maanantai 30. toukokuuta 2011

Päivän pähkinät

Kerrankin muistan mitä ajattelin kun hölskyttelin menemään altaassa:

Miksi en tajua asunnonvuokraamisesta mitään? Siis vuokranantajanpuolen kuvioista. Okei 28% veroa, mutta vähentää voi tämän, tuon ja nämä... Mä tarvitsen asunnonvuokraus for dummies-kirjan. Tai jonkun tekemään sen mun puolesta. Tosin en viitsisi antaa tehtävää millekään firmalle, kun mulla olisi alustavasti vuokralainenkin tiedossa. Mutta lopullinen vuokra ja paperikuviot kun on hiukkasen vaiheessa, joten ei olla kuin alustavasti keskusteltu vuokralaisen kanssa.
Nimimerkillä Kirsu vs. kissat, Kirsu johtaa 1-0!

Syksyllä poikkaisin myrskyisän marraskuun jälkimainingeissa hiuksistani puolet, ja nyt ne on edestä tuohon korvan alapuolelle, ja niskasta sitten 2-4cm lyhyemmät, riippuen kohdasta (on näissä joskus ollut joku mallikin, vissiin). Tahtoo pitkät upeat hiukset. Aika hiljaista. Haastoin kampaajani tekemään ihmeitä, kun värjäys ei kannata (taloudellisesti) kun uitan hiuksiani altaassa uimakondomia (lakkia en suostu käyttämään), ja vaaleat hiukseni kärähtää kevyemmästäkin auringon paisteesta kesällä muutenkin. Huomenna siis kampaajalle, pituudesta en olisi valmis luopumaan, mutta uusi ja erilainen ilme olisi saatava.
Nimimerkillä vaativa asiakas(ko)?


Töissä jotenkin väsytti koko päivän, mikään ei oikein napannut ja pakolliset asiat luuhasin ali sieltä mistä aita oli korkein. Valitin pomollekkin ettei oikein nyt mopo tunnu käynnistyvän. Pomo ehdotti jos menisin käymään samoissa tiloissa olevan toiseen yksikköön hiukan avaamaan sanaista arkkuani ja samalla järjestelemään yhtä asiaa, minkä he ovat saaneet tehtäväkseen, öö, maaliskuussa. Pomon sanoin, tulisko virkeämpi olo, jos saisit nalkuttaa asiasta? No pithän sitä kokeilla, ja heti tuli parempi olo.
Nimimerkillä turha odotella mukavin työkaveri-palkintoa

Taidan lähteä lenkille, kuuntelemaan ja miettimään vääryyttä.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Ajantappoa

Mulla on tylsää. Eilen oli nälkä ja tänään on tylsää. Tuntuu että kuulostan 5-vuotiaalta. Tai sitten olen vaan tyypillinen kaikkimullehetinyt-sukupolven edustaja jolle mikään ei riitä.
Blogger näyttää jumivan taas, on näemmä hukannut kaikki lukijat? Pikainen kierros blogistanissa tosin osoittaa, että ne on kadonneet kaikilta. Vaikka ei sillä, enpä niitä juuri katsele, mutta se on ollut se ainut väripilkku omassa blogissa, nyt näyttää virallisesti valjulta.
Selailin muuten tylsyyksissäni erilaisia sivumalleja läpi, ja suunnittelin vaihtavani pohjaa. Mutten sitten halunnutkaan, kun jotenkin tällainen valju ja tylsä kuvaa meikäläistä parhaiten. Hehheh.

Ai niin, ja sellasen huomioin tein, että olen tosi huono blogisti, eikä muista käydä katsomassa vanhempia postauksia kommentteja silmällä pitäen, en siis tahallani ole leikkinyt mykkäkoulua, mutta vilkaisen yleensä vain uusimman postin, enkä esim käytä kommentit-sivua lainkaan normaalisti. Ja näin ollen vanhempiin teksteihin nakatut viestit jää lukematta. Sorppa. Lupaan parantaa tapani.

Mitäs sitten? Viime aikoina on tullut avauduttua enemmän eväs ja jumppa-asioista, päivitetäänpäs muuta elämää. Keittiömestarin kausi on alkanut, joten musta on käytännössä tullut leski. Tai käyhän se täällä mun luona pari kertaa viikossa pyörähtämässä,lähinnä päivittämässä työjuorut ja juomassa kupillisen kahvia ja poistuu sitten taas. Koen olevani huono tyttöystävä kun asia ei pahemmin häiritse? Varsinkaan näin valoisalla vuodenajalla, kun tuntuu että kaikenlaista touhua löytyvän muutenkin. On kavereita nähtävänä ja lenkkejä tehtävänä (oho, sehän rimmas).

Aiemmin tänä vuonna kriiseiltiin niin epäilin etten olekaan miniämateriaalia, kun Keittiömestarilla ei ole mitään innostusta siihen suuntaan, että tapaisin hänen perhettään. Tänä kesänä on hänen siskonpojan ripille pääsy, ja oli puhetta että lähtisin mukaan että tapaisin koko perheen. Että jotain käännettä havaittavissa. Tänään viikon virallisena työjuoru/kahvihetkessä Keittiömestari kysäisi haluaisinko lähteä ensi viikonloppuna käymään siskollaan, kun sisko on lomalla ja sisarukset suunnittelisivat rippimenua (Keittiömestari on ilmeisesti keittiövuorossa niissä juhlissa?). Olisi kuulemma mullekkin mukavampi, että tuntisin sitten itse juhlissa edes jonkun, Keittiömestarin veljen lisäksi (sen olen tavannut ennen joulua). Kuulostaa ihan fiksulta, varsinkin jos Keittiömestari on koko päivän keittiössä, voisi meikäläiselle tulla tukalat oltavat ventovieraiden keskellä. Tästä tulkitsin että kaipa tuo meikäläistä ajattelee ainakin jossain välissä, kun on hoksannut mun viihtyvyydestä huolta kantaa?
On mulla vissiin ihan ihku (työnarkomaani) poikaystävä :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Mitäs sitten syötäisiin?

Hirveä "nälkä", eikä mitään syötävää, olen nuollut jääkaapin ja muut komerot pohjia myöden, eikä löydy mitään hyvää. Tänään on liikunnasta lepopäivä, ja sen vuoksi olen yrittänyt syödä vähän kevyemin kun ei kulutustakaan ole. Kanasalaattia ja pari näkkäriä lounaaksi töissä. Kotona nopean siivouspyrähdyksen jälkeen sitten iltapäivä kahvi ja kaksi voikkaria. Nyt tekee jotain hyvää mieli, onneksi sataa niin en viitsi kipaista tuohon lähikauppaan ostamaan jotain hyvää. Toisaalta, jos lakkaa satamasta, haen lakkaa satamasta. Tai siis suklaata kaupasta. Siispä ryhdyin päivittämään blogia etten sorru epätoivoisiin tekoihin.

Paino heilahti eilen alkuviikon turpoilun jälkeen samaan missä oltiin viikko sitten perjantaina, hyvin kevyinä. Tänään aamulla sainkin sitten ihmetellä eilisiä terassiavais-ruokien jäämiä, ihan kuuden sadan gramman vahvuudella. Lienee turvotusta sangen suolaisista eväistä.
Turvotuksesta tulikin mieleen että aina välillä lueskelen blogeista kuinka tiukka salitreeni on aiheuttanut plussaa puntariin seuraavalle aamulle ja olen pitänyt sitä vain höpötyksenä. Nyt noin kolmen viikon yhden hengen kvalitatiivisen tutkimuksen perusteella joudun pyörtämään puheeni ja sanomaan että ettei se ehkä olekaan ihan täysin höpötystä. Jostain syystä olen innostunut treenaamaan salilla nyt vain noin kolme kertaa viikossa (aiemmin saatoin käydä 4-5 kertaa), mutta treeni on intensiivisempi, pidempi ja rankempi kaikin puolin. Jaksan paremmin kun on aina vähintään yksi lepopäivä, ja kun jaksaa tuntuu mielekkäämmältä, ja kun tuntuu mielekkäämmältä tulee keskityttyä ja niin edelleen. Ja sen seurauksena olen huomannut että treenin jälkeisenä aamuna (treenailen yleensä siis iltapäivällä, alkuillasta) paino on plussalla puolesta kilosta kiloon. En yleensä tankkaa ruoan suhteen salipäivinä, tai no oikeammin sanottuna tankkaan silloin kun tankkaan, ruokavaliolla ei ole ollut merkitystä tuohon painon heittelyyn.
Tästä kimmastuneena päätin ottaa itsestäni vyötärön ympärysmitat, ensimmäistä kertaa ikinä. En ole lukemia pelännyt, en vain ole saanut aikaiseksi mittaamista. Saa nähdä näkyykö muutoksia niissä numeroissa. Jos sitä vaikka kerran viikossa ihmettelisi sitä mittanauhaa puntarin lisäksi.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kun alta murtuu katu

Ei vaines, ei antaneet Helsingin kadut periksi vaikka se 18 tuhatta naista niitä tömisti.
Aika moni onkin jo näemmä tänne postaillut aikojaan ja fiiliksiään, omasta ajasta ei ole mitään havaintoa. Ja me sitä paitsi käveltiin se 10 kilsaa, tulipahan parannettua maailmaa.

Niin, ja kukaan ei mun mielestäni ole hehkuttanut kuinka ihana Apulanta oli! Iik! Mitä pienistä, jos Sipe ei nyt ihan ollut aaloilla siitä ollaanko Naisten kympillä vai Likkojen lenkillä. Mutta Toni oli ihQ!
Apis veivasi vajaan puolen tunnin keikan ennen starttia (buu! aivan liian lyhen ajan!).
Mulla on lainassa kaverilta sellainen hightech-kello, joka mm arvio mun yöunen määrän, vuorokauden aikana kulutetut kilokalorit ja sitten se piirtää vielä yleisestä aktiivisuudesta sellaista kaunista graafista käyrää koneelle kun purka kellosta tietoja. Tuliko kenellekään yllätyksenä että se vajaa puolituntinen on korkein aktiviteetti jonka olen viime viikolla saanut aikaiseksi? Ei tunnu missään saleilut tai vesijuoksut tuon eilisen käppyrän rinnalla. Naureskelin työkaverin kanssa että pitää muistaa seuraavallakin kerralla0 varustautua urheiluliiveillä ja lenkkareilla niin voi keikalla keskittyä olennaiseen. Mun tapauksessa lähinnä loikkimiseen, heilumiseen ja huutamiseen (joka yrittää kuulostaa laululta, huutoa se silti on).

Tonne edelliseen postaukseen jo Maukalle (terkkuja!) kerroinkin, että löihän se todellisuus jo rätillä naamaan. Tai vaaka kettuili. Eli painoni on noussut +1200gr. Siis siitä matalimmasta viime viikolla, eli viime maanantaista 200gr. Eilen söin tosi huonosti (ankeat ilmaiseväät stadikalla), ja join vettä vielä huonommin, joten lienee nestelastia siitä. Niin, ja aion pelata tähän myös sen kerran kuukaudessa kortin jolle edellisessä postauksessa vielä lällätin. Noh, kerrankos sitä.

Positiivista kuitenkin, viime kesänä päälleni istunut kotelomekko roikkui järkyn näköisenä. Toooosi kurjaa. Joudun näemmä kolttukauppaan, kesällä on muutamatkin hipat joissa pitäisi jossain hiukan juhlavammassa esiintyä.
Tohkeissani kokeilin myös viime kesän heräteostos-caprejani, jotka muuten istui kuin unelmat, mutta reisien ja pakaroiden kohdalta soi. Ne muuten laulaa hoosiannaa vieläkin, tosin vyötärö on käynyt vieläkin väljemmäksi, mutta reidet kinnaa niin, ettei pökiä viitsi julkisilla paikoilla pitää. Pakara tilanne oli hiukan parempi, muttei varsinaisesti antanut aihetta juhlan sekään. Ei muuta kuin kyykkäämään.
Vaikka otsikon tahtiin?

perjantai 20. toukokuuta 2011

Blanco

Tää on niin tätä. Kun sätkin altaassa ja olen vaipunut sangen zen-henkiseen tilaan virtaa päähäni vaikka mitä aiheita ja juttuja tänne blogiin. Ja sitten kun pääsen koneen ääreen, en muista mitään. Höh.
No mitäs tässä sitten on oikein touhuttu tällä viikolla? Salijumppaa, työjuttuja, vesijuoksua. Ai niin, sunnuntaina menen Naisten Kympille, mutta tilaisuus on ennemmin sosiaalinen kuin urheilullinen sillä meitä lähtee töistä porukka kävelemään matkan. Ja siellä esiintyy Apulanta!

Mutta tuosta vesijuoksusta, onko kellän kokemuksia vedenkestävästä mp3-soittimesta? Olin tänäänkin ainut ihminen koko uima-hallin allasosastolla, ja siinä ympyrää kun aikansa juoksentelee saattaa kyllästyä jopa kuuntelemaan omia juttujaan. Vaikka ei sillä, eipä ne kanssakastujat paljon viihdytä vaikka niitä siellä olisi.
Joten ajattelin kaivella jostain itselleni tosiaan märkää kestävän soittimen, ja unelmani olisi ladata siihen sitten vaikka joku äänikirja? Itse juoksentelu on niin puuduttuvan tylsää, etten tiedä viihdyttääkö musiikinkaan kuuntelu kovin pitkään, mutta jotain etenevää tarinaa voisi kuunnella?

Niin ja ain niin. Maanantaiaamusta tähän aamun oli painoni tippunut kilon. Enkä ole laittanut ruokailujen eteen tikkua ristiin, päin vastoin itse asiassa. Vai mitä sanotaan siitä, että olen tälllä viikolla syönyt kolmesti ranskalaisia? Ja friteerattuja sipulirenkaita, majoneesia, fajitaksia? Tuntemattomia ovat painonputoamisen tiet. Mikäli kuunliikkeitä on uskominen, nyt pitäisi olla turpein aika kuukaudesta muutenkin?
Noh, nautin tilanteesta enkä viitsi ylianalysoida. Tulee vaan pää kipeäksi!

maanantai 16. toukokuuta 2011

5:23

Tuon verran tuli unta palloon viime yönä. Vähän väsytti neitosta aamulla. Mutta mitä tein ensimmäiseksi? Kone auki ja sangen rakentavaa kettuilupostia kaverille tuonne länsinaapuriin ja sitten muuten vaan hehkutusta Kanadaan toiselle kaverille. Sitten vasta aamukahvia ja töihin lähdön suunnittelua.Töissä oli rääppiäiset viikonlopulta. Olin reipas ja söin. Saldo 3 viipaletta pullaa ja 4 perunapiirakkaa töiden ja varsinaisen lounaan ohessa. Mukava hiilari-piikki ja eikun salille! En olisi itse uskonut mutta tuli hyvä treeni, oli virtaa ja painot liikkui!

Sen kunniaksi kävin vielä kaverin kanssa vielä fajitaksilla äsken ja jostain syystä ne tarjoiltiin ranskalaisten kanssa? Olin reipas ja söin. Myöhemmin käytiin tutuilla pyörähtämässä, siellä ladattiin nekun eteen voikkarit ja pullat ja pasteijat. Olin reipas ja söin.

Mitä tästä päivästä jää käteen? Maailmanmestaruus 2011 ja tietoisuus siitä että olen ollut hyvin reipas. Ja syönyt.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Ja ikää oli?

Paljon, runsaasti, liikaa. Tai ainakin siltä tuntuu. Olin nimittäin tänään työkaverin 22-v synttäreillä, ja muut vieraat luonnollisesti oli samaa ikäluokkaa. Onneksi yksi toinen työkaveri oli vähän paikkaamassa tilannetta. Käytiin syömässä salaatit, pizzat ja täytekakut ja jätettiin nuoret juhlimaan. Byhyy, mä oon oikeasti 2-kymppinen (+9 vuotta), en suostu olemaan se bileiden nolo vanha korppu. Täytyy vissiin päivittä kaverinsa tuonne 40+ osastolle niin voin taas teineillä...

Ei mulla muuta asiaa ollut, tää oli samalla vähän testi että toimiiko tää blogger.

Ai niin. Kuulinpa jotain hyvin mielenkiintoista eli hauskaa tänään. Näin yhden tutun menneisyydestä aamulla kauppareissulla. Siinä päällisin puolin päivitettiin kuulumisia, ja oli tuolla jo tiedossa sekin fakta että seurustelen (ei näissä asioissa näemme mitään facebookia tarvita). Olenhan siis jo legendaarisessa maineessa siitä, etten ennen Keittiömestaria ole kunnolla styylannut, vaan raahannut perässäni aina jotain uutta jannua. Mutta tiesipä kertoa tämä vanha tuttuni, että syy miksi suhteeni on näin pitkään on jatkunut on se, että painan nykyään vähemmän. Vai niin. Vaikka olenkin sangen kuuma kissa (no unissani ehkä), en jaksa uskoa että kurvini on Keittiömestaria nurkissa pitänyt vuoden? Vai paraneeko ihmisen jutut kun elopaino vähenee? Ei läski enää kiristä päätä vai?
Tai siis enhän mä ole Keittiömestarilta koskaan kysynyt että oonko mä silleen trophy-tyttöystävä vai löytyykö mahdollisesti muitakin avuja. Täytyykin tiedustella ennenkuin puolitutun totuuden täysin hautaan...

torstai 12. toukokuuta 2011

Toiseen suuntaan

Tuossa alkuviikosta vissiin nukuin jotenkin huolimattomasti, ja nyt niskat on jumissa. Pystyn lähes kivuttomasti katsomaan vain lievästi vasemmalle. Tiukka vasen ja kaikki oikealle päin suuntaavat katseet on pois päiväjärjestyksestä. Olen niskaa hautonut kylmällä ja kuumalla, ottanut buranaa ja pyytänyt Keittiömestaria sitä hivelemään. En hieromaan, vaan hellästi painelemaan että verenkierto vilkastuisi. Voisi alkaa helpottamaan pikkuhiljaa, kun yöunetkin kärsii.

Treenaaminenkin on hankalaa kun niskat on jumissa. Olen kuitenkin käynyt tällä viikolla salilla pari kertaa, jumppaillut joten kuten. Paino junnaa, mutta ihmekös tuo. MM-kisat uhkaa meikäläisen painonpudotusta (tänääkin meni puoli litraa suklaajädeä Norja-peliä katsoessa) :)
Olen saavuttanut jonkin asteisen zen-olotilan painon kanssa muutenkin. Se tippuu jos on tippuakseen. Olen kuitenkin tiputtanut jo 25 kiloa siitä mitä olen pahimmilani painanut. Tosin nyt matkaa siihen missä olen hoikimmillani ollut on 3 kiloa. Ne tippuu sitten kun ne on valmiit lanteista irrottamaan. Pitkän tähtäimen tavoite on kuitenkin tälle vuodelle tiputtaa vielä kahdeksan, mielummin 10 kiloa. Mutta kahdeksaan olen tyytyväinen. Eikä sen nyt pitäisi olla niin suuri ponnistus. En vieläkään ole valmis millekään kuurille, jotain lopullisia muutoksia olisi tehtävä jotka poikisivat sitten pienenpiä numeroita puntarissa.
Ja haluan nauttia elämästä, en punnita jokaista suupalaani. Joten tiedoksi myös sille joka tänne on kuukkeloimalla eksynyt: menen tänäkin keväänä Raffaellon terassin avajaisiin.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Jotkut vaan osaa

Ja jaksaa paremmin kuin toiset.
Sopii yrittää  tehdä perässä!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Voi Pojat

Tai no totuuden nimissä, voi poika! Tai kai kai pojittelu on toisista yhtä ilkeää kuin tytöttely, niin sanotaan: Voi Mies!
Mä olen ihastunut. Enkä edes mihinkään uuteen jumppaan, kahvakuulaan, treeniohjelmaan, dieettiin tai härveliin.
Mä olen ihan pihkaantunut ihka elävään suomalaiseen mieheen, joka ei ole Keittiömestari.
Merkittäköön kuitenkin pöytäkirjaan, että Keittiömestari on edelleen vahvasti kuvioissa, ja ollaan rakastuneita.

Meillä oli töissä kolme viikkoa lainassa kundi, jolla on tutkinnon täydennys meneillään ja hän oli sen vuoksi meillä tutustumassa meidän touhuihin. Tämä jamppa hengasi pääsääntöisesti työkaverini peesissä, mutta aina silloin tällöin oli mun matkassa ja tehtiin kimpassa töitä.
Satuin kolme viikkoa sitten istumaan aamulla autossa ja puhumaan puhelimessa kun näin että parkkiksella käveli äärimmäisen hyvännäköinen mies. Niin hyvännäköinen että sotkeennuin sanoissani. Kun tajusin miehen harhailevan kohti toimistomme ovea, tajusin että siinä menee harjottelijakundimme.
Ei siinä mitään, että tuo mies on juuri sellainen, mikä uppoaa meikäläiseen ulkonäöllisesti, vaan myös jutut ovat puoleensa vetäviä ja hyviä. Kundi on älykäs, äärimmäisen huumorintajuinen ja mukava. Tämä mies sai nopeasti meidän toimistolla hiukan ylpeän maineen, meikäläiselle ei ihan auennut miksi. Varmaan osittain kuitenkin siksi, että hän oli varma tekemisistään ja sanomisistaan eikä kaipaillut turhaa kädestä pitelyä. Tulin hänen kanssaan parhaiten toimeen varmasti koko 15 hengen työporukastamme, sillä meillä on yhteistä työhistoriaa. Ei henkilökohtaisesti, mutta hän toimii alalla jolle olen saanut itsekin koulutuksen. Ja olikin hauska jutella wanhoista hyvistä ajoista, kun ei tarvinnut alusta asti selittää kaikkia juttuja.
Mies osasi olla myös niin halutessaan aika järkky flirtti. Johon vastasin melko antaumuksella. Mutta flirtti pysyi todella kevyenä, ei minkäänlaista ahdistusta siitä että jotain todella tapahtuisi. Kumpikin on tahoillaan kuitenkin vakavassa suhteessa, enkä todellakaan haluaisi hänen kanssaan mitään todellista, mielikuvitusleiki on niin paljon kivempaa.

Kolme viikkoa aamuisin töihin meno on ollut huomattavasti miellekkäämpää kuin keväällä noin muuten. Olenpa lähes joka aamu muistanut laittaa lilaa luomeenkin, ihan vain tätä jäppistä ajatellessani. Kaikesta huolimatta olen helpottunut, että tänään oli viimeinen päivä kun tämä mahti uros meillä pyöri. Vaikka en mitään väärää tehnytkään, oli olo välillä jotenkin sellainen että seilaan väärille teille. Vaikka sellaista ei tapahtunut oikeasti edes päässäni. Eikä henkistä tilaani ole yhtään helpottanut se, että Keittiömestarilla on alkanut kausi ja ei olla nähty sitten vappuaaton. Ja tullaan seuraavan kerran näkemään aikaisintaan ensi keskiviikkona.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Melkein nutrasin

Ruksi seinään ja päivittelyt päälle. Pyörittelin tänään kahdesti käsissäni sellaista Nutrilettin Kickstart pakkausta jossa olisi ollut viidelle päivälle eväät. Oli jossain tarjouksessa, en tosin enää muista kuinka paljon pyysivät. Olenhan mä joskus vilautellut täälläkin ideaa nutrauksesta tai seminutrauksesta (niin että korvaisin osan eväistä pusseilla siis) mutta aina olen heittänyt ajatuksen romukoppaan lähinnä siitä syystä että liikun ja treenan paljon enkä ole valmis siitä luopumaan minkään jauheen vuoksi. Enkä jaksa uskoa että jaksan riehua punttien kanssa jos en muuta syö. Enkä edes ala tässä spekuloimaan kuinka pahalta ja jauhoiselta niiden eväiden on maistuttava. Vaikka en ole edes ronkeleimmasta päästä, vetelen palkkarin kuin palkkarin ilman ilmeilyä.
Saahan tuollaisella kuurilla tuloksia, mutta jokin pykii mun päässä kovasti vastaan.

Tämä kaikki lähti siitä, että nyt toista viikkoa yritän syödä kaverini oppien mukaan. Tai se mitään uutta kertonut, käski jättää pullan ja turhan mussutuksen pois ja syödä fiksusti ja vain tarpeeseen. Helppo juttu, olenhan tunnettu kohtuudestani ja fiksuista ruokailutavoista. Jotain positiivista, tällä viikolla olen jättänyt syömättä pullaa ja sipsejä töissä vaikka niitä lähes vääryydellä eteeni tarjoiltiinkin.
Mutta siis ystäväiseni ei tehnyt tiukkaa ruokavaliota, sillä tarkoitus ei ole nyt saada mitään pikatuloksia jollain kuurilla mitkä sitten tulee korkojen kanssa takaisin. Eli pitäisi itse oppia tekemään niitä valintoja millä paino putoaa ja/tai pysyy kurissa. Ei nyt tullut yllätyksenä tämäkään asia, mutta jostain syystä sen toteuttaminen ei vaan onnistu. Ja tiedän myös aian tasan tarkkaan kuinka paljon ja mitä kuuluisi syödä. Jostain syystä en sitten kuitenkaan tee niitä valintoja.
Sen sijaan jumppaan kuin hullu, että voin syödä enemmän ja mitä sattuu.
Tämän takia nutraaminen kiinnostaisi, ei tarvitsisi tehdä niitä valintoja ja päätöksiä ruokailun suhteen kun päivän menu olisi valmis. Nutraus ei vain ratkaise ongelmaani pitkällä tähtäimellä.

Jos vaikka kokeilisi ruokapäiväkirjaa, ja heräisi siihen todellisuuteen mitä syö.