Kauneudesta

Yritin eilen illalla postata ehkä 4 tuntia, mutta blogger ei suostunut leikkimään mun kanssa. Ehkä ihan hyvä, sillä olin ja olen edelleen sangen tuohtunut. Olis ollut vaan liuta kirosanoja ja turhautumista. No sitä riittää edelleen, mutta tänään sentään yritän avata sielunelämääni sanallisesti.

Alustukseksi kerrottakoon että eilen saatiin projektimiehen kanssa välipalaute firmasta ja nyt joudutaan työstämään meidän työtä ehkä vielä enemmän kuin ikinä odotettiin. Tästä syystä oltiin sitten eilen tooodella hyvällä tuulella. Lähdin eilen sitten paltsusta salille ja kun siinä lähtöä tehdessäni vilahti kassissa palautumisjuoma sai Projektimies aivan hirveät rykärit. Tai jonkun muun kohtauksen. Alkoi meuhkaamaan että yritänkö hifistellä tai jotain sinne päin ja että mulla on painoa vielä ihan liikaa voidakseni olla huolissani siitä että lihakset ei kasva. Olin siinä sitten vähän Hoo Moilasena enkä osannut mitään sanoa, pakkailin vaan kamat ja läksin menemään. Myöhemmin illalla satuin vielä projektimiehen kanssa samoille linjoille ja kysyin että mistä nyt tuulee, kun tiedän että tää jannu itse kuitenkin käyttää jos jonkinnäköistä lisäravinnetta ja muuta tuotetta. Ei edelleenkään osannut selittää, piti vaan kiinni linjastaan että nakkelen rahaa roskiin. No pitäköön mielipiteensä, omat on pelimerkkini jotka tuhlaan.

Olen tässä vähän työstänyt omaa suhtautumistani itseeni ja ympäristööni, puhtaasti ulkoisin perustein aluksi. Moniin blogeihin varsinkin alkuvuodesta ilmestyi jos jonkinnäköistä inspiraatiokuvaa ja niitä onkin ollut hauska tutkailla ja katselle millaisia ulkoisia avuja kanssa blogaajat arvostavat. Tietysti riippuu minkä tyylisiä blogeja lukee, mutta painonhallinta-kategorian kuvat tuppaavat olemaan tyttöjä jotka pikaisella vilauksella sekoittaa kirahviin (pitkiä, laihoja ja yleensä paistaa lonkka- ja/tai solisluut). Kukin tavallaan, ja en ole täällä arvostelemassa, toiset pitää äidistä ja toiset tyttärestä. Sen sijaan itse olen aina, tai no ainakin pitkään (pidempään kuin tämä "elämäntapamuutos" on kestänyt) pitänyt voimakkaita naisia kauniina.
Senpä takia meinasin niistää kahvit näppikselle kuin luin tämän "uutisen". No huhhuh. Aivan käsittämätöntä. Juttahan on kaunis. Ehkä arvostukseni näihin timmeihin likkoihin* johtuu osittain myös siitä, että arvostan heidän paneutumistaan, sitkeyttään ja keskittymistään. Itseltäni puuttuu (kokonaan?) itsekuri, ja voin vain kateellisena katsoa vierestä pitkäjänteistä panosta asiaan. Huoh. Tämä arvostus on vaan kasvanut nyt tässä reilussa vuodessa kun on itse yrittänyt tehdä jonkinlaista muutosta. Se ei nimittäin todellakaan ole mitään helppoa hommaa (niinkuin jokainen laihduttaja tietää).
Kuten jo sanoin, omalla kohdallani itsekuri on tuntematon käsite. Ei vaan pysty, liian hapokasta ja niin edelleen. Eli timmissä kunnossa viimeiseen asti treenattu kroppa on edelleen minulle unelmavartalo, mutta ei tuleva vartaloni. 

*) Tsekkaa jos et usko:  muutama suosikki stalkattava :)