sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kybä ja sata

Naisten Kymppi oli siis tänään, ja meikäläinen kavereineen siellä yli 18 tuhannen akan joukossa. Mikä jäi päälimmäiseksi fiilikseksi? No ruoka oli hyvää! Viime vuonna oli jotain väsynyttä kaalisalaattia, nyt oli jotain tandoori broileripastasalaattia.
Itse lenkki meni leppoisasti, kävelin kahden työkaverin kanssa reippaaseen tahtiin ensimmäiset 7 kilsaa. Reippaan tahdin päättelin siitä että lähdettiin ryhmässä "kuntokävelijät", ja oikeastaan koko matka ohiteltiin muita.
Siinä seitsemän kilsan kohdalla meidät saavutti hyvä kaverini, joka oli lähtenyt aikomuksenaan kävellä kun näytti niin sateiselta (muuten ukkosti aika makeesti alkumatkasta) mutta mukavan viileässä ilmassa olikin alkanut juoksujalkaa vipattamaan. Päätin lähteä sitten tämän ystäväni juoksuimuun, tai siinä vaiheessa enemminkin kyllä hölkättiin. Koska allekirjoittanut ei juokse (aikuisten oikeasti), ja koska väenpaljous asetti omat haasteensa. Näin sitten tulin juoksuaskelia matkien viimeiset kolme kilometriä. Aikaa meni yhteensä koko kymmeneen kilometriin kuitenkin noin puolitoista tuntia, joten vauhti ei tosiaan päätä huimannut. Silti olin nääääääiiiin ylpeä että jaksoin tulla eri rytmillä viimeiset kolme kilometriä kun alkumatkaakaan ei kuitenkaan löntystelty.

Mulla on sellainen fiilis että paino on tippunut. Saattaa olla itsepetosta, saattaa olla totuus. Viikko on kuitenkin mennyt melko kauniisti ruokaillen, pois lukien siis torstain terassiretki. Melkein taas meinasin käydä vaa'alla, mutta työn ja tuskan jälkeen olin menemättä. Ja miten olisinkaan ollut pettynyt kun paino olisikin ollut sama tai nousussa vaikka fiilis oli "laskeva".

Laskevasta ja pettymyksestä tuli mieleeni, että harva blogaamiseen liittyvä asia harmittaa niin paljon kuin Paulan ilmoitus lopettamisesta. Iso harmitus. En vaan ala. Paulan blogi oli yksi niistä joita aloin alunperin lukemaan ja joista sain lopullisen inspiksen alkaa kirjamaan omia fiiliksiäni ylös.
Loppukevennykseksi kaikesta huolimatta palataan otsikkoon, tämä on sadas postaus tähän blogiin. Hyvä minä.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Surrur

Vaikka eilen uhosin, että seuraavan kerran tulen postailemaan vasta huomenna, en malttanut pysyä pois. Olin aamulla salin jälkeen kaupoilla ja käsiini osui jotain, mistä olin tähän asti kuullut vain villejä juttuja. Oli pakko ostaa pois. Olen tämän iltapäivän leikkinyt tuolla pienellä käteen sopivalla laitteella joka toimii pattereilla ja nyt ihmettelen kuinka olen tähän asti voinut elää ilman. Surina ja ihastuksesta kertovat äännähdykset ovat asuntoni tänään täyttäneet. Ja nythän on siis kyse nukanpoistajasta. Kyllä mä arvaan mitä teillä kaksimielisillä oikein oli jo mielessä...
Vaikka joku sanoikin että tuo laite vain kuluttaa vaatteen, niin toistaiseksi olen eri mieltä. Kaapistani meinaan löytyy esimerkiksi huppareita joita ei nukkaantumisesta johtuvan epäsiistin ulkomuodon vuoksi viitsi julkisilla paikoilla pitää. Mutta nyt pieni surina ja ykskaks onkin taas täysin käyttökelpoisia vaatteita. Tosin en tiedä kuinka kestävä vaikutus tuolla on, mutta ainakin ensimmäisen käyttökerran jälkeen olen ollut tosi tyytyväinen. Sain vähintään muutamaksi viikoksi elvytettyä lempivaatteille lisäaikaa.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Minne katosi päivät?

Vastahan tänne tilitin suurta rakkauskertomusta, mutta sehän oli viime viikollla? Höh.
Jonnekkin tuo aika vaan hukkaantuu, vaikka ei mielestään kummempia tee.
Maanantaina lintsasin salilla käynnistä ja keskityin Ikea-retkeen Mestarin kanssa. Tapasin taas projektimiehen, yritettiin veivata hommaa eteenpäin huonolla menestyksellä. Tuli takkiin niin lahjakkaasti tuottajalta, että kummaltakin on fiiwis ihan kateissa. Noh, katsellaan ajan kanssa. mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.
Tiistaina kävin vesijuoksentelemassa. Täytyisi hankkia uusi uimapuku, mutta se tuntuu jotenkin ylipääsemättömältä. Siis sen ostaminen. Kaikki se sovittamisen ajatteleminen saa jo hien pintaan. Toisaalta näin kesäiseen aikaan olisi päällä vähemmän vaatteita jo lähtöön, joten shoppailu voisi olla mahdollista edes teoriassa. Palataan asiaan palkkapäivänä!

Keskiviikkona saleilin ja kävin uimassa kilometrin. Silleen "permanenttiuintia" niinkuin kaverini sanoo, eli samakkoa pää kenossa, kuin olisi tuore permanentti mitä yrittää suojella vedeltä! Vaihteeksi hauska uiskennella ainaisen juoksentelun sijaan. Jota harrastin taasen torstaina. Torstaina olin myös Mummotunnelin avajaisissa (Raffaellon terassin siis) siskoni avecina joka oli siellä työn puolesta. Jouduin lakkoni puolesta skippaamaan ilmaiset juomat, mutta keskityin olennaiseen, eli syömiseen. Jumalaiset eväät oli taas katettuna. Suoritin myös julkkisbongailua; kaikki muut semijulkkiset bongasin, mutta onneksi Tuksu loisti poissaolollaan..

Tänään pidin, jälleen, liikuntavapaapäivän ja keskityin viettämään laatuaikaa ystävän kanssa. Juoruilu ja itsensä tajuttomaksi nauruminen on pakko tehdä terveydelle hyvää, ainakin se auttaa jaksamaan henkisesti.
Huomenna vielä puuhailemaan salille, ja sunnuntaina -muutaman- muun naisen kanssa lenkkeilemään kymmenen kilometriä. Palatkaamme asialle viimeistään siis sunnuntaina tuoreiden retkitunnelmien kera!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jos ei heilaa helluntaina niin...

No. Tänä vuonna ei taida mulle selvitä mitä tapahtuisi jos ei olisi heilaa. Kaksi sangen erilaista versiota on korviini kantautunut tuosta sanonnasta: ... ei koko kesänä (vissiin alkuperäinen) vs. ... ei AIDSia adventtina (henkilökohtainen suosikkini).
Tämä vuosi on siis sangen poikkeuksellinen, eli heila löytyy. Moneen, moneen vuoteen ei sellaista olekaan ollut. Jos oikein muistelen niin taitaa olla vain yksi kerta historiassani kun olen styylannut näihin aikoihin. Se olikin sitten useamman vuoden projekti, joka sekin on ollut jo vuosia historiaa. Mutta ei muistella menneitä, keskitytään ihmettelemään tätä nykyistä tilannetta.

Olen niin tottunut olemaan keskenäni, että oikeasti vahingossa välillä unohdan styylaavani. Kuten viime viikolla kun meillä töissä aloitti uusi työntekijä ja siinä sitten päiväkahveilla jutusteltiin ja tutustuttiin niin saatoin epähuomiossa sanovani olevani sinkku. Oho. Nolointa on tässä ehkä se, että vanhempi työkollega yskäisi ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Sen jälkeen vasta tajusin mitä olin sanonut ja korjasin seurustelevani. Annoin varmaan tosi fiksun ja filmaattisen kuvan itsestäni. Niin joo, ja tämä uusi työntekijä oli siis nainen että mitään potentiaalista pokaamista ei todellakaan ollut ilmassa. Sekoilin ihan vaan omaa herttaisuuttani.

Kerroin tämän tapauksen myös tuolle sydämeni valitulle (niinkuin äippä sanoi :) ) ja samantien kun sain sen sanottua, tajusin että siitähän voisi vaikka loukkaantua. Että olin kokonaan unohtanut toisen existenssin. Ehti iskeä sellainen semipaniikki, mutta onneksi se oli turha. Mestari vaan naureskeli, että sattuuhan noita kunhan en ota tavaksi esimerkiksi baaritiskillä norkoillessa unohtaa hänen olemassaoloaan.

Tämä on muutenkin mystinen juttu. Yleensä näin tuoreessa suhteen yrityksessä olen epävarma, tai oikeastaan ihan varma siitä että en kuule siitä toisesta enää ikinä. Nyt ei sellaista ole ollut lainkaan. Ainakaan vielä. Tiedän ettei toinen häviä tältä pallolta sanaa sanomatta. Se on kuulkaas jännä tunne. Toisaalta eipähän tuo ehdi pitkälle karata kun sen jo huomaisin, ei ole tainnut ensi tapaamisen jälkeen mennä yli 12 tuntia ettei oltaisi puhelimessa puhuttu tai tekstailtu (joo tiedän, tää ällösöpöily saa teidän lukijoiden silmät vuotamaan verta).
Jos olen aiemmin jotain tapaillut, niin jostain syystä olen ollut haluton esittelemään löytöjäni, no oikeastaan kenellekään. Mutta toisin on tämän isännän kanssa. Tai no en ehkä ole juossut paikasta toiseen häntä esittelemässä, mutta siskoni ja parhaimmat ystäväni hän on jo tavannut.
Kaikki tämä tuntuu jotenkin erilaiselta, kypsältä, aikuiselta, oikealta, ihanalta. Haluan että tämä jatkuu pitkään.
Huomenna me ollaan styylattu -köh- kaksi kuukautta. <3

lauantai 22. toukokuuta 2010

Pieniä muutoksia elämässä

Niin pieniä ettei niitä huomakaan jollei oikein varta vasten keskity ajattelemaan.
Käytetään esimerkkinä vaikka lehtiä joita luen. Aiemmin ostelin ajanvietteeksi irtonumeroita esimerkiksi Oliviasta, Annasta jne. Sitten jossain vaiheessa siirryin Kauneuden & Terveyden kautta Sportin ja Fit lukijaksi ja tänään ruokakaupassa huomasin jälleen jossain vaiheessa (lehtipinosta päätellen joskus vuodenvaihteen tienoilla) vaihtaneeni genreä. Ostoskorista löytyi rantalukemiseksi ProBody.

Toisena esimerkkinä voisi käyttää pukeutumista. Aiemmin hengailin lähes vuorokaudet läpeensä paksuissa huppareissa ja reisitaskuhousuissa. Sittenmmin löysin istuvat farkut ja oikean kokoiset paidat. Mutta viime aikoina meikäläinen on tavattu myös hameessa.

Palatakseni tämän päiväiseen kauppareissuun, olen sangen ylpeä itsestäni. Yleensä nämä lauantaisin tehdyt reissut salin jälkeen on aika turmiollisia, tulee tehtyä kaikkia herkkuostoksia hetken mielijohteesta pienessä nälässä. Tänään oli toisin. En ostanut itselleni jälkiruokaa, karkkia saati muutakaan "pientä" ja hyvää (no jos ei oteta lukuun niitä uusia Ihana-jugurtteja, sorruin todella huonon mainoksen vuoksi). Jo on kuulkaas aikoihin eletty. Tätähän voisi kutsua jo edistykseksi. Niin ja tämän päiväinen ruokakin oli itse askarreltua kanasalaattia. Mähän olen ihan vireessä!
Nyt pitäsi sitten keksiä jotain puuhaa, kun se tekstin alussakin jo maisnostettu rantaretki peruuntui ukkosen vuoksi. Jos jatkaisi hyvällä pössiksellä edelleen ja lähtisi illalla lenkille kun tuo ukkonen näytti jäävän vain jyrinäksi.

torstai 20. toukokuuta 2010

Mansikoista, kirsikoista, omenoista

Niistä on kuulemma kotiviini tehty rakkaus rinnassa. Mitään noista en kylläkään ole tällä viikolla syönyt.
Tällä viikolla on ehkä noin puolitoista kertaa harmittanut alkolakko. Olisi ollut tilaisuus nauttia kesäillasta terassilla jonkin hyvän juoman ja vielä paremman seuran parissa. Jotenkaan se vissyn juominen ei vaan tuntunut yhtä kesä-on-täällä-fiilikseltä, kuin miltä olisi tuntunut sama hetki vaikka oluen kanssa. No, aina ei todellakaan voi voittaa. Juhannuksena sitten.

Eilen pimeän turvin kävin kokeilemassa fillarointia. Se ei koskaan ole ollut vahvin lajini, syystä tai toisesta. Karkean arvion mukaan heitin noin reilun kymmenen kilometrin lenkin, ja pakarat kiittävät tänään. Eihän tuo ollut matka eikä mikään, mutta aloittelijalle kuitenkin aika repäisy. En varsinaisesti arkaillut ympäristön reaktiota menooni ja sillä säästänyt lenkkiä myöhäiselle, mutta puskista tullut kesä on aiheuttanut tälle pallerolle sen, että kaikki urheilu on suoritettu klo 22 jälkeen kun ulkona on ollut jotenkin siedettävän viileää.
Myöhäinen urheilu saa aikaan sen, etten pääse ajoissa nukkumaan. Ja kun en pääse ajoissa nukkumaan, olen äreä ja kireä töissä. Toisin sanoen kaikkien lemppari duunikamu. Sainkin tänään jo vähän palautetta että voisin tsempata vähän, ja edes yrittää ottaa työkavereita huomioon. Toivottavasti jaksavat vielä huomisen, sitten onkin viikonloppu ja ensi viikolla sitten jo kotoisemmat kymmenen lämpöastetta.

Päätän jonninjoutavan jorinani tähän. Poistun tiiraamaan telkkarista Housen ja L-koodin, sitten painun nukkumaan. Tänään en jaksa esittää reipasta ja lähteä enää urheilemaan. Aamuinen vesijuoksu riittäköön.

tiistai 18. toukokuuta 2010

10 faktaa.

Muuta bloggailijat kirjoittaa itsestään 100 faktaa ylipäänsä. Mä olen erilainen nuori ja kerron tästä päivästä 10 faktaa. Nih.

1. vesijuoksin aamulla 15minuuttia vähemmän kuin oli aikomus
2. söin kaksi isoa ja runsasta ateriaa
3. ja jäätelön
4. ja karkkipussin
5. ja vieläkin tekisi jotain mieli
6. en lähtenyt lenkille vaikka kaveri pyysi
7. otin kahden ja puolen tunnin "pienet"päiväunet
8. pummasin kaverilta kyydin 1,5 kilometrin matkalle vaikka ilma on kuin morsian
9. en käynyt vaa'alla
10. en koe jostain syystä kuitenkaan olevani huono ihminen vaikka vietin "vapaapäivää" terveellisistä elämäntavoista. kokeillaan huomenna uudestaan.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Ostetaan motivaatio

Työntekoon. Siivoamiseen. Lenkkeilyyn. Laihduttamiseen. Annetaan vaihdossa tarpeettomana tylsistyminen, väsymys ja ketutus.

Ja voi pojat mitkä vierotusoireet! Huomaan että vaaka huutaa mun nimeä tuolta vaatehuoneen perältä. Tänään meinasin jo punnita itseni töissä, ja -muka-hyvällä syyllä; työpaikan vaaka oli ottanut vähän kipeetä ja jonkun tarvitsi kokeilla toimiko se vielä. Jouduin pureskelemaan tosissani kynsiäni ja välttelemään kiusausta.
Kuinka säälittävä mä oikein olen? Ilmeisesti todella säälittävä.

Olin salilla viimeksi viime torstaina. Hyi minua. Ja seuraavan kerran meen vasta ylihuomenna. Tässä on mukamas ollut kaikennäköistä. No viikonloppuna lähinnä nyhjäämistä keittiömestarin kanssa :) Mutta olin kuitenkin eilen lenkillä. Ja juoksin. Enkä meinannut kuolla. Se on jo paljon se.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

A niinkuin ihottuma

Ihana ilma ollut koko viikonlopun. Kukaan muu ei tätä varmaan huomannutkaan? Tästä syystä hengailin eilisen ulkona, siskon luona laittelemassa terassia kesäkuntoon ja sitten mestarin kanssa rannalla. Nyt kutisee käsivarsia ja pohkeita. Kuinka kukaan voi olla niin onneton että onnistuu kehittämään aurinkoihottumaa Suomessa? Yhdessä päivässä. No allekirjoittanut vissiinkin. Tämä samainen episodi on toistunut ehkä noin viisi kesää, joka talven jälkeen olen ollut varma että olen "parantunut" ja voisin nauttia auringosta. En siis ole edes grillannut itseäni, vaan normaalisti touhuillut ulkosalla. Ja suojakertoimia oli 20. Liian vähän. En ole kyllä ikinä päivettynyt kauniisti, on ollut lähinnä kaksi väriä; punainen ja valkoinen. Jostain syystä tosiaan viitisen vuotta sitten kehitin itselleni tuon allergia-henkisen reaktion ja siitä lähtien se on vaaninut joka kesä. No, ei pidä valittaa. Mukava se on läpöisellä istua varjossa ja lueskelle hyvää kirjaa ilman että tarvitsee siristellä.

Yhtäkkinen lämpöaalto on aiheuttanut pienen paniikkiaallon myös vaatehuoneessa. Kesävaatteet kun tuppaa yleensä olemaan istuvampaa mallia kuin talvivaatteet, ja perjantaina tuskissani kaivelin kaappiani todetakseni että juuri mikään viime kesän lempivaatteesta ei istu. Toooo-si sääli. Not. Ärsyttää vaan lähteä shoppailemaan. Tai ihanaahan se on saada uusia vaatteita, mutta sen verran pihi olen että harmittaa kun joutuu ostamaan uuden vaatekerran, taas. Laitumisen miinunpuolia. Joojoo, ei saa valittaa. Mutta mun blogi; mun marina.

Eilen meinasin eksyä vahingossa vaa'alle. Aamulla puoliunessa kuin refleksillä oli jo astumassa puntarin päälle, mutta sain kuin sainkin käännettyä askeleeni kohti jääkaappia! Hyvä minä. Mutta huomaan että takaraivossa kaivelee vähän väliä etten tiedän ajantatasaista painoa. .Mitä illäkin tiedolla teen? Näin lämpimällä saletisti turvottaa!
Pitäsi vissiin liittyä anonyymeihin puntari addikteihin.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Nyt se on loppu

Sanat ei vaan yksinkertaisesti riitä selittämään kuinka paljon oma käytös välillä ärsyttää. Tai välillä ja välillä, tuntuu että suurimman osan ajasta. Mutta tämänkertaisen marinan aiheen meille tarjoaa huono tapani loikkia vaa'alla mennen tullen ja palatessa. Se on usein ihan käsittämätöntä; saatan aamulla punnita itseni, seuraavaksi kävellä vaa'an yli töissä, salilla ennen ja jälkeen treenin, illalla vielä, saati sitten jos olen käymässä jossain missä näen puntarin, en voi vastustaa viettelystä käydä puntaroimassa itsenäni. Kilogrammoja kytätään ennen ruokaa, ruoan jälkeen, vaatteet päällä, ilman vaatteita. Kaveri sanoikin, että käy melkein treenistä tuo jatkuva vaa'alla pomppiminen.
Kyllä; vaikka hyvin tiedän että pitäisi käydä vaa'alla riittävn harvoin että saisi erotuksen näkymään, samaan vuorokauden aikaan suurinpiirtein, ja ainakin samalla vaa'alla. Eli menee kategoriaan älä tee niinkuin minä, teen, vaan niinkuin minä sanon.

Nyt se on kuitenkin loppu kuten otsikossa jo julistinkin. Tai siis ainakin tauolla. Juhannukseen asti. Voi olla että tulee olemaan huomattavasti vaikeampaa kuin ilman alkoholia oleminen, joka on ollut boikotissa tämä alku vuoden myös sinne juhannukseen asti. Eli jussina sitten hyppään vaa'alla kännipäissäni koko viikonlopun?
saa nähdä kuinka akan käy, jännittää jo nyt pitääkö kantti olla katsomatta painoa. Oman rakkaan vaakani siirsin jo vaatehuoneen takanurkkaan ettei se vainoa eteisessä. Jos poissa silmistä, poissa mielestä toimisi. Epäilen. Mutta kokeillaan, jos näin saisi vaikka vähän mielenrauhaa?

Hitto me minnekkään ravintolaan tänään sen yhen sortin mestarin kanssa päästään. Se jää töihin pitkään päivään. Pah. Ja on niin kuumakin etten viitsi lähteä lenkille. Olkoon tämä siis lepopäivä. Lepopäivästä tulikin mieleen (?!?) että kuulin olevani menossa Naisten kympille. Työkaveri oli menossa, mutta lähteekin reissuun ja lahjoitti paikkansa. Itse en olisikaan ollut valmis maksamaan siitä että pääsen lenkkeilemään ruuhkassa huonolla tuurilla vielä karmeassa säässä! Kävellen mennään, meitä taitaa olla sellainen 4-5 hengen porukka.

torstai 13. toukokuuta 2010

Hela-Hela

Kuinka kipeä voi ihminen olla? Siis itse aiheutetusti kipeä? Enkä nyt tarkoita että olisin juoksennellyt takki auki ilman pipoa ulkona. Olin ihan vaan salilla. Pitäisköhän sitä pikkuhiljaa antaa periksi ja kokeilla venytellä joskus? Millään en viitsisi. Vaikka mikähän siinäkin on, eilenkin illalla olisi voinut itseään oikoa samalla kun katsoi peliä, mutta se sohvannurkassa möllötys tuntui niin paljon mukavammalta. No ehkä jonain kauniina päivänä sitten.

Kun bellyfit loppui ja zumba ei tosiaan ole mua varten, oon jymähtänyt taas tohon salilla ramppaamiseen. Tai no tälle viikolle on kyllä tullut kaikki yksi lenkkikertaa salilla käynnin lisäksi. Niin ja yksi vesijuoksu. Mutta jotenkin tuntuu että vielä pitäisi jotain tehdä. Toisaalta en halua nyt kuulostaa siltä että salilla ramppaamien olisi jotenkin väärin :D
Huomenna vaihdetaan työkaverin kanssa päikseen pyöriä, se haluaa enemmän vaihteita ja mä jalkajarrut sitä silmällä pitäen että voisin joskus kokeilla siskon koirien kanssa fillarilenkkejä. Visioikaa kaksi saksanpaimenkoiraa, ohijuokseva orava ja meikäläinen fillarin kanssa jossa on vaan käsijarrut. Menee vähän turhan jännäksi!

Huomenna ollaan styylattu Keittiömestarin kanssa 54 päivää (kyllä, laskin ihan ite kalenterista kun se ensimmäisen kuukauden rajapyykki pääsi menemään ohi..). Ollaan kuulemma menossa huomenna sitten ihan ravintolaan syömään. Ihan treffit ja silleen. Hih. Viikonloppuna on totuudenhetket muutenkin, ollaan menossa porukoille käymään sunnuntaina. Luvassa on siis vaivautunutta hiljaisuutta ja kahvikuppien kilinää!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kevätsiivousta ja kehonkuvaa

Äitienpäivän kunniaksi päätin tehdä oman äippäni onnelliseksi ja siivota kunnolla. Mutsi on siis mökillä joten aamuisen puhelun jälkeen ei ole sen kummempia äitienpäivä-velvoitteita. Iltasella tosin ajattelin käydä hautausmaalla sytyttämässä kynttilän isoäitien haudalle.
Aamulla päätin siivota parvekkeen kesäkuntoon. Kun siitä tuli valmista, päätin siivota makuuhuoneen kun se kerran oli kunnolla tuuletettu (käynti parvekkeelle siis makkarista). Ja kun makuuhuone oli valmis, oli sitten pakko käydä vielä loppu asuntokin läpi imurin ja mopin kanssa. Jos ei olisi alkanut satamaan olisin saattanut erehtyä pesemään ikkunatkin. Vielä pitäisi raahata rehut suihkuun, mutta ajattelin vetää tämän kevätsiivouksen yhden pysähdyksen taktiikalla läpi ja nyt on ruoka uunissa valmistumassa.
Kävin vaan päälisin puolin kaappeja samalla siivotessa läpi, nyt on tuloksena jätesäkillinen täynnä täysin joutavaa roskaa joka ei palvele ketään. Drinkkitikkuja, rikkinäisiä avaimenperiä, haljenneita juomapulloja ynnä muuta roinaa siirsin laatikoista ja kaapeista odottamaan sateen laantumista ja roskikseen siirtoa.
(toim huom: siistin blogiakin kesäkuntoon..)

Asiasta rasiaan. 

Tästä piti jo eilen kirjoittaa oma postauksensa, mutta asia ei kuitenkaan ole niin pitkä ja nää mun postaukset yleensäkin on aika spontaania ajatuksen virtaa.
Anyways.  Eilen kun olin ystävän kanssa salilla, tuli puhetta kehonkuvasta. Tämä ystävä on muuten sellainen perushoikka urheiluhullu jolla ei kuuna kullan valkeana ole ollut ongelmia oman kehonsa kanssa saati paino-ongelmia. Toisin kuin allekirjoittaneella. Märehdin hänelle saunassa kaikkia allejani ja mahamakkaroitani, ja ystävä kuuliaisesti kuunteli kaiken. Lopuksi ystävällisesti totesi että mulla on tainut silmät jäädä jumiin sinne sadan kilon toiselle puolen.
Vaikka puntari kertoo noin  25 kilon pudotuksesta, ja vaateparsi on jo kahdesti mennyt uusiksi, en silti itse nää omaa sorjennutta varttani (suora lainaus kaverilta). Mikä on täysin totta. Vaikka tänä  päivänä näenkin varpaani enkä entistä maharöllöä, pääni sisällä se silti on vielä siinä. Ja vaikka aiemmin en saanut saappaita nousemaan yli nilkan, ja nyt ne solahtavat kuin hansikkaat konsanaan, ajattelen kuitenkin seisovani kahden pöllin päällä kuten ennen.
Tähän vikaan ei ole vielä auttanut mikään. Ajoittain harmittaa vietävästi että on henkisesti niin kiinni läskeissään, ja jotenkin pelkään niiden hiipivän takaisin kun en niistä ajatuksen tasolla ole koskaan luopunutkaan. Että se vatsaröllö tulee takaisin enkä huomaa sitä kun koko ajan kuitenkin ajattelen sen olevan siinä. Ei auta vaa'an lukemat, eikä peilin edessä keikistely. Ei auta tuttujen ihastelut muuttuneesta olomoudosta. Tiedän muutosta tapahtuneen (paljon), mutta jollain tasolla en sitten kuitenkaan siihen usko? Saako kukaan ajatuksesta kiinni? Painiiko kukaan saman ongelman kanssa? Onko kukaan keksinyt ratkaisua henkisten läskien laihduttamiseen?

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tulin järkiini, katsoin tv:tä, mietin salilla kävijöitä

Jos se vain on millään tavoin mahdollista. Mutta siis hautasin ne nutrausajatukset ennenkuin niitä tosissani aloin ajattelemaankaan. Tykkään kuitenkin sporttailla omasta mielestäni usein ja melko kovaakin, joten pienillä eväillä ei pitkälle pötkitä. Jonkun ruokailusuunnittelman tarvitsisin kyllä. Pitäisi oikeasti istua alas ja kirjata ylös itselleen rajat ja ruoat ja kellonajat, niin pystyisin niitä noudattamaankin. Tällä hetkellä kun surffailen vaan vaan ruokalautaselta toiselle vieraillen välillä jääkaapilla tai keksipurkilla.
Ja siis nythän on niin ettei allekirjoittaneella ole puutetta tiedosta kuinka syödä terveellisesti. Ei näinä internetin ihmeellisinä aikoina kenelläkään taida olla. Mutta tämä asia menee tosiaan kategoriaan "älä tee niinkuin minä teen, tee niinkuin minä sanon". Ärsyttävää vaan suunnattomasti kun en saa itseäni niskasta kiinni (terveisin tänään kebabia ja irtokarkkeja iltapalaksi).

Eilen alkoi jälleen maikkarilla Suurin Pudottaja, se jenkkiversio. Nyt en tiedä olenko tullutt vanhaksi vai vaan tylsistynyt mutta eipä paljon kiinnostanut. Taisin ensimmäisestä osasta katsoa vartin, ja seuraavasta joka tuli heti putkeen toisen vartin jostain keksivaiheilta. En pitänyt siitä suomalaisversiosta joka tuli aiemmin, se nyt oli vaan silkkaa selkään puukotusta ja juonintaa. Eilinen ohjelma tuntui olevan vaan parkumista ja omissa liemissä kiehumista. Eipä tarvitse tuhlata perjantai-iltoja tuon ohjelman katseluun.
Sen sijaan siitä olen harmissani että Sali päättyi. Katsoin jokaisen jakson. Se oli ihana. En tiedä miksi, mutta jotenkin se vaan oli. Olikohan hikisillä yläosattomilla miehillä jotain osuutta asiaan? Niin innokkaasti seurasin sarjaa että kun näin siinä esiintyneen Outin kadulla, moikkasin. Jotenkin vaan ajattelin että tunnen sen, ennenkuin tajusin että telkkarista. Moikkasi kiltisti takaisin.

Tänään ja itse asiassa eilenkin, olin riekkumassa salilla. Teen vaihteeksi sellaista pidempää ohjelmaa, pienillä painoilla miljoona toistoa. Siinä ehtii sitten seurailemaan tahtomattaankin kanssa treenailijoita. Monet tietysti tekee omia juttujaan, kuten allekirjoittanutkin, ja osa treenaa ihan tosissaan. Sitten on niitä ketkä käy siellä pyörähtämässä, tekevät lyhyen sairjan siellä, toisen täällä ja häipyvät ilmeisesti palaamatta koskaan takaisin (no ainakaan samaan aikaan mun kanssa). Ja sitten on vielä ne, joiden touhua eilen ja tänään mietin.
Nyt puhun niistä joilla ei ole mitään havaintoa siitä mitä ovat tekemässä, tai ainakin ne näyttävät siltä. Ja sitä lähinnä mietin että onko kohteliasta antaa ihmisen touhuilla omiaan, vai antaa ystävällistä vinkkiä. Nämä ihmiset siis usein pyörivät siellä "neitipuolella", eli yrittävät käyttää laitteita. Onneksi ymmärtävät pysyä pois vapailta painoilta, siellä voisi käydä oikeasti vahinkoja. Nämä ihmiset on niitä jotka treenaavat esim etu/takareisiä väärinpäin. Siis yrittävät jotenkin treenata etureisiään takareisille tarkoitetussa härvelissä ja toisinpäin. Nämä ihmiset kävelevät perässäsi laitteeseen, jatkavat samoilla "asetuksilla" (penkin korkeus jne), vaikka teillä olisi pituuseroa 25 senttiä. Tiedät näitä ihmisiä olevan salilla, vaikket heitä näkisikään. Heillä kolisee painopakat mennen tullen.
Jokainen treenatkoon miten haluaa, en mä sillä. Suomi on vapaa maa. Mietin vaan näiden ihmisten motivaatiota. Toki itsekkin on välillä ollut polvi kipeänä tai olat vaivanneet ja silloin on tullut sovellettua vähän liikeitä itselle sopivaksi. Tuskin kuitenkaan pahastuisin jos joku tulisi kysymään miten sujuu vai sujuuko lainkaan. Olen kuitenkin päättänyt pysyä hiljaa ja olla puuttumatta toisten tekemisiin. Mietityttää silti.

torstai 6. toukokuuta 2010

Plääh.

Hopea ei ole häpeä, mutta harmittaa silti kaverin puolesta. Onnittelut lienevät silti paikallaan.
Otsikko kuvaa tämän päiväistä tunnetta muutenkin. Viime viikolla päättyi Bellyfit tunnit, ja ihmeissäni istun nyt torstai-iltana kotona ja ihmettelen maailman menoa. Aamulla kyllä kävin vesijuoksentelemassa 40minuuttia (torkutin hiukan enkä saanut tuntia täyteen) mutta silti olo on jotenkin saamaton. Johtunee siitä että vapun mässäilyt vilkkuvat edelleen vaa'an lukemissa eikä paljon naurata.

Jotain tarttis tehdä. Epätoivo hiipii, siinä määrin että jäin tänään kiinni nutrauksen ajattelusta, vaikka periaatteessa sitä vastustankin. Ei pysty vastustusta millään tavoin perustella. Jotenkin koen sen, hmm, fuskaamiseksi. Vaikka kaikkea pitäisi vissiin ainakin kerran kokeilla, ja useammat blogisiskothan tuota ovat jo testailleet. Salilla heiluminen ja pienet energiamäärät vaan harvemmin sopii yhteen menestyksellä. Se olisi vaan ehkä helpompi ratkaisu, kun terveellinen syöminen on niin vaikeaa. Taisi olla Keiju joka mietti että kokonaan kieltäytyminen on helpompi kuin osittainen. Samaa mieltä.
Tällä viikolla on töissä olllut kyllä sangen vaikea syödä terveellisesti: tiistaina oli tuparit, eilen työkaveri täytti vuosia. Tänään oli sitten edellisten rääppiäiset. Tosin työkaverit suunnittelivat herkkujen ostokieltoa, kannatetaan.

Ehkä se tästä. Huomenna töiden jälkeen salille, sitten kavereita tapamaan. Lauantainakin ajattelin mennä salille, kaverilla on joku ystäväpassi omalle salilleen, hauskaa välillä käydä "vieraissa". Sunnuntaina kaikkien äityleiden kunniaksi olisi pidettävä lepopäivä!

maanantai 3. toukokuuta 2010

Tuulella käyntiä

Tänään astelin vielä ihan hyväntuulisena työpaikalle loman jäljiltä. Oven avaus, työkaverilta tullut mäkätys ennen hyvänhuomenen toivotusta sai fiiliksen laskemaan täysin. Olisi edes märissyt sellaisesta asiasta johon allekirjoittaneella olisi osaa tai arpaa. Mutta ei. Neljä minuuttia ennen virallisen työajan alkamista olin jo täysin valmis lähtemään kotiin. Kiire päivä muutenkin, kuten usein maanantait ja joten loogisesti päätin poistua salille jo klo 14. Sanoin pomolle etten vaan jaksa loman jälkeen kuunnella turhaa vikinää ja vatuttaa muutenkin. Onni on ymmärtäväinen esimies joka toivotteli hyviä treenejä vaikka marisin yhtä lailla ala-arvoisesti kuin mitä olin itse kokenut.

Salilla menikin sitten jo mukavammin, sain tehtyä hartaudelle harjoituksia kun salilla oli samaan aikaan kanssani yksi naisihminen kurittamassa fillaria. Sain siis touhuilla rauhassa ja sainkin mukavasti aikaiseksi, uusia ennätyksiä tehtyä.
Kävelin puntarin yli huvikseni salilla käynnin (ja donitsitankkauksen) jälkeen todetakseni että taas mennään kovaa ja korkealta ylöspäin. Ihmekö tuo, vappuna tuli vedettyä pizzaa ja eilen täykkäriä, pullaa ja kaikkea muuta hyvistä kaksin käsin. Noh, enemmän vettä ja vähemmän suolaa, eiköhän se tästä taas alaspäin lähde!
Eilen muuten tein sangen aerobisen harjoituksen, reilun kahden tunnin kävelyretken metsässä kaverien ja koirien kanssa. Laihduttavasta vaikutuksesta en tiedä, mutta terapeuttista se ainakin oli. Tosin kavereiden korvat varmasti soi jatkuvasta Keittiömestarin ihkuttelusta. Sallittakoon se minulle, yleensä olen siinä roolissa että kuuntelen muiden ihkuttelua.

Keskiviikkona on jännät paikat, ei täällä päässä niinkään, mutta kaverilla Ruotsissa, Köpingissä kylläkin. Rantamäen Mervi rykii silloin voimannoston EM-kisoissa. Toivottavasti tulee se kultainen mitali! Kaikki peukut pystyyn!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Selkä

Piti edelliseen postaukseen kertoa vielä tämä juttu, mutta hatara pää sen unohti.
Torstaina kun oltiin siskon kanssa viimeisellä Bellyfit tunnilla ja sisko oli asettunut mun takana olevaan riviin, totesi se sitten tunnin jälkeen että mun selkä näyttää ihan siltä että oon käynyt salilla. Heh. Musta on kanssa itsestä tuntunut siltä kun oon kurkkinut peilistä että selkä näyttää timmimmältä ja leveämmältä ja lihaksikkaammalta kuin aiemmin, mutta olen ajatellut että se on vaan optista harhaa. Ei se sitten vissiinkään ole. Ihanaa. Ei mulla muuta.