Kotirauha

Ah autuutta. Keittiömestari lähti töihin noin neljä tuntia sitten. Jotenkin aamu lähti käyntiin ihan eri tavalla, ei välttämättä yhtään huonosti. Tietysti jouduin itse keittämään aamukahvin mikä sinällään on iso miinus, mutta menkööt. Tietysti syy hyväntuuliseen aamun voi johtua myös siitä että välillä 01-08 sain nukuttua lähes 7 tuntia. Se on aika paljon vähässä ajassa. Nyt ollaan näemmä siinä pisteessä että päivän onnistumisen ja laadun mitari on unen määrä.
No mitäs tässä on sitten puuhattu? Imuroitu, pesty pyykkiä ja astioita. Kyllä on ollut aamu varsinaista luxusta. Päivän kohokohta tulee varmasti olemaan kauppareissu kersan kanssa kahden. Lähdetään ihan leipää hakemaan. Vähänkö jännää, pitää ihan aiheesta blogatakin! :)

Joskus kun olin yhdessä kappaleessa, taisin täällä uhota että teen hetkellisen paluun työelämään maaliskuun lopulla kun töissä otetaan käyttöön sellainen sovellus jota olen ollut vääntämässä? No melkein, teen paluun huhtikuu ekalla viikolla, eli ensi viikon maanantaina ainakin. Tarvittaessa tiistaina ja keskiviikkonakin. Kersa lähtee mukaan äitiään kannustamaan, ja oma mutsini on tarvittaessa hälytysvalmiudessa poimimaan lapsenlapsensa hoitoon jos multa ei toi multitasking oikein onnistu. Tosin taitaa mennä niin, että tuore mummo tulee kaappaamaan lapsen vaikkei sillä (tai no mulla) mikään hätä olisikaan.

Tämän kaiken (ja kampaamoreissun, jalkahoidon, manikyyrin ja miljoona muuta tempausta) kätevästi mahdollistaa tuo tuleva veronmaksaja. Hän kaikessa viisaudessaan päätti viime viikolla että imetys on sou lääst siison, ja nauttii saman nesteen mielummin pullosta sivistyneesti. Mikäs siinä, mun kädet vapautui ja Keittiömestari nauttii kun saa laatuaikaa lapsen (ja tuttipullon) kanssa. Hiukan tietysti työllistää tyhjennellä maitotiskiä, mutta toistaiseksi siihen on virtaa riittänyt. En nyt mitään paineita ota, kun tuo on purkkimaitoa saanut ekoista päivistä lähtien, ja jos siihen joutuu kohta kokonaan siirtymään, niin olkoon niin.

Olipahan taas tajunnunvirtaa, ihana kuitenkin jotain kirjoitella. Nyt kun saan taas rauhassa toteuttaa itseäni vapaasti ilman Keittiömestarin niskaan hengitystä, palailen linjoille varmasti tiheämpään. Joskus ehkä jopa asian kanssa.

Myönnetään

Taas on viikko vierähtänyt. Tosin mä oon sirrtynyt ajan mittaamisessa tunteihin, vuorokausi on turhan pitkä aika. Elämänmeno on täällä alkanut tasaantumaan, ja jälkeläinen on todellakin löytänyt syömisen ilot. Äitiinsä tullut. Mutta onpahan yksi murhe vähemmän. Paitsi että tuolla ahneudellaan vetää ilmaa kitusiinsa minkä ehtii ja sitten vaivaa mahanpurut. Toisaalta, eipähän tarvitse heräillä paniikissa tarkistamaan onko jälkikasvu hengissä kun pinnasängystä kuuluu joko ähinää, turinaa tai miehekkäitä pieruja.

Tänään käytiin tilittämässätekojamme lastenvalvojalle Keittiömestarin kanssa. Eli Keittiömestari kävi tunnustamassa isyytensä ja samalla tehtiin päätös yhteishuoltajuudesta. Päästiin tuossa isyyden tunnustamisessa vastaamaan siihen pidemmän kaavan kysymyspatteristoon kun ollaan muutettu yhteen vasta myöhemmässä vaiheessa. Ei siinä mitään, mielelläänhän sitä vastailee sosiaaliviranomaiselle koska on harrastanut seksiä.
Hauskaksi tilaisuuden teki, että tämä viranomainen oli selkeästi keskivertoa häveliäämpi ihminen, tai ainakin luuli meitä sellaiseksi sillä jokaisen kysymyksen kohdalla hän enemmän tai vähemmän tuijotteli seinää.

Aina vähän väliä tulee postausideoita, yleensä siinä kohtaa kun kun kädet on täynnä töitä eikä koneelle ole mitään saumaa. Ja tällaisenä hetkenä kun sitteristä kuului rauhallista tuhinaa ja pieruja, ei mieleen tule yhtään postausideaa.

Onneksi kuitenkin tänään on torstai, ja viikonlopun jälkeen koittaa taas maanantai. Ei tuossa päivässä muuta ihmeellistä ole, paitsi että Keittiömestari palaa töihin kolmen viikon loman jälkeen. Vihdoin. Ihan kivahan tuo on, että se on tässä ollut auttelemassa alkukankeudessa, mutta pikkasen alkaa risomaan että se pyörii oikeasti nurkissa koko ajan! Tietysti kun itse on hippasen väsynyt, sietokyky kaikella on madaltanut aika reippaasti. Toisaalta, niin tuntuu Keittiömestarikin kaipaileva työnteon rauhaa. Tai lähinnä rauhaa meikäläisen jutuilta.
Mutta niinkauan kun tilanne on molemmin puolinen ollaan yleisesti plussan puolella!

Ei saa laulaa Rannanjärvestä

Noin lauleskeli jo Kolmas Nainen aikanaan, ja mä olen kanssa hoilottanut tuota tässä viime päivinä. Luin nimittäin jostain lehdestä kuinka lapselle laulaminen tekee siitä (hänestä) jotenkin superälykkään, tai ainakin kauniin tai jotain. Mutta koska en osaa oikeastaan yhtään lastenlaulua alusta loppuun, enkä niitä oikein jaksa kuunnellakaan opetellakseni, olen vetänyt sitä repertuaaria jonka parhaiten taidan. Keittiömestari nyrpistelee nenäänsä Kotiteollisuudelle ja Apulannalle, joten perherauhan ylläpitämiseksi olen sitten tulkinnut Kolmatta Naista, Popedaa ja Suurlähettiläitä. Noita bändejä kuuntelin joskus yläasteikäisenä, ja kummasti ne sanat kumpuaa jostain takaraivosta. Ja jää muuten päähän soimaan, kiva yrittää nukahtaa kun Pate Mustajärvi hoilaa Repestä ja Lissusta vasemman ja oikean korvan välissä.

Nukumisesta puheenollen, kummasti helpottaa elämää kun nukkuu 4 ja puoli tuntia putkeen. Viime yönä mulla oli viihdytysvastuu noin kahteen asti yöllä, jonka jälkeen vielä ruokin jälkikasvun. Keittiömestari havahtui hereille ja suoritti pulloruokinnan loppuun ja jäi tainnuttamaan jälkikasvua. Mä painuin nukkumaan herätäkseni tosiaan neljä ja puoli tuntia myöhemmin. Luonnollisesti pienessä paniikissa, kun äijä ja lapsi oli hukassa. Sohvaltahan ne löytyi. Tai no jälkikasvu nukkui sitterissä ja Keittiömestari sohvalle. Ja siinä kohtaa kun avasin makuuhuoneen oven, herättiin sitterissäkin jo (sohvalta sen sijaan kuului lähinnä kuolonkorinaa muistuttavia ääniä).
Hiukan ollaan jännän äärellä, kun perjantaina saatiin vihdoin lupa harvennella ruokailuja niin, että Neiti saa itse päättää koska syö. Ja tuohan on sitten ottanut vahingon takaisin, ja päivisin saattaa tyytyväisenä nukkua sen viisikin tuntia putkeen. Hyvähän se on että nukkuu, ainoa vaan että ruokailut on aika harvassa eikä se nyt niillä harvoillakaan kerroillaan syö ihan niin paljon kuin ohje olisi. No, keskiviikkona päästään taas kuulemaan tuomiota neuvolaan. Toivottavasti tuo olisi nyt ymmärtänyt imeä reisiinsä riittävästi rasvaa niin että paino olisi noussut räjähdysmäisesti jotta univelkainen äiti saisi mielenrauhan. Edes hetkeksi.

Tänään kävin haistelemassa ilmaa salilla. Vietin omaa aikaa siskon kanssa, ja käytiin lenkillä. Huonona ihmisenä jätin jälkikasvun kotiin, sillä alkoi tuntumaan siltä, että pikkuhiljaa on pakko alkaa napanuoraa paukuttelemaan.
Käppäiltiin ohi kuntosalin jossa oli avoimet ovet ja poikettiin sinne sitten ihmettelemään. Mulla lienee uusi salinhaku edessä, kun vanha on työpaikan vieressä enkä nää järkeä ajella sitä paria kymmentä kilsaa suuntaansa että pääsen salille. Ei tuo kotipaikan läheinen sali nyt varsinaisesti vaikutusta tehnyt, mutta lähinnä se tietoisuus siitä, että jossain vaiheessa pääsen sinne heiluttelemaan painoja tuntui enemmän kuin hyvältä.
En todellakaan vielä ole paluuta jumppaamaan tekemässä, mutta ajatus siitä että jonain kauniina päivänä sen teen saa taas jaksamaan ihan eri tavalla. Ai niin, noin kymmenen kiloa on paino tippunut tähän mennessä, eli noin 12 on jäljellä. Kyllä se taas tästä, (johonkin) kesään mennessä.

Kuolleista nousemassa

Ikkunasta näyttää kauniilta, mutta meikäläinen on on ollut jumissa sisällä. Ei siinä, ihan hyvällä syyllä mutta seinät vähän kaatuilee niskaan silti. Tänään koittaa villi vapaus, 15 minuuttia hallittua ulkoilua. Kiertäiskö talon vasempaan vai oikeaan?
Viime viikkoinen radiohiljaisuus johtui käytännössä siitä, että oltiin tuon tuoreimmman tulokkaan kanssa kahden, kun Keittiömestarin isyysloma alkoi vasta eilen. Jotenkin päivät menee ihan usvassa, eikä välttämättä missään vaaleanpunaisissa röyhelöprinsessaunissa, vaan väsymyksessä. Ei oikein tälläinen kolmen tunnin vuorokausi oikein sovi mulle.
Täällä nimittäin dieetti pitää edelleenkin, joten tehtäväkseni annettin ruokkia jälkikasvu kolmen tunnin välein. Ja kun ruokailu luomuna ja pullosta kestää helposti sen reilun tunnin, ja tuo kolme tuntia lasketaan (ilkeästi) alkamaan aina edellisen ruokailun alusta. Nopealla matikalla tällöin jää mulle aikaa nukkumiseen, syömiseen ja muihin toimenpiteisiin vajaa kaksi tuntia. Ei sillä, pystyn kyllä hetken koittaessa vaipua instant-koomaan, mutta arvostaisin vaikka neljän tunnin unia putkeen. No jos vaikka parin vuoden päästä.
Menneenä viikonloppuna kuvittelin jo että ehkä hetkeksi helpottaa, niin päätin sitten kehitellä itselleni rintatulehduksen ja sen verran ärjymmän version, että istuin pariin kertaan antibioottitipassa. Nyt onneksi menee  jo tabletit. Mutta nekös tietysti tuolle pikku-diettaajalle aiheuttaa vatsanpuruja, joten hyvästi edes ne kahden tunnin unet.

Ei mun kyllä tarkoitus ollut valittaa, lähinnä vaan siis tuottaa tänne jotain netin täytettä. Muiden blogeja olen toisella silmällä aina välillä vilkuillut, mikäli olen löytänyt sellaisen optimaalisen asennon missä voin vapauttaa toisen käteni tekemään jotain muuta.
Mitäs muuta sitten? No Keittiömestari on varma että tuo meidän jälkikasvu on erittäin kehittynyt ja varhaiskypsä kun se kerran jo maireasti hymyilee välillä. Tuoretta isää ei hetkauta tietoisuus siitä, että kaunista hymyä edeltää yleensä kaikki melurajat ylittävä pieru. Tosielämässä jälkikasvulla on jo nimi, mun sukunimi ja Keittiömestarin valitsema etunimi. Vähän on vaikeuksia kutsua tuota sillä nimellä, kun se mun mielestä ei sovi pikkuvauvalle, mutta alkukankeutta lienee se vain. Toisaalta, mä kutsun tuota yrjöpirjoksi puklailun vuoksi, joten ehkä se on ihan kiva että tuolla on jokin muukin nimi.

Jaahas, mua kutsutaan taas kitarisat pitkällä...