sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Katsojapalautetta

Sain ensimmäisen kerran ihan rehellistä urputusta sähköpostiini edellisen postauksen perusteella.
Olen kehno moraaliltani, ja huono ihminen kaikin puolin ilmeisesti muutenkin. Mutta kiitokset kritiikin antajalle, hän sentään lähestyi suoraan ilmeisesti omalla nimellään henk.koht sähköpostistaan (käytin termiä ilmeisesti, kun mistäs näistä tällaisista koskaan voi olla varma).
Ensin teki mieli alkaa nillittämään siitä kuinka tuntuu että kaikki äitiyteen liittyvä on pyhää. Ainakin nettisurffailun perusteella sataa kuraa niiden niskaan jotka esim blogailevat siitä äitiyden ei-niin-glamöröösistä puolesta. Enkä edes ala miettimään mitään nettipalstojen hyvä-äiti/huono-äiti keskusteluja. Mutta tuo nyt ei ollut varsinaisesti kenellekään uutta, joten keskityn enempi omaan napaani.

Sain siis palautetta siitä, että edellisessä postauksessa kerroin kuinka välillä maha ahdistaa, ja kuinka itsestäni tuntuu että olen menettänyt oman itseni ja toimin lähinnä petrinmaljana omalle panokselleni maailman liikakansoituksen aiheuttajana. Totesin myös edellä mainitun jälkeen, että poden syyllisyyttä ja tuskaa omista tunteistani. Mutta arvon lukijan mielestä en ilmeisesti kärsi riittävästi, ja olen vielä kiittämätönkin siihen päälle. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että tilanteet ja mielipiteet mitkä välitän blogiin ovat yksittäisiä hetkiä. Saatan ajoittain käyttää myös henkistä värityskynää luettavuuden ja mielenkiinnon lisäämiseksi.
Lisäksi mainittakoon, että sisälläni kasvava veronmaksaja on jotain niin kaunista ja ihanaa, etten sanoin pysty kuvailemaan tunnetta mikä liittyy PaavoBirgitan olemassaoloon ja syntymään.
Mutta olen myös turhamainen nainen, joka on laihduttanut paljon, ja jota yhä korkeammalle nousevat vaa'an lukemat hirvittävät. Olen myös nainen joka on tottunut määrittämään itsensä tekemisen ja osaamisen kautta, ja se että minut tällä hetkellä määritetään oikeastaan sen vuoksi että olen harrastanut suojaamatonta seksiä ja kannan nyt sen seurauksia aiheuttaa henkistä närästystä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ja olen antanut vielä sanattoman suostumuksen kertoa oman mielipiteensä henkilökohtaisesti minulle julkaisemalla blogin etusivulla sähköpostiosoitteeni.
Otan mielelläni vastaan siis edelleenkin palautetta.

(turha tieto: kirjoitan tätä postausta sohvalla läppäri sylissä, PaavoBirgitta heittää volttia siihen malliin että läppäri heilahtelee ajoittain..)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Täti tunnustaa!

Acata tunnusti ja kannusti meikäläistä jo, öö, melki kuukausi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi toimeentua asian suhteen. Pitkät piuhat ja silleen. Tai hiljaista töissä + olen löytänyt jo mieleiseni kirahvitarrat = ehtii tehdä tärkeitä asioita kuten blogata.
Edit: Kappas keppanaa, meikäpoika ja mahavaiva on näemmä sen verran kovaa valuuttaa että myös Toppendaali oli mua tunnustuksella paiskannut!

Tähänkin tunnustukseen "A Blog With Substance" kuuluu hieno nappula, mutta kuten jo aiemmin mainittu pysyn tyylille uskollisena ja jätän sisustushommat kotioloihin. Klassisesti tunnustukseen kuuluu myös jotain tehtävää, joten:

1. Kiitä tunnuksen antajaa
Kiitos Acata-Virtuaalikummitädille, kehusi aiheuttaa mulle suorituspaineita :)
Edit:PaavoBirgitta kiittää myös Toppis-Virtuaalikummitätiä tästä ehkä jopa hiukan kyseenalalaisesta kunniasta

2. Anna tunnustus 8 blogille
Siitä kätevä vastata tällaiseen myöhässä, kun kaikki on jo omansa saaneet sillä mähän luen vain hyvejä blogeja joten käytän vetooikeutta ja pidän tunnustuksen itselläni (ahne p*ska, buahahahaaa)

3. Informoi edellä mainitut
Nooot...

4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi
- ennen paidassa löytyivät ruokatahrat tisseltä, nyt huomaan mahalla hinkkaavani vissiin pöytiä ja tiskipöytiä sillä navan kohdalla on yleensä selittämättömiä tahroja jo muutaman tunnin päästä pukemisen jälkeen-
- kukaan ystävistä/kavereista/sukulaisista ei ole käynyt nykyisessä kämpässämme pois lukien omat vanhemmat ja siskoni sekä tietysti muuttopäivän rytmitryhmä. Olen tarjoutunut keittämään kahvit ja tarjoamaan pullat, mutta ilmeisesti Keittiömestari on liian pelottava. Eikä me edes niiiin kaukana asuta.
- edellisestä seikasta johtuen omat sukuni ei tiedä tästä puolentoista nisäkkään tilastani, sillä tapana ei ole soitella, aiemmin kyllä saatettiin poiketa kahville (tietysti voisin itsekin mennä kylään, mutta olen semisti loukkaantunut)
- täytän alle kuukauden kuluttua 30 vuotta ja jokainen aamu on edellistä suurempaa kriisiä iän suhteen.
- hetkittäin kiroan mahaani, tuntuu että olen menettänyt ihmisarvoni ja toimin vain ja ainoastaan kasvatusalustana. Ennen olin hyvä työssäni, voimakas, mallikkaasti laihduttanut ja monia muita asioita. Nykyään tunnun olevani vain raskaana. Piste.
- edellisestä seikasta johtuen häpeän itseäni ja tuntemuksiani.
- olen käynyt viimeksi kampaajalla toukokuussa, ja sen huomaa. Kyseessä ei ole mikään kemikaalipelko, ihan puhdas laiskuus.
- olen menossa kutsuttuna häihin vain sen takia että voin arvostella bileitä jälkeen päin. Mutta kukaan (kutsujat mukaan lukien) ei taida muuta olettaakaan!

Siinäpä se. Nyt syömään.

torstai 20. lokakuuta 2011

Paluu rikospaikalle

Mulla on ollut nuha nyt 4 viikkoa putkeen. Ei kurkkukipua, lämpöä tai muuta oiretta, vain ja ainoastaan rasittava niiskutus. Sekin näyttää tulevan ja menevän, ei mitään logiikkaa. Ei auta nenäsuihkeet eikä nokkakannut. Sangen rasittavaa.
Kaiken niistämisen ohella sain päähäni, että PaavoBirgitan tulevan kammarin teema ei noudata varsinaisesti mitään väriteemaa, kun se sukupuolikin on toistaiseksi hiukan arvoituksen alla. Ja koska asutaan vuokrakämpässä, suurempi remppaus ei tule kyseeseenkään. Sen sijaan olen kokenut fiksaation kirahveihin. Siis niihin pitkäkaulaisiin savannin asukkeihin. Meillä ei siis ole kotona valmiiksi mitäään kyseiseen teemaan sopivaa, mitä nyt yksi taulu ja siinäkin taitaa oikeasti olla dinosauruksia ei kirahveja. Keittiömestari ei taas tajua tätä juttua, mutta ei se mitään, ei tunnu tajuavan kukaan mukaan. Ei sen puoleen, en koskaan aiemmin ole kyseisiä eläimiä sillä silmällä katsonut, olen aina ollut ollut karhu- tai tiikerityttöjä, you know...

Jonkin asteinen zen-henkisyys on vallalla edelleen, ehkä tietoisuus siitä että töitä on enimmillään jäljellä enää vajaa kolme kuukautta. Ensi viikolla lähtee palkkoihin lippulappuset ja sitten sieltä tekevät meikäläiselle tarjouksen koska olisi sopivaa jäädä himaan pyörimään. Ajattelin kyllä myös käytellä olemattomat lomani ennen äippärille jääntiä.
Nuhaa lukuunottamatta vointi on muutenkin ok. Tai ilmeisesti PaavoBirgitta on syönyt mun kaikki raudat, koska silmäluomet ja ikenet on ihan valkoisina ja väsymys on jatkuvaa. Samoin onnistun hengästymään jo hyvin pienessä rasituksessa ja näin opintja vaille lääkärinä tosiaan diagnosoin itselleni matalan Hb:n. Katsotaan tukeeko ensi viikon neuvolareissu omaa tautimääritystä.
Tuo väsymys on muuten kumma juttu. Kun on väsyttänyt jo pitkään, enää en itse sitä oikein huomaa. Mulla on jo pitkään ollut sellainen olo, mikä on ensi merkiksi muutama päivä kovan flunssan jäljiltä. Pää pelittää ja tahtoisi liikkua, mutta kroppa huutaa lepoa ja rauhaa. Eli salillakäyminen on jäänyt ja tällä viikolla myös vesijuoksu. Syödä olen kyllä muistanut, että sen ohi en ole nukkunut.

Mutta joo. Poikkeuksellinen bloggailu aika kertoo, että kirjoittelen tätä töistä. Tarvitsee ehkä paneutua hetkeksi työasioihin, ennen kuin rynnin lounaalle. Toisin sanoen siis kuuklailen kirahvi-sisustustarroja.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Menin, paloin, turposin

Mihin se meni, se loma meinaan? Höh. Kaksi päivää töissä, ja viime viikon reissu on enää haalea muisto. Oltiin siis perheen tyttölöiden kanssa Kroatiassa, Dubrovnikissa. Ilmat oli loistavat, melki koko viikko päälle 25 astetta. Tuli löllittyä auringossa, ja tietysti kun ei yhtään ollut pohjarusketusta, paloin myös iloisesti vaikka yritin itseäni rasvailla, mutta kun käy leikkimässä valasta meressä vähän väliä, ei voi muistaa lisäillä niitä ällöjä voiteita.
Maa oli kaunis ja kaupunki ihastuttava. Silti enempi allekirjoittanutta ihastutti ruoka. Ja sen edullinen hinta mikä saattoi sokeuttaa. Vaatteet, laukut ja kengät näytti olevan lähes Suomen hinnoissa, sen sijaan ape oli puoli-ilmaista. Joten söin budjettini. Varsinkaan kun en oikein voinut dokatakaan sitä.
PaavoBirgitta otti kuulemma myös spurtin, Alkulomasta melkein istuneet kesähousut (normimallia) eivät sitten enää loppuviikosta oikein kunnialla päälle menneetkän. Tai saihan ne jalkaan, mutta olo oli tuskaisa.

Tiineyden puoliväli on saavutettu, ja käyty veronmaksajien piikkiin tarkastelemassa yksiötä ja sen asukkia. Kaikki on mallillaan, löytyy kaikki tarvittavat osat eikä ylimääräisiä. Saatiin myös kultivoitunut arvaus sukupuolesta, vaikka kätilön kanssa kumpikin ihmeteltiin pää kallellaan kumpaa merkkiä PaBi on, kun toinen oli vienosti tunkenut napanuoran haaruksiinsa eikä oikein tahtonut paikkojaan näytellä!

Rauha on palannut maahan myös Kettiömestarin kanssa, kummasti viikon ero teki hyvää. Arkista aherrusta helpottaa myös tieto että Keittiömestarilla alkaa uudessa mestassa työt ihan kohta pian, eikä tarvitse ihmetellä ilman hommia käytännössä lainkaan. Taloudellinen vastine menetetylle vapaa-ajalle on myös enemmän kuin välittömään hengissä selviämiseen tarvitaan, joten plussaa tietysti siitäkin.

Fiilis on kaikenkaikkiaan nyt aika leppoisa. Lomalla sain ladattua akkuja ja tilitettyä elämääni siskolle ja äipälle. Nyt työnteko tuntuu taas jotenkin mielekkäältä, ja oikeastaan tiukin rypistys tältä syksyltä on ohi. Pari pientä projektia on vielä kesken, mutta kai munkin tarvii jotain palkkani eteen tehdä?

lauantai 1. lokakuuta 2011

Loma!

Oho, taas vierähti viikko. Ei ollut tarkoitus, mutta töissä on menty kuin viimeistä päivää kun olen pyrkinyt tekemään kahden viikon työt viikossa. Huomenna pitäisi raahautua puolen päivän jälkeen kentälle ja lennellä perheen tytsyjen kanssa viikoksi toiselle puolelle Eurooppaa.
Pitäisi pakata, joten keksin blogata (heh, se rimmas). Mutta mitä pakata? Kyttäilin siskon kanssa sääennusteita; alkuviikko +30, sitten +23, loppuviikosta sataa, ja iltaisin tippuu helposti tuonne kymmenen asteen tuntumaan. Joka keliin tarttee siis varautua. Onneksi mulla on kuitenkin helpoin pakata meistä kolmesta lähtijästä, otan vaan mukaan ne vaatteet joihin säädylllisesti mahdun ja joissa pystyn olemaan.

Mitäs muuta? Kotirintamalla hiukan kytee. Keittiömestarilla on taas talvikauden työpaikka haussa ja pinna kiristyy. Näemmä sitä kiristää myös se että ostin auton. Vaikka puhuttiin jo lähtöön että kun mun auto menee vaihtoon, ja mä maksan sen, teen myös lopullisen päätöksen. Ei tuo nyt suoraan ole mitään ole sanonut, mutta kerrotaan esimerkki. Niinkun on ollut puhetta, meillähän on kaikkia tavaroita taloudessa kahdet. Töissä kuulin työkaverin siskosta joka on nyt ensi-ja turvakodissa, ja pääsemässä jaloilleen, saanut asunnon yms. Ongelmana on vaan, että omaisuus rajoittuu päällä oleviin omiin ja lapsen vaatteisiin. Tietysti lupasin luopua ylijäämä sohvasta, astioista ja muutamista pienkodinkoneista nimellisellä korvauksella tälle elämänsä uudelleen aloittajalle. Kun kerroin asiasta Keittiömestarille, ainoa reaktio oli: mitä sä multa lupaa pyydät, sähän ostelet autojakin omin päin. No just. Ensinnäkin, en todellakaan pyytänyt lupaa laittaa omaa sohvaani kiertoon, joka tällä hetkellä toimii lähinnä mun vaatteiden säilytyspaikkana. Ja toiseksi, eikö tää autoasia ala olemaan jo selvä?
Tietysti olen vähän herkillä väsymyksen ja kaikenmaailman hormonien vuoksi. No sanomattakin selvää, loma tulee kaikin tavoin tarpeeseen.

Ei ollut tarkoitus marista koko postausta, mutta tää on niin tätä aina välillä. Oneksi on loma. Onneksi lähden äidin ja siskon kanssa reisuun, ei tarvitse esittää mitään kenellekään ja he tuntevat meikäläisen mielenliikkeet.
Nyt on varmaan pakko alkaa pakkaamaan, en ole vielä ihan varma minkä matkalaukun otan mukaan tai tarvitseeko vielä pestä jotain pyykkiä. Ja vissiin tarvii siivoilla täällä kotonakin.

Sanoinko jo kuinka onnellinen oon siitä että nyt alkoi viikon loma?