torstai 30. joulukuuta 2010

Kauniita aikomuksia

Koska huomenna olen wlan-verkon kantamattomissa suoritan pakollisen ensi vuoden lupaukset-postauksen jo tänään. En muista että koskaan olisin tehnyt mitään todellisia uuden vuoden lupauksia, ehkä enemmänkin alustavia suunnitelmia tulevalle vuodelle. Näin ollen olen kukaan ei ole voinut syyttää pitämättömistä lupauksista, sangen kätevää.  Noh, sairaslomallahan ei ole muuta kuin aikaa, ja ihminen ei pysty määräänsä enempää katsomaan edes Tunteita ja tuoksuja joten tässä seuraavassa aikomukseni vuodelle 2011, joiden mahdollisesta toteutumattomuudesta en sitten kanna minkäänlaista vastuuta. Nih.

Aioin yrittää pudottaa vielä noin 5 kiloa painoa todellisesta painostani. Todellisen painon lasken olemaan n 2,5 kiloa vähemmän kuin nyt, kun kaiken maailman turvotukset ja muut painaa päälle. Eli reipas seitsemän kilon urakka olisi edessä. Ja mitens sitten näihin kuuma kissa-mittoihin pääsen? No tietysti salia-salia-salia. Vähän navan heiluttelua ja vedessä juoksentelua. Toimiva kaava. Ja sitten jos oikeasti oppisi syömään vähemmän. Olen tullut siihen tulokseen, että en loppujen lopuksia syö kovinkaan vääriä ruokia, mutta vääriä määriä.

Aion yrittää keskittyä sosiaaliseen elämään enemmän. Syksyllä muuttuneet työkuviot on mukavasti lisänneet duuniläppärin avaamisia iltaisin omalla sohvalla ja juuri ennen nukahtamista tapahtuvia "voi vattu, se(kin) asia pitäisi vielä hoitaa"-hetkiä. Ja se ei ole kivaa. Kun työt painaa päälle, jää myös treffit kavereiden kanssa ja muut menemiset menemättä. Ja se vasta ei olekaan kivaa. Kävin, öö, vissiin kahdella keikalla koko vuonna 2010. Edellisenä vuonna taisin käydä n 25 keikalla. Huomaako kukaan eroa?
Ja ei, en voi syyttää Keittiömestaria siitä että iltajuoksuni olisivat vähentyneet. Sehän leikkii muutenkin mielummin kissojensa kanssa (maistan tässä sopassa hieman katkeruutta?).
Eli vuosi 2011 alkakoon Tiketin sivujen selailulla, puhelimen pirinällä (siis kavereiden puhelimet tulee pirisemään, tai surisemaan jos ne on värinällä) ja harvoilla duuniläppärin avauksilla klo 16 jälkeen.

Jotenkin olisi sopivaa vielä aikoa jokin kolmas asia ensi vuodelle? En viitsisi kuitenkaan yrittää kurotella kuuta taivaalta, kun ainahan tuo vetää mielen happamaksi jos epäonnistuu aikomuksissaan. Mutta olen vapaa ehdotuksille, jos jollekin tulee mieleen jotain mitä voisin vuonna 2011 yrittää, heittäköön ajatuksensa kommenttilootaan.

Taidankin ottaa varaslähdön ensi vuodelle, painua salille ja sen jälkeen syömään ystävien kanssa. Mutta rajansa kaikelle, aion syödä myös mahdollisesti hyvin kermaisen jälkiruoan! (jää niinkuin tavoiteltavaa ensi vuodelle..)

*** Onnistunutta vuotta 2011 mussukoille ja mörökölleille! ***

tiistai 28. joulukuuta 2010

Kuolematon

Vaarini on sanonut joskus:
"Älä luota keneenkään joka vuotaa verta seitsemän päivää kuolematta"
Mitähän isoisä-vainaa sanoisi seitsemästä viikosta?

maanantai 27. joulukuuta 2010

Itsetutkintaa osa II

Vuosi sitten joulupäivänä tein selostuksen vuodesta 2009 meemin avulla. Ajattelin nyt aikani kuluksi päivittää tekstin koskemaan vuotta 2010. Vertailun vuoksi jätän edellisen vuoden vastaukset sulkuihin.

IHMISSUHTEET:

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
(Toivottavasti ainakin yhden, mutta uskoisin että olen saanut kaksi ystävää )
Tämän vuoden saldo taitaa olla yksi syventynyt kaverisuhde ja yksi poikaystävä.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
(Vesijuossut, niin ja juossut maalla ilman että petoeläin tms pelote pakottaa poistumaan paikalta mahdollisimman nopeasti.)
Seurustellut aikuisten oikeasti, käynyt kylpylässä. Vesijuoksua muuten olen jatkanut menestyksellä.

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
(Pah. PoikaPakteereja. Pois se minusta (katkera vanhapiika täällä hei!))
No mitenhän tuon nyt sitten sanoisi? :)


Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
(Juhannus ystävien kanssa mökillä oli jotenkin ihana, vieläkin muistelen lämmöllä. Apulannan keikka maaliskuussa, tai lähinnä se Tonin halaus keikan jälkeen (*punast*))
Lämmittää muuten vieläkin vanhaa bändärin sielua tuo Tonin lääppiminen.. No tietysti treffit ton yhden kanssa ja uusi asema töissä jää mieleen varmasti tästä vuodesta.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
(Ei ole moista tapahtanut. Hyvä)
En aikuisten oikeasti, vieläkään.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
(Runsaasti. Ulkomuodoltanikin (-17kg), ja sen ansiosta olen enemmän kotona kropassani ja pidän itsestäni huolta enemmän ts kampaan hiukset ja meikkaan tarvittaessa. Henkistä muutosta ehkä hiukan havaittavissa, ei kuitenkaan mitään mullistavaa) 
Tälle vuodelle ei ole niin paljoa tullut ulkoisia muutoksia kuin viime vuonna. Henkistä kasvua sen sijaan, mm vastuullisemman työn johdosta havaittavissa.


Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
(En ainakaan myönnä ;))
En ole edistynyt tässäkään asiassa.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
(En ole tänä vuonna, enkä muinakaan vuosina. Seurallinen eläin kun olen)
Enpä ole käynyt, muutenkin olen leffojen katsomisessa siirtynyt enemmän kotisohvalle. Harmi sinänsä, leffassa käynti on kuitenkin psykofyysinen kokemus.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
(Ei ole tullut otettua. Mutta olin mukana kun kaveri otti nännilävistyksen. Lasketaanko se?)
Voisinko jo aloittaa jonkun vastauksen muulla sanalla kuin ei? Ilmeisesti en..


TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
(Tapasin yhden miehen yhden projektin tiimoilta ja olen todennut olevani parempi ihminen kun ollaan tekemisissä. Harmillisesti ei mitään mannapuuroa ja mansikkaa hvaittavissa tässä suhteessa)
Projektit projektimiehen kanssa on muuten projektoitu loppuun, ja maksu saatu. Paras uusi tuttavuus voisi olla uusi työkaveri jonka kanssa synkkaa tosi hyvin.

Synnyttikö kukaan läheisesi?
(Paras ystäväni n 2kk sitten)
Ei osunut syntymiä lähipiiriin tälle vuodelle.

Kuoliko kukaan läheisesi?
(Tavallaan (Don't ask))
Pieni osa omaa itseäni kuoli, onneksi kukaan (muu) ei ole mennyt kuolemaan.

Missä maissa kävit?
(Kyproksella ja Virossa)
Tänä vuonna matkailu uloittui vain Viroon.

Mitä sellaista haluaisit vuodelta (2010) 2011, joka ei onnistunut vuonna (2009) 2010?
(No tietysti olisi hienoa saada ylennys joka tänä vuonna meni ohi)
Ylennys, done! Hyvä minä. Onnistunut raskaus voisi olla aika kova juttu.


Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta (2009) 2010?
(Hmm. No ainakin 27.10. jolloin paras ystäväni lisääntyi!)
Taitaa jäädä kaksi päivää muistiin: 1.11. ja 18.11. Elämä ja kuolema.

Vuoden suurin saavutuksesi?
(No painon putoaminen of course)
Ylennyksen saaminen, melko toimiva parisuhde

...ja suurin epäonnistuminen?
(No painonpudotustavoitteesta jääminen)
Edelleen laahaan jäljessä kilotavoitteesta, mutta en ole enää varma onko se suurin epäonnistuminen?

Kärsitkö vammoista?
(Jep, koko ajan. Oikea olkapää jos joku ei ole vielä oppinut ulkoa)
Lasketaanko henkiset traumat?

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
(No varmaan salikortti oli aika ratkaiseva)
Salikortin jatkot, niin ja muutamakin vaate kokoa 40-42! Ihkua!

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
(No yksi työkaveri ansaitsee kiitosta käyttäytymisellään kriisitilanteessa. Siinä on emännällä lehmän hermot!)
MLAV on toiminut terapeuttina enemmän kuin ystävältä voi vaatia!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
(Allekirjoittaneen lisäksi ei tule heti ketään mieleen. Tai no yksi kundi voisi mun mielestä juosta suohon palaamatta koskaan sen jälkeen kun avasi leipäläpensä jälleen kerran (ystävällisesti arvosteli meikäläisen ulkomuotoa ihan kysymättä, eikä välttämättä ihan positiivisesti) )
Tänä vuonna en ole stressanut ulkonäöstä enää yhtään niin paljon. Keittiömestari aiheuttaa välillä vähän ahdistusta kun en oikein tiedä mitä se tahtoo.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
(Asumiseen ja hengissä pysymiseen meni varmasti eniten rahaa, mutta tänä vuonna varmasti kakkossijalle kiilasi kaikki urheiluun liittyvät asiat (salikortit, jumppavermeet jne) )
Vaatteeisiin on varmasti mennyt rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja olen alkanut ostamaan koruja itselleni. Tosin rihkamaa, mutten aiemmin ole sellaisiin turhuuksiin rahaa laittanut.

Mistä innostuit eniten?
(Salilla käynti on aiheuttanut tohkeilua varmasti eniten)
Saako sanoa Keittiömestarista?


Vuoden 2009 ihmiset:
(No se "projektimies", ystävän tuore poika, uusi työkaveri)
Saako sanoa Keittiömestari? MLAV

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
(Onnellisempi. Koen olevani parempi ihminen (ihan oikeesti, haiskoon vaan omakehu). Nyt surettaa vaivainen olkapää hetkellisesti)
Surullisempi, vaikka en haluaisi olla. Tuntuu vuoden takaiset murheet mitättömiltä tänään.

Rikkaampi vai köyhempi?
(Tasan taitaa tämä mennä)
Tasoissa mennään edelleen.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
(Salaattia olisi voinut syödä enemmän :D Ja olisihan se ollut kiva jos olisi saman ihmisen kanssa voinut käydä useammallakuin 2 treffeillä)
Treffailu, done! Enemmän aerobista harjoittelua :)

...entä vähemmän?
(Turhautumista ollut turhan paljon. Ja turhaa mässäilyä)
Syömistä olisi voinut olla vähemmän...

Miten aiot viettää joulun?
(Joulu vähän meni jo, töitä tehden ja porukoilla notkuen tämäkin pyhä meni)
No joulu meni taaskin jo. Nyt edellisvuoteen lisänä oli aattona Keittiömestari. Muuten joulu on mennyt as always.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
(Mitään yksittäistä hetkeä en unettomina öinä vatvo, mutta onhan niitä muutamia joista klassisesti jälkeen päin ajattelee että "olis pitänyt sanoa niin ja näin")
Jos menneeseen meneminen on mahdollista, silloin myös elämänsäilyminen lienee mahdollista?

Rakastuitko vuonna (2009) 2010?
(En, kevyesti ihastuin)
Rakastuin.

Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
(No hittolainen, en yhtään)
Kaksi. Hittolainen.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
(Greyn anatomia (tyttöroskaa, mutta niin viihdyttävää sellaista))
Edelleen Greyn anatomia. Niin joo, ja Sali! se oli ihan paras! Näin kaikki jaksot.

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
(En vihaa. Saatan sortua hetkelliseen halveksuntaan mutta olen liian laiska vihatakseni ketään. Vie turhaan energiaa)
Edelleen viha tuntuu aika voimakkaalta reaktiolta.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
(Kesälomalla luin Törkytehtaan. Yllätti positiivisesti. Toisaalta Mötiköillä on aina paikka mun sydämessä teiniangstivuosien peruina)
Paras? Hmm. No Liimatan ja Hynysen kirjeenvaihto "Rillipää ja Läski" oli ainakin viihdyttävä.

...entä musiikillinen löytö?
(Hmm. Tänä vuonna.. Taisin löytää Green Dayn uudelleen)
Green Day? What?

Mitä halusit ja sait?
(Pienempiä numeroita vaa'an näyttöön)
Saako sanoa Keittiömestarin?

Mitä halusit, muttet saanut?
(Vielä pienempiä numeroita vaa'an näyttöön (ylläri) ja ylennystä)
Painonpudotus näyttää olevan yhä vaiheessa.

Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
(Keskittymisjänne on sama kuin adhd oravalla, joten alusta loppuun nähdyt elokuvat on aika vähissä. Mutta Haarautivan Rakkauden Talo viihdytti)
Tänä vuonna onkin sitten katsottu leffoja edellisten vuosien edestä. Näin vasta tänä vuonna Casino Royalen, joten valitaan se (uuh Daniel...)

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
(Söin jäätelöä perheen kanssa, ja jännitin seuraavana päivänä olevia treffejä (suotta))
Kävin ultrassa ja itkin.

MUUTA:

Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana?
(Yhtä säälittävää!)
Triplasin, kolmea...

Oletko joutunut tappeluun?
(Alkuvuodesta otin yhteen yhden ihmisen kanssa oikein huolella, mutta jätettiin asia kuitenkin verbaaliselle tasolla)
Edelleen pyrin välttelemään tappeluita, verbaalisen ja fyysien ylivoimaisuuteni kanssa...

Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
(Jos ei ylinopeutta ja väärin pysköintiä lasketa, niin enpä ole tainnut luvattomilla teillä pahemmin olla)
Edelleen tunnustan samat synnit kuin viime vuonna.

Oletko juonut "perseitä"?
(Kerran. Vahingossa. Ilmainen viina on aina vaarallista)
En ole.

Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
(Muutamia suusta päässeitä sammakoita olen vähän katunut, mutta mitään muuta en myönnä (itsepetos on paras petos))
Katuminen ei kannata koskaan. Välillä tietysti tehdyt ratkaisut vituttaa, mutta se nyt vaan on elämää.


Jos joku tämän jaksoi lukea loppuun, tarttukoon onkeen ja tehköön oma tutkintansa ja tulkintansa vuodesta 2010!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Mr Darcy!

Mistä on onnistunut Tapaninpäivä tehty? Aamupalasta vanhempien luona, lautapelistä perheen kesken odottaen että Ylpeys ja Ennakoluulo alkaa! Kömmin kyllä jo takaisin omaan kotiin katsomaan tätä  5 tunnin tv-maratonia. Koska osaan kyseisestä sarjasta dialogin noin 87 prosenttisesti ulkoa, voin touhuilla tässä samalla jotain muuta. Mutta se on tarkkaan harkittava, mikä se "jotain muuta" voi olla, ettei asioiden tärkeysjärjestys kärsi.

Joten sarjan hengessä lyön itse itseäni valkoisella hansikkaalla haastan itseni vastaamaan "numerohaasteeseen"

10 asiaa joita vihaan yli kaiken:
silmätippoja, sukkahousuja, maidon juomista, epätietoisuutta, epämääräisyyttä, epäjärjestystä, auton ikkunan skarapausta, kenkään mennyttä lunta, hidasta nettiä, imurointia.

9 luonteelleni ominaista asiaa:
huumorintaju, kyynisyys, uskollisuus, stressaaminen, pitkäjänteisyys, ailahtelevaisuus, pitkävihaisuus, hyvämuistisuus (onko luonteenpiirre?), luotettavuus.

8 tapaa valloittaa minut:
pitää kuunnella keskeyttämättä, pitää ymmärtää kuulemansa, pitää harrastaa huonoa huumoria, pitää osata lukea mun ajatuksia (koska mä en aina ihan osaa lukea itseänikään), pitää lahjoa mut materialla (kaikki näin ajattelee, mutta mä sanon sen vaan ääneen), pitää ymmärtää mun kohellusta, pitää hallita mun kohellusta, pitää antaa mun olla.

7 asiaa joita toivon/haluan:
lumisateen loppuminen, hormonitaspainon löytyminen, selkäkivun loppuminen, rahaa, lomaa, Keittiömestarin tohon viereen, 10 kiloa painosta pois.

6 asiaa jotka teen herätessäni:
avaan silmät, mietin mikä päivä on, harkitsen päiväunia, venyttelen, ähisen, rapsuttelen mahaani.

5 ihmistä, jotka tietävät eniten murheistani:
äippä, sisko, MLAV, Keittiömestari, ystävä

4 asiaa joista olen riippuvainen:
kahvi, telkkari, vaaka, kuntosali

3 kauneinta asiaa joita minulle on sanottu:
"siedät tyhmiä kysymyksiä", "sä oot niin älykäs", "sulla on treenatun näköinen selkä"

2 asiaa jotka pelottaa:
hissit, väärintoimivat elimet

1 tunnustus:
kosin (selvinpäin) Keittiömestaria kesällä, se antoi rukkaset.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Johan pomppas, kahdella tapaa

Pomppaus nro 1:
Okei, kyllähän mä tiesin olleeni kilti, mutta silti... Onneks se Keittiömestari ei ostanut joululahjaa, eihän se olis mahtunut mihinkään! Oltiin sovittu perheen kanssa että jotain pientä vaan hankitaan, mutta tulin kahden täyden kassin kanssa aattoiilan vietosta. Paketista kuoriutui kaikkia ihania tyttöhömpötyksiä mitä olin kaupassa kuolannut mutten kehdannut ostaa ja sitten tietysti suklaata ja vielä vaikka mitä muuta, kaivattuja Aino Aallon juomalaseja ja muuta ihanaa.

Pomppaus nro 2:
Eilinen meni mukavasti vanhempien luona, syötiin höpöteltiin ja pelailtiin yhteen asti, jolloin allekirjoittanut meinasi repiä leukansa haukotellessaan joten sitten kiireen vilkkaa kotia. Tänään sitten Keititömestari tuli herättämään joskus ennen kymmentä, pyysi kyytiä kotiinsa. Olin hiukan että mitä hittoa, mutta jos toinen pyytää ni pakkohan se oli lähteä viemään. Olin niin unenpöpperössä ja hämilläni ettei matkalla (n 20min) vaihdettu sanaakaan.
Kun päästiin pihaan, kääntyi Keittiömestari muhun päin ja aloitti:

"tää ei johdu susta mutta.. (tässä kohtaa ei muuten enää sitten yhtään unihiekka painanut silmään!) mä haluaisin oikeasti olla vaan kissojen kanssa"
Mä: "ääööä.."
KM: " tiedän että olis pitänyt sanoo jo aiemmin"
Mä: " ääööää.. (nyt jo hiukan paniikinomaisella kurkkuäänellä) siis niinkuin nyt vai loppuelämäs?"
KM: " siis mä haluan viettää tän joulun yksin kissojen kanssa"
Mä: "ah, niin no olisit sanonut, mutta kuule soittele sitten kun oot viettänyt joulus" 
[Punainen henkilöauto kurvaa pois pihalta.]

Joo, olisihan tuon voinut hoitaa tyylikkäämmin, mutta justiinsa en vaan jaksanut. Se sitten päätti valita kissat. Tää oli(si) ollut meidän eka yhteinen joulu. Anteeks nyt vaan, mutta v*ttu ne kissat mistään joulusta mitään tiedä, yks koomainen päivä muiden joukossa.

... Ratiritiralla, tuli talvi halla...

torstai 23. joulukuuta 2010

Haa!

Toivoa on! ei kissojen, mutta mun painon suhteen.
Tänä aamuna paino oli tullut alaspäin jo 1,9kiloa, eilen illalla onneksi siis vain megalomaaninen turvotus meneillään. Juhlin tätä tietoa syömällä miljoona torttua, pullaa, suklaata ja 3 lautasellista riisipuuroa. Kyllä se paino sieltä saadaan uuteen nousuun! :)
Haen sen yhden jäärän joka ei luovu kissoistaan huomen aamulla tänne päin viettämään joulua. Näin ollen en taida postailla ainakaan huomenna joten:

Rauhallista/ Iloista/ Hyvää/ Lahjarikasta/ Muuten vaan onnistunutta 
(valitse mieleisesi vaihtoehto)
Joulua kaikille!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jösses

Ensin painoi farkut, vaihdoin verkkareihin. Verkkaritkin kiristi. Kävin äsken vaa'alla; en ole vuonna 2010 painanut näin paljoa, ja taitaa mennä keväälle -09 kun oon paukutellut tällaisia lukemia. Shit.
Okei, olin justiinsa syönyt iltapalan, ja tänään töissä oli jouluruoka mitä piti santsata vaikken jouluruista tykkääkään. Ja kuulemma tuo antilooppi mitä popsin turvottaa jotain. Mutta silti. Nyt alkoi tiukka linja!

Mirristä asiaa

Mainittakoon heti alkuun, että olen itse selvästi koiraihminen, kissat on outoja.

Keittiömestarillahan siis on kaksi kissaa, kuten tiedossa on. Meikäläinen on hyvin allerginen niille, kuten tiedossa on. Älykkäin lukijani (okei, kaikki te ootte älykkäitä, toiset ehkä vaan vähän kauniinpia? ;) )varmasti huomaa ongelman kuviossa?
Keittiömestarilla nousee vuodenvaihteessa vuokra, ja siinä kohti hinta asunnosta alkaa olemaan jo naurettava, kun toistaiseksi se vielä on ollut vain pöyristyttävä. No tässä on sitten vilauteltu mahdollisuutta lyödä hynttyitä yhteen, mutta kun on ne kissat.. Kattiparat on elämää arvokkaampia (ja selvästi meikääkin rakkaampia, toim huom.) ja tässä on sitten pidemään kaavan kautta mietitty mahdollisuuksia. Terveyteni nyt vain sanelee sen, että meikän kanssa ei saman katon alle mahdu useampia mirrejä! Keittiömestari alkaa pikkuhiljaa tulla (itsekin) siihen tulokseen, että kissoista olisi syytä päästä eroon, mikäli halajaa yhteiseloa allekirjoittaneen kanssa harrastaa.

Vanhempi kissoista on aikanaan otettu naapurilta jolla ei sitten ollutkaan hinkua kissaa pitää, ja nuorempi on jo suoraan haettu eläinsuojeluyhdistykseltä. Kun kummatkin on "pelastettuja" ymmärrän kyllä että kynnys luopua kissoita on vielä ehkä hiukan korkeampi. Enkä millään tavoin vähättele niitä katteja, varmasti ovat rkkaita ja ymmärrän että ansaitsevat arvoisensa kodin.
Nyt on sitten viidakkorumpu laulanut ja tornihuhu kulkenut tuttavapiirissä ympäriinsä, josko joku huolisi kaksi kissaa. Keittiömestari haluaa ne samaan paikkaan, koska ne on jo pitkään olleet kimpassa ja muutoksessa saisivat ehkä toisistaan turvaa. Tämän ymmärrän todella hyvin.

Tuttavapiirissä on perhe, joilla on muutaman hevosen talli ja asuttavat vanhaa omakotitaloa poissa kaupungin sykkeestä. He olisivat kissat ottaneet ns työkissoiksi, olisivat saaneet asua tallissa ja hoidella hiiriä hengiltä. Sisäänkin olisivat kuitenkin päässeet. No, Keittiömestari ilmoitti sitten että ei käy. Ilmeisesti eivät opi kissatkaan uusia temppuja jos ei opi vanhat koiratkaan, ja Mestari pelkäsi mirrien nälkiintymistä jos eivät opi metsästämään. Mitähän kohtaa siitä, että kissat pääsisivät sisään ei Keittiömestari ymmärtänyt? Kai siellä nyt olisi sitten tarpeen niin vaatiessa ollut evästäkin tarjolla?
No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Siskon työkaveri joutui lopettamaan toisen kissoistaan kesällä ja oli ilmaissut kiinnostuksensa näitä kahta sankaria kohtaan. Tiedän että kyseinen henkilö on lellinyt nykyistä ja edesmennyttä kissaansa koko palkkansa edestä, ja varmasti nämä tarjolla olevat kissat pääsisivät ansaitsemaansa kotiin. Mutta ei, koska uusi emäntäehdokas asuu kerrostalossa. Niin muuten asuu Keittiömestarikin tällä hetkellä. Ja toinen kissa pelkää olla ulkona muutenkin,ja on elämänsä asunut kerrostalossa. Toinen ulkoilee valjaissa, ei sekään varsinaisesti ole saanut vapaana kulkea.
Mutta kun Herra mestari on sitä mieltä että mirrit on ihan masentuneita kun joutuvat asumaan kerrostalossa.
Voi jummivipi! Maailma on syrjällään sisäkissoja, ja tiedän vain yhden masennuslääkkeitä syövän kissan (se jouti sisäkissaksi vietettyään ensin 5 vuotta pihaelämää).  Taitaa kuitenkin olla niin, että Keittiömestari on itse masentunut kun joutuu elämään kerrostalossa enkä mä halua muuttaa minnekkään hevonkuuseen nykyisiltä nurkilta (ainakaan vielä).

Huomaako kukaan muu tässä ongelmaa? Ei kelpaa sisätilat, ei kelpaa ulkotilat. Edelleenkään en kiistä etteikö kissoista luopuminen olisi vaikeaa, mutta tuntuu ettei se yks ole edes valmis oikeasti harkitsemaan eri vaihtoehtoja vaan tyrmää ne suoriltaan.
Toisaalta nythän se nauttii, taas, marttyyrin roolistaan: joutuu maksamaan järkkyä vuokraa kun ei voi (suostu) luopua kissoistaan suden suuhun. Vittu mikä kaikkien janoisten sankari! Eipä tuo taida oikeasti edes haluta muuttaa meikän kanssa yksiin?

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tuleva lottomiljonääri

Ei osunut seitsemän numeroa eilenkään kohdilleen, vaikka latasin oman vakiorivini ja annoin koneen vielä arpoa toisen rivin varmuuden vuoksi. No joku toinen kerta sitten. Ärsyttävää muuten tuo, että on kehittänyt itselleen jonkun vakiorivin lottoon. Aina kun laittaa lappua sisään, on pakko sisällyttää sitten se vakioviritelmä kanssa. Koska jos ei laita, niin no, kaikkihan arvaa sitten miten siinä käy.

Nyt kaikki ikuisella laihdutuskuurilla olijat; katselkaas tänne päin, oon keksinyt loistavan keinon laihduttaa! Tälleen maitovammaisena (on sekä maitoproteiini allergia että laktoosi-intoleranssi) suosittelen vetämään noin 0,75 litraa tavallista jäätelö vuorokaudessa (sen 0,25litraa voi tarjota kaverille ettei näytä ihan niin ahneelta..). Laktoosi tekee sen, että turpoaa niin ettei yksinkertaisesti voi syödä mitään. Maitoproteiini tekee allekirjoittaneelle sen, että iho kutiaa suunnattomasti. Näin ollen yöt ja päivät menee koko ajan pienessä staattisessa liikkeessä kun jotain paikkaa rapsuttaa. Sitten tietysti iltaisin ja aamuisin se rasvausrumba. Ja hetkittäin kutina äityy öisin niin, että on pakko nousta vain yksinkertaisesti kävelemään ympyrää ettei tule hulluksi. Kaikki tämä vain jäätelölitran hinnalla!

Mitäs muuta tässä on puuhailtu? No oon tehtaillut raskaustestejä, ja parkunut sen positiivisuutta. Tilanne alkaa olla jo sangen absurdi. Kun Keittiömestarin kanssa todettiin, että lapsi olisi tervetullut lisä meille, en viime viikolla ole muuta tehnyt kuin toivonut negatiivista raskaustestiä ja toivonut kuukautisia ilmestyväksi. Mutta muuten alkaa mielenterveys asian tiimoilta palailemaan, vielä kun saisi tuon kropan nytkähtämään normaalielämään. Tuntuu että tässä on mennyt jo iäisyys, vaikka oikeasti aikaa on kulunut tänään vasta tasan 1 kuukausi tapahtuneesta. Elämä voittaa.

Pitkin hampain suostuin siihen ettei osteta lahjoja Keittiömestarin kanssa. Tai siis jotenkin koin etten aikuisena ihmisenä voi mennä vaatimaan toiselta lahjaa itselleni. Vai voinko? Voihan? Sanokaa joku että voin?

tiistai 14. joulukuuta 2010

"Ooh" ja sen ärsyttävyys

Yritän tässä nyt jotain mokeltaa aikani kuluksi, alkoi pikkuhiljaa kyrsimään tuo ahdistuksella ja tuskalla ladattu postaus. Pitää saada jotain piristettä kehiin, ei tää elämä niin vakava paikka ole (aina). Tänään on ollut ihan hyvä päivä, tai siis ei ainakaan niin vihainen ja vääryydellä täytetty kuin muutama edellinen.
Edelleen silti vatuttaa sangen rankasti kropan oireilu, mutta minkäs teet, aikansa kutakin.

Käytiin Keittiömestarin kanssa ollaan käyty keskustelua joululahjahankinnoista, ja siitä ostetaanko me toisillemme lahjoja. Tai eihän me mitään osteta, vaan vinkataan Joulupukille ja se sitten tarpeen mukaan toimittaa lahjat. No eniveis, Keittiömestari kysyi joksus reilu viikko sitten ensimmäisen kerran jotenkin silleen että "eihän me osteta lahjoja toisillemme" johon totesin että vielä en ole mitään hankkinut ja mulle käy miten vaan sovitaan. Samaan hengenvetoon totesin että mun äiti haluaa Keittiömestarille kuitenkin jotain ostaa, että paree olis sanoa mitä haluaa ennen kuin mutsi pääsee kaupassa irti ja sitähän ei pitele sitten kukaan. No äitiä on ohjeistettu sopivasta ja innostavasta lahjasta, ja äiti on tainnut vinkata Korvatuntuturin Äijää.
Eilen sitten palattiin tähän keskusteluun siitä, ostetaanko me toisillemme lahjat. Ja tää sankari sitten tekstasi mulle (se on influenssassa, sialla tai ilman, ja oon antanut porttikiellon mun luo) että " ihan miten sovitaan, mutta mulle riittää että oot olemassa, siinä on joululahjaa kerrakseen". 
Nauroin tuota viestiä tänään töissä, ja sain sen kahdeksan akan kuoron huokaisemaan synkronoidusti "oooh". Se oli kuulemma niiiiiin romanttista ja ihanaa ettei mitään tolkkua. Kävin iltakahvilla ystävän kanssa, joka on mies, ja kerroin sitten taas naurua pidätellen että työkaverit alkoi huokailemaan rivissä kun tää yks sankari laukoo latteuksiaan. Ja mitä tämä mun kaverini sitten sanoo? "Ooh!".

Siis eikö kukaan muu näe, että se aivan täysin laskelmoidusti odottaen juuri tuota Ooh-reaktiota kuvittelee uivansa pois: A) taloudellisesta rasitteesta (mä en oo mikään halpa lahjottava) B) täydellisen lahjan etsimisestä (mä en oo mikään helppo lahjottava). Argh! Mun tekis niin mieli justiinsa ilmoittaa sille että oon ostanut sille lahjan. Näin ollen sen olis pakko hankkia mulle jotain?! Tässä on nyt vaan se ongelma, että tavallaan olisin hyvin tyytis jos mun ei sen lahjaa tarttis miettiä, se ei oo mitenkään helppo tehtävä. Mutta hiukan ärsyttää että se veti tähän lahja-keskusteluun tuollaisen lässynlässyn-kortin!

perjantai 10. joulukuuta 2010

Paha olo

Toim. huom. älä lue postausta jos haet positiivisia fiiliksiä tai tolkun tekstiä muuten vaan!

Tänään on perjantai jos joku huolimaton ei sitä vielä ole huomannut. Tänään oli myös työpaikan epäviralliset pikkujoulut, lähdettiin omakustanteisesti omalla porukalla töiden jälkeen keilaamaan ja syömään.
Olin muuten itse kehittelemässä ohjelmaa ja puolsin keilausta. En ole lajia kovin montaa kertaa kokeillut, mutta se on ollut aina hauskaa. Tänään en vaan keilannut. Istuin porukan jatkona ja jutustelin köykäisesti niitä näitä mutta varsinainen keilausakti tuntui ylitsepääsemättömältä. Enkä osaa sanoa miksi. Olkapäät toimii (vuosi sitten tähän aikaanhan bursiitti riivasi vimmatusti) enkä muutenkaan tuntenut itseäni kipeäksi. Työkavereille kyllä sujuvasti syötin pajunköyttä ja valittelin olkia, kun en keksinyt muutakaan selitystä ja se upposi kuin lämmin veitsi voihin. Tunsin itseni vaan todella voimattomaksi, ja ajatuskin keilauksesta aiheutti fiiliksen että tulen lyyhistymään siihen paikkaan keilapallon voimasta.

Normaali ihminen olisi varmasti lähtenyt kotiin, mutta lähdin kuitenkin porukan jatkona syömään. Ja haluan muistuttaa lukijoita että vaikka koin jonkinasteisen nääntymisen keilapaikassa, juoruilin ja naitin (etsin sinkulle työkaverille miestä) kuin vettä vaan. Enkä edes feikannut. Syömässä oli lystiä, naureskeltiin paljon ja pyyhittiin kikautuskyyneliä silmäkulmasta (ja vedin muuten BananaSplitin jälkkäriksi, nih!). Osa porukasta lähti miesmetsälle ja yöelämään, loput meistä suunnisti kotiin. Koska olin autolla liikenteessä (aamulla jo päätin että tästä tulee selvä retki) nakkasin työkaverin kotiinsa ja ajelin omaani. Nopea puhelu Keittiömestarin kanssa ja pikapalaveri äidin kanssa joululahjoista matkalla.

Kotona oli vuorossa rojahtaminen sohvalle kera hysteerisen itkun jonka kesto noin puolitoista tuntia. Äsken pääsin työllä ja tuskalla suihkuun, nyt alkaa kroppa palautumaan itkusta ja muutenkin jollain tavalla älli palailemaan korvien väliin (jos se siellä koskaan on ollutkaan). Äh.

Okei, tämän viikon yöunet on olleet pätkittäisiä ja olen joutunut soittelemaan päivytykseen. Jotenkin kroppa ei osaa päästää irti raskaudesta, hormonitasot laskee kuulemma hitaahkosti (mitä h*lvettiä sekin sitten käytännössä tarkoittaa) ja kaiken lisäksi ilmassa leijuu tulehduksen mahdollisuus. Oireilu kaikkinensa tulee ja menee, välillä on jotain enemmän ja seuraavassa hetkessä ei. Ilmeisesti ei mitään hälyttävää kuitenkaan (vielä) ja ohjeet on seurailla oireita jos ne muuttuu tai vahvistuu, sitten hakeutuminen jo ihan fyysisesti päivystykseen.
Onko mitään ärsyttävämpää kuin yrittää olla objektiivinen kun on omasta kropasta kyse? En onnistu ainakaan täällä. Mieli on marjapuuroa jo muutenkin, ja välillä valun selvään hysteriaan kun kyttään jokaista pierua kuin maailmanloppua.

Voisko tää kiirastuli jo loppua? Välillä menee päivä/kaksi sangen mukavasti enkä jaksa murehtia tai miettiä asioita pakollisia enempää. Sitten on päiviä, niinkuin tänään, jolloin tuntuu että aivot on kokenut yliannostuksen. En varsinaisesti mieti raskautta/keskenmenoa tietoisesti, mutta tunnen kun alitajunta jyllää koko ajan. Yritin puhua Keittiömestarille ääneen, ajattelin että alitajunta tokeentuisi jos saisin tuotettua jotain ulos, mutta ei ole sanoja. Tunnetilat seilaa edelleen välillä suru-masennus-yllätys-toivo-pelko-pakokauhu mutta en pysty erittelemään miksi olen surullinen, masentunut, yllättynyt, toiveikas jne.
Keittiömestari painaa hulluna ylitöitä parisuhteen eteen ja yrittää ottaa vastaan iskuja ja pehmentää pudotusta minkä ehtii, mutta ei sekään raukka ajatuksia osaa lukea. Kun tuntuu ettei niitä ajatuksia ole edes!

Tietysti lähestyvä joulu ei yhtään helpota oloa, tuntuu näin ateistinakin, että jouluun on muutenkin ladattu jo sellainen tunnepatteristo ettei paremmasta väliä. Sangen kypsää hoitaa pahaa oloa alkoholilla, mutta taidan juoda oluen. Jälleen uusi ilta maata sängyssä ja odottaa unta samalla kytäten tuntemuksia.
Ja voisko joku kertoa mistä hitosta tämä Jenni Vartiaisen biisi oikein kertoo? Itken joka kerta kun kuulen sen. Onneksi kuuntelen töissä, kotona ja autossa radio Rockia ja tuo ei kantaudu korviini kovinkaan usein. Jostain se kuitenkin aina tasaisin väliajoin tunkeutuu tärykalvoilleni.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Äippä-yliannostus

Lähdetään siitä, että mulla on ihana äiti. Sen voi pyytää hakemaan sut baarista tai sairaalasta, eikä se turhia kysele. Se on naamakirjassa (mähän en siis ole). Se kokkaa mulle ja systerille viikonloppuisin, ja kysyy aina mitä me haluttaisiin syödä (ja hyvin usein tekeekin sitä ruokaa). Se jaksaa lähteä aina ostoksille, ja kuuntelee juorut kavereista hyvin kiinnostuneena ja muistaakin kuulemansa jutut. Kun se oli työelämässä, otti se mut ja systerin aina vuoronperään mukaan kaikille kokkareille.

Eli mua on onnistanut äiti-arpajaisissa. Mutta (aina se mutta tulee jossain välissä), kolme vuorokautta yhteen menoon on kuitenkin kolme vuorokautta yhteen menoon. Huh, alkoi oikeasti kiristämään jo sunnuntai-iltapäivällä se että oltiin kahden liikkeellä. Hauskaahan meillä oli siellä kylpylässä, ei siinä mitään. Mutta jatkuva oman äidin seura.. Argh. en pysty tilannetta kuvailemaan Tai pystynpä. Olen siis 29-vuotias, ja äitini käytti mm. seuraavanlaisia lauseita: "laita pipo päähän"(niin ajattelin, kun ulkona on pakkasta -11 ja hirveä viima), "tätä sä et voi syödä, tässä on kalaa" (yleensä vissiin kalakeitossa tosiaan on, en tälleen kala-allergisena sitä itse olisi huomannutkaan) ja "varo täällä on kuumaa" (oltiin saunassa..). Hyväähän tuo tarkoitti, mutta silti.
Eilen olin jo hyvin tyytyväinen kun pääsin kotiin ja omaan rauhaan.

Ensimmäinen päivä töissä loman jälkeen ja olo on sellainen etten lomalla ole koskaan ollutkaan. Ah, arkea.

torstai 2. joulukuuta 2010

Napa ja sen tahdittomuus

Oli taas tämän syksyn viimeinen Bellyfit tunti tuossa aiemmin. Olen käynyt siis systerin kanssa noilla tunneilla nyt puolitoista vuotta. Tänään kun satuin rivissä sellaiseen kohtaan että näin itseni valitettavasti koko ajan peileistä, en voisi ihan heti uskoa että olin tunnilla joskus aiemminkin käynyt.
Seuraan silmä tarkkana ohjaajaa jokaisella tunnilla, ja tiedän mitä paikkoja pitäsi liikuttaa ja usein saankin jonkin asteista tärähtelyä aikaiseksi. Jostain kumman syystä näytän silti epileptisestä kohtauksesta kärsivältä sammakolta, kun ohjaaja värisyttelee itseään kuin haavanlehti ja on notkea varreltaan kuin nuori paju. Kun en katso itseäni peilistä, kuvittelen olevani vähintään yhtä sensuelli liikkeiltäni, välillä jopa vielä kuumempi kissa. Ja sitten katson peiliin ja näen itseni nykimässä kuin oikosulkuun mennyt robotti.
Ja mitä eroa on ylävatsalla ja alavatsalla? Tunnilla pitäsi esim. vetää ensin ylävasta sisään, sen jälkeen alavatsa. Meikällä liikkuu vaan koko röllö, ja sekin ihan omaan tahtiinsa.

Vaikka todistetusti en siis juurikaan mitään ole puolessatoista vuodessa oppinut, aion jatkaa tunneilla ensi keväänäkin jos niitä vain järjestetään. Haavanlehden ja pajunoksan risteytyksestä käyvä tuntien vetäjä on ilmeisti kotoisin jostain päin Itä-naapuriamme (se selittänee notkeuden [seliseli..]) Aksentti ja tempperamentti sopivat lajiin kuin nyrkki silmään ja lisää huomattavsti sitä oriental-fiilistä joka tunneilla itsestään selvyytenä vallitsee musiikin ja kilisevien helinävöiden luomana. Ehdottomasti paras puoli vetäjässä on jatkuvan postiivisuuden ja tsemppihengen lisäksi se, että vaikka kuvailin ohjaajaa pajunoksaksi, taitaa hänen BMI:sä pyöriä vähintään lievässä ylipainossa. Jaksamista ja notkeutta ei näytä millään estävän rehelliset jenkkakahvat ja muut runsaat muodot. Ohjaaja kantaa itsensä sellaisella ylpeydellä ja itsevarmuudella, että meni hyvin pitkään ennenkuin huomasin nämä "parjatut" ominaisuudet.
Tykkään käydä tunneilla myös siksi, että se on täynnä meitä muita epileptisiä sammakoita ja oikosulkuisia robotteja. Tunneilla ei ole yhtään pro-osaajaa, vaikka meitä kauemmin tahkonneita jo useampikin. Kun koko porukka vääntää skoreografiaa, ei varmasti ulkopuolinen uskoisi että me kaikki noin 15 henkeä veivataan samaa biisiä ja liikettä. Me kaikki ollaan tasan yhtä surkeita. Mutta kaikki on positiivisesti surkeita, eikä kukaan yritä hapannaamana vaan tunneilla aina naureskellaan yhdessä ja erikseen.

Huomen aamulla nokka kohti Imatran kylpylää rentoutumaan äipän kanssa. Viettäkäähän hyvä viikonloppu, ja kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää!
Niin ja jos joku tuntee piston rinnassaan ettei ole käynyt ilmiantamassa itseään, edellisen postauksen kommenttilootassa on vielä tilaa! :D

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ajatuskatkoksesta

Tai oikeastaan "näin välttelet sujuvasti siivoamista niin kauan ettet ehdi sitä edes aloittaa ennen kampaajalle menoa ja sen jälkeen onkin jo sitten ilta eikä enää viitsi siivota"-postaus.
Ajatuskatkos täytti marraskuussa vuoden. Jumaleissön, en olisi uskonut. Olin varma että hyydyn jo ensimmäisenä  jouluna, tai sitten kesäloman aikana, mutta ei. Sisältö on ollut vaihtelevaa, sekalaista ja täynnä kirjoitusvirheitä.

Olen hyvin tyytyväinen itseeni kun keksin blogilleni nimen, sen alle saan tungettua kaikkea mahdollista. Olen myös tyytyväinen, etten lähtenyt rajoittamaan itseäni sisällön suhteen tai kehittämään blogille "teemaa". Tää vaan on niin tätä; yhtä ajatusta ja katkosta. Vain muutamia kertoja olen tullut tänne jotain postaamaan ikään kuin velvollisuuden tunteesta (ketä kohtaan? kysyn vaan..), mutta lähes aina postauksen kirjoitus lähtee siitä että tulee fiilis jonka haluan purkaa johonkin.

Muutamia IRL kavereita tätä on tunnustanut lukevansa, mutta toinen heistä tunnusti että ei jaksanut seurata, sillä en täällä varsinaisesti tee mitään mullistavia paljastuksia tai kerro sellaisia salaisuuksia joita he eivät jo tietäisi. Ja usein kuitenkin tänne tulee jutut viiveellä, ja tärkeät ihmiset on saaneet jo infon tapahtuneesta jos se on jotain tähdellistä. Ja oikeasti, kuinka monta ihmistä kiinnostaa se, kuinka monta kertaa viikossa käyn salilla? Tai lähinnä kun nuo tosielämän tuttavuudet sen tietää muutenkin. Eli ystävieni mielestä olen tylsä.

Kuten säännölliset lukijat ovat huomanneet, ja lukeneet, on mulla lukihäiriö. Tai hahmotushäiriö. Meinasin ensin kirjoittaa että "kärsin" lukivikistä, mutta oikeasti en tunne kärsiväni. Näen maailman eri tavalla, tai no oikeastaan vaan kirjoitetun tekstin. Toisin kuin yleensä häiriöiset, rakastan kirjoittamista, lukemista, ristikoiden ratkontaa ja sanapelejä. Okei, olen suorastaan p*ska niissä, mutta ketä kiinnostaa? Ristikot ja sanapelit ovat varmasti perintöä siitä, että olen peruskoulussa opetellut lukemaan niiden avulla, ja niiden tekeminen on vaan jäänyt päälle.
Tämä blogi on myös terapian muoto, pidän tosissaan kirjoittamisesta. Mutta mihin aikaihminen tänä päivänä sitten kirjoittelisi, kun kirjeenvaihtoa ei harrasteta ja paperinen päiväkirja tuntuu vaan jotenkin yläasteelle kuuluvalta asialta? Tiedän että täällä on lukematon määrä kirjoitusvirheitä, ajatusvirheitä, sanamuotorikkeitä, olemattomia sanoja, ja sitten vaan puhtaasti lauseita ja virkkeitä joissa ei ole päätä eikä häntää. Mutta hei, mä yritän! Ja sentään pyrin oikolukemaan tekstini aina ennen julkaisemista, joten pahimmat rikkeet on korjattukin. Ja pilkkusäännöt, niitä en osaa vieläkään. Ja välillä asiaa on vaan niin paljon ettei näppis pysy mukana tahdissa.

Ajatuskatkoksen ensimmäinen elinvuosi on ollut satumainen myös tosielämässä. Menneenä vuonna on vain tapahtunut niin paljon asioita, joilla on merkitystä ja olen niin tyytyväinen että on paikka johon olen voinut tallentaa fiilikset.
Eipä paljoa kiinnosta kuinka paljon lukijoitani häiritsee se, etten pysy aiheessa. Siis niinkuin yhden postauksen sisällössä tai blogissa ylipäänsä. Tiedän että täällä on muutamia lukijoita jotka ovat tulleet jonkun teeman perässä lukemaan juttujani, mutta ovatko he kadonneet kun on todellisuus valjennut etten pysykään asiassa? Täällä on paljon juttuja salilta ja treenaamisesta, mutta en ole koskaan kokenut aiheelliseksi tilittää tänne aikoja tai painoja tai muuta statistiikkaa harjoittelustani, sillä sitä en itsekään varsinaisesti seuraa ja koska harjoitteluni ei oikeastaan ole niin tavoitehakuista kuin enemminkin elämänmakuista (ooh, runollista).
Välillä olen myös vilautellut työjuttujani, mutten oikeastaan koskaan ole kertonut mitä teen. Ei ole koskaan ollut tarpeellista, ja tavallaan nautin sen tuomasta anonyymiydestä.
Sitten on tuo laihdutus vielä treenauksen lisäksi, tai lähinnä se itsekurin puute. Muttei tulisi mieleenkään kirjoittaa tänne ruokapäiväkirjaa, vaikka mielelläni muiden ruokapiväkirjoja luenkin.
Varmaan eniten on postaustilaa saanut ylimalkaisten treenimainintojen lisäksi Keittiömestari. Mutta hei, se (hän) nyt vaan on mun eka oikea mies(poika)ystävä. Ei tässä nyt ehkä ihan impyenä tuon isännän kelkkaan loikattu, mutta tällaistä "aikuista parisuhdetta" en ole koskaan aiemmin kokenut. Eikä tämäkään ole mennyt kuin Strömsössä, ja jo alusta lähtien on kuvio ollut jotain muuta kuin helppo. Sen vaan sanon että jos me tää eka vuosi klaarataan (enää 4 kk jäljellä) niin mikään meitä tuskin pysäyttää, on tässä jo lähtöön koeteltu hyvässä ja pahassa. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä, ja tää on ihan normaalin parisuhteen normikauraa, mistäs mä mitään tiedän.
Sitten olen purkanut tänne epäsäännöllisen säännöllisesti fiiliksiäni milloin mistäkin, ilman mitään logiikkaa.
Jos blogille pitäisi valita Ajatuskatkoksen tilalle toinen nimi, se olisi varmasti Ilman Logiikkaa.
Oonko mä ainut josta tuntuu että nää postaukset muuten nykyään on venyneet?

Jahas, jokohan sitä olisi tuhlannut riittävästi aikaa että voisi siirtyä odottelemaan kampaajalle lähtöä?
Ai niin. Seurailen jonkin verran tuota statistiikkaa siitä, kuka tänne eksyy ja mistä. En mitenkään aktiivisesti, mutta silloin tällöin. Alkuun tuossa sivussa pyöri myös se vierailijalaskuri, mutta kun en sitten sitä jaksanut seurata niin poistin sen, ei vaan ehkä jaksanut kiinnostaa. Toki "tunnen" myös muutamat mussukat jotka käyvät kommentoimassa ja ilmiantamassa itsensä blogin lukijoiksi muuten. Ja onhan tuossa sivussa tuo "lukijalaatikkokin".
Mutta, sanotaan tätä vaikka kommenttikalasteluksi, olisin kovasti otettu jos ilmiantaisit itsesi sinä pahaa-aavistamaton lukijani joka tänne asti jaksoit tekstiäni seurata... Bonuskiitos niille jotka ilmiantautumisen lisäksi mainitsisivat jonkin arvion blogini sisällöstä. Mistä olisi kiva kuulla lisää, mikä on saanut poistumaan blogista, mikä saa palamaan tänne uudelleen? Onko jotain mitä en elämästäni täällä ole maininnut, mutta mikä kiinnostaa? Valitettavasti olen epätrendikäs, enkä aio arpoa mitään vastaajien kesken. Välillä turhaudun itse tällaisiin "leikkikää mun kaa!"-postauksiin muiden blogeissa, mutta hei, älkää tehkö niinkuin mä teen, vaan niinkuin mä sanon.
Vastavetona ajattelin käydä ilmiantamassa itseni niihin blogeihin, jotka eivät jostain syystä pyöri tuossa blogilistalla mutta joita seuraan tai joihin en ole kommentoinut koskaan/harvemmin.

Kiitos.