sunnuntai 26. tammikuuta 2014

tekninen tiedote

Ei ole tietokonetta, ja tiistaina heitin kännykän keittiön klinkkerille. Tai siis kuvittelin laittavani puhelimen pöydälle, mutta laskin kännystä irti 3cm ennen pöytää..
Tämän tulin naputtamaan Keittiksen koneelle, mutta palataan asiaan kun saan itselleni jonkin laitteen jolla pääsee nettiin..

tiistai 21. tammikuuta 2014

Murtomaa

Ei oo meikän laji. Ei ole muuten laskettelukaan, en oi koskaan ollut edes laskettelu vermeet päällä.
Talvilajeista luistelu on lähempänä sydäntä ja odotankin ensi talvea että voin TuVen kanssa alkaa treenaamaan sitä.
Toisaalta, tälleen maaseudulla se hiihtokin voi tulla ajankohtaiseksi.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Sähkölasku

Tipahti muuten postilaatikosta tänään. Ei paljoa naurattanut tällaista kaupunkilaista se.
Olin siihen kyllä varautunut, mutta pääsi summa silti yllättämään. Onneksi tällä viikolla tulee maksuun kilsakorvaukset viime vuodelta, vähän tasoittavat tuota kuoppaa tillillä.
Onnea vaan ja menestystä seuraavaan laskuun jos nää pakkaset kestää pitkään.

Keksin mistä se ärsyttävä tapa puhua TuVen kautta tulee. Omalta mutsilta!! Huomasin eilen kun oltiin siellä että mutsi sanoi TuVelle jotain tyyliin että sanoppas äidille että tulee hakee kahvia. Vielä tarttis saada omasta puheesta se pois. Mutta tänään en, ehkä, ole sitä käyttänyt.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Univinkki

Otetaan yksi kappale kahta karvaa vaille 2-vuotiasta,ja peitellään hän uneen.
Lueskellaan kirjaa tai lehteä, tahi katsellaan telkkaria hetki. Myös kotiaskareiden puuhaus sopii.
Katsotaan kellosta, että nyt voisi olla hyvä aika vetäytyä maate että jaksaa seuraavan päivän töissä.
Kun saat tyynyt, peitot ja omat unikaverit asemoitua sopivasti, kuuluu sen kahta karvaa vaille 2-veen huoneesta karjunta joka ei tokene.
Siinä kohtaa kun peittelet, tassuttelet, laulat tai notkut muuten vaan pinniksen vieressä, juuri sinä hetkenä huomaat kuinka paljon väsyttää ja kuinka nukahtaisit ihan sata varmasti jos vaan voisit!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Aikapommi

Ka-boom! Se siitä.

Sen kummempia pommijuttuja ei irtoa, sen sijaan voisin kertoa itseäni ärsyttävästä tavastani. Huomaan että olen aloittanut TuVen käytön viestikapulana omien toiveitteni käytön suhteen. Kerron esimerkin niin ärtsy homma aukeaa teillekin: Saatan sanoa ikäänkuin TuVelle että "käyppä sanomassa iskälle että laittaa tiskikoneen päälle" ja Keittis siis seisoo vieressä ja kuulee mitä mä sanon. Ja TuVen verbaalinen anti ei todellakaan moiseen ohjeeseen taivu.
Luulin että käytän tuota vain ikäänkuin ärsyttäneekseni Keittistä, mutta tänään huomasin kun olin kylässä suustani pääsevän seuraavan "sammakon" TuVelle kun kyläpaikan emäntä istui vieressä "mitä luulet TuVe, keittäisikö emäntä mulle vielä kupillisen kahvia että jaksan ajaa kotiin?" Miksi en vaan suoraan voinut kahvia pyytää? Ärsyttää itseänikin tuollainen lässytys.

Pitää vissiin ihan keskittyä jatkossa puhumiseen että saan tuon tavan kitkettyä pois!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Historian havinaa Vaahteramäellä

Olinpa näppärä kun yhdistin kaks otsikkoa. Yksinkertaisesti vaan eilen unohdin kirjoittaa, siksi moinen sanaleikki.

Historian havinaa löytyy täältä blogistakin jo neljältä vuodelta. Hiukan riipii kyllä tuo myötähäpeä kun omia tekstejään lukee. Vai onko se silloin muuten ihan vaan häpeää? No oli mitä oli, joistain teksteistä tunnistaa itsensä helposti, toisista taas miettii että missähän pöllyssä noitakin on kirjoitettu. Yhden postauksen olen julkaisun jälkeen poistanut, muut on saaneet kukkia täällä vapaasti. Täytyy se vielä sanoa että aika terapeuttista on tällainen päiväkirjablogin kirjoitus, saa oksennettua ulos ne haamut jotka korvien välissä vainoaa, hyvällä tai pahalla.

Vaahteramäestä tulee tietty mieleen Eemeli. Ja Eemelistä TuVe. Tytöllä on välillä ilkikurinen ilme; näyttää siltä kuin se yrittäisi imeä naurua sisäänpäin huonolla menestyksellä, tai että aivastus tulee nanosekunnin kuluttua, ja samaan aikaan nauru näkyy silmissä asti. Jotka taas näkyy välillä heikosti kun vauvan haituvat roikkuu silmillä. Kutsun tuota ilmettä Eemelöinniksi, sillä se on yleensä välittömässä liitoksessa johonkin hauskaan muttei suositeltuun toimintaan, kuten esim. sohvalla juoksentelu.
Noista haituvista piti vielä se sanoman, että itse olin jo saksia heiluttamassa, mutta Keittis tuli väliin. Ilmeisesti luuli että tytölle olisi tullut sama kynitty look kuin äidilleen jossei olisi puuttunut tilanteeseen. Nyt sitten viritellään milloin pinnejä, milloin pompuloita että yks näkee eteensä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tulevaisuus

Lähitulevaisuudessa toiveissa on nukahtaminen ajoissa ja katkeamattomat yöunet. Noin niinkuin alkuun.
Jos TuVe ei valvota, nin sitten kelaan työjuttuja.

Ei oo kiva.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Humpuuki

Aika näyttää oliko eilinen ostokseni humpuukia. Keittis on sitä mieltä että on, mutta tuo antisiivooja onkin just paras sanomaan yhtään mitään.

Aika kylmää kyytiä tulee töissä,osa väittää projektiani humpuukiksi. Odotin muutosvastarintaa ja tuhahtelua, mutta lähes täydellinen kieltäytyminen katsomasta metsää puilta suorastaan hämmästyttää. On aika tyhjä takki jo kahden päivän jälkeen. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja muut latteudet!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Hellittely

Nyt on kuulkaas hermojen hellittely kaukana. Vekara heiluu vielä hereillä, vaikka äiti olisi jo kypsää kauraa nukkumaan.
TuVe nukkui viime yön levottomasti, ja kun pinniksessä vaikeni alkoi vieressä järjetön kuorsaus. Siis se oli oikeasti Kova Äänistä. Jos olisi joutunut puhumaan samaan aikaan, olisi todennäköisesti joutunut huutamaan. Käsittämätöntä, aina tuo on kuorsannut mutta aiemmin sentään jollain tolkulla.
No kahden aikaan en enää välittänyt äänistä ja vihdoin nukahdin.

Neljän tunnin yöunilla en jaksanut enää lähteä salille, sen sijaan hellittelin makunystyröitäni ruissipseillä. Hyviä oli, vaikka morkkis on käsittämätön. Sinänsä harvinaista, ehkäpä se elämänmuutos tekee tuloaan korvien välistä.

Niin ja hellittelin itseäni: ostin ihan omilla rahoillani sen varsi-imurin josta kuumottelin jo yli vuosi sitten! Se on ihana. Turhuudesta en vielä tiedä, meillä on yhteistä taivalta takana seitsemän tuntia. Joista imuri oli takakontissa yhden ja kuusi latauksessa.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Aikuinen mies

Meillä vissiin pitäisi asua yksi sellainen. Välillä se on tosi aikuinen, silleen tylsällä tavalla. Ei halua tai ei ymmärrä jotain hekohekovitsejä mitä lauon harvase päivä. Tai katsoo vaan pitkään ja tuhahtaa.
On se ikänsä puolestakin vissiin aikuinen, huitelee kuitenkin jo päälle neljänkympin.
Toisaalta tuo välillä kiukuttelee kun on pahaa ruokaa (oma tekemäänsä siis) eikä syö vihanneksia, pelailee tietokoneella päivät jos vaan saisi, ja kuvittelee olevansa macojen macho ajallessaan sillä melkein 15 vuotta vanhalla autollaan. Että se siitä aikuisuudesta.

Paitsi että meneeköhän mulla nyt aikuinen ja kypsä mies sekaisin?
No kypsä Keittis on ainakin siinä mielessä että työnteko tuntuu olevan tervan juontia. Vaihteeksi. Suunnitteli jo urankin vaihtoa, mutta eihän se oikein muuta osaa tehdä. Eikä opiskelukaan kiinnosta.
Huonona puolisona toivonkin ettei opiskelut kiinnostaisi ja että pysyisi leveämmän leivän syrjässä kiinni.

Miksikö? No tietysti nykyisen elintason säilyttämisen vuoksi, ja siksi että itseäni kuumottelee koulun penkille paluu. Oman alan opiskelut kyllä, mutta seuraava opiskeluaste olisikin sitten luokkaa yliopisto ja se vaatiikin sitten hakemiselta ja opiskelemaan pääsemiseltä vähän enemmän ponnisteluja. Saati sitten ne opiskelun mukanaan tuoma ponnistukset! Mutta ajatus on ollut kytemässä jo useamman vuoden, ja nyt tuntuu että pikkuhiljaa pitäisi edes kokeilla onko rahkeita edes moiseen hommaan.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Jonottaminen

... on asia joka on tässä pitäjässä mahdotonta. Ei riitä ihmisiä siihen hommaan. Tai jonottaminen on saanut uudet mittasuhteet; kaksi ihmistä kaupan kassalla ennen allekirjoittanutta on nykyään ruuhka. Ainut asia mihin olen viime aikoina jonottanut, oli hammaslääkärin ajanvaraus. Sekin sitä syystä että että sama numero taitaa palvella jotain tyyliin kahdeksaa kuntaa. Ja sitäkin jonotusa kesti ehkä alle kolme minuuttia.

En ole vielä päässyt selvyyteen tässä reilussa puolessa vuodessa onko tämä pikkuruispaikkakuntalaisuus todellinen uhka vai mahtava mahdollisuus. En villeissä fantasioissanikaan pystynyt kuvittelemaan mitä elo täällä on.
Samat naamat pyörii päiväkodilla, kaupassa ja kylänraitilla noin yleensä. Ainoa missä ketään ei näy, on leikkipuisto. Täällä on kaksi leikkipuistoa, ollaan käyty TuVen kanssa siinä lähimmässä ja siellä ei ole koskaan ketään! Ihan sama mihin aikaan menee. Tänään TuVen keinuessa leikin vähän mestarietsivää ja tutkailin että maassa oli kyllä renkaiden ja kenkien jälkiä, kyllä siellä on joku käynyt. Mutta käykö siellä vaan sitten kotiäidit arkiaamuisin kun allekirjoittanut on sorvin ääressä? Ilmeisesti. Harmi sinänsä, sillä TuVe viihdyttää yleensä itseään niin hyvin että mulle jää vain pienten kivien potkimista tehtäväksi. Aika kuluisi helpommin jos olisi joku kenen kanssa vaikka rupatella.
Toisaalta, TuVen syntymävuonna tässä kunnassa synttyi alle 15 lasta, joten mitään hirveää tungosta tuskin koskaan on havaittavissa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Nokkakolari

Nokkakolarilta olen välttynyt, mutta kerran olen vetänyt autoni katon kautta ympäri ja takasin renkailleen.

Mä en nyt millään keksi tähän nokkakolarista aasinsiltaa TuVen ruokahommiin, joten loikkaan niihin suoraan. Olenko onnellinen vai onnellinen, TuVella on tällä hetkellä ruokavaliossa jo 15 eri ruokaa! Viisitoista! Uskomatonta. Viimeisimpänä tulokkaana on riisi. Riisi joka aiheutti tosi pahat oireet kun sitä ekan kerran kokeiltiin. Mutta tänäänkin tytsy veteli välipalaksi kaksi riisikakkua ja iho on kuin persikkaa. Tai no melkein, vähän on taipeet ja nilkat ruvella,  mutta sitä ei lasketa kun ne on koko ajan.

Vähän alkoi jännittämään että toimiiko TuVella se kahden vuoden taika, kun monet allergiat muuttuu vain muistoiksi. Vähän vaikuttaisi siltä, kun jo aiemmin epäsopivaksi todettu ruoka-aine sopiikin. Eli sietokykyä on tullut. Sanoinko jo olevani onnellinen?
Ajattelin olla villi, ja kokeilla viikonloppuna TuVelle kananmunaa. Tosi maltillisesti, mutta kuitenkin. Sitä ei olla aiemmin kokeiltukaan. Mutta jos se sopii, mitkä mahdollisuudet se avaakin ruoan laittoon! Voisi jo vähän leipoakin jotain? Tai Keittishän sen leipomisen suorittaisi, mutta silti.

Jos menee pupu pöksyyn munan kanssa, voisin toisena vaihtoehtona kokeilla jotain muuta eläinmaailmasta; possua tai kalkkunaa esimerkiksi.
Elämme jälleen jänniä aikoja!

torstai 9. tammikuuta 2014

Julistus

Täten julistan, öö.. Kääk, en keksi mitään juhlallista julistettavaa.
Mennään sitten arkisemmilla julistuksilla:

- tänään olkoon siivouspäivä
- tänään syödään jauhelihakasvismättöä lounaaksi
- tänään menen salille kolistelemaan punttia
- tänään pyrin nukkumaan aikaisin

ja bonus:
- tänään päristelen TuVea mahaan, koska toisen tikahtuminen nauruun pelastaa synkemmänkin päivän.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kaksoisolento

Nykyisen työyhteisön jossain sivuhaarassa on ilmeisesti kaksoisolentoni. Useampikin henkilö on kysynyt olenko siirtynyt jakkaralleni jostain firman sisältä tai tyytynyt vain toteamaan kuinka tutun oloinen olen. Ihan ei ole selvinnyt onko kaksoisolentoni henkistä laatua vai ihan fyysinen dublikaatti, mutta hälläkö väliä.

Sillä sen sijaan on väliä, että ensi viikolla näyttäytyy töissä käytännössä sellainen projekti, jonka ensi töikseni otin tehtäväksi kun nykyisessä työpaikassa aloitin. Neljä kuukautta uusien käytäntöjen testaamiseen ja koetteluun ja kouluttamiseen meni, ja ensi viikolla sitten taivas tippuu niskaan. Jännittää ihan!
Jotenkin tuntuu että tuohon projektiin on kulminoitunut kaikki mitä ammatillisesti olen, ja että sillä lunastan lopullisesti kannukseni. Olen kuitenkin vielä "se uusi tyttö", ja samalla ehkä lähimpänä ovea jos irtisanomisia tulee?

Jotenkin ihanaa, että entinen esimies on edelleen vahvasti läsnä. Tai ei nyt fyysisesti, mutta ollaan viestitelty tiheästi. Vähemmän työasioista, enempi kaikesta muusta. Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä kyläänkin isolle kirkolle vanhaa bossea tapaamaan. Jotenkin hän on ihmisenä sellainen hyviä asioita peilaava ja voimaannuttava, ilman lipevyyttä. Siinä on sellainen piirre ihmisessä, jota arvostan. Vaikka tuskimpa sellaista voi oppia, taitaa olla sisäsyntyistä.
Mutta ihana nähdä häntä ihan livenä. Jos ei muuten niin saan varmuutta ensi viikkoon, ja olo on kuin uuden tutkinnon suorittaneella. Ja kymmenen kiloa hoikemmalla!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Skeittari

No nyt lyö kyllä aika tyhjää. Skeitit tai skeittarit ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia meikäläisessä.

Taidan olla välistäputoaja tässä skeittariskenessä. Muista olleeni pikkulikka, alle kouluikäinen, kun ne kotikorttelin Isot Pojat harrasti skeittausta. Ja samat jampat kuunteli tukkaheviä. Ja skeiteissä taisi olla jotain pääkallojen ja zombien kuvia.
Kun olin kouluikäinen ja altis vaikutteille, en muista että kukaan cool olisi skeitannut. Sitten taas kun siirryin lukioon rupesi skeittareita näkymään, ja silloin ne taisi olla sitä lökäpökä-väkeä? En ole kyllä ihan varma. Paitsi siitä että täysin eri porukkaa kuin edellisen aallon hevihemmot.

Kuka on nykyään skeittari? Vissiin aika moni kun useat kaupungit rakentelee niitä skeittipuistoja ja ramppeja. En kyllä tunne vieläkään yhtä skeittaajaa, mutta toisaalta enpä oikein koskaan ole ollutkaan kovin hip.
Täällä pöndellä en ole tainnut nähdä yhtään skeittajaa. Siirtyvät vissin suoraan fillarista mopoautoihin, mopoihin tai traktoreihin. Sen verran olen kaupunkilainen sielultani, että hiuka naurattaa se perjantai-illan näky jossa kylän keskustan parkkiksella on tosiaan mopot ja traktorit parkattu somasti vierekkäin.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Laihdutus

Hmph. Jotain tarttisi tehdä tällä saralla, ylipainoa on niin paljon. Taivirallisestihan pitäisi sitä vissiin kutsa eämänmuutokseksi. Mutta yhtä kaikki, lopputulemana on kummassakin mahtua pienempiin vaatteisiin.

Jostain syystä tämä homma vaan itsellä nyt takkuaa pahemman kerran. En voi sanoa etten tiedä miksi, koska syyllinen löytyy naputtelemasta tätä tekstiä. Minähän se olen joka lappaan evästä nassuun (nytkin hyvällä omatunnolla pastaa, ja kohta täytekakkua!) ja makoilen sohvalla.
Mutta koska kerran aiemminkn sain kelkkani käännettyä alamäkeen, mietin miksi se ei nyt onnistu.
Toki tällä hetkellä aikataulu ja elämäntilanne sanelee omat reunaehtonsa, mutta huomaan myös että se kipinä ja tahto puuttuu.

Toisaalta, kun sain syömiseni ja liikkumiseni sille tolalle että kilot vaan lätisivät lattialle, olin sinkku. Enkä mitenkään omasta tahdostani. Ja aika motivoivaa oli, että flaksi alkoi käymään kun massa väheni. Että kun asiaa oikei tarkastelee täysin objektiivisesti, omasta mielestäni voidaan vetää se johtopäätös että Keittiömestari on syylllinen tähän laihdutuksen tarpeeseen. Ja koska syyllinen löytyi, voidaankin märehtiminen päättää tähän.

:D

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Päivän Peili

Päivän peilistä tulee mieleen mummola. Mulla oli oikein sellainen pullantuoksuinen mummola jossa olinkin hoidossa kouluikään asti, ja melkein koko ala-asteenkin ajan koulupäivien päätteeksi menin mummolle enkä tyhjään kotiin. Mummo ja vaari muuten asui samalla tontilla meidän kanssa, että kätevä matka noin kaikin puolin, ainakin lapsen silmissä. Faijasta en tiedä, en ole koskaan kysynyt miltä tuntui asua appivanhempien silmien alla. Vanhemmat muutti nykyisille asuinsijoilleen siitä vasta sen jälkeen kun isovanhemmista oli aika jättänyt.

Mummolassa tosiaan oli aina radio päällä, ja Radio Suomi sieltä ohjelmaa suolti. Sitä en kyllä muista olenko kuullut Päivän Peili nimistä ohjelmaa, mutta uskoisin näin koska niin voimakas mummolameininki tuli heti mieleen. Sen muistan, että Miljoona Ruusua ainakin jossain vaiheessa soi usein.
Mummo leipoi usein pullaa. Rusinatonta koska mä en tykännyt rusinoista. Mummo teki myös vihreää kastiketta (tillilihaa), joka oli mun ihan ehdoton lempiruoka. Ja itsetehtyä mustikkakeittoa jota syötiin korppujen kanssa. Jotka oli tehty siitä itse tehdystä pullasta. Kun olin kipeä, sain aina pahan makuisen lääkkeen päälle Omar-karkin.
Mummo käytti aina hameita ja esiliinaa. Harmaa tukka oli aina sellaisessa perinteissä kypäräkampauksessa jonka saa kun suht lyhyeen tukkaan laittaa rullat tiukalle. Mummolla roikkui toinen suupieli, sillä oli käynyt pieni aivotapahtuma jota ei mistään muusta tiedetty kuin että kerran vaan huomattiin että mummon suupieli roikkui.
Mummo kävi usein hakemassa perunoita kellarista. Sittemmin selvisi allekirjoittaneelle että tupakilla se siellä kävi.
Mummo oli hyvä mummo. Kuoli päälle kasikymppisenä pitkän sairauden päälle yli 10 vuota sitten mutta vieläkin on välillä ikävä. Musta tuntuu että TuVe ja mummo olisi tullut hyvin juttuun.

Oli mummolla tosiaan mieskin, vaari. Vaari oli hyvä mies, ja paras vaari ikinä. Mutta siitä miehestä lisää jonain toisella kertaa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kutistunut

Ystävä- ja kaverinipirini kutistunut, ellei jopa hävinnyt lähes kokonaan tämän maalaistumisen myötä. Nykyisellä paikkakunnalla en ole tutustunut keneenkään, tai muutama ihmistä tulee moikattua joita olen tavannut päiväkodilla, jumpassa tai salilla. Mutta en esimerkiksi tiedä heidän nimiä. Töissä ei ole oikein ketään sellaista kenen kanssa olisi edes varsinaista hinkua hengailla töiden ulkopuolella.

Toisaalta, tässä elämäntilanteessa ei ehkä muutenkaan ole sellaista aikaa tai halua hengailla omien kavereideni kanssa. Enkä siis kärsi tilanteesta, rehellisesti en oikein edes tiedä mihin väliin tunkisin sen henkilökohtaisen sosiaalisen elämäni. Elämä on hyvää, vaikka se muistuttaakin todella paljon sitä Päiväni Murmelina elokuvaa.

Mutta. Kaikissa asioissahan on yleensä se mutta. Asettaisin erään tekemäni päätöksen raadin arvosteltavaksi. Päätin vuodenvaihteessa etten jaksa olla aina se, joka lähtee kotoaan tapaamaan ystäviään tai kavereitaan. Omaan muutaman sellaisen henkilön elämässäni, jonka kanssa aiemmin olin paljonkin tekemisissä, mutta muutto tänne kolmen vartin päähän muutti asetelmaa rankasti. Nämä henkilöt eivät ole käynneet täällä meillä kertaakaan, vaikka olen esittänyt avoimen kutsun tai jopa ihan päiviä ja hetkiä koska sopisi tulla. Ja kertaakaan en ole kieltänyt tulemasta. Itse olen sen sijaan muutamia kertoja heidän luonaan käynyt muuton jälkeen. Yleensä puhelimeeni tippuu säännöllisin väliajoin viestejä joiden sisältö on joka kerta suurin piirtein sama: "ei olla nähty pitkään aikaan, olisi kiva nähdä, koska oot tulossa tänne päin, tuu kahville".
Totta, käyn vanhoilla seuduilla melko tiheään, sukuloimassa tai muuten, mutta silti.
Olenko itsekäs idiootti jos en suostu menemään näiden muutamien ihmisten luo, vaan odotan että he käyvät tällä ensin? Näin nimittäin päätin. Kyläilen jatkossa vain sellaisten vanhojen tuttujen luona ketkä ovat täälläkin käyneet. Kyseessä ovat ihmiset ovat kuitenkin yksityisautoilevia, työelämässä tai hoitovapaalla ja jos aikataulut antaa periksi minua kahvittaa, luulisi että olisi aikaa tännekkin tulla. Ja sama se matka on kumpaankin suuntaan. Jos minua pyydetään työpäivän jälkeen ajelemaan kylään, luulisi sen toisiltakin onnistuvan?

perjantai 3. tammikuuta 2014

Karkuteillä

Karkuteillä on tällä hetkellä TuVen nukkumatti. Meille on nukkumasan sijaan muuttanut Mölinämaija. Mölinämaija pitää sellaista puoliksi kurkusta lähtevää öööäää-ääntä joka saattaa loppua itsekseen tai muuttua hysteeriseksi itkuksi, tavalliseksi itkuksi tai nyyhkytykseksi riippumatta siitä teki sitten mitä tahansa. Yleensä pahimmat mölinät tapahtuu heti alkuyöstä, joskus tyttö rauhoittuu siitä loppuyöksi nukkumaan, välillä -kuten viime yönä- valvoi sitten koko torppa käytännössä läpi yön. Ei oo kivaa ei.
Ja sitten taas arvuutellaan syytä; onko kyseessä äänen avaus kun TuVe vihdoin on saanut sanaisen arkkunsa auki? Onko kasvukipuja? Onko korvakipuja? Viimeisimpää vaihtoehtoa pohtiessa olen yrittänyt kurkkia korviin, ainakaan selvästi mitään eritystä ei näy. Tietysti tämä kaikki voi vaan johtua siitä että kuten aiemmin mainitsin, lapseni on rutiininarkkari, ja nämä jatkuvat pyhät on sekoittaneet lahjakkaasti pakkaa. En tiedä mikä nyt riivaa, mutta nukkumatin kanssa rupeaa pikkuhiljaa olemaan karkuteillä myös meikäläisen hermot kun unta ei oikein ole tullut viime aikoina nautittua.

Karkuteillä katsotaan olevan myös herkkujen mieliteko. Nyt olen tehnyt jo kolme kauppareissua ilman että olen ostanut mitään suolaista tai makeaa hyvää, tai edes kevyt limpparia. Tälle karkulaiselle toivottelen hyvää matkaa, ei tule ikävä. Mukavasti painokin kiittää, heti kun himmailee massa antaa periksi ja miinus kaksi kiloa. Okei, onhan tässä massaa mitä tiputtaa, mutta alku se on pienikin alku.

torstai 2. tammikuuta 2014

Paluu arkeen

Vielä olisi yksi arkipyhä lusimatta, mutta muuten täällä ollaan palattu arkeen. Kävin tänään jo salillakin. Vaikka noi vapaat onkin ihania työn keskellä, on tappavan tylsä arki ainakin tuon meillä asuvan rutiininarkkarin kanssa helpointa. Joten paluu arkeen on ollut ihan odotettu.

Arki on tällä hetkellä aika vauhdikasta, Keittiömestarin työpäivät matkoineen kestää noin 10 ja puoli tuntia ja tuo painaa melkein kolmessa vuorossa töitä. Me TuVen kanssa vedetään normi seiskasta kolmeen settiä. Ja sitten kun ollaan samaan aikaan kotona, karkaan salille. Tai jompikumpi käy kaupassa. Tai muilla asioilla.
Kiirettä pitää, mutta arki kuitenkin rullaa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Rinta leukaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Joulu tuli ja meni, vuosikin vaihtui. Se niistä kummemmin analysoimatta, kivaa oli ja silleen.

Viime vuoden käsittämättömän hidas postaustahti oli jo sangen legendaarinen. Huomaan myös että teen nykyään enemmän kirjoitusvirheitä ja kielikin on suppeampaa kuin aiemmin, ainakin omasta mielestä. Ja koska allekirjoittaneella on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta, olisi ihan terapeutinkin mielestä hyvä treenata kirjoitusta.
Joten ajattelin kokeilla ulkoapäin ohjattua bloggailua ja ainakin kovasti yritän osallistua Neon luomaan Tarina päivässä haasteeseen. Täällä aiheet tammikuulle.

Pidemmittä puheitta: Ensimmäinen

En haluaisi aloittaa kovin kliseellä, vaikka tuo ensimmäinen otsikkona sitä tarjoaisikin näin vuoden ensimmäisenä päivänä. Yritin kuitenkin miettiä, olisinko tänään tehnyt jotain ihka ensimmäisen kerran? Päivä on mennyt sohvakoomassa TuVea viihdyttäen Keittömestarin ollessa töissä aamusta iltaan, eli ei mitään uutta sillä saralla. Mutta iltapesujen aikaan se sitten valkeni, sanoin jotain mistä voin olla lähes sata varma etten ole sanonut ainakaan ääneen elämäni aikana aikaisemmin: "pottaa ei voi käyttää tyynynä". Jep, ilmeisesti oli ilta päässyt venähtämään ja kun hain tytön yökkäriä ja palasin takaisin vessaan kölli tuo onnellisena vessan maton päällä ja yritti asetella, onneksi puhdasta, pottaa tyynyksi. Toisaalta, viime aikoina on suustani päässyt myös seuraavia lauseita: "nyt et syö enää puuroa" (tyttö vonkaa kolmatta puuroannosta ja oltiin lähdössä kylään missä odotti lounas meitä kaikkia) ja "jos et nyt seiso paikallasi niin ei pestä hampaita" (kiristys, lahjonta ja uhkailu on siis kovassa käytössä, ja harmilliset koko kropan rasvaukset saa suoritettua helpommin kun jättää ihanan hampaiden pesun palkinnoksi). Noin niinkuin muutama esimerkiksi mainottuna.
Selvällä suomenkielellä tyttö muuten kommunikoi nykyään sanoilla äiti, ei ja missä. Aika pitkiä keskusteluja noidenkin sanojen ympärille saa kehitettyä kun oikein yrittää.