Tyhjää vai poissa?

Jos sitä olisi eduskunnassa, niin kumpaakohan äänestäisi: tyhjää vai poissa?
Olin poissa työpaikaltani, paikkani oli siis tyhjä. Tai tässä kohdin voisi kysyä että mikä paikka? Eihän mulla ole mitään paikkaa mikä olisi tyhjä, siellähän mä olen pari kuukautta surffannut yhteiskäyttökoneelta toiselle.

Kas, vituttaa edelleen. Olen niin vellonut omassa liemessäni, etten tiedä vituttaako enemmän työasiat vai Keittiömestari. Vedin muuten toissa iltana ämpärillisen Valion Ihanaa maitosuklaajädeä ja pussillisen juustonaksuja. Se on tällä hetkellä ainut asia mikä ei vituta, se on lohduttanut.

Yritin eilen käydä vähän köpöttelemässä pihalla, mutta ensinnäkin oli liukasta ja toiseksi, tuo kirottu ja murjottu pikkuvarvas on edelleen niin kipeä että kovaa en päässyt.
Vesijuoksua kävin kokeilemassa tänään jo paremmalla onnella. Vituttaa muuten sekin fakta ettei bellystä taida tulla mitään kun yllättäen toi varpaillenousu ei oikein onnistu.

Jotain rajaa

Kettu kun ketuttaa.

Töissä menee mäkeen, projektit venyy muiden takia ja omista syistä. Musta on tullut töissä ikäänkuin toimistonomadi, mun työhuone on annettu yhdelle projektityöntekijälle tukikohdaksi. Selitys kuuluu että prokkislainen tekee vain 50 prosenttista työaikaa, ja koska mun työhön kuuluu niin paljon talon ulkopuolelle sijoittuvaa kouluttamista, oli mun kämpän sille luovutus "luonnollista". No tätä on jatkunut 2 kuukautta, enää saman verran jäljellä. Ei mulla siellä työhuoneesssa kummosia ole, ja meillä on sellainen yhteinen tila missä voi paiskia hommia niin en mä nyt ihan heitteillä ole. Silti kyrsii, miksi mun piti tehdä tilaa? Häh?

Musta mulla ja Keittiömestarilla menee/meni hyvin. Oikeesti. Sen jo legendaarisen Wii-gaten (vähän niinkuin Watergate muttei sinne päinkään) musta tuntui että ollaan lähennytty ja halutaan samoja asioita. Muuten ihan kiva mutta olin väärässä. Laitoin sille jonkun puolivillaisen tekstarin aiheesta höpönlöpn, ja takaisin tuli "Tahtoisin elää yksin, ei tarvitisi tehdä asioille mitään kun eläisi vaan itselleen. Ehkä mua ei ei oo vaan tarkoitettu elämään kenenkään kanssa".

Anteeksi nyt vaan, mutta menen syömään tästä litran suklaajäätelöä ja juustonaksuja. Harkinnassa myös on, jos elämäni ensimmäisen kerran ottaisin saikkua ihan vaan vitutukseen pariksi päiväksi.

Paluu

Kome päivää kökin ja könkkäsin kotona, sitten meni hermo. Tänään oli pakko lähteä salille kehittelemään kuntoa ja palauttelemaan mielenterveyttä. Äkisti pian sitä näyttää tulevan riippuvaiseksi jostain. Niinkun vaikka salijumpasta. Siis silloin kun siitä joutuu olemaan itsestä riippumattomista syistä erossa. Äkkiähän sitä menee viikko tai kaksi jos on motivaatio kadonnut ikkunasta.

Hmm. Onpa nuori ja hyvännäköinen neurologi telkkarissa (Kiminkinen tohtoroi taustalla, ja se siis haastattelee jotain neurologia. Ite Kiminkinen ei tolla hiirenhännällään oikein kosketa..)?

Vaa'alla en ole käynyt sitten tiistain, sillä niistä olisi tullut vain paha mieli. Olen hyvin tarkkaavaisin korvin kuullut vellikellon soiton, ja kilttinä tyttönä uskonut sen kutsua. Mutta ehtiihän sitä miettiä kiloja joskus toistekin, en jaksa.
Nyt keskityn siihen, että varvasta tykyttelee. Salireissu meni ihan hyvin, mutta kenkä puristi sanan varsinaisessa merkityksessä ja reilun tunnin pystyasento teki sen, että varvas alkoi taasen turpoilemaan.
Joudun ehkä ottamaan jotain kipulääkettä, sen verran tuo kipuilee. Lonkka ja oikea pohjekin vähän oikuttelee, varmasti johtuen sangen ergonomisesta linkutuksesta.
Varvassäryn ja sen johdannaisten  lisäksi keskityn myös siihen, että yläselkää juilii. Tuli salilla kokeiltu sitten vähän enkkoja ylätassu + selkätreenissä, ja se tuntuu. Mutta tää on sellaista positiivista tuskaa, kun tietää mistä se on tullut.

Keittiömestari ei siis oikeasti muistanut meidän vuosipäivää. Vaikka ei sillä, en mä mitään oikein odottanutkaan. Tai siis odotin sen verran että se olisi sanonut jonkin kommentin siitä että on vuosi mennyt, mutta en aikuisten oikeasti odottanut mitään elettä. Tai sitten olen vaan tottunut niin hyvään, etten erota metsää puilta. Tai käsi pystyyn, kuinka moni saa pyttipannun lisukkeena olleen paistetun kananmunan sydämen muotoisena lautaselleen?

Väriloistoa

Terppa vaan lomalta! Ihanaa on ollut, pikkikriikkistä poikkeusta lukuunottamatta.
Mursin ilmeisesti tänään oikean pikkuvarpaani. Jotain juttelin aamulla kaverin kanssa ja sähläsin vessan oven kanssa sillä tuloksella etten voi oikein kunnolla astua, pikkuvarvas on yli kaksinkertaistanut kokonsa ja on väritykseltään ehjän mustikan ja mustikkasoseen välimaastosta. Ja kipeä. Hyvin kipeä. Ei tullut shoppailusta mitään.

Ollaan syöpötelty ja juoruiltu oikein olan takaa ja tunnen kuinka suurin osa soluistani on rentoutunut ja unohtunat työkiireet. Ja voi pojat että ollaan syötykin, koko ajan ja kaikkea sellaista mitä ei pitäisi. Mutta en jaksa vällätä. Tässä on sitten taas heinäkuuhun asti aikaa kärvisteillä väsyneillä eväillä ja tiristellä läskejä.

Nyt kutsuu sohva ja kohoasento sekä vanhentuneet vadelmat (ei ollut kylmäpakkausta, mutta moisen aarteen löysin pakastimesta). Tänään on muuten se tasan vuosi niistä treffeistä Keittiömestarin kanssa, käsi pystyyn kuka on sitä mieltä että se asiaa muisti?

Missä jumala on, kun lauma polkee paikoillaan?

Tuo pärähti soittimesta korviini kun aamulla alkuveryttelyksi poljin kuntopyörää kahden mummelin kanssa. Niin ei siis poljettu sitä samaa pyörää, vaan vierekkäin hehheh.

Aloitin lomani reippaasti, tuhersin salilla kolme varttia ja siirryin polkemaan vettä vielä reiluksi puoleksi tunniksi sen jälkeen. Päätin palkita itseni opiskeluaikojeni lohturuoalla, ranuilla ja kananugeteilla. Terveellinen, vähärasvainen ja proteiinipitoinen ruokavalio näemmä jatkuu kuten lomakin.
Paino oli tänään sama kuin viime viikon maanantainakin. Kai sekin on jokinasteinen saavutus, ei ainakaan nouse? Ja vähän näyttäisi siltä että tällä viikoilla voisi vetää sen kuukausittaisen tyttö-turvotus-kortinkin pöytään jos puntarin lukemat ei syystä tai toisesta miellytä. Tosin mun kohdalla ei voida puhua että kuukausittain, vaan joka toinen kuukausi, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Mutsi ja faija tuli tänään katsomaan lomalaista ja sen uutta sänkyä, ja toi mukanaan berliininmunkit. Olin reipas ja söin 1,5 sellaista. En siis puolikasta vaan kokonaisen ja puolikkaan kun mutsi alkoi nirsoilla. Ja eihän sitä puolikasta nyt voinut lautaselle yksin itkemään jättää... Nojoo. Tänään ajattelin käydä kuitenkin vielä kuluttamassa tossunpohjia lenkillä. Meillä päin on jo paljon noita kävelyteitä täysin sulana, ei tarvitse kävellessä kuvitella harjoittelevansa mitään trapetsijuttuja ja yrittää pysyä pystyssä.
Vähän jopa kuumottaisi laittaa juoksutossut jalkaan ja kokeilla hölkkää todellisissa olosuhteissa? Siihen pitää kyllä odottaa pimeän saapumista, ei anna luonto periksi mennä päivänvalolla puuskuttamaan ja esittelmään olematonta juoksukuntoani.

Ai niin, joku liikkis oli hakeutunut tänne blogiin hakusanoilla kirsu+keittiömestari. Josta tulikin mieleen, että torstaina tulee tasan vuosi meidän ekoista treffeistä. Niin se aika juoksee kuin hirvi. Onhan tässä ollut yhtä ja toista, välillä kolmatta ja neljättäkin (asiaa, ei onneksi henkilöitä). Nyt menee hyvin. Tuo parin viikon takainen yhteenotto ja siitä seuranneet keskustelut on kummasti auttaneet eteenpäin, ja jotenkin on silleen, varmempi olo? Jossain kohti ollaan hynttyitä lyömässä yhteen, mutta ei pidetä kiirettä kun olen edelleen allerginen ja sillä on edelleen kissoja. Mutta joskus. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa?

Huomenna tulee kylään mun yksi rakkaimmista ystävistäni ja on luonani pari yötä joten palailen linjoille todennäköisesti vasta viikonloppuna. Kiireistä tää lomalaisen elo.

Jaahas

Blogistaniassa moni on listaillut suosikki-miehiään, perustuen lähinnä ulkonäkökriteereihin. Tuossa yritin omaa listaani askarrella, mutta eihän sille listalle mahdu kuin Daniel Craig. Kaikki muut on toisarvoisia.

Taisin tuossa edellisessä postauksessa kovaan ääneen paukutella henkseleitäni ja kehuskella että paino se vaan tippuu vaikka mitään kummallista ei tee. Heh, tämän viikon miinussaldo onkin huimat 100grammaa verrattuna viime viikkoiseen, joten ei tässä paljon kannata huudella. Tosin torstaista lähtien ollaankin oltu lomalla, näemmä myös minkään asteisen ruokakurin suhteen. Ja perjantaista lähtien lukemat vaa'alla ovatkin lähteneet sitten iloiseen nousuun mikä epämiellyttävästi pilasi keskiarvolukemat.

Mä en saa nukuttua mun uudessa sängyssä. Se tuntuu niin omituiselta. Vanhassa sängyssä joutui ottamaan ikääänkuin vauhtia ettää sai käänneettyä kylkeä, kun se oli niin kuopalla ja väsynyt. Nyt on tuloksena se, että kylkeä kääntäessä pyörin kuin vartaassa, kun punkka on kovempi eikä anna periksi. Mutta Keittiömestari tuntuu tykkäilevän. Kaipa tuohon tottuu, kun ei se pahalta tunnu, ainoastaan omituiselta.

Suuri sininen

Jos muistan oikein, suuri sininen on jonkun elokuvan nimi? En millään jaksa tarkistaa, joten jätetään arvailuksi. Henkilökohtaisesti suuri sininen löytyy nyt makuuhuoneestani. Ostin sängyn, ihanan, muhkean, ison ja korkean jenkkisängyn! Vanha sänkyni oli kaverin perintö, jo hyvin palvellut runkopatjavuode ennenkuin minun haltuuni saapui. Nyt omistuksessani on siis ihan ihka uusi ja ikioma vuode. Piti käydä heti ostamassa uusi päiväpeitekin. Kummasti sain rotia siihenkin hommaan vaikka pari viikkoa vielä sitten tuskailin etten saa moista ostetuksi, mutta kun tuli uusi sänky, priorisoitui päiväpeitteenkin tarve. Tietysti. No kuitenkin, tänään löysin esteettistä silmääni hivelevän ilmestyksen ja kiikutin sen kassan kautta kotiin. Kyseessä on lähes sähkönsininen ja kiiltelevä ehta polyesteripeite, mutta ei anneta sen häiritä. Se on kiiltelevä ja sähkönsininen. Näyttää kuulkaas aika buenolta täysin valkoisella sisustetussa makkarissa.

Aamulla kävin salilla, ja kauhukseni totesin että klo 11 näyttää olevan jokin ruuhkahuippu, työllä ja tuskalla sain itseni ahdettua mukaan, mutta ei se hauskaa ollut kun joku on koko ajan hengittämässä niskaan ja vaanimassa omaa vuoroa. Tämä on näitä pienen salin miinuspuolia. Mutta eikö ihmiset käy töissä mitä häh? Kävin myös mäkkärissä ja mätin pari tuntia sitten pullaa ja pasteijaa nassuuni enon synttärikahveilla, että ruokailujen puolesta ollaan sangen lomalla. Mutta kerrankos sitä.

Lomalle lompsis

Oonkin vallan unohtanut hehkuttaa, että tänään oli vimppa päivä töitä ennen lomaa! Seuraavan kerran töihin vasta viikolla 13!
Loman kunniaksi karkaisin ajoissa töistä ja kävin herkuttelemassa pizzalla siskon kanssa. Kävi hetken jopa mielessä että söisin salaattia, mutta kävin aamulla vesijuoksemassa ja olen menossa tänään vielä bellyilemäänkin joten hitot mistään salaatista ja pizzaa ääntä kohden!

Pyörähdettiin myös vaatekaupoilla todetakseni että paksut-reidet-ongelma on laajentunut käsittämään myös käsivarteni. Tai ilmeisesti en ole sitä aiemmin vaan huomannut. Tai sitten kaupoissa vaan hiha-ahtaita vaatteita. Moni yläosa istui muuten kuin valettu, mutta habaa puristi niin ettei uskaltanut kättä liikuttaa ettei saumat ratkea. Haluaisin tietysti tässä kohtaa väittää että olen treenannut reippaasti että hihassa ei kiristä läski vaan lihas. Jostain syystä en oikein onnistu edes itseäni vakuuttamaan.
Mutta ihanat kengät ostin, ihanat muoviset klopottimet jotka kestää ehkä loppukevään. Mutta ne on ihanat.

Tulppa

Välillä on sellainen fiilis, että on miljoona juttua mistä haluaa kirjoittaa blogiin, mutta jostain syystä ei saa sitä ensimmäistä lausetta kirjoitettua, sitten turhautuu ja jättää homman sikseen. Vähän on sellaista ollut ilmassa. Mutta sitten ajattelin aloittaa kertomalla kuinka ajattelin aloittaa. Tai siis kuinka vaikeaa se aloitus välillä on. Luetaanko tämä jo aloitukseksi? Voinko siirtyä asiaan (mihin asiaan, kysyvät 25 lukijaani huuli pyöreänä)?

Paino tippuu ja painot nousee. Edelleen. Olen asioiden saamasta käänteestä hyvin otettu. Mikäs nyt sitten on muuttunut, että elämä näin kukoistaa? Ei pienintäkään hajua! Samoja ruokia syön, ja samoja määriä (tänään esimerkillisesti yhteensä 3 suklaapatukkaa pitkin työpäivää lounaan lisäksi. Jätin sen neljännen odottamaan huomista). Jumppailen edelleen pääasiallisesti salilla. No onhan tuossa tuo Wii, mutta totuuden nimissä olen keskittynyt sillä pelaamiseen ennemmin kuin kuntoiluun. Jotain kuitenkin teen oikein, parempi niin.

Juoksumattoa on kesyttänyt hartaudella ja varovaisuudella, liikutaan niin kaukana mukavuusalueesta että pitää varoa pitkiä loikkia ettei tule tehtyä mitään sellaista, minkä vuoksi hyvin alkanut juoksentelu hyytyisi.
Kaverin ja koiran kanssa aloitettiin teholenkkeily ulkona, mutta vielä mennään kävellen jo ihan liukkaidenkin vuoksi. Kun saadaan lenkkeily rullaamaan aletaan treenailemaan pieniä pätkiä juoksentelua ihan autenttisissa olosuhteissa pihalla.

Heiaheiaan lätkäisin eilen treenitavoitteeksi kuusi treeniä viikossa, josta puolet aerobista. Tänään töissä muotoilin tavoitteen uusiksi päässäni. Treenimäärä saa olla X, mutta aerobista pitää olla vähintään saman verran kuin punttiakin. Eli jos käyn salilla viikossa 4 kertaa, pitää käydä vatsatanssissa, lenkillä ja vesijuoksemassa yhteensä myös neljä kertaa.  Joo. Tai jotain sinne päin. Ehkä.  Joku tavoite olisi edelleen ihan kiva.

Ja nyt lenkille kun säätkin sallii!

Pettäjä

Olen minä. Olen pettänyt blogimaailmaa toisen virtuaalisen harrastuksen parissa, vaikka se haukkuukin mua ylipainoiseksi. Elin olen töiden jälkeen leikkinyt Wiillä, ja sen jälkeen koomaillut telkkarin edessä ja mennyt nukkumaan.
Töissä olen joutunut poikkeuksellisesti tekemään töitä 9-17, normaalin seitsemästä kolmeen sijasta. Näin ollen olen käynyt salilla vain tiistai aamuna ennen töitä,  ja tänään. Kokeilin tuota aamusalia nyt toisen kerran, ei toimi meikäläisen kohdalla, kroppa on liian unessa enkä saa tehoja irti. Täytyy jatkaa hyväksi todettua rutiinia ja käydä vesijuoksemassa aamulla, siihen kykenen.
Koska sali oli poissa laskuista (tuolloin viiden jälkeen siellä on hirveä rysis jota pyrin välttelemään tappiin asti) eletyllä viikolla, päätin huoltaa päätäni. Pään huoltoa parhaimmillaan on laatuaika kavereiden kesken, joten viikolla ehdin tavata vanhempia ja uudempia kavereita. Viikko kruunautui tänään kun Kaima(a)ni otti yhteyttä ja tarjosi spontaaneja treffejä, viimeksi ollaan treffattu vuosi sitten (terkkuja :) ). Tulipahan parannettua maailmaan.

Keittiömestarin kanssa menee niin ja näin. Kumpikin tekee parhaansa ja yrittää, mutta ainakin itsellä on olo että tanssin välillä lasinsiruilla, tai väistellen niitä. Kaipa se on luonnollista, mutta rasittavaa. Nyt se on vielä kipeä, eli se on kuin takapuoleen ammuttu karhu jo lähtöönsä.

Lopetetaan positiivisiin tunnelmiin: Tämän viikon painokeskiarvo 1300grammaa vähemmän kuin viime viikolle. Repikää siitä!

Jokin hiertää?

Enkä nyt puhu parisuhde-kiemuroista vaan siitä että oikeassa lavassani on noin sentin pituinen ja puolen sentin levyinen hyvin, hyvin, kipeä hiertymä. Tekisipä melkein mieleni sanoa että se vaikuttaa palovammalta? Tunsin sen eilen salin jälkeen saunassa, ja tänään se on ollut ihan yhtä kipeä. Kokeilin tuossa eiliset normi- ja urheiluliivit (tylsät, tavalliset mustat edelleen) läpi, eikä mikään oikein osunut sopivaan kohtaan. Ei mitään mielikuvaa mistä se on syntynyt? Paikka on vielä varsin hankala, sen verran on meikältä jäänyt joogat ja venytykset väliin etten omaan lapaani nää kuin peilin kautta ja sekin vaatii akrobatiaa. Pyysin että Keittiömestari sitä katsoisi, eipä tuo osannut muuta sanoa kuin että punainen ja silleen pakaneen näköinen se on.

Viimeisestä lauseesta voidaankin todeta, että puhe (ja näkö) yhteys Keittiömestariin on saatu. Ilmaa on puhdistettu paljon, ja kumpikin tietää nyt mieltä toisesta tuntuu. Fiilis on se, että jotain tarttis tehdä. Sen eteen että meillä olis kaunis ja iloinen tulevaisuus yhdessä. Käytiin keskustelua mm. siitä että en jaksa sulkea iltaisin verhoja (hei haloo, asun 6. kerroksessa, kuka mua täältä näkis? Ja jos näkis ni onneks olkoon vaan..) siihen että tällä hetkellä ainut varteenotettava Keittiömestarin kissojen uusi omistaja taitaa olla Tarja Halonen Keittiömestarin omien kriteerien mukaan.
No joo, peli on avattu. Pidetään oma pää puhtaana ja katotaan mihin se riittää. Töitä riittää, mutta kumpikin haluaa niitä tehdä tämän suhteen eteen.

Ongelmia, ei ratkaisuja

Joo. Ei oo vielä oikein keskusteluyhteyttä Keittiömestariin. On se kuitenkin elossa, muutamia tekstareita ollaan vaihdettu. Hyvin selväksi on käynyt ettei tässä nyt tosiaan ole kyse Wiin asennuksesta, vaan jostain paljon suuremmasta. Ihan en oo itse perillä missä mennään, tai mitkä on nyt ratkaisevia tekijöitä. Aavistus on, tiedän että jäljet johtaa kolmen kuukauden taakse. Nyt sitten vissiin tarvitsee miettiä halutaanko me toisiamme (kuulostaapa kiimaiselta). Ja jos halutaan, kuinka paljon ollaan kaiken eteen tekemään töitä?
Vaikeita juttuja. Alustavasti on huomenna tarkoitus kohdata puolueettomalla maaperällä, toivottavasti Keittiömestari ei sitä peru. Mä en ainakaan jaksa vatvoa tällasia juttuja keskenäni, saan vaan päähäni kaikkia idioottimaisuuksia. Ja mummo on sanonut että sopu pitää tehdä ennenkuin käydään maate, ja nyt on tulossa jo toinen yö. Höh.

Aina sillä kolikolla näyttää olevan se toinen puoli, sen verran on agressiota ihon alla että teinpä kaikesta huolimatta elämäni salitreenin! Vaikka olin jo aamusta käynyt lenkillä. Kummasti toi aerobinenkin alkaa tuntumaan hyvältä idealta kun seinät kaatuu päälle. Olen kuullut sellaistakin urbaanialegendaa että jotkut naikkoset menettää ruokahalunsa sydänsurujen äärellä, mutta ei pidä paikkaansa. Eilen illalla meni korvapuusti ja puoli pakettia (yliarvostettuja ja -markkinoituja) Dopseja.

Unohdin muuten viime sunnuntaina päivittää painonsuuntaa, silloin oli hienosti miinusta 100gr... Tällä viikolla olikin sitten viikkoon 8 verrattuna plussaa 400 grammaa. Mutta eletyllä viikolla olenkin vedellyt vaaleaa leipää, pizzaa, suklaata, pullaa. Ja tämä kaikki vielä ennen eilistä.
Ensi viikosta tulee tiukka töidenkin puolesta, muutamia pitkiä päiviä ja sovittuja menoja joten jumppaaminen saattaa jäädä vähemmälle (no paitsi kotona Wiillä leikkiminen). Ja muutenkin nyt on sellainen olo että elopaino kiinnostaa hevonvatunhumpan verran muiden asioiden rinnalla.

Material Girl pt. 2 ja sen seuraukset

Noin puolen vuoden ajan olen aika ajoin esittänyt kysymystä "oiskohan tollanen kiva?" Tänään päätin ottaa asiasta selvää ja ostin itselleni Wiin Sports Resortilla (ja sen tasapinolaudan ja toisen ohjaimen samalla tuskalla).

Sitä tuossa asentelin, Keittiömestari tuli katsomaan mitä teen ja kun vähän räpelsin ohjeiden kanssa ja tietysti miehenä heti tajusi ongelman ja korjasi sen kun allekirjoittanut vielä etsiskeli ohjekirjaa. No tietysti kuuliaisena tyttöystävänä vedin tästä hirveät rykärit, ja suutuin kun toinen tuli hyvää hyvyyttään auttamaan, kun mä haluan ite. Sillä seurauksella että hetken katseltuaan tavaroiden paiskomistani ilmoitti Keittiömestari että lähtee kotiin ja että eiköhän tämä ollut tässä.
No joo, onhan meillä ollut tässä vähän ongelmaa, mutta luulin että pahimmat suvannot on jo takana päin, mutta tänään taisi löytyä jäävuoren huippu?

Material Girl

Mulla on ongelma. Joulu meni jo, ja silti tahdon tavaroita ja asioita kuten esimerkiksi:

Vedenkestävän sykemittarin. Luulin itse asiassa omistavani tällaisen, kunnes tänään päätin katsoa millaiselle tasolle se normi vesijuoksulenkkini sykettä nostaa. Ei vissiin lainkaan, koska kello meni pimeäksi. Höh. No se olikin laatuluokkaa muropaketista-saatu. Uusi vois olla sellanen vedenkestävä mikä heittäis arvion kalorikulutuksesta? Ja pinkki? Glitterillä?


Värilliset urheiluliivit. Vaikka elämä ja urheilu onkin mustavalkoista, jotkut värilliset liivit olisi kivat. Eihän niitä kukaan nää paitsi allekirjoittanut, mutta kuka on väittänyt mun olevan looginen? Oon pukkarissa vähän stalkkaillut, että semmosia olis olemassakin, mutta onkohan kokoja tuotantoeläin-luokassa?

Puhelin. Aika tasan vuosi sitten meuhkasin että haluan hivelypuhelimen (kosketusnäyttö) ja sellaisen sitten kävinkin ostamassa. Huonoa laatua noi puhelimet nykyään, se että astuu näytön päälle koko painollaan tekee sen ettei näytön vasen puoli toimi kuin silloin tällöin. Soittaminen ja vastaaminen onnistuu, tekstailu onkin jo haasteellisempaa.

Baarivaatteet. Mä missään baarissa käy edelleenkään, mutta olis kiva edes teoriassa harkita menevänsä kun olisi jotain muutakin päälle vedettevää kuin urheiluvermeet?


Päiväpeitto. Mulla on kaverilta peritty päiväpeitto joka päätyy vuoteeseen tasan silloin kun Keittiömestari saa päähänsä sijata vuoteen. Päiväpeitto on ihan siisti, mutta tylsä eikä yhtään mun tyylinen. Mutta kuten sanottu, en jaksa itse peittoa juuri koskaan viritellä (huonoa vaimomateriaalia siis) enkä näin ollen viitsinyt nähdä vaivaa uuden hankkimiseen. Paitsi tänään alkoi tuo peitto ärsyttämään.

Nämä viisi asiaa kun omistukseeni saisin, olisin hyvin onnellinen Koiran Nenä.
Enkä edes odota tavaroiden välttämättä tippuvan syliini (oon huono ottamaan koppia, uus puhelin menis heti kuitenkin särki), en vaan millään jaksaisi lähteä koluamaan kauppoja.