Myönnetään

Taas on viikko vierähtänyt. Tosin mä oon sirrtynyt ajan mittaamisessa tunteihin, vuorokausi on turhan pitkä aika. Elämänmeno on täällä alkanut tasaantumaan, ja jälkeläinen on todellakin löytänyt syömisen ilot. Äitiinsä tullut. Mutta onpahan yksi murhe vähemmän. Paitsi että tuolla ahneudellaan vetää ilmaa kitusiinsa minkä ehtii ja sitten vaivaa mahanpurut. Toisaalta, eipähän tarvitse heräillä paniikissa tarkistamaan onko jälkikasvu hengissä kun pinnasängystä kuuluu joko ähinää, turinaa tai miehekkäitä pieruja.

Tänään käytiin tilittämässätekojamme lastenvalvojalle Keittiömestarin kanssa. Eli Keittiömestari kävi tunnustamassa isyytensä ja samalla tehtiin päätös yhteishuoltajuudesta. Päästiin tuossa isyyden tunnustamisessa vastaamaan siihen pidemmän kaavan kysymyspatteristoon kun ollaan muutettu yhteen vasta myöhemmässä vaiheessa. Ei siinä mitään, mielelläänhän sitä vastailee sosiaaliviranomaiselle koska on harrastanut seksiä.
Hauskaksi tilaisuuden teki, että tämä viranomainen oli selkeästi keskivertoa häveliäämpi ihminen, tai ainakin luuli meitä sellaiseksi sillä jokaisen kysymyksen kohdalla hän enemmän tai vähemmän tuijotteli seinää.

Aina vähän väliä tulee postausideoita, yleensä siinä kohtaa kun kun kädet on täynnä töitä eikä koneelle ole mitään saumaa. Ja tällaisenä hetkenä kun sitteristä kuului rauhallista tuhinaa ja pieruja, ei mieleen tule yhtään postausideaa.

Onneksi kuitenkin tänään on torstai, ja viikonlopun jälkeen koittaa taas maanantai. Ei tuossa päivässä muuta ihmeellistä ole, paitsi että Keittiömestari palaa töihin kolmen viikon loman jälkeen. Vihdoin. Ihan kivahan tuo on, että se on tässä ollut auttelemassa alkukankeudessa, mutta pikkasen alkaa risomaan että se pyörii oikeasti nurkissa koko ajan! Tietysti kun itse on hippasen väsynyt, sietokyky kaikella on madaltanut aika reippaasti. Toisaalta, niin tuntuu Keittiömestarikin kaipaileva työnteon rauhaa. Tai lähinnä rauhaa meikäläisen jutuilta.
Mutta niinkauan kun tilanne on molemmin puolinen ollaan yleisesti plussan puolella!