maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kultsi, hylkeistin kakaran

Heh, olipa jopa omasta mielestäni ontuva muunnos otsikossa. Ei ihan tainnut toimia "Kultsi, kutistin kakarat"-muunnos.
Oltiin kuitenkin TuVen kanssa lauantaina Korkeasaaressa, ja niin tuntui olevan puolet Suomen lapsellisesta väestöstä muutenkin. Mutta eip se haittaa, kyllä me sekaan mahduttiin.
TuVeen taisi tehdä suurimman vaikutuksen joka paikan vallanneet hanhet jotka mennnä kaakattivat ympäriinsä. Niin ja tietysti korvapuusti.

Viime yönä sitten heräsin että naapurin koira haukkuu. Ei se ollutkaan naapurin koira vaan oma lapsi. Kurkunpääntulehdus näemmä tehnyt paluu  aika tasan vuoden jälkeen. Viime vuonna se oli huhtikuun ekalla viikolla, jos en väärin muista.
Toistaiseksi haukkuva yskä on ollut jotenkin hallittavissa eikä tyytöä häiritse, enempi häiritsee lähempänä neljääkymppiä pörräävä kuume, tai se laskee aina kun lääkitys on tapissa, mutta lähtee taas nousuun hetken päästä. Niin taisi olla viime kerrallakin, joten ei auta muu kuin odotella ja lääkitä.

Onneksi olen nykyisessä työssäni täysin korvattavaissa. Tai jos en ole korvattavissa, niin kenekään niskaan kuin omaani ei tekemättömät työt kaadu. Tosin tänäänkin olen hoidellut normaaliin tapaan työasioita, kotisohvalta. Ja samalla tietysti syönyt keittoa, leipää ja kakkua. Kaikilla höysteillä. Kokkaus- ja keittiöleikit on kyllä todella kovassa huudossa, kuumeesta, nuhasta ja yskästä huolimatta.

Syömisestä noin muuten. Perjantaina kiskoin pakastepizzaa ja suklaata, lauantaina hodarin ja lisää pizzaa, eilen pari lautasellsita pastaa. Paino on kuitenkin vain 600 grammaa enemmän tänään kuin perjantaina. Ei huono, vaikka itse sanonkin. Täytyy vain toivoa että homma pysyy jotenkin kontrollissa kun hengaan kotona. Ja toiveena on tietysti karata salille illan tullen kun Keittiömestari kotitutuu töistä.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Hikinen syöksykierre

Tai tarinoita siitä kuinka pullero karistaa läskejä.
Nyt on useamman viikon paino tippunut keskimäärin noin 700 grammaa viikossa. Ei se paljon ole, mutta syksyllä paino nousi melkein samaa tahtia joten olen todella tyytyväinen itseeni.
Ja nyt kerron teille salaisuuden laihtumiseen: syö vähemmän kuin kulutat! Ei mennyt kuin 33 vuotta tuonkin tajuamiseen.

Selvästi lisääntyvä valo helpottaa painonhallintaani. Koska kaikki onnistumiset on tapahtuneet keväiseen aikaan, kun päivät ovat alkaneet pidentyä. Vielä kun homman saisi jotenkin kontrolliin, eikä paino nousisi sitten syksyisin iltojen pimentyessä.
Mutta nyt iloitsen kapenevasta uumasta, enkä välitä siitä että osasyy kapenemiseen on varmasti työstressissä.

Saliohjelmien kanssahan olen aina ollut että en keksi monijakoiseen riittävästi liikkeitä nönnönnöö tai pelkät jalkapäivät salilla on nönnönnöö. Ymmärtänettä mitä tarkoitan.
Olen tässäkin asiassa törmännyt loistoratkaisuun. Tässä meidän kylällä on kaksi salia, tai no oikeastän kolme, mutta käyn niistä kahdella. Toiseen olen ihan lunastanut kulkukortin, ja toisessa saa firman piikkiin käydä neljänä päivänä viikossa.
Siellä omakustanteisessa käyn treenamassa navasta ylöspäin, ja työpaikan tarjoamalla salilla sitten navasta alaspäin. Kas kun ei pääse nönnönnöö iskemään lainkaan kun vaihtelu virkistää.

Eli lyhyesti vähemmän painoa ja nönnönnöötä, enemmän hyvää mieltä ja paremmin istuvia vaatteita.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Now that we found love, what are we gonna do with it?

Kannattaa maalailla piruja seinille, niillä ei välttämättä tee mitään. TuVe reippaasti teki kaikki temput mitä lääkäri pyysi ilman kitinöitä. Vähän ihmetteli liikkuvaa tuolia mutta onhan se aika vänkä.

Omissa työasioissa olisi sen sijaan kannattanut varautua pahimpaan. Sain kuin sainkin vativan projketin valmiiksi noin 25 tuntia ennen julkaisua. En sitä julkaissut, vaan ihailemassa loistavaa exelöintiä aina vähän väliä, ja juuri kun olin painamassa julkaisuun johtavaa enteriä, kuului vieno koputus ovelta.
Hommaan tuli vaatimattomasti 31 muuttujaa! Oikeasti! En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Päädyin lakonisesti veivaamaan taulukoitani. Ja sain homman jotenkin julkaistavaan kuosiin noin puolitoista tuntia ennen julkaisuhetkeä. Vähän meinasi mennä tiukille vaikka itse sanonkin!

Ystävä on raskaana. Nähtiin ja hän kyseli hyviä neuvoja jolla tulevasta rupeamasta selvitään. Jouduin asiaa oikein miettimään. Sitten tulin siihen tulkintaan, että paras neuvoni on, että kysyjä lopettaa tuollaisten kysymysten esittämisen.
Kaikilla on oma tapansa, ja se mikä sopii yhdelle, ei todellakaan välttämättä käy toiselle. Ja suotta sitä mieltänsä toisten hyväntahtoisista neuvoista pahoittaa, tai vielä enemmän väsyy toisten ohjeiden mukaan eläessään.
Eihän tukevasti tiinehtynyt ystäväni tätä oikein käsittänyt, tuskimpa sitä kukaan tajuaakaan ennenkuin itse sen kokee.
Joten loivensin sitten lausuntoani, ja ohjeistin luottamaan omaan tai lapsen isän perstuntemukseen. Sillä pääsee pitkälle. Ja todellakin painotan että kannattaa sitä isääkin kuunnella. Keittiömestarihan esitti epäilyn TuVen maitoallergiasta tytön ollessa jotain kolmen viikon vanha. Itse kieltäydyin asiaa silloin uskomasta, sillä olin niin imetyshuuruissa, univelkainen ja ennenkaikkea uskonut muiden neuvoja liittyen lapseen. Että terkkuja vaan sinne kolmen vuoden taakse.

Samainen ystävämietiskeli kuinka tulee parisuhteen käymään, riittääkö aika kahdenkeskiselle ajalle ja parisuhteelle. Tähän en enää aravnnut mitään, sillä tässä asiassa ei mulla ei ole mitään sanottavaa.
Tai siis en tiedä kuinka parisuhdeaikaa vietetään, kuinka toista huomioidaan normioloissa kun samassa osoitteessa asuu kaksi aikuista. Itsehän olin jo raskaana kun osoitteet yhdistettiin, ja avoliiton alkuajan lähinnä oksensin ja nukuin, sen jälkeen vaan nukuin ja sitten jo TuVe syntyikin. Että ei ole päässyt olemaan sellaista arkea jonka lapsen tulo muuttaisi.
Nythän tässä tässä kolme vuotiaan ruhtinattaren taloudessa on vain kaksi lakeijaa, jotka kohtaavat vuoteen reunalla tai jääkaapin ovella silloin tällöin. Rakkautta on se, että kiltisti pesen ja oion Keittiömestarin työvaatteet ja muistan irroittaa irtonapit ennen työpuvun pesua. Ja ennenkaikkea suurinpana rakkauden osoituksena nyhrään ne takaisin kiinni puhtaisiin ja suoriin työvaatteisiin.
Rakkautta lienee myös se, että autooni vaihdettiin renkaat ja se pestiin spontaanisti. Tai että lasta harhautetaan lauantaiaamuna niin että saan luettua loppuun kirjan.
Että sellaista roihuavaa rakkautta täällä. Mutta olenkin sitä mieltä että parempi palaa pienellä liekillä pitkään kuin roihuta hetki loppuun palaen.

Kuunneltiin tänään autossa Best of '73 levyä. Enpä tiennyt tuonkaan biisin olevan noin vanha saati alkuperäistä esittäjää.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pehmopupujen hampaat ok!

Kamalasti olisi tehnyt mieleni kirjoittaa, mutten ole ehtinyt kun iltasella on pitänyt vielä työasioiden parissa painia. Ärsyttää kun työaika ei meinaa riittää asioiden selvittelyyn ja töitä pitää jatkaa vielä kotona. Noh, ei pitäisi ottaa läppäriä kotiin niin ei voisi töitä tehdä.
Tänään teinkin sitten pelimiehen ratkaisun ja jätin koneen töihin ja sammutin puhelimen kahdelta ja lampsin ovesta ulos. Vähän kyllä jäytää ensi viikon dedikset, mutta olkoon, ei voi sota yhtä miestä kaivata tänä viikonloppuna.

Toisaalta, ahnaan työnteon lisäksi en ole ehtinyt jääkaapille, joten pääsiäisen ajan munapaino on poistettu and then some. Olen uhrannut vähäisen vapaa-aikani myös urheilun alttarille, ja tällä viikolla tahkonnut salilla ja altaassa suunnitelman mukaan.
Totuushan on, että urheilua ei ole tapahtunut, ellei siitä ole merkintää somessa. Joten loin uuden tilin itselleni heiaheiaan, ja olen lätkinyt sinne omia jumppiani. En kyllä ehkä ihan tajua minkä takia, koska en ole etsinyt sieltä tuttuja tai hehkuttanut suorituksiani.
Ehkäpä ohjelman tarjoama statistiikka tarjoaa tyydytystä tapahtuneesta.

TuVen kanssa pitäisi mennä maanantaina hammashoitajan vastaanotolle. Tänään pähkäiltiin päiväkodilla reissun pituutta. Voipi olla että kestää noin kaksi minuuttia jos TuVe ei avaa suutaan, tai sitten voipi mennä huomattavasti pidempään jos on yhteistyökykyinen. Vinkkasivat että kirjastosta voisi lainata jonkun kirjan missä hammaslääkärireissua käsiteltäisiin, ei tulisi sitten niin yllätyksenä. No niinpä, ainoa vaan että tänään eikä huomenna kirjastoon ehditä. Olen sitten kätevänä emäntänä leikkinyt tänään TuVen kanssa hammaslääkäriä, ja tarkistanut kaikkien pehmolelujen purukaluston tytön lääkärisalkun välineillä.
Ans kattoo kuinka maanantaina käy.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Metallia ja mutaa

Onneksi tälla kertaa otsikko ei ollut johdettu ruokailusta. Mutta hipsin aamupäivällä salille kun tihkutti vettä, ja olin viettänyt kaksi lepopäivää. Ei ollut edes itselleni yllätys että sain treenailla yksinäni. Suurempi yllätys oli, etten osannut salin radiota käyttää, se vain haki koko ajan asemia eikä pysähtynyt vaikka kuului ihan hyvin enkä löytänyt mistään nappulaa millä sen olisin pysäyttänyt. Johto siis seinästä ja puhelimesta mökää tilalle, mikäs siinä kun kukaan ei ollut musiikista valittamassa.
Treeni meni ilmeisimmin perille sillä käsivarret kipuilee jo.
Nyt tässä mietinkin näitä ensimmäisen maailman ongelmia, pitäiskö huomenna mennä uudestaan, vai vasta tiistaina? Viikon muut treenit on kuitenkin buukattu keskiviikolle, torstaille ja perjantaille.

Se mutaisempi homma löytyikin sitten omalta pihalta kun TuVen kanssa iltapäivällä ulkoiltiin. Meidän pihalla on siis edelleen lunta, niitä kasoja sitten hajotettiin ympäri pihaa että juhannukseen mennessä sulaisivat pois. Yritin saada tyttöä innostumaan myös potkupyöräilystä, ja tänään tuo suostui jo ehkä noin kaksi metriä etenemään niin että istui pyörän kyydissä ja käveli eteenpäin. Edellinen yrityshän oli jokunen viikko sitten, silloin TuVe suostui tasan kerran pyörän selässä istahtamaan ja ilmoitti sitten homman olevan siinä.

Se mutaine  osuus koskikin sitten koko pihaa. Meidän piha on sellaista perinteistä soraa, ja sitten Keittiksen rakkaudella uudelleen istuttamaa ruohoa. Monista paikoin se ruoho-osuus on edelleen lumella, mutta sorapiha on lumeton. Mutta ihan litimärkä. Kiitos vaan taivaalta tulevan tavaran ja sulavan lumen. Mutta se on ihan löllöä, ei ollut muistaakseni vuosi sitten. Nyt ei voisi ballerinoja käyttää, hörppäisisivät mutavelliä sisään (no ei ole oikein kyllä baltsu-kelejäkään). Ärsyttää kun sisäänkin kantautuu sitä tavaraa ja hiekkaa on sitten joka paikka täynnä.
Tänään patsastelin sitten pihalla kun parempikin tilallinen ja mietin että mihin saisi lapionnokalla vedettyä uraa niin että saisin ojitettua pihan. Mutta sen verta on jossain kohdin tätäkin plantaasia tasoitettu, että vetäessäni koeuria seisoi vesi vaan niissä joka suuntaan eikä liikkunut mihinkään. Ja tässä kohdin tarkennan että ei siis asuta missään lahdennnotkossa, vaan itse asiassa mäellä..

Meneehän se huomisen ylimääräinen vapaakin siinä kun mietin ensin että meniskö salille vai hakisko pihalle vatupassin vinkkiä ojan suunnasta antamaan.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Minttu ja rakuuna

Nepä maistuvat suussa lounaan jäljiltä. Vähän epäortodoksista vissiin syödä lammasta jo tänään, mutta mitäpä me ateistit sääntöjä uskottaisiin.
Sen sijaan syön kirsikat kakusta ja nautin täysin siemauksin tästä neljän päivän vapaasta.
Alkuviikko menikin töissä vaatimattomasti 10-12 tunnin työpäiviä tehdessä joten tämä päivä on mennyt terapiasiivotessa.

Sen verran olin rapsakkaa terapiasiivousta, että Keittiömestari ei uskaltanut olla osallistumatta. Tuli sitten perässä liinan kanssa ja pyyhki ovia kun tietää että inhoan niiden hinkaamista. Jostain syystä meidän kaikki ovet on nykyään tuossa metrin korkeuteen asti ihan tähmässä?
Asun eka kertaa asunnossa, jonka sisäovet ei ole tasaisia, vaan niissä on sellaisia koristeuria (tälle olisi varmaan joku fiinimpikin sana, mutta ovisanasto ei ole hallussa), ja hittolainen että ne urat keräävätkin pölyä! Keittiömestarikin sitä tänään ihmetteli, niitä tassunjälkiä pyyhkiessään.
TuVekin osallistui siivoukseen, ensin omalla imurillaan mukana imuroimalla, sen kiikuttamalla pikkuroskia minulle, jotka sitten imuroin TuVen kädestä. Voitte kuvitella kikatuksen määrän.
Nytkin muuten kuuluu kikatus, isä ja tytär puhaltelevat Muumipappapiipulla saippuakuplia kylppärissä. Tai TuVe puhaltelee kuplia ja Keittis pesee saunaa. Kai. Mutta se piippu on aika vinha. Tai ihmettelin että sellaista saa myydä: pikkulapset puhaltelevat piippua ilokseen ilman että kukkahattutädit eivät huutele torinnurkalla porttiteorioiden ja huonon esimerkin perään.

Tänään on viikon ensimmäinen lepopäivä, maanantaina ja keskiviikkona kävin salilla, keskiviikkona myös vesijumpassa. Tiistaina ja eilen kävin ihan perinteisellä kärrylenkillä.
Kaivoin varastosta TuVen vaunut esiin, niissä kun on kunnon isot pyörät ja työntöasennon saa ergonomisemmaksi kuin rattaissa.  TuVe istuu niissä mielellään, ja kutsuukin niitä itse vauhtirattaiksi. Tai siis vauhtilattaiksi, mutta you get the point.
Ajattelin ensin että kylillä pitävät hulluna kun tungen taaperon vaunuihin, mutta TuVe on  sen verta sirokokoinen ja vaunujen ratasosa reippaankokoinen, että tilaa on. Ja toisaalta, kun tuolla soratiellä jossa on vielä loskaa paikoittain nilkkaan asti ei voisi vähempi kiinnostaa muiden mielipiteet menopeleistä.

Tänään ja huomen ajattelin syöpötellä vapaasti, runsaalla määrällä hiilareita ja suklaalla, ja sitten palata ruotuun jälleen. Tässä onkin mennyt muutama viikko ihan mukavasti, ja tällä viikolla ehti paino jo suorastaan romahtaakin 2 kiloa. Epäilemättä saan menetyksen korkojen kera kyllä takaisin, sanoi hän kauraleipää oivariinilla syödessään.