sunnuntai 28. helmikuuta 2010

10 kohdan ohjelma onnistuneelle herkkujen välttelylle

Kun lauantai-iltana lähdet käymään kaverilla jolla olisi tiedossa tarjolla herkkuja á la Maanisesti Leipova Aikuinen niin suosittelen toimimaan seuraavalla kaavalla:

1) lähde hiukan myöhässä kun olet jäänyt ajatuksissa smurffailemaan nettiin
2) kun pääset kaverin pihaan, aja autollasi ohi täysin kelvollisen parkkipaikan ohi
3) tajua hetken päästä että edellä mainittu kelvollinen parkkipaikka on myös taloyhtiön pihan ainut vapaa paikka
4) tästä jo valmiiksi hieman ärsyyntyneenä (ai miten niin hermot kuin tupakoinnin lopettaneella oravalla) käännä auto ympäri
5) mutta kun olet jo hermostunut et niin ole kiinnittänyt huomiota faktaan että tuo valkoinen joka on valloittanut kaikki maat ja mannut on pienentänyt myös piha-aluetta
6) kun edellisen jotenkin sisäistät, älä välitä siitä vaan ajattele että se on kuitenkin lunta, ja kyllä se kääntyy
7) käännä auto, kurtista kulmaa rusahdukselle, pysäköi auto vapaalle kelvolliselle paikalle ja ja ihan huvin vuoksi kurkkaa auton nokkaa
8) tajua että se lumipenkka jota "hiukan" niistit kääntäessäsi autoa onkin ollut sitten hippasen kovempi
9) potkaise auton rengasta ja sano ääneen vattu korvaten aan iillä ja totea että 04/09 käyttöön otettu autosi oikean etusumuvalon alla on maali hävinnyt pitkältä matkalta ja että kulma on rutussa muutenkin
10) ole niin vattuuntunut edelleen korvaten aan iillä koko illan ettet pysty edes nauttimaan kuin yhden kupillisen kahvia ja yhden korvapuustin.

Että sellainen lauantai täällä. Edelleenkin harmittaa, saatiin perjantaina bonukset jotka olin kyllä ajatellut tunkea jonnekkin muualle kuin jonkun autokorjaamon pohjattomaan kassaan. Höh.

torstai 25. helmikuuta 2010

Kauneudesta

Yritin eilen illalla postata ehkä 4 tuntia, mutta blogger ei suostunut leikkimään mun kanssa. Ehkä ihan hyvä, sillä olin ja olen edelleen sangen tuohtunut. Olis ollut vaan liuta kirosanoja ja turhautumista. No sitä riittää edelleen, mutta tänään sentään yritän avata sielunelämääni sanallisesti.

Alustukseksi kerrottakoon että eilen saatiin projektimiehen kanssa välipalaute firmasta ja nyt joudutaan työstämään meidän työtä ehkä vielä enemmän kuin ikinä odotettiin. Tästä syystä oltiin sitten eilen tooodella hyvällä tuulella. Lähdin eilen sitten paltsusta salille ja kun siinä lähtöä tehdessäni vilahti kassissa palautumisjuoma sai Projektimies aivan hirveät rykärit. Tai jonkun muun kohtauksen. Alkoi meuhkaamaan että yritänkö hifistellä tai jotain sinne päin ja että mulla on painoa vielä ihan liikaa voidakseni olla huolissani siitä että lihakset ei kasva. Olin siinä sitten vähän Hoo Moilasena enkä osannut mitään sanoa, pakkailin vaan kamat ja läksin menemään. Myöhemmin illalla satuin vielä projektimiehen kanssa samoille linjoille ja kysyin että mistä nyt tuulee, kun tiedän että tää jannu itse kuitenkin käyttää jos jonkinnäköistä lisäravinnetta ja muuta tuotetta. Ei edelleenkään osannut selittää, piti vaan kiinni linjastaan että nakkelen rahaa roskiin. No pitäköön mielipiteensä, omat on pelimerkkini jotka tuhlaan.

Olen tässä vähän työstänyt omaa suhtautumistani itseeni ja ympäristööni, puhtaasti ulkoisin perustein aluksi. Moniin blogeihin varsinkin alkuvuodesta ilmestyi jos jonkinnäköistä inspiraatiokuvaa ja niitä onkin ollut hauska tutkailla ja katselle millaisia ulkoisia avuja kanssa blogaajat arvostavat. Tietysti riippuu minkä tyylisiä blogeja lukee, mutta painonhallinta-kategorian kuvat tuppaavat olemaan tyttöjä jotka pikaisella vilauksella sekoittaa kirahviin (pitkiä, laihoja ja yleensä paistaa lonkka- ja/tai solisluut). Kukin tavallaan, ja en ole täällä arvostelemassa, toiset pitää äidistä ja toiset tyttärestä. Sen sijaan itse olen aina, tai no ainakin pitkään (pidempään kuin tämä "elämäntapamuutos" on kestänyt) pitänyt voimakkaita naisia kauniina.
Senpä takia meinasin niistää kahvit näppikselle kuin luin tämän "uutisen". No huhhuh. Aivan käsittämätöntä. Juttahan on kaunis. Ehkä arvostukseni näihin timmeihin likkoihin* johtuu osittain myös siitä, että arvostan heidän paneutumistaan, sitkeyttään ja keskittymistään. Itseltäni puuttuu (kokonaan?) itsekuri, ja voin vain kateellisena katsoa vierestä pitkäjänteistä panosta asiaan. Huoh. Tämä arvostus on vaan kasvanut nyt tässä reilussa vuodessa kun on itse yrittänyt tehdä jonkinlaista muutosta. Se ei nimittäin todellakaan ole mitään helppoa hommaa (niinkuin jokainen laihduttaja tietää).
Kuten jo sanoin, omalla kohdallani itsekuri on tuntematon käsite. Ei vaan pysty, liian hapokasta ja niin edelleen. Eli timmissä kunnossa viimeiseen asti treenattu kroppa on edelleen minulle unelmavartalo, mutta ei tuleva vartaloni. 

*) Tsekkaa jos et usko:  muutama suosikki stalkattava :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Viina on viisasten juoma

Sen tähden ei luulis kenenkään ihmettelevän miksi en juo (toistaiseksi).
Täysin käsittämätöntä että aikuinen ihminen joutuu jatkuvasti selittelemään miksi ei juo. Ilmeisesti tiineenä olo olisi ainut pätevä syy olla juomatta, jos sekään. Argh. Ärsyttää. 
Tämänkin turhauman laukaisi keskustelu kaverin kanssa. Ensi perjantaina on kolmannen osapuolen synttärit ja sanoin vaan että kyydissä pääsee kyllä, kun olen tulossa autolla. Seurasi sarja typeriä kysymyksiä: miksi tulen autolla? onko mulla töitä seuraavana päivänä/lääkekuuria joka aiheuttaisi antabus-vaikutuksen? Kun sinne tulee osapuoli nro 4 autolla (hyväksyttävästi raskaana), niin miksi munkin pitää tulla, tylsää jos niin moni on ottamatta (eli 2 about 15 vieraasta). Ja lopulta kliimaksi: voithan sä ottaa, ei me kerrota.

Joopa joo. Jos tää olis ainutlaatuinen keskustelu laittaisin varmasti kaverin vaihtoon. Ikävä kyllä näin ei asia ole, usein saan olla selittelemässä juomattomuutta ventovieraillekin. Kertonee surullista tarinaa suomalaisten suhtautumisesta alkoholiin.

Päätän whineni tähän.

Tällä olis krapula

Jos tää vaan olis juonut.
Kaveri on lomalla ja sille on tullut tarvis tehdä muutoksia elämässä. Ja koska työpäikan vaihto näinä aikoina on aina vähän lantinheittoa (no sitähän se kyllä on aina) se päätti sitten tehdä pienen pintaremontin kotiinsa. Swoppasi sohvansa jonkun naapurinsa kanssa ja vaihtoi muutenkin järjestystä. Eilen käytiin sitten tyhjentämässä Ikea ja pääsin toteuttamaan salaista intohimoani; silittämään verhoja. Ooh, puhdasta rakkautta, terapiaa ja maailmankaikkeuden syleilyä samalla kertaa. En voi sietää vaatekappalaiden silitystä, mutta suuret linjat niinkuin juuri verhot, niitä on ihana silittää. Tämä juttu tuntuu polveilevan koko ajan kauemmaksi aloituksesta, joten palatakseni siihen: illalla kaveri sitten kutsui nauttimaan muutoksen hedelmistä, ja koska juuri edellisessä postissa ilmoitin kärsiväni ylenpalttisesta tylsyydestä, vastasin kutsuun kyllä.
Kaverin mies päätti myös vuodenvaihteessa lopettaa alkoholin käytön ja tupakanpolton. Korvaavaksi toimenpiteeksi tämä mies on sitten keksinyt leipomisen ja ruoanlaiton. Kaveripiirissäni on siis oikeasti maanisesti leipova aikuinen, voin niin samaistua Veelan tilanteeseen! Muffinssit, sämpylät, piirakat ja tortut taiotaan uunista jo kädenkäänteessä. Ja tietysti eilen kun kavereita oli koolla neljä, oli kystä kyllä senkin edestä. Ja kaikki herkut tietysti makunystyröitä hiveleviä hiilariherkkuja. Siinä kun muut availivat oluita, mä ja kaverin mies availtiin aamuyöllä jääkaapilla pakasterasioita ja folionyyttejä löytääksemme jo poispakattuja ruoka-aarteita uudelleen. Menestyksellä. Löysin kotiin aamulla noin puoli kuusi, nukuin neljä tuntia ja nyt yritän lasketella turvotuksia kahvin voimalla. Ihanaa.

Onpahan taas ensi viikolle tavoitteita, pyrkiä kerääntyneestä painosta eroon. Mutta sekään ei oikeastaan harmita. Tiedä sitten, kuinka turmiollista on painonpudotukselleni tämä sangen rento painonhallinta, tai täydellinen hallitsemattomuus. Stressi ja paniikki painonputomisesta puuttuu täysin, se putoaa jos on pudotakseen. Elämä on liian lyhyt sen murehtimiseen. Rakkautta on kuitenkin liikkua; käydä salilla ja vesijuoksussa, humppa-tunteja väheksymättä.

Rakkaudesta puheen ollen, tätä kirjoittaessa pyörii taustalla Dirty Dancing telkkarissa. Sanokaa mitä sanotte, Patrick Swayze on aikanaan ollut kyllä aika hottis.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Tylsää

Tämä viikko on jotenkin karannut tassuista. Jonnekkin se on vaan mystisesti hävinnyt vaikka mitään erikoista en olekaan tehnyt. Siinä piileekiin varmasti syy tylsyyteen; viime viikolla lomailin ja sitä edellisellä, no, sairastin. Mutta oli jotain tekemistä.
Tämä viikko on soljunut melko kivuttomasti töissä, olen urheillut odotetusti ja ohjelmoidusti kolmasti salilla, kahdesti altaassa ja Zumbannut ja liikutellut napaa ohjattuna. Painossa ei mainittavia muutoksia, ruokailuissa ei suuria voittoja tai repsahduksia. Tämä viikko on ollut niin kuolettavan tylsä etten ole jaksanut edes siitä blogiin kirjoittaa. Paitsi nyt.

Marina toimikoon alustuksena aiheeseen. Tahtoo elämän. Tai harrastuksen. Projektimiehen kanssa edelleen odotellaan palautetta seuraavalle kierrokselle (kuulemma odotellaan vielä n 1kk) joten sieltäkään ei oikein saa revittyä jännitystä (edes Veela). En vain oikein tiedä millainen se elämä sitten voisi olla. Kertokoon joku sellainen ken sen tietää! Mietin myös että joku uusi harrastus voisi olla ratkaisu tähän tylsistymiseen, mutten ole keksinyt sopivaa asiaa. Mikään liikunnallinen se tuskin voi olla, alkaa vuorokaudesta loppumaan tunnit ja tolkku. Ehkäpä alan keräilemään kiiltokuvia? Voisikohan Kirsusta tulla maanisesti leipova aikuinen? Käsitöitä teen ajoittain jo jonkun verran, sitä ei lasketa. Nukkumisessa olen aika hyvä, jos sitä alkaisi harrastamaan?

Näihin, tylsistyneisiin, tunnelmiin, pirtsakkaa perjantai-iltaa!

maanantai 15. helmikuuta 2010

Paluu arkeen

Olipa reissu. Ja lähti taas lapasesta syöminen. Tulihan syötyä kolmen ja puolen vuorokauden aikana varmasti yhden viikon edestä, jos ei sitten enemmänkin. Alkoholia en nauttinut vieläkään, vaikka nyt käytiin jo aika lähellä. Tarkoitan vaan että vahingossa meinasin siemailla lasillisen Fresitaa ennenkuin muistin ettei sovikaan ottaa ennen jussia. Taas tuli todistettua etten ole vieläkään oppinut syömään A) pieniä annoksia B) terveellistä ruokaa C) minkäänlaista tolkkua omaten. Sen sijaan muistin taas että 1) Oivariini on ihanaa paahtoleivän päällä 2) kahvi on parempaa sokerilla kuin makeutusaineella 3) pystyn tunkemaan nassuun sangen monta juustopalloa samaan aikaan ja puhumaan lauseita 4) tolkuton, ajatukseton mättösyöminen on verissä edelleen.

Tuli tehtyä myös sellainen huomio, että 3 ja puoli vuorokautta kaukana kotoa ja loistavassa seurassa nollaa pään loistavasti. Ja kun seurana on ystäviä jotka on tuntenut reilusti yli kymmenen vuotta ei tarvitse paljon sanomisiaan selitellä. Myös rakkaalta ystävältä saatu rehellinen ja kannustava palaute kadoinneista kiloista ei lainkaan masentanut mielialaa.
Tein myös sellaisen huomion että kun laskee 2 tuntia mäkeä liukurilla saattaa takalisto tulla sangen kipeäksi :)
Ja että edelleen saan parhaat pisteet Singstarissa Nirvanalla.
Ja että baarissa voi saada "huomautuksen" pokelta häiriökäyttäytymisestä vaikka on selvinpäin.

Tänään jo salilla, huomenna vesijuoksua ja Zumbaa. Ja tietysti lisää mäenlaskua. Ja ehkä vähän laskiaispullaakin.

torstai 11. helmikuuta 2010

Väliaika...

...kahvia ja pullaa!

Jos kukaan on käynyt kaipaamassa kerrottakoon että viime viikkoinen, hmm, puhdistuskuuri, on aiheuttanut niin järkyttävän työsuman että olen käynyt kotona vain nukkkumassa. Ja olo on vieläkin vähän puolikuntoinen ja voimaton. Hiljaisuus näillä linjoilla jatkuu, siirryn tänään loppuviikoksi ihmettelemään elämää 350km päähän. Jos tästä voimaannun on ensi viikolla luettavissa täältä raporttia mm painonnoususta (hirveää mättöä ja lapasesta karkaamista siis tiedossa), mäenlaskusta, uusista salikokemuksista sekä olettavasti erinäisitä Singstar mittelöistä. Jä vähän ehkä Projektimiehestäkin.

Olkoon voima kassanne!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Lauseidenpäättämis-tehtävä

Täällä alkaa pikkuhiljaa jo elämä voittamaan, kiitos kysymästä.
Eilen illalla söin sitä moneen kertaan ihmeteltyä riisipuuroa menestyksellä, ja tänään ajattelin kokeilla makaronia. Tai raketti-spagettia oikeastaan. No tosiaan sen verran olen piristynyt että jaksan smurffailla netissä ja jostain tuntemattomaksi jäänestä blogista poimin eilen illalla meemin joka oli kirjoittajan jäljiltä jätetty vapaasti poimittavaksi. Bongasin haasteen eilen nyt en sitten enää osaa seurata jälkiäni blogiin josta sen bongasin :) Pahoittelut siitä. Mutta kupletin juonena siis jatkaa aloitettuja lauseita.


Harrastan...
no tietysti salilla käyntiä, vesijuoksua ja vähän Zumbaa ja Bellyä. Lenkkeily on kärsinyt sangen suuren inflaation. Aika kuluu myös koiraharrastuksessa, bilispöydän äärellä ja neuloessa. Tosin en osaa oikein tehdä muita kuin villasukkia ja lapasia, mutta niitä tulee tehtyä sitten senkin edestä.

Haastavinta elämässäni...
no tällä hetkellä on nauttia kiinteitä ruokia :) Mutta noin muuten, varmaan sellainen klassinen tasapainoilu töiden ja vapaa-ajan välillä. Niin ja oikean ruokavalion kanssa puuhastelu on meikäläisellä aika haastavaa.


Rakastan...
sitä hetkeä kun salilla tekee jotain sarjaa, eikä jaksa enää yhtään ja jokainen solu huutaa armoa. Ja sitten tekee vielä muutaman toiston. Se on rakkautta. Ja sitten tietysti kaikki lähimmäisasiat vaatii rakkautta.


En voisi elää ilman...
no ihmisrodun hengissä pitävien asioiden lisäksi ilman ystäviä olisi ankeaa. Ja ilman musiikkia.


Haaveilen...
lomasta, painonpudotuksesta, ylennyksestä, palkankorotuksesta, uusista kengistä, kampaamokäynnistä. Turhamainen. Minäkö?

Pelkään...
loman perumista (tämäkin on mahdollista). En oikeastaan varsinaisesti jaksa pelätä mitään, se vie turhaa energiaa.


Elämässäni on pysyvää...
työ, koti, läheiset. Toivottavasti elämänmuutos myös.

Naapurini eivät tiedä...
olen oikeasti ihan normaali naisihminen vaikka välillä sorrunkin huudattamaan välillä vähän turhan kovaa Apista tai Kottareita. Niin ja joku naapuri vissiin kuvittelee että Projektimies asuu täällä. Tai hississä joku oli siltä kysellyt jotain taloyhtiön juttuja. Eli naapurit eivät tiedä että olen oikeasti paatunut vanhapiika..


Vaatekaapissani...
tällä hetkellä istuvimmat vaatteet ja samalla kalleimmat ovat urheiluun liittyviä. Ja että sielä puuttuu mm mustat suorat housut ja että tällä hetkellä omistan tasan kahdet semisti istuvat farkut. Onnellinen tilanne sisänsä että muut ovat jääneet isoiksi mutta aiheuttaa käytännössä melko tylsää pukeutumista. Ja uusia en periaatteessa haluasi ostaa, kun haluaisin että ne jäävät justiinsa pieneksi :)


En ole koskaan...
no näitähän riittää. Mutta sanotaan vaikka etten ole koskaan syönyt kalaa/äyriäisiä. Tämä johtuu kyllä tylsästä allergiasta. Enkä ole koskaan tanssinut pöydällä (jotenkin aina alitajuisesti pelännyt että pöytä hajoaa alla :D)


Eniten arvostan...
onnistuneita muutoksia. Että joku on tehnyt jotain muuttaakseen maailmakaukkeuden tasapainoa. Oli se sitten vaikkayksityiautoilusta luopuminen tai kierrätys kaikenmaailman hiilisiin jalanjälkiin liittyen tai sitten vaan onnistuntu karkkilakko.

Haluaisin tavata...
kanssa-bloggareita!

Tässä tämä. Haastan tämän tekemään kaikki ne, jotka haluavat sen tehdä. Ja ne, joilla on tänään sunnuntaina jalassa raidalliset sukat!

torstai 4. helmikuuta 2010

Päivän kehu?

Oli pakko tänään raahautua lääkäriin kun edelleen yritän ulkoistaa sisuskalujani vastentahoisesti ja omalla luvalla sairastaminen loppui jo eilen.
Lääkärin ohjeena oli nautiskella valkoisia ruokia kuten riisipuuroa (ei todellakaan tässä olossa tee mieli mitään v*tun riisipuuroa), paahtoleipää (ehkä viipale) ja voileipäkeksejä. Onneks en oo millään vähähiilarisella :)
Ei pitäis juoda maitoa, kuplivia, voimakkaita, liian kylmiä tai kuumia juomia. Jäljelle jäänee siis haalea vesi? Ihanaa.

Terkkulan tohtori (työterveyshuolto tarjosi ei oota jo klo 8.15 akuuttiaikaa kysellessä..) on tavannut meikäläisen viimeksi kesällä kun kävin valittelemassa niskahartiasärkyjäni. Silloin oli puhetta tästä mun painonpudotusmeiningistä ja sainkin kannustusta. Tänään tämä tohtorinna sitten katseli allekirjoittanutta arvostelevasti kun kyyhötin siinä jakkaralla kaksin kerroin ja totesi mun kiinteytyneen sitten viime kerran. Siis että selvästi on paino pudonnut, mutta sen lisäksi kannan kroppani eri tavalla (edelleen siis istuin jalat sylissä siinä jakkaralla). Ja sitten se ehkä paras/pahin kommentti (suora lainaus) "On sulla edelleen läskiä, mut nyt oot silleen kiintee lihava".

Jep jep, näihin kuviin ja tunnelmiin. Onneks vähän helpottaa etten sentään sairasta yksin.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ta-Daah!

Olen löytänyt ratkaisun nopeaakin nopeampaan painonpudotukseen. Ei maksa mitään, ja tuloksia saa jo 24h:ssa! Kyseessä ei ole Abtronic eikä Saunabelt eikä mikään pölyn syönti-dieetti. Vaan noro-virus! Alkoi maanantaina, tiistaista en muista juurikaan mitään, tänään on tajunta palaillut sen verran että jaksaa istua koneella n 45min kerrallaan. Toivoa siis on elävien kirjoihin paluusta ehkä huomenna.

Tässä olisi ollut aikaa pohdiskella sitä sun tätä ja tulla maagisiin lopputuloksiin elämästä. No tuollaista en ole jaksanut tehdä. Sen sijaan kun kuulo taitaa tällä hetkellä olla ainut elin joka ei ole rasittunut niin olen keskittynyt keräilemään huomioita naapureiden elämästä:
- viereisen rapun naapuri herää 6.47, tai silloin sen kännykkä (Nokialainen äänestä päätellen) herättää, siitä muutaman minuutin päästä henkilö tassuttelee vaatehuoneen kautta vessaan ja suorittaa ilmeiset aamurutiinit. Ja tämän jälkeen siirtyy ilmeisesti asunnon toiselle puolelle kun äänivihjeet asuntooni loppuvat.
- 3. kerroksesta lähtee joku kiireessä rappusia pitkin. Tämä naapurimme on nainen ja mitä ilmeisimmin kanta-astuja joka rakastaa korkoja. Ja vihaa hissiä. Lyyli meinaa kipsuttelee kop-kop-kop rappusissa hirveää kyytiä aina arkiaamuisin, ja 2. kerroksessa omistajiensa kanssa asustava rotikka-risteytys hermostuu joka ikinen aamu kopsuttelijaan ja haukkuu. Muuten koira on ihana eikä päästä pihaustakaan. Ja 4. kerroksessa asuva valkoinen bison frisé (vai miten se kirjoitetaan) ilmeisesti hermostuu siihen rotikkaristeytykseen ja aloittaa oman räksytyksensä. Risteytys vaikenene, valkoinen jatkaa räksytystään. Toistuukohan tää jola aamu? Tai siis normiaamuna meikäläinen on poistunut rakennuksesta jo ennen kopsuttelijaa, joten tämä koko äänifarssi jää kuulematta..
- sitten on vaan erinäinen määrä erilaisia oven paiskomisääniä.
- joskus aamupäivä aikana kotihoito käy tsamassa kerroksessa asuvan huonokuuloisen mummon luona. Avainnipun rapinaa, reipas ovikellon soitto, avaimella sisään, "päivää, hoitaja tuli!", ovi menee kiinni.
Iltapäivät meneekin sitten jo torkkuessa, eli ei muuta raportoivaa länsirintamalta.

Tähän loppuun voisin vielä laittaa laihdutusblogihenkisesti päivän/viime päivien ruokia:
Mustaa ja keltaista limpparia (eikä mitään lightiä), suolatikkuja, Tuc-keksejä, keitettyä riisiä, kaurapuuroa, Ampparimehujäitä...

ps. heh, kun vloppuna kehittelin noi tunnisteet ni vielä pitäis niitä muistaa käyttää :)