300

Tämä on blogini 300. postaus. Aluksi ajattelin tehdä syväluotaavan katsauksen menneeseen ja tulevan, mutta sitten en jaksanutkaan. Joten ajattelin listata asioita mitkä ärsyttää enemmän tai vähemmän tänään.

Aloitetaan niistä enemmän ärsyttävistä:
* Keittiömestari. Se on suunnitellut siivoavansa "oman huoneensa" tässä pari viikkoa. Sillä välin mä olen siivonnut jo kolmesti tämän asunnon muut yli 70 neliötä. Se on tämän lisäksi tänään ollut myös varsinainen päivänsäde, kiukutellut työmatkojen suunnitelluista verovähennys muutoksista, Haavistosta, Niinistöstä, hammassärystä, paskoista kokkiohjelmista. Unohtamatta uusinta Miss Suomea. Aloitin yksipuolisen mykkäkoulun johon Keittiömestari liittyi huudattamalla jotain joutavaa sarjaa koneelta. Rauha on ikäänkuin palannut.
* Millainen vointi-tyyppiset kysymykset, joihin ei kuitenkaan haluta kuulla todellista vastausta. Kysymystä käytetään vain aasinsiltana siihen, että pääsee kertomaan kuinka kamala/ihana loppuraskaus itsellä on ollut.
* Painonnousu. Näemmä myös lähes vuorokauden paastolla saan painoni nousemaan. Huomenissa tulee taas huutia neuvolassa, mutta minkäs teet.
* Huonot telkkariohjelmat. En jaksa oikein tehdä mitään tuottavaa, joten koomailen telkkarin edessä. Mutta sieltä tulee vain uusintojen uusintoja, tai ostos-tv:tä. Buu.
* Tylsistyminen. Kukaan ei halua leikkiä mun kanssa koska olen niin -keleen hyvää seuraa. Sitä paitsi kaikki kivat ihmiset on josatin syystä töissä.

Vähemmän ärsyttää:
* Sisko. Sain tänään kutsun business-lounaalle, huomenna siis treffit jossain hyvässä ravintolassa keskellä päivää. Systreillä ei kuulemma ole edes kiire takaisin töihin, joten tää paikkaa aika kivasti tuota edellisen listan vimppa kohtaa.
* Bonus. Jep, raha ratkaisee. Pomo laittoi sähköpostia että saadaan tänä vuonna bonus, joka tulee maksuun helmikuun lopussa. Ei se montaa sataa ole, mutta kotiinpäin silti.
* PaavoBirgitta. Hassua kun mahanahan läpi voi olla jo vuorovaikutuksessa. Iloisesti saa monoa takaisin kun mahaa tökkii. Tai kivat kilarit toinen saa, kun vissiin nukkuu ja mä sohotan fikkarilla mahaan ja se (hän?) herää raivoamaan. Jep, mulla on vähän tylsää, stereot (aka kovat äänet) ei saa yhtä voimakasta reaktiota aikaan kuin valo.
* Internet. Katso edellisen listan toiseksi viimeinen kohta. Näin ollen nettismurffailu pelastaa tämän hyydykkeen päivän.
* Pirkan kolme suklaata jäde. Saatoin vetää viikonlopun aikana purkillisen. Ja sitten ihmettelen kun paino nousee? Jos perjantain paastoaa ja lauantain ja sunnuntain mättää evästä naamaan kuin ei olisi viikkoon syönyt, niin onko se ihme että paino nousee? Mun mielestä on!

Vinkkejä kaivataan

Eilen vyöryin lähikirjastoon, tarkoituksena löytää jotain tekemistä niihin tylsiin aamuyön tunteihin kun uni ei tule. Olen pitkään nauttinut mutsin antimista, ja lueskellut jonkun kirjakerhon antimia mitä meidän äipän hyllystä löytyy (oliskohan ollut SSKK? En ole ihan varma). Mutta nyt tuntuu että olen lukenut sieltä kaikki lukemisen arvoiset kirjat. Hetki siinä muuten meni, äippä on kuulunut kirjakerhoon vissiin 70-luvulta asti?

Kirjastossa olinkin sitten vaikeuksissa, pääsi runsaudenpula yllättämään. Ja tuntui todelllakin sen surullisen neulan etsimiseltä heinäsuovasta kun kuljeskelin hyllyjä edestakaisin. Nyt siis kaipaisin teiltä arvon lukijat vinkkiä, minkä kirjan kävisin kotiuttamassa hetkellisesti kirjastosta?

Saa heittää ihan lonkalta jotain vinkkejä, mutta taustaksi kerrottakoon että kaipailen tähän hätään jotain kevyttä luettavaa. Ihan vielä en ole valmis lukemaan harlekiini-sarjaa, tai yltiö romanttista höpöstelyä. Dekkareista tykkään, esimerkiksi kaikki Mäen Varekset on luettu. Remeksistä en tykkää, en tiedä miksi (kahdesti olen yrittänyt). Seppo Jokinen taas uppoaa, ja Koskisen seikkailuja on luettu ilmeisesti kaikki.
Ulkomaisia olen kahlannut enemmän läpi, vähemmän rajoittuneena mihinkään genreen.
Olen siis lukenut mm. Ken Saro-Wiwan vankilapäiväkirjat (pidin) ja Erlend Loen Supernaiivin (en pitänyt) sekä liudan dekkareita Cornwellista Puzoon (no okei, mafiahommat ei ehkä ole ihan dekkareita, mutta eniveis).
Niin ja taustaksi vielä, aloin lukemaan Kingin Kuvun alla- tiiliskiveä, mutta King on sen verran osaava jätkä, että kirja tuli painajaisina uniini. Täytyy palata tuohon teokseen vaikka kesällä sitten, sen verran se kutkuttaa.

Ideoita?

Nyt tiedän miltä tuntuu...

Eläkeläisiltä!

Tässä tapauksessa siis niiltä jotka ovat työelämänsä taakseen jättäneet, en siltä bändiltä.
Aika loppuu ja hirveä kiire muka koko ajan. Vaikka mitään en ole saanut aikaiseksi.
Eka päivä meni lusmuillessa. Nautiskelin vaan siitä tietoisuudesta että ei tarvi tehdä mitään ja saan olla (yksin!!!) kotona. Mutta seki ilo loppui aikaiseen, kun Keittiömestari tuli jo kahden jälkeen kotiin.

Tiistaina sitten hattu kouraan ja kohti lastentavarakauppaan ja kyselemään että mitenkäs ne menopelit nyt saakaan kasaan. Hämäykseksi otin oman äitini mukaan. Tätsy liikkeessä näytti miten ne menee kasaan, ja katsottiin mutsin kanssa se kumpikin. Kun tultiin kotiin, todettiin että ei -kele!, ei mee kasaan. Ennenkuin kaikkien innovaattoreiden äiti ja teknologian ihmelapsi äitini katseli hetken vaunuja ja löysi mysteerikytkimen/nappulan/säätimen josta liikkeen nainen ei ollut puhunut mitään, ja ta-daa! vaunut meni kasaan. Mystistä. Mutta nyt on hyvä mieli ja vaunut kasassa.
Ai niin, se nainen siellä liikkeessä ei ihmetellyt yhtään kysymystäni, en vissiin ollut ensimmäinen asiakas samalla asialla siinä liikkeessä.

Siinäpä ne saavutukset tälle viikolle sitten olikin.
Eilen juttelin systerin kanssa, ja tulin siihen tulokseen että tää lomailu lamauttaa. Vielä viime viikolla olisin jaksanut puuhailla nuo onnettomat touhuni töiden päälle, kun tällä viikolla imurointi ja muu viikkosiivous tai ihan kauppaan lähtö tuntuu ylivoimaiselta ponnistelulta. Kun ei ole pakko lähteä, ei millään viitsi edes yrittää. Sitä paitsi olen nukkunut tosi huonosti koko viikon, ja se johtuu varmasti osittain siitä etten ole millään tavoin saanut rasitettua itseäni ja olisi sen vuoksi väsynyt. Kun ei edes päiväunet maistu?

Tässä on kotioloissa keskusteltu enemmän ja vähemmän todennäköisen sektion mahdollisuudesta. Hiukan ihmettelin kun Keittiömestari sitä niin ponnekkaasti vastustaa, ajattelin että se olisi sille helppo ratkaisu, tietäisi koska jälkikasvu ilmestyy eikä tarvitsisi stressata päivää sen kummemmin.
Mutta kuulemma asian laitahan on niin, että jos lapsi syntyy leikkauksella (oli leikkaus sitten koska tahansa, ilmeisesti vaikka kaksi viikkoa jälkeen lasketun ajan) on se keskonen.
No onneksi olen äitiyslomalla, on aikaa oikoa Keittiömestarin kuvitelmia.

Hyväksikäyttäjä

Jaahas, äitiysvapaa näyttää alkaneen, toinen postaus yhdelle päivälle ja oon ollut hereillä noin kolme tuntia. Tästä se lähtee!

Oon kehittänyt vähän huonon tavan, sujuvasti käytän tätä tiineyttä tekosyynä todelliseen laiskuuteen. Lauantaina istuin päiväkahvilla kaverilla, ja ilma oli ulkona miellyttävä. Kaveri siinä sitten pyyteli lenkkiseuraksi, mutta siinä sohvalla oli vaan niin mukava istua kun kaverin mies vielä tarjoili mulle kahvia ja Daim-torttua. Huokaisin vaan silleen puolihuolimattomasti, ja sanoin ettei lenkkeily enää oikein onnistu kun on tätä mahaa ja kaikkea, eli puhuin paskaa suut ja korvat täyteen. Ei vaan napannut. Sitä paitsi lenkki olisi kestänyt max 45 min, ja se olisi ollut tyyliin matelevaa kävelyä 2 minuuttia ja seisoskelua 5 minuuttia kun koiruli kyntää ojissa. Ja koska olen niin raskaana, enkä pysty lenkkeilemään sain toisen palan torttua ja santsikupin kahvia jälleen tarjoiltua nenäni eteen. Tosin pariskunta kehui kuinka hyvinvovalta näytän, ja sitten meinasi tulla vähän paha mieli kun silleen menin huijaaman.Vaikka enhän mä huijannut, onhan mulla mahaa, tosin vaivoja ei ole edelleenkään.

Tällaisia esimerkkejä on olemassa kymmeniä, varsinkin töissä tuli pelattua tuota tiineyskorttia aika usein ja huomaamatta. Mikä sitten vitutti, koska periaatteessa vastustan lusmuilijoita ja raskaus ei ole sairaus jne muita latteuksia.

Tilit on kuitenkin tasan universumin kanssa, sillä kotona ei ole mitään saumaa pelata millään tiineyskortilla. Tänä aamuna oli keittiön ovessa vastassa kauppalappu joka alkoi 3 maitoa (siis Keittiömestari dokailee niitä puolentoista litran tölkkejä), 2 litraa jugua, pari kiloa perunaa.. Ilmeisesti tarkoituksena on, että mä käyn kaupassa kun olen jouten.
Niin ja Keittiömestari ei antanut oman viikonloppunsa häiriintyä sillä että vaihdoin tuolla pikkumakkarissa järjestystä ja raahasin 2 kirjahyllyä, lipaston ja kirjoituspöydän seinältä toiselle, ja parhaimmat kahdesti.  Nyt on ehkä vähän selkä jumissa, mutta sillä ei ole kyllä mitään tekemistä raskauden kanssa.

Niin ja multa puuttuu joku äitigeeni. En saa kasattua meidän vaunuja. Ostettiin ne marraskuun alussa, ja eiliseen asti ne asui pahvilaatikossa. Nyt ajattelin se sitten kaivaa esiin ja varmistaa että osaan niitä käyttää (ei muuten ollut huono idea). Kokoaminen, eli renkaidenkiinnitys meni helposti. Nyt vaunut on täydessä hyökkaysvalmiudessa eteisessä, mutta vaikka kuinka tankkaan ohjeita, en saa niitä kasaan. Eikä saanut Keittiömestarikaan, vaan väitti että olen väkisin saanut rungon jotenkin jengoille. Mitä en siis ollut tehnyt, vaan nykäissyt aisasta renkaiden kiinnityksen jälkeen ja ta-daa, vaunut oli valmiina. Eli todistetusti ne menee kasaan! Nyt sitten tarttis keksiä miten nuo saa kasattua. Taidan joutua lähtemään alan liikkeeseen ja kysymään jos joku voisi näyttää siellä kaupassa miten nuo menee kasaan. Ja taas nolottaa jo etukäteen, mutta ehkä tämäkin on vaan kosto siitä että olen voinut niin hyvin ja antanut joidenkin ymmärtää etten voi...

Tunaa

Yritin keksiä jotain hassunhauskaa väännöstä sanasta tunnustaa, mutta keskellä yötä (klo 9.30) soittanut lehtimyyjä sai uneni ja ajatukseni pätkimään lahjakkaasti. Joten asiaan.

Nollis tuli ja paiskasi meikäläistä kaikessa viikonlopun bloggausripulissaan tunnustuksella. Siihen liittyy korea kuva jonka voi tuolta Nollavaimon paluusta käydä tsekkaamassa, mutta koska en tykkää siivoamisesta, en tahdo tänne blogiini ylimääräistä roinaa :D

Tunnustuksen nimi on Liebster Blog, joka lienee saksankieltä? Koska mä olen saksani oppinut porn.. eikun Vuoristosairaalasta, veikkaan että nimi Liebster tarkoittaa joko hummeria tai sitten jotain mieli- tai rakkaus-tyyppistä etuliitettä. Ja jos noista kahdesta pitää valita, niin tottakai hummeri blogi on loogisempi valinta?

Tähän tunnustukseen ei liittynyt mitään liitännäistehtäviä, eikä pakkoa jakaa sitä eteenpäin. Mutta näin alkaneen äitiysloman henkeen tahdon sen laittaa eteenpäin Epäluonteenomaiselle Veelalle, joka kuten Nollis, edustaa äitilajia. Mutta mukavasti antavat ymmärtää että elämään kuuluu silti muutakin kuin omatekemän geeniyhdistelmän varaukseton ja silmitön palvonta.

Finito

Tänään itketin esinaista ja omia tiimiläisä, väittivät että tulee ikävä. Mä olen enempi sitä mieltä etteivät ole raukat vielä tajunneet mikä onni ja autuus odottaa maanantaista lähtien kun meikäläistä ei enää taida firmassa näkyä tämän vuoden puolella ansiotyössä. Todennäköisesti tulen poikkemaan firmassa useampaan kertaan, olen vaan jotenkin niin naimisissa työni kanssa. Saattaahaan se olla että PaavoBirgitta muuttaa elämää, mutta tarvis olisi ainakin käydä jossain välissä esittelemässä mitä sain aikaiseksi.
Tuntui tosi oudolta luovuttaa puhelin, kulkulupa ja avaimet. Sähköpostikin sulkeutui jo puolilta päivin ja kahden jälkeen en enää päässyt kirjautumaan koneelle (ai miten niin meillä ollaan hyysteerisiä tietoturva-asioissa?). En oikein edes tiennyt mitä sanoa kun lähdin, tuntui hassulta toivotella hyvää viikonloppua? Eikä tietysti se jo kolmatta kertaa tämän päivän aikana kaulaani kapsahtanut hyvin nuori työtoveri joka parkuu sitä kuinka ikävä tulee, helpottanut juurikaan asiaa.

Jotenkin on vähän irrallinen tunne. Enempi kuin 10 vuotta olen määrittänyt itseni työn kautta enemmön tai vähemmän. Se on aikatauluttanut menojani (lomat ja vapaat), luonut taloudellisia rajoja (palkka ja sen olemattomuus), aiheuttanut unettomia öitä (dedikset) sekä tuonut suunnatonta tyydytystä kun olen onnistunut jossain. Pidän työstäni ja olen hyvä siinä. Ja nyt se sitten muuttuu. Ensin olen pois töistä lähes vuoden, ja sen jälkeen työ tulee arvojärjestyksessä ehkä vasta kolmantena. En nyt sano että se välttämättä olisi huono asia, mutta erilainen ja uusi tilanne kuitenkin. En tiedä saako tästä ajatuksesta nyt kukaan oikein kiinni, kun itseltäkin se vähän karkailee. No, onhan mulla tässä aikaa näitä märehtiä.

Kun tulin töistä, ei taloyhtiössä sitten oltu tehty vielä lumitöitä (klo 16 aikohin). Yritin sissinä ajaa paikallani, mutta kahdesti meinasin jäädä jumiin. No auto sitten parkkiin siihen mistä sen sain liikkeelle ja linjat Keittiömestarille aiheesta löytyykö meiltä lumilapio? Keittiömestari sanoi että roskiskatoksessa on taloyhtiön lumilappari ja joten ei muuta kuin sitä lainaamaan. Mutta lumilapio oli mallia kiinan kivisota, puuvartta oli metritolkulla ja itse lapio-osa sitten leveä ja jotain metallia. Ja se painoi ihan sikana. Hommiin vaan, ja ei varmaan tarvitse kertoa että tuo nollakelin lumi on aika raskasta. Vaikka olin aiemmin täällä hehkuttanut hyvää vointiani, ei se lumitöiden teko mitään herkkua ollut. Puolilapiollista sain aina siirrettyä ja sitten piti puhaltaa.
Naapuri(autopaikan) mies teki vissiin lähtöä lenkille, mutta palasi takaisin noin 100 metrin päästä kysymään onko toista lapiota. Vastasin että ei ja jatkoin nojaamista lapioon. Isäntä siihen sitten kysymän tarviinko apua ja sitten se iski. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Alahuuli alkoi väpättää ja silmistä tulvi kyyneliä. En edes tajua kuinka voi ihminen alkaa itkemään nollasta sataan. Mutta niin tein ja sain soperrettua että kyllä kiitos tarvitsen apua. Mies siihen mitään sanomatta tarttui lapioon ja teki sangen jouhevalla otteella lumityöt paikaltani, kun itse yritin vain koota itseäni.
Kiittelin miestä miljoona kertaa, ja puristin oikein kädestäkin, ja mies siirtyi muina miehinä tekemään lumitöitä omalta paikaltaan, sanoi vaan että ei kestä kiittää. Hävettää vieläkin niin paljon. Tulin kotiin ja meni varmasti lähemmäs puoli tuntia ennenkuin sain itkun loppumaan. Tosin en tiedä johtuiko itku oikeasti raskaista lumitöistä vai mistä, mutta pelottavaa se oli. Mutta kiitollisuuteni naapurin miestä kohtaan on edelleen vilpitön. Ja hävetykseni, onneksi jäin äippärille sillä usein kohtaan (kohtasin!) naapuripaikalla autoaan pitävän pariskunnan aamulla töihin lähtöä tehdessä. Pitävät meikäläistä varmaan tosi hermoheikkona, mutta onneksi olen edes raskaana niin jotkut flippaukset on selitettävissä.
Niin ja missä oli Keittiömestari kun kaikki tämä tapahtui? Kotisohvalla, se ei tajunnut rientää apuun kun soitin lapiosta enkä itse tajunnut sitä vaatia apuun kun tajusin homman olevan turhan raskas.


Huoh.

Tj1

Minkä ikäisenä noi (vauvat) avaa silmänsä?

Jumakekkama! Ensin mä odotan norsua, ja nyt vissiin kissanpentua?
Olisi ehkä pitänyt pakottaa Keittiömestari sinne perhevalmennukseen?

Harjoittelin tänään äitiyslomaa, ja lähdin töistä jo kymmenen jälkeen kotiin. Tai no neuvolaan, mutta sanoin pomolle etten millään viitsisi ajaa tuossa myräkässä enää takaisin sieltä, ja pomokin oli sitä mieltä ettei ole järkeä, alan kuitenkin matkalla synnyttää (en nyt ole ihan varma miten lumisade vaikuttaa synnytyksen alkuun?). Ja sain näin ollen olla loppupäivän pois ilman sen kummempia miinustunteja kunhan kävisin hakemassa sitten huomista varten jotain hyvää työkavereille.

Neuvolassa taasen tein palveluksen kansanterveydelle. Terveydenhoitajani kysyi sopiiko terveydenhoitajaopiskelijan tulla hiplaamaan mun mahaa, kun opiskelijan harjoittelun aikana ei hänen ohjaajaalleen ollut osunut yhtään perätilaa vastaan. Tietysti annoin luvan, mikäs siinä hetekalla maatessa kun ei ollut töihinkään enää kiire. Siinä sitten oma terveydenhoitaja, tämän työkaveri (oma terkkani pyysi vielä kaveriaan varmistamaan perätilaa), ja opiskelija vaivasivat mahaa. Ja samaan aikaan huoneeseen pelmahti neuvolan terkkari nro 3 hakemaan jotain papereita, joka henkäisi että hänelläkin on opiskelija joka oli kysynyt miten perätilan erottaa raivotarjonnasta. Eihan siinä auttanut kuin hetkeksi heittää kyljelleen, ja odottaa tätä opiskelija nro 2 vuorostaan vaivaamaan.

Mikäs siinä köllötellessä, ja tällaiset asiat oppii varmasti vain kokeilemalla. Sain terveydenhoitajilta kiitosta, kuulemma monet odottavat nihkeilevät edes opiskelijan olemista samassa huoneessa. Varmaan voisi olla eri asia jos olisin ollut paikoistani kipeä, tai hermo riekaleena muuten. Tai no tietysti olen hermo riekaleena, mutten jaksa uskoa että yksikään opiskelija pystyy muuttamaan tulevan lapseni kohtaloa kokeilemalla mahan päältä miten päin se tuolla yksiössään asustaa?
Sitä paitsi kummallakin opiskelijalla oli todella miellyttävät otteet, varmat ja rauhalliset. Muistin heille tämän jopa kertoa, olettaisin että positiivinen palaute tuntuu myös opiskelijoista hyvältä?

Tj2

Aiotko olla loppuun asti töissä?

Maailmanloppuun (kysy niiltä inkkareilta, maailma taitaa loppua tänä vuonna)? Päivän loppuun?
En nyt ole ihan varma ollaanko mua savustamassa ulos, vai mikä on. Tässä nyt on jäljellä enää kaksi työpäivää (tätä ei lasketa, kun oon oon istunut firmassa jos 2 ja puol tuntia), ja ajattelin tänne tulla ihan kiusallani. Tiedän olevani poikkeus sääntöön kun en jäänytkään (suunnitelmissa siintäneelle) saikulle, mutta minkäs teet kun töissä on kivempaa kuin kotona!

Firmassa on tulossa yksi iso muutos tuossa maaliskuun lopussa, jota allekirjoittanut on ollut luomassa/suunnittelemassa. Nyt kun käyttöönotto lähestyy ilman meikää, alkaa paniikki vallata alaa työkavereissa. Heitin pomolle läpällä että pientä korvausta vastaan voisin tulla tekniseksi tueksi muutamaksi päiväksi, mutta tällä hetkellä se tuntuu jo ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta enemmän kuin vitsiltä. Keittiömestarikin on silloin kotona viettelemässä isyyslomaa, hyvin voisin lempata kakaran sille jo hoitoon? Kelakin pysyisi tyytväisenä kun raha ei vaihtaisi omistajaa (tosin firma maksaa vielä silloin mun palkan), voisin tulla vaikka ruokapalkalla? Tai sitten ihan mielenterveytettäni varjelemaan?

Tj3

Ompa sulla iso maha!

Lyhyellä matikalla; melkein 15 kiloa ylipainoa, standardia isompi lapsi mahassa, viitisen viikkoa synnytykseen. Saattasin olla enempi huolissaan jos jotain näkyvää merkkiä raskaudesta ei olisi havaittavissa?

ps. ei tästä pitänyt tulla mitään virallista sarjaa typeristä kommenteista, mutta näyttääpä tulevan silti.

Pinnan alla kuplii myös:
Keittiömestarin mielestä en voi surfata netissä ja katsoa telkkaria samalla! Pöh! Helposti. Se vaan halausi katsoa jotain kuivaa dokkaria vaikka tulee Rillit Huurussa ja mulla bloggaus kesken...

Tj4

Mitä ajattelit tehdä lomalla?

Jep, kyseessä tosiaankin on vaan vähän standardia pidempi kesäloma, niin ajattelin lähteä Keniaan safarille, suorittaa sukelluskortin ja alkaa myydä pimeetä viinaa...
Niin, mitähän sitä äitiyslomalla tekisi? Jos vaikka odottelisi että muksu syntyy, ja sitten vaikka jonkun verran sitä hoitelisi? Ehkä?

Mitäpä tässä, Ritari Ässä

Pisteet otsikoinnista?

Jahas, olisko se sitten aika raportoida kuinka oon nukkunut viime aikoina?
Nyt viikonlopun aikana ehkä kahden normisti nukutun yön edestä. Tosin yöaikaan unta on riittänyt muutama tunti, mutta onneksi on viikonloppu niin olen vetänyt sitten kuola poskella koomaa sohvalla. Keittiömestarikin on löytänyt jonkun sarjan mitä katsoo omassa huoneessa koneelta ja saan möllöttää olkkarissa miten tahdon. Jossain vaiheessa ärsytti kun tuo vetäyty aina tuonne omaan kammariinsa, nyt jos se yrittää tulla ottamaan multa kaukosäädintä tai tulla sohvalle viereen, niin se ärsyttää vielä ehkä enemmän.

Josta tulikin mieleen, että jos ei ole helppoa olla nainen ja raskaana, niin ei oo tuolla kaverillakaan kivaa. Mieli vaihtuu niin nopeaan ettei itsekään pysy vauhdissa. Hormonit lienee tehneet temput terävät siinä mielessä, että kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä ja huomiota enemmän kuin koskaan (en muuten koskaan aiemmin moisia hömpötyksiä kaivannut), mutta auta armias jos Keittiömestari yrittää jollain tavoin lempeästi huomioida, nostaa päätään sininen suohirviötär (niin olin siis tietysti ääneen kerjännyt tätä huomiota itselleni). 
Että elä mun kanssa nyt sitten.

Se alkaisi huomenna sitten vimppa viikko töissä. Viimeiset viisi aamua hyvin suunniteltuja rutiineita, joita on hiottu vuosia. Missä järjestyksessä suoritetaan meikki, hampaidenpesu, hiusten värkkäys, pukeutuminen, aamun nestetankkaus, lehden selaus. Näiden viiden aamun jälkeen ei sitte joskus taida töihin lähtörutiinit onnistua enää 22 minuuttiin (kello soi siis 6.40, poistun asunnosta 7.02). Jotenkin haikea mieli? Tuntuu että luopuisin jostain?

Vielä viisi päivää pitäisi jaksaa kysymyksiä.
Onko kaikki jo valmiina? Ei muuten todellakaan ole,  jotain vaatteita olen pessyt, mutta tavaroita puuttuu edelleen kuten pinnasängyn patja ja amme. Nukkukoon pahvilaatikossa alkuun niinkuin äitinsä, ja noita ammeita saa vissiin joka kaupasta, en vaan koskaan muista sellaista ostaa. Puuttuu myös kaikkea pientä sälää, ja varsinkin sellaisia asioita joita en osaa ajatella, mutta ehkäpä jaksan tuossa lomalla käydä jossain kaupassa suorittamassa hankintoja.
Millainen olo? Vituttaa, kitos kysymästä. Muuten olisikin hyvä olo, mutta noi tyhmät kysymykset rassaa. Ei vaines, väsymystä lukuunottamatta olo on loistava. Ei supista, ei vedä suonta, ei kuseta, ei kiristä eikä purista. Vaikka sillä ei välttämättä ole mitään väliä, niin veikkaan että onneksi olin aika timmissä kunnossa ennen tiineyttä, niin kroppa on ainakin teoriassa kestänyt paremmin. Niin, ja kiitos hyvistä geeneistä, mutsikin ollut kummatkin raskautensa ihan tikissä. Tosin kun sanoin näin, todennäköisesti ensi yönä pamahtaa vähintään noidannuoli.
Joko odotat synnytystä? No en, täähän on ihan sikasiistiä, ja ajattelin Keitiömestarin toiveesta pysytellä tiineenä aina sinne juhannusviikolle asti. Vaikka justiinsa sanoin että fyysinen olo on bueno, aiempi kappale postauksessa kertonee sitten henkisen tilan.

Tietysti näitä kysymyksiä tulee jatkossakin, mutta sosiaaliset kontaktit rajoittunee sukulaisiin ja ystäviin, joille voi sitten sanoa oikeasti mitä mieltä on, eikä miettiä virallista hyvä-äiti-vastausta.

Mutta siis TJ5, repikää siitä!

Vit.. eikun valvottaa

Heh. Uudenvuoden lupaukseni tiheämmästä postailusta haihtui nopeammin kuin keskivertonaisen laihdutusvisiot. No kerrankos sitä.

On mulla syykin miksi en ole postaillut, en ole viitsinyt heikentää blogostanian ilmanlaatua happamuudellani. Ja aktiiviset hereilläolojaksot pyrin keskittämään työelämään.
Hereillä pysyminen ja hyväntuulisuus onkin sitten jo vaikeammin saavutettavissa.

Joulun tienoilta lähtien olen nukkunut yöni huonommin ja huonommin. Milloin närästää, milloin särkee lonkkia, milloin olkapäitä ja ranteita. Joskus vaan ahdistaa vasemman ja oikean korvan välistä sen verran ettei uni tule. Nukun öisin noin viittä, hyvinä öinä kuutta tuntia. Pätkissä siis. Jollekin (esimerkkinä käytettäköön vaikka Keittiömestaria) nuo on ihan standardiunet, eikä enempää keho oikeastaan vaadi. Mutta allekirjoittanut on nukkunut aina todella hyvin ja runsaasti, ja kaikki alle seiskatuntiset yöunet on olleet tyhjän kanssa. Mutsille kun kitisin, totesi hän vaan että kun 30 vuotta nukkuu vaivatta, joutaa valvomaankin seuraavat 18 vuotta. Että tukea ja kannustusta tuli sieltäkin.
Olen myös jokseenkin kypsynyt kuulemaan, että nykyinen valvominen on pientä verrattuna aikaan jolloin PaavoBirgitta vaikuttaa mahanahan tällä puolen.

Jotenkin häiritsee myös se, että ilmeisesti valvon väärästä syystä, olen antanut korvieni kuulla, että vessassa ramppaaminen on vain ja ainoastaan oikea syy valvoa. Ja koska poiketen massoista, pystyn olemaan poissa saniteettitiloista yhdeksänkin tuntia, olen jotenkin viallinen.
On ollut hyvin liki, etten ole kertonut valvomisen syyksi juurikin vessareissuja, ihan vain että keskustelussa päästäisiin eteenpäin. Sillä nyt kun mainitsen ettei pidättäminen ole ongelma, saan kuulla tarinoita siitä kuinka monta kertaa lisääntyneet kanssasisaret ovat juosseet vessassa.
Ehkä kuitenkin idioottimaisin oli yksi työkaveri, joka ilmeisesti hyvää hyvyyttään linkkasi jonkun tutukimuksen missä kerrottiin, mikäli odottava äiti ei herää vessaan viimeisinä tiineysöinään, on kohtu tai kätkytkuoleman riski (en muista kumpi) suurempi. Tämän tutkimuksen saatteeksi oli hän ystävällisesti kirjoittanut muutaman rivin siitä, että kannattaisi varmaan iltaisin juoda hiukan enemmän että tulisi noustua sinne vessaan.
Pystyn muuten myös vaivatta nukkumaan selälläni, on vissiin sekin kiellettyä.

Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi jo sangen epävarma ja pelokas sen suhteen että meneehän kaikki hyvin?

No joo, elämä on ja sitä rataa. Jotain positiivista, kävin viime viikolla vaivatta katsomassa uusimman Vareksen. Suositten. Kävin eilen katsomassa Varasto-leffan, en suosittele.

No koska?

Olen saavuttanut uuden vaiheen. Enää ei kiinnosta ihmisiä mun vointi sitäkään vähää kuin normaalisti, nyt kaikki vaan tenttaa että koska, koska, koska. Taisivat unohtaa mulle neuvolassa antaa sen kristallipallon joka kertoisi vahvistetun syntymäajan. Yleinen vatsankasvun päivittely on myös taittunut siihen, että kaikki nämä elämäni opintoja-vaille-kätilöt arvuuttelevat onko maha jo laskeutunut. Kuka arvaa että mua rasittaa?

Paraskin puhumaan- kun arvostelin Keittiömestaria siitä että ei hahmota koska jälkläisen toimitusaika on. Tänään töistä tullessa istuin autossa hetken (ja kirjoitin kaverille tekstaria) tulin sitten tuijottaneeksi autonkelloa joka näyttää myös päivämäärän. Siinä se sitten iski, laskettu aika on ensi kuussa. Huhhuh.  Okei, toisin kun monet muut odottajat, olen jokseenkin varma että tämä menee niin paljon yli kuin tohtorit sallivat, jolloin saapumispäivämääräkin heilahtaa selvästi maaliskuun puolelle.

Siitä muuten vasta tuleekin outoja katseita, kun aina tyynesti totean että tää menee yli. Okei, onhan se mahdollista että kuuluisi siihen palttiarallaa viiteen prosettiin jotka synnyttää laskettuna aikana, tai jopa ennen. Mutta mun läheisimmät kaverit on vasikoineet kaikki ennen aikojaan (täysiaikaisina kuitenkin suurinosa), joten taitaa olla ne optiot käytetty. Ja kun itse olen tullut pihalle vasta parasta ennen päivämäärän jälkeen, kuten siskonikin, ja yleinen käsitys taitaa olla että nää on aika periytyviä juttuja, tai vissiin taipumus siihen että synnytys ei käynnisty siirtyy äidiltä tyttärelle. Yritin asiasta löytää jotain muutakin kuin mututuntumaan perustuvia lausuntoja, mutten sitten jaksanutkaan.
Noh, PaavoBirgitta tulee sitten pihalle kun parhaaksi näkee tai joku sen sieltä ottaa ulos. Vielä ei tarvitse kiirehtiä.

Saa nähdä aiheutanko muuten PaBille traumoja lukemisen, Hanoi Rocksin tai Michael Monroen suhteen. Sain Monroen elämäkerran joululahjaksi, ja olen sitä nyt iltaisin muutamia sivuja eteenpäin kahlannut. Haluaisin lukea enemmänkin, mutta kirja on niin peijakkaan painava, ettei sitä jaksa määräänsä enempää kannatella. Ja kun en jaksa kannatella, nojaan kirjaa vanhasta tottumuksesta mahaan. Tämä aiheuttaa sitten taas elämää suuremman protestin vatsassa, kun painava ja ilmeisen kovareunainen kirja vissiin pienentää yksiötä. Protesti ilmenee kiukkuisina potkuina ja mylläämisena niin, ettei väsynyt katseeni pysy rivillä kun mahan päällä oleva kirja pomppii.

Huomenna menen sietokykyni äärirajoille, tai no rakkoani koettelen ainakin. Päätin lähteä leffaan siskon kanssa katsastamaan uusimman Vareksen. Paikat otettiin kyllä silleen reunasta, että pääsen pakaneaan vessaan tarvittaessa. On vaan pakko päästä haistelemaan muitakin nurkkia kuin koti, työpaikka ja lähikauppa, elämänpiiri on vaan kummasti pienentynyt. Onneksi on sisko jonka kanssa lähteä.

Uusi vuosi, uudet realiteetit

Onneksi tajusin puolentoista viikon tauon jälkeen testata bikineitä, ennenkuin pakkasin ne reppuun huoisaamun uimareissua varten (siirryin sellaisiin vanhoihin urheilumallisiin biksuihin reipas kuukausi sitten kun normiuikkarit ei mahtuneet). Eihän ne mahtuneet. Ei muuten mahtuneet mun toisetkaan bikinit, mutta niillä en kehtaisi mennä uimahalliin vaikken tiineenä olisikaan. Turhan Pamelat etten sanoisi.

Torkuin työpäivän jälkeen sohvalla, eli katselin silmät kiinni telkkaria. Keittiömestari sitten siihen tuli herättelemään, kysyäkseen jos voisin käydä kaupassa. Hän tahtoisi leipoa korvapuusteja, mutta meillä ei ollut raesokeria. Joopajoo. Okei, lähimpään kauppaan on meiltä noin 10 minuutin kävelymatka, mutta meniköhän joltain ohi että ulkona on myös lumimyrsky? Tai sitten se ajatteli ettei tällainen sotanorsu ainakaan tuulessa kaadu.
No, enpähän pääse prinsessoitumaan kun töissä pitävät kuin kukkaa kämmenellä. Kotona paukkuukin sitten ihan eri realiteetit.

Niin ja siis tietysti mä kävin hakemassa sitä raesokeria, nöyryydestä ja kiltteydestä on tiineet avovaimot tehty.