Enää 18 päivää lomaan!

Eli selvästi aamukamman paikka! Aamuthan on lähes nollissa, wu-huu!
Työnteko selvästi puuduttaa, mieli kaipailee jo lomalle. No paras loma on se, joka on vielä edessä!
Ehkä yksi asia mikä saa odottomaan lomaa vielä enemmän on että päätin olla muuttanut kesiksen alkuun mennessä. Eli tässä on 18 arkipäivää ja kolme viikonloppua aikaa tehdä asialle jotain.

Otin itseäni hyvin kehittyneestä niskalihaksesta kiinni, ja heivasin itsen eilen aamulla salille! Jumakekkama että tänään oli habanerokset kipeät kun innostuin riehumaan siellä pyhässä yksinäisyydessäni. Ja heti on muuten paljon tyytyväisempi olo, kun on käynyt salilla. Agressiot purkautuu kummasti. Jostain syystä jo aiemmin täällä jo mainittu ajovalo-ongelma näytti uusiutuvan salilla. Olivat vissiin ajatelleet jumppaajia ja tulevia helteitä ja tiputtaneet lämpötilaa, eikä siellä maanantaiaamuna ollut paljoakaan väkeä tilaa lämmittämässä. Ja meikäläisellä wanhat urheiluliivit ja uusi treenipaita, mitä lie poly-alkuista materiaalia, tuntuu uimapuvun kankaalta. Nyt ei sentään vaakaraita ollut korostamassa paikkoja, mutta huomasin että hauiskääntöä ja rintaprässiä tehdessä että wanhat urheiluliivit joutaa siis vaihtoon. Tai ainakin paksumpi paita päälle... No onneksi juhannuksen jälkeisenä maanantaina klo 6.15 oli aika rauhallista salilla. Eli olin yksin. Mitäs siitä vaikka sumuvalot onkin suuntaamatta :D

Päätin että tällä viikolla en jaksa iltaisin pakkailla, kun tässä kerran on ruhtinaallisesti aikaa (köh..). Kun helteiset ilmat palasivat, nousi asuntoni lämpötila 30 asteeseen. Joten Keittiömestarille täällä on liian kuuma. Eikö muuten oo sanonta, että jos et kestä kuumuutta, pysy pois keittiöstä? Kunhan kysyn.. Mutta siis joo, Keittiömestari harrastaa kaiken muun lisäksi vielä valokuvausta, kuvailee kaikenmaailman öttiäisiä ja maisemia. Nyt on vissiin jossain sitten joku valokuvakilpailu, jonka aiheena on metsä. Siihenhän sitten tänään piti lähteä räpsimään kuvia. Olin työpäivän päätteeksi aika kypsä, eikä johonkin metsään tarpomaan lähteminen napannut yhtään. Siitä tuolla meni sitten alahuuli mutrulle, että ei ole pakko lähteä jos ei halua ja hän vain haluaisi harrastaa yhdessä. Totesin että helpommalla pääsen, kun lähden mukaan, ja sainpahan vaikutettua niin että mentiin rannalla, mä istuin kivellä puhelimessa puhumassa ja tuo kömpi pusikossa. Harrastettiin sitten yhdessä..
Keittiömestarihan harrastaa myös metallinpaljastusta, eli menee sellaisen sarjakuvista tutun härpäkkeen kanssa ympäri maita ja mantuja ja etsii aarteita. Niille retkillekin meikäläinen vongataan aina mukaan, tärkeänä tehtävänä kulkea perässä kukkakuokan kanssa valmiina kaivamaan.
Että oikeastaan sitä mietin, koska Keittiömestari lähtee mukaan mun harrastuksiin? Vaikka se ei osaa uida, voishan se tulla sinne lastenaltaaseen istumaan tai altaan reunalle muuten kannustamaan? Tai salilla voisi pitää kädestä sarjojen välissä ja pyyhkiä hikeä otsalta? Ai ei vai? :D

Suunnittelua

Hyvää Jussia ja vielä ehtii n...sia!
Täällä vietellään cityjuhannusta, ohjelmassa on ollut kahdet päiväunet ja pellillinen pizzaa.
Nyt ymmärsi Keittiömestarikin lähteä kotiinsa, että pääsen smurffaamaan netissä ja päivittelemään blogia :) Tässä tulikin mieleen että saa nähdä miten mun blogailun käy kun harrastan tätä aina ylhäisessä yksinäisyydessäni että saan keskittyä rauhassa. No onneksi tuolla elämäni valitulla on vuorotyö ainakin jonnekkin lokakuulle, ja todennäköisesti hankkii jotain vuorotyötä senkin jälkeen. Toisaalta tulevassa kämpässä on yksi huone varattuna mun työhuoneeksi, tämäkin muuten aiheutti närää siskollani ja äidilläni, että oliko pakko ottaa niin iso asunto. Aikokohan ne maksaa sen vuokran kun ovat niin huolissaan?

Tämä päivä on mennyt tehdessä alustavia sisustussuunnitelmia, ollaan yritetty yhdistää meikäläisen ja Keittiömestarin mööpeleitä järkeviin kokonaisuuksiin. Pitää varmaan alkaa pitämään isoja juhlia, näyttää nimittäin siltä että olohuoneeseen tulee istumapaikat 12 hengelle.. Mulla on 3-istuttava sohva ja 2 nojatuolia, Keittiömestarilla on vaatimattomasti 7-istuttava sohva. Mun sohva taitaa löytää paikkansa sieltä mun työhuoneesta, voin sitten työpöydän ääressä työskennellä ja siirtyä blogaamaan sohvalle omassa rauhassa niinkuin teen nytkin!
Keittiömestari tosin antoi mulle lähes vapaat kädet laittaa kämpän sellaiseen järjestykseen kuin tykkään, ainoastaan keittiön suhteen on jotain toiveita. Mutta sallittakoon se hänelle, mähän käyn keittiössä vaan hakemassa kahvia tai jos villiksi rupean sekoitan oman palkkarin.

Pakko kerto yksi juttu, jonka koen sangen romanttiseksi eleeksi (tosin oli mahdollista että se oli täysi vahinkokin). Alustan juttua kertomalla, että kun ollaan liikenteessä mun autolla, kuunnellaan aina Radio Rockia, jos ollaan Keittiömestarin autolla liikenteessä, kuunnellaan Iskelmää tai Groovea. Meillä on siis sääntö, että se kuka ajaa, päättää radiokanavan. Toisen pitää vaan sitten kärsiä hilljaa eikä radiokanaviin ole mitään veto-oikeutta. Lohdullista kuitenkin että kumpikin halveksuu yhtä rankasti toisen musiikkimakua (välillä mietin onko meillä mitään yhteistä?).
No siis eilen marisin sitten humppa-autossa tästä äiti-sisko-tilanteesta, ja kuinka pahoillani asiasta olen. Keittiömestari kuunteli, esitti oman arvionsa siitä että äitini taisi vasta nyt tajuta että ollaan muuttamassa yhteen kun aika ja paikka on valittu ja säikähtää henkisen napanuoran venähtämistä, ja että siskoni saattoi olla vaan ajattelematon ja juhannus-tohkeissa. Siinä sitten huokailin ja tuijotin ikkunasta dramaattisesti ulos niin mitä teki Keittiömestari: se vaihtoi radiokanavan Rockille! Tätä ei ole koskaan tapahtunut. Enkä usko että tulee tapahtumaankaan. Olin niin yllättänyt kuullesani Toyotassa Rockia, että unohdin kiukutteluni heti!

Jokohan mä olen vältellyt pakkaamista tarpeeksi? Kuukauden päästä tämän vanhapiika-luolani pitäisi olla tyhjä ja tiskattu!

Sekin vielä

Asunto on löytynyt. Vuokrasopimus alkaa ensikuun 15. päivä. Huoh. Se ei ole täydellinen, mutta sellainen minkä kumpikin pystyy hyväksymään. Siinä ne hyvät uutiset sitten olikin.

Kun oltiin asunto käyty katsastamassa ja päätetty se oyön ja tuskan takana on ollut löytää sellainen asunto minkä Keittiömestari ja meikäläinen hyväksyisi. Ja kun olimme asunnon päättäneet ottaa, soitin tietysti kilttinä tyttärenä äidilleni. Joka tietää varsin hyvin kuinka villin vanhapiika-elämäntavan hylkääminen meikäläistä pelottaa. Sijainti on ok, siinä mulle hyväksyttävän alueen reunalla. Keittiömestarille sijainti on unelmapa. No miten reagoi äitini: kun armas äippäseni kuuli minne muutetaan, alkoi puhelimessa huokailu "no tietysti teette niinkuin itsin lukenut rivien välistä. Ei kelvannut tyttären uusi osoite. Kivakiva. Ehän mä vasta ole kuin 29e tahdotte", "olisihan tässä olut vielä aikaa" ja sarja muita painotettuja huokauksia joita olisi sokeak-vuotias ja asunut omillani sen 10 vuotta, enhän mä millään tavoin pysty tekemään omia ratkaisuja.
No tietysti mielini pahoittaneena laitoin siskolle tekstaria, että ollaan löydetty asunto, ja että olipa tosi kiva kertoa mutsille kun se alkoi huokailemaan (äitini on tunnettu syylllistävästä huokailustaan). No siskoni soittaa, ja ensimmäiseksi sanoo ettei ikinä muuttaisi sinne minne me ollaan muuttamassa.
Nyt puhutaan kuitenkin paikasta joka sjoittuu kehäkolmosen ja ykkösen väliin,  ja itse asiassa nytkin asun noiden kehäteiden välissä. Töistä tulevaan kotiin on matkaa vajaa 20 kilometriä, saman verran se ottaa aikaa kun rapealla ranskalaisellani kaasuttelen menemään.

Mä olen niin vihainen että meinasin alkaa itkemään liikennevaloissa pääasiallisesti raivosta. Eihän se tilannetta muuta, ja onneksi on juhannus niin voin vetää henkeä. Meinasin kyllä lähteä siskoa moikkaamaan mökille, mutta nyt lienee kaikkien mielenterveyden kannalta parempi etten mene.

Niin, ja äitini ja sisareni eivät sitten kokenet tarpeelliseksi onnitella uuden kodin johdosta tai edes viitsineet toivottaa onnea parin viikon päästä koittavalle avoliitolle.

Kuinka paljon vessapaperia sulla menee viikossa?

AAAAAARRRRRRRGGGGGHHHHHHH!!!!!

Noin, kun sain tuon pois sisuksistani, voin keskittyä vähän enemmän olennaiseen. Vaikka esimerkiksi tuohon otsikon kysymykseen. Käytiin tänään Keittiömestarin kanssa ruokakaupassa ja ostin wc-paperia. Sellaisen 12-packin kun en jaksa alvariinsa piparipaperia kaupasta kotiin kantaa. Tää yks sankari alkaa sitten multa kysymään siinä kun kävellään autolle että kuinka paljon mä oikein käytän vessapapria viikossa kun ostin niin ison paketin. Ei hänellä mene kuin  niin ja näin paljon, ja kuinka ostin vielä niin kallista. Ihan kuin se jotenkin pilaantuisi? Ja se oli vielä tarjouksessa. Ja sielä kaupassa oli vielä niitä 24-rullan pakkauksiakin, nih. Meinasin sanoa että enköhän mä tässä ihan ite oo töissä käynyt ja palkkani ansainnut että vois ostaa sellaista paperia kuin haluan. Ja että jos tuntuu tuhlaukselta, voidaan jatkossa ostaa paperit niin ei hänen tilinsä mene mun torttupaperien ostoon. Liioittelinko? Mahdollisesti.

Muutenkin taas on tällainen kärttyilyvaihe meneillään Keittiömestarin kanssa, tietysti on taas monia asioita jotka kuohuttaa: Keittiömestarin työkiireet sekä meikäläisen työkiireet ja kesäloman vielä antaessa odottaa viisi viikkoa, myrskyisän marraskuun antikliimaksi, asuntometsästyksen aiheuttama turhauma. Tietysti oma hormonikeirtoni on siinä vaiheessa, että viaton kysymys vessapaperista irroittaa meikäläisestä olennon jota pääpirukin pelkäisi.
Nyt on vaan sellaine olo, että onko mun pakko muuttaa tuon äijän kanssa yksiin?  Ehkäpä se menee ohi, kun tilanne ja tilanteet rauhoittuu taas tavalla tai toisella.

Ja sekin ärsyttää, etten tänään vakaista aikomuksistani huolimatta päässyt salille. Töiden jälkeen olin vaan niin rikki ja väsynyt, että en yksinkertaisesti jaksanut. Enkä pääse huomennakaan, kun töistä on kiire asuntonäyttöön. Ehkä en kuole puolentoista viikon taukoon, se saattaa tehdä hyvääkin? Paino n ainakin kryptisesti tippunut maanantaista 600gr. Liekö lihakset luhistumassa?  Huomen aamulla kuitenkin zenhetki eläkeläisten kanssa altaassa, ehkä se elämäkin taas alkaa hymyilemään. Ehkä.

Mitä en tajunnut tänään?

Tästähän näyttää tulevan ihan juttu-sarja :D

Mä oon joskus miettinyt miksi laihduttaminen on niin vaikeaa. Syöt vaan vähemmän kuin kulutat. Mutta sitten aloin lukemaan blogeja ja nettisivuja, sitten siitä tulikin niin pirun vaikeaa kun ei tiedä mitä piti syödä ja mitä välttää. Seuraavat kapitteelit sisältää voimakkaita kärjistyksiä huvin vuoksi. Lausuttakoon jälleen yleisen rauhan nimissä, en millään tavoin tahdo loukata kenenkään elämäntapaa tai valintoja. Tarkoitukseni on olla korkeintaan hauska, ei missään tapauksessa ilkeä. 

Pussikuurit. Näitä kun vedät, laihdut varmasti. Epäilemättä, mutta samalla menetät makuaistisi! Ja oikeasti, alle tuhat kilokaloria päivässä! Totta munassa siinä laihtuu, mutta eipä taida muuta jaksaa kuin vatkata niitä jauheita juotavaan muotoon. Enkä tässä edes avaudu niiden mausta.

Aineosa-militaristit. Joku ei syö rasvaa, toinen syö vaan rasvaa. Yksi ei syö hiilihydraatteja, toinen tankkaa niitä kaksin käsin. Yksi ei syö mitään lisäaineita, toinen vetelee vaan edellä mainittuja pussikeittoja (niissä ei taida olla muuta luonnollista kuin lisätty vesi? En tiedä, en ole koskaan niitä tutkinut niin tarkkaan). 

Netistä voi tilata kaikenmaailman superfoodeja, ja ilmeisesi meidän mustikat ja puolukat on nykyään super. Silti veikkaan että enemmän tilataan hampurilas tai kebab-annoksia superina.

Entäs sitten kun joku syö vaan elävää ravintoa? Pupunruokaa huutavat ilkeämieliset ja tilaavat tehotuotettua lihaa.

Sitten on vielä ne, jotka vannovat että pitää syödä vain kaksi kertaa päivässä. Miten sitten pitäisi suhtautua siihen vähintään viisi pientä ruokaa-virteen jota taidetaan kuitenkin eniten laulaa?

Tässä nyt oli vaan muutama jotka näin äkkiseltään tuli mieleen. Onhan erilaisia ismejä näissä ruokahommissakin varmaan joka junaan ja asemalle.

Sitä mä vaan välillä mietin että miten ennen ihmiset pysyi ylipäänsä hengissä kun eivät mitään näistä tiukoist a dieeteistä noudattaneet. Söivät sitä mikä maassa suostui kasvamaan tai mitä kiinni saivat...

Kokelaita ja koetuksia

Viime viikolla ilmenneen postauspyrähdyksen jälkeen tuli selvästi ähky, eikä ajatus katkoillut niin että olisi jotain saanut kirjoitettua.
No oli tähän syynsäkin. Kauan odotetettu ja pelätty rippijuhla-viikonloppu. Tulin kolisten tyttöystäväkaapin hyllyltä ulos, kun Keittiömestarin siskonpoika pääsi ripille ja sitä oli koko suku juhlimassa. Ja meikäläinen. Hiukan meinasi olla tukala olo kaikkien tutkivien silmäparien alla, mutta onneksi paikalle pelmahti myös juhlakalun veljen tyttöystävä ja jonkun sukulaismiehen uusi tyttöystävä jonka olemassaolosta kukaan ei ilmeisesti aiemmin tiennyt.
Hyvinhän tuo meni, en omasta mielestän suuremmin mokaillut. Kiltisti pyrin nauramaan ja hymyilemään vain ja ainoastaan niissä kohdissa joissa arvioiden 2/3 muista vieraista esitteli ystävällisesti purukalustojaan. Ja keskustelin säästä, vanhempien ammatista, koulutuksen tärkeydestä ja järvivesien vedenpinnasta (no tässä keskustelussa taisin vain nyökkäillä), asumisen kalleudesta ja sairauksista. Normisettiä tuollaisissa pönötysjuhlissa, olettaisin. Ilmeisesti nuo appivanhempi-kokelaat meikäläisen hyväksyi, kun kutsuivat kotiinsa pohjoiseen käymään. Niin, kai se Keittiömestarikin silloin on ainakin melkein tervetullut?
Mistä muuten tietää tulleensa vanhaksi? Siitä kun kysyy konfirmoidulta että jokos se emäntä on katottuna kun nyt lohkesi papilta naimalupa? Ja sen päälle sellaista itseensä tyytyväistä hekottelua. Appiukoke(las) onneksi ryhtyi hekotteluun ja meistä kahdesta se ainakin oli paras läppä. Jostain kumman syystä ripille päässyt vain pyöritteli silmiään ja naureskeli vaivautuneesti..

Onneksi tänään oli vapaapäivä, oli eilinen sen verta henkisesti väsyttävä että tänään olisi työpanos jäänyt vailinaiseksi. Sen sijaan ollaan yllättäen vietetty laatuaikaa selaten kaikkia mahdollisia asuntoilmoituksia, tekien hakemuksia ja vakoillen paikkoja (käytiin siis ulkopuolelta ihmettelemässä asuntoja, kun yhtään näyttöä ei tälle päivälle saatu sovittua). Puuduttavaa huommaa tuokin. Keittiömestarin mukaan ajettiin pariin pihaan ja kokeiltiin että tuntuuko että tulisi kotiin. Onneksi ihan kerrostalojen parkkipaikoille,ei vedetty kahva edellä mihinkään omakotitalon pihaan ja säikäytetty naapuristoa lopullisesti (ei vai?).
Nyt on tosiaan taas muutama asunto tyrkyllä, kai tässä kohta jotain tapahtuu. Jos en muuta tässä asunnonhaku asiassa ole oppinut, niin ainakin sen että meikäläisellä tuntuu olevan sangen kallis maku.

Liikunnat jäi viime viikolla vähiin, kolme vesijuoksu kertaa, yksi pitkä lenkki ja yksi onneton salikäynti! Tietysti viikonloppu oli pyhitetty Keittiömestarille (niinkuin tämäkin päivä), mutta silti salikertojen vähäisyys ihmetyttää eniten ehkä itseäni. Varsinkin kun edellisellä viikolla salikertoja tuli yhteensä vain kaksi? Ja tällä viikolla juhannus sotkee arjen. No, huomenna ja torstaina on vesijuoksua suunnitelmisaa, ja keskiviikkona ja torstaina salitusta. Jos jussina vaikka sitten kävisi lenkillä? Tosin juhannussuunnitelmat on vielä auki. Itse olen työn puolesta jumissa vielä perjantain, kuten myös Keittiömestari. Ja Keittiömestari menee itse asiassa sunnuntainakin töihin. Jotain pitäis kuitenkin keksiä. Vaikka en harrastakaan neliveto päällä ojissa kyntämistä tuhannen humalassa, haluaisin jotenkin juhlistaa juhannusta.
Ai niin, mutta vaikka siis viikolle kertyi yhteensä vain viisi liikunta kertaa ja yksi megalomaaninen pullan mässäyspäivä, paino oli tänään selvästi alempi kuin normaalisti maanantai-aamuisin. Hyvä minä.

40!

Hah! Miksi mä en ole yhtään yllättynyt että postaus jossa käsitellään mun, hmm, ajovaloja?, kerää hirvittävän kommenttiryntäyksen?
Ajovalo-ongelma on muuten ikään kuin korjattu, kävin tänään hakemassa kaupasta uuden uikkarin, vuorellisen. Ja siinä ei ole rinnan/lantion kohdalla mitään tehostevärejä. Se todella värikäs, eli täysin musta.

Uimapuku tuli oikeastaan bonuksena, sillä olin raahautunut kaupoille etsimään juhlavaatteita, tai vaatetta. Kuten blogiani lukeneet tietävät, vaatekaupoilla käyminen käy meikäläiselle kiinalaisesta vesikidutuksesta. Multa yksinkertaisesti puuttuu joku tyttögeeni mikä aktivoituessaan saisi hypistelemään ja sovittamaan erilaisia kretonkeja. Paimeneksi olin valinnut tälle tuomiopäivän retkelle äitini, joka tuntee kupeittensa hedelmän siinä määrin että aina kun aloin hivuttautumaan urheilu-osastoa kohti kävi tiukaa komento palata böönailu-osastolle.
Otsikko ei kuvaa kuumetta joka olisi noussut moisesta shoppailu-ponnistuksesta, eikä edes allenusprosentista. Luku kertoo kahden eri koltun koon johon mahduin säädyllisesti! Tosin mekko jonka valitsin oli kokoa 42, mutta nuo kaksi joita koettelin eri kaupoissa mahtui kauniisti ylle eikä kinnanneet. Olisin voinut ne päällä jopa istua ja syödä. Ehkä jopa kumpaakin samaan aikaan?
Merkittävä syy mekkovalintaani oli ehkä myyjättären kommentti kun tönötin kolttu ylläni. Tuo vaate kuulemma tasoittaa v-mallista selkääni. Oho. Oikeasti olisin siinä kohti halunnut mekon joka korostasi atleettista kotletti-kroppaani, mutta tyytyminen oli hymyssä suin tuohon kellohelmaiseen mekkoasiaan (hehheh..)

Ennen kaupoille ryntäystä kävin rentoutumassa ja purkamassa pahimmat agressioni salilla. Edellisestä kerrasta ehtikin hurahtaa jo viikko, tässä kun on ollut kaikkea mökkeily mukaan lukien välissä.  Tahaton tauko teki tepposet, tai sitten agressiota oli enemmäin kuin uskoinkaan, sillä nyt paikat huutaa armoa. Silleen kivasti :)

2 asiaa joita en tajua

Livenä meikäläisen tuntevat nauravat partaansa (siis mullahan on vaan sellaisia partaukko-jugun ukon näköisi kavereita, niiden rinnalla oon aina Se Kaunis), ja toteavat että helpompi olisi ehkä listata ne asiat jotka tajuan.
Nää on tällaisia aivopierun kaltaisia juttuja joita pohdiskelin kun olin lähes alastomien (ja hetkittäin alastomienkin) eläkeläisten keskellä aamulla. Olin siis suorittamassa aamu-aerobista vesijuoksun muodossa. Vastuuvapautuslauseeksi todetakoon että tarkoitukseni ei millään tavoin ole pilkata, ivata, kyseenalaistaa tai aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Kunhan vaan ihmettelen.

Kahvakuula. Oon käynyt kahdesti sellaisella ryhmäliikunta-tyyppisellä ratkaisulla missä tehtiin kaikennäköisiä sarjoja. En osaa yhtään sanoa oliko ohjaaja hyvä vai huono, en vaan tykännyt. Fysioterapeutti-kaverini joka on kuulaillut nyt reilun vuoden piti tuossa pari viikkoa sitten mulle henk.koht tunnin ja yritti selittää tekniikkaa ja kertoa että sitten tajuan. En muuten tajunnut. Ette uskokaan kuinka paljon haluaisin intoilla mutta ei.

Juokseminen. Tätä oon harrastanut sisällä ja ulkona vaihtelevalla menestyksellä, ilman minkäänlaista tekniikkaa tai sykerajoja tai matkamittoja. Mä niin haluaisin tykätä juoksemisesta, sehän olis kätevää kiskaista lekkarit jalkaan ja painua vaikka metsään ja juosta kuin villi lapsi Pellen sanoin. No ensinnäkin multa puuttuu pinna harjoitella pitkäjänteisesti minuutti ja metri kerrallaan. Toiseksi en vaan jaksa juosta (ja nyt ei sieltä takarivistä yhtän huudella läskiksi). Ja tässä ei oo kyse yrityksen puutteesta. Mä oon aloittanut sen legendaarisen Porin minkälien liikuntatoimen tms juoksukoulun jo kahdesti. Ja jonkun tyttöjen jumppalehden juoksukoulun kanssa kertaalleen.

No toisaalta, meikäläinen harrastaan vesijuoksua. Ja vatsatanssia. Voisko noi lajit olla enää enempää so-5minutes-ago? Enkä todellakaan ole missään fitissä fitness-kunnossa että saisin salilla käymisen olemaan edes jollain tapaa mediaseksikkään kuuloista. Toisaalta, näin saan kaikki muut näyttämään tosi trendikkäiltä. Että olkaa hyvä vaan.

Sitten yksi bonus-"tajuttomuus". Asia-sanan julma väärinkäyttö. "Ostin tämän paita-asian henkkamaukasta, tää maksoi ziljoona euroa". Paita-asia, tukka-asia, mekko-asia. Tätä termiä viljellän ahkerasti varsinkin muotiblogien parissa (miksi mä muten niitä luen?). Hitto, ottakaa selvää mitä olette hankkineet tai käyttäkää jotain muuta sanaa edes välillä. Aargh.

Loppukevennys ettei kenelleään tullut paha mieli:
Uikkarista purkaantui vuori osittain, ja ajattelin olla tosi niksipirkka ja leikelin sen sitten kokonaan pois. Mun uikkarissa on tossa keskellä sellainen neonkelatainen vaakaraita, menee muilla varmaan lantion kohdalla, mutta meikällä siihen raitaan osuu tissit. Mietin sitten tänään kun lähdin pois altaalta että olipas ne eläkeläissedät ja herra uimavalvoja yhtä hymyä, olin varmaan laihtunut siis ainakin 8 kiloa ja näytin varmaan tosi kuumalta kissalta poistuessani. Joo. Siis mulla on päällä sellainen ylivuotinen halpis uikkari jossa on tissien kohdalla vaaleaa väriä, ei vuorikangasta. Sanotaan näin että ne pitkät päällä ajais pimeimpäänkin siperiaan.

Onni on (vanhempien) kesämökki

Terveisiä mökiltä!  Viime torstaina tuumailin säätiedotuksia tutkailtuani että helteet näyttävät tulevan tiensä päähän hetikohtapian. Näin ollen piti tilanne hyödyntää ja ottaa äipälle linjat ja tiedustella kesämökin varaustilannetta ja ruokailumahdollisuuksia. Ei ollut vieraita tulossa joten perjantaina sitten suoraan töistä rapean raskalaien nokka kohti Länsi-Savoa. Oli muuten eka kerta mökillä tänä vuonna, tuli muuten enemmän kuin loistavaan kohtaan.
Töissä on ollut melko haipakkaa (en ole ehtinyt pelata esim tetristä työajalla = über kiire..), ja kämpän etsiminen Keittiömestarin kanssa on ollut aika rasittavan puuduttavaa. Näin ollen nollaushetki mm tietokoneen ulottumattomissa teki terää.

Mistä sitten on onnistunut mökkiviikonloppu tehty? Äidin tekemästä ruoasta, siis oman äidin, ei Atrian äitien. Saunomisesta. Uimisesta (järviveden pintalämpötila vaatimaton 25!). Hengailusta. Ristikoiden täyttämisestä. Muurinpohjaletuista (eri asia kuin äidin tekemä ruoka, vaikka äiti ne(kin) teki). Mieli ja keho lepäsi. Ainakin osittain.
Kroppa joutui lauantaina yllättäen rääkkiin, kun sain päähäni että lenkkeilen kotiin kaupalta jonne lähdin äipän kanssa täydentäään ruokavarastoja. Matkaa kaupasta mökille on 5,6 kilometriä rapean ranskalaisen trippimittarin mukaan, ja ilmeisesti sain auringonpistoksen sillä hölkkäsin tuosta matkasta 4,6 kilometriä (mittasin senkin). Jumaleissön! Okei, hiljainen soratie joten sain mennä rauhassa. Tie menee myös avohakkuu-alueen läpi, joten aurinko paistoi koko matkan syliin. Ja lämpötila oli varjossa vain 26... Tuntui tuskaisen orgastiselta päästä mökille, potkin vauhdissa kengät pois ja juoksin suoraan järveen. Nopea pulahdus, ja sen jälkeen kuviokelluntaa niin kauan että hengitys tasaantui (eli kaaaauan). Tämä kaikki vesiurheilu siis lenkkivaatteet, sortsit ja toppi, päällä. Ihan varmasti harrastaisin juoksua enemmän jos pystyisin päättämään sen täällä kaupungissakin noin!

Päätin nauttia mökkeilystä muutenkin, ja unohtaa ruokailu-nillityksen kotiin. Perjantaiaamun paastolukemista hetki sitten mitattuun, +1800gr. Ei lainkaan huono, odotin paljon pahempaa. Varsinkin kun ottaa huomioon mitä söin viikonloppuna; perjantaina kävin hessuburgerissa, illalla karjalanpiirakoita munavoilla ja pullaa, lauantaina kasoittain vaaleaa leipää, uusia perunoita, grillimättöä, pullaa, lettuja, lisää leipää. Sunnuntaina sama setti pois lukien letut. Juomiset meni kuitenkin kuin oppikirjasta; vain kahvia ja vissyvettä. Tosin vettä olisi varmaan oppikirjan mukaan pitänyt juoda litra tai pari enemmän. No onpahan taas jotain mitä pudottaa :D

Kuten edelliseen postaukseen kommetoin, ei tosiaan saatu sitä kämppää. Olivat kuulemma joutuneet arvalla vetämään kenelle kämpän vuokraavat. Noh, jos ei onnea pelissä niin sitä enemmän rakkaudessa? Vai menikö se sanonta toisin päin?
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaines. Käyhän tämä vaikka kesäharrastuksesta käydä vakoilemassa erilaisia asuntoja.

Tarvitsisi varmaan alkaa tanssimaan sadetanssia. Tän mun oman kotikolon ilma on tosi tunkkainen, kun kaikki lukut on ollut viikonlopun kiinni. Ja lämpötila on miellyttävä 29,4. Mökillä ukkosti jo niin komeasti!

Puuh..

Toi oli niinkun muutoksen tuuli jos joku ei muka heti tajunnut :)
Mistä tietää että meikä tulee postailemaan nopeasti? Siitä kun ilmoitan että todennäköisesti meikäläisestä ei kuulu hetkeen. Nooh, mun tupa, mun lupa.

Josta päästiinkin sitten asiaan sujuvalla aasinsillalla. Käytiin sunnuntaina Keittiömestarin kanssa katsomassa yhtä taloa, jota ollaan vuokraamassa melko siedettävään hintaan (ainakin näin pk-seudun hinnoilla). Katsojia oli kuin mummoja markkinoilla, ja vuokrallepanijat (-antajat? -laittajat?) poistivatkin ilmoituksen netistä vuorokaudessa. Lupasivat tehdä päätöksen hetikohta pian, ja kun Keittiömestarin kanssa ilmoitettiin että voitaisiin vuokrata talo vaikka siitä päivästä eteenpäin, niin päästiin vissiin kiilaamaan muutama muu kiinnostunut jonossa. Tänään soitin ja kyselin tilannetta, ollaan kuulemma 6 potentiaalisesta katsojasta top3:ssa. Tietysti se, että mulla on oma osake tuo tiettyä varmuutta vuokranmaksuun ja sellaista katu-uskottavuutta että hoidan raha-asiani edes jotenkin säädyllisesti. Sen sijaan se, että puhuttiin kellarin käytöstä ja siitä että pihalla tullaan todennäköisesti hiukan virittelemään autoja jos talon meille vuokraa ei tainnut oikein lämmittää. Varsinkin kun samaan aikaan näytössä ollut toinen pariskunta kysyi saako pihalle perustaa kasvimaan.. Jos kukkahattupariskunta (kasvimaanperustajat) ja me ollaan samalla viivalla, mielenkiinnolla odotan kummat ratkaisee, kovat vai pehmeät arvot? Perjantaina lupasi kertoa kuinka käy. Saa pitää peukkuja meidän puolesta.

Toinen muutos on tää elämänmuutos. Tuohon edelliseen postaukseen lispetti kommentoi onnistuneesta elämänmuutoksesta, ja aloin sitä sitten oikein pohdiskelemaan (ei tällaisena päivänä nyt töitäkään jaksa koko aikaa tehdä). Jumakekkama, oon aika ylpee itsestäni. Niin siitä sohvaperunalaatikosta vaan kuoriutuu ihminen, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä myöhemmin, mutta joskus kuitenkin.
Hitto, en olisi pari vuotta sitten uskonut, että sana urheilullinen kuvaa meikäläistä. Ei ehkä nyt ihan heti tule ulkoisesta olemuksesta mieleen (jostain syystä kun mulle sanoo urheilullinen, ajattelen yleisurheilijoita?), mutta elämäntavasta kylläkin. Tänään on veivattu fillarilla töihin ja töissä, käyty riehumassa tunti salilla ja seiskalta on kaverin kanssa lenkkitreffit. Eihän tässä meinaa ehtiä edes makaamaan sohvalla ja datailemaan. Huomenna herään reilu tuntia aiemmin kuin olisi töiden osalta pakko että ehdin käydy vesijuoksemassa ennen töihinmenoa kun loppupäivä on buukattu töille ja sosiaaliselle elämälle. Siinäkin on yksi ihme, herään vapaaehtoisesti ennemmin kuin on välitön pakko!

Urheilusta on tullut kannatteleva voima mun elämään, en ole vieläkään kovinkaan tavoitehakuinen, kun en ole itselleni sopivia tavoitteita keksinyt. Sen sijaan itse tekeminen, olisi se sitten itsensä ylittämistä salilla, zen-henkistä vesijuoksua tai sosiaalisesti viihdyttävää lenkkeilyä, on mulle se juttu. Jos jollain elämänalueella menee syystä tai toisesta huonosti, nuo jumppailut on sellaisia mitkä pitää järjissään ja saa asiat asettumaan perspektiiviin.
Veikkaan että urheilu on tehnyt musta myös paremman ihmisen, tai ainakin sietokyky on noussut. Kun ei ole koko ajan paha ja ahdistunut olo niin fyysisesti kuin henkisestikin, ei ole koko ajan kuin viulunkieli. Sitä paitsi olen saanut roppakaupalla itseluottamusta kun olen onnistunut omin päin pudottamaan painoa ja saavuttamaan jotain (juoksemaan hetken, painoja nousemaan salilla yms). Kun saan turhaumat purettua urheiluun, ei tarvitse haastaa riitaa (noin niinkuin yleensä..).
Ainut asia mikä harmittaa, on se että heräsin todellisuuteen myöhään. Ehdin syömään ja lahnailemaan itseni melko hunningolle. Mutta koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä, varsinkaan itseensä panostaa.

Nyt viljavan Suomen tyttäret ja pellavapäiset pojat, meikäläinen lähtee lenkille!
Hihattomassa paidassa, toim huom. Allit on tehty esiteltäviksi!

Lepoilua

Oon tässä kolme päivää viettänyt Keittiömestarin kanssa laatuaikaa, vierailtu sen siskolla ja käyty asuntonäytöissä ja hengailtu muuten vaan. Jumppaa ja nettiä olen tietoisesti vältellyt, vähän pään ja kropan lepuutusta väliin.
Töissä on tiukka puristus ennenkuin ihmiset karkaa lomille juhannuksesta, joten koneella saa isua virankin puolesta. Kroppa sen sijaan tuntuu kiittävän levosta, tosin vieläkin on hiukan puolikuntoinen olo. Vähän kun olisi kipeäksi tulossa, muttei sitten kuitenkaan.

Paljon on mielenpäällä muutenkin, yritetään tosiaan Keittiömestarin kanssa löytää yhteistä kotikoloa, ja se ahdistaa ja ihastuttaa. Tavallaan odotan kuin kuuta nousevaa että asuttaisiin saman katon alla, tavallaan pelkään sitä, kun sangen tuliset luonteet lyödään yhteen ja kummallakin on erittäin pinttyneitä tapoja ja rituaaleja joita toinen ei vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää...
Mutta kaikkea pitää kokeilla, edes kerran.
Asuntoilmoitusten selaus on puuduttavaa, ja näytöistä toiseen seilaaminen se vasta jotenkin raskasta onkin. Pitäis muistaa kysä ja huomioida sitä, tätä ja tuota.

Paljon on siis hommia, palailen kun jaksan pitää ajatuksia koossa postauksen verran.
Nautitaan kesästä siihen asti!

Kiipeät hattaravuorta

Tai olo on ainakin sellainen että olen jotain vuorta kiivennyt, jo hetken aikaa. Hyvässä mielessä. Uudenvuoden aatonaattona taisin tänne kirjoitella että painoa pitäisi saada pois 5+2,5kg (nuo pari kiloa oli tullut marraskuun aikana, eli alimmasta painostani viime syksyltä siis pois se vitonen). No tänä aamuna puntarini kertoi että olen 7,5kg kevyempi kuin 1.1.11.  Olen hyvin onnellinen. Olen yös väsynyt. Leposykkeeni on normaalisti matalahko, 40-50 luokkaa, nyt se pyörii rauhallisimmillaankin kuudessakympissä. Taitaa läskipossua ylikunto vaania? Onhan tässä useampi viikko yhdellä lepopäivällä viikossa ja muutenkin kaikkeen treeniin on ollut intensiivisempi ote. Voisi kätevästi syyttää Keittiömestaria kun se asuu töissä eikä ole häiritsemässä mun jumppailuja...

Siinäpä ne tärkeimmät tulikin, taidan jatkaa asunnon metsästystä. Ei oo muuten helppo homma. En keksi otsikkoa-kriisistä pelasti tällä kertaa Kotiteollisuus.