Eksyin maailmaan tuuliin

Se joka ensimmäiseksi arvaa mistä humalahakuisten yhteislauluhetkien ehdottomasta klassikosta otsikko on johdettu saakoon karvaisten kätten taputukset täältä.

Eihän tämä viikko mennyt yhtään niinkuin ounastelin vielä tiistaina, minkään asian suhteen siis! Treenit tälle viikolle jäi varsin vähiin: keskiviikkona sali, torstaina belly, perjantaina vesijuoksu, tänään kooma, huomenna vesijuoksu. Töissä pamahti vaan sen verran stressaava tilanne päälle että oli pakko joustaa jostain. Tosin omasta ajasta ja itsensä kunnossa pitämisestä ei missään nimessä saisi ensimmäiseksi luopua stressin pukatessa mutta sovitaan vaikka niin että tämä viikko oli ensimmäinen ja viimeinen sellainen. Ensi viikolla taas uudella tsempillä. Tosin pääsiäinen tuo omat aikataulumuutoksensa treeneihin, en olekaan vielä varmistanut miten sali on pyhinä auki? Hitto, onko nyt jo pääsiäinen? Vasta vähän aikaa sittenhän märehdin joulupyhien vaikutusta treenaukseen?

Tarkkaavaiset ja rakkaat lukijani ovat varmasti huomanneet että deittailen melko paljon. No määrällisesti en ehkä niin paljon, mutta eri miehiä. En myönnä, ainakaan ääneen, olevani mitenkään miehen ja/tai parisuhteen kipeä, mutta viimeinen puoli vuotta on ollut etsikkoaikaa monessa asiassa. Niin monta vuotta niin turhaan olin koteloitunut itseeni ja läskeihini, ja nyt kun alan saamaan ihmismäistä olomuotoa on itsetuntonikin kasvanut ja olen valmis ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti antaumaan muiden arvostelulle parinhaku leikissä. Arvostan ensimmäistä kertaa itseäni ja saavutuksiani niin paljon että olen valmis kokeilemaan flaksiani miesmarkkinoilla. Niinpä olen antanut ystävieni järjestää sokkotreffejä, vastannut viattomaan flirttiin ja ilman suurempia pähkäilyjä vastannut kyllä huolimattomiinkiin kahvikutsuihin. Tämä aika on ollut opettavaista, ja samalla aika raskasta. Mutta myös viihdyttävää. Kannattaa kokeilla sokkotreffejä, ne nimittäin laittaa ihmissuhdetaidot koetukselle hyvässä ja pahassa. 
Joten treffirintamalta kuuluu taas kummia. Jos näistä oman elämäni disaster-deiteistä ei muuta tule aikaiseksi, voisin ainakin kirjoittaa pienen kirjan siitä kuinka on mahdollista tavata A) kaikki suomalaiset miehet joiden kanssa allekirjoittaneella ei ole mitään yhteistä B) kaikki sellaiset miehet joiden kanssa olisi jotain yhteistä mutta maailma päättää koetella kiinnostusta muuten vain.
Viime keskiviikkona tapasin miehen joka niin kuuluu ryhmään B. Harrastuksista löytyy yhdistäviä tekijöitä, työ on täysin jotain erilaista kuin omani mutta samalla tavoin rytmitettyä vuorojen suhteen. Tämän suhteen koetinkivi onkin ilmaistavissa sangen helposti: 811,9km. Mies on juuri näillä nyt matkalla työhaastatteluun pohjoiseen, ja työhaastattelun pitäsi ilmeisesti olla lähinnä vain työsopimuksen allekirjoitustilaisuus. Mies oli kuullut saavansa tämän työn juuri matkalla ekoille treffeillemme joten fiksu ihminen olisi vain kahvitellut sen kerran ja toivottanut onnea uuteen työhön ja elämänvaiheeseen. Nii-i, fiksu ihminen olisi tehnyt niin. Minä sen sijaan sovin uudet treffit vain ihastuakseni isolla iillä tähän mieheen vielä enemmän. Nyt on sitten naama nyttyrällä kun kaikki suhteeseen viittaava on tuhoon tuomittua ja silti vatsassa asustaa tuhat perhosta. No, onhan tässä kuukausi aikaa todeta mies täysin m*lkuksi ja olla sitten hyvin tyytyväinen että toinen muuttaa hevon kuuseen. Tai sitten tässä on kuukausi aikaa menettää järkenvä ja sydämensä lopullisesti kun toinen muuttaa hevon kuuseen.