Kuolleista nousemassa

Ikkunasta näyttää kauniilta, mutta meikäläinen on on ollut jumissa sisällä. Ei siinä, ihan hyvällä syyllä mutta seinät vähän kaatuilee niskaan silti. Tänään koittaa villi vapaus, 15 minuuttia hallittua ulkoilua. Kiertäiskö talon vasempaan vai oikeaan?
Viime viikkoinen radiohiljaisuus johtui käytännössä siitä, että oltiin tuon tuoreimmman tulokkaan kanssa kahden, kun Keittiömestarin isyysloma alkoi vasta eilen. Jotenkin päivät menee ihan usvassa, eikä välttämättä missään vaaleanpunaisissa röyhelöprinsessaunissa, vaan väsymyksessä. Ei oikein tälläinen kolmen tunnin vuorokausi oikein sovi mulle.
Täällä nimittäin dieetti pitää edelleenkin, joten tehtäväkseni annettin ruokkia jälkikasvu kolmen tunnin välein. Ja kun ruokailu luomuna ja pullosta kestää helposti sen reilun tunnin, ja tuo kolme tuntia lasketaan (ilkeästi) alkamaan aina edellisen ruokailun alusta. Nopealla matikalla tällöin jää mulle aikaa nukkumiseen, syömiseen ja muihin toimenpiteisiin vajaa kaksi tuntia. Ei sillä, pystyn kyllä hetken koittaessa vaipua instant-koomaan, mutta arvostaisin vaikka neljän tunnin unia putkeen. No jos vaikka parin vuoden päästä.
Menneenä viikonloppuna kuvittelin jo että ehkä hetkeksi helpottaa, niin päätin sitten kehitellä itselleni rintatulehduksen ja sen verran ärjymmän version, että istuin pariin kertaan antibioottitipassa. Nyt onneksi menee  jo tabletit. Mutta nekös tietysti tuolle pikku-diettaajalle aiheuttaa vatsanpuruja, joten hyvästi edes ne kahden tunnin unet.

Ei mun kyllä tarkoitus ollut valittaa, lähinnä vaan siis tuottaa tänne jotain netin täytettä. Muiden blogeja olen toisella silmällä aina välillä vilkuillut, mikäli olen löytänyt sellaisen optimaalisen asennon missä voin vapauttaa toisen käteni tekemään jotain muuta.
Mitäs muuta sitten? No Keittiömestari on varma että tuo meidän jälkikasvu on erittäin kehittynyt ja varhaiskypsä kun se kerran jo maireasti hymyilee välillä. Tuoretta isää ei hetkauta tietoisuus siitä, että kaunista hymyä edeltää yleensä kaikki melurajat ylittävä pieru. Tosielämässä jälkikasvulla on jo nimi, mun sukunimi ja Keittiömestarin valitsema etunimi. Vähän on vaikeuksia kutsua tuota sillä nimellä, kun se mun mielestä ei sovi pikkuvauvalle, mutta alkukankeutta lienee se vain. Toisaalta, mä kutsun tuota yrjöpirjoksi puklailun vuoksi, joten ehkä se on ihan kiva että tuolla on jokin muukin nimi.

Jaahas, mua kutsutaan taas kitarisat pitkällä...