Mirristä asiaa

Mainittakoon heti alkuun, että olen itse selvästi koiraihminen, kissat on outoja.

Keittiömestarillahan siis on kaksi kissaa, kuten tiedossa on. Meikäläinen on hyvin allerginen niille, kuten tiedossa on. Älykkäin lukijani (okei, kaikki te ootte älykkäitä, toiset ehkä vaan vähän kauniinpia? ;) )varmasti huomaa ongelman kuviossa?
Keittiömestarilla nousee vuodenvaihteessa vuokra, ja siinä kohti hinta asunnosta alkaa olemaan jo naurettava, kun toistaiseksi se vielä on ollut vain pöyristyttävä. No tässä on sitten vilauteltu mahdollisuutta lyödä hynttyitä yhteen, mutta kun on ne kissat.. Kattiparat on elämää arvokkaampia (ja selvästi meikääkin rakkaampia, toim huom.) ja tässä on sitten pidemään kaavan kautta mietitty mahdollisuuksia. Terveyteni nyt vain sanelee sen, että meikän kanssa ei saman katon alle mahdu useampia mirrejä! Keittiömestari alkaa pikkuhiljaa tulla (itsekin) siihen tulokseen, että kissoista olisi syytä päästä eroon, mikäli halajaa yhteiseloa allekirjoittaneen kanssa harrastaa.

Vanhempi kissoista on aikanaan otettu naapurilta jolla ei sitten ollutkaan hinkua kissaa pitää, ja nuorempi on jo suoraan haettu eläinsuojeluyhdistykseltä. Kun kummatkin on "pelastettuja" ymmärrän kyllä että kynnys luopua kissoita on vielä ehkä hiukan korkeampi. Enkä millään tavoin vähättele niitä katteja, varmasti ovat rkkaita ja ymmärrän että ansaitsevat arvoisensa kodin.
Nyt on sitten viidakkorumpu laulanut ja tornihuhu kulkenut tuttavapiirissä ympäriinsä, josko joku huolisi kaksi kissaa. Keittiömestari haluaa ne samaan paikkaan, koska ne on jo pitkään olleet kimpassa ja muutoksessa saisivat ehkä toisistaan turvaa. Tämän ymmärrän todella hyvin.

Tuttavapiirissä on perhe, joilla on muutaman hevosen talli ja asuttavat vanhaa omakotitaloa poissa kaupungin sykkeestä. He olisivat kissat ottaneet ns työkissoiksi, olisivat saaneet asua tallissa ja hoidella hiiriä hengiltä. Sisäänkin olisivat kuitenkin päässeet. No, Keittiömestari ilmoitti sitten että ei käy. Ilmeisesti eivät opi kissatkaan uusia temppuja jos ei opi vanhat koiratkaan, ja Mestari pelkäsi mirrien nälkiintymistä jos eivät opi metsästämään. Mitähän kohtaa siitä, että kissat pääsisivät sisään ei Keittiömestari ymmärtänyt? Kai siellä nyt olisi sitten tarpeen niin vaatiessa ollut evästäkin tarjolla?
No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Siskon työkaveri joutui lopettamaan toisen kissoistaan kesällä ja oli ilmaissut kiinnostuksensa näitä kahta sankaria kohtaan. Tiedän että kyseinen henkilö on lellinyt nykyistä ja edesmennyttä kissaansa koko palkkansa edestä, ja varmasti nämä tarjolla olevat kissat pääsisivät ansaitsemaansa kotiin. Mutta ei, koska uusi emäntäehdokas asuu kerrostalossa. Niin muuten asuu Keittiömestarikin tällä hetkellä. Ja toinen kissa pelkää olla ulkona muutenkin,ja on elämänsä asunut kerrostalossa. Toinen ulkoilee valjaissa, ei sekään varsinaisesti ole saanut vapaana kulkea.
Mutta kun Herra mestari on sitä mieltä että mirrit on ihan masentuneita kun joutuvat asumaan kerrostalossa.
Voi jummivipi! Maailma on syrjällään sisäkissoja, ja tiedän vain yhden masennuslääkkeitä syövän kissan (se jouti sisäkissaksi vietettyään ensin 5 vuotta pihaelämää).  Taitaa kuitenkin olla niin, että Keittiömestari on itse masentunut kun joutuu elämään kerrostalossa enkä mä halua muuttaa minnekkään hevonkuuseen nykyisiltä nurkilta (ainakaan vielä).

Huomaako kukaan muu tässä ongelmaa? Ei kelpaa sisätilat, ei kelpaa ulkotilat. Edelleenkään en kiistä etteikö kissoista luopuminen olisi vaikeaa, mutta tuntuu ettei se yks ole edes valmis oikeasti harkitsemaan eri vaihtoehtoja vaan tyrmää ne suoriltaan.
Toisaalta nythän se nauttii, taas, marttyyrin roolistaan: joutuu maksamaan järkkyä vuokraa kun ei voi (suostu) luopua kissoistaan suden suuhun. Vittu mikä kaikkien janoisten sankari! Eipä tuo taida oikeasti edes haluta muuttaa meikän kanssa yksiin?