perjantai 5. maaliskuuta 2010

Loma :)

Elämäni ensimmäinen talviloma alkoi tänään. Viimeksi 90-luvulla olen viettänyt minkäänlaista hiihtolomaa, sen jälkeen tämä sesonki on mennyt aina opiskelujen ohella keikkaillessa ja sittemmin olen paikkaani elämässä etsien vaihtanut työpaikkaa niin ettei lomia ole kertynyt.
Eli onnea Kirsu :)

Päätin aloittaa loman (tai no virallisestihan se alkaa vasta maanataina, tänään siis olin vielä töissä) jollain erityisellä. Ja kuin taikaiskusta (not!) järjestyi semisokkotreffit tälle illalle. Olen eräällä harrastefoorumilla viestitellyt yhden kundin kanssa ja eilen hän sai sitten ehdotettua treffejä. Reippaana tyttönä suostuin ja tälläsin itseni kisapaikoille hyvissä ajoin otsatukka ojennuksessa. 20 metrin matkalla minkä kävelin tämän kundin kanssa treffauspaikalta kahvilanjonoon taisi tulla jo kummallekin selväksi että kuulostettiin kummatkin paremmalta "paperilla". No aina ei voi voittaa ja tarjosi kundi kahvit kuitenkin kun oltiin niin sovittu.
Parempi metsästysonni seuraavalla kerralla :D

Vasempaan olkapäähän sattuu kun kurottaa kädellä tai tekee laajahkon liikeradan. Samoin myös taakansieto on alentunut. En mielestäni sitä ole missään kolauttanut. Höh. Kellään heittää diagnoosia?

Ai niin! Maanantaina menen puolen euron keikalle :D Tiedän tältä jampalta ehkä 2 biisiä (+ sen että sillä on aika timmi kroppa), mutta MLAVn kanssa todettiin että sen verran ollaan ikäkriisissä (ja lomalla) että pieni pyörähdys kuuntelemassa räppiä varmaan teiniyttää mukavasti (vaikka Veelalle taisin väittää olevani niinQ 4ever-teen). Jos ne ei sitten heivaa meitä pihalle sieltä puumanaisina...

Oikein loistokasta viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti