään nuo hiekkalaatkon reunalla istujat eivät viitsi odottaa edes että me päästäisiin TuVen kanssa kuulokantaman ulkopuolelle, vaan ihan reippaasti siinä kuin keleistä puhuessaan ihmettelevät keskenään että miten toi lapsi (TuVe siis) ei vieläkään kävele tai puhu, onkohan sillä kehitysvammaa tai viivästymää. Tänään yksi hyväkäs multa kysyi että puhutaanko meillä kotona? Joo ei puhuta, jätetään vaan lappuja jääkaapiin oveen ja jos oikein verbaalisiksi ruvetaan niin saatetaan iloisesti huudahtaa että vittusaatanaperkele.
Mutta jos tuolla tulevassa ktoikunnassa kuvittelisivat TuVen olevan 10-kuinen, niin tuo ilmeisesti susien kasvatti kävisi normaalista lapsesta... kerrassaan briljantti idea, eikö totta?

Painepesuri sai kaverin, nyt meiltä löytyy myös tuhkaimuri. Keittiömestari vakuutteli sen olevan tuikitarpeellinen väline, mä voin vaa kuvitella sen käyttötarkoituksen ja -tarpeen.
Kuinkahan paljon meille tässä neljässä viikossa kertyy "ylimääräistä" muutettavaa?

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ei, ei, ei ja painepesuri

Mutsi naureskeli että TuVelle ei ole tarvetta sanoa ei juuri koskaan, lapsi parka on pelolteltu niin pahasti että alkaa jo itsekseen puistelemaan päätään jos joepäileekin olevansa väärillä teillä.
Voi olla että näin on käynyt, koska vasta tällä viikolla kuulin, että lapselle ei saisi sanoa (ainakaan usein) ei. Me ollaan kyllä sanottu.
Vaikkakin kun tätä asiaa Keittiömestarin kanssa analysoin, niin todettiin että ehkä me sitä "ei" sanaa kuitenkin viljellään aika vähän. Koska sitä ennen on vielä kaksi tasoa.

Jos TuVe katselee sillä silmällä traakkipuuta, tekoyskäisen yleensä hyvin selvästi. Yleensä TuVe luovuttaa jo tässä vaiheessa, mutta jos multien kutsu on liian voimakas ja välimatka vähenee uhkaavasti lapsen ja puskan välillä, imaisen voimakkaasti ilmaa hampaiden välistä (kuulostipa härskiltä..). Mikäli TuVe on kuuroutunut hengitysharjoituksilleni ja kohtaaminen kukkamullan kanssa on tosiasia, kajahtaa siinä kohtaa ei siihen malliin että naapuritalon mummon tiffanytyöt tärisee ikkunassa vielä seuraavalla viikollakin.

No joo, se siitä kasvatuspohdinnasta. Enempi pohdintaa tarvitsee se, miten etenen näiden kipeiden kinttujeni kanssa. Työterveyshoitaja pyöritteli silmiään kun hälle soitin (tai ainakin huokailu kuulosti siltä), arvauskeskus on muuten vaan jumissa, ainakin paikallislehtien lööppien mukaan. Haluaisin saada tähän asiaan kuitenkin tolkkua ennen muuttoa, joka on kuukauden päästä. Jaiks sinänsä.

Mitä asioita ollaan tehty muuton eteen? Mä töin töistä kolme isoa pahvilaatikkoa, Keittis on ostanut painepesurin. Asiat tärkeysjärjestykseen ja silleen.
Soitin tänään päiväkotiin, sangen nihkeä tilanne on sen suhteen että TuVe aloittaisi siellä jo heinäkuussa (hoitsujen lomat ja silleen). Johtaja lupasi kuitenkin tehdä parhaansa, mutta aloiteltiin tukiverkkojen kalastelu varuiksi jo tänään.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Linnoista, apinasta ja päkiöistä

Tässä on ollut vähän kaikennäköistä, kauppakirjojen allekirjoitusta ja muuttoon liittyvien asioiden järjestelyä sekä töitä.
Ja kaikelta tuolta olisin silti ehtinyt bloggailemaan, mutta Keittiömestari on jossain vaiheessa antanut TuVen räplätä koneella, ja nyt jos tietsikka on päällä on innokas oikolukija ja simultaanikommentoija paikan päällä osallistumassa. Ja huutohan siitä tulee, sekä äidiltä että tyttäreltä.
Joudun siis rakentelemaan legolinnoja ja lukemaan kirjoja enkä ehdi somettaa. Ei ehkä huonoin asia sitten kuitenkaan.

TuVesta sen verran, että jouduin ostamaan valjaat. Ei se kävelemään ole alkanut, mutta pikkuapina kiipeää syöttötuolista pöydälle. Ei muuten kiipeä enää ja mun puolihuolimaton aamukoomailu jatkukoon. Jostain syystä siis TuVe tosiaan eilen aamulla ehti jo kiivetä pöydälle vaikka istuin sen vieressä syömässä aamupalaa, joko se on tosi nopea tai mulla pitkät piuhat aamuisin.
Sama pikkuapina muuten kiipeää myös sohvalle. Mutta mitään haluja itsekseen kävelyyn ei ole. Taluttaen yhdestä tai kahdesta kädestä tuo menee kuin Kononen parhaina päivinään, mutta jos yrität yhtään hellittää otetta niin taas vilkkuu kitarisat.
Paitsi silloin kun mulla on kotiverkkarit jalassa ja TuVe roikkuu niissä punteissa ja kävelee perässä.

Oma liikkuminen on nyt ollut viikon vähemmällä, yritän jallittaa syytä alati pahenevaan jalkasärkyyn. Se alkoi jo vuodenvaihteessa päkiöistä, aamuisin teki tosi kipeää hetken mutta ajattelin sen johtuvan siitä että yhtäkkiä tönötänkin töissä. Ja sitten ajattelin sen johtuvan huonoista talvikengistä. Ja sitten huonosta tekniikasta salilla jossain liikkeessä. Mutta nyt alkaa olla selattu läpi kaikki muuttujat, ja aina vain kipuilee. Välillä särkee nilkasta varpaisiin kokonaan, välillä aristaa vain päkiöistä. Siis aina levon jäljiltä, kun hetken liikkuu tokenee kankeus ja kipu.
Kuukkeli väittää nivelreumaksi, en ihan heti haluaisi uskoa vaikka isällä ja isotädillä samasta sukulinjasta tauti löytyykin.
Täytyy ehkä kerjatä vielä nykyisestä työstä työtrveyshuollon piikkiin verikokeet.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ootko nyt ihan viisas?

Veikkaan etten ole se tylsin kynä penaalissa, vaikka terävempiäkin varmasti löytyy.
Keittiksen mielestä mun paras ominaisuus on älykkyys, mutta jos se sitä sanoessaan tuijottaa tisseihin niin tuota ei vissiin lasketa?

Viime päivinä olen saanut tuohon otsikon kysymykseen kuitenkin melko usein vastailla. Kuten myös kysymykseen "ai minne?" kerrottuani minne ollaan muuttamassa.
Joudun nimittäin päivittämään tuon profiilini, sillä uusi koti sijaitsee reippaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ei ollut alunperin tarkoitus niin pitkälle muuttaa, mutta nyt meni näin.
Tuli ratkaistua se työmatka-ongelmakin samalla, sillä nykyiseen työpaikkaan matkaa tulee yhteen suuntaan noin 70 kilometriä. Vaikka ylennystä olisi tyrkännytkin kesällä ja mahtavat haasteet olisi olleet edessä tuntuu tuo nykyinen lafka siltä, että mieluusti sen jätän taakseni. Uutta työpaikkaa ei muuten ole tiedossa. Mutta en ole vielä irtisanonut itseäni, luotan siihen että tekevälle töitä löytyy. Ja tällä terv./sos. alalla niitä vasta löytyykin.

Paikka minne muutetaan on pieni. Hyvin pieni. Ei ole Alkoa (tarpeellinen tieto kahdelle käytännön absolutistille), eikä supermarketteja. Kertoo myös jotain paikkakunnan koosta että koko kunnassa on yksi päiväkoti ja kaksi perhepäivähoitajaa. Että sen puoleen se TuVen hoitoon sijoitus menee aika helpolla, "pakkohan" niiden on tyttö siihen päiväkotiin ennen pitkää ottaa. Tarkoitan että joko silloin kun meillä on hoidon tarve, tai sitten sen virallisen 4 kuukauden päästä. Aluksi pähkäilin tuota perhepäivähoitajaa, mutta ne kaikki ylityövapaat, lomat ja muut varahoitopaikan tarpeet tuntui aika raskailta. Vaikka todennäköisesti varahoitopaikka taitaisi olla se kylän päiväkoti?

Mun vanhemmilla on ollut pieniä sopeutumisvaikeuksia. Veikkaan että jos olisin Keittiömestarin kanssa muuttanut kaksin, olisvat kohauttaneet kummastuneena olkiaan. Mutta nyt kun TuVe on kuvioissa, pelaa isovanhemmat likaista peliä. Tai ainakin yrittävät; faija soitteli useampana päivänä ja luetteli kilometrejä lähimpään kauppakeskukseen, sinne Alkoon, kuntosalille ja ties minne. Mutsi puolestaan huokaili että jos TuVe sairastuu, niin kuka sitä sitten hoitaa. Veikkaisin muuten että minä tai Keittis, kuten olisi hoitanut vaikka jatkettaisiin asumista nykyisillä sijoilla nykyisillä työpaikoilla.
Ymmärränhän mä sen tuskan, kun ainut lapsenlapsi muuttaa vartin matkan päästä reilun kolmen vartin matkan päähän. Mutta lapsi saa myös oman pihan, leikkimökin ja tilavan huoneen. Toisaalta lapsi jää vaille toistuvaa kokemusta siitä kuinka joku elämänsä epäonninen sankari nukkuu öitä meidän rappukäytävässä ja käy kusella lastenleikkipaikalla rikkoen siinä ohessa olutpullon keinujen juureen (näin ainakin viime kesänä).

Että tämmöistä. Voisi sanoa että tulee kesälle muutama muuttuja; kodin ja paikkakunnan vaihdos, työpaikkojen (myös siis Keittiksen työpaikka vaihtunee) vaihdos ja TuVen päivähoidon aloitus noin niinkuin päälimmäisenä mieleen tulevat mainitakseni.
Otsikon kysymykseen vastaus on, että voi olla ettei ollut se ihan "järkevin" peliliike, mutta tuntuu että se on tällä hetkellä oikea ratkaisu tälle perheelle. Pidätän kuitenkin oikeuden mielipiteen vaihdokseen.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kuivaa on

Uusi kotiehdokas sai puhaat paperit kuntotarkastajalta, niistä huomautettiin mitkä oltiin jo itse suunniteltu hoidettaviksi, huoltomaalausta ja sen sellaista.
Vajaan kahden kuukauden kuluttua olisi siis muutto tiedossa. Jee.
Paitsi että mua ei nappaa pakata yhtään, koska meillä asuu nykyään yksi sangen innokas inventoija. TuVe tyhjentää kaiken mahdollisen minkä vain kykenee. Voin kuvitella kuinka silmät kiiluen tuo on tyhjentämässä aarrelaatikoita, tai siis muuttolaatikoita.

TuVe on myös vahingossa viime päivinä seisoskellut ilman tukea, jos jää vaikka telkkaria katsomaan, saattaa huojua siinä omin avuin. Mutta siinä vaiheessa kun tajuaa ettei pidä mistään kiinni, iskee paniikki.
Niin, ja se poskihammas episodi; se terävä kohta siellä ikenessä on ennallaan, mutta toiselle puolelle yläkeneen on puhjennut jo kokonaan yksi poskihammas. Ja nyt on kyttäyksessä mahdollisesti alas tuleva hammas, kun ien muistuttaa vaalenapunaista hernettä. Ja tuo imeskelee sormiaan koko ajan. 

Salitreenejä tälle viikolle pulkassa jo kolme. Ja sellainen nuori jamppa, kakskytjotain ikäinen, vähän kävi vonkaamassa mua perjantaina salilla. Oli vielä yksin, ettei tainnut olla mikään kaverien keskinen puuma vedonlyöntikään kyseessä. Ei se mitenkään vakavaa ollut, ensin höpötteli treeneistä kaikenlaista puolivillaista ja sitten kysyi seuraksi kahvioon kun bussi kotiin kuulemma menisi vasta tunnin päästä. Jos olisin miehetön, lapseton ja 10 vuotta nuorempi niin olisin heti lähtenyt.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Johan nyt on markkinat

"Päivähoitopaikkaa on haettava kirjallisesti päivähoitohakemuksella viimeistään neljää kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan.
Tämä ohje koskee myös kuntaan muuttavia perheitä."

Jepajee.  Meillä olisi vaan hoidon tarve jo 2,5 kuukauden kuluttua, ihan ei vielä helmikuussa tiedetty että tuo asunto löytyy justiinsa tolta paikkakunnalta, olisihan se tietty pitänyt osaa kristallipallosta lukea.

Eipä mulla muuta.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Nti funkkis ja Hra krumeluuri

Tiedättekö mikä on punainen, paksu ja viheltää välillä? Nokkatukkoinen Kirsu salilla. Mulla vetää toi haisteluosasto koko ajan enempi tukkoon, mutta ei silleen flunssaisesti. Joten oon käynyt salilla tavanmukaisesti. Ongelma vaan on että happi ei kulje, ja sen hetken kun se kulkee nenän kautta sitä seuraa surumielinen vihellys.
En antanut asian häiritä, mulkoilusta päätellen se saattoi häiritä yhtä jumppabarbia. Mutta toisaalta se saattoi olla myös vaan kateellinen mun vatsamakkaroille kun sillä ei sellaisia ollut.

Otsikolla viittaan kotitilanteeseen. Pikkuhiljaa alkaa tuntua todelliselta että 8 viikon päästä aletaan asumaan omaa omakotitaloa. Joten ollaan tässä vähän heitelty ilmoille sisustusideoita. Aika ontuvalla menestyksellä. Tää meidän nykyinen kämppähän muistuttaa lähinnä opiskelijaboxia, kun kummankin tavarat on vaan sullottu tänne. Mutta nyt olisi tarkoitus saavuttaa jonkinlainen harmonia.
Omaa silmääni miellyttää sellainen melko yksinkertainen funkkistyyli, tietyin vapauksin.
Keittistä näyttää taas kiehtovan kaikenmaailman kiemurat ja jonkinasteinen runsaus (no ilmankos se meikäläistäkin katselee, toim. huom.). Milläs noita nyt sitten yhdistät, hyvällä maulla? Koska se että joka huone on eriparia ei sekään kuulosta oikein kivalta.

Parit b-marmatukset tähän loppuun, jotka menee osastoon oliko-pakko-sitten-lukea? Viime viikkojen trendisana blogeissa; koska. Esimerkki; Tuli kuuma toppahaalareissa koska kevät. Tulipa siinä muuten sange ankea ja toimimaton esimerkki, mutta se ketä on tuohon koska-sanan käyttön törmännyt ehkä sai ideasta kiinni.
Toinen on se, että esitellään kotoa todenmaukaisia, "sotkuisia kuvia". Ei siinä mitään, esitelköön kuka mitä hyvänsä haluaa, ja jännähän se on toisten koteja stalkata. Mutta mikä niissä todella meikäläistä risoo ja aiheuttaa palkokasvien nenään ryntäystä (jo löytyi nuhallekin syy..) on se, että olen lukenut nyt ainakin neljästä lapsi/vauva/mitälie-blogista postauksen aiheesta joka alkaa alustuksella siitä, kuinka kaikki blogit esittelee siloitellun kuvan, ja että ei meillä ainakaan ja tässäpä minä nyt olen erilainen ja repäisen ja esittelen kuinka meillä on keittiössä likaisia astioita.
Ainutlaatuinen voi kuitenkin olla vain kerran.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Some may be from showing up, Others are from growing up

Käsi pystyyn joka tunnistaa otsikon biisin? Aivan loistava treenibiisi, niinkuin muukin tuotanto kyseiseltä porukalta. Porukka on Dropkick Murphys, ja otsikon rivit on lainattu biisistä Rose Tattoo .
Tuon voi kuunnella sellainenkin joka ei niin rokkenrollista piittaa. Niin sanottakoon myös että vaahtosammutin suosittelee myös. Biisi nimittäin aiheuttaa aika hyvät vatkaukset myös TuVessa, ja sittenhän me tytsit joraillaan. Keittis pyörittelee silmiään, mutta niinhän se tekee kaikelle.

Mieleni minun tekevi niistää. Ja minähän niistän. Kuiva katupölykö nyt nenässä kutitetteloo, vai kukkiiko jotkut puskat jo siittiöitään levitellen?
TuVekin lienee kevät lenssussa. Eilen päivällä ei ollut mitään, illalla aivasti ja siitä lähti samantien käytiin vallaton nuhiminen. Siis ihan tolkuton, miten sitä tavaraa voi riittää noin pienestä ihmisestä?
Toivottavasti tauti lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ainakin hilaisuus lupaa hyvää, männä yönä ei nukumisesta tullut mitään ja nyt on ollut tuvassa täysi hiljaisuus jo puolitoista tuntia.

Tehtiin tuossa aamulla tarjous yhdestä talosta, ja myyjät hyväksyivät meidän tarjouksen. Tapahtui niin nopeasti etten taas ole ihan kärryillä. On tässä vielä esteitä eessä, kuntotarkastus ja muuta pientä. Mutta periaatteessa ollaan aika pitkällä.
Aika jännää.

Treeni kulkee edelleen, oon saanut itseni jopa kolmesti lenkille elettävällä viikolla. Uskomaton auringonpaiste lienee osasyy. Olen siis käynyt tälle viikolle salilla kahdesti, huomenna ja sunnuntaina pitäisi mennä taas. Kehittelen itsellen kaksiosaisen treeniohjelmankin, ammattilaisten silmissä menisi lähinnä osastoon " nyt en ihan ymmärrä mitä tuolla haet", mutta mä tykkään. Mullahan siis ei ole mitään tavoitetta, vielä. Pitäisi olla, mutta kun kohta taas sali vaihtuu niin en jaksa miettiä. Katselin että tuon teoreettisen kodin lähellä on ainakin kuvien perusteella ihan ok näköinen sali, ja hintakin on ihan maksettava. Ja siihen näyttäisi kuuluvan vakiosti ainakin yksi saliohjelman suunnittelu. Jos sellaista kokeilisi näin, öö, viiden vuodein välein?

lauantai 30. maaliskuuta 2013

2/4

Oon nyt kaksi viikkoa painanut meneääm kuin pieni apina salilla. Jotenkin on hirveän hyvä draivi päällä, ja tuntuu että nyt vihdoin on löytynyt se kipinä joka huuhtoutui lapsivesien kanssa meikäläisestä pihalle.
Pitäisi alkaa ehkä suunnittelemaan ihan kunnon ohjelmaakin, kun nyt maistuu. On vetänyt nämä pari viikkoa silleen fiiwis-pohjalta, mutta jotain rotia voisi kokeilla.

Oon vetänyt aika iloisesti myös ruokaa. Jostain syystä mulla on koko ajan hirveä nälkä. Siis oikeaan ruokaan, ei silleen että "hirvee nälkä - syömpä suklaapatukan tai wiinerin". Vaan silleen että "saisko toisen annoksen tota lihakeittoa?"
Painoon ei innostus salilla käyntiin tai lautasten nuolemiseen ole juurikaan vaikuittanut, tai puolitoista kiloa on paino tippunut kahdessa viikossa mutta tässä massassa se on ikävä kyllä vaan yksi kärpäsen kikkare.

Meillä on nyt pääsiisen ajan asuntopaasto. Tuntuu että mikään ei riittänyt ja katsottiinkin lyhyellä aikaa liian paljon asuntoja ja tuli tavallaan runsaudenpula. Mutta tiistaina kaivetaan taas hakusivustot esiin, ja aletaan etsimään uutta kotia.

TuVe on kypsässä 13 kuukauden iässä tavallaan sanonut ensimmäisen sanansa. Kishhi. Se tarkoittaa kissaa. Toisaalta se tarkoittaa myös mitä muuta eläintä tahansa. Tai autoa. Tai kaukosäädintä. Tai oikestaan mitä tahansa jännää asiaa. Että kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän se oikeastaan mitään olekaan puhunut.

Otsikolla viittaan siihen, että toinen iltavuoro näistä neljästä alkaa olemaan paketoituna. Näin pakanana joutaa päivystymään pääsiäisenä. Kohta onkin aika hiippaila kotiin, mutta täytyy olla varovainen noiden kokkojen kanssa, eikö niillä oo tavattu hätistellä noitia kauemmaksi?

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kuultua

"Voisit tuoda ohuemman pipon, ja eikö teillä ole ohuempi haalari, noissa täysissä talvivetimissä on aika kuuma jo"
"TuVe on syönyt tänään tosi hyvin, vaippa on vaihdettu kello xx"
"Keskiviikkona mennään retkelle Seurasaareen, varaatko sille päivälle sitten sopivat matkaeväät"

Tällaista kuulen kun noudan lapseni työpäivän jälkeen hoidosta. Eli vanhemmiltani. En päiväkodista tai muusta sellaisesta, minne nuo lausahdukset mun mielestä loistavasti sopisi?

Meillä ei käynyt sunnuntaina yhtään virpojaa, jouduin syömään suklaat itse!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Munat ojoon!

Meillä on ruskeita ja kahta eri kokoa.
Minkä sortin munia teidän hou- eiku koreista löytyy?

Sunnuntaina on se oksilla huitomispäivä, muistin sen tänään ja tarjouskahvin kanssa ostin tosiaan kahta eri sorttia suklaamunia mahdollisia virpojia varten. Viime vuonna ei käynyt ketään, mutta nyt kuluneena vuonna olen bondanut pihan äitien ja lasten (ja yhden isän) kanssa, joten riskit ovikellon soimiseen ennen sianpieremää on nousseet.
Ja jos sellainen tuuri käy ettei kukaan eksy oven taakse niin aina voin syödä suklaat itse? Siksi ostinkin vaan hyviä suklaita.
Sen enempää meillä tuskin pääsiäistä vietetään, allekirjoittanut heiluu töissä kaikki pääsiäispyhät vielä iltavuoroissa dollarin kuvat silmissä kiiluen.

Vieläkin on huomisen kuviot auki, näillä näkymin koomaillaan kotisohvalla. TuVe tunkee vissiin ihan tosissaan niitä hampaita ja on kestokärttyinen, joten en viitsi hoitoon väkisellä kipata kiukuttelevaa kersaa.
Mutta katsellaan huomenna, jos vaikka tekisi jotain spontaania.

Huomenna ajattelin kuitenkin tungeta salille, sen verran hyvä boogie on päällä. Oon tälle viikolle treenannut jo kolme kertaa, mikä oli tavoitekin. Enkä ole pahemmin edes herkutellut, vaan vetänyt normia kotiruokasettiä. Paitsi yhden ison lakun söin. Ja tänään vähän viineriä ja tuplasuklaa keksejä. Mutta toisaalta tänään raahasin myös pesukoneen toiseen päähän asuntoa (ylimääräinen) ja siirtelin faijan kanssa kirjahyllyn osia ympäriinsä. Painonmuutoksesta en osaa sanoa kuin C, sitä mun vaaka on huutanut tän viikon. Oisko patterit lopussa?

Hei tää oli 400. postaus tähän blogiin. Jee.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Hei poskihampaita omaavien lasten äidit!

(Pisteet kotiin raflaavasta otsikosta!)

Jos pukkaa poskihampaita, rusottaako silloin posket? TuVelle ilmestyi tänään kumpaankin poskeen punainen läntti, ei pahemmin kuuma tai kylmä verrattuna muuhun ihoon eikä ne näytä kutisevankaan.
Tyttö on ollut myös enemmän ja vähemmän kärtty, ja salilta tullessani tungin sormet toisen kurkkuun (pesin kyllä kädet ensin..) ja olin mukamas tuntevani poskessa jotain kovaa ja terävää. Paitsi että eihän poskihammas ole terävä?

Meinaan vaan että onko tää joku uusi allergiaoire (en ala!) vai joku muu juttu. Tarjoilin eilen tytsylle tattarinäkkäriä kera kasvisrasvalevitteen (ei sisällä soijaa/maitoa) ja mielenkiinnolla odotan tuleeko oireita. Olisihan nuo pitänyt yksi kerrallaan testata, mutta en nyt vaan jaksanut. Päätin vaan että ne sopii. Mielenkiinnolla odotan onko punaposkisuus nyt sitten oire jostain, ja jos on niin mistä. Hampaista vai eväistä. En kuitenkaan tänään sitten antanut näkkäriä ja levitettä. Sen sijaan annoin yötä vasten kipparia ja allergialääkkeitä.

Viikonlopun vuosipäivä-suunnitelmat on edelleen hiukan auki. Koko perheen retki Korkeasaareen on harkinnassa, toisaalta se saattaa muuttua koko perheen retkeksi asuntonäyttöön. Äidilleni tänään marisin että haluan jotain tehdä ja mitä voitaisiin tehdä ja kun on TuVekin ja niitä asuntonäyttöjä ja kaikkea. Hän siihen 44 avioliittovuoden kokemuksella tokaisi että tuleehan niitä vuosipäiviä sittenkin kun ei ole näin montaa rautaa tulessa. Joten päädyin itse onnittelemaan itseäni ja ostin nipun tulppaaneita. Justiinsa niitä oikean värisiä! Miten mä oikein arvasinkaan että mistä mä tykkään...

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Nyt myös ilman käsiä

TuVe treenailee sujuvasti seisomista ilman tukea. Nousee tukea vasten seisomaan, hakee varovasti tasapainoa tukien vielä yhdellä kädellä ja siitä varovaisesti irrottaa toisenkin tassun. Huojuu hetken ilman tukea, innostuu siitä itsekin ja nostaa kädet ilmaan, ja kas, yllättäen pyllähtää istualleen. Ja sama alusta.

Hei kaikkitietävät ja osaavat ihmiset, heittäkkääs jotain vinkkiä mitä me voitais Keittiksen kanssa tehdä viikonloppuna. Meillä olis treffaamisen vuosipäivä käsillä (kolme vuotta jo, oumaikaad), ja olis ehkä suotava sitä jotenkin juhlistaa. Viimeksi ollaan jotain tehty kahdestaan viime syyskuussa kun oltiin anodilla ja käytiin Kuusamossa ja pohjoisen mummo vahti TuVen päiväunia.
Jottei tehtävä olisi liian helppo, asetan vähän reunaehtoja: lapsenvahtipalvelut on käytettävissä rajallisesti, sain päähäni tehdä ruokakokeiluja enkä viitsi vatsavaivaista (ei tosin oireile vielä) yökylään laittaa. Tosin tuo ei ole kertaakaan ollut yökylässä, olisi jo ehkä aika?
Ravintolaan ruokailemaan meno on poissalaskuista, Keittiömestari ei pysty rentoutumaan ja nauttimaan, miettisi vaan kuinka tehdä ruoan paremmin/kustannustehokkaammin. Ravintolaan ryypiskelemään meno on käytännössä poissalaskuista, Keittis on viimeksi juonut alkoholia 90-luvulla ja munkin kohdalla alkon käyttöä on viimeksi tapahtunut viime vuonna. Niin ja sitten on vielä se että lapsenkaitsijan puute.
Leffaan ei viitsi mennä kun kotikirjastosta löytyy vissiin kolmatta tuhannetta elokuvaa.
Niin ja Keittiksellä on välilevynpullistuma-ehkä. Joten hirveät fyysiset ponnistelut on aika ankeita.
Että näissä puitteissa.
Mitään materialistista lahjaa en suostu hankkimaan, mahdollinen muutto kummittelee takaraivossa enkä kaipaa tänne täyteenammuttuun asuntoon enää yhtään pakattavaa...

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kun leppis olkkariin muutti

Keskellä meidän nykyistä olohuonetta tönöttää noin metrin korkea leppäkerttu. Luit ihan oikein. Se on kankainen pystyssä tönöttävä punainen kapistus kuuden jalan ja hiukan psykedeelisen hymyn kera ja se kätkee sisäänsä kaikki TuVen lelut. Ei ehkä mikään esteettisin sisustusesine, mutta kivempi kuin sininen ikeakassi.  Toisaalta olkkarissa tönöttää myös pyykinkuivausteline, parvekevaunut ja keinuhevonen. Että varsinaista arjen estetiikkaa.

"Kaikki muu kaatuu paitsi puskat", totesi alan mies nähtyään meidän uuden kotiehdokkaan. Eli ei todellakaan tehdä tarjousta. Ja edelliseen postiin kommentoinut Maisa on ihan oikeassa, kolmen vartin työmatka suuntaansa on yhtä kuin puolitoista tuntia päivässä autossa istumista. Ilman kolareita, tietöitä tai muita viivykkeitä. Eli TuVen hoitopäivä heilahtaisi heti sinne 10 tuntiin. Ei kiitos.
Joten jatkamme sinnikästä hakua, vähän lähempä, paljon vähemmällä remontilla. Onneksi ei ole kiire, mikäs tässä vuokralla asuessa kun rahat lepäilee pankissa siitä mun poikamiesboxista.

Näin eilen kuvia TuVen synttäribileistä. Jouduin ihan oikeasti miettimään että oonko mä mahdollisesti raskaana, jos kuvat ei kerran valehtele? Siispä kävin aamupäivällä lenkillä, ja illalla salilla. Tosin söin myös Mignonin, en pystynyt vastustamaan kiusausta.
Tuntuu että eilen naksahti päässä samoin kuin naksahti tammikuussa 2009 jolloin aloitin menestyksekkään painopudotuksen (joka päättyi raskauteen kesällä -11). Tuntuu että nyt ei pussikuurit ja pikakikat tuota tyydytystä, nyt lähtee massa liikkeelle pitkäjänteisellä työllä. Vähemmän ruokaa, enemmän salia ja toivottavasti vähän lenkkiäkin. Niin siis sitä kävelyä tai hölkkää, ei sinistä. Nyt on sellainen olo, että että pienet vastoinkäymiset ei lannista, niistä vain tsempataan. Sama pössis oli koko vuoden 2009. Toivon tunteen nyt kantavan ja tuottavan hedelmää.

Mä olen zen, ja mua tuijottaa metrinen leppäkerttu. Pitäisköhän lääkitys tarkistaa?

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Epäpahoja uutisia

Miten tässä näin kävi? Ollaan huomenna menossa katsomaan yhtä taloa jo toista kertaa. Nyt otetaan mukaan lankomieheke, joka tietää ammattinsa puolesta yhtä sun toista rakentamisesta ja remontoinnista. Tarkoitus olisi saada käypä arvio remontointikustannuksista kahvikupillisen hinnalla (saatan tarjota munkkipossunkin jos lupaa halvan rempan). Jos remppaaminen ei veisi meitä vararikkoon, tehtäisiin ehkä tarjous. Hui. Alkaa uusi velka olemaan jo aika lähellä?

Uusi torppa sijaitsee vaan vähän kauempana kun olin suunnitellut (työmatka noin kolme varttia suuntaansa, siinä ja siinä meikäläisen sietokyvylle) ja sellaisessa suunnassa ettei siellä ole mitään. Tai siis onhan siellä palveluita ja muita ihmisiä, oletettavasti?, mutta meillä ei ole sinne mitään olemassa olevia kontakteja, ja taajama on täysin tuntematonta aluetta kummallekin.
Äkkiäkö sitä uusia tuttavuuksia hankkii, ja tuo lapsi on kyllä kätevä väline siinä asiassa.
Otsikolla viittaankin siihen, että kohta saattaa tämänkin blogin postaustahti reipastua, se lienee hyvä uutinen. Ensin saattaa kyllä tulla todellinen aallonpohja, remontin ja muuton viedessä aikaa.
Mutta eipäs nyt vielä intoilla, ei olla tosiaan tehty edes tarjousta, ja voi olla ettei sitä tehdäkään jos remontointi tulisi maksamaan liikaa.

Tuo epäpaha taas tuli mieleen siitä, että olen tässä opiskellut useampaakin kuntotarkastusraporttia. Niissä on välillä niin vinkeitä sanoja ettei mitään tolkkua. Kahdessa eri tekijän raportissa on käytetty termiä epätiiveys, ja mä olen sitä mieltä että se ei ole oikea sana. Tai kai se jotkut kriteerit täyttää, mutta jos esimerkiksi putkistossa on epätiiveyttä, niin eikö se silloin yksinkertaisesti vaan vuoda?

Tänään toi mun siveellisyyden epätiiveyden ruumiillistuma lähti sitten köpöttämään taaperokärrynsä kanssa. Okei, se piti ojentaa asemiin ja suunta on kovaa ja korkealta suoraan, esteen tullessa täysi stop ja peffalleen. Niin ja hairahduin mammahuumaan ja ostin sille tänään välikausihaalarin, maksoin siitä kolme kymppiä, ajattelin että näin toistaiseksi velattomana voi törsätä vaikka en ole ihan varma tuon tarpeellisuudesta (mulla oli ainakin pienenä ihan vaan kuravaatteet?). Mutta en uskaltanut olla ostamattakaan kun melkein jokaisessa mammablogissa niistä kohkataan? Ja ostin meille kummallekin aurinkolasit. Vielä kun tulis se kevät eikä olisi vaan 21 astetta pakkasta.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kivoi Juttui

Tällä hetkellä TuVe tykkää pystyyn nousemisesta pyykkitelinettä vasten, legopurkin tyhjentämisestä, no oikeastaan kaiken tyhjentämisestä, bataatti+ poro sörsselistä, muiden aivastelusta, kutittamisesta, hippaleikistä vaarin kanssa, tiskiharjasta, keinumisesta ja tanssimisesta. Toi tanssiminen on oikeastaan ihan parasta kaikesta, muutama sointu ja sävelkin aiheuttaa välittömästi beban sheikkausta. Esimerkiksi tavallinen nokian tekstariääni, senkin aikana ehtii vetää muutamat muuvsit.

Keittiömestari taas tykkää pöhköstä autostaan, jauhelihasta ja makaronista (on siinä taas kulinaristiset nautinnot kokki-ihmisellä), kahvista, dataamisesta, Tuven kutittamisesta parransängellä ja unelmakodista haaveilusta.

Mä sen sijaan nautin tällä hetkellä kahvista, velattomuudesta, lakuista ja uimahallin kuntosalista.
Sen sijaan tällä hetkellä en oikein piittaa pankin tädistä joka on sitä mieltä että vaikka osittainen hoitovapaani on määräaikainen, tulen sen jälkeen heittäytymään kelan elätiksi. Vaikka totuuden nimissä tämän jäljellä olevan kahden kuukauden osittaisen hoitovapaan ja kesäloman jälkeen mua odottaa täydet työpäivät ja ylennys. Eli lisää fyffeä, pätäkkää ja taateleita.

Josta tulikin mieleen että lasten tekeminen edesauttaa uraa; olin ennen TuVea asemassa A, nyt osittaisen hoitovapaan aikana jolloin haluan tehdä iltavuoroja ja viikonloppuja siirryin uraportaissa askeleen alemmaksi, asemaan jossa asemassa A oleva on esimieheni. Kesällä tulen toimimaan asemassa A olevien esimiehenä. Ei pöllömpää etten sanoisi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenkin päivänä

Huhhei, ja hullut nurkkaan! Jopa on viime postauksesta vierähtänyt. Olisi vierinyt lisääkin, mutta olin juuri koomahtamssa sohvalle kun Keittiömestarin puhelin soi kahdesti klo 21.30. Keittiömestari on autuaalisen taju kankaalla, ei tajunnut mitään vaikka kävin tökkimässä kylkeen että puhelin soi. Että siinä mulla kanssa yksi "huonouninen".

Iltojemme ja viikonloppujen iloksi ollaan käyty katsomassa kuutta potentiaalista kotia, yhdestä tehty tarjous, joka hylättiin. Parempi niin, siinä kämpässä oli jotenkin huono karma? Kaikki oli periaatteessa siinä talossa ihan jees mutta joku jäyti mun takaraivossa.

Olen nieleskellyt karvasta kateutta katsellessani kaverin täysin tervettä lasta. Tähän asti en ole oikeastaan jaksanut olla katkera, mutta joku sen kamelin selänkin katkaisee. Mitä meidän elämä olisikaan jos TuVe nukkuisi yöt, ei tarvitsisi pähkäillä lääkkeitä ja annostuksia, keinotella kortisoni- ja antibioottivoiteiden kanssa ja kytätä joka ainoaa suupalaa. Voisi harkita vaikka ulkomaan reissua?
Samana päivänä olen kuitenkin nukkunut päiväunet TuVe kainalossa ja vaikka toinen illalla yritti pyristellä sylistä pois, pitänyt siinä vain kahta tiukemmin. Me päästään kuitenkin vaan allergialääkkeiden titraamisella, ei tarvitse titrata esim syöpälääkkeitä.

Nyt ollaan velattomia. Auto on oma, (omistus)asuntoa ei ole, ja reiluna pikkuvaimona maksoin myös Keittiksen viimeiset erät luotosta pois. Niin ja tilille jäi vielä rahaakin!Tosin rahat ei lepäile käyttötilillä, vaikka tarkan euron-Erja olenkin, saattaisi vähän lipsahtaa. Niinkuin kävi naapurille joka peruutti mun (oman!) auton kyljen ruttuun. Ja nyt mun autoni lepäilee korikorjaamolla, se piti saada tänään sieltä pois mutta homma oli jotenkin kesken ja auto plautunee mun käyttöön ensi viikolla.

Sen verran väsyttää että nyt ei oikein lohkea muuta, että hyvät Naistenpäivät sitten vaan.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuin peiliin katsoisi

Tyttö on äitiinsä tullut; kuolaa jokaisen vieraan paidalle, menee neliveto päällä ja oksentaa ensimmäisenä. Kun vieraat on lähtenyt löytyy pöydä alta syömästä sipsejä. Että semmoiset bileet.

Oli ne silti hyvät juhlat vaikka itse sanonkin. Ei meillä loppujen lopuksi ollut mitään varsinaista teemaa saati ohjelmaa. No tietty puhallettiin TuVen kanssa kakusta kynttilä, ja vieraiden keskuudessa kiersi valokuvakansio johon olin koostanut TuVen ensimmäisen vuoden. Siis ihan oikeita kuvia kansiossa, ei mitään kuvakirjaa.

Tarjoilut meni uusiksi ehkä noin ziljoona kertaa, vielä senkin jälkeen kun oltiin kaupassa käyty. Mutta
kaikille kelpasi, eikä ylimääräisiä jäänyt. No sen verran että sain loput systerille tungettua mukaan. Kevyesti ei otettu; vai mitä sanotte esimerkiksi minitortilloista juustoisella kanatäytteellä. Ai niin, ne tortillat oli muuten uppopaistettu... Suolaista oli viittä sorttia, makeaa vain yhtä. Sellainen klassinen kermakuorrutettu täytekakku jonka mä vaatimalla vaadin sinne juhliin. Suolaisen ja makean suhde tuntui silti olevan kohdillaan.

Kahden asunnonloukku on kohta entinen loukku! Hyväksyin tarjouksen kämpästä jo ennen ekaa yleistä näyttöä, ei pöllömmin etten paremmin sanoisi. Kaupat tehdään vielä ripeällä aikataululla, joten en sittenkään joudu maksamaan tyhjää asuntoa juuri lainkaan. Juhlan paikka. Katsotaan kuka kohta kuolaa vieraiden paidoille, konttaa ja oksentaa ensimmäisenä.

Hyvää yötä, menen silittelemään levottomasti nukkuvaa yksveetä. Taitaa tänään saadut rokotukset vähän oireilla.

torstai 21. helmikuuta 2013

365

Vai hetkinen, viime vuonna oli karkauspäivä, joten tuleeko TuVen iäksi sitten 366 huomenna?
Oli miten oli, mä en kestä, toi räkänokka on huomenna jo yksi vuotta!

Tänään olin helposti bongattavissa eräässä ostoskeskuksessa, kun kävin ostamassa viimeisiä tykötarpeita lauantain bileitä varten. Kävin meinaan ekana Tiimarissa, missä mukaan tarttui sellainen iso ykkösen mallinen foliopallo. Täytettyä tottakai. Ei sitten käynyt mielessä käydä sitä lopuksi täyttämässä, vaan uhkean muhkeaa palloa piti raahata vaatekaupoilla ja ruokakaupassa ja lounastreffeillä. Sain aika murhaavia katseita kun kävin systerin kanssa syömässä, ja näin hiihtoloma-viikon kunniaksi paikalla oli runsaasti lapsiperheitä ja useampikin tenava innostui meitsin hienosta pallosta. Vanhemmat sitten puolestaan vähän vähemmän.
Oli muuten siskon kanssa helppo sopia treffit, sanoin vaan että bongaat mut helposti, mulla on ilmapallo. Ei sisko uskonut. Uskoi vasta kun näki.

Kun tuon maagisen leijuvan asian toin kotiin ja esittelin sit tytölle niin hän loogisesti ihastui naruun ja painoon paljon enemmän kuin palloon. Ennen nukahtamista kyllä kölli Keittiömestarin kainalossa sohvalla ja kiskoi narusta ja nauraa kihersi heiluvalle pallolle.

Huomiselle jäi vielä ruokienhakureissu (menu bileisiin ei muuten vielä ole tiedossa, tai kai se muhii tuolla Keittiksen mahtavissa aivoissa). Mutta muuten valmistautuminen bileisiin on tehty. Farrkumekko tyttärelle silitetty, äidille ja isälle pesty ne ainoat viralliset edustusvaatteet (äidilläkin näyttäisi lauantaina olevan farkkuhame), koristeet on hankittu ja vieraiden määrä ja mahdolliset ruokavaliot varmistettu. Hyvältä näyttää!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mitä jäi käteen?

Älkää ystävät hyvät kysykö tuota ensi kuussa. Palkoista olivat maksaneet mulle normipalkan nyt, eivät siis huomioineet puolittunutta työaikaani. Liiat rahat vähennetään ensi kuussa. Ottavat siis ylimääräisen puolikkaan pois jo puolitetusta palkasta. Eikö kuulostakin hyvältä? Sanoinko muuten jo että ensi kuusta olen kahden asunnon loukussa?
Toisaalta, sitten joskus kun maksetaan vain uutta asuntolainaa ja olen taas täysipainoisesti töissä voi muistella tätä kevättä jos tilillä tuntuu kevyeltä...

Otsikon kysymyksen mulle esitti meidän naapuri, lähinnä tarkoituksenaan tiedustella muuttuiko meidän iloisen ydinperheen elämä isäkuukauden aikana, eli koettiinko kotitöissä uutta balansoitumista tai sainko mahdollisesti palvontaa kohdalleni siitä kuinka taitavasti olen kaiken hoidellut.

No aika hiljaista on. Ainoa asia missä Keittiömestari kunnostautui, oli tiskikoneen käyttö. Muut kodinhoidolliset työt on näemmä meikäläisen etuoikeus. Sitten taas kun tuntee mut ja tietää esimerkiksi miten sairas suhde mulla on siihen hellanringin hinkkaamiseen, tuskin mitään mullistavaa odottikaan tapahtuvaksi.
Toinenkin asia on vakio; Keittiömestarin päiväunet. Kun se oli töissä, tuli se kotiin ja huokaisi kuinka rankka päivä on ollut ja vetäytyi päivunille. Kun mä tulin töistä,  Keittiömestari oli ollut TuVen kanssa päivän, huokaisi Keitiömestari kuinka rankka päivä on ollut ja vetäytyi päiväunille. Meinasin nykäistä tästä asiat pienehköt palkokasvit nenääni, mutta en sitten jaksanutkaan. Haaveilin vaan päiväunista.

No mitäs TuVelle jäi käteen? Hän oppi uudelleen yöhörppimisen (tästä muuten koulutauduttu pois onnistuneesti!). Toisaalta kontaamisen ja pystyynnousun taitokin tuli tässä kohdin mutta Keittiömestaria siitä tuskin on kiittäminen. Tyttö on myös oppinut kippistämään. Vähintään kerran yhdessä syödessä hän nostaa tuttipullon tai mukinsa kohti ja odottaa että hänen kanssaan skoolataan. Ja sekös onkin sitten lystiä.

Huomenna starttaa uskomaton yksvee-synttäriviikko. Pitäisi vielä yksi päivä ponnistella töissä (johan tässä jo kolmena päivänä olinkin), sitten voin rauhassa keskittyä bileiden suunnitteluun ja toteutukseen.  TuVen mummolla on vissiin lähtenyt myös lapasesta, se on hamstrannut varmaan kaikki mahdolliset koristeet 1-vuotisteemalla jostain Rovaniemeltä etelään! Voi ollakin että synttäreiden teema ei olekaan HelloKitty tai liila tai pallot vaan yksinkertaisesti yksvee! Huikeeta.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Mutsis oli.

Välillä vatsaa kipristää, toisinaan taas lehahtelee ihottumia ihme paikkoihin. Närästää tai on tukala olo muuten vaan. Puhun muuten itsestäni, enkä TuVesta. Enkä ole raskaana.
Sen sijaan kävin lääkärissä, tai no TuVe kävi allergiakontrollissa ja kun hänen asiat oli plakkarissa niin tohtorska sitten kyseli mun käsien ihottumista ja samalla muista vaivoista. Sen jälkeen kysyi että oonko koskaan olut maidottomalla dieetillä? No en ole, lähes kaikki muut ruoka-aineet on kyllä käyty läpi eliminaatiodieetillä läpi tai allergiatesteillä. Jotenkin ajattelin kun kärsin jo laktoosi-intoleranssista, että sitä proteiinia varmaan siedän?

Nyt sitten oon työstänyt ajatusta maidottomalle siirtymisestä, voisihan sitä kokeilla kaksi viikkoa ja melkeimpä siinä ajassa jo näkyisi että kannattiko. Vajaan kahden viikon päästä on vaan ne jo legendaariset mittasuhteet saaneet yksvee-bibikset, joiden herkkuja tuskin valmistetaan maidottomina (tietysti toi sohvalla kuorsaaja varmaan tietäisi jos kysyisi?). Toisaalta, oon läpi elämäni enempi tai vähempi näitä oireita ihmetellyt, jos odottaisi vielä tän kaksi viikkoa? Tai voisin pikkuhiljaa alkaa ajamaan maidon käyttöä alas ja ottaa täyden nollakuurin sitten bileiden jälkeen?

Eipä tuollainen maidoton dieetti vaikea ole, kaikki peruselintarvikkeet taitaa löytyä jo maidottomina versioina. Paitsi maitosuklaa! Se myös arveluttaa miltä soija/kauramaito maistuu kahvissa, onko kokemuksia, kumpaa kannattaa kokeilla?
Saattaisi muuten paino tippua lisää, jos jäisi tuo suklaan syönti vähemmälle?

TuVen allergiaasioista sen verran, että saatiin lupa jatkaa ruokataukoilua.  Tai hirssi/amarantti kokeillaan tässä lähiaikoina, ja jos siltä tuntuu niin bääbää (lammas, Uudesta-Seelannista tänne asti uinut, se ei nimittäin ole syönyt näitä meidän viljapeltojen tuotteita, you know). Kesän korvalla sitten kokeillaan broiler/kananmuna ja ruis. Mutta vakiot bataatti, banaani, mango, quinoa, rypsiöljy, lohi ja poro kera maidon (ja nyt alkavan kalkkivalmisteen) ja silloin tällöin siedetyt avokado, kukkakaali ja tattari riittävät pitämään tyttären hengissä ja sielunvoimissa vallan mainiosti.
Niin ja lääkäri käski kertoa neuvolaan sellaisia terveisiä, että jos voisi tädit nostaa nenänsä käyriltään, ja katsoa lasta. Tottahan se on että tuo kasvaa hitaasti, mutta vaikka se on tyytyväinen tytöntyllerö (suora lainaus lääkäriltä), on hällä kuitenkin vakava sairaus. Ja tuo tytöntyllerö kuitenkin koko ajan kasvaa, vaikka laiskasti niin tekeekin.  Enpä taida ruikuttaa neuvolassa, työtäänhän ne tekevät (ja oikeasti mä olen tainnut niistä kasvukäyristä eniten stressata) ja meidän neuvolantäti on ainakin pääsääntöisesti ollut vain ihana ja kannustava tässä tilanteessa, mutta itselleni taidan tuoda lääkärin sanomaa käyttää mantrana jos ja kun joku TuVen kasvusta jotain nyrpistelee.

Imuritilanne on muuten vieläkin päällä. Järki sanoo säästämään kun nyt olen tavallaan kahden asunnon loukussa, mutta mieli tekisi keittiöön kolmatta imuria (ensimmäinen on se tavallinen iso imuri jota ei jaksa aina nostaa esiin, toinen on tuo kupeitteni hedelmä joka imuroi pöydän alta kaikki leivänmurut ja sitten ihmetellään ihottumia..).