Ajatuskatkoksesta

Tai oikeastaan "näin välttelet sujuvasti siivoamista niin kauan ettet ehdi sitä edes aloittaa ennen kampaajalle menoa ja sen jälkeen onkin jo sitten ilta eikä enää viitsi siivota"-postaus.
Ajatuskatkos täytti marraskuussa vuoden. Jumaleissön, en olisi uskonut. Olin varma että hyydyn jo ensimmäisenä  jouluna, tai sitten kesäloman aikana, mutta ei. Sisältö on ollut vaihtelevaa, sekalaista ja täynnä kirjoitusvirheitä.

Olen hyvin tyytyväinen itseeni kun keksin blogilleni nimen, sen alle saan tungettua kaikkea mahdollista. Olen myös tyytyväinen, etten lähtenyt rajoittamaan itseäni sisällön suhteen tai kehittämään blogille "teemaa". Tää vaan on niin tätä; yhtä ajatusta ja katkosta. Vain muutamia kertoja olen tullut tänne jotain postaamaan ikään kuin velvollisuuden tunteesta (ketä kohtaan? kysyn vaan..), mutta lähes aina postauksen kirjoitus lähtee siitä että tulee fiilis jonka haluan purkaa johonkin.

Muutamia IRL kavereita tätä on tunnustanut lukevansa, mutta toinen heistä tunnusti että ei jaksanut seurata, sillä en täällä varsinaisesti tee mitään mullistavia paljastuksia tai kerro sellaisia salaisuuksia joita he eivät jo tietäisi. Ja usein kuitenkin tänne tulee jutut viiveellä, ja tärkeät ihmiset on saaneet jo infon tapahtuneesta jos se on jotain tähdellistä. Ja oikeasti, kuinka monta ihmistä kiinnostaa se, kuinka monta kertaa viikossa käyn salilla? Tai lähinnä kun nuo tosielämän tuttavuudet sen tietää muutenkin. Eli ystävieni mielestä olen tylsä.

Kuten säännölliset lukijat ovat huomanneet, ja lukeneet, on mulla lukihäiriö. Tai hahmotushäiriö. Meinasin ensin kirjoittaa että "kärsin" lukivikistä, mutta oikeasti en tunne kärsiväni. Näen maailman eri tavalla, tai no oikeastaan vaan kirjoitetun tekstin. Toisin kuin yleensä häiriöiset, rakastan kirjoittamista, lukemista, ristikoiden ratkontaa ja sanapelejä. Okei, olen suorastaan p*ska niissä, mutta ketä kiinnostaa? Ristikot ja sanapelit ovat varmasti perintöä siitä, että olen peruskoulussa opetellut lukemaan niiden avulla, ja niiden tekeminen on vaan jäänyt päälle.
Tämä blogi on myös terapian muoto, pidän tosissaan kirjoittamisesta. Mutta mihin aikaihminen tänä päivänä sitten kirjoittelisi, kun kirjeenvaihtoa ei harrasteta ja paperinen päiväkirja tuntuu vaan jotenkin yläasteelle kuuluvalta asialta? Tiedän että täällä on lukematon määrä kirjoitusvirheitä, ajatusvirheitä, sanamuotorikkeitä, olemattomia sanoja, ja sitten vaan puhtaasti lauseita ja virkkeitä joissa ei ole päätä eikä häntää. Mutta hei, mä yritän! Ja sentään pyrin oikolukemaan tekstini aina ennen julkaisemista, joten pahimmat rikkeet on korjattukin. Ja pilkkusäännöt, niitä en osaa vieläkään. Ja välillä asiaa on vaan niin paljon ettei näppis pysy mukana tahdissa.

Ajatuskatkoksen ensimmäinen elinvuosi on ollut satumainen myös tosielämässä. Menneenä vuonna on vain tapahtunut niin paljon asioita, joilla on merkitystä ja olen niin tyytyväinen että on paikka johon olen voinut tallentaa fiilikset.
Eipä paljoa kiinnosta kuinka paljon lukijoitani häiritsee se, etten pysy aiheessa. Siis niinkuin yhden postauksen sisällössä tai blogissa ylipäänsä. Tiedän että täällä on muutamia lukijoita jotka ovat tulleet jonkun teeman perässä lukemaan juttujani, mutta ovatko he kadonneet kun on todellisuus valjennut etten pysykään asiassa? Täällä on paljon juttuja salilta ja treenaamisesta, mutta en ole koskaan kokenut aiheelliseksi tilittää tänne aikoja tai painoja tai muuta statistiikkaa harjoittelustani, sillä sitä en itsekään varsinaisesti seuraa ja koska harjoitteluni ei oikeastaan ole niin tavoitehakuista kuin enemminkin elämänmakuista (ooh, runollista).
Välillä olen myös vilautellut työjuttujani, mutten oikeastaan koskaan ole kertonut mitä teen. Ei ole koskaan ollut tarpeellista, ja tavallaan nautin sen tuomasta anonyymiydestä.
Sitten on tuo laihdutus vielä treenauksen lisäksi, tai lähinnä se itsekurin puute. Muttei tulisi mieleenkään kirjoittaa tänne ruokapäiväkirjaa, vaikka mielelläni muiden ruokapiväkirjoja luenkin.
Varmaan eniten on postaustilaa saanut ylimalkaisten treenimainintojen lisäksi Keittiömestari. Mutta hei, se (hän) nyt vaan on mun eka oikea mies(poika)ystävä. Ei tässä nyt ehkä ihan impyenä tuon isännän kelkkaan loikattu, mutta tällaistä "aikuista parisuhdetta" en ole koskaan aiemmin kokenut. Eikä tämäkään ole mennyt kuin Strömsössä, ja jo alusta lähtien on kuvio ollut jotain muuta kuin helppo. Sen vaan sanon että jos me tää eka vuosi klaarataan (enää 4 kk jäljellä) niin mikään meitä tuskin pysäyttää, on tässä jo lähtöön koeteltu hyvässä ja pahassa. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä, ja tää on ihan normaalin parisuhteen normikauraa, mistäs mä mitään tiedän.
Sitten olen purkanut tänne epäsäännöllisen säännöllisesti fiiliksiäni milloin mistäkin, ilman mitään logiikkaa.
Jos blogille pitäisi valita Ajatuskatkoksen tilalle toinen nimi, se olisi varmasti Ilman Logiikkaa.
Oonko mä ainut josta tuntuu että nää postaukset muuten nykyään on venyneet?

Jahas, jokohan sitä olisi tuhlannut riittävästi aikaa että voisi siirtyä odottelemaan kampaajalle lähtöä?
Ai niin. Seurailen jonkin verran tuota statistiikkaa siitä, kuka tänne eksyy ja mistä. En mitenkään aktiivisesti, mutta silloin tällöin. Alkuun tuossa sivussa pyöri myös se vierailijalaskuri, mutta kun en sitten sitä jaksanut seurata niin poistin sen, ei vaan ehkä jaksanut kiinnostaa. Toki "tunnen" myös muutamat mussukat jotka käyvät kommentoimassa ja ilmiantamassa itsensä blogin lukijoiksi muuten. Ja onhan tuossa sivussa tuo "lukijalaatikkokin".
Mutta, sanotaan tätä vaikka kommenttikalasteluksi, olisin kovasti otettu jos ilmiantaisit itsesi sinä pahaa-aavistamaton lukijani joka tänne asti jaksoit tekstiäni seurata... Bonuskiitos niille jotka ilmiantautumisen lisäksi mainitsisivat jonkin arvion blogini sisällöstä. Mistä olisi kiva kuulla lisää, mikä on saanut poistumaan blogista, mikä saa palamaan tänne uudelleen? Onko jotain mitä en elämästäni täällä ole maininnut, mutta mikä kiinnostaa? Valitettavasti olen epätrendikäs, enkä aio arpoa mitään vastaajien kesken. Välillä turhaudun itse tällaisiin "leikkikää mun kaa!"-postauksiin muiden blogeissa, mutta hei, älkää tehkö niinkuin mä teen, vaan niinkuin mä sanon.
Vastavetona ajattelin käydä ilmiantamassa itseni niihin blogeihin, jotka eivät jostain syystä pyöri tuossa blogilistalla mutta joita seuraan tai joihin en ole kommentoinut koskaan/harvemmin.

Kiitos.