perjantai 29. toukokuuta 2015

Ollos laihtunut

No älkää nyt ihmeessä niitä kirjavinkkejä nyt noin paljon antako, millään en ehdi kaikkea lukea! Vitsivitsi.

Siivosin vaatekaappia, ja kävin läpi isoksi käyneitä vaatteita jotka toiveissani voisin laittaa lopullisesti pois. Totuus vain on, että kyseiset vaatteet ovat nyt jo toista tai kolmatta kertaa jäämässä isoiksi, joten en raaskinut niitä vielä hävittää. Pakkasin vain pois käyttöhyllyiltä.
Omistan kolmet saman liikkeen farkut. Ensimmäiset on kokoa 48 ja mallia poikaystävä. Ne ovat minulla edelleen käytössä, tosin vyön kanssa. Malli on sellainen joka oikeastaan vain paranee pienestö lökötyksestä. Omistan farkut myös koossa 42, ne ovat kapealahkeiset, mutteivät mitkään pillit. Nämäkin housut ovat minulla aktiivikäytössä, eivätkä ne aiheuta suurensuurta muffinsiakaan vyötärölle.
Omistan myös bootcut mallin farkut koossa 44. Ja ollos ihmetys, nämä housut eivät mahdu päälle. Tai siis nousevat ylös muttei vetoketjua saa millään kiinni!

Pakko tässä on uskoa laihtuneensa, kun vaakakin näyttää pienempiä lukuja ja vaatteet istuu paremmin. Ja mikäli näitä ei usko, niin sitten on varmasti uskottava kunnanjohtajaa joka tänään kehui minua laihtumisesta, tai huomautti että painoni on selvästi tippunut ja näytän hyvinvoivalta. Enkä siis ole missään BFF meidän kunnanjohtajan kanssa,  mutta salilla ollaan tavattu. Meinasin kirjoittaa että tapailtu, mutta se olisi vaikuttanut jotenkin romanttiselta.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Ei talvi olla pinsessa

Pikkuhiljaa alan nousta jaloilleni kryptisestä virustaudista jossa loppupeleissä kärvistelin kolme viikkoa ilman tolkullisempaa diagnoosia. Tuskaista oli, mutta tällä viikolla olen jo palannut treenin ääreen. Jee, kolme salitreeniä ja kaksi pidempää lenkkiä takana.
Mikäs sen mukavampaa, että tuon otsikon minulle lainannut tyttönen tuntuu niiskuttelevan sängyssään. Ensi viikolla olisi ollut korvakontrolli, mutta jos viimeisimmät merkit paikkansa pitää niin käydäänkin niiamassa uusi kuuri pelkän tarkastuksen sijasta.
Ei siinäkään vielä hätiä mitiä, mutta ensi viikonloppuna olisi tietysti yhdet valmistujaiset jonne oltiin tytön kanssa menossa. No, onhan tässä viikko aikaa sairastaa ja täytyy kiikuttaa likka lääkäriin jo alkuviikosta jos näyttää menevän korviin tämäkin nuha.

Meillä on ollut tässä muutaman kuukauden kaikki keijuprinsessa-jutut kuuminta hottia. Mutta jostain syystä tyttö aina välillä tokaisee ettei aina tarvi olla prinsessa. Mikä on kyllä enempi kuin fine, koska totuushan on ettei aina tarvitse olla prinsessa.
Olen myös toiminut salapoliisina. TuVe söi hampurilaista, ja suupieliin nousi punaisia läikkiä, selkesäti allergista reaktiota mikä laski itsestään. Sama reaktio tuli kun tyttö söi turkinpippurijäädykettä. Mikä näitä ah niin  terveellisiä ja totta munassa (pun intended) 3-vuotiaan ruokavalioon kuuluvia ruokia yhdistää? Kypsentämätön kanamuna! Sitä oli pikaruokaketjun hampurilaisen majoneesissa, ja tietysti vain pakastettuna jäädykkeessä. Kypsänähän kananmuna ei aiheuta mitään reaktiota, mutta selvästi tuollainen raaka vielä temppuilee. Mutta koska temppuilee niin, että nostaa näppylät jotka itsessään tunnin tai kahden sisällä täysin häviävät, jatkamme altistusta.

Oma dieettini on ollut menestyksekäs. Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että kotelomekko jonka suunnittelin pukevani viikon päästä juhliin ei enää istu. Se roikkuu jäätyään isoksi. Joudun näemmä vielä kolttukaupoille, mutta ei harmita.
Tosin, tänään olen syönyt varmaan puoli litraa jo edellä mainittua turkinpippurijäädykettä. Ja päivällä pari lautasellista hiilareita ja rasvaa kun Keittis teki meille maissihiutalein kuorrutettua broiskua ja kermaperunoita (terveisiä vaan sinne 90-luvun keittiöön).
Toisaalta, olin tunnin salilla ja sen päälle juoksin vielä juoksumatolla puolisen tuntia. Että onhan niitä kaloreitakin kulunut.

Olen tässä aikani kuluksi tahkonnut läpi pari Utrion kirjaa, vaikka jo kertaalleen olen vannonut etten koske enää niihin epookkiharlekiiniromaaneihin. Haluaisin kovasti löytää jonkun hyvän kirjailijan jonka tuotannon voisin näitä vaaleina kesäiltoina kahlata läpi. Dekkari olisi aina varma juttu, mutta olen avoin ehdotuksille. Että olisiko niitä? Ainoa ehto on, etten halua lukea puhdasta fantasiaa (Potterit ja Hobitit on siis nounou).

maanantai 4. toukokuuta 2015

Märkää.

Huoh. Mikä kokovartalo väsymys. TuVen virus tarttui minuun, ja kaatoi totisesti punkkaan. Pientä lämpöä, yskää, nuhaa ja kurkkukipua. Normisetti. Sillä lisällä että iho oli kosketusarka ja silmät valonarat, joten telkkaria ja/tai muita päätteitä ei olla lähes viikkoon katsottu. Onneksi Keittiömestarilla oli pitkä vappuvapaa, välikuolo olisi muuten korjannut.

Jälkitauti saldona TuVella märkäinen korvatulehdus toisessa korvassa. Toinen putkikin kolahti pois, toinen roikkui vielä märkäisessä kalvossa. Odotellaan spontaania poistumaa. Mukavasti tässä onkin taas kahden kuukauden sisällä jo toinen tulehdus. Sovittiin silti että odotellaan kesän yli jatkojen suhteen. Sillä kesällä on tauteja muutenkin vähemmän, ja nyt on TuVella sitten mahdollisuus muljata vedessä miten tahtoo eikä ole vaaraa vaikka korviin roiskuisi vettä. Ja tietysti elän toivossa että tyttö kasvaisi kesän aikana sen verran että anatomia muuttuisi paremmin korvia tuulettavaksi.
Toisaalta, putket pysyi melkein puolitoista vuotta ja sinä aikana oli tositositosi vähän mitään muutaman päivän nuhia enemmän. Että jos näyttää siltä että uudelleen putkitus kannattaa lääkärin mielestä, en käy vasta hankaan.

Itse sen sijaan nautin jälkitautina ilmeisesti poskiontelotulehduksesta. Nenäkannua olen koko ajan käytellyt, ja se on helpottanutkin. Tosin itse toimenpide tekee tällä hetkellä kipeää -ällövaroitus- sillä kannutellessa nenästä tulee sellaisia kiinteitä massoja jotka sattuu ulos tullessaan.
Tänään kömmin töihin ja istuin koko päivän aurinkolasit päässä, sillä silmiin sattui edelleen. Kohta varmaan pitäisi jo harkita lääkäriinkin menoa?
Sitä ennen on pakko mennä nukkumaan.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kultsi, hylkeistin kakaran

Heh, olipa jopa omasta mielestäni ontuva muunnos otsikossa. Ei ihan tainnut toimia "Kultsi, kutistin kakarat"-muunnos.
Oltiin kuitenkin TuVen kanssa lauantaina Korkeasaaressa, ja niin tuntui olevan puolet Suomen lapsellisesta väestöstä muutenkin. Mutta eip se haittaa, kyllä me sekaan mahduttiin.
TuVeen taisi tehdä suurimman vaikutuksen joka paikan vallanneet hanhet jotka mennnä kaakattivat ympäriinsä. Niin ja tietysti korvapuusti.

Viime yönä sitten heräsin että naapurin koira haukkuu. Ei se ollutkaan naapurin koira vaan oma lapsi. Kurkunpääntulehdus näemmä tehnyt paluu  aika tasan vuoden jälkeen. Viime vuonna se oli huhtikuun ekalla viikolla, jos en väärin muista.
Toistaiseksi haukkuva yskä on ollut jotenkin hallittavissa eikä tyytöä häiritse, enempi häiritsee lähempänä neljääkymppiä pörräävä kuume, tai se laskee aina kun lääkitys on tapissa, mutta lähtee taas nousuun hetken päästä. Niin taisi olla viime kerrallakin, joten ei auta muu kuin odotella ja lääkitä.

Onneksi olen nykyisessä työssäni täysin korvattavaissa. Tai jos en ole korvattavissa, niin kenekään niskaan kuin omaani ei tekemättömät työt kaadu. Tosin tänäänkin olen hoidellut normaaliin tapaan työasioita, kotisohvalta. Ja samalla tietysti syönyt keittoa, leipää ja kakkua. Kaikilla höysteillä. Kokkaus- ja keittiöleikit on kyllä todella kovassa huudossa, kuumeesta, nuhasta ja yskästä huolimatta.

Syömisestä noin muuten. Perjantaina kiskoin pakastepizzaa ja suklaata, lauantaina hodarin ja lisää pizzaa, eilen pari lautasellsita pastaa. Paino on kuitenkin vain 600 grammaa enemmän tänään kuin perjantaina. Ei huono, vaikka itse sanonkin. Täytyy vain toivoa että homma pysyy jotenkin kontrollissa kun hengaan kotona. Ja toiveena on tietysti karata salille illan tullen kun Keittiömestari kotitutuu töistä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hikinen syöksykierre

Tai tarinoita siitä kuinka pullero karistaa läskejä.
Nyt on useamman viikon paino tippunut keskimäärin noin 700 grammaa viikossa. Ei se paljon ole, mutta syksyllä paino nousi melkein samaa tahtia joten olen todella tyytyväinen itseeni.
Ja nyt kerron teille salaisuuden laihtumiseen: syö vähemmän kuin kulutat! Ei mennyt kuin 33 vuotta tuonkin tajuamiseen.

Selvästi lisääntyvä valo helpottaa painonhallintaani. Koska kaikki onnistumiset on tapahtuneet keväiseen aikaan, kun päivät ovat alkaneet pidentyä. Vielä kun homman saisi jotenkin kontrolliin, eikä paino nousisi sitten syksyisin iltojen pimentyessä.
Mutta nyt iloitsen kapenevasta uumasta, enkä välitä siitä että osasyy kapenemiseen on varmasti työstressissä.

Saliohjelmien kanssahan olen aina ollut että en keksi monijakoiseen riittävästi liikkeitä nönnönnöö tai pelkät jalkapäivät salilla on nönnönnöö. Ymmärtänettä mitä tarkoitan.
Olen tässäkin asiassa törmännyt loistoratkaisuun. Tässä meidän kylällä on kaksi salia, tai no oikeastän kolme, mutta käyn niistä kahdella. Toiseen olen ihan lunastanut kulkukortin, ja toisessa saa firman piikkiin käydä neljänä päivänä viikossa.
Siellä omakustanteisessa käyn treenamassa navasta ylöspäin, ja työpaikan tarjoamalla salilla sitten navasta alaspäin. Kas kun ei pääse nönnönnöö iskemään lainkaan kun vaihtelu virkistää.

Eli lyhyesti vähemmän painoa ja nönnönnöötä, enemmän hyvää mieltä ja paremmin istuvia vaatteita.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Now that we found love, what are we gonna do with it?

Kannattaa maalailla piruja seinille, niillä ei välttämättä tee mitään. TuVe reippaasti teki kaikki temput mitä lääkäri pyysi ilman kitinöitä. Vähän ihmetteli liikkuvaa tuolia mutta onhan se aika vänkä.

Omissa työasioissa olisi sen sijaan kannattanut varautua pahimpaan. Sain kuin sainkin vativan projketin valmiiksi noin 25 tuntia ennen julkaisua. En sitä julkaissut, vaan ihailemassa loistavaa exelöintiä aina vähän väliä, ja juuri kun olin painamassa julkaisuun johtavaa enteriä, kuului vieno koputus ovelta.
Hommaan tuli vaatimattomasti 31 muuttujaa! Oikeasti! En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Päädyin lakonisesti veivaamaan taulukoitani. Ja sain homman jotenkin julkaistavaan kuosiin noin puolitoista tuntia ennen julkaisuhetkeä. Vähän meinasi mennä tiukille vaikka itse sanonkin!

Ystävä on raskaana. Nähtiin ja hän kyseli hyviä neuvoja jolla tulevasta rupeamasta selvitään. Jouduin asiaa oikein miettimään. Sitten tulin siihen tulkintaan, että paras neuvoni on, että kysyjä lopettaa tuollaisten kysymysten esittämisen.
Kaikilla on oma tapansa, ja se mikä sopii yhdelle, ei todellakaan välttämättä käy toiselle. Ja suotta sitä mieltänsä toisten hyväntahtoisista neuvoista pahoittaa, tai vielä enemmän väsyy toisten ohjeiden mukaan eläessään.
Eihän tukevasti tiinehtynyt ystäväni tätä oikein käsittänyt, tuskimpa sitä kukaan tajuaakaan ennenkuin itse sen kokee.
Joten loivensin sitten lausuntoani, ja ohjeistin luottamaan omaan tai lapsen isän perstuntemukseen. Sillä pääsee pitkälle. Ja todellakin painotan että kannattaa sitä isääkin kuunnella. Keittiömestarihan esitti epäilyn TuVen maitoallergiasta tytön ollessa jotain kolmen viikon vanha. Itse kieltäydyin asiaa silloin uskomasta, sillä olin niin imetyshuuruissa, univelkainen ja ennenkaikkea uskonut muiden neuvoja liittyen lapseen. Että terkkuja vaan sinne kolmen vuoden taakse.

Samainen ystävämietiskeli kuinka tulee parisuhteen käymään, riittääkö aika kahdenkeskiselle ajalle ja parisuhteelle. Tähän en enää aravnnut mitään, sillä tässä asiassa ei mulla ei ole mitään sanottavaa.
Tai siis en tiedä kuinka parisuhdeaikaa vietetään, kuinka toista huomioidaan normioloissa kun samassa osoitteessa asuu kaksi aikuista. Itsehän olin jo raskaana kun osoitteet yhdistettiin, ja avoliiton alkuajan lähinnä oksensin ja nukuin, sen jälkeen vaan nukuin ja sitten jo TuVe syntyikin. Että ei ole päässyt olemaan sellaista arkea jonka lapsen tulo muuttaisi.
Nythän tässä tässä kolme vuotiaan ruhtinattaren taloudessa on vain kaksi lakeijaa, jotka kohtaavat vuoteen reunalla tai jääkaapin ovella silloin tällöin. Rakkautta on se, että kiltisti pesen ja oion Keittiömestarin työvaatteet ja muistan irroittaa irtonapit ennen työpuvun pesua. Ja ennenkaikkea suurinpana rakkauden osoituksena nyhrään ne takaisin kiinni puhtaisiin ja suoriin työvaatteisiin.
Rakkautta lienee myös se, että autooni vaihdettiin renkaat ja se pestiin spontaanisti. Tai että lasta harhautetaan lauantaiaamuna niin että saan luettua loppuun kirjan.
Että sellaista roihuavaa rakkautta täällä. Mutta olenkin sitä mieltä että parempi palaa pienellä liekillä pitkään kuin roihuta hetki loppuun palaen.

Kuunneltiin tänään autossa Best of '73 levyä. Enpä tiennyt tuonkaan biisin olevan noin vanha saati alkuperäistä esittäjää.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pehmopupujen hampaat ok!

Kamalasti olisi tehnyt mieleni kirjoittaa, mutten ole ehtinyt kun iltasella on pitänyt vielä työasioiden parissa painia. Ärsyttää kun työaika ei meinaa riittää asioiden selvittelyyn ja töitä pitää jatkaa vielä kotona. Noh, ei pitäisi ottaa läppäriä kotiin niin ei voisi töitä tehdä.
Tänään teinkin sitten pelimiehen ratkaisun ja jätin koneen töihin ja sammutin puhelimen kahdelta ja lampsin ovesta ulos. Vähän kyllä jäytää ensi viikon dedikset, mutta olkoon, ei voi sota yhtä miestä kaivata tänä viikonloppuna.

Toisaalta, ahnaan työnteon lisäksi en ole ehtinyt jääkaapille, joten pääsiäisen ajan munapaino on poistettu and then some. Olen uhrannut vähäisen vapaa-aikani myös urheilun alttarille, ja tällä viikolla tahkonnut salilla ja altaassa suunnitelman mukaan.
Totuushan on, että urheilua ei ole tapahtunut, ellei siitä ole merkintää somessa. Joten loin uuden tilin itselleni heiaheiaan, ja olen lätkinyt sinne omia jumppiani. En kyllä ehkä ihan tajua minkä takia, koska en ole etsinyt sieltä tuttuja tai hehkuttanut suorituksiani.
Ehkäpä ohjelman tarjoama statistiikka tarjoaa tyydytystä tapahtuneesta.

TuVen kanssa pitäisi mennä maanantaina hammashoitajan vastaanotolle. Tänään pähkäiltiin päiväkodilla reissun pituutta. Voipi olla että kestää noin kaksi minuuttia jos TuVe ei avaa suutaan, tai sitten voipi mennä huomattavasti pidempään jos on yhteistyökykyinen. Vinkkasivat että kirjastosta voisi lainata jonkun kirjan missä hammaslääkärireissua käsiteltäisiin, ei tulisi sitten niin yllätyksenä. No niinpä, ainoa vaan että tänään eikä huomenna kirjastoon ehditä. Olen sitten kätevänä emäntänä leikkinyt tänään TuVen kanssa hammaslääkäriä, ja tarkistanut kaikkien pehmolelujen purukaluston tytön lääkärisalkun välineillä.
Ans kattoo kuinka maanantaina käy.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Metallia ja mutaa

Onneksi tälla kertaa otsikko ei ollut johdettu ruokailusta. Mutta hipsin aamupäivällä salille kun tihkutti vettä, ja olin viettänyt kaksi lepopäivää. Ei ollut edes itselleni yllätys että sain treenailla yksinäni. Suurempi yllätys oli, etten osannut salin radiota käyttää, se vain haki koko ajan asemia eikä pysähtynyt vaikka kuului ihan hyvin enkä löytänyt mistään nappulaa millä sen olisin pysäyttänyt. Johto siis seinästä ja puhelimesta mökää tilalle, mikäs siinä kun kukaan ei ollut musiikista valittamassa.
Treeni meni ilmeisimmin perille sillä käsivarret kipuilee jo.
Nyt tässä mietinkin näitä ensimmäisen maailman ongelmia, pitäiskö huomenna mennä uudestaan, vai vasta tiistaina? Viikon muut treenit on kuitenkin buukattu keskiviikolle, torstaille ja perjantaille.

Se mutaisempi homma löytyikin sitten omalta pihalta kun TuVen kanssa iltapäivällä ulkoiltiin. Meidän pihalla on siis edelleen lunta, niitä kasoja sitten hajotettiin ympäri pihaa että juhannukseen mennessä sulaisivat pois. Yritin saada tyttöä innostumaan myös potkupyöräilystä, ja tänään tuo suostui jo ehkä noin kaksi metriä etenemään niin että istui pyörän kyydissä ja käveli eteenpäin. Edellinen yrityshän oli jokunen viikko sitten, silloin TuVe suostui tasan kerran pyörän selässä istahtamaan ja ilmoitti sitten homman olevan siinä.

Se mutaine  osuus koskikin sitten koko pihaa. Meidän piha on sellaista perinteistä soraa, ja sitten Keittiksen rakkaudella uudelleen istuttamaa ruohoa. Monista paikoin se ruoho-osuus on edelleen lumella, mutta sorapiha on lumeton. Mutta ihan litimärkä. Kiitos vaan taivaalta tulevan tavaran ja sulavan lumen. Mutta se on ihan löllöä, ei ollut muistaakseni vuosi sitten. Nyt ei voisi ballerinoja käyttää, hörppäisisivät mutavelliä sisään (no ei ole oikein kyllä baltsu-kelejäkään). Ärsyttää kun sisäänkin kantautuu sitä tavaraa ja hiekkaa on sitten joka paikka täynnä.
Tänään patsastelin sitten pihalla kun parempikin tilallinen ja mietin että mihin saisi lapionnokalla vedettyä uraa niin että saisin ojitettua pihan. Mutta sen verta on jossain kohdin tätäkin plantaasia tasoitettu, että vetäessäni koeuria seisoi vesi vaan niissä joka suuntaan eikä liikkunut mihinkään. Ja tässä kohdin tarkennan että ei siis asuta missään lahdennnotkossa, vaan itse asiassa mäellä..

Meneehän se huomisen ylimääräinen vapaakin siinä kun mietin ensin että meniskö salille vai hakisko pihalle vatupassin vinkkiä ojan suunnasta antamaan.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Minttu ja rakuuna

Nepä maistuvat suussa lounaan jäljiltä. Vähän epäortodoksista vissiin syödä lammasta jo tänään, mutta mitäpä me ateistit sääntöjä uskottaisiin.
Sen sijaan syön kirsikat kakusta ja nautin täysin siemauksin tästä neljän päivän vapaasta.
Alkuviikko menikin töissä vaatimattomasti 10-12 tunnin työpäiviä tehdessä joten tämä päivä on mennyt terapiasiivotessa.

Sen verran olin rapsakkaa terapiasiivousta, että Keittiömestari ei uskaltanut olla osallistumatta. Tuli sitten perässä liinan kanssa ja pyyhki ovia kun tietää että inhoan niiden hinkaamista. Jostain syystä meidän kaikki ovet on nykyään tuossa metrin korkeuteen asti ihan tähmässä?
Asun eka kertaa asunnossa, jonka sisäovet ei ole tasaisia, vaan niissä on sellaisia koristeuria (tälle olisi varmaan joku fiinimpikin sana, mutta ovisanasto ei ole hallussa), ja hittolainen että ne urat keräävätkin pölyä! Keittiömestarikin sitä tänään ihmetteli, niitä tassunjälkiä pyyhkiessään.
TuVekin osallistui siivoukseen, ensin omalla imurillaan mukana imuroimalla, sen kiikuttamalla pikkuroskia minulle, jotka sitten imuroin TuVen kädestä. Voitte kuvitella kikatuksen määrän.
Nytkin muuten kuuluu kikatus, isä ja tytär puhaltelevat Muumipappapiipulla saippuakuplia kylppärissä. Tai TuVe puhaltelee kuplia ja Keittis pesee saunaa. Kai. Mutta se piippu on aika vinha. Tai ihmettelin että sellaista saa myydä: pikkulapset puhaltelevat piippua ilokseen ilman että kukkahattutädit eivät huutele torinnurkalla porttiteorioiden ja huonon esimerkin perään.

Tänään on viikon ensimmäinen lepopäivä, maanantaina ja keskiviikkona kävin salilla, keskiviikkona myös vesijumpassa. Tiistaina ja eilen kävin ihan perinteisellä kärrylenkillä.
Kaivoin varastosta TuVen vaunut esiin, niissä kun on kunnon isot pyörät ja työntöasennon saa ergonomisemmaksi kuin rattaissa.  TuVe istuu niissä mielellään, ja kutsuukin niitä itse vauhtirattaiksi. Tai siis vauhtilattaiksi, mutta you get the point.
Ajattelin ensin että kylillä pitävät hulluna kun tungen taaperon vaunuihin, mutta TuVe on  sen verta sirokokoinen ja vaunujen ratasosa reippaankokoinen, että tilaa on. Ja toisaalta, kun tuolla soratiellä jossa on vielä loskaa paikoittain nilkkaan asti ei voisi vähempi kiinnostaa muiden mielipiteet menopeleistä.

Tänään ja huomen ajattelin syöpötellä vapaasti, runsaalla määrällä hiilareita ja suklaalla, ja sitten palata ruotuun jälleen. Tässä onkin mennyt muutama viikko ihan mukavasti, ja tällä viikolla ehti paino jo suorastaan romahtaakin 2 kiloa. Epäilemättä saan menetyksen korkojen kera kyllä takaisin, sanoi hän kauraleipää oivariinilla syödessään.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Integroitu

Eikä edes liesi tahi jääkaappi, vaan allekirjoittanut.
Musta on tullut niin  paikallinen, että pahaa tekee. Luonnollisesti en itse tätä huomannut, vaan Keittiömestarin siitä piti huomauttaa.
No miten tämä maalaisuus sitten ilmenee? Tulin eilen vesijumpasta ja oli kiire tekstata ja kannella paikalliselle äidille että hänen kotiarestiin määrätty tyttärensä notkui muun nuorison jatkona kylillä.
Eipä olisi tullut pääkauapungissa mieleen tutkailla nuorisoporukoita siltä varalta näkyykö siellä tuttuja. Saati kannella jos olisi näkynyt.
Noh, äiti kiitteli tiedosta ja kertoi että tyttö oli karannut siskonsa skootterilla kun äiti oli mennyt vessaan. Jepjep. Kyseessä on muuten klassinen "hyvä perhe", ja mitä ilmeisimmin tyttö vain hakee huomiota. Että ilolla odottelen elämää 13 vuoden päästä, kuinkahan meidän tättähäärän käy.

Pääsin kuluneella viikolla toimimaan muutenkin silminnäkijänä, vastaantullut auto karkasi kuskin näpeistä ja pyörähti ojan kautta puu   kylkeen. Ja kuskilla ei ollut turvavöitä, oli tajuton mutta onneksi palaili tolkkuihinsa kun ambulanssia odottelin. Kun näin miten auto pyöri ja kuulin miten uhri korisi mietin että tästä ei enää ihmistä tule. Mutta ihme ja kumma oli pystynyt jo palomiehille nimensä sanomaan kun häntä autosta ulos leikkasivat. Kummasti on tullut ajeltua melko varovaisesti sittemmin.

Iloisempiin asioihin. Olin reipas potilas ja tänään minulta porattin ja paikattiin hampaasta reikä ilman puudutusta. Ääni ja tärinä tekivät edelleen pahaa, mutta siitä kokemuksesta ei vissiin pääse kuin nukuttamalla eroon.
Hammaslääkäri oli myöhässä, joten sovittiin että palataan kahteen jäljellä olevaan reikään toisella kertaa. Toivottavasti silloinkin ilman puudutusta.

Tällä viikolla olen salittanut, vesijumpannut ja aamutuimaan vesijuossut. Paino oli tänään, vihdoin, saman verran kun silloin kun oma sairasteluni alkoi. Toivoa siis on.

Tämä on Ajatuskatkos-blogin 500. postaus. Jee minulle ja sitkeillä sisseille jotka jaksavat vielä lukea.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Satu Sammakko

Haittaakse, jos puolisolle kasvaa räpylät kunhan  vesimaksut pysyy pieninä? Tämän kysymyksen voisi esittää eräs Keittiömestari. Kävin nimittäin tässä kuluneella viikolla kolmena peräkkäisenä päivänä uikkailemassa. Keskiviikkona kombolla sali ja vesijumppa, torstaina vesicircuit ja perjantaiaamuna ennen työpäivää kävin vielä vesijuoksentelemassa kolmisen varttia. Aika hyvin vaikka ite sanonkin.

Ensimmäinen kvartaali uusissä töissä alkaa olemaan taputeltu, ja olo on lähinnä kesälomaa odotteleva. Siis ihan positiivinen huomio tämä. Mutta kun viimeksi olen tosiaan ollut lomalla viime heinäkuussa, alkaa vähän vanne kiristymään. Ja heti huijasin, olinhan nyt viime viikon perjantain ja tämän viikon maanantain liukumavapailla, mutta tuollaisessa neljän päivän rykäyksessä ei kyllä oikein palaudu.
Vaikka lystiä olikin, kun tehtiin tyttöjen reissu Seinäjoelle toisia tyttöjä tapaamaan. Mutta aika rankka vetäisy yksin ajelle tytön kanssa melkein Suomen läpi. Tai ainakin tuntui siltä. Mennessä kun TuVe ei suostunut nukkumaan, vaan hiukan protestoi pitkää matkaa. Luonnollisesti, mutta kaksi askia rusinoita, pillimehu ja pysähtyminen syömään auttoivat meidät perille. Takaisin sainkin ajella rauhassa kun matkakaveri veteli sikeitä yli 90 prosenttia ajasta.

Tällä vajaalla työviikolla onkin tullut sitten kaikkia pureskeltavia asioita eteen. Tai enempi ne on olleet ilmoitusluontoisia asioita. Esimerkiksi se, että kesälomalta paluuviikolla minulla on töitä 300% enemmän kuin normaalisti, kiitos vaan heinäkuu ja lomasijaistukset. Voipi olla että sen viikon jälkeen koko kesäloma on vain haalea muisto tiliotteessa.

Kesän anoppilanreissu pohjoiseenkin on buukattu. Varattiin jälleen terapia- ja hajurakomielessä mökki. Saatiin majoitus alle 15 kilsan päästä anoppilaa, mutta se onkin tänä vuonna vähän fiininpi. Edellillä kerroilla mökki on olut n 25 neliöinen yksiö, perusmukavuuksilla (sähkö, vesi sisään ja ulos).  Tulevana kesänä meillä onkin sitten 60 neliötä puolessatoista kerroksessa, astianpesukoneet ja pyykinpesukoneet (mutta ei telkkaria?).  Hintaa ei ollut kuin reipas satanen enempi kuin edellisissä mökeissä. Vaikka eipä edelliskerroillakaan mökillä tehty muuta kuin nukuttu, mutta henkilökohtaisesti arvostan mahdollisuutta viettää aikaa mukavasti myös ilman anopin aktiivista seuraa. Ajan mukavasti viettäminen ja pesukoneet ei kyllä oikein kuulu samaan lauseeseen, mutta jos vaikka keitän kahvit ja kaadan ne syliini selviän jälkiseurauksista ilman suurempaa käsien liottamista. Että jee sille.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Karma

Voidaan myös sanoa että nuolaisin ennenkuin tipahtaa.
Oliko tytöllä kuumetta viime yönä, oliko? No oli, ja ajattelin ettei äidinvaistoni toimi ja toiveikkaani otin korvasta lämmön ja ka-boom: 38,5. No ei onneksi paljon ja talttui taas koko vuorokaudeksi yhdellä kippariannoksella.

Tulipahan kolmen päivän kotihengailu tähän väliin, eipä monikaan tainnut töissä poissaoloani huomata kun vastailin puhelimeen ja hoitelin kotoa läppärillä työasioita kun TuVe oli päikkäreillä.

Siskoni mielestä ei pitäisi tehdä mitään työjuttuja jos on lääkärintodistus että lapsi vaatii kotihoitoa. Mutta jos lapsi nukkuu, ja ne työt jotka tein odottaisi minua kuitenkin kun palaan töihin. Hirveästi olisi hommaa torstaina kun kaikki juoksevat asiat pitäisi hoitaa yhtenä päivänä. Ja olen tosiaan avannut työkoneen vain TuVen nukkuessa.

Käytin siis TuVen tänään lääkärissä, yskä kuulosti jotenkin pahaenteiseltä. Lääkärikin tulkitsi taudin bakteerialkuiseksi joten antibioottikuurilla mennään. Toisaalta, viimeksi TuVe on syönyt antibiootteja lokakuussa 2013, että hirveän tiuhaan ei niitä ole tarvinnut napsia.
Selvisi myös että että toinen titaaniputki on tukossa ja toinen puolittain jo irti, joten ilmastointi ei enää toimi. Tiedä sitten kuinka kauan ne on ollleet epätoiminnassa, mutta jotenkin nyt olen ihan varma että korvakierre alkaa alusta. Vaikka käytännössähän vaan laitettaisiin uudet putket, jos uusia tulehduksia ilmenisi.
Tänään oli siis pientä punoitusta ja tulehduksen alkua ilmassa jo. Mutta toivottavasti kuuri puree ja päästään perjantaina reissuun.
Sairastaja itsehän on melkein voimiensa kunnossa ja vain yskänkohtaukset vähän häiritsee.

Onpahan taas tekemistä ensi viikolle, spontaani massakausi on startannut, +1,3kg, buu.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sama

Viimeksi käytetty otsikko pätisi edelleen. Sillä erotuksella että TuVekin räkii nyt, ja yskii. Virkamiehen tyttärenä hän ystävällisesti kuumeili perjantain ja lauantain välisen yön, ollen nyt jo parempi. Näin ei syntynyt ikäviä poissaoloja kenellekään.
Tai kultivoitunut arvaus on että kuumeili, totesin yöllä viereeni kömpineen aikamoisen levottomasti nukkuvan kekäleen joka hohkasi niin että omakin selkäni jo valui vettä. Ja kummasti uni rauhoittui vessan ja kuumetta alentavan lääkkeen myötä.

Tässä ollaankin perustavan ristiriidan äärellä, Keittiömestari mestari kärtti aamulla miksen mitannut kuumetta, ja menin toista lääkitsemään suinpäin. Itse olen taas koulukuntaa kyllä-äiti-pentunsa-tuntee enkä tarvitse kaikkeen lapsenhoitoon liittyvää numeraalisia arvoja toimenpiteitä ratkaisemaan.
Lauantaina tyttö ei tuntunut omaan käteeni enää lämpöiseltä, ja Keittiksen persässä suorittamat mittaukset antoivat tulokseksi hymynaamaa.
Päiväkoti ja työelämä siis kutsuu.

Jospa pääsisi salillekin sitten, en jaksa enää kökkiä kotona tekemättä mitään. Toisaalta olen saanut tässä sohvalla vasemmalla kyljellä pötkötellessä oikean solisluun kohdan kipeäksi, että saas nähdä millaisiin voimisteluliikkeisiin huomenna taivun kun olkapää on kipeytynyt enempi iltaa kohden.

Toivottavasti mystiset olkavaivat ja räkätaudit jättävät tämän talouden naiset heti kohta alkuviikosta. Perjantaina on maantie kuuma ja huristelen tytön kanssa viikonlopuksi Seinäjoelle. Olisi vähän niinkuin tyttöjen viikonloppua tiedossa.
Päiväkotiin oli kyllä ilmestynyt torstaina aina mieltä ylentävä "vatsatautia liikenteessä" lappunen, joten kädet niitä kipeitä olkapäitä myöden ristiin ettei tauti tartu jotta päästään reissuun.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Duha

Ensin oli Keittis manflussa reilun viikon, ja viime viikolla sitten sairastui allekirjoittanutkin. Ihan järkky kurkkukipu ja vielä järkympi nuha. Siis siinä nuhassa ei ole mitään tolkkua!
Mutta samalla on tehty puolitieteellistä tutkimusta nuhan etenemisestä. Keittis on niistänyt ja itse olen nenäkannutellut ja suihkeillut. Vähän enempi toimintakykyisenä olen pysynyt, mutta voi olla että Keittis on vaan mies ja sairastanut kuten mies. Että verrokkiryhmä ei ehkä ole ihan vertailukelpoinen.

Lillerilalleri on toistaiseksi säilynyt terveenä, mutta eiköhän tuokin tässä niistelyn ristitulessa vielä sairastu. TuVe tipahti tänään ohimo edellä sohvalta, ja nyt sellanen soma sinipunakirjava kananmunan puolikas otsalla. Noh, onneksi on otsatukka.

Sitten on ollut yksi todella tärkeä asia mikä on vienyt monena iltana tunteja, ja nukkumaanmenokin on siirtynyt pohtiessa asioita. Latasin kännykkään siis mahjongin, tuon ysikytluvun kovimman tietokonepelin sitten miinaharavan. Ja olen sitä tikuttanut kaiket illat, että morjens vaan.

torstai 19. helmikuuta 2015

MekaPileet

Meillä on viikonloppuna tiedossa tuplajuhlat, Keittiömestari ei kuulemma jaksa tehdä kauhean monta erilaista dieettiruokaa kun TuVekin on nyt kaikkiruokainen. Joten kaikki ruokavammaiset on kutsuttuna sunnuntaina ja kaikkiruokaiset lauantaina.

Sankarilla on lehahtanut atopia tällä viikolla vähän. Tässä ollaan arvottu johtuuko uudesta kevyemmästä perusvoiteesta tai jostain ruoasta. Vähän päätettiin että johtuu ihovoiteesta, mutta katsellaan.

Olen tässä yrittänyt pari päivää kuunnella TuVea, ja sitä löytyykö kaikki äänteet. Neuvolassa kuitenkin kysyvät kun puhe alkoi niin myöhään. En ole kyllä ihan varma, ihan kuin olisin jossain sanassa kuullut r-kirjaimen, mutta esim poro on pojo. Ja koira hauva vaikka kuinka yritän saada sanomaan koira.
Tuo puhe on muutenkin vähän nii  ja näin, päiväkodissa ja minä ymmärrän yleensä yhdeksän kertaa kymmenestä, vieraammat ja Keittis ehkä 7 kertaa kymmenestä. Tyypillisesti jättää ekan kirjaimen sanoista pois kuten auva (vauva, hauva on hauva), asit (lasit). Sanat myös taipuu sinne päin, jalka-jalat, käsi-käsit. Välillä osaa laskea oikein kahdeksaan, yleensä tulee yksi, kaksi, koome, kuusi, seissemän, kaheksaaaan!!! Sitä kasia ei siis voi sanoa painottamatta, TuVe lausee sen aikana kuin asia olisi iloinen yllätys. Äänteistä muuten vielä, y tulee una; musli, ullatys jne.
Yhtään en osaa sanoa onko puhe kolme vuotiaan tasolla, se kuullaan maanantaina.

Motorisesti tuo taitaa olla ikäisensä, tekee kuperkeikan, osaa pukea kaikki vaatteet (sikälimikäli huvittaa), tekee 24 palan palapelin, harjoittelee veitsen ja haarukan käyttöä, juo yhdellä kädellä lasista ja kiipeää puolapuita niin että vasen käsi ja oikea jalka sekä oikea käsi ja vasen jalka nousevat samaan tahtiin. Siis silleen apinamaisesti?

Postaus lienee viisainta lopettaa silloin kun vertaa omaa lastaan apinaan?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Valentin

Jee. TuVen ainoat oireet on tulleet siitä siipikarjasta. Vähänkö siistiä, ensi viikolla vedetään synttäreillä kermakakkua koko porukka. Kakkua tulee muuten oleman, vaikka oltiin vähän Keittiksen kanssa puhuttu et jos jotain muuta kuin kakkua, vaikka jotkut leivokset kun vieraita tulee vähän. No tähän tuli muutos kun TuVelta kysyi mitä hän haluaa lahjaksi: Kakkua!! No sitä sitten kun kerran toinen pyytää. Nopeasti on oppinut tavoille, ottaa huomioon että tuo kohta kolme vee ei ole koskaan kakkua syönyt...

Tällä viikolla on tehtynä viisi treenikertaa. Painoa on puoli kiloa enemmän kuin viikko sitten. Paastoilua en ole saanut tehtyä kun tuo urheilu vetää puoleensa. Koska maailmassa ei ole ärsyttävämpää asiaa kuin jättää treeni kesken nälkään hyytymisen vuoksi. Mutta painonnousu kertoo että ruokailut on muutenkin pielessä, kun vaan saisi itsestään niin paljon kiinni että sitä lähtisi muokkaamaan.

Täällä maaseudun rauhassa on vietetty ystävänpäivää suomalaistyypillisesti. Olen kerrankin tarttunut puhelimeen ja rimpauttanut kaikki ystävät läpi,  juoruillut tärkeitä ja joutavia ja sopinut tällejä. Keittiömestari on viettänyt laatuaikaa parhaan kaverinsa kanssa, eli istunut pelaamassa jotain jonninjoutavia taktiikkapelejä. Mutta hän on onnellinen pelatessaan ja mä olen onnellinen kun saan olla kaukosäätimen yksinvaltias!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Vähän ja vielä vähemmän dieettiä

Viikko vapautettua ruokavaliota takana; yksi oksu ja yksi valvottu yö maksettu oppirahoina. Viime yö meni valvoessa, oli maha kipeä kuulemma. Rauhoittui kyllä silittelyllä ja vieressä nukkumisella. Eilen söi suht normiruokia, mitä nyt yhden voi silmäpullan mummolassa. Mutta siitä söi puolet jo klo 13 ja loput klo 18 että olisi tuo jo aiemmin valitellut oloa. Taisi vaan mummon hoidossa syödä itsensä noin muuten ähkyyn ja uusiin ruokiin totutteleva elimistö vähän oikutella. Koska tänään on vointi ollut ihan ok.

Itsellä on ollutkin taas jumppaviikko, viisi vähintään tunnin kestävää urheilusuoritusta. Sähköpaimen ranteessa on ollut myös tyytyväinen, maanantaista perjantaihin saavutin asetetun tavoitteen askeleissa. Nyt viikonloppuna en, enkä kyllä ole liikkunutkaan yhtään. Ai miten niin olen polaarinen näissä urheiluhommissa?

Tänä vuonna en ole saanut siitä osapaastosta oikein kiinni, osittain syytän uutta työtä ja sen rytmiä, mutta itse olen kuitenkin ollut laiska. En oikein ole jaksanut tehdä sitä ajatustyötä tämän uuden työn kanssa että minä päivinä paastoan. Mutta aikomus on kyllä kova ottaa itseä niskasta kiinni.

torstai 5. helmikuuta 2015

Vain yhden oksun tähden

Pisteet otsikosta.
Sain kuin sainkin lähetettyä keittiölle viestiä TuVen dieetin kokeilupurusta. 2 viikkoa ja palataan asiaan.
Tiistaina oli tullut oksu päikkäreiden jälkeen, lounaalla oli ollut broileripastaa. Syyttävä sormi osoittaa siipiveikkojen suuntaan, sillä syksyllä tuli sama efekti kalkkunasta. Ja venhäsämpylöitä on syönyt ja maitoa juonut ennen ja jälkeen ilman mitään ongelmaa. Kuten on syönyt kaikkea muutakin rajoittamatonta.

Hirveän väännön jälkeen (Keittiömestarin kanssa, joka haluaisi palauttaa bataattia ja poroa dieetin, ihan varmuuden vuoksi) laitoin keittiön viestin että jätetään nyt jo pois kaikki lentävät eläimet. Saatoin väsyneenä murjaista että jos tarjolla on lentävää lehmää niin ei sitäkään sitten tytölle anneta. Eivät vastanneet mitään, mutta ei tainnut olla yllätys.

Jänniä aikoja elellään. Hassua oli hakea tyttö hoidosta vähän etuajassa kun olivat vielä välipalalla. Ja löytää toinen mussuttamassa juustosämpylää ja mansikkaraparperikiisseliä hyvällä ruokahalulla.

Huomenna olen itsekäs äiti. Lykkään lapsen normiaikaan hoitoon ja karkaan salille ja uimaan ennen työpäivää. Normaalisti olen perjantaisin karannut vähän aiemmin ja hakenut TuVen kotiin välipalalle, mutta huomenna ajattelin kokeilla aamujumppakomboa ja hakea tytön vasta normaaliaikaan välipalan jälkeen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Dieettihommia

Tällä kertaa tyttären. Äiti räpiköi edelleen osapaaston ihmeellisessä maailmassa aina kun muistaa. Ja jumppaa kun siltä tuntuu. Toissa viikolle kertyi 6 liikuntasuoritetta, tälle viikolle yksi. Vähän on hajontaa tässä asiassa..

Mutta nyt siis märehdin TuVea. Reilun viikon on kuvioissa ollut siis hapanmaitotuotteet, ilman edes ihon lehahtelua. Suurempi ongelma on TuVe saada maitoa nauttimaan, maistuuhan se tosi oudolta jos ei oo koskaan juonut! Enkä minäkään sitä vapaaehtoisesti juo. Mutta onneksi on nuo sokerilla kuorrutetut lasten herkut joita tuo vetää mielellään. Ja ruoan seassa on syönyt nyt tietty jotain kermavalmistetta tms.
Mutta siis alunperin uhosin että vapautan TuVen dieetin heti kun maito sopii, mutta vaikka mitään oireita ei ole tullut, jännittää kohtuuttomasti. Kotona olen syöttänyt kaikennäköistä, mm. kaupan kalapullia joissa on paprikaa ja sipulia ja ties mitä selleriä seassa. Ja noissa jogurteissa on ollut marjoja ja hedelmiä joka lähtöön.
Kai tässä on vaan kehittynyt sellaisen perusfiilis, että mikää ei käy. Vaikka sehän on nyt todistettu vääräksi, ainakin suurilta osin.

Ja vaikka laittaisin nyt viestiä keittiöön että stop the press, TuVe saa syödä kaikkea ja vaikka kahden viikon kuluttua että ei, nyt palataan takaisin vanhaan diettiin en uskoisi sen olevan ongelma.
Mutta joku henkinen klikki vaan pitelee. Tietysti voisin laittaa viestiä että kokeillaan vapaata ruokavaliota 2 viikkoa ja mietitään sitten mitä tehdään.

Mietin tätä kaikkea ja siivosin TuVen ruokakaapin. Meillä on siis ollut yksi keittiönkaappi varattu TuVen ruoka-aineille, jolloin sieltä on voinut vapaasti poimia mitä tahansa ja syöttää TuVelle. Eikä ole ollut myöskään mitään kontaminaatiovaaraa.  Mutta nyt se aika on mennyttä, ainakin toistaiseksi. TuVen myslit hengailee samalla hyllylä minun myslieni kanssa. Samalla tuli todettua että kalliiksi on tullut myös tuo dieetti.  Poronliha tunnetusti kun on aina alessa ja gluteiinitonta evästä saa halvalla. Vaikka kesän jälkeen TuVe onkin sietänyt muita kuin vehnää, ollaan jouduttu pitäytymään gluteenittomassa koska sitä vehnää tungetaan joka paikkaan.

Eipä kai tässä auta muu kuin naputella viestiä keittiölle. Ei tästä jahkailustakaan mitään tule. Täytyy sitten vaan tutkia, purkaa ja altistella jos alkaa jotain ongelmaa ilmenemään.

Tajusin että nyt joutuu itsekin skarppaamaan. Jos enää ei ole TuVen ruokia. Koska mikä järki syöttää hälle eri evästä jos ei ole pakko. Mutta tänäänkin meillä kävi pikku aikatauluhärdelli Keittiksen kanssa ja lounaani on koostunut nakeista, karjalanpiirakoista ja salsalihapullista. Ei ehkä 3-vuotiaan tasapainoinen lounas. No ei tainnut olla kyllä kolmekymppisenkään!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Vanha kyynikko hajoilee

Mulla on ollut tarkoin varjeltu salaisuus,  onneksi voin jättää sen tänään taakseni. Olen liimautunut telkkarin eteen joka lauantai kun SuomiLOVE on tullut ja alahuuli väpättäen seurannut rakkaustarinoita ja kuunnellut biisejä jotka radiosta normaalisti tullessaan saavat vaihtamaan kanavaa.

Nyt oli pakko tulla kesken konsertin blogistelemaan, TuVe muuten ihmettelisi turhan paljon sohvan nurkassa tyrskivää äitiä.

Käytökseni on niin epätyypillistä että meni monta lauantaita kun Keittiömestari tuli kysymään onko tehnyt jotain kun tärisen telkkarin edessä lasittunein silmin.
Korniksi tämän kaiken tekee se, etten yleensä arvosta mitään romanttisia eleitä. Varsinkaan kovinkaan övereitä sellaisia.

Asiasta rasiaan, TuVe sietää maitoa!!! En kestä.  En uskonut tämän päivän kuitenkaan vielä vuosiin koittavan. Nyt vedän jo takaisin suunnitelmaani koko ruokavalion vapauttamisesta, se tuntuu tosi hurjalta. Mutta niin tuntui sekin että TuVe tänään iltapalaksi kiskoi normi jogurttia ja mysliä. Aivan käsittämätöntä.
Kädet on käyneet jo kahdesti näppiksellä kun olen suunnitellut sähköpostia keskuskeittiölle jossa ilmoitan TuVen dieetin päättyneen. Mutta joku estää laittamasta sitä viestiä.
Näistä mietteistä lisää myöhemmin, nyt menen tyrskimään viimeisiä romansseja nenästäni!

torstai 29. tammikuuta 2015

Kaksi hetkeä

Se hetki kun juuri on nukahtamassa ja ensin säikähtää hirveää meteliä ja tajuaa sen olevan lumi joka vyöryy katolta alas. Ja samalla tajuaa että auto jäi suoraan räystään alle kun töistä kotiutui riutuva äiti ja raivokas lapsi ja muovikassilinen lähikaupan tarjontaa.
Mukavasti menee seuraava tunti kun miettii pitääkö autoa siirtää, valuuko lumi auton päällee, korvaako vakuutus ja millä menee seuraavana päivänä töihin jos konepelti ja tuulilasi näyttää siltä että katolta on tullut voimalla raskasta, märkää ja jäistä lunta.
Noh, en noussut siirtämään autoavaan luotin onneeni. Tulipahan aamulla kurkattua katole ja todettua että meillä onkin ne lumiesteet vai mitkälie sillä puolen kattoa jolle autot pysäköidään. Eihän se tokilumisyöksyä estä, mutta veikkaan että ainakin tämän loppukevään muistan pysäköidä auton pidemmälle räystään alta.

Se toinen merkittävä hetki on, kun leppoisa hengailu töissä muuttuu semipaniikiksi. Kun pikkuhiljaa alkaa muodostua uudesta työstä sen koko kuva. Ja tajuat että et tajua juurikaan mitään. Mutta ei se tunne läpeensä paha ole, jos ei anna sen tulla uniin (toisin kuin esim katolta valuvien lumien). Täytyy vaan olla igselle armollinen, huokaista syvään ja ylittää este kerrallaan.

Bonushetki on, kun aamulla astuu vaa'alle ja huomaa laihtuneensa 3 kiloa kahdessa päivässä. Ja sitä seuraava hetki kun huomaa että puntari oli puoliksi maton päällä...

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Naiset Venuksesta ja miehet jostain hyvin kaukaa

Tapahtuipa eräänä perjantai-iltapäivänä eräässä hybridissä matkalla keskikokoiseen markettiin eräs sananvaihto joka kuvataan seuraavassa.

Nainen: Ajattelin alkaa polkee sillä sisään nostetulla kuntopyörällä vaikka joka toinen päivä vaikka joku puoli tuntia kerrallaan näin alkuun.
Mies: Saathan sä sitä lainata.

Seuraavaksi siirrytään naisen pääsisäiseen ajatusmaailmaan:
Ai saan j&@&lauta "lainata" sitä pyörää, joka on seissyt yli puolitoista vuotta tyhjänpanttina ja nyt on sisällä tiloissa joista MINÄ maksan puolet ja MINä siivoan ja lapsesi hoidan ja *kele viime viikolla tein lumityötkin vaikka MULLE luvattiin että jos omakotitaloon muutan ei niitä tarvi ikinä tehdä!!! Ööh, huomaan ehkä itsekin vetävän ylikierroksille tässä asiassa. Mutta että saan lainata? Kuulikohan toi ihan oikein mitä mä just sanoin? Vai haluaakohan se että mä en laihdu ja pysyn tällaisena barbababana lopun ikääni?

Nainenhan ei ikinä pyytänyt miestä tarkentamaan lausuntoa, mutta saattoi kaikenpuhuvasti kaupassa paiskoa ruisleipiä ostoskoriin.
Mies ei tajunnut että ruisleivät olivat väkivallan uhrina, tai että itse olisi kiukuttelun kohteena. Hän todennäköisesti kuvitteli kerrankin olevansa kannustava naisen ikuisia jumppasuunnitelmia ladellessa. Kuntopyörä kun kuitenkin on ajalta ennen kuin tapasi naisen, ja siinä mielessä hänen omaisuuttaan.


Ei ehkä uskoisi että nykyisen työni ydinosaamista on toimiva vuorovaikutus.

perjantai 23. tammikuuta 2015

JuuEiVaarinhousut

En halua herätä.
En halua potalle. Haluan potalle.
En halua noita sukkia. Haluan pupusukat. Haluan laittaa pupusukat itse. En jaksa laittaa pupusukkia itse. Ei saa auttaa!
En halua tuota paitaa. Haluan pukea itse paidan. Tämä on tyhmä.
Haluan rasvata itse naaman. Tuli liikaa rasvaa käteen ja maailma romahtaa.
En halua pipoa, haluan hatun. Eikun lippiksen. Ei ainakaan saa auttaa. Auta kun jäin huppupipoon jumiin.
Väärät hanskat! Haluan itse. Ei saa auttaa. Auta äiti.
Haluan toisen haalarin. En halua toista haalaria. En ainakaan halua että autetaan. Auta äiti. Älä auta.
Haluan ottaa hauvan mukaan ahoitoon. En jaksa kävellä.  Ei saa kantaa.
Ja niin edelleen.

Onneksi on nykyään liukuva työaika. Vaikka ei sen puoleen, puolet aamuista menee niin että saan potattaa, pukea ja kantaa hoitoon vastaanpanemattoman räsynuken.

Sain muuten joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Pelottavan vähän tulee työpäivinä käveltyä. Tällä viikolla kun kuitenkin on taas alkanut vähän parempi elämä, olen päässyt ylittämään ranteeni asettaman tavoitteen. Noh, paitsi tänään. Mutta tänään onkin ollut viikon eka ja ehkä vika lepopäivä. Voi olla että huomenna jää varsinaiset askeleet vähiin, mutta Keittis huolsi meidän kuntopyörän ja siirsi sen toisen telkkarin eteen joten ajattelin polkaista lauantain kunniaksi.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hmm

Argh. TuVelle on ilmestynyt ärhäkkää ihottumaa kumpaankin ranteeseen. Nyt käynnissä taas maailmanlopun vatulointi syistä. Onko vain iho kuiva vai ärsyynytynyt jostain saippuasta tahi tökkiikö dieetti? Viimeiseen vaihtoehtoon kiletäydyn uskomasta. Vaihdoin kyllä meidän vessan saippuan, sovitaanko että se on vaan turhan ärhäkkää TuVelle?

Tapasin vanhan kaverin. Ihmetteli että asunko oikeasti niin maalla kuin annan ymmärtää. Kävi täällä ja nyt uskoi. Tai ei taida noissa Suomen kokoluokan metropoleissa olla kuitenkaan lehmien laidunta taajamassa? Meillä on siis ammutila tossa naapurissa, sen vierustaa kiertää se kylän ainut jalkakäytävä ja katuvalot. On kuulkaas aika messevät aromit ajoittain. No näin talvisaikaan ei tietysti niinkään, mutta muuten kyllä on välillä nenäkarvat kiharalla.

Huomasin olevan ikuisen dilemman äärellä. Ei ole mitään päälle pantavaa! Nyt kun siirryin pykälän korkeammalle, haluaisin itse tsempata itseäni pukeutumalla vähän smartimmin. Työ ei vieläkään vaadi mitään tiukkaa jakkupukulinjaa, mutta ammati-identiteettini huutaa pällensä jotain muuta kuin farkkuja ja t-paitaa.
Mutta en halua näihin kiloihin ostaa mitään! En suostu, en todellakaan. Koska kohtahan ne jäisivät pieneksi kuitenkin (buahahahaha). Joten käytössäni on noin kolme asukokonaisuutta, jotka ei todellakaan ole mitään laadukkaita materiaaleja. Nypyt ja kulahtaminen on siis hyvässä vauhdissa.
Nyt onkin tiukka paikka; antaa periksi ja ostaa muutama vaate vai tosissaan kiristää ja puristaa ettei tämän kokoisia vaatteita tarvitse ostaa! Mietin asiaa iltapalaleivän ääressä..

lauantai 10. tammikuuta 2015

Virallista lihaa

Ollaan jännän äärellä. Monella tapaa. Reilun viikon olen heilunut virkamiehenä, ja vaikka tiesin etten tästä pestistä oikeasti mitään tiedä niin tuli silti yllätyksenä miten uutta kaikki on. Tai tällä hetkellä kellun sellaisessa utopistisessa kuplassa jossa kaikki on ok. Koska en tiedä mitä asioita pitäisi stressata tai panikoida. Kollega kyllä rauhoitteli etä kannattaa nauttia tästä tyynestä myrskyn edellä, ja että hän kyllä vinkkaa sitten jos jotain asiaa pitäisi alkaa hätiköimään.

Vielä jännemmän äärellä ollaan kotona. TuVen ruokavaliota laajennettu kuukauden sisään maissilla, tomaatilla, perunalla, porkkanalla, paprikalla, naudanlihalla ja sianlihalla. KELATKAA SITÄ!!11! Sanat ei riitä kuvailemaan sitä tunnetta kun tarjoaa lapselle eineksiä, voi sitä onnen päivää. Noi lihat on kyllä vielä vähän altistuksessa, mutta TuVe on kiskonut sellaisia allergiatuotenakkeja joissa on kumpaakin lihaa kolmekin yhtenä päivänä eikä mitään vaivaa tullut. Ei lääkäri väärässä ollut kun veikkasi että leikki-iässä taittuu nämä yliherkkyydet.
Ihan vielä en uskaltanut antaa päiväkotiin sekasyöntilupaa, mennään rajoitetulla dieetillä ensi viikonloppuun jolloin tehdään maitoaltistus. Jos se onnistuu niin sitten en rajoita ruokavaliota enää lainkaan. Jos sitten yhtäkkiä tuleekin jotain oireita niin ruvetaan sitten taas eliminoimaan tuote kerrallaan.
Noh, tämä kaikki on fantasiaa vielä, mutta vaikka maito ei sopisikaan niin ollaan tosi tyyyväisiä. Voi olla että tässä perheessä ei kukaan enää ikinä syö poroa. Bataattikin on vähän siinä ja siinä.
Sanoinko jo kuinka onnellinen olen?