torstai 24. tammikuuta 2013

Hei Keittiömestari, oliko yllätys että..

... Jos keksit näppärän keinon lapsen vaientamiseen yöllä (maito), se äkkiä sen hoksaa ja oppii pahoille tavoille? Keittiömestarin ansiokkaan koulutuksen jäljiltä olisi taas tiedossa vieroitus yömaidosta, onneksi sitä on mennyt vain kerta yöhön kuitenkaan, ja yleensä tuossa klo viiden aikoihin. Toisaalta, varmasti helpotti TuVen oloa ilman lääkkeiden apua sillä yöt on tosiaan olleet aika hulinaa, ja ihottuma irvokasta. Patsi nyt kun vehnää ei ole mennyt sunnuntain jälkeen on yöt rauhoittuneet pikkuhiljaa ja ihottuma parantunut, ainakin melkein. Eli ei sitten se sopinutkaan. Palataan lähtöruutuun. Mutta sitä tarhattua riistaa (mitä lie) tyttö on syönyt nyt kolmena päivänä ja ainakaan vielä ei ole mitään kummallista havaittu. Ajattelin testata seuraavaksi riisin. Sitä on kokeiltu pariin kertaan jo useampi kuukausi sitten, mutta hanskat on lyöty jo lähdössä tiskiin syystä tai toisesta.

... Mikään pankki ei tunge kättelyssä meidän taskuihin tukkotolkulla rahaa? Käytiin pankissa lakki kourassa kyselemässä että kuinka paljon lainaa lohkeaisi, jos päädyttäisiin asunnon ostoon. Saataisiin melkein se mitä on kaavailtu, tosin mun oman asunnon myynnin ja auton loppujen osamaksujen ja varainsiirtoverojen jälkeen meille jäisi käsirahaksi käytännössä tuulen huuhtoma p*rse. Jotta saataisiin toivottu summa, tarvitaan henkilötakausta mikä oli aika järkytys Keittiömestarille. Mä sen arvasin kyllä, toisaalta mä olen meistä se joka tietää onko kymppi paljon vai vähän.
Antoivat kuitenkin ajattelemisen aihetta, viime viikonloppuna käytiin yhtä omakotitaloa (!) katsomassa ja nyt tulevana mennään sinne uudestaan ja pariin muuhun kohteeseen kun tiedetään kuinka paljon meillä on varaa maksaa. Mun poikamiesboxi pitää kuitenkin myydä, otettiin laina sitten mistä tahansa pankista. Joten myyntiin se näyttää vuokrauksen sijasta menevän. Vähän oikeasti itkettää, se on niin rakas asunto mulle. Vaikka enhän mä siellä ole yli puoleentoista vuoteen asunut mutta silti. Materialisti mikä materialisti.

Tässä on siis asuntoilmoituksia siis selattu viimeinen viikko blogien sijaan, ja sama näyttää jatkuvan. No, kahden viikon päästä on enempi tähänkin aikaa, kun työtaakka vähenee puolella. Tavallaan odotan että aamuisin ei ole tuli hännän alla rynnättävä töihin, mutta tavallaan on myös ollut kiva hengalla aikuisseurassa ja saada siitä liksaakin.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Keskivertoa matalampaa painetta

Oon tässä kohkannut siellä firman salilla käynnistä täälläkin jo hyvän tovin. No kerran ehdin käymään ja sitten meni paikka pakettiin kun tekevät remppaa kesään asti. Ja mitään korvaavia ratkaisuja ei työnantaja tarjoa.
Tossa läheisellä ostarilla on sellainen omatoimisali (ei ole mitään aulapirkkoja tai ohjattuja jumppia), missä piti olla päivystys 16-19, olin paikalla klo 17 ja pääsin kyllä salille ja hiihtelin siellä pipo päässä ja tossunsuojat talvikengissä ympäriinsä, mutta kukaan ei tullut nykimään hihasta tai antanut merkkejä että olisi ollut henkilökuntaa. Muuna aikana ovet on lukossa, että kai siellä joku oli? Tuskin ne ovetkaan autoomaatilla toimii? En siis saanut ostettua korttia kyseiseen puljuun. Joten salittomuus jatkuu, mutta kuoviokelluntaa ole harrastanut tällä viikolla kahdesti! Oon aika ylpee itestäni. Paino on tippunut viikossa 650grammaa, uimahallin vaa'alla mitattuna. Melko tyytyväinen olen tuohonkin. Niin ja nyt järsin porkkanaa kun jotain pitää pureskella, vaikka mieli olisi tehnyt juustosämpylää metukalla.

TuVella alkoi tuossa keskiviikkona kehittymään ihottumaa. Tai vanhat ihottumaläsikät villintyi ihan täysin ja tyttö menee kuin mato lattialla kun kiehnää kutisevia käsiä, jalkoja ja selkää lattiaan. En taas ymmärrä mistä nyt tuulee. Tosin tiistaista asti se on myös kieltäytynyt täysin syömästä mun tekemää mannapuuroa (edellinen satsi oli Keittiömestarin käsialaa..). Nyt en millään haluaisi että näillä asioilla olisi yhteys toisaalta, miksi ihottuma puhkeaa vasta kun altisus loppuu? Unet on ollut, no sanotaanko kauniisti että hukassa? Onneksi mä olen päässyt töihin nuokkumaan, veikkaan että on ollut aika kova koulu Keittiömestarille valvoa yötä päivää tuon kakrulaisen kanssa. Toisaalta, on tuo pikkuhooveri voinut löytää vaikka keittiönpöydän alta tyyliin palan juustoa kun ei olla saatu vierotettua itseämme moisesta paheesta.

Mun vuokralainen sanoi sopimuksen irti, nyt täytyisi löytää uusi nuori naimaton nainen sitä poikamiesboxia asuttamaan. Tai sama se mulle on kuka siellä asuu, kuhan vuokra tulee ajallaan ja paikat pysyy siistinä. Mitens Acata, olisko aika muuttaa pk-seudulle? :)
Samana päivänä tuli myös oman vuokranantajan kirje, vuokra nousee. Yllätys. Mutta se nousi juuri ja juuri sen mun henkisen kipurajan yli, ja nyt ketuttaa maksaa vuokraa. Aiemminhan se siis oli onni ja autuus kerran kuussa tili tyhjentää..
Nyt pitäisi sitten päättää että laitanko kämpän jonkun firman kautta vuokralle ja sitoudun sitä vuokraamaan ainakin 12 kuukautta, vai etsitäänkö meille oma koti ja parhaimmassa tapauksessa otan parin kuukauden ylläpitokustannukset takkiin kun kämppä menisi myyntin.
Muuttaminen olisi aika jees, en vielä yli puolentoista vuoden jälkeenkään osaa sanoa tätä asuntoa kodiksi.
Mutta perimäinen ongelma edelleen on, että Keittiömestari haluaa sen vanhan omakotitalon kaukaa Helsingistä, ja mä haluaisin pysyä pk-seudulla ja kerrostaloasuminen on mulle mieluisin asumismuoto. Tässä on pikkiriikkinen ristiriita, etten sanoisi.

Kaipa nämäkin asiat selviää, tavalla tai toisella. Niin ne asiat on tähänkin mennessä selvinneet.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Nukkumattia odotellessa

Törkkäsin TuVen unille reilu tunti sitten, kerran on jo tarvinnut aktivoitua tästä sohvalta toista lohduttamaan. Nukkumatti on hiekoittanut mun silmät jo, mutta hetken odottelen jos tyttönen rauhoittuisi. Koska mikään -mikään- ei ole niin julmaa kuin nousta ylös justiinsa kun on simahtanut suloiseen uneen.
Nollis vaatii vastauksia kysymyksiin, joten teen työtä käskettyä ja vastaan niihin.

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä?
Illasta aamuun nukkumisesta ilman yhtäkään heräämistä.

2. Millainen oli vuosi 2012?
Rakas ja raskas. Ei mennyt vauvavuosi ihan kuin Strömsössä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois (muutamasta yöstä olisin sen sijaan valmis luopumaan..)

3. Oletko aamu- vai iltaihminen?
Aiemmin olisin sanonut että iltaihminen,  mutta nykyään tuntuu että maailma on helpompi aamuisin? En tiedä johtuuko lapsesta vai onko tässä sopivasti tapahtunut vaan jotain vanhenemista, ei kun siis kypsymistä.

4. Minne haluaisit matkustaa nyt?
Jonnekkin lämpimään ja aurinkoiseen. Mutta ei saa olla liian kuuma tai kostea!

5. Minkä asian tekisit toisin menneisyydessäsi jos voisit?
Nuoruuden pöllöilyjä voisi nollata muutaman, mutta suuret linjat menneisyydestä nykyisyyteen kestää päivänvaloa niin paljon että olkoon.

6. Lempiruoka ja kuka sen valmistaa?
All time favourite on mummovainaan tekemä vihreäkastike, joka muissa piireissä tunnetaan myös tillilihana. Tosin mummo on kasvanut horsmaa jo melkein 15 vuotta että aika on saattanut kullata muistoja? Keittiömestarin tekemä gulassi (kirjoitetaanko se noin? Tarkoitan sitä paprikaista/tomaattista liharuokaa?) on näistä viimeaikoina syödyistä maistunut parhaiten.

7. Miten haluaisit viettää eläkepäivät?
Leppoisasti ja taloudellisesti turvattuna. Niin terveenä että voisin auttaa TuVea hänen lapsiensa hoidossa. Siinä sitten puuhastelisin, syöttäisin salaa pullaa ja jäätelöä kaikkiruokaisille lapsenlapsille, kävisin eläkeläisalennuksella jumpassa, teatterissa ja luuhailisin muiden mumojen kanssa kylillä muuten vaan.

8. Elämäsi eläin?
Sisko otti aikanaan lopetusuhan alla olevan saksanpaimenkoiran hoteisiinsa. Se ei tykännyt miehistä yhtään (saanut turpaansa niiltä) ja vanhempia naisiakin arasteli (syystä tuntematon). Olin silloin jotain 13v, ja tulin koiran kanssa tosi hyvin juttuun. Se oli systerillä melkein 10 vuotta, eli eli noin 16-vuotiaaksi vanhukseksi. (Se muuten kuoli suruun, sen ensteks paraskoirakaveri jouduttiin lopettamaan, ja kolmessa viikossa se täysin terve elämänhaluinen koira masentui täysin ja lopulta vaan lopetti elämisen.) Se koira kuuli kaikki mun salaisuudet ja lohdutti murrosiän myrskyissä seilaavaa teiniä. Sen kuva on edelleen mulla seinällä ja olen kertonut siitä TuVellekin kun ollaan yhdessä katseltu valokuvia (tai no mä oo katsonut ja TuVe tilanteen pakosta hengannut mukana).

9. Sielunmaisemasi?
Maisema missä sielu lepää löytyy vanhempien mökkirannasta, järvenselkää tuijotellessa mieli tasaantuu kummasti. Omaa mieltä taasen taitaa kuvata meri, välillä käy kovakin tuuli murheiden muodossa mutta sitten kun on tyven, on todella rauhallista ja kaunista.

10. Tärkein esine kotonasi?
Öh, totta puhuen varmasti telkkari. Sitä tulee jumitettua ihan liikaa, mutta se tarjoaa sopivasti ajankulua ja muuta ajateltavaa esimerkiksi lapsen unta vahtiessa. Nyt töihinpaluun myötä omat datailut on jääneet, töissä saan taas jumittaa koneella ihan riittävästi.

11. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi?
Elän syödäkseni, kysy vaikka vaa'alta. Systeri tuossa sanoikin että suurin virheeni painonpudotuksen osalta taisi olla hynttyiden yhteen lyöminen Keittiömestarin kanssa. Varsinkaan tuo ei todellakaan ole mikään dieettikokki!


Nyt on melkein koko tän postauksen kirjoittamisen ajan ollut rauhallista, taidan vetäytyä nukkumaan enkä jää pohtimaan uusia kysymyksiä tai haastettavia!

Entäs nyt?

Aamulla ennen kukon pieremää heräsin outoon ääneen. Ääni tuli TuVen huoneesta, mutta se ei ollut itkua tai muuta aiemmin kuultua ähinää. Hetken kuuntelin, ja koska kello oli jo seitsemän, päätin hiipiä tarkastamaan tilanteen.
Löysin TuVen istumasta pinnasängyn nurkasta tyytyväisenä rämpyttämässä sormella huultaan ja pärisemällä samalla. Tää oli muuten jo toinen kerta vastaavaa tälle viikolle.

TuVen ruokavalioon on kokeiltu nyt keskiviikosta lähtien vehnää. Keittiömestari on huolehtinut kokeilun, ja annosmääristä ei mulla ole tietoa. Kuten ei ole muista kuin pienistä iho-oireista, vanhat ihottumat on vähän lehahtaneet, mutta ei niin pahasti kuin selvästi ei sopivaa ruokaa saadessa. Myös poistuma on ollut oikeaa kautta, yhtään pulautusta ei olla siis pongattu, eikä ylimääräisiä nielaisuja. Eikä vaippaihottumaa tai muuta epämääräistä oiretta.
Paitsi. (aina näissä jutuissa on paitsi.)
Eilen ja tänään on päiväunet olleet olemattomat, eilen 45 minuuttia, tänään 20 minuuttia. Eilen illalla päätin olla villi, ja annoin lounaan lisäksi myös illalla mannapuuroa, koko lautasellisen mikä upposi helpommin kuin Titanic. Illalla tyttö nukahti helposti, mutta mikäli jaksoin ruksata muistilappuni kaikki kerrat, yöheräämisiä oli vaatimattomat 10 välillä 20-07. Rauhoittui kyllä aina heti kun sai tutin suuhun ja peiton päälle.

Että tässä nyt vaihteeksi pohdin että mitä tekisi. Jatkaisiko kokeilua vielä tänään illalla (tänään en lounaalla antanut kun lohi+bataatti+mannapuuro kuulostaa jo munkin kulinaarisiin korviin aika funkilta), vai pitäsikö taukoa. Onko nyt vaan joku juttu, että huonouninen tyttö on vielä huonounisempi?

Tuo kasvattaja ylemmän armosta ei ota kantaa, Keittiömestari on siis kipeänä eikä siten voi vastata esimerkiksi kysymykseen miten nukkui perjantaina päikkärit, koska hänen pitää levätä (miehet ja niiden kyky sairastaa kokonaisvaltaisesti). Sillä on torstaista asti jatkunut kuume, hiukan seuranaan yskää. Olisko vauvarokko? Voiko se tarttua aikuiseen?

Vähänkö oli muuten ihanaa perjantaiaamuna pulahtaa altaaseen! Ne kaikki eläkeläispapat ja mummelit muisti mut ja kyseli missä oon ollut vuoden. Ilmeisesti eivät sitten siihen kiinnittäneet huomiota että vuosi sitten vaapuin altaaseen bikineissä (uikkarit ei enää mahtunut) maha pystyssä? Ei oo muuten ikävä niitä aamu-uinnin jälkeisiä tunteja tiineenä, kun sai rampata alvariinsa vessassa.

torstai 10. tammikuuta 2013

O-ou

Tänään kävin lunastamassa kortin firman salille. Ja huomenna herään 5.40 käydäkseni vesijuoksemassa ennen työpäivän aloitusta. Tuli kiire, vaikka suunnittelin että rauahssa aloitan työt ja katson kuinka perheen rytmit ja dynamiikka sallii mun jumppailut (ja ennen kaikkea oma väsymystila). Kummasti tuli potkua harrastuksen aloittamiseen kun työkaveri eilen varovasti onnitteli uudesta raskaudesta. Ou-Jee. Toisaalta, katselin omaa profiiliani ja se kaikki ylimääräinen joka aiemmin oli somasti ympäri kroppaa, näyttää nyt majoittuneen tuohon tissien ja polvien väliin. Näytin omaankin silmään aika tiineeltä. Tosin puolitoista viikkoa töissä on karkoittanut 3 kiloa. Uudenvuodenaattona oli kyllä kaikkien pöhöjen äiti kun itseni punnitsin, mutta säännöllinen ruokarytmi ja vierottuminen keksikaapilta on saanut siis edes nesteet liikkeelle.

Jottei jumppaaminen veisi liikaa tilaa mielestä, aiheuttaa TuVe mulle harmaita hiuksia. Käytiin neuvolassa ylimääräisessä kasvukontrollissa (lääkärin pyynnöstä), eikä tulokset oikein kenenkään mieltä hivelleet. Painoa oli tullut kahdessa ja puolessa kuukaudessa 300grammaa, ja pituutta yksi onneton sentti. Ns tavallisella lapsella tuo olisi kuitattu olankohautuksella, mutta meidän tyttösen jo muutenkin lehmän häntää tavoittelevat "kasvu"käyrät romahti, taas. Neuvolantäti kyllä tsemppasi, että minkäs tilanteelle mahtaa, eihän me tuota huvin vuoksi dieetillä pidetä. Mutta jotain tarttis keksiä. Lähinnä jotain rasvaista ja hiilaripitoista tarvitsisi keksiä. Eilen viimein alkoi vehnä kokeilu joka aiheutti ihottumien lehahtamisen, mutta yö meni semi ok joten kokeilua päätettiin sitkeästi jatkaa ainakin pari päivää. Sitten on suunnitelmissa testata kookos, tai lähinnä kookosrasva tai -öljyksikö sitä enempi kutsutaan?
Saatiin tutulta tukkurilta (Keittiömestarin kontakti, yllättäen) jotain riistapakastetta. Paketissa luki että se olisi kotimaista tarhattua saksanjotain (hirveä, peuraa? en muista enkä jaksa mennä pakastimelle katsomaan). Mietittiin että voisi sopia TuVelle kun poro näyttää sopivan. Mutta porot syö jäkälää. Syökö tuollaiset tarhaeläimet mahdollisesta kotimaisia viljoja? Koska kana, possu ja nauta ei sovi, ilmeisestikin juuri sen takia että syövät viljaa. Keittiömestari oli sitä mieltä että ei ne viljaa syö, muuten siitä lähtisi se itse riistan maku? Voisihan tuota silti kokeilla. Ehkä.

Ensi viikolla jumppaa sitten äiti ja tytär. Neuvolantäti tökkäsi käteen myös fysioterapialähetteen tuon motoriikan kehittymättömyyden vuoksi. Vaikka itse veikkasi turhaksi reissua kun hänenkin mielestä tuo TuVe on sellainen rauhallinen tarkkailija enempi kuin menijä, mutta ohjeistus on tässä vaiheessa lähettää eteenpäin joten niin tehdään.

Kaikesta huolimatta ja juurikin siksi oikein hyvää viikonloppua.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Työelämä vie naista

Työrupeama alkoi neljän päivän putkella, ja tänään olikin sitten ansaittu vapaa. Olo on enemmän ja vähemmän kuin jyrän alle jäänyt, ja kun eilen lähdin töistä oli jo sellainen olo etten melkein vuotta olekaan ollut pois.
Sujuvasti olen väärinkäyttänyt työaikaa ja lueskellut blogeja, mutta edelleen bloggeriin kirjautuminen on blokattu meidän firmassa joten kommentoimaan en ole päässyt. No oikeasti olen kahvitauolla vaan vähän kurkkinut, koska oikea työaika on mennyt ihmettelemiseen että olenko täällä joskus osannut jotain tehdä.

On ollut todella ihanaa olla töissä, tehdä asioita millä on alku ja loppu. Myös se aikuisten ihmisten kanssa juttelu on ollut aika vänkää. Tosin maanantai ja tiistai (jep, napsahti heti päivystys ja sitä myöden töitä uudenvuoden päiväksi) meni vähän huolehtimisen puolelle, kun TuVella piteli sen päälle 39 astetta kuumetta. Tiistai-iltana se lähti omineen laskemaan joten taisi olla vauvarokko. Mutta siirtyi vehnän kokeilu sitten tähän viikonloppuun.

Isällä ja tyttärellä on mennyt viikko putkeen, ja Keittiömestari onkin sitten nyt supernannysta seuraava ylöspäin. Jotenkin tässä neljän päivän aikana olen menettänyt taitoni esimerkiksi ruokkia tuota lasta. Tänäänkin lounasta syöttäessä Keittiömestarin haamu heilui takana ja ja ainakin kahdesti kuulin virkkeen joka alkoi "mä oon tehnyt niin, että...". Tosiaan, mähän olin vaan kymmenen kuukautta vastuussa tuon lapsen hoidosta, ja Keittiömestari on nyt sitten puolen viikon perusteella hoitaa kaiken paremmin kuin minä. Niin ja siis ei siinä syömistilanteessa ollut mitään ongelmaa, suu aukesi kun lusikka läheni ja sitä rataa. En jaksa olla edes katkera tai kiukkuinen, koska arvasin että näin tulee käymään, mutta ajattelin että tämä kaikkien alojen asiantuntija nostaisi päätään vasta useamman viikon päästä.

Aloitettiin Keittiömestarin kanssa karkki, pulla ja muu hyvä lakko nyt ainakin isäkuukauden ajaksi, joka siis kestää loogisesti kuusi viikkoa. Tulee muuten kotonakin juotua kahvia vähemmän kun pullapaketti ei huuda mun nimeä. Töissä on myös perjantaiklubi, missä julkisesti otetaan paino ja mitataan vyötärönympärys. Kaikki (vapaaehtoiset) osallistujat ovat myös asettaneet jonkin tavoitteen itselleen. Nyt pitäisi sitten kehittää se tavoite ensi perjantaiksi, koska mikään muu ei meikäläistä motivoi kuin julkinen nöyryytys!