keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Vielä kerran pojat!

Tulihan se vimppa Jouluperinnekin kuitattua, TuVelle iski hurja yskä ja nuha. Onkohan manausta jos sanon että onneksi ei vaikuttaisi kuumetta nostavan tämä tauti.
Tytöllä riittää virtaa, äiti on vähän väsynyt kun yskää piti valvoa läpi yön ( TuVe ei kyllä itse vissiin kertaakaan herännyt).


Kaikesta huolimatta tämäkin Joulu on lähtenyt käyntiin leppoisasti. TuVe on lähinnä varmistellut ettei meille tule huihukki (joulupukki) katsoessaan telkkaria ja allekirjoittanut on sukeltanut nilkkoja myöden suklaakulhoon.
Vielä siis kerran,
Oikein Rauhallista Joulua kaikille!


tiistai 23. joulukuuta 2014

Koeteltu

Paras joululahja evör.  Minulta löytyy kykyä, taitoa ja koeteltua kansalaistuntoa. Muille kuin viranhaltijoille ei edellinen lause ehkä sanonut mitään, joten kerrottakoon että hain ja sain sen viran, ylennyksen, jonka perään haikailin oikeastaan koko syksyn. Uudet hommat alkaa ensi viikon perjantaina että ei tässä ehdi laakereilla lepäilemään. Nykyisessä työssä lopetan siis viikon päästä keskiviikkona.

Tässä olisi vissiin joku Joulukin juhlittavana? Puolihuolimattomasti olen tässä pitkin joulukuuta lueskellut jouluhypeä eri blogeissa. Jossain ei juoda alkoholia, toisissa ei käy pukki. Toiset kierrättää lahjat kirpparilta ja osa on sitten luottokorttiveloissa hankintojen suhteen. Ja ne ruoat,  kuka syö mitäkin ja pitääkö kattauksen olla sävy sävyä kuusen kanssa?

Vedän tähän lyhyesti yhteen meidän Joulun vieton: Pukki ei käy, TuVe on ilmaissut pelkonsa partaäijää kohtaan toistuvasti. Aattona Jouluruoat on mitä perinteisimmin tarjolla, sisältäen alkoholia, vietään aattoilta mun vanhemmilla. Joulupäivnä onkin sitten kreikkalaisia lihapullia ja muuta mättöä, Keittiksen toiveesta. Hän kokkaillut klassisia joulueväitä jo marraskuusta joten ne hiukan tökkii. Ja mua ne tökkii lähtökohtaisesti muuten. Lahjoja saa TuVe jonkun mielestä liikaa, mutta onhan meillä maalla neliötä joten tavaroita jemmata. Muuten lahjaosasto on aika hillityyä ja ennalta sovittua.


Näillä mennään ja rauhoitutaan pyhien viettoon (mun onkin tarvis vähän suitsia tätä hillitöntä postaustykitystä, hehhheh).

torstai 11. joulukuuta 2014

YskisYskis-KöhKöh

Flunssa, vatsatauti, yskä ja korvatulehdus. Voisi luulla että olen itse aloittanut päiväkodissa tänä syksynä? Joko nuoleskelen liikaa ovenkahvoja tai 5:2 ei sovi allekirjoittaneelle tai sitten on vaan ollut tiukka syksy. Itse uskon viimeiseen vaihtoehtoon sillä ammatti-identiteettikriisi on vaivannut isolla.


Toivottavasti tilanne kohtapuoliin ratkeaa, ensi viikolla olisi nimittäin työhaastattelu. Harmillisesti joulunseutu menee jännätessä kuinka käy, mutta ymmärsin että rekryprosessi olisi selvä kuitenkin vielä tänä vuonna. Vähän jännittää, eka kertaa jouduin tekemään palikkatestin osana työnhakua. Ja sen vastauksetkin saan itse vasta työhaastattelun jälkeen.


Joulukin on kovaa tulossa. Keittis on vielä vailla pakettia, kaikille muille löytyy jotain vaatekaapin pohjalle säilöttynä. Itse pyhien aikataulu on vielä vaiheessa, koska Keittiömestari ei ole vielä varma onko pyhinä töissä. Aattona nyt ainakin mennään vanhemmilleni, mutta jäädäänkö sinne tyttöjen kesken on vielä auki.


Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on viikonlopun vietto joulumarkkinoilla, sitten pitäisi Luciaakin bongailla ja sunnuntaina lähteä ystävän kansa syömään&teatteriin.
Ja ennenkaikkea pitäisi päästä eroon tästä julmetusta yskästä!

maanantai 24. marraskuuta 2014

viisi vuotta eikä suotta

TuVe kokkailee leikkimökissä sillä aikaa kun teen lumitöitä pihalla. Hetken päästä kajahtaa heleästi ovelta 'Uukaa!' (Ruokaa ts. syömään).
Lampsin kuuliaisesti leikkimökkiin ja ahtaudun jakkaralle istumaan valmiiksi katettuun pöytään.
TuVe lykkää ensimmäistä kippoa: 'Huvaa kalaa' eli hyvää kalaa. Syön kiltisti eteeni lautaselle asetetun lumikakkaran.
Kysyn mitä toisella lautasella on, harjaantumattoman silmään se näyttää kaarnalta. 'Leipää!'. No selvähän se.
Tarkistan vielä kattilan sisällön, voisi luulla hiekaksi. 'Iisiä!' riisiä siis, of course.

Syön hyvällä ruokahalulla eteeni asetetun appeen, TuVekin syö.
Keskelle kattausta on asetettu isohko kivi, epäilen sitä ehkä kakuksi. TuVe meinaan auttoi isäänsä leipomaan mulle synttärikakun. Mutta varmistan vielä pääkokilta asian. Vastaus tulee empimättä: 'Kivi!!'

Jepjep.

Työ vie naista eikä ikääntyminenkään helpota.
Ja kelatkaa, blogi on jo yli viisi vuotta vanha! Vaikka nykyinen tahti ei päätä huimaa, on blogini jo aika iäkäs. On ollut sinkkuilua, deittailua, oikeesti kovaa treeniä ja laihtumista, parisuhdetta, keskenmenoa, yhteenmuuttoa, raskautta, vauvailua, allergiasuota, muuttoa maalle ja rytinällä työelämään paluuta. Huhhuh.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Eräänä päivänä

Kevyellä jumpalla kohti pikkujouluja, painoa kerrytetty viime viikolla 4 kiloa, kiitos kaiken maailman paltsupullien ja laiskan liikunnan. Kävin vain vesijumpassa ja vähän kävelemässä koska epäilin tukehtuvani edelleen.
En tukehtunut, joten huomenna salille.
Kiva olisi saada uudestaan ne neljä kiloa pois, perjantaina olisi pikkujoulut ja tarkoitus ahtaa iysensä pikkumustaan. Mahtuu näillä kiloilla kyllä, mutta huvikseni kokeilin vatsataudin jälkimainingeissa ja silloin se istui paremmin. Noh, kilo on ehkä realistista saada pois, en kuitenkaan ajatellut ruveta nutraamaan viikoksi tai muuta höpöjä vain näyttääkseni hyvältä pari tuntia.
Aloitan siis taas viiskakkosen josta taukoilin nelisen viikkoa.

Isänpäivä meni ihmetellessä, Keittiksellä kipuilee hammas joten kermakakkuja ei pahemmin syöty. Tai siis allekirjoittanut söi kyllä, kun käytiin TuVen kanssa juhlistamassa omaa isääni. Keittis on juhlinut  väkivaltaviihteen parissa keskenään (ts katsoi jotain älytöntä mäiskeleffaa), ja kaikki ovat nauttineet päivästä.

Ammatillista kriisiä pukkaa taas, johan tässä olikin vissiin pari kuukautta rauha maassa siinä tilanteessa.  Annoin itselleni loppuvuoden aikaa ratkaista tilanne kunnolla, vie energiaa ihan hirveästi tällainen vatulointi!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Parempaa kuin viiskaks

Paino on pudonnut sitten viime näkemän kuutisen kiloa. Jep.
Alkujaan TuVe toi päiväkodista sateenkaariflunssan. Ei mitään ennakkoluulo-hommia, vaan taudin joka mukana nenästä valuu sateenkaaren väreissä tavaraa. Sininen oli ehkä ainut joka puuttui?
Tietysti se tarttui allekirjoittaneeseen. Yskä oli hirmuinen, niin paha etten voinut kuvitellakaan syöväni esmers leipää, koska pelkäsin tukehtuvani. Kas, muutama kilo tippui mukavasti niin kun höttöhiilarit jäi välistä (ja se vähäinenkin turvotus lihaksista hävisi..).
Tottakai yli kolmekymppinen nainen saa flunssan jälkitaudiksi korvatulehduksen, elämäni toisen sellaisen. Ja siihen sain lääkkeeksi tujun antibiootin mikä sai kaiken maistumaan ihan kamalalta, taas tippui muutama kilo.
Yskä riivaa edelleen, mutta kaiken kliimaksina sitten päätin halloween-henkeen kehittää vatsataudin.
On kuulkaas venäläistä rulettia täydellä lippaalla kärsiä yskästä ja vatsataudista samaan aikaan...
Mutta se karisti vielä pari kiloa.

Onpahan varsinainen tyhjä taulu näin marraskuun alun kunniaksi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

No sanoi ruuhkaton kakunsyöjä

Tällä viikolla tuli paastottua vain kerran. Hyvää vauhtia paastosin torstainakin, mutta sitten eteen tuli työkaverin ite tekemää Daimkakkua ja se oli siinä sitten. Hetken punnitsin päässäni että jätän kakun väliitn, mutta mieliteko nousi niin suureksi että sorruin kakkuun enkä jaksanut enää tällä viikolla paastoa uudelleen yrittää.

Kiinnitin tänään yhteen omaan puhemaneeriini huomioita. Sanon TuVelle todella usein "no". En siis ei lontooksi, vaan täytteeksi. Esimerkiksi "no onpa hieno piirustus", "no tuleppas nyt", "no oliko kiva päivä hoidossa?" ja niin edelleen. En ainakaan tietoisesti matki ketään, enkä tiedä mistä moinen on puheeseeni tarttunut. No, ehkä se menee ohi. Ei taas...

Seurasin toisella silmällä menneellä viikolla ainakin osassa blogeissa kuohuttanutta ruuhkavuosin uuvuttamat äidit- keskustelua ja mietin omaa kuviota.
Okei, meillä on vaan yksi lapsi ja asutaan maalla joten radikaalia harrastuskuviota ei ole mahdollista saada, ja TuVe on vähän pieni harrastamaankin.
Mutta en kyllä koe olevani ihan hirveän uupunut arjen pyöritykseen vaikka viikot kuluvatkin aika päiväni murmelina tyyppisesti. Lähinnä turhauttaa että viikot kuluvat ja tukka kasvaa, mutta uskon silti antavani äitinä ja työntekijänä ihan yhtä paljon kuin aikana ennen TuVea.

Itse palasin työelämään TuVen ollessa 10 kuukautta vanha. Alkuun Keittis piti isyysvapaita ja sitten siirryin tekemään puolikasta työaikaa ja vuorotöitä niin, että vanhmpani paikkasit lapsenhoidossa ne päivät jolloin oltiin Keittiksen kanssa töissä. Keittis jäi hoitovapaalle kahdeksi kuukaudeksi että saatiin rempattua ja muutetua tänne landelle, ja että TuVe pääsi aloittamaan kunnan hoidossa puolitoista vuotiaana ja vasta kun päiväkodin kantahenkilökunta oli palannut lomilta.
TuVesta johtuvat poissaolot töistä on meillä mennyt aika tasan niin, että kesken päivän haut olen minä hoitanut (koska olen ollut fyysisesti lähempänä ja Keittis ei aina töissä ole puhelimella tavoitettavissa kovinkaan helposti), mutta Keittis on sitten jäänyt toipilaan kanssa kotiin. Toisaalta ennalta tiedetyt poissaolot, kuten viime syksyinen korvien putkitus ja päiväkodin kehityspäivät jolloin omahoitoa on toivottu on sitten meikäläisen heiniä.
Ollaan Keittiksen kanssa melko samanpalkkaisisissa töissä, mutta itse olen suurilta osin korvattavissa oleva työntekijä työnantajan silmissä.
Aina ollaan tilanekohtaisesti pähkitty kumpi jää kotiin, mutta Keittis melkein ilmoittautuu vapaaehtoisesti kotiin jäämään. En lähde spekuloimaan kumpi jäntä motivoi enemmän, lapsen hoito vai poissaolo mahdollisuus työpaikalta.
Miten tämä avautuminen liittyi mihinkään? En tiedä, mutta tulipahan vaan mieleeni.

Ps. mitens toi otsikko :)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Höpsistä pönttöön

Olin Jouni Hynysen kanssa teatterissa. Eikä tämä ole uni. Tosin mun ja Hynysen välissä oli oli useampi penkkirivi, ja hän taisi olla kannustamassa nykyistä emäntäänsä joka esiintyi.

Olin TuVen kanssa leikkipuistossa, TuVe bongasi maasta roskan ja tietysti kysyi että mikä se on. Vastasin olevan roska. Ennenkuin ehdin sen kummemmin ajatella tai reagoida, oli tyttöseni napannut roskan käteen ja kysyi missä roskis. Hiukan hämmentyneeni nyökkäsin portille missä roskis sijaitsi. TuVe otti ja kiikutti roskan roskiin, ja poimi vielä roskiksen ohi tippuneen paperinkin oikeaan osoitteeseen.

Tunsin itseni aika noloksi. Toki itsekin korjaan omat roskani ja pihatien pientareelta muidenkin jätteet roskiin, mutta näemmä olen tämän(kin) asian jättänyt päiväkodin huoleksi opettaa. No, parempi niin  että joku tajuaa opettaa, itse en taida uskoa tytön potentiaalia uusien asioiden oppimiseen.

Paino on tipahtanut taas n puolisen kiloa alaspäin, pienen suolapähkinätankkauksen jälkeenkin.
Taas on tankkausta tiedossa,  huomenna pitäisi treffata sisko ja kaveri syöpöttelyn merkeissä jossain ravintolassa.
Jumppaa on kertynyt mukavasti, urheilukertoja on tällä viikolla kolme. Sunnuntaille saattaa tulla vielä yksi lisää jos huomiselta shoppailu-juoruilu-syöpöttely hommista tokenen.

perjantai 19. syyskuuta 2014

PlusMiinus

Tällä viikolla on paastottu taas menestykselle.  Syöpöttelin patukoilla ja sopilla kumpanakin päivänä 550kcal täyteen. Hyvältä ne ei maistuneet, pitäisi tsempata ja miettiä oikeita ruokia.
Paino humahti 1,5 kiloa alaspäin viikossa. Tänään olen syönyt sekä suolapähkinöitä että pizzaa, joten eiköhän ne kilot löydy nesteenä kropasta huomenna.
No, tämä on tätä mun elämää, välillä nousee ja välillä laskee.

Annoin TuVelle tänään kolmasosan porkkanasta. Ihan yllättäen mutta en pyytämättä. Tai pilkoin porkkanaa ja TuVe kysyi mitä teen. Kerroin pilkkovani porkkanaa, jolloin TuVe sanoi haluavansa akkanaa. Tulkitsin akkanan porkkanaksi ja tosiaan annoin ykskaks yllättäen palasen syötäväksi.
Palanen hävisi kitusiin alle aikayksikön, ja lisää pyydettiin. Siihen en suostunut, mielessä oli turhan tuoreessa muistossa se kalkkuna-gate. Vielä ei ole oireita näkynyt, elämme siis toivossa.
Ostin myös sikakallista gluteiinitonta tattaripastaa, ei olisi aina lisukkeena pelkkää bataattisettiä.

Tavoittelen töissä taas ehkä kuuta taivaalta. Ja se tuntuu hyvältä. Ja fyysisesti pahalta. Käsiin on pamahtanut jälleen hurjana atooppinen ihottuma, nytkin on neljä laastaria käsissä estämässä raapimista ja koska olen kuitenkin raapinut ihottumia estää laastarit sotkemasta paikkoja.
Käsi-ihottuma puhkeaa stressistä, naama ja taipeet reagoi allergiaan.
Sinänsä kiva ettei naama kuki pahemmin, mutta työkseni tapaan uusia ihmisiä ja kättelen niitä on vähän kornia olla joka sormi teipattuna tai vaihtoehtoisesti vereslihalla.
Viikonloopuna vaan stressivapaita ajatuksia ja suolavesihauteita niin hyvä tulee.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mikä toi ääni on?

Tai vaihtoehtoisesti; mikä toi on? Tai Keittiksen suosikki; mitä teet?
Viimeisin on taattua TuVen omahoitajaa päiväkodista, TuVe painottaa äänteitäkin ihan samalla tavalla kuin hoitajansa. Pelottaa, aletaan olemaan viimeistään sen äärellä että pitää harkita sanomisiaan. Ja kohta myöskin tekemisiään. Koska meillä asuu alle metrinen tallentava nauhuri mikä mihin tuntuu tarttuvan kaikki.

Kävin eilen salilla, kipeät paikat saavutettu suunnitelman mukaan. Tänään olen muistanut syödä vain sovitut 500 kilokaloria, mauttamon mikrokeiton muodossa, rahkana ja riisikakkuina. Yllättävän paljon saa syötyä tuohonkin määrään kun oikein yrittää.

Työkuvioista päätin jutella nykyisen väistyvän esimieheni kanssa. Ja tulin sellaiseen lopputulemaan että hyvä kai tästäkin tulee kunhan jaksaa vain nyt hengittää ja odottaa että pahin turbulenssi hellittää.
Ja sitten jos oikein pahalta tuntuu niin täytyy vain nostaa kytkintä. Mutta kävin siis hyvän keskustelun ja nyt tuntuu hyvältä ajatukselta taas herätä aamuisin töihin.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

JeeJee

Meillä asuu kotona tsemppari. Pesin käsiäni kala-allergikkona tarjottuani lohta TuVelle ja suoriuduttuani tästä haasteesta TuVe taputti käsiään ja kannusti vielä sanomalla hyvä äiti! Eilen imuroituani pikaisesti kämpän kuului imutinta kaappiin lykätessäni kannustava Jee-huuto ja jälleen taputus.
Tunnen siis olevani harvinaisen reipas ja taitava kun suoriudun näistä arjen haasteista.

Työelämän haasreet onkin kinkkisempi juttu; nykyinen työ ja vuoden sisään neljäs "tilapäisratkaisu" alkaa haisemaan jo aika pysyvältä ratkaisulta.
Vaihtoehtoja on kaksi, äänestää jaloillaan ja vaihtaa lafkaa kaikkinensa, tai sitten purra huulta ja odottaa hetki nykyisen turbulenssin tasaantumista ja hakea sisäisellä siirrolla paikkaa joka on viidakkohuhun mukaan tulossa hakuun vielä tämän vuoden puolella.  Ja johon mulla olisi saumojakin sekä se saattaisi olla ihan jepulishomma.

Tää on niin tätä. Syksy on alkanut turboahdetusti kuten aina, ja mä haluisin jumpata enemmän ja blogata enemmän. Itsestähän nuo kummatkin on kiinni, joten jumpat pyörähtää käyntii  alkavalla viikolla ja tablettiin ansensin vihdoin kahdeksan kuukauden tökkivän käytön jälkeen toimivamman selaimen. Että mahdollisuuksia olisi.

Haluaisin kokeilla myös sitä 5:2 dieettiä, suunnittelin sitä viime keväänä mutta unohdin aloittaa. Oikeasti. Söin vaan iliisesti joka päivä ja iltaisin sitten muistelin että piti vissiin syödä vähemmän. Pöljä ja ahne mikä pöljä ja ahne.
Jotta nyt edes pääsisin kokeiluvaiheeseen pitäisi valita ne vähäkaloriset päivät. Maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina on sali ja/tai jumppapäivät. Torstaina olisi vesijumppa. Perjantaisin töissä on perjantaipullapäivä mistä haluaisin nautti koska se on ainut asia mistä töissä tällä hetkellä nautin. Sunnuntaisin Keitttis yleensä kokkailee vähän parempaa ruokaa josta myöski haluaisin nauttia.
Eli kuka on  mun kanssa samaa mieltä että loogiset päivät olisi tiistai ja torstai? Torstain 45 min kestävä vesijumppa alkaa tulevalla viikolla, sittenpähän näen kuinka nääntynyt olen jos en kunnolla tankkaa.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Unen näin

Näin siis unta, olin TuVen kanssa Lintsillä. Etsittiin possujunaa, joka löytyi messuhallista. Possujunan vieressä oli joku uskonnollinen kauppa (?). Omaa vuoroa odotellessa meitä lähestyi sangen aktiivisesti uskontofeissari; tyrkytti kaikennäköistä lippua ja lappua ja halusi että mietin jotain kiirastuliasioita. Unessani olin kuitenkin pöyristynein siitä, että kukaan ei ollut blogannut tästä! Siis siitä että iloinen possujuna kokemus oli pilattu moisella propagandalla.


Ja sitten heräsin. Ei varmaan kannattaisi lukea blogeja juuri ennenkuin nukahtaa..


Nojoo, se siitä.
TuVen kalkkunakokeilu päättyi viiden tunnin kaarioksenteluun. Että ei tainnut sopia. Ja itse sain kokemuksesta taas sellaiset traumat että seuraavaan puoleen vuoteen en taas mitään uskalla kokeilla. Onneksi ei ole pakko.


Näillä mennään taas seuraavaan kertaan.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pohjoista viljaa

Olenko kertonut että TuVen ruokavalio on laajentunut kotimaisilla peltotuotteilla? Kaura, ohra ja ruis on ruokavaliossa. Hiukan tuntuu että toistan itseäni, mutta suotakoon se allekirjoittaneelle.
TuVe voi syödä myös vesimelonia ja päärynää, vähänkö siistiä. Ja nyt ollaan kokeiltu viikko ksylitolpastilleja kun löyyi sellainen päärynäaromilla. On niitä banaaniaromillakin, mutta niissä on myös kaikkea shaibaa seassa joka ei TuVelle käy.
Eli nyt on korkattu ekat karkit, kyllä hammashoito kiittää kun tyttö on lähes kaksi ja puoli vuotias ja nyt vasta päässyt makeiden makujen maailmaan, ja nekin tosiaan on ksylitolia. Ehkäpä tytön onni, nimimerkillä herkkubebat vanhemmat.

Tänään lykkäsin riisiohrabataattimössön sekaan kalkkunaa, ans kattoo sopiiko se. Itsehän nautin terveellisen lounaan pikaruokaravintolassa. Ei se meidän allergialääkäri väärässä ole kun sanoi että nämä rankasti rajoitteiset syövät yleensä monipuolisemmin ja tasapainoisemmin kuin ns. terveet kun tulee mietittyä että ruokavalio on mahdollisimman monipuolinen. Jos tuo olisi kaikkisyöpä niin aika pitkälle eläisi pastalla ja jauhelihalla kuten vanhempansa.

Itselläni on käsillä taas ensimmäisen maailman ongelmista suurin; pitäisi valita jumpat syksylle. Löysin tarjonnasta vesijumppaa ok aikataululla, mutta pelkään sen olevan aika mummopainotteista? Viime kauden lempparivetäjäni loistaa poissaolollaan, täytyy ottaa hyppy tuntemattomaan ja valita uusi ohjaaja.  Hiukan kuumottelisi ottaa venyttelytunti, siitä kun itse luistan aina kuin mahdollista. Sitten varmaan joku perus sykkeennostojumppa tasapainottamaan salia. Alkaa taas viikosta päivät loppumaan...

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

3 tuhatta kertaa kaksi

Kryptisen otsikon takana piilee ajetut kilometrit sekä luetut kaunokirjallisuuden sivut lomanaikana. Joka loppuu tähän viikkoon, by-hyy.

Eka lomaviikko oli vähän sateinen, joten mitä tekee kaksi suht tyhjätaskuista aikuista? Shoppailee autoja, tietty. Ja tasapuolisuuden vuoksi kumpikin osti uuden auton, siis Keittis ja minä. Omani sain melkein heti, Keittis odottelee vielä omaansa.
Enihau, kävin vielä vanhalla autolla TuVen kanssa pyörähtämässä Pohjanmaalla kaveria katsomassa,  samalla tuli kuunneltua Provinssia.
TuVe löysi itselleen uuden idolin, kaverin 8 kuukautta vanhemman tytön. Nytkin jos TuVelta kysyy kuka tulee ovikellon soidessa, hän vastaa että kaverin muksu (no hänen nimellä tietty), sama pätee myös jos sanon että lähdetään, jatkaa tyttö toivekkaasti taas uuden kaverinsa nimellä... Liikkistä.

Sitten käytiin siellä anopilassa, tyydyn referoimaan ainoastaan että mökki oli mukava ja paljon oli poroja. Ei vaines, ihan jees reissu, TuVe ja isovanhemmat vietti hyvää aikaa yhdessä.
Käytiin myös mökillä hellittävänä tyttöjen kesken, Keittis jäi pitämään taloa pystyssä. Säät suosi ja TuVesta oli lystiä heilutella varpaita vedessä laiturilla istuen. Huolestuneille tiedoksi että pelastusliivit oli varuiksi yllä.

Noista reissuista kertyikin sitten se kolmisen tuhatta kilometriä autossa.
Anoppila ja mökkireissu takasi runsaasti lukurauhaa, joten Rouvat Pancol ja Läckberg ovat viihdyttäneet meikäläistä tuotannoillaan.

Kirjoittelen tätä porukoiden luona Helsingissä. Porukat ovat mökillä, TuVe ja Keittis kotona. Tulin päivällä, hain kaverin kyytiin ja vietettiin rento päivä vanhoissa maisemissa, iltakahville päädyin siskon luo. Ihana oli istua siellä rauhassa; yleensä TuVe ja systerin kaksi sakemannia järjestävät kolmistaan melko paljon ohjelmaa.
Syön iltapalaksi kylmää lihapiirakkaa, juon kokista ja katson rauhassa telkkua. Huomenna on kaveritärskyt kuumassa keskustassa ja illaksi sitten kotiin.
Pieni irtiotto perheestä tuli tälle äidille tarpeeseen.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

LLLL....

...OMAA!!!
Ei haittaa vaikka vettä sataa kaatamalla ja asteita on alle 12. Pääasia on että ei tarvi töihin mennä.

Viikon päästä kutsuu Lappi. Jos sade sitä ennen loppuu, käydään kotieläinpuistossa. Ja sitten hain kirjastosta kassillisen kirjoja luettavaksi, että eiköhän nämä päivät tässä ihan hyvin kulu?

Kerroinko jo että loma alkoi?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Muutama huomio

Näin unta että Nollis postasi jotain saksista (en siis enää muista tarkemmin että mitä), mutta päätin auttaa naista mäessä ja poiketa viemään meillä olevat apuvälinesakset (jollaiset meiltä löytyy oikeastikin, don't ask why). Ja poikkesin sitten kävellen Nollikselle joka asui pienessä paritalossa ja tunnisti mut heti. Pohdin kyllä loogisesti matkalla että mitenköhän tässä käy kun ei livenä tunneta.. Mutta vein sakset, asunto oli pelkällä valkoisella sisustettu ja Nollis tarjosi päiväkahvit ja oli ikionnellinen saksista.

Pitääkö yle jotenkin tyhminä lapsia? Meinaan kun ennen ja jälkeen Pikku Kakkosen tulee ihan samat lastenohjelmamainokset päivästä ja viikosta toiseen?
Muuten kyllä respektiä sitä laitosta suuntaan, sanoivat paremmat kasvattajat mitä tahansa mutta tunti töiden jälkeen arkisin ja viikonloppuaamuisin on aika luksusta olla rauhassa kun hyvät lastenohjelmat pyörivät ja itse voi keskittyä koomailuun.

Pääsykoe tulokset saapuivat, sain pisteitä enemmän kuin pessimistinä odotin mutta en riittävästi sisäänpääsyn. Nyt on takki aika tyhjä. Vaikka en varsinaisesti uskonutkaan pääseväni, mutta varsinkin postissa saapunut musta valkoisella sai aikaan pienet vessassa itkun tihrustamiset.

Miksi vessassa kuulen teidän kysyvän? TuVe on saavuttanut jonkin yliempaattisuuden vaiheen ja panikoi jos mä itken, tai ainakin kerran tuntui säikähtävän kun itkeä tihrustin väsymystä ja ketutusta sohvan nurkassa. Ja toisen epätoivo oli niin paljon suurempi kuin omani, joten päätin olla taas stoalainen ja kätkeä tunteeni. Tuleepahan kasvatettua ainakin tunteeton perusjuntti jos ei muuta. Paitsi että kun päiväkotilaiset oli vierailleet viime viikolla kylän juhannustorilla kuuntelemassa livemusiikkia, oli TuVe ottanut työkseen halata kaikki aikuiset läpi. Siis päivökodin tutut hoitajat ja muutamat muut paikalle ilmaantuneet paikalliset. Vaikka tuttujahan ne melkein kaikki on, naamasta ainakin.

Enää neljä työpäivää. Vaikka siinäkin meinaa olla neljä liikaa.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Omistusmuotoja rahasta

Keittis on liekeissä ongelman ratkaisun suhteen.. Ensin se keksi vuokrata mökin, ja nyt kuinka tasataan meidän tilit. KM on tyyppiä raha palaa taskuissa, ja minä taas pyrin sitä jemmaamaan käärinliinoihin tungettavaksi. Tämähän luonnollisesti luo pientä kitkaa, kun Keittis shoppailee tilipäivänään ja meikäläinen kyttää punaisen lapun tarjouksia joka päivä.  Joten näppäränä poikana hän keksi, että maksaa meidän laskut, ja osuutensa lainasta allekirjoittaneelle. Näin ollen rahaa jää tasan bensaan ja ehkä tikkariin. Ja meikäläinen istuu sitten possun päällä ja hallinnoi rahatilannetta noin muuten. Katsotaan näin kesän yli, ja jos ollaan plussalla ja tyytyväisiä jatketaan syksykin näin. Uskon kyllä että ollaan useampi satanen plussalla, vaikka välissä on lomareissukin. Ja mahtavintahan tässä on, että ajatus lähti Keittikseltä itseltään.

Mahtavaa on kuunnella TuVen juttuja. Huomasin tänään että omistussuhteet alkaa saamaan uuden muodon. Vielä muutama viikko sitten kaikki oli "MUN" hyvin yksinkertaisesti. Viikonloppuna mun rapeaa ranskatarta osoiteltiin ja kuului "mun äitin auto". Jos on paljon asiaa tai kiire muuten vaan, voi tuon omistusmuodon sitoa seuraavaan sanaan. Esimerkiksi meppa on loogisesti mun heppa. Logiikka verbalistiikassa on välillä hyvin mystistä muutenkin, muumimammalle ja kaikille naisille on yhteinen sana. Nuoret tytöt ja lapset onkin sitten vauvoja.
Ihana tunne kun päivä päivältä tulee helpommaksi tajuta toisen aivoituksia kun kaikkea ei tarvitse elekielestä tulkita!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hmm. Mulla oli vissiin joku blogikin?
Toukokuu meni nenä kirjassa, ja sitten palautuessa siitä että nenä oli kirjassa.
Pääsykokeiden anti? Noh, sanotaanko näin että käteen jäi stalkkaus kokemus yhdestä bloggarista... Istuin autossa juomassa kahvia ja kokoamassa ajatuksia kun erään lukemani blogin kirjoittaja purjehti ohitseni. En ruvennut huuruisesta autosta mitään huutelemaan, tilanne oli kaikin puolin niin absurdi kun tajusin että tiedän kuka tuo tyyppi on vaikken häntä tunnekaan... Vähän niinkuin enti vanhaan olisi Arvi Lind vastaan kävellyt (tämäkin on muuten tapahtunut).
Mutta pääsykokeiden tuloksia en siis henkeäni pidätellen odota. Kyllä mä jotain osasin vastata, mutta veikkaan että en ihan niin hyvin kuin olisi ollut tarvis. Pääsykokeisiin osallistujista pääsee sisään n. kymmenen prosenttia, että mutulla ei pitkälle mennä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Ollaan nyt asuttu täällä pöndellä vuosi. Raskas vuosi, raskaampi kuin odotin. Mutta leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä,  eiköhän tästä allikosta jo kohta nousta. Ja kesällä on onneksi kaikki niin paljon helpompaa. Pyöröovistakin voi varmasti hiihtää kun aurinko paistaa täpöllä.

Kolme viikkoa kesälomaan. Jotain kotimaan matkailua tarvis suorittaa ja pohjoisessa käydä TuVelle poroja näyttämässä, mutta muuten on aika letkeät suunnitelmat loman suhteen. Eikä se anoppilassakaan käynti varmaan ihan tuskaa ole, vuokrattiin nimittäin mökki niin saadaan molemmin puolin vetää henkeä välillä. Mökiltä on anoppilaan noin 10 kilsaa, joten aikaa ei mene matkustamiseen kuitenkaan. Ja mökki on perusvarusteltu, sähköt, kodinkoneet, sisävessat löytyy. Ja erikseen mainittu  matala hiekkaranta, toivottavasti on kuumia päiviä että päästään TuVen kanssa polskimaan. Toki anoppi otti nokkiinsa kun heidän kortteeri ei kelpaa, mutta halutaan olla siellä mahd pitkään (eli viikko)ja näin se on ainoa mahdollisuus. Siis niin että kukaan ei kurista toista viikon aikana.  Mähän siis itsehän olen kuin herran enkeli, mutta Keittiksellä keittää vanhempiensa kanssa. Ja sen idea tää mökkikin oli.

Ajattelin lähteä tästä lenkille kun TuVe nukkuu ja ilma on vihdoin niin viileä että jitain jaksaa tehdä. On ollut muuten mukavan hektinen kevät, paino tippui sen kymppi kilon melkein itsestään. No toki lenkkeilin ja saleilin, mutten ole nähnyt nälkää. Jos saisi ajatuksella vielä vaikka vitosen pois niin olisin tyytyväinen.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vähän meinaa ahdistaa

Yhngh. Olisi ne pääsykokeet ihan nurkan takana. Vähän puskee ahdistusta pintaan. Vähän on alakanttiin jos Keittikseltä kysytään, mutta kukas sitä nyt kuuntelisi.En osaa mitään, en ymmärrä mitään ja kaiken huipuksi en varmasti edes löydä oikeaan osoitteeseen pääsykoepäivänä. Normimeininki siis.

Ketuttaa myös kaikki muu, veikkaan että TuVe ristireagoi, mystiset levottomuudet ja nieleskelyt on nyt jatkuneet kolmatta viikkoa ilman selitystä, eli ruokakokeiluja.

Suunnittelen myös yöllisiä nauhoituksia tai desibelimittarin lainaa. 4vuotta siihen meni, nyt on alkanut ärsyttää Keittiksen kuorsaus. Toki hälläkin on vuosituhannen pahin allerginen nuha, mutta silti.
Enkä jaksa kaikkia öitä potkien viettää, joten ole siirtynyt nukkumaan koiranunta sohvalle. Toisaalta, yöaika on ainut hetki kun saan rauhassa lukea kokeisiin joten tuleepa tehtyä jotain hyödyllistäkin kun ei nukuttua saa.

Tämäkin postaus on tällainen nonsense sen takia että saan nollattua pään kahden pääsykoekirjan välissä. Nettikin kaatuu koko ajan. Ai miten niin stressi purkautuu vatutuksena?



maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ha-ha

Veela haastoi ja minähän tottelen. Kyllä tämä aina pääsykokeisiin luvun voittaa.

Haasteen säännöt:

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen

1. Mitä aiot tehdä isona?
Kovasti olisi tuo maisterointi mieleen, mutta jos jatkan näin kirjojen välttelyä niin toiveeksi jää.

2. Jatka lausetta; jos olisin rohkeampi, niin...
No en ainakaan pelkäisi korkeita paikkoja. Uskaltaisin ehkä myöntää että tää maalle muutto ei ollut se ideoista paras. Mutta koska en ole ihan niin rohkea, sanon vaan että voisin asua mielelläni jossain muuallakin,  ehkä.

3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Lehmänpaskan haju! TuVen oireilu ruokakokeiluiden jälkeen. Se vaan ottaa vieläkin koville kun joutuu toiselle kipua tuottamaan vaikka yrittää vaan ohjeiden mukaan mennä (terkkuja vaan sinne allergiaohjelman puoleen)

4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Capoeiraa! Parkouria! Ja näitä ei tarvinnut edes miettiä.

5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi muuttunut tästä iän myötä?
Ottaisin, nostaisin luomia niin että silmät näkyy kun kulmat roikkuu nyt jo tiellä.
Aikaisemmin näin isorintaisena mietin että kuka hullu haluaa silarit, mutta sittemmin olen tullut siihen tulokseen että kukin tavallaan, ja kaikilla on ne omat aitansa jonka takana ruoho vaikuttaisi olevan vihreämpää.

6. Mikä laulu on viimeaikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein vaivana ja korvamatona?
Olivian tunnari (se possuohjelma Pikku Kakkosessa, aaargh).
Iänikuisin korvamato on varmasti Kummelista tuttu Munasillaan (munasillaan, kohta kaikki on munasillaan... no niin, nyt se soi taas mun päässä...)

7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
uusi läppäri,  vanha laukesi tammikuussa ja olen kituuttanut tabletilla. Tällä on tosi ankea kirjoittaa..

8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Onhan noista jo täälläkin jauhettu. Haluasin oppia myös entisöimään huonekaluja, lasketaanko se?

9. Kaikkein tärkein arvosi, ja miksi?
Sisäinen rauha. Jonka yleensä tavoittaa vasta kuin henkinen ja taloudeölinen puoli on elämässä balanssissa, toisin sanoen haiskahtaa vähän utopialta. Rakkaus, mielenrauha terveys.

10. Riitätkö itsellesi?
Onhan tässä yli 10 kiloa vielä ekstraa, luulisi riittävän, hah.
Yleensä riitän, lapsi tuo esiin riittämättömyyden tunteita suuntaan jos toiseen.

11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Neulominen. Duploilla rakentelu ja värityskirjan väritys on myös yllättävän terapeuttista.

En vaan kykene haastamaan ketään, blogistelen niin harvoin etten edes kehtaa :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kiikaatyttö ja pääsiäispupun kosto

Olihan kiirastulinen torstai ja pitkäperjantain aamuyön puoli tuntui myös todella pitkältä. Ai miksikö? No todettiin että TuVen edellisestä maitoaltistuksesta on jo melkein puoli vuotta aikaa. Toiveet oli korkealla kun tyttö eka kertaa suostui syömään raejuustoa, ja pyysi sitä jopa lisää. Söi siis eilen päivällä puolitoista teelusikallista. Aikaisemmin ei ole raejuusto maistunut, ja piilotettuna ruokaankin hän on koko evään jättänyt syömättä.

No illan mittaan alkoi posket punoittaa ja virkayskä. Nukahtaminen oli tunnin työn takana ja siitä alkoikin rumba. Itkua, hiljaista valitusta, suoraa huutoa ja pipin kiljumista johonkin puoli kuuteen asti aamulla. Posket helottaa edelleen, ja kyynärtaipeet, takareidet ja nilkat on revitty rikki. Maallikkona voisin sanoa että taitaa olla edelleen maidolle allerginen. Ens viikolla testataan soijaa, melkein jännittää.

Pihakeinut pitäisi kieltää lailla. Tai ainakin pitäisi siirtää tuo meidän keinu, se kun tönöttää tuossa oven pielessä niin ettei talosta pääse poistumaan ohittamatta keinua. Eikä palaamaan. Ja TuVen mielestä keinut on ehkä parasta ikinä. Kun kaarretaan autolla pihaan, alkaa takapenkillä sellainen voimistuva "kiikaa-kiikaa"mantra. Ja joka välissä pitää päästä keinun kyytiin. Nykyään ollaan siis usein myöhässä, kun en muista tuota keinutaukoa laskea aikatauluihin. Ja puistossa tytöllä selvästi menee itseensä hermo kun ei osaa päättää haluaako tavalliseen keinuun vai niihin sellaiseen isossa vieterissä oleviin.

Tänään ollaankin sitten keinuttu koko rahan edestä. Keittis on paloitellut purettua aitaa, ja me tytöt kierrettiin tämän kunnan leikkipuistot läpi. Kuulostaa isommalta urakalta kuin onkaan, niitä puistoja on tasan kaksi. Pihakeinussakin ollaan käyty kolmesti keinumassa. Ei ole tyttöä vaivannut allergiaoireet enää muutenkuin satunnaisena kutinana, onneksi.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Oodi julkiselle terveydenhuollolle

Viime yö meni ulko-ovella rampatessa, tytöllä oli kurkunpää vähän väliä niin tukossa että oli pakko sitä käydä viileällä helpottamassa. Aamulla kun herättiin, aikani pohdin pitääkö tyttöä lähteä lääkäriin näyttämään. Ja kun tulin siihen tuokseen että tohtorin arvio oli paikallaan, aloitin pohdinnan sopivasta hoitopaikasta. Tuttu yksityinen firma jossa allergia- ja korva-asiat on hoidossa on 50 kilometrin päässä. Ja se on "vain tavallinen" lääkärin vastaanotto, hoidollisemmat palvelut löytyisi kyseisestä firmasta 70 kilometrin päästä. Kunnallinen terveyskeskuspäivystys sen sijaan sijaitsee 20 kilometrin päässä.

Joten kello 9 soitin terkkarin vastaajaan omat yhteystietoni. Sangen kätevä palvelu tuo takaisinsoitto,  ei tarvi koko ajan olla rimputtamassa. Takaisin soittivat noin klo 11, vähän pohdiskelin josko meille enää lohkeaisi aikaa tälle päivälle. Väärässä olin, tarjosi minulle kolmea eri aikaa, josta sain valita itselleni sopivan.

Valitsin sopivan ajan, ja purjehdin TuVen kanssa pelipaikalle noin puoli tuntia ennen meidän aikaa. Vähän alkoi kauhistuttaa kun käytävä oli ihmisiä täynnä. Vastaanoton hoitaja otti meidät sisään ja tarjosi tyhjää huonetta jonne voitaisiin mennä odottamaan ettei tarvitsi olla muiden kipeiden ja pelottavien ihmisten seassa (suora lainaus hoitsun suusta).
8 minuuttia ennen meidän varattua aikaa käppäili huoneeseen lääkäri ja hoitaja ja vetivät oven perässään kiinni. Oireet, tutkimukset ja diagnoosit käytiin läpi, TuVe hengitteli vähän lääkkeitä ja reilun tunnin päästä lähdettiin kotiin apteekin kautta.
Virka-ajan päätyttyä soi oma puhelimeni, ja hoitaja soitti mikä on vointi ja kertoi puuttuvat labratulokset jotka oli ok. Vaikka lääkäri sanoi että sieltä päin kuuluu vain jos on jotain poikkeavaa, mutta hoitaja sanoi että halusi soittaa ja kertoa kun tiesi meidän kuitenkin odottavan puhelua.
Vuolaasti kiittelin, ja kävin naputtelemassa asiakaspalautteenkin. Oli todella miellyttävä tunne tulla huomioiduksi ja hoidetuksi, vaikka kyseessä olikin periaatteessa virustauti johon paras hoito on aika ja oireenmukainen hoito.

Ei huono, sanoisin.

Niin ja TuVekin voi jo paljon paremmin,  kaikista jännintä taisi olla heppatarra ja pipi sormessa jota esiteltiin apteekissakin parille mummolle ja apteekin henkilökunnalle. Jälki sormessa oli siis verikokeesta.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Päivät juoksee, minä luonnollisesti en

Vatsatauti tyttärellä. Vatsatauti äidillä. Yleistä toipumista. Flunssa äidillä. Ja nyt kliimaksina ilmeisesti laryngiitti tyttärellä (tai sitten meille on muuttanut 40 asteinen hylje). Siinä vimoset neljä viikkoa parillakymmenellä sanalla.

Pääsin yli rimakauhusta ja hain kuin hainkin opiskelemaan. Ja lomailen kirjoista nyt huhtikuun ja pinnistän sitten toukokuussa vielä.
Äkkiseltään voisi kuvitella että toukokuussa tulen postaamaan enemmän kuin koskaan..

Maaliskuinen sairastelukierre oli kyllä siitä kätevä että sain kuitattua kympin rikki pudotetuista kiloista tälle vuodelle. Ja ne on pysyneetkin poissa, onneksi.
Harmittavaa vain että täällä maalla kesä alkoi jo. Eka jumppa jäi jo kesätauolle, ja seuraava jää ensi viikolla. Ne on rytmittäneet elämää ja liikuntaa kivasti. Nyt tarvitsee taas potkia itsensä liikenteeseen. Paikallinen urheiluseura vissiin järjestää jotain kesäliikuntaa, mutta se taitaa olla aika kahvakuulapainotteista. Joka ei taas meikäläistä napeksi lainkaan.

Tuo pikkuhylje on muuten todellakin avannut sanaisen arkkunsa. Päiväkodissa väittävät että ovat kuulleet viime viikolla jo kolmi sanaisia lauseita, omiin korviin on kuulunut mm. mun hauva, iso puu ja isi (n)ukkuu. Omasta mielestä aika hyvin, kun ottaa huomioon että eka selvä sana tuli koin kolme kuukautta sitten.
Seuraava ohjelmanumero olisikin sitten kuivaksi opettelu, mutta tultiin päiväkodin omahoitajan kanssa siihen tulokseen että suotta tuota hoputtamaan, taitaa tyttö senkin hoitaa omalla aikataulullaan kunhan vain mahdollisuuksia tarjotaan.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Rimakauhu

Reilu kuukausi sitten aloitin lukurupeaman pääsykokeisiin, kirjat on nyt kahlattu kertaalleen eikä ne sisältäneet ihan pelkkää hepreaa. Oikeastaan koko loman odotin maanantaita, eilen alkoi nimittäin se yhteishaku. Mutta iski paniikkikin. Enkä saanut naputeltua hakemusta, sillä mietin vain kaikkia jossittelu-skenaarioita sisäänpääsyn ja ulosjäännin kanteilta (ihan niinkuin niitä vaihtoehtoja olisi enemmänkin kuin nuo kaksi). Ärsyttävää jossittelua.
Onneksi tässä on koko maaliskuu aikaa jossitella ja hakea, mutta tyhmähän sitä on jos ei edes käy nimeään paperiin kirjoittamassa ja tekee päätöksen raadin puolesta ettei utsestä ole mihinkään!

Meillä on Keittiksen kanssa vuosipäivä vielä tässä kuussa. Neljä vuotta kinaamista siitä kumpi on oikeassa. Onhan tässä kaikennäköistä tapahtunut, en ehkä ekojen treffien jälkeen olisi kuitenkaan uskonut että asun tässä hetkessä pöndellä, olen äiti ja 10 kiloa painavampi  (enää! Painoa on lähtenyt tänä vuonna 7kiloa).
Pitäisi miettiä halutaanko juhlistaa asiaa jotenkin, omat vanhemmat ainakin siihen kannustaa. No niillä onkin oma lehmä ojassa, vonkaavat saisivat sitten TuVen kylään. Ei me olla pahemmin aikaisempina vuosina juhlittu, mutta nyt voisi olla korkea aika.

torstai 27. helmikuuta 2014

Jalka pois potasta!

Ja muita tarinoita hiihtolomalta.
Oltiin alkuviikko TuVen kanssa täysihoidossa, mummolassa. Paljon sain aikaiseksi muutamassa päivässä. Pari salikertaa, vesijumppa mutsin kanssa, pääsykoekirjojen loppuun kahlaaminen, shoppailureissu (pakollinen, päiväkodista tuli palautetta että kaikista housuista on tulleet caprimalliset) ja kunnon lörppöttelyhetki systerin sohvalla ilman jälkikasvua. Aika hyvin, vai mitä.
Niin ja käytiin me katsomassa kalojakin, vähän niinkuin Nolliksen suosittelemana. Aika monta allasta jaksoi tuollainen 2-vee olla innostunut, ja saatiin Sealifessä kulumaan puolitoista tuntia. Tuplat enemmän kuin olin olettanut.

Nyt mä muuten ymmärrän sen sanonaan, että lapsi on kaunis kun se nukkuu. Niin on, ja ennen kaikkea se on silloin hiljaa. Keittis ei uskonut kun sanoin että saan vääntää kaikesta tuon lapsen kanssa, ja koko ajan. Joten päätin alkaa tänä aamuna pitää tukkimiehen kirjanpitoa siitä koska meidät tahdot kolisee yhteen. Tänään välillä 8-12 on mitelty 6 kertaa, mutta tänään onkin ollut ihan letkeä aamu. Pitäisi varmaan tutustua johonkin kasvatusoppaaseen, tai pullolliseen kirkasta (itselle!!). Yritän kuitenkin olla meistä se isompi ihminen (hehheh), ja vähän valita niitä ottelupalloja. Kun ollaan kerran lomalla,  tänään sai syödä muroja sohvalla aamupalaksi. Ja hengata yöpaidassa aamupäivän kun pukeminen ei miellyttänyt. Sen sijaan pottaa en antanut käyttää kenkänä (kts. otsikko) koska sen raahaamisesta tulee rasittava ääni ja koska onhan se vähän hygieenisesti kyseenalaista, vaikka potta onkin pesty. En myöskään antanut leikkiä pakastimen ovella, tulisi kalliiksi kun kaikki vaivalla pyydystetyt punaisenlapun jauhelihat meinisi roskiin.

Vaihtaisin siis purkamattoman reissukassin uhman poistavaan taikasauvaan.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Elämän sietämätön keveys

TuVen elää elämänsä kevättä, tässä luku-urakan ohessa tuollainen  uhmaileva alle metrinen on aika rasittava. Mietin viimeksi tänään, kuinka paljon kiukkua mahtuu pieneen tyttöön. Ja kuinka vaikeaa se on tytölle, jos äitikin on helisemässä kun kiukuttaa uloslähtö,leikkiminen ja sisäänpaluu. Siirtymätilanteet on selvästi kaikista kriittisimpiä, ja asioiden sanoittaminen ei oikein äitiä nappaa kun tytärtä ei jaksa kiinnostaa asiat jotka tapahtuu yli 2 sekunnin päästä. Että sitä murrosikää odotellessa.

Tänään oli armottomat kemut, ja isä ja tytär nukkuu jo ja mun tehtäväksi jäi vahtia pesukoneita. Pitäisi lukea, mutta tällä viikolla se on edellä mainituista syistä takunnut todella pahasti. Päätin sitten viettää vapaan viikonlopun ja miettiä lukemista taas ensi viikolla. Lomaviikolla. Ah autuutta. Lähden pariksi päiväksi täyshoitoon porukoille tytön kanssa, kaikki saa laatuaikaa ja allekirjoittanut varsinkin lukuaikaa.

Hyvät oli bileet, Keittis oli jälleen ylittänyt itsensä tarjoilujen kanssa, kaikki kutsutut vieraat tuli ja Suomikin sai pronssia. Lahjoja tuli ovista ja ikkunoista, pakko kysyä että mikä näitä nykyisä mailitleponeja vaivaa? Himmeen kokoineen pää ja mittasuhteet ihan pielessä. Aikaisemmin, omassa lapsuudessani siis, ne muistutti rakenteeltaan enempi oikeaa ponia, mutta toi oli ihan friikki minkä TuVe sai. No, TuVen mielestä se oli ihku joten mitään ongelmaa ei vissiin ole.

Oma painoni oli tänä aamuna pienempi kuin se on ikinä ollut TuVen elinaikana. Vaikka kuluneella viikolla en jumpannutkaan hiihtolomien vuoksi. Ja yleisen ketutuksen. Mutta tänään on ravintopyramidi koostunut tiramisusta, savuporotortilloista, pinaattipasteijoista, suklaasta ja vaahtokarkeista, joten varmasti ollaan ensi viikon lopulla ennenkuin saan näkyviin taas niitä matalia lukuja. Mutta olen menossa äipän kanssa vesijumppaan, joten toivoa on.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Vähän venähti

Ihan näin kauaa en ole ollut teknologiapimennossa, on vaan klassisesti ollut ilmassa vähän kaikkea..

Joku saattaa muistaa että valittelin jossain vaiheessa elämän olevan hiukan ruuhkaista? Noh, päätin keventää tätä ruuhkaa sitten aloittamalla luku-urakan, tavoitteena pääsykokeet ja sitä kautta yliopistomaailman avautuminen. Myöhässä tietysti, joten henkeäni pidätellen en sisäänpääsyä odota. Mutta tiukasti pänttään kuitenkin, meikö ne laivatkin vähän tuurilla seilaa?
Eli lähes kaikki joutava aika töiden ja perheen välittömien velvollisuuksien jälkeen menee tosiaan nenä kirjassa ja googlessa (vähän joutuu juttuja taustoittamaan). Liikuntaa olen pyrkinyt harrastamaan kuitenkin vähintään kolmesti viikossa, joten lyhyemmälläkin matikalla tajuaa miksi en täällä ole notkunut.
Välillä silti vaanii pieni häpeä ja pettymys että tammikuun haaste jäi kesken, vaikka laiteviatkin piinasi.

Muuten elämä rullaa mallillaan. Sain tiputettua tämän vuoden puolella jo 5 kiloa, mutta olen ollut kolme viikkoa jossain keuhkotaudissa ja karmeassa yskässä, joten jumpat on välillä jääneet vaikka jääkaapille olen muistanut kylläkin kävellä.
Huomenna on TuVen 2-vee bileiden ensimmäinen osa,  jännityksellä odotamme nostaako uhma kesken bileiden päätään kun sitänonnhiukan ollut ilmassa.
Kun kerran tänne ryhdyin niitä TuVen sanoja listaamaan, niin teenkin sen vielä kun se onnjotenkin mahdollista. Repertuaarista löytyy siis: äiti, ei, pois, tähän, tohon, auvva (hauva, vauva, vaippa riippuen asia yhteydestä), isää (lisää), oho, auto, kukko ja iits (kiitos). Luettelon kolme ekaa sanaa on yllättäen eniten käytössä ja tuossa järjestyksessä.

Hei, hyvää ystänpäivää kaikille virtuaalikaiffareille!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

tekninen tiedote

Ei ole tietokonetta, ja tiistaina heitin kännykän keittiön klinkkerille. Tai siis kuvittelin laittavani puhelimen pöydälle, mutta laskin kännystä irti 3cm ennen pöytää..
Tämän tulin naputtamaan Keittiksen koneelle, mutta palataan asiaan kun saan itselleni jonkin laitteen jolla pääsee nettiin..

tiistai 21. tammikuuta 2014

Murtomaa

Ei oo meikän laji. Ei ole muuten laskettelukaan, en oi koskaan ollut edes laskettelu vermeet päällä.
Talvilajeista luistelu on lähempänä sydäntä ja odotankin ensi talvea että voin TuVen kanssa alkaa treenaamaan sitä.
Toisaalta, tälleen maaseudulla se hiihtokin voi tulla ajankohtaiseksi.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Sähkölasku

Tipahti muuten postilaatikosta tänään. Ei paljoa naurattanut tällaista kaupunkilaista se.
Olin siihen kyllä varautunut, mutta pääsi summa silti yllättämään. Onneksi tällä viikolla tulee maksuun kilsakorvaukset viime vuodelta, vähän tasoittavat tuota kuoppaa tillillä.
Onnea vaan ja menestystä seuraavaan laskuun jos nää pakkaset kestää pitkään.

Keksin mistä se ärsyttävä tapa puhua TuVen kautta tulee. Omalta mutsilta!! Huomasin eilen kun oltiin siellä että mutsi sanoi TuVelle jotain tyyliin että sanoppas äidille että tulee hakee kahvia. Vielä tarttis saada omasta puheesta se pois. Mutta tänään en, ehkä, ole sitä käyttänyt.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Univinkki

Otetaan yksi kappale kahta karvaa vaille 2-vuotiasta,ja peitellään hän uneen.
Lueskellaan kirjaa tai lehteä, tahi katsellaan telkkaria hetki. Myös kotiaskareiden puuhaus sopii.
Katsotaan kellosta, että nyt voisi olla hyvä aika vetäytyä maate että jaksaa seuraavan päivän töissä.
Kun saat tyynyt, peitot ja omat unikaverit asemoitua sopivasti, kuuluu sen kahta karvaa vaille 2-veen huoneesta karjunta joka ei tokene.
Siinä kohtaa kun peittelet, tassuttelet, laulat tai notkut muuten vaan pinniksen vieressä, juuri sinä hetkenä huomaat kuinka paljon väsyttää ja kuinka nukahtaisit ihan sata varmasti jos vaan voisit!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Aikapommi

Ka-boom! Se siitä.

Sen kummempia pommijuttuja ei irtoa, sen sijaan voisin kertoa itseäni ärsyttävästä tavastani. Huomaan että olen aloittanut TuVen käytön viestikapulana omien toiveitteni käytön suhteen. Kerron esimerkin niin ärtsy homma aukeaa teillekin: Saatan sanoa ikäänkuin TuVelle että "käyppä sanomassa iskälle että laittaa tiskikoneen päälle" ja Keittis siis seisoo vieressä ja kuulee mitä mä sanon. Ja TuVen verbaalinen anti ei todellakaan moiseen ohjeeseen taivu.
Luulin että käytän tuota vain ikäänkuin ärsyttäneekseni Keittistä, mutta tänään huomasin kun olin kylässä suustani pääsevän seuraavan "sammakon" TuVelle kun kyläpaikan emäntä istui vieressä "mitä luulet TuVe, keittäisikö emäntä mulle vielä kupillisen kahvia että jaksan ajaa kotiin?" Miksi en vaan suoraan voinut kahvia pyytää? Ärsyttää itseänikin tuollainen lässytys.

Pitää vissiin ihan keskittyä jatkossa puhumiseen että saan tuon tavan kitkettyä pois!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Historian havinaa Vaahteramäellä

Olinpa näppärä kun yhdistin kaks otsikkoa. Yksinkertaisesti vaan eilen unohdin kirjoittaa, siksi moinen sanaleikki.

Historian havinaa löytyy täältä blogistakin jo neljältä vuodelta. Hiukan riipii kyllä tuo myötähäpeä kun omia tekstejään lukee. Vai onko se silloin muuten ihan vaan häpeää? No oli mitä oli, joistain teksteistä tunnistaa itsensä helposti, toisista taas miettii että missähän pöllyssä noitakin on kirjoitettu. Yhden postauksen olen julkaisun jälkeen poistanut, muut on saaneet kukkia täällä vapaasti. Täytyy se vielä sanoa että aika terapeuttista on tällainen päiväkirjablogin kirjoitus, saa oksennettua ulos ne haamut jotka korvien välissä vainoaa, hyvällä tai pahalla.

Vaahteramäestä tulee tietty mieleen Eemeli. Ja Eemelistä TuVe. Tytöllä on välillä ilkikurinen ilme; näyttää siltä kuin se yrittäisi imeä naurua sisäänpäin huonolla menestyksellä, tai että aivastus tulee nanosekunnin kuluttua, ja samaan aikaan nauru näkyy silmissä asti. Jotka taas näkyy välillä heikosti kun vauvan haituvat roikkuu silmillä. Kutsun tuota ilmettä Eemelöinniksi, sillä se on yleensä välittömässä liitoksessa johonkin hauskaan muttei suositeltuun toimintaan, kuten esim. sohvalla juoksentelu.
Noista haituvista piti vielä se sanoman, että itse olin jo saksia heiluttamassa, mutta Keittis tuli väliin. Ilmeisesti luuli että tytölle olisi tullut sama kynitty look kuin äidilleen jossei olisi puuttunut tilanteeseen. Nyt sitten viritellään milloin pinnejä, milloin pompuloita että yks näkee eteensä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tulevaisuus

Lähitulevaisuudessa toiveissa on nukahtaminen ajoissa ja katkeamattomat yöunet. Noin niinkuin alkuun.
Jos TuVe ei valvota, nin sitten kelaan työjuttuja.

Ei oo kiva.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Humpuuki

Aika näyttää oliko eilinen ostokseni humpuukia. Keittis on sitä mieltä että on, mutta tuo antisiivooja onkin just paras sanomaan yhtään mitään.

Aika kylmää kyytiä tulee töissä,osa väittää projektiani humpuukiksi. Odotin muutosvastarintaa ja tuhahtelua, mutta lähes täydellinen kieltäytyminen katsomasta metsää puilta suorastaan hämmästyttää. On aika tyhjä takki jo kahden päivän jälkeen. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja muut latteudet!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Hellittely

Nyt on kuulkaas hermojen hellittely kaukana. Vekara heiluu vielä hereillä, vaikka äiti olisi jo kypsää kauraa nukkumaan.
TuVe nukkui viime yön levottomasti, ja kun pinniksessä vaikeni alkoi vieressä järjetön kuorsaus. Siis se oli oikeasti Kova Äänistä. Jos olisi joutunut puhumaan samaan aikaan, olisi todennäköisesti joutunut huutamaan. Käsittämätöntä, aina tuo on kuorsannut mutta aiemmin sentään jollain tolkulla.
No kahden aikaan en enää välittänyt äänistä ja vihdoin nukahdin.

Neljän tunnin yöunilla en jaksanut enää lähteä salille, sen sijaan hellittelin makunystyröitäni ruissipseillä. Hyviä oli, vaikka morkkis on käsittämätön. Sinänsä harvinaista, ehkäpä se elämänmuutos tekee tuloaan korvien välistä.

Niin ja hellittelin itseäni: ostin ihan omilla rahoillani sen varsi-imurin josta kuumottelin jo yli vuosi sitten! Se on ihana. Turhuudesta en vielä tiedä, meillä on yhteistä taivalta takana seitsemän tuntia. Joista imuri oli takakontissa yhden ja kuusi latauksessa.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Aikuinen mies

Meillä vissiin pitäisi asua yksi sellainen. Välillä se on tosi aikuinen, silleen tylsällä tavalla. Ei halua tai ei ymmärrä jotain hekohekovitsejä mitä lauon harvase päivä. Tai katsoo vaan pitkään ja tuhahtaa.
On se ikänsä puolestakin vissiin aikuinen, huitelee kuitenkin jo päälle neljänkympin.
Toisaalta tuo välillä kiukuttelee kun on pahaa ruokaa (oma tekemäänsä siis) eikä syö vihanneksia, pelailee tietokoneella päivät jos vaan saisi, ja kuvittelee olevansa macojen macho ajallessaan sillä melkein 15 vuotta vanhalla autollaan. Että se siitä aikuisuudesta.

Paitsi että meneeköhän mulla nyt aikuinen ja kypsä mies sekaisin?
No kypsä Keittis on ainakin siinä mielessä että työnteko tuntuu olevan tervan juontia. Vaihteeksi. Suunnitteli jo urankin vaihtoa, mutta eihän se oikein muuta osaa tehdä. Eikä opiskelukaan kiinnosta.
Huonona puolisona toivonkin ettei opiskelut kiinnostaisi ja että pysyisi leveämmän leivän syrjässä kiinni.

Miksikö? No tietysti nykyisen elintason säilyttämisen vuoksi, ja siksi että itseäni kuumottelee koulun penkille paluu. Oman alan opiskelut kyllä, mutta seuraava opiskeluaste olisikin sitten luokkaa yliopisto ja se vaatiikin sitten hakemiselta ja opiskelemaan pääsemiseltä vähän enemmän ponnisteluja. Saati sitten ne opiskelun mukanaan tuoma ponnistukset! Mutta ajatus on ollut kytemässä jo useamman vuoden, ja nyt tuntuu että pikkuhiljaa pitäisi edes kokeilla onko rahkeita edes moiseen hommaan.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Jonottaminen

... on asia joka on tässä pitäjässä mahdotonta. Ei riitä ihmisiä siihen hommaan. Tai jonottaminen on saanut uudet mittasuhteet; kaksi ihmistä kaupan kassalla ennen allekirjoittanutta on nykyään ruuhka. Ainut asia mihin olen viime aikoina jonottanut, oli hammaslääkärin ajanvaraus. Sekin sitä syystä että että sama numero taitaa palvella jotain tyyliin kahdeksaa kuntaa. Ja sitäkin jonotusa kesti ehkä alle kolme minuuttia.

En ole vielä päässyt selvyyteen tässä reilussa puolessa vuodessa onko tämä pikkuruispaikkakuntalaisuus todellinen uhka vai mahtava mahdollisuus. En villeissä fantasioissanikaan pystynyt kuvittelemaan mitä elo täällä on.
Samat naamat pyörii päiväkodilla, kaupassa ja kylänraitilla noin yleensä. Ainoa missä ketään ei näy, on leikkipuisto. Täällä on kaksi leikkipuistoa, ollaan käyty TuVen kanssa siinä lähimmässä ja siellä ei ole koskaan ketään! Ihan sama mihin aikaan menee. Tänään TuVen keinuessa leikin vähän mestarietsivää ja tutkailin että maassa oli kyllä renkaiden ja kenkien jälkiä, kyllä siellä on joku käynyt. Mutta käykö siellä vaan sitten kotiäidit arkiaamuisin kun allekirjoittanut on sorvin ääressä? Ilmeisesti. Harmi sinänsä, sillä TuVe viihdyttää yleensä itseään niin hyvin että mulle jää vain pienten kivien potkimista tehtäväksi. Aika kuluisi helpommin jos olisi joku kenen kanssa vaikka rupatella.
Toisaalta, TuVen syntymävuonna tässä kunnassa synttyi alle 15 lasta, joten mitään hirveää tungosta tuskin koskaan on havaittavissa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Nokkakolari

Nokkakolarilta olen välttynyt, mutta kerran olen vetänyt autoni katon kautta ympäri ja takasin renkailleen.

Mä en nyt millään keksi tähän nokkakolarista aasinsiltaa TuVen ruokahommiin, joten loikkaan niihin suoraan. Olenko onnellinen vai onnellinen, TuVella on tällä hetkellä ruokavaliossa jo 15 eri ruokaa! Viisitoista! Uskomatonta. Viimeisimpänä tulokkaana on riisi. Riisi joka aiheutti tosi pahat oireet kun sitä ekan kerran kokeiltiin. Mutta tänäänkin tytsy veteli välipalaksi kaksi riisikakkua ja iho on kuin persikkaa. Tai no melkein, vähän on taipeet ja nilkat ruvella,  mutta sitä ei lasketa kun ne on koko ajan.

Vähän alkoi jännittämään että toimiiko TuVella se kahden vuoden taika, kun monet allergiat muuttuu vain muistoiksi. Vähän vaikuttaisi siltä, kun jo aiemmin epäsopivaksi todettu ruoka-aine sopiikin. Eli sietokykyä on tullut. Sanoinko jo olevani onnellinen?
Ajattelin olla villi, ja kokeilla viikonloppuna TuVelle kananmunaa. Tosi maltillisesti, mutta kuitenkin. Sitä ei olla aiemmin kokeiltukaan. Mutta jos se sopii, mitkä mahdollisuudet se avaakin ruoan laittoon! Voisi jo vähän leipoakin jotain? Tai Keittishän sen leipomisen suorittaisi, mutta silti.

Jos menee pupu pöksyyn munan kanssa, voisin toisena vaihtoehtona kokeilla jotain muuta eläinmaailmasta; possua tai kalkkunaa esimerkiksi.
Elämme jälleen jänniä aikoja!

torstai 9. tammikuuta 2014

Julistus

Täten julistan, öö.. Kääk, en keksi mitään juhlallista julistettavaa.
Mennään sitten arkisemmilla julistuksilla:

- tänään olkoon siivouspäivä
- tänään syödään jauhelihakasvismättöä lounaaksi
- tänään menen salille kolistelemaan punttia
- tänään pyrin nukkumaan aikaisin

ja bonus:
- tänään päristelen TuVea mahaan, koska toisen tikahtuminen nauruun pelastaa synkemmänkin päivän.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kaksoisolento

Nykyisen työyhteisön jossain sivuhaarassa on ilmeisesti kaksoisolentoni. Useampikin henkilö on kysynyt olenko siirtynyt jakkaralleni jostain firman sisältä tai tyytynyt vain toteamaan kuinka tutun oloinen olen. Ihan ei ole selvinnyt onko kaksoisolentoni henkistä laatua vai ihan fyysinen dublikaatti, mutta hälläkö väliä.

Sillä sen sijaan on väliä, että ensi viikolla näyttäytyy töissä käytännössä sellainen projekti, jonka ensi töikseni otin tehtäväksi kun nykyisessä työpaikassa aloitin. Neljä kuukautta uusien käytäntöjen testaamiseen ja koetteluun ja kouluttamiseen meni, ja ensi viikolla sitten taivas tippuu niskaan. Jännittää ihan!
Jotenkin tuntuu että tuohon projektiin on kulminoitunut kaikki mitä ammatillisesti olen, ja että sillä lunastan lopullisesti kannukseni. Olen kuitenkin vielä "se uusi tyttö", ja samalla ehkä lähimpänä ovea jos irtisanomisia tulee?

Jotenkin ihanaa, että entinen esimies on edelleen vahvasti läsnä. Tai ei nyt fyysisesti, mutta ollaan viestitelty tiheästi. Vähemmän työasioista, enempi kaikesta muusta. Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä kyläänkin isolle kirkolle vanhaa bossea tapaamaan. Jotenkin hän on ihmisenä sellainen hyviä asioita peilaava ja voimaannuttava, ilman lipevyyttä. Siinä on sellainen piirre ihmisessä, jota arvostan. Vaikka tuskimpa sellaista voi oppia, taitaa olla sisäsyntyistä.
Mutta ihana nähdä häntä ihan livenä. Jos ei muuten niin saan varmuutta ensi viikkoon, ja olo on kuin uuden tutkinnon suorittaneella. Ja kymmenen kiloa hoikemmalla!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Skeittari

No nyt lyö kyllä aika tyhjää. Skeitit tai skeittarit ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia meikäläisessä.

Taidan olla välistäputoaja tässä skeittariskenessä. Muista olleeni pikkulikka, alle kouluikäinen, kun ne kotikorttelin Isot Pojat harrasti skeittausta. Ja samat jampat kuunteli tukkaheviä. Ja skeiteissä taisi olla jotain pääkallojen ja zombien kuvia.
Kun olin kouluikäinen ja altis vaikutteille, en muista että kukaan cool olisi skeitannut. Sitten taas kun siirryin lukioon rupesi skeittareita näkymään, ja silloin ne taisi olla sitä lökäpökä-väkeä? En ole kyllä ihan varma. Paitsi siitä että täysin eri porukkaa kuin edellisen aallon hevihemmot.

Kuka on nykyään skeittari? Vissiin aika moni kun useat kaupungit rakentelee niitä skeittipuistoja ja ramppeja. En kyllä tunne vieläkään yhtä skeittaajaa, mutta toisaalta enpä oikein koskaan ole ollutkaan kovin hip.
Täällä pöndellä en ole tainnut nähdä yhtään skeittajaa. Siirtyvät vissin suoraan fillarista mopoautoihin, mopoihin tai traktoreihin. Sen verran olen kaupunkilainen sielultani, että hiuka naurattaa se perjantai-illan näky jossa kylän keskustan parkkiksella on tosiaan mopot ja traktorit parkattu somasti vierekkäin.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Laihdutus

Hmph. Jotain tarttisi tehdä tällä saralla, ylipainoa on niin paljon. Taivirallisestihan pitäisi sitä vissiin kutsa eämänmuutokseksi. Mutta yhtä kaikki, lopputulemana on kummassakin mahtua pienempiin vaatteisiin.

Jostain syystä tämä homma vaan itsellä nyt takkuaa pahemman kerran. En voi sanoa etten tiedä miksi, koska syyllinen löytyy naputtelemasta tätä tekstiä. Minähän se olen joka lappaan evästä nassuun (nytkin hyvällä omatunnolla pastaa, ja kohta täytekakkua!) ja makoilen sohvalla.
Mutta koska kerran aiemminkn sain kelkkani käännettyä alamäkeen, mietin miksi se ei nyt onnistu.
Toki tällä hetkellä aikataulu ja elämäntilanne sanelee omat reunaehtonsa, mutta huomaan myös että se kipinä ja tahto puuttuu.

Toisaalta, kun sain syömiseni ja liikkumiseni sille tolalle että kilot vaan lätisivät lattialle, olin sinkku. Enkä mitenkään omasta tahdostani. Ja aika motivoivaa oli, että flaksi alkoi käymään kun massa väheni. Että kun asiaa oikei tarkastelee täysin objektiivisesti, omasta mielestäni voidaan vetää se johtopäätös että Keittiömestari on syylllinen tähän laihdutuksen tarpeeseen. Ja koska syyllinen löytyi, voidaankin märehtiminen päättää tähän.

:D

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Päivän Peili

Päivän peilistä tulee mieleen mummola. Mulla oli oikein sellainen pullantuoksuinen mummola jossa olinkin hoidossa kouluikään asti, ja melkein koko ala-asteenkin ajan koulupäivien päätteeksi menin mummolle enkä tyhjään kotiin. Mummo ja vaari muuten asui samalla tontilla meidän kanssa, että kätevä matka noin kaikin puolin, ainakin lapsen silmissä. Faijasta en tiedä, en ole koskaan kysynyt miltä tuntui asua appivanhempien silmien alla. Vanhemmat muutti nykyisille asuinsijoilleen siitä vasta sen jälkeen kun isovanhemmista oli aika jättänyt.

Mummolassa tosiaan oli aina radio päällä, ja Radio Suomi sieltä ohjelmaa suolti. Sitä en kyllä muista olenko kuullut Päivän Peili nimistä ohjelmaa, mutta uskoisin näin koska niin voimakas mummolameininki tuli heti mieleen. Sen muistan, että Miljoona Ruusua ainakin jossain vaiheessa soi usein.
Mummo leipoi usein pullaa. Rusinatonta koska mä en tykännyt rusinoista. Mummo teki myös vihreää kastiketta (tillilihaa), joka oli mun ihan ehdoton lempiruoka. Ja itsetehtyä mustikkakeittoa jota syötiin korppujen kanssa. Jotka oli tehty siitä itse tehdystä pullasta. Kun olin kipeä, sain aina pahan makuisen lääkkeen päälle Omar-karkin.
Mummo käytti aina hameita ja esiliinaa. Harmaa tukka oli aina sellaisessa perinteissä kypäräkampauksessa jonka saa kun suht lyhyeen tukkaan laittaa rullat tiukalle. Mummolla roikkui toinen suupieli, sillä oli käynyt pieni aivotapahtuma jota ei mistään muusta tiedetty kuin että kerran vaan huomattiin että mummon suupieli roikkui.
Mummo kävi usein hakemassa perunoita kellarista. Sittemmin selvisi allekirjoittaneelle että tupakilla se siellä kävi.
Mummo oli hyvä mummo. Kuoli päälle kasikymppisenä pitkän sairauden päälle yli 10 vuota sitten mutta vieläkin on välillä ikävä. Musta tuntuu että TuVe ja mummo olisi tullut hyvin juttuun.

Oli mummolla tosiaan mieskin, vaari. Vaari oli hyvä mies, ja paras vaari ikinä. Mutta siitä miehestä lisää jonain toisella kertaa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kutistunut

Ystävä- ja kaverinipirini kutistunut, ellei jopa hävinnyt lähes kokonaan tämän maalaistumisen myötä. Nykyisellä paikkakunnalla en ole tutustunut keneenkään, tai muutama ihmistä tulee moikattua joita olen tavannut päiväkodilla, jumpassa tai salilla. Mutta en esimerkiksi tiedä heidän nimiä. Töissä ei ole oikein ketään sellaista kenen kanssa olisi edes varsinaista hinkua hengailla töiden ulkopuolella.

Toisaalta, tässä elämäntilanteessa ei ehkä muutenkaan ole sellaista aikaa tai halua hengailla omien kavereideni kanssa. Enkä siis kärsi tilanteesta, rehellisesti en oikein edes tiedä mihin väliin tunkisin sen henkilökohtaisen sosiaalisen elämäni. Elämä on hyvää, vaikka se muistuttaakin todella paljon sitä Päiväni Murmelina elokuvaa.

Mutta. Kaikissa asioissahan on yleensä se mutta. Asettaisin erään tekemäni päätöksen raadin arvosteltavaksi. Päätin vuodenvaihteessa etten jaksa olla aina se, joka lähtee kotoaan tapaamaan ystäviään tai kavereitaan. Omaan muutaman sellaisen henkilön elämässäni, jonka kanssa aiemmin olin paljonkin tekemisissä, mutta muutto tänne kolmen vartin päähän muutti asetelmaa rankasti. Nämä henkilöt eivät ole käynneet täällä meillä kertaakaan, vaikka olen esittänyt avoimen kutsun tai jopa ihan päiviä ja hetkiä koska sopisi tulla. Ja kertaakaan en ole kieltänyt tulemasta. Itse olen sen sijaan muutamia kertoja heidän luonaan käynyt muuton jälkeen. Yleensä puhelimeeni tippuu säännöllisin väliajoin viestejä joiden sisältö on joka kerta suurin piirtein sama: "ei olla nähty pitkään aikaan, olisi kiva nähdä, koska oot tulossa tänne päin, tuu kahville".
Totta, käyn vanhoilla seuduilla melko tiheään, sukuloimassa tai muuten, mutta silti.
Olenko itsekäs idiootti jos en suostu menemään näiden muutamien ihmisten luo, vaan odotan että he käyvät tällä ensin? Näin nimittäin päätin. Kyläilen jatkossa vain sellaisten vanhojen tuttujen luona ketkä ovat täälläkin käyneet. Kyseessä ovat ihmiset ovat kuitenkin yksityisautoilevia, työelämässä tai hoitovapaalla ja jos aikataulut antaa periksi minua kahvittaa, luulisi että olisi aikaa tännekkin tulla. Ja sama se matka on kumpaankin suuntaan. Jos minua pyydetään työpäivän jälkeen ajelemaan kylään, luulisi sen toisiltakin onnistuvan?

perjantai 3. tammikuuta 2014

Karkuteillä

Karkuteillä on tällä hetkellä TuVen nukkumatti. Meille on nukkumasan sijaan muuttanut Mölinämaija. Mölinämaija pitää sellaista puoliksi kurkusta lähtevää öööäää-ääntä joka saattaa loppua itsekseen tai muuttua hysteeriseksi itkuksi, tavalliseksi itkuksi tai nyyhkytykseksi riippumatta siitä teki sitten mitä tahansa. Yleensä pahimmat mölinät tapahtuu heti alkuyöstä, joskus tyttö rauhoittuu siitä loppuyöksi nukkumaan, välillä -kuten viime yönä- valvoi sitten koko torppa käytännössä läpi yön. Ei oo kivaa ei.
Ja sitten taas arvuutellaan syytä; onko kyseessä äänen avaus kun TuVe vihdoin on saanut sanaisen arkkunsa auki? Onko kasvukipuja? Onko korvakipuja? Viimeisimpää vaihtoehtoa pohtiessa olen yrittänyt kurkkia korviin, ainakaan selvästi mitään eritystä ei näy. Tietysti tämä kaikki voi vaan johtua siitä että kuten aiemmin mainitsin, lapseni on rutiininarkkari, ja nämä jatkuvat pyhät on sekoittaneet lahjakkaasti pakkaa. En tiedä mikä nyt riivaa, mutta nukkumatin kanssa rupeaa pikkuhiljaa olemaan karkuteillä myös meikäläisen hermot kun unta ei oikein ole tullut viime aikoina nautittua.

Karkuteillä katsotaan olevan myös herkkujen mieliteko. Nyt olen tehnyt jo kolme kauppareissua ilman että olen ostanut mitään suolaista tai makeaa hyvää, tai edes kevyt limpparia. Tälle karkulaiselle toivottelen hyvää matkaa, ei tule ikävä. Mukavasti painokin kiittää, heti kun himmailee massa antaa periksi ja miinus kaksi kiloa. Okei, onhan tässä massaa mitä tiputtaa, mutta alku se on pienikin alku.

torstai 2. tammikuuta 2014

Paluu arkeen

Vielä olisi yksi arkipyhä lusimatta, mutta muuten täällä ollaan palattu arkeen. Kävin tänään jo salillakin. Vaikka noi vapaat onkin ihania työn keskellä, on tappavan tylsä arki ainakin tuon meillä asuvan rutiininarkkarin kanssa helpointa. Joten paluu arkeen on ollut ihan odotettu.

Arki on tällä hetkellä aika vauhdikasta, Keittiömestarin työpäivät matkoineen kestää noin 10 ja puoli tuntia ja tuo painaa melkein kolmessa vuorossa töitä. Me TuVen kanssa vedetään normi seiskasta kolmeen settiä. Ja sitten kun ollaan samaan aikaan kotona, karkaan salille. Tai jompikumpi käy kaupassa. Tai muilla asioilla.
Kiirettä pitää, mutta arki kuitenkin rullaa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Rinta leukaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Joulu tuli ja meni, vuosikin vaihtui. Se niistä kummemmin analysoimatta, kivaa oli ja silleen.

Viime vuoden käsittämättömän hidas postaustahti oli jo sangen legendaarinen. Huomaan myös että teen nykyään enemmän kirjoitusvirheitä ja kielikin on suppeampaa kuin aiemmin, ainakin omasta mielestä. Ja koska allekirjoittaneella on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta, olisi ihan terapeutinkin mielestä hyvä treenata kirjoitusta.
Joten ajattelin kokeilla ulkoapäin ohjattua bloggailua ja ainakin kovasti yritän osallistua Neon luomaan Tarina päivässä haasteeseen. Täällä aiheet tammikuulle.

Pidemmittä puheitta: Ensimmäinen

En haluaisi aloittaa kovin kliseellä, vaikka tuo ensimmäinen otsikkona sitä tarjoaisikin näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Yritin kuitenkin miettiä, olisinko tänään tehnyt jotain ihka ensimmäisen kerran? Päivä on mennyt sohvakoomassa TuVea viihdyttäen Keittömestarin ollessa töissä aamusta iltaan, eli ei mitään uutta sillä saralla. Mutta iltapesujen aikaan se sitten valkeni, sanoin jotain mistä voin olla lähes sata varma etten ole sanonut ainakaan ääneen elämäni aikana aikaisemmin: "pottaa ei voi käyttää tyynynä". Jep, ilmeisesti oli ilta päässyt venähtämään ja kun hain tytön yökkäriä ja palasin takaisin vessaan kölli tuo onnellisena vessan maton päällä ja yritti asetella, onneksi puhdasta, pottaa tyynyksi. Toisaalta, viime aikoina on suustani päässyt myös seuraavia lauseita: "nyt et syö enää puuroa" (tyttö vonkaa kolmatta puuroannosta ja oltiin lähdössä kylään missä odotti lounas meitä kaikkia) ja "jos et nyt seiso paikallasi niin ei pestä hampaita" (kiristys, lahjonta ja uhkailu on siis kovassa käytössä, ja harmilliset koko kropan rasvaukset saa suoritettua helpommin kun jättää ihanan hampaiden pesun palkinnoksi). Noin niinkuin muutama esimerkiksi mainottuna.
Selvällä suomenkielellä tyttö muuten kommunikoi nykyään sanoilla äiti, ei ja missä. Aika pitkiä keskusteluja noidenkin sanojen ympärille saa kehitettyä kun oikein yrittää.