Suburantrubra

Vai oliks se Suburban Tribe? Kuinka vaikea onkaan tuo bändin nimi artikuloida pienessä pöhnässä baarissa deejiille? On nimittäin siitä kokemusta ehkä ajalta kun Frozen Ashes oli kuuminta hottia (hih, jäätynyt tuhka kuuminta hottia, mitä verbaali-iloittelua).
Nyt kuitenkin haluisin jakaa teidän kanssa koko kevään ja kesän Radio Rockilla tehosoitossa olleen biisin, joka nyt vaan sattuu olemaan ihan rakkautta mulle. Oon huudattanut ton ranskalaisen rakkauden ruumillistuman, jota joku kutsuu tylsästi myös autoksi; stereoista tuota biisiä maaliskuusta alkaen kun sen eka kerran kuulin.

Tuohon biisiin kuuluu myös aika paljon tunnelatausta, kun olin ajelin kotia ekoilta treffeiltä Keittiömestarin kanssa tuo biisi tuli silloinkin radiosta ja jäin istumaan autoon käsi avaimelle ja kuuntelemaan tuota useampaan kertaan toistuvaa kohtaa  "This isn't what I wanted, This isn't what I chose. No wanna face the facts, No wanna let go, No wanna get over.". Jotenkin se silloin kolahti, kun olin tavannut ihan mahtavan tyypin ja kuulin että se painuu huitsin nevadaan. No, loppu onkin historiaa (vähänkö siistiä, oon aina halunnut käyttää tuota kliseetä oikeassa yhteydessä!). Menipäs imeläksi, vaikka alunperin vaan tulin tänne hehkuttamaan loistavaa bändiä ja biisiä!

ps. Ja kaikille romantiikan nälkäisille tiedoksi (teveisiä vaan irl-kavereille) että tää ei ollut mikään pohjustuspostaus raskaudelle, kihloille ja/tai av(i)oliitolle! Nih .:D

ps2. Ajattelin huomenna pihistellä ja värjätä hiukseni itse. Pää on nyt yksivärinen blondi, mutta useamman sentin juurikasvu huutaa tyvessä! Oon vaan jo ainakin kolme vuotta käynyt kampaajallani, joka on myös sellainen semi-kaveri( hyvän kaverin hyvä kaveri) ja tunnen vähän pettäväni sitä jos värjään itse... Haluan kuitenkin jatkaa nyt blondina, ja tuntuu vähän hurjalta maksaa samasta 70e kun värin saa kaupasta alle kympillä.. Mutta toisaalta pitäisi tukea yksityisyrittäjää.. Äh, tätä eettistä dilemmaa!

Voilà!

Kirjoitetaanko se edes noin? Olen lukenut ranskaa yläasteella ja lukiossa, mutta enpä taida muuta tuolla niin sanotulla rakkauden kielellä (pah!) osata kuin esitellä itseni. Kävin muuten kielipainotteista lukiota, ja sorruin myös lukemaan latinaa vuoden verran. Tuloksena on se, että osaan latteuksia ja sanontoja latinaksi ehkä noin parisenkymmentä tai päälle. No tietysti osaan myös esitellä itseni ja kysyä kuulumisia. Harvinaisen kätevä taito, heti kun vaan tapais latinaa äidinkielenään tahi toisena kielenään puhuvia! Ja sitten on yksi lause joka on porautunut ehkä ikuisiksi ajoiksi tärykalvoilleni: Ubi est Mikko? Missä on Mikko? Lause tuli tutuksi vähintään jokatoisella tunnilla kun alkuun oli klassinen nimenhuuto ja ryhmämme kuului eräs Mikko (no shit Sherlock!) joka tuppasi lintsailemaan useammin kuin, no usein, ja näin ollen opettaja joka tunnin alkuun kärsivällisesti kyseli tämän ei niinkään mallikkaan Mikkomme perään.

Mutta siis joo, flunssa 0, minä 1. Wu-huu! Tänään kökin jo täyden päivän töissä ja jaksoin jopa hetken jäädä juoruilemaan kavereiden kanssa töiden jälkeen. Enkä ole nukkunut päikkäreitä. Nyt oon sitten puuhaillut sitä sun tätä, puolieuforisessa tilassa vaihdellut lakanoita ja kokkaillut eväitä. Kohta saattaa kooma kutsua, mutta huomenna on vapaapäivä joten menköön. Menen poikkeuksellisesti sunnuntaina töihin, ja nyt voidaankin sitten kysellä Hra Murphyltä millä todennäköisyydellä juuri tämä sunnuntai sattui olemaan Keittiömestarilla vapaa? Joskus mä en vaan ala.
Tai sit joskus kun alan, haluun alkaa sellaisen ihmisen kanssa jota joskus näkiskin. Huoh... Quantinan hengessä meikäläistä kutsuu nyt Ihana maitosuklaa jäde :)

Keskiviikkona mietittyjä juttuja

A) olinpas eilen angstinen, kun en jaksanut sitäkään vähää kuin normaalisti oikolukea tektiäni, vaan eilinen postaus on täynnä typoja. Tai sitten olin sairas.

B) olen muuten sairas edelleen, sen verran oli palikalla lyöty olo aamulla että skippasin töihin menon. Fiksu päätös, tänään olen lämpöillyt ja pyrkinyt ulkoistamaan keuhkojani nenän ja suun kautta pahemmin kuin muina päivinä.

C) ajattelin ensin, etten puutu asiaan, mutta tässä sohvalla koomaillessa on tullut katseltua useammat uutiset jo tälle päivää. Toi rokotus-narkolepsia-uutisointi on mennyt jo niin överiksi. Ikävää tietysti asianomaisille ja silleen, mutta mitäpä hyödyttää syyllisen löytäminen. Vanha sanonta että turha pinnistellä kun p*ska on osunut tuulettimeen pitänee paikkansa tässäkin asiassa.

D) Olen siis katsellut tänään telkkaria mitä olen torkkumiseltani joutanut. Eipä sieltä paljon muuta ole tullut kuin uutisia ja lastenohjelmia, siis sellaisista ohjelmista mitä viitsisi katsoa. Joten olen jumittanut ostos-tv:tä. Johtuneeko pienestä lömmöstä vai liman määrästä aivoissa, mutta haluisin sellaisen selkähärvelin, siis sen mikä liikuttaa jalkoja kun makaat selälläsi jalat koukistettuna. Mainoksesta päätellen se parantaa AIDS:kin. Sitten tyttöjutuista haluisin sen harjan missä pyörii se metallirulla, sen millä saa kiharoita ja suoristettua hiukset. Nyt pitäisi sitten enää keksiä mitä teen noille nykyisille hiushärpäkkeille joita majailee vaatehuoneessa pari korillista. Ja ainoa mitä oikeastaan käytän on fööni. Että tuohan mun kannattaa ihan ehdottomasti tilata!

Jooh, johan tässä olinkin pystyssä hetken, nyt vielä jos kävis vaklailemassa muiden blogit ja painuis taas hetkeks kauneusunille!

Kipee, kipeempi, kaikista kipein Kirsu

En oo parantunut, jos joku ei otsikosta heti hokannut. Ärsyttää suunnattomasti kuinka huono oon olemaan kipeenä. En jaksa itseäni, ja syytän sitten kaikkia vastaantulevai. Esimerkiksi reilu vuosi sitten kun sairastelin Noro-viruksen, soitteli mutsi ja kyseli voinnin perään. Neljättä päivää kuumeessa ja oksuillen ystävällisesti ilmoitin että minulla on huono äiti, kun se e hoida meikää kuntoon. Olin siis silloin kypsä 27-vuotias. Hyvä minä. Onneksi ei äiti pahemmin loukkaantunut, ja suostui tuomaan Jaffaa.
Koska nyt olen kypsästi parisuhteessa, käänsin kaiken flunssaisen kiukkuni kohti Keittiömestaria, onn eks se oli töissä eikä ehtinyt keskittymään mun marinaan.

Olo on sen verran kipeä, että poistuin työpaikalta jo puoliltapäivin sairastamaan kotiin. Päivä on mennyt koomatessa sohvalla ja hetkittäin selatessa nettiä. Ei kuitenkaan oiekin jaksa keskittyä mihinkään, mutta kuumetta ei vissiin ole kun en ole saanut nukutuksi vaikka kroppa muuten huutaakin armoa. Noh, huomenna uusi yritys töihin menon kanssa. Jotenkin taas muutenkin ajoitus kohdillaan, nyt on niin järkky salikärpäsen purema ettei mitään jakoa. Olen tässä aikani kuluksi suunnitellut muutamankin erilaisen saliohjelman. Nyt kun vaan paranis ja menis pari päivää että pääsis treenailemaan.

Niisk, köh

Saatan sittenkin kuolla, vaikka edellisen postin otsikossa väitinkin suvereenisti muuta. Nyt meinaa otti ohraleipä ja olen kehittänyt itselleni jonkin sortin räkätaudin. Tai kurkku on niin kipeä, etten muista sen aikoihin olleenkaan noin arka; ei auta kylmä, kuuma, juoma, juomattomuus. Auttaiskohan suklaa? Kurkkukipu alkoi hassusti, samaan aikaan kun lenkkikaverin muksulla. Eilen tultiin lenkiltä ja ajattelin että juoksu se vain ottaa kurkunpäähän ja tuntuu karhealta kun samaan aikaan iltapalapöydässä kaverin lapsi valitteli orastavaa flunssaa. Pitkin tätä päivää on siten alkanut sangen rasittava "virkayskä", kuivaa köhimistä ja nenäkin alkanut falskaamaan. Ääh. Tylsää. Olen muuten huonoin ihminen ikinä olemaan kipeä, jos koen olevani sairas on maailman ympärilläni pysähdyttävä ja kaikkien käännyttävä palvomaan meikäläistä kun uljaasti sairastan. Pitkään aikaan en olekaan ollut kipeä, enkä kyllä ole kaipaillutkaan tämän sairastamisen perään.

Eilen iltapäivällä lähdin kaverin kanssa käymään tuossa lähimmäisessä perhemarketissa, aikani kuluksi. Kaveri ottaa osaa siihen Jutta G:n Go Fat Go haasteeseen, joka ilmeisesti sitten tänään alkoi. Ymmärsin että kyse on melko samasta dieetistä joka aiemmin oli luettavissa Jutan blogista. Nyt siis kerättiin virallisia osallistujia neljän viikon dieettiin ja rekisteröitymällä sai myös jumppa-ohjeet kotiin tai salille. No anyways, eilen sitten kaverin kanssa kerättiin ostoskärryyn dieettiruokia ja siinä kaverin perässsä lampsiessa huomasin että bongasin vastaavia ostoskorin sisältöjä useampiakin. No jos tuohon haasteeseenon lähtenyt 10 000 ihmistä mukaan, niin onkos tuo sitten mikään ihme? Itse en jaksa panostaa niin tiukkaan ruokavalioon, vaikka varmasti hyvää tekisi. Seurailen sivusta miten kaverille käy ja vohkin häneltä sitten joskus tulevaisuudessa jos siltä tuntuu dieettiohjeet. Kaikesta huolimatta onnea ja menestystä haasteeseen tarttuneille, meikäläinen lähtee tästä niistelemään!

En sitten kuollutkaan

Ensimmäinen työviikko tuli ja meni, ja loma on haalea muisto vain! Työt alkoi haipakalla kun kesähessut on jo lopettaneet ja vielä muutama työkaveri lomailee. No, eipähän ehtinyt huokailla loman perään. Oikeastaan oli aika mukava palata töihin, meikäläistä on siunattu niin ihanilla työkavereilla että sopii kadehtia!
Sali-käyntejä on osunut tälle viikolle vain kaksi, johtuen siitä että alkuviikko meni orientoituessa työntekoon. Torstaina sen sijaan vesijuoksentelin 50 minuuttia ja kävin vielä illalla lönkyttelemässä tunnin pituisen lenkin. Oli muuten hassua illalla palella, sitä tunnetta ei hetkeen olekaan tuntenut!

Äsken tuli viestiä Tallinnasta; yksi niistä hyvistä työkavereistani on kihlautunut! Tuore kihlapari tapasi toisensa ensimmäisen kerran muutama viikko jälkeen meikän ja Keittiömestarin ekojen treffien. Toimin ikäänkuin välillisenä Amorina, sillä esimerkkiäni seuraten työkaverini uskaltautui treffeille pitkän sinkkuilun jälkeen. Ja nyt ne sitten meni kihloihin! Ovat taitaneet jo kesän asua käytännössä yhdessä, ja taitavat tietää mitä elämältään haluavat paremmin kuin minä (me). Toisaalta työkaverin kihlatun työajat on normaalit toisinkuin tämän yhden sankarin ja kihlapari taisi nähdä ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana useammin kuin mitä olen Keittiömestaria tähän mennessä tavannut! Että yritä tässä nyt sitten rakentaa toimivaa parisuhdetta... (huomaa pieni angstipatoutuma siitä että se yks on taas ylitöissä...)

Toim. huom.

Älä katso enää toiste Keittiömestarin kanssa Satuhäitä, saat sen vielä toisenkin kerran luulemaan että haluat kihloihin vaikka vaan saatot päästää aivopierun tyyliin "en mä tiedä onko se mikään tae seurustella viittä vuotta ennen naimisiin menoa onnellisesta loppuelämästä".

Kun..

... tälläinen,hmm, isoluisempi ihminen, styylaa miehen kanssa joka on lähes parimietrinen eikä mitenkään erityisen siroluinen käy jotkut huonekalut hiukan ahtaiksi
... on ollut helteisin kesä evör ja  ahtaahko punkka on tuntunut ahtaammalta kuin normaalisti
... on huono shoppailija eikä jaksa käydä koe makoilemassa miljoonaa sänkyä kun nykyinen on siis hankittu jo opiskeluaikoina käytettynä
... yksi parhaista kavereista kokee henkilökohtaisen trakedian avioeron muodossa ja muuttaa kolmiosta kaksioon
... kaksi kaverusta istuu iltaa parvekkeella ja pohtii tahoillaan vuodeongelmia saattaa vastaus olla lähempänä kuin lähin puhelinkioski (onko niitä vielä)
... lainataan pakettiauto ja muutetaan yksirunkoinen punkka kooltaan 160x200 neljännestä kerroksesta toiseen kuntaan viidenteen kerrokseen josta vastaavasti napataan mukaan vuode kokoa 120x200 joka sitten sijoitetaan suuremman sängyn sijalle sinne toiseen kuntaan
... nämä operaatioit on tehty, voidaan todeta muutama fakta: A) yksirunkoiset parisängyt on syvältä B) kerrostalon kierreportaat on syvältä, menit sitten ylös- tai alaspäin sänkyä retuuttaen (sängyn koolla ei merkitystä) C) tänään oli edelleen turhan kuuma tehdä tämänkaltaisia operaatioita.

... aloitit postin kirjoitusta ja tälläinen hauska "lauseiden jatkamis-tehtävä" tuntuu hyvältä idealta, mutta huomaat jo toisessa lauseessa ettei ällisi riitä tekemään siitä niin kepeää ja onnistunutta kuin kuvittelit, ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa. Kiitos ja anteeksi.

Tänään kävin aamulla heittämässä reippaan kävelylenkin (jonka tein muuten myös eilen). Ihan kuin tuollainen voima ja kestävyys-urheilu huonekalujen siirron muodossa ei riittäisi.

Vasen jalkasi hakkaa rytmissä musiikin

Vaikka tänään on laskennallisesti ollut viimeinen lomapäivä, olen ollut pelottavan hyvällä tuulella.
Siivoilin vaatehuonetta, tai lähinnä kävin muutaman laatikon läpi jotka olen pakannut kun muutin aikanani opiskelukämpästä pois ja olen sen jälkeen siirtänyt laatikoita purkamatta asunnosta toiseen. Kirosin järjestelmällisyyttäni, tavallaan harmitti heittää papereita pois jotka oli säilötty mappeihin vuosikursseittain ja muutenkin järjestykseen. Ja niitä mappeja oli kuusi. Parisenkymmentä sivua keräsin erilleen, vien ne töihin ja tietoturvajätteisiin. Muut kuskasin tänään taloyhtiön paperikeräysastiaan.
Samalla raivolla siivosin häkkivaraston. Sieltä en varsinaisesti heittänyt mitään pois, mutta asettelin tavarat niin että ne on löydettävissä. Kummasti tuli tilaa kun laitteli tavaroitaan järkevästi hyllyille ja pinoihin.

Sen jälkeen olen oikeastaan vaan tansahdellut paikasta toiseen ja lauleskellut. Outoa, pelottavaa. Mitään positiivista ei oikeastaan ole edes tapahtunut, mutta jostain syystä hyvä pössis on täällä. En ole edes Keittiömestaria nähnyt sitten keskiviikkoaamun jolloin kömmin kotipesääni. Seuraavan kerran kohdataan aikaisintaan maanantaina. Ja jos meikäläisellä on tiukka paikka töiden aloitus, voi meidän näkeminen mennä tiistaille. Eli periaatteessa pitäsi olla hiukan allapäin ja suruissaan. Ja olenkin, on ikävä. Outo tunne, en ole aiemmin sellaista kokenut niin että kohteena on ollut joku aikuinen ihminen joka ei ole perhettä. Ei olla edes soiteltu tai tekstailtu, kun Keittiömestari on paahtanut pitkää päivää enkä viitsi soittaa etten vaan herätä. Mutta vaikka ikävä painaa, olen silti tänään syönyt kanasalaattia ja joraillut menemään.
Ehkä loma on tehnyt kuitenkin tehtävänsä?

Ennen kaikkea tanssahtelua ja siivoamista aloitin kuitenkin aamuni sali+vesijuoksucombolla. Paino on vähentynyt toissapäiväisestä 600grammaa. Ehkä meikäläiselläkin on toivoa, painon lähentely keväisiä mittoja on saattanut tuoda hymyn huulille.

Ja kaikkihan muistivat biisin josta otsikko on lainattu?

Äitinsä tytär

Keittiömestarilla on ehkä miljoona elokuvaa (saatan vähätellä) erilaisia formaateissa ja erilaisin tavoin hankittuja. Muutamia tuplia löytyy, ja tuossa viime viikolla hän sitten kävi niitä läpi ja laittoi eteenpäin. Sieltä löytyi mm Tali-Ihantala 1944 ja sitten joku muukin sotaleffa. Nyt en kuollakseni saa sitä päähäni, mutta jenkkiläinen se oli ja vanhempaa tuotantoa. Satuin mainitsemaan että isäni, tuo lyhytpinnaisten ja kyllästyvien ihmisten esikuva, saattaisi pitää kyseisistä elokuvista. En muista että isäni oikeastaan ikinä olisi elokuvia katsellut, muita siis kuin sotaelokuvia ja niidenkin pitää perustua tositapahtumiin ja maksimissaan menee varmaan yksi elokuva vuodessa sen iänikuisen Tuntemattoman Sotilaan rinnalla.
Joten näin ollen Keittiömestari lykkäsi leffat mulle ja käski toimittaa faijalle. Tänään vanhemmat tulivat pyörähtämään kylässä (tai lähinnä tulivat katsomaan miten meidän taloyhtiön piharemppa edistyy) ja annoin elokuvat faijalle saatesanoin että tuplia olivat ja ei tarvitse palauttaa ja jos ei tahdo katsoa saa lahjoittaa eteenpäin eikä tarvitse olla edes niin rakastava koti. Ja mitäs sitten tapahtui? Mutsi onnistui vetämään hetkessä sellaiset kierrokset etten oikein edes tajunnut. Loukkaantui ilmeisesti siitä, ettei Keittiömestari hänelle mitään ollut laittanut. Ja miten se nyt isälle lahjoja antaa kun eivät ole vielä edes tavanneet (tämähän tietysti oli osoitettu mulle hyvin olemattomasti peiteksi vihjeeksi). Tointui kyllä, mutta pyöritteli silmiään vierailun loppuun asti.

Joskus olen miettinyt että mistä olen perinyt taipumuksen suhtautua joihinkin asioihin sangen, hmm, voimakkaasti. Saatan innostua, kimmastua, ihastua, vihastua.. Sano vaan tunne, mä olen sen kokenut ihan vaikka vaan kaupppareissulla. En siis kuitenkaan koko ajan pelaa mitään tunne-elämän bingoa. Itsellenikin on vaan jäänyt epäselväksi, miksi jotkut asiat herättävät meikäläisessä niin voimakkaan reaktion. Eikä se reaktio muuten jää muiltakaan huomaamatta. Tähän olisi tietysti kiva heittää joku naseva esimerkki, mutta loma on tehnyt tehtävänsä enkä saa yhtään mielekästä juttua päähäni. No paitsi että eilen tulistuin Keittiömestarille koska se sanoi että kaupunkilaisoravat näyttää ihan ressukoilta verrattuna lappilaisiin. Saatoin vastata jotain tyyliin: "Eikä muuten näytä, ja vaikka näyttäiskin, niin kaupunkilaisoravat on ihania. Että pidä vaan Lappis ja oravat ja te kaikki ootte ihan tyhmiä ja sitä paitsi siilitkin on ihania". En itsekkään tiennyt tuntevani niin voimakkaasti oravia kohtaan? Haloo...

Oon muuten päivän kuunnellut Musea. En oikeastaan edes tykkää bändistä, mutta jotenkin se vaan nyt toimii.

Sitten sain idean. Tai oikeastaan vaan varastin. MLAV:lla on sangen voimakastahtoinen poika, ja näin ollen sapeleita kolistellaan perheessä ajoittain. MLAV:lla on käytössä sellainen kiltteystaulu, johon kerätään hymynaamoja jos poika on ollut kiltisti ja niitä pyyhitään pois jos on aihetta pojan katua tekemisiään. Ja kun on tarpeeksi hymiötä, saa poika jonkun kivan bonarin.
Tästä ajattelin tehdä itselleni sellaisen ruokailutaulun. Eli jos päivä one mennyt hyvin eväksien suhteen, saan merkin, ja sitten kun on merkkejä riittävästi, palkitsen itseäni jollain tavoin. Nyt pitäisi vaan keksiä sitten se palkinto. Joku ihana juttu mikä himottaa. Nyt ei vaan himota mikään (terveisiä Keittiömestarille, muahahahaa). Jotain materiaa sen on oltava, sillä sen nimeen uskon. Ehkäpä uusi treenikassi? Huomaan nimittäin sellaisia hiplaavani, vaikkei nykyisessäkään vuoden vanhassa ole mitään vikaa. Joo, olkoon se treenikassi.
Sitten tarvitsi miettiä käytännön toteutusta, jos ostais vaikka jotain magneetteja, joita lätkis onnistumisien merkiks, ja ne olisi sitten helppo vähentää kun mokailee.. Mutta saisko onnistuneista urheilupäivistä jotain lisäbonareita? Ja kuinka monta merkkiä pitää olla että saa sen bonarin? Ja pitääkö ne olla jollain ajanjaksolla, tyyliin kuukauden sisään?

Nyt tuli niin paljon mietittävää, että pitää ottaa päikkärit. Ja ainiin, tänään kävin salilla ja vesijuoksemassa. Maanantain iltapunnistus versus tän aamun punnaus jälkeen salin ja vesijuoksun, maanantain iltapunnitus voitti kahdella kilolla.

No kukas se sieltä lyllertää?

Terveisiä lomalta. Täällä alkaa jo paniikki hiipimään, työt alkaa ensi viikolla. Oon ollut aika hyvä tässä lomailussa, voisin jatkaa vielä muutaman viikon. Suostuiskohan pomo?
Anteeks-vanteeks jos jonkun mieli on järkkynyt etten ole marissut täällä kahteen viikkoon. Viimeksi kun kirjoittelin, olin lähdössä mökkeilemään, sitä kestikin viikko. Sitten palasin muutamaksi päiväksi kotinurkille viihdyttääkseni ystävää mm Linnanmäellä ja Porvoossa (Käytiin sellaisella Porvoojoki-risteilylläkin. Ja Brunbergin tehtaanmyymälässä, köh). Ja koska ilmat oli hikiset ja Keittiömestari töissä, päätin palata takaisin mökille nyt kokoonpanolla "perhe" eli siskon ja vanhempien kera.

Otsikko varmasti jo paljastikin, että on taas onnistuneesti kerätty rasvavarantoja kylmän talven varalle. Nytkin itse asiassa syön Brunbergilta ostettuja ihania Alku-karkkeja. Mutta huomenna alkaa taas uusi elämä. Nyt vaan en osaa päättää menenkö salille ensin vai lenkille. Lenkkiseura on buukattuna, mutta treffit sovittiin vasta kymmeneksi aamulla. Sitä ennen ehtisi touhuta hyvän aikaa salilla jos viitsisi. Taisin joskus kolme viikkoa sitten uhota etten päästä itseäni repsahtamaan lomalla, ja että jumppaan niin jotta taju lähtee? Ihan sen takia oon vaan repsahdellut että te rakkaat lukijani voisitte naureskella vähintään henkiseen partaanne! Nih!
Ja mistä mä sitten täällä kitisisin jos en kerääntyneistä kiloista ja juoksematta jääneistä kilsoista?

Hitto, meidän mökki sijaitsee Savossa, parhailla myrskyseuduilla, mutta niin on mennyt ohi Asta kuin Veera ja mitä nää sen jälkeen tulleet pienemmätkin on. Eilen pätki sähköt pariin kertaan, muuten ei ole huomattu mitään. Kumina on kuulunut ja salamia näkynyt, mutta hevosmiesten tietotoimisto on kertonut että ukkosmyrskyt on kiertäneet meidän mökin lähimmilläänkin noin 30 kilsan päästä. Epistä. Tai siis en mä mitään katastrofia kohdalleni toivo, ja ihan kiva että peltikatto on paikallaan. Rakastan vaan kunnon myrskyä ja raivoavaa ukkosta ja näin ollen saatan olla hiukan katkera.

Kuka olisi uskonut että treffailen Keittiömestaria edelleen? Käsi reippaasti pystyyn vaan sieltä takarivistäkin, en nimittäin itsekkään olisi ehkä uskonut. Yli neljä kuukautta (Wu-Huu!!) tässä ollaan styylailtu ja ihmetelty toistemme elämää. Viikonloppuna saatettiin käydä keskustelua myös siitä, jos Keittiömestari täyttelisi muuttoilmoitusta. Noh, jäi vielä keskustelun tasolle, kun sillä on ne kaksi kissaa ja meikäläinen on enemmän kuin allerginen. Että tämmöistä tällä kertaa.