Tungen kohta sangollisen hiekkaa teidän housuihin!

Pitäisi kiroilla vähemmän, kuulemma. Sain palautetta hiekkalaatikon reunalta. Missäs mä sitten näitä luonteeseen kuuluviani ärräpäitä lasken kun töissä jo himmailen kielenkäyttöni?
Nyt olen onnellinen että muutetaan, päästään näistä pikkusieluista (joojoo, tiedän kyllä että kiroilu on rumaa, mutta mulla oli syyni. Terveisiä Keittikselle).

Suunnittelin myös kertovani tulevassa tuppukylässä TuVen olevan olevan 4 kuukautta todellista nuorempi. Nykyään nuo hiekkalaatkon reunalla istujat eivät viitsi odottaa edes että me päästäisiin TuVen kanssa kuulokantaman ulkopuolelle, vaan ihan reippaasti siinä kuin keleistä puhuessaan ihmettelevät keskenään että miten toi lapsi (TuVe siis) ei vieläkään kävele tai puhu, onkohan sillä kehitysvammaa tai viivästymää. Tänään yksi hyväkäs multa kysyi että puhutaanko meillä kotona? Joo ei puhuta, jätetään vaan lappuja jääkaapiin oveen ja jos oikein verbaalisiksi ruvetaan niin saatetaan iloisesti huudahtaa että vittusaatanaperkele.
Mutta jos tuolla tulevassa ktoikunnassa kuvittelisivat TuVen olevan 10-kuinen, niin tuo ilmeisesti susien kasvatti kävisi normaalista lapsesta... kerrassaan briljantti idea, eikö totta?

Painepesuri sai kaverin, nyt meiltä löytyy myös tuhkaimuri. Keittiömestari vakuutteli sen olevan tuikitarpeellinen väline, mä voin vaa kuvitella sen käyttötarkoituksen ja -tarpeen.
Kuinkahan paljon meille tässä neljässä viikossa kertyy "ylimääräistä" muutettavaa?

Ei, ei, ei ja painepesuri

Mutsi naureskeli että TuVelle ei ole tarvetta sanoa ei juuri koskaan, lapsi parka on pelolteltu niin pahasti että alkaa jo itsekseen puistelemaan päätään jos joepäileekin olevansa väärillä teillä.
Voi olla että näin on käynyt, koska vasta tällä viikolla kuulin, että lapselle ei saisi sanoa (ainakaan usein) ei. Me ollaan kyllä sanottu.
Vaikkakin kun tätä asiaa Keittiömestarin kanssa analysoin, niin todettiin että ehkä me sitä "ei" sanaa kuitenkin viljellään aika vähän. Koska sitä ennen on vielä kaksi tasoa.

Jos TuVe katselee sillä silmällä traakkipuuta, tekoyskäisen yleensä hyvin selvästi. Yleensä TuVe luovuttaa jo tässä vaiheessa, mutta jos multien kutsu on liian voimakas ja välimatka vähenee uhkaavasti lapsen ja puskan välillä, imaisen voimakkaasti ilmaa hampaiden välistä (kuulostipa härskiltä..). Mikäli TuVe on kuuroutunut hengitysharjoituksilleni ja kohtaaminen kukkamullan kanssa on tosiasia, kajahtaa siinä kohtaa ei siihen malliin että naapuritalon mummon tiffanytyöt tärisee ikkunassa vielä seuraavalla viikollakin.

No joo, se siitä kasvatuspohdinnasta. Enempi pohdintaa tarvitsee se, miten etenen näiden kipeiden kinttujeni kanssa. Työterveyshoitaja pyöritteli silmiään kun hälle soitin (tai ainakin huokailu kuulosti siltä), arvauskeskus on muuten vaan jumissa, ainakin paikallislehtien lööppien mukaan. Haluaisin saada tähän asiaan kuitenkin tolkkua ennen muuttoa, joka on kuukauden päästä. Jaiks sinänsä.

Mitä asioita ollaan tehty muuton eteen? Mä töin töistä kolme isoa pahvilaatikkoa, Keittis on ostanut painepesurin. Asiat tärkeysjärjestykseen ja silleen.
Soitin tänään päiväkotiin, sangen nihkeä tilanne on sen suhteen että TuVe aloittaisi siellä jo heinäkuussa (hoitsujen lomat ja silleen). Johtaja lupasi kuitenkin tehdä parhaansa, mutta aloiteltiin tukiverkkojen kalastelu varuiksi jo tänään.

Linnoista, apinasta ja päkiöistä

Tässä on ollut vähän kaikennäköistä, kauppakirjojen allekirjoitusta ja muuttoon liittyvien asioiden järjestelyä sekä töitä.
Ja kaikelta tuolta olisin silti ehtinyt bloggailemaan, mutta Keittiömestari on jossain vaiheessa antanut TuVen räplätä koneella, ja nyt jos tietsikka on päällä on innokas oikolukija ja simultaanikommentoija paikan päällä osallistumassa. Ja huutohan siitä tulee, sekä äidiltä että tyttäreltä.
Joudun siis rakentelemaan legolinnoja ja lukemaan kirjoja enkä ehdi somettaa. Ei ehkä huonoin asia sitten kuitenkaan.

TuVesta sen verran, että jouduin ostamaan valjaat. Ei se kävelemään ole alkanut, mutta pikkuapina kiipeää syöttötuolista pöydälle. Ei muuten kiipeä enää ja mun puolihuolimaton aamukoomailu jatkukoon. Jostain syystä siis TuVe tosiaan eilen aamulla ehti jo kiivetä pöydälle vaikka istuin sen vieressä syömässä aamupalaa, joko se on tosi nopea tai mulla pitkät piuhat aamuisin.
Sama pikkuapina muuten kiipeää myös sohvalle. Mutta mitään haluja itsekseen kävelyyn ei ole. Taluttaen yhdestä tai kahdesta kädestä tuo menee kuin Kononen parhaina päivinään, mutta jos yrität yhtään hellittää otetta niin taas vilkkuu kitarisat.
Paitsi silloin kun mulla on kotiverkkarit jalassa ja TuVe roikkuu niissä punteissa ja kävelee perässä.

Oma liikkuminen on nyt ollut viikon vähemmällä, yritän jallittaa syytä alati pahenevaan jalkasärkyyn. Se alkoi jo vuodenvaihteessa päkiöistä, aamuisin teki tosi kipeää hetken mutta ajattelin sen johtuvan siitä että yhtäkkiä tönötänkin töissä. Ja sitten ajattelin sen johtuvan huonoista talvikengistä. Ja sitten huonosta tekniikasta salilla jossain liikkeessä. Mutta nyt alkaa olla selattu läpi kaikki muuttujat, ja aina vain kipuilee. Välillä särkee nilkasta varpaisiin kokonaan, välillä aristaa vain päkiöistä. Siis aina levon jäljiltä, kun hetken liikkuu tokenee kankeus ja kipu.
Kuukkeli väittää nivelreumaksi, en ihan heti haluaisi uskoa vaikka isällä ja isotädillä samasta sukulinjasta tauti löytyykin.
Täytyy ehkä kerjatä vielä nykyisestä työstä työtrveyshuollon piikkiin verikokeet.

Ootko nyt ihan viisas?

Veikkaan etten ole se tylsin kynä penaalissa, vaikka terävempiäkin varmasti löytyy.
Keittiksen mielestä mun paras ominaisuus on älykkyys, mutta jos se sitä sanoessaan tuijottaa tisseihin niin tuota ei vissiin lasketa?

Viime päivinä olen saanut tuohon otsikon kysymykseen kuitenkin melko usein vastailla. Kuten myös kysymykseen "ai minne?" kerrottuani minne ollaan muuttamassa.
Joudun nimittäin päivittämään tuon profiilini, sillä uusi koti sijaitsee reippaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ei ollut alunperin tarkoitus niin pitkälle muuttaa, mutta nyt meni näin.
Tuli ratkaistua se työmatka-ongelmakin samalla, sillä nykyiseen työpaikkaan matkaa tulee yhteen suuntaan noin 70 kilometriä. Vaikka ylennystä olisi tyrkännytkin kesällä ja mahtavat haasteet olisi olleet edessä tuntuu tuo nykyinen lafka siltä, että mieluusti sen jätän taakseni. Uutta työpaikkaa ei muuten ole tiedossa. Mutta en ole vielä irtisanonut itseäni, luotan siihen että tekevälle töitä löytyy. Ja tällä terv./sos. alalla niitä vasta löytyykin.

Paikka minne muutetaan on pieni. Hyvin pieni. Ei ole Alkoa (tarpeellinen tieto kahdelle käytännön absolutistille), eikä supermarketteja. Kertoo myös jotain paikkakunnan koosta että koko kunnassa on yksi päiväkoti ja kaksi perhepäivähoitajaa. Että sen puoleen se TuVen hoitoon sijoitus menee aika helpolla, "pakkohan" niiden on tyttö siihen päiväkotiin ennen pitkää ottaa. Tarkoitan että joko silloin kun meillä on hoidon tarve, tai sitten sen virallisen 4 kuukauden päästä. Aluksi pähkäilin tuota perhepäivähoitajaa, mutta ne kaikki ylityövapaat, lomat ja muut varahoitopaikan tarpeet tuntui aika raskailta. Vaikka todennäköisesti varahoitopaikka taitaisi olla se kylän päiväkoti?

Mun vanhemmilla on ollut pieniä sopeutumisvaikeuksia. Veikkaan että jos olisin Keittiömestarin kanssa muuttanut kaksin, olisvat kohauttaneet kummastuneena olkiaan. Mutta nyt kun TuVe on kuvioissa, pelaa isovanhemmat likaista peliä. Tai ainakin yrittävät; faija soitteli useampana päivänä ja luetteli kilometrejä lähimpään kauppakeskukseen, sinne Alkoon, kuntosalille ja ties minne. Mutsi puolestaan huokaili että jos TuVe sairastuu, niin kuka sitä sitten hoitaa. Veikkaisin muuten että minä tai Keittis, kuten olisi hoitanut vaikka jatkettaisiin asumista nykyisillä sijoilla nykyisillä työpaikoilla.
Ymmärränhän mä sen tuskan, kun ainut lapsenlapsi muuttaa vartin matkan päästä reilun kolmen vartin matkan päähän. Mutta lapsi saa myös oman pihan, leikkimökin ja tilavan huoneen. Toisaalta lapsi jää vaille toistuvaa kokemusta siitä kuinka joku elämänsä epäonninen sankari nukkuu öitä meidän rappukäytävässä ja käy kusella lastenleikkipaikalla rikkoen siinä ohessa olutpullon keinujen juureen (näin ainakin viime kesänä).

Että tämmöistä. Voisi sanoa että tulee kesälle muutama muuttuja; kodin ja paikkakunnan vaihdos, työpaikkojen (myös siis Keittiksen työpaikka vaihtunee) vaihdos ja TuVen päivähoidon aloitus noin niinkuin päälimmäisenä mieleen tulevat mainitakseni.
Otsikon kysymykseen vastaus on, että voi olla ettei ollut se ihan "järkevin" peliliike, mutta tuntuu että se on tällä hetkellä oikea ratkaisu tälle perheelle. Pidätän kuitenkin oikeuden mielipiteen vaihdokseen.

Kuivaa on

Uusi kotiehdokas sai puhaat paperit kuntotarkastajalta, niistä huomautettiin mitkä oltiin jo itse suunniteltu hoidettaviksi, huoltomaalausta ja sen sellaista.
Vajaan kahden kuukauden kuluttua olisi siis muutto tiedossa. Jee.
Paitsi että mua ei nappaa pakata yhtään, koska meillä asuu nykyään yksi sangen innokas inventoija. TuVe tyhjentää kaiken mahdollisen minkä vain kykenee. Voin kuvitella kuinka silmät kiiluen tuo on tyhjentämässä aarrelaatikoita, tai siis muuttolaatikoita.

TuVe on myös vahingossa viime päivinä seisoskellut ilman tukea, jos jää vaikka telkkaria katsomaan, saattaa huojua siinä omin avuin. Mutta siinä vaiheessa kun tajuaa ettei pidä mistään kiinni, iskee paniikki.
Niin, ja se poskihammas episodi; se terävä kohta siellä ikenessä on ennallaan, mutta toiselle puolelle yläkeneen on puhjennut jo kokonaan yksi poskihammas. Ja nyt on kyttäyksessä mahdollisesti alas tuleva hammas, kun ien muistuttaa vaalenapunaista hernettä. Ja tuo imeskelee sormiaan koko ajan. 

Salitreenejä tälle viikolle pulkassa jo kolme. Ja sellainen nuori jamppa, kakskytjotain ikäinen, vähän kävi vonkaamassa mua perjantaina salilla. Oli vielä yksin, ettei tainnut olla mikään kaverien keskinen puuma vedonlyöntikään kyseessä. Ei se mitenkään vakavaa ollut, ensin höpötteli treeneistä kaikenlaista puolivillaista ja sitten kysyi seuraksi kahvioon kun bussi kotiin kuulemma menisi vasta tunnin päästä. Jos olisin miehetön, lapseton ja 10 vuotta nuorempi niin olisin heti lähtenyt.

Johan nyt on markkinat

"Päivähoitopaikkaa on haettava kirjallisesti päivähoitohakemuksella viimeistään neljää kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan.
Tämä ohje koskee myös kuntaan muuttavia perheitä."

Jepajee.  Meillä olisi vaan hoidon tarve jo 2,5 kuukauden kuluttua, ihan ei vielä helmikuussa tiedetty että tuo asunto löytyy justiinsa tolta paikkakunnalta, olisihan se tietty pitänyt osaa kristallipallosta lukea.

Eipä mulla muuta.

Nti funkkis ja Hra krumeluuri

Tiedättekö mikä on punainen, paksu ja viheltää välillä? Nokkatukkoinen Kirsu salilla. Mulla vetää toi haisteluosasto koko ajan enempi tukkoon, mutta ei silleen flunssaisesti. Joten oon käynyt salilla tavanmukaisesti. Ongelma vaan on että happi ei kulje, ja sen hetken kun se kulkee nenän kautta sitä seuraa surumielinen vihellys.
En antanut asian häiritä, mulkoilusta päätellen se saattoi häiritä yhtä jumppabarbia. Mutta toisaalta se saattoi olla myös vaan kateellinen mun vatsamakkaroille kun sillä ei sellaisia ollut.

Otsikolla viittaan kotitilanteeseen. Pikkuhiljaa alkaa tuntua todelliselta että 8 viikon päästä aletaan asumaan omaa omakotitaloa. Joten ollaan tässä vähän heitelty ilmoille sisustusideoita. Aika ontuvalla menestyksellä. Tää meidän nykyinen kämppähän muistuttaa lähinnä opiskelijaboxia, kun kummankin tavarat on vaan sullottu tänne. Mutta nyt olisi tarkoitus saavuttaa jonkinlainen harmonia.
Omaa silmääni miellyttää sellainen melko yksinkertainen funkkistyyli, tietyin vapauksin.
Keittistä näyttää taas kiehtovan kaikenmaailman kiemurat ja jonkinasteinen runsaus (no ilmankos se meikäläistäkin katselee, toim. huom.). Milläs noita nyt sitten yhdistät, hyvällä maulla? Koska se että joka huone on eriparia ei sekään kuulosta oikein kivalta.

Parit b-marmatukset tähän loppuun, jotka menee osastoon oliko-pakko-sitten-lukea? Viime viikkojen trendisana blogeissa; koska. Esimerkki; Tuli kuuma toppahaalareissa koska kevät. Tulipa siinä muuten sange ankea ja toimimaton esimerkki, mutta se ketä on tuohon koska-sanan käyttön törmännyt ehkä sai ideasta kiinni.
Toinen on se, että esitellään kotoa todenmaukaisia, "sotkuisia kuvia". Ei siinä mitään, esitelköön kuka mitä hyvänsä haluaa, ja jännähän se on toisten koteja stalkata. Mutta mikä niissä todella meikäläistä risoo ja aiheuttaa palkokasvien nenään ryntäystä (jo löytyi nuhallekin syy..) on se, että olen lukenut nyt ainakin neljästä lapsi/vauva/mitälie-blogista postauksen aiheesta joka alkaa alustuksella siitä, kuinka kaikki blogit esittelee siloitellun kuvan, ja että ei meillä ainakaan ja tässäpä minä nyt olen erilainen ja repäisen ja esittelen kuinka meillä on keittiössä likaisia astioita.
Ainutlaatuinen voi kuitenkin olla vain kerran.

Some may be from showing up, Others are from growing up

Käsi pystyyn joka tunnistaa otsikon biisin? Aivan loistava treenibiisi, niinkuin muukin tuotanto kyseiseltä porukalta. Porukka on Dropkick Murphys, ja otsikon rivit on lainattu biisistä Rose Tattoo .
Tuon voi kuunnella sellainenkin joka ei niin rokkenrollista piittaa. Niin sanottakoon myös että vaahtosammutin suosittelee myös. Biisi nimittäin aiheuttaa aika hyvät vatkaukset myös TuVessa, ja sittenhän me tytsit joraillaan. Keittis pyörittelee silmiään, mutta niinhän se tekee kaikelle.

Mieleni minun tekevi niistää. Ja minähän niistän. Kuiva katupölykö nyt nenässä kutitetteloo, vai kukkiiko jotkut puskat jo siittiöitään levitellen?
TuVekin lienee kevät lenssussa. Eilen päivällä ei ollut mitään, illalla aivasti ja siitä lähti samantien käytiin vallaton nuhiminen. Siis ihan tolkuton, miten sitä tavaraa voi riittää noin pienestä ihmisestä?
Toivottavasti tauti lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ainakin hilaisuus lupaa hyvää, männä yönä ei nukumisesta tullut mitään ja nyt on ollut tuvassa täysi hiljaisuus jo puolitoista tuntia.

Tehtiin tuossa aamulla tarjous yhdestä talosta, ja myyjät hyväksyivät meidän tarjouksen. Tapahtui niin nopeasti etten taas ole ihan kärryillä. On tässä vielä esteitä eessä, kuntotarkastus ja muuta pientä. Mutta periaatteessa ollaan aika pitkällä.
Aika jännää.

Treeni kulkee edelleen, oon saanut itseni jopa kolmesti lenkille elettävällä viikolla. Uskomaton auringonpaiste lienee osasyy. Olen siis käynyt tälle viikolle salilla kahdesti, huomenna ja sunnuntaina pitäisi mennä taas. Kehittelen itsellen kaksiosaisen treeniohjelmankin, ammattilaisten silmissä menisi lähinnä osastoon " nyt en ihan ymmärrä mitä tuolla haet", mutta mä tykkään. Mullahan siis ei ole mitään tavoitetta, vielä. Pitäisi olla, mutta kun kohta taas sali vaihtuu niin en jaksa miettiä. Katselin että tuon teoreettisen kodin lähellä on ainakin kuvien perusteella ihan ok näköinen sali, ja hintakin on ihan maksettava. Ja siihen näyttäisi kuuluvan vakiosti ainakin yksi saliohjelman suunnittelu. Jos sellaista kokeilisi näin, öö, viiden vuodein välein?