perjantai 19. helmikuuta 2010

Tylsää

Tämä viikko on jotenkin karannut tassuista. Jonnekkin se on vaan mystisesti hävinnyt vaikka mitään erikoista en olekaan tehnyt. Siinä piileekiin varmasti syy tylsyyteen; viime viikolla lomailin ja sitä edellisellä, no, sairastin. Mutta oli jotain tekemistä.
Tämä viikko on soljunut melko kivuttomasti töissä, olen urheillut odotetusti ja ohjelmoidusti kolmasti salilla, kahdesti altaassa ja Zumbannut ja liikutellut napaa ohjattuna. Painossa ei mainittavia muutoksia, ruokailuissa ei suuria voittoja tai repsahduksia. Tämä viikko on ollut niin kuolettavan tylsä etten ole jaksanut edes siitä blogiin kirjoittaa. Paitsi nyt.

Marina toimikoon alustuksena aiheeseen. Tahtoo elämän. Tai harrastuksen. Projektimiehen kanssa edelleen odotellaan palautetta seuraavalle kierrokselle (kuulemma odotellaan vielä n 1kk) joten sieltäkään ei oikein saa revittyä jännitystä (edes Veela). En vain oikein tiedä millainen se elämä sitten voisi olla. Kertokoon joku sellainen ken sen tietää! Mietin myös että joku uusi harrastus voisi olla ratkaisu tähän tylsistymiseen, mutten ole keksinyt sopivaa asiaa. Mikään liikunnallinen se tuskin voi olla, alkaa vuorokaudesta loppumaan tunnit ja tolkku. Ehkäpä alan keräilemään kiiltokuvia? Voisikohan Kirsusta tulla maanisesti leipova aikuinen? Käsitöitä teen ajoittain jo jonkun verran, sitä ei lasketa. Nukkumisessa olen aika hyvä, jos sitä alkaisi harrastamaan?

Näihin, tylsistyneisiin, tunnelmiin, pirtsakkaa perjantai-iltaa!

3 kommenttia:

  1. Onko sitä pakko aina olla jotain erikoista meneillään? Kun arki on arkea, tuntuu pienetkin muutokset siinä suurelta ilolta. Aikaa ei ole maailmassa riittävästi hoitaa töitä, liikuntaa, käsitöitä ja nukkumista saatika jos siihen päälle ymppää vielä jotain muuta. Nauti vain olostasi ja siitä mitä nyt teet :)

    VastaaPoista
  2. Leipominen on kivaa! Tein just kuivakakun.

    -Maaninen Veela

    VastaaPoista
  3. T: kiitos kommentista ja rohkaisevista sanoista. Ongelmana vaan tällä hetkellä on etten oikein nauti olostani enkä arjesta. ikäänkuin joku puuttuisi? Sen "jonkin" metsästys siis jatkuu...

    Veela: Monelta teillä syötiinkään? :)

    VastaaPoista