perjantai 29. toukokuuta 2015

Ollos laihtunut

No älkää nyt ihmeessä niitä kirjavinkkejä nyt noin paljon antako, millään en ehdi kaikkea lukea! Vitsivitsi.

Siivosin vaatekaappia, ja kävin läpi isoksi käyneitä vaatteita jotka toiveissani voisin laittaa lopullisesti pois. Totuus vain on, että kyseiset vaatteet ovat nyt jo toista tai kolmatta kertaa jäämässä isoiksi, joten en raaskinut niitä vielä hävittää. Pakkasin vain pois käyttöhyllyiltä.
Omistan kolmet saman liikkeen farkut. Ensimmäiset on kokoa 48 ja mallia poikaystävä. Ne ovat minulla edelleen käytössä, tosin vyön kanssa. Malli on sellainen joka oikeastaan vain paranee pienestö lökötyksestä. Omistan farkut myös koossa 42, ne ovat kapealahkeiset, mutteivät mitkään pillit. Nämäkin housut ovat minulla aktiivikäytössä, eivätkä ne aiheuta suurensuurta muffinsiakaan vyötärölle.
Omistan myös bootcut mallin farkut koossa 44. Ja ollos ihmetys, nämä housut eivät mahdu päälle. Tai siis nousevat ylös muttei vetoketjua saa millään kiinni!

Pakko tässä on uskoa laihtuneensa, kun vaakakin näyttää pienempiä lukuja ja vaatteet istuu paremmin. Ja mikäli näitä ei usko, niin sitten on varmasti uskottava kunnanjohtajaa joka tänään kehui minua laihtumisesta, tai huomautti että painoni on selvästi tippunut ja näytän hyvinvoivalta. Enkä siis ole missään BFF meidän kunnanjohtajan kanssa,  mutta salilla ollaan tavattu. Meinasin kirjoittaa että tapailtu, mutta se olisi vaikuttanut jotenkin romanttiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti