She is alive!

No mutta iltaa!
Vedinkin kaksi viikkoa blogimykkälakkoa, vahingossa ja tahallaan.
Tämä on vain tällainen nopea pyörähdys, huomenna pakkaan taas kimpsut ja kampsut ja poistun virtuaalimaailmasta todellisuuteen viikoksi. No mitäs tässä on sitten tapahtanut viime aikoina?

Kaksi viikkoa sitten muutettiin, lähes kunnialla. Tai no ihan kunnialla se meni. Mikään ei mennyt rikki ja varsinaista kantoa tapahtui meikäläisen ja Keittiömestarin asunnosta tasan kuusi tuntia. Siinäpä sitten sen rupeaman jälkeen ihmeteltiin että mitäs nyt? No ei muuta kuin sohvaa paikalleen ja digiboxia viritykseen ja kooma päälle. Seuraava viikko sitten vähän kerrallaan laiteltiin tavaroita paikalleen, nyt alkaa näyttää jo siedettävältä. On tässä vieläkin vähän tuplaongelmia, siis mitä tehdä toiselle kahvinkeittimelle, paahtimelle, silityslaudalle? Tuossa noi tuplat hengailee eteisessä kunnes asiaan keksitään pätevä ratkaisu. Mutta kotiolot on tälä hetkellä muuten stabiilit.

Avoliitto itsessään on sujunut helposti. Tai no ollaan asuttu samassa osoitteessa kaksi viikkoa, mutta 6 päivää olen hengaillut mökillä. Että mukavasti menee. Vielä mukavampaa on se, että olen ollut viikon lomalla ja lomaa on vielä kolme viikkoa jäljellä. Ei huono.
Eka viikko meni mökillä äipän hoivissa, huomen illalla startataan pohjoiseen ja mennään Keittiömestarin kanssa viikoksi sen porukoille Lappiin, sen jälkeen viikko hengailua kotona ja sitte viimeisellä viikolla roadtrip Seinäjoen suuntaan. Nyt tarvitsisi purkaa mökkikassi numero yksi, ja täyttää kassi numero kaksi.

Palailen linjoille seuraavan kerran viikon päästä kun tullaan pohjoisesta. Acata, palailen silloin myös haasteisiin. Nyt, hyvää heinäkuun loppua ja eloisaa elokuuta!

Avaimet tassussa ja netti hukassa!

Wu-Huu! Äsken kävin hakemassa uuden kotiluolan avaimet, ja sainkin niitä melko nipun (6kpl, ja yksi on vielä maalausliikkeellä). Ei osannut jamppa kertoa mihin ne avaimet käy, mutta epäiltiin että asunnon ja ulko-oven lukkojen olevan eri sarjassa, mikä selittäisi niin julmetun määrän avaimia. No, parin tunnin kuluttua ollaan fiksumpia kun pääsen kokeilemaan avaimia oviin. Aika monta kokkia on muuten tässä vuokrasopassa, talon omistaa vakuutusyhtiö Y, isännöitsijä on X. huoltoyhtiö on W, ja avaintenhallinta on firmalla Q. Kenen mielestä hiukan epäselvää? Ja Keittiömestari ratkaisi asian kätevästi delegoimalla meikäläiselle kaikki soittelemiset ja selvittelyt. Näppärä mies.

En tiedä onko sattumalla osuutta asiaan, vai onko äippä ja systeri jutelleet keskenään. Eilen nimittäin puhelin soi kahdesti peräkkäin, ensin soitti sisko ja tarjosi (paketti)autoaan käyttöön viikonlopuksi (olin muuten suunnitellut sen ottavanikin, en vaan ilmeisesti ollut systerille muistanut asiasta mitään sanoa) ja sen jälkeen soitti äiti ja kertoi että tulevat mökiltä viikonlopuksi tänne että voivat tarpeen mukaan autella muutossa. Tulkitsin tämän jonkinasteiseksi hyväksymiseksi, vaikka en sellaista heiltä kaipailekaan. Täytyy katsoa jos tulisi sopiva tilaisuus että voisin näiden meidän perheen naisihmisten kanssa jutskailla rauhassa.

Ai niin, sopii varautua täältä suunnalta blogilomaan. On tollasta pientä muuta puhaa viikonlopuksi suunnitteilla, ja varmaan tavaroiden läpi käyntiin menee vielä suurin osa ensi viikkoakin.
Vaikka ei sen puoleen, arvatkaa kuinka kävi netin kanssa? Oltiin sovittu Keittiömestarin kanssa että mä hoidan vuokraus-, sähkö- ja vakuutuskuviot kuntoon, Keittiömestarin vastuulle jäi siirtää netti (siirretään sen netti ja irtisanoin omani kun mulla oli puolet hitaampi). Niin että kuka arvaa toimiiko meillä uudessa asunnossa netti? Arvatkaa vaan onko se yks käynyt edes sopimassa sen siirrosta? NiinPÄ.

Näihin kuvioihin ja kelluntoihin, mä poistun takavasemmalle raahaamaan laatikoita. Eli todennäköisesti tuun huomenna uudestaan postaamaan!

Pomona olo kannattaa!

Tajusin meinaan vasta nyt, että mähän voin blogailla ihan rauhassa ilman kenenkään häirintää työaikana! Ja kaikki pitävät tosi ahkerana kun naputtelen täällä näppistä siihen tahtiin että kirjoittelisin jotain työjuttua. Vielä kun hetkittäin luon dramaattisia katseita päätteen yli seinään (= tyhjyyteen) vaikutan todella ammattitaitoiselta ja dynaamiselta. Blogi-kirjoittelun ohella löysin tänään myös vanhan ystäväni nettipelit. Ai miten niin hiljaista heinäkuussa?

Kiitos muuten vielä kaikille edelliseen postiin kommentoineille, virtuaalituen määrä yllätti positiivisesti jälleen! Joten helpotti tulla raskauskaapista ulos, ja kun sai tilittettyä kuinka ahdistaa ja painaa, ei enää ahdista ja painakaan yhtä paljon.
Josta tulikin mieleen, että paino on tippunut nyt reilun kilon viikossa. Klassinen maanantai-turvotus (no mulla yleensä tiistaiturpoilu) loisti poissaolollaan, ja paino oli tippunut. Vaikka viime viikko meni syömisten ja jumpan kanssa niin ja näin. Ei mulla eiliseen mennessä mitään pahoinvointia tms ollut, mutta pakkaaminen ja kamojen läpikäynti on ollut yllättävän työllistävää ja väsyttävää. Eikä noi helteetkään oo helpottaneet yhtään.
Tälle viikolle kuitenkin buukattu ainakin kaksi vesijuoksukertaa ja ehkä yksi salireissu, viikonloppu menee muuttaessa joten eiköhän siitä kerry sitten kestävyys ja voimatreeniä kerrakseen.

Lupaan jatkossa hillitä itseäni näiden raskausjuttujen kanssa, mutta koska nyt ei ole muutakaan raportoitavaa ja näytän tosi aktiiviselta tätä kirjoittaessa, niin pakko velloa vähän. Jumakekkama että voi ihmisen naama kukkia! Ei mitään pieniä sieviä tyttöfinnejä, vaan sellaisia kunnon patteja jota vielä hiukan kasvaessaan varmasti vaativat itsenäisyyttä! Tietysti syytän hormoneja tästä, suklaalla, pizzalla, hamppapreilla ei ole mitään tekoa sen kanssa että näytän teiniltä!
Ja jos viime postissa sivusin oireettomuutta, selvästi härnäsin kohtaloa. Olen tänään viettänyt heräämisestä lähtien aikaa karusellissa joka on kiinnitetty vuoristorataan. Ainakin olo on sellainen. Mutta olen valmis kestämään tätä oloa vaikka sinne helmikuulle asti, jos se tarkoittaa että kaikkim menee muuten hyvin!

Oho pt. 2

Tiedättekö sen fiiliksen, että kun joku juttu on mennyt käsille, ja sama tilanne on päällä taas uudemman kerran jotenkin haluaa tehdä kaiken toisin ettei eka epäonninen kerta vaan toistu? Vaikka sillä miten tai miten itse tekee, ei ole mitään tekemistä onnistumisen tai epäonnistumisen kanssa?
Mulla on vähän sellainen tilanne päällä, mutta pää käy tällä hetkellä niin h*lvetillisillä kierroksilla, että tuntemuksia on johonkin pakko purkaa kun tuo osallinen osapuoli on ihan ulalla, niinkuin tuo miessukupuoli nyt tällaisissa asioissa osaa vain olla.

Mä olen alustavasti raskaana. Tragikoomista, mutta tein positiivisen raskaustestin samana päivänä kun oli keskenmenneen raskauden laskettu aika. Kohtalon ivaa, sanoisin. Alustavasti sanon sen takia, että edellinen kerta opetti aika nöyräksi isolla kädellä ja tässä kohti oli viimeksikin kaikki vielä hyvin. Ollaan siis vasta ihan alussa, sen verran kuitenkin että ultrassa näkyi ja kuului sydämen syke. Niinkuin muuten kuului viimeksikin, ja silloin lääkäri ilmoitti että on minimaalinen riski enää kesken mennä. Näin jälkeen päin on sanottava, että aika julma veto luvata kuu taivaalta kun todellisuus ja tutkittu tieto on vähän eri mieltä.

Olotilat lähentelee paniikkia ja ahdistusta, jostain syystä olen varma että tämäkin menee kesken. En uskalla iloita, viimeksi tein niin ja kuinkas sitten kävikään? Olen tietoa sulatellut kaksi viikkoa, jotenkin tuntuu että varmistan huonon onnen kertomalla raskaudesta täällä? Järki ohoi...
Aluksi en meinannut kertoa edes Keittiömestarille (on se isä, vaikka kuitenkin luulette muuta!), kun se otti viimeksikin kaiken niin voimakkaasti. Mutta pakkohan sille oli kertoa ennenkuin pissa kuivui tikkuun. Sen päätin että vanhemmilleni en kerro (jos on jotain kerrottavaa) ennenkuin ollaan päästy viikoissa pidemmälle kaikin puolin hengissä kuin viimeksi. Ei se vanha kansa väärässä ollut kun puhuivat että ensimmäinen kolmannes pitää odotella ennekuin alkaa juoruilemaan. Eli kaiken mennessä putkeen, vanhempia pidetään autumaan tietämättöminä vielä elokuun puoliväliin asti. Ainakin oma äitini otti viimeksi kaiken niin raskaasti, että en kestä sitä toistamiseen katsoa, kaksinkertaista surua.

Pitäisi yrittää olla positiivinen kun testi oli positiivinen sanoi neuvolan-tätsy kun aikaa varasin ja kerroin taustoista (pyydettäessä). En perkele siihen pysty, suojelen itseäni kaikista pahimmalta. Tää tuntuu jo ihan sairaalta, en uskalla edes ennen nukahtamista ajatella että tästä raskaudesta syntyy elävä ja terve lapsi. Ennen nukahtamista kertaan vain päivän oireet, oireettomuudet, prosentit puolesta ja vastaan, menneet ja tulevat päivät, ja ennen kaikkea sen, että vielä viimeksi kun sain lopulliset uutiset, oli oloni hyvin raskaana oleva ja onnellinen. Yritä siinä nyt sitten levollisesti nukkua vielä tässä helteessä.

Niin, ja ettei kenellekään jää epäselväksi, on tämä raskaus toivotttu ja yritetty.

Tää löysässä hirressä roikkuminen ja hormoniheilahtelut ovat varmasti osallisia siihen , miksi edelleen olen niin verisesti loukkaantunut perheeni naisille. En pysty käsittelemään asioita rationaalisesti, kaikki on upporikasta tai rutiköyhää, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Onneksi sijaistan pomoani, ja pääasiassa istun hänen huoneessan yksin. Parempi niin.

Tilanteesta ei tällä hetkellä tiedä teidän arvon virtuaalivierailijoiden lisäksi kuin Keittiömestari ja läheinen työkaverini. Ja sekin oli vahinko, luulin olevani toimistossa yksin kun varasin aikaa neuvolaan, ja kaverini oli tullutkin juuri hakemaan minua lounaalle ja oli oven takana ja joutui kuulemaan puhelun tahattomasti. No hän tiesi viimeksikin, joten ehkä helpotus että töissä joku tietää ja tajuaa jos vaan yksinkertaisesti jään saikulle tai kilahdan lopullisesti. Mutta jos tätä (vielä) lukee joku ketä minut reaalielämässä tuntee tai luulee tuntevansa, toivon käytettävän hienotunteisuutta.

ps. jos joku pitää angstailuani turhana, pyydän lukemaan postauksia marraskuulta 2010.

ps2. jos jollain on hyvät välit johonkin sellaiseen tahoon tai asiaan, joka voisi huolehtia että helmi-maaliskuussa 2012 meitä olisi tässä perheessä kolme, kiitollisena otan vastaan kaiken puolestamme puhumisen :)

Hilirimpsis

Ohhoh, onpa edellisestä postauksesta aikaa. Yksi syy siihen ei varmasti yllätä ketään, tuo tavaroiden pakkailu vie yllättävästi aikaa. Tai mikä pakkailu? Edelleen on pakattuna samat 8 laatikkoa jotka pakkasin jo viime viikolla, mutta tavaroita olen käynyt läpi hitaasti ja (epä)varmasti.

Keittiömestarilla on käynnissä oma suruprosessinsa, kissat lähtevät ensi viikolla. Joten mulle on hyvä kiukutella mistä tahansa, ilmeisesti. No oikeassahan se on, ilman mua ei tarvitsisi elukoista luopua.
Mä työstän paljon maallisempia murheita, yhtäkkiä on iskenyt haikeus siitä että tää poikamiestyttöelämä jää taakse. Vaikka en nyt joka ilta ole rimpsalla juossutkaan, se omaehtoinen meneminen ja tuleminen rajoittuu. Ei sillä että joutuisin jotenkin nyrkin ja hellan väliin (sinne ei ole asiaa), mutta on se vissiin jollain tapaa korrektia ilmoittaa toiselle menoistaan? Ja sitten vielä tästä asunnosta luopuminen, tää kämppä on ollut mun unelmien täyttymys, loistavalla paikalla ja sopivan hintainen. No pysyyhän tää edelleen mulla kun laitoin tän vaan vuokralle, mutta silti en enää asu täällä. Vaikea juttu selittää, mutta näitä seiniä tulee ikävä.

Äippä ja sisko on jatkaneet sujuvasti elämäänsä, eivätkä vieläkään ole onnittelleet uudesta asunnosta tai avoliitosta. Keittiömestarin mukaan pitäisi näille henkilöille ehkä mainitä että ovat loukanneet meikäläistä töksäyttelyllään ja että olen edelleen asiasta pahoilla mielen. Höh, se olisi liian helppoa ja kypsää toimintaa, jatkan edelleen mökötystä. Kai tässä olisi aihetta olla isompi ihminen, varsinkin kun nuo ovat autuaan tetämättömiä siitä kuinka pahoillani olen.

Pari yötä on mennyt näitä juttuja pähkiessä, taidan painua nukkumasaa morjestamaan jo ajoissa!

Muut-Muut

Ja nopea kurkkaus aamukampaan: 15!
Eli kolme viikkoa töitä jäljellä, eli kaksi viikkoa muuttoon. Tänään sain vuokranantajalta hyviä uutisia, aikovat maalata asunnon meille. Se oli luokiteltu "hyväkuntoiseksi", mutta Keittiömestarille ja meikäläiselle tuli kummallekin selllainen olo että maalikerros voisi tehdä hyvää asunnolle. Ja koska vuokranantaja on vakuutusyhtiö, ei maalausta annettu meidän tehtäväksi (ihminen voi olla hyvin tapaturma-altis jos sille annetaan suti ja pönttö maalarinvalkoista maalia ilmeisesti?), vaan he halusivat käydä uudelleen arvioimassa asunnon ja tosiaan tänään kuulin että maalaavat sen sitten ammattilaisvoimin. En valita lainkaan, vaikka olenkin maalia sutinut useampaan seinään ihan menestyksellä, mutta nyt ei muutto ainakaan viivästy maalauksen vuoksi ja onpahan seinät sitten neitseellisen puhtaat meille (voi sitten Keittiömestari puhkoa niitä ruuveilla ja nauloilla ihan vapaasti).

Tänään töiden jälkeen olen naputellut osoitteenmuutoksia lainkaan liioittelematta miljoonaan paikkaan, ja nyt alkaa kaikki muut olemaan tehtynä paitsi sähkösopparin muutos. Pitihän jotain hommaa jätää ensi viikollekin. Suunnitelmissa oli megalomaaninen harjoitus jossa yhdistyisi kestävyys ja voima, mutta tällaisella helteellä en edes jaksa ajatella pakkaamista. Voipi muuten kohta tulla kiire. Tai no onhan mulla 8 laatikkoa pakattuna, ja jos Maukkaa edellisen postauksen kommenteissa on uskominen, vielä tarvitsi 52 laatikkoa pakata?

Oonko mä nyt hehkuttanut näitä muuttoasioita riittävästi että Acata marssii jo pankkiin vonkaamaan lainaa (asunto)kuumeissaan?

Mitäs muuta? Oon tässä viikon verran leikkinyt omaa pomoani, kun se virallinen on lomalla. Mitähän merkittävää mä olen saanut aikaiseksi esimiestehtävissä? No yhdelle työkaverille, eli tällä hetkellä alaiselle, saatiin tänään tehtyä työajalla nettideitti-profiili. Ja toiselle työntekijälle kävin ostamassa vesipyssyn. Aika jäätävää meriittiä osaamisesta ja aukrotiteetistä etten sanoisi. Ihan minkä alan esimieshommiin tahansa.

Jumpat on tällä viikolla jo enempi mallillaan, jo kaksi salikertaa, kaksi vesijuoksukertaa ja kaksi lenkkikertaa. Huomiselle tulee vielä yksi salijumppa ja tälle illalle mahdollisesti myös lenkki. Sunnuntaina sitten koomaillaan. Huomenna on myös yhden sukulaisen synttäripippalot, jossa törmään ihmisiin joihin törmätään vain tällaisissa tilanteissa. Eli harvoin. Olen jo valmiiksi vaivautunut kuulemaan kuinka olen laihtunut. Toisaalta olen myös jo tuohtunut jos kukaan ei asiaan kiinnitä huomoita. Tämän aamun paino on muuten tasan yhdeksän kiloa vähemmän kuin tasan puoli vuotta sitten. Ei huono vaikka itse sanonkin :)