Pitääkö tätäkin miettiä?

Jos jalat palelee, ja kokeilee toisella varpaalla toista, kuinka se voi tuntua kylmältä? Kummin päin tahansa?

Valvoin viime yönä ja vahdin Keittiömestarin ja TuVen unta (nukutettuani TuVea uudelleen kolme varttia klo 2). Edellä mainitun lisäksi mietin myös pitääkö meidän, taas, purkaa TuVen ruokavalio jos valvomisten syy selviäisi. Mutta kun juurikaan muita oireita ei ole! No paitsi kutiseva selän iho (öisin).
Pääsisin mammakavereiden kanssa risteilemään parin viikon päästä, voisin juhlia etukäteen omia synttäreitä. Mutta veikkaan etten jaksa juhlia aamunkoittoon, niin kannattaako lähteä hyttiin nukkumaan? Ja kehtaanko tunkea valvovan vauvan famulandiaan risteilyn ajaksi. Mennään siis viikolla, Keittiömestarin ollessa töissä vanhemmat ottaisi TuVen hoitoonsa. No eipä kai ne yhden yön valvomsesta rikki mene?
Jos valvominen on tullut jäädäkseen, mitenhän mä jaksan olla töissä? No onneksi Keittiömestari hoitaa valvomiset alkuun ja sitten pitääkin valvoa töissä vaan toisella silmällä.
Sitten oon aina kuvitellut että kaksi lasta olisi ideaali (ja se valkoinen  aita, volvo ja kultainennoutaja). Mutta kuka sanoo että toinen lapsi olisi edes mahdollista saada. Ja tällä hetkellä pelkään kuollakseni että jos toinen lapsi tulisi, olisi se (hän) ihan yhtä allerginen kuin tämä. En ole varma jaksaisinko. No tämä ei onneksi ole mitenkään ajankkohtainen asia.

Ja kaikesta huolimatta mua eniten viime yönä mietitytti toi kylmä varvas asia.

Eniten ärsyttää kaikki

Koska kotiäidillä on kiire, en ole ehtinyt vaihdattaa autoon talvirenkaita. Enkä sitten kesärenkailla viitsinyt luistella salille eilen tai tänään. Jos huomenna?

Täten haluan myös kertoa että sanat "vauvis" ja "hampominen" aiheuttaa savun tuloa nenästä (tai kirsusta, eheheh). En tiedä miksi nuo sanat ärsyttää, ovat aina jotenkin olleet musta omituisia. Pihalla kun keinutin TuVea paikalle ilmestynyt kanssaäiti sitten räjäyttikin potin kyselemällä että hampooko meidän vauvis?
Hampominen on niin lähellä lampomista. Tosin en ole ihan varma tarkoittaako lampominen mitään.
Vauvis nyt vaan on kielen pahoinpitelyä.
Ja hei, koska mä sanon näin, on tämä asia absoluuttinen totuus.

Tolla vauviksella muuten tosiaan on se hiivatin hampominen käynnissä. Yläkertaan on puhjennut hammas nro 3, nelonen on kohta läpi. Tiedä sitten johtuuko koko yläikenen turvotus noista kahdesta tulevasta hampaasta, vai puskeeko sieltä samaan syssyyn yläkulmuritkin?

Tulis vaan nekin hampaat läpi, niin voisin sitten retostella muskarissa. Siellä on yksi pätijä-äiti, jolla on samanikäinen tyttö kuin TuVe. Jokaikinen muskari kerta hän ystävällisesti kysyy mitä temppuja TuVe osaa, ihan vain päästäkseen kertomaan mitä hänen tähtityttönsä osaa (jolla ei muuten ole yhtään hammasta ja sekös äitiä selvästi ketuttaa).
Joo, TuVe ei osaa kontata, ei nouse konttaus-asentoonkaan, ryömii auttavasti, ei osaa istua itse, ei nouse tukea vasten. Tuo ei muuten osaa puhuakaan sanaakaan, ei myöskään käytännössä edes jokella tavuja.
Mutta tuo kolmihampainen tyttö ei myöskään karju kuin tapettava sika joka kerta muskaria alusta loppuun (oliskohan tytöllä pahasti muskari päikkäriaikaan, se nimittäin pitää joka kerta alusta loppuun niin karmivaa huutoa).

Että silleen. Mukavaa lauantaita niille joilla ei ole käpy männynjuuria myöten nenässä.

Kun likainen tusina ei tarkoitakaan vaippoja

Eli jotain muuta vaihteeksi. Acatan haastama pitäisi listata 12 miestä jotka koskettavat, öh, ulkoisten avujensa perusteella. Koska tusina on aikasta paljon, niin käytän omaa veto-oikeuttani sisällyttämällä tähän listaan myös sellaiset miehet joiden aiheuttama kuola on jo pahasti kuivunut rinnuksille.

Miehet ei ole sen kummemmassa järjestyksessä, joten olkaa hyvät.

Daniel Craig. Eipä muuta tarvinne sanoa, paitsi merestävä nouseva mies ja siniset uikkarit.
Jouni Hynynen. Ei ehkä naamaltaan, mutta joku siinä miehessä on.
Toni Wirtanen. Teinityttönä aiheutti vapinaa ulkoisella olemuksellaan. En nykyäänkään poispäin katsoisi, mutta sanalliset lahjat koskettavat myös.
Teemu Selänne. Silloin kun Teemu oli maito-poika olin siihen niiin inlööv. Pikkuhiljaa alkaa ehkä kuola kuivumaan tässä tapauksessa?
Juha Veijonen. Tää on niin KOJK (kuola on jo kuivunut)-osastoa. Eka Vares muistaakseni aiheutti pahimmat/parhaimmat värinät.
Chris Noth. Kovassa Laissa. Vois tehdä mulle ruumiintarkastuksen koska tahansa (onko tuo sana oikeasti ruumiintarkastus? Tulee mieleen että kuolleen ruumista tökätään kepillä ja jep, kuollut on.)
Saku Koivu. Mikko taitaa olla veljeksistä suositumpi kun mitataan ulkoisia avuja, mutta jostain syystä tuo isoveli koskettaa.
Nestor Carbonell. KOJK. Oli jossain komediasarjassa 90-luvulla?
Zach Braff. KOJK. Oli ihana tuhiksessa.
Vin Diesel. xXx. Vähän tukkaa, paljon lihaksia.
Bruce Willis. KOJK. Samat perustelut kuin yllä.
Tom Cruise. Todellakin KOJK, mutta silloin Coctailin aikaan oli aikasta ihku.

Haastan kaikki kotiäidit käyttämään kersan päiväuniajan kahdentoista hottiksen miehen miettimiseen!

Sooloilua

Tänään morjenstelin naapuria kun hän lähti kissan kanssa ulos (jep, naapurin mirri ulkoilee ainakin kahdesti päivässä flexissä) yhdeksän aikaan. Itse olin sen sijaan tulossa lenkiltä!
Sitä se teettää kun kersa herää 6.07, ehtii juoda aamukahvit ja lenkkeillä rauhassa ennenkuin muu lähiö herää.

Siinä lenkkeillessä tulee pohdittua kaikenlaista tärkeää, mutta useimmiten kaikkia elämän sivuseikkoja. Esimerkiksi tänään tajusin olevani soololenkkeilijä. Aimmin kun lenkkeilen kaverin kanssa, vedettiin aina se sama pururata läpi, ja kellotettiin aikaa. Se oli ihan jees. Mutta nykyään kun mulla on kaksi vakilenkkikaveria, Keittiömestari ja yksi naapurin äippä, valitsen kuitenkin usein sen kolmannen vaihtoehdon, itseni.
Keittiömestari on sellainen löytöretkeilijä; "mennääks tosta"tai "kato tota ojaa". Tai sitten se jää valokuvaamaan jotain puunrunkoa.
Naapurin kanssa lenkille lähtee usein mukaan vanha koira, joka köpöttelee omaa tahtiaan ja jää haistelemaan ja maistelemaan kaikkea. Näillä lenkeillä myös juoruillaan kaikkea mahdollista, joten lenkkeily on enemmän sosiaalinen kuin urheilullinen tapa.
Ei siinä mitään, kumpikin puolustaa paikkaansa, mutta tänään(kin) oli ihana mennä omaa tahtia, omaa reittiä.

Niin ja sitten tyhmä kysymys. Mitä tarkoittaa karkeampi ruoka 8-kuisella vauvalla? No okei, ymmärrän kyllä että ruokaa joka ei ole ihan samettisen sileää, mutta kuinka paakkuista sen kuuluisi olla? Eilen yritin syynätä kaupassa valmisruokia, jos niissä olisi näkynyt vähän se ruoan rakenne, mutta kilin kassit. TuVehan on syönyt kaikki kiinteät ruokansa karkeusasteella "kaurapuuro" kun olen ollut niin kamalan laiska niitä sileäksi surruttamaan ja nuo karkeammatkin on uponneet.
Pitäiskö nyt siirtyä luokkaan "kokonainen riisin jyvä" vai peräti "peukalon pään kokoinen pala perunaa"?
Tavallisen järkevä äiti varmaan vaan kokeilisi jättää ruokaa karkeammaksi, ja katsoisi millainen sörsseli uppoaa, mutta pieni uusavuttomuus mun sisällä herää ja pitäähän tätäkin täällä kysellä!

Haavoittunut sotilas ei karppaa

Olinpa otsikossa nokkela.
Mutta täten haluan ilmoittaa, että TuVe on kahtena päivänä, tänään ja tiistaina, syönyt noin 2 ruokalusikallista kaurapuuroa (med banaani). Ei uusia iho-oireita, ei vatsaoireita, ei mitään. Oon niin yllättyneen tyytyväinen kuin kykenen. Toki määrä saattaa olla vielä pieni, mutta lauantaina tuo saa syödäkseen jo ns normiannoksen ja jos oireita ei tule, jatketaan niin joka toinen päivä.

Tämän viikon toinen ruokakokeilu jätetään väliin lääkärin ohjeistuksesta, ilmeisesti nuo kotimaiset viljat on niin kovaa kamaa suolistolle että nyt otetaan astetta rauhallisemmin. Ensi viikon tiistaina maistellaan toivottavasti mustikkaa, ja sitten viikon päästä perjantaina ohraa.

Oi ihmeelliset blogikarman tuojat, antakaa viljojen sopia tytölle. Viime yönä päätin nimittäin että kun saadaan iltapuuro kehiin on vatsa täynnä mukavampi nukkua, vaikka ihan aamuun asti. Tarviiko muuten sanoa, ettei olis täällä taas pitänyt mitään kirjoitella hyvistä öistä?

Ollaan parempi vointisia, joten tänään olen sitten raahannut Keittiömestaria ympäri kyliä. Tai lastentavikeliikkeitä. Vihdoin löydettiin turvaistuin nro 1. Yhdessä liikkeessä vinkattiin, että kannattaa odotella lähemmäs vuodenvaihdetta niin vanhoja malleja myydään pois uusien kuosien alta, joten odotellaan sitä. Ajattelin myös kysäistä muutaman tarjouspyynnön, että tuleeko alea jos ostetaan kummatkin istuimet samaan aikaan samasta liikkeestä (kauppoja kun ei vielä ole ykkösestäkään tehty, kartoitetaan missä päästään halvimmalla).

Niin ja otsikosta vielä. Jostain, en kuollakseni muista mistä, luin että jonkun lapsi ryömi alkuun kuin haavoittunut sotilas. Täällä on hiffattu sama tekniikka, käsillä vedetään eteenpäin, ja loppukroppa tulee sitten perässä vähän kuin halvaantuneena.
Ei noi matkat vielä päätä huimaa, mutta traakkipuun uudelleen sijoitus ja jatkojohtojen piilotus on tosiasia.

Renesanssi-flunssa

Kiitos kysymästä, olen jo toisen kerran jo paremmassa voinnissa. Siis viikon sisään. Sairastelin räkistä siis viime viikolla, lauantaina olin paremmassa kunnossa ollakseni sunnuntaina taas punkan pohjalla uikuttamassa. Samaa kaavaa meni maanantai, eilen oli jo parempi ja tänään veikkaisin vointiani lähes normaaliksi.
Sitten tuli tietysti isot edelle, pienet perässä-efekti ja TuVe oli järkyssä nuhassa lauantaina. Ollakseen parempi vointinen heti sunnuntaina. Kunnes tänään onkin sitten jo taas räkäisempi.

Tänään sitten jo mietinkin, että kuinkahan nopea tuollaisen tavalliselta vaikuttavan flunssaviruksen muuntautumisnopeus on. Jos TuVe sai taudin multa, muunsi sitä ja sain flunssa 2.0n, muunsin sitä, ja tartutuin siihen flunssa 3.0n? No, jospa se tähän kariutuisi. Kryptistä että Keittiömestari on selvinnyt terveenä vaikka onkin monena iltana istunut flunssien 2.0 ja 3.0 välissä ja ojennellut nenäliinoja.

Koskahan sitä menettää kyvyn sairastaa kuin lapsi? Siis ettei tauti paljon menoa haittaa. Ainoa mistä tietää että tuo on kipeä, on nuha ja yskä. Muuten se leikkii ja touhuaa kuten aiemminkin, tosin eilen kävi sellainen kissanpentu-temppu, tuo nukahti kesken omien leikkiensä olkkarin matolle ja veteli siinä räkä poskella (sanan varsinaisessa merkityksessä) kolmen vartin tirsat.
Ja uhkaan taas karmaa sanoessani että poikkeuksellisesti tämä tauti on palauttanut yönia, muutama yö on mennyt vain noin 3 heräämisellä. Keittiömestari tuossa heittikin, että jos se oli tää tauti mikä teki tuloa kun yöunet oli hukassa. Aika pelottavaa vaan että flunssa tekisi tuloa kaksi kuukautta!

Niin joo. Ja TuVe eilen ryömi. Olkkarin pöydän alta. Mun puhelin oli toisella puolella pöytää ja se oli ilmeisesti niin suunnattoman kiinnostava että piti ihan ponnistella sen luo. Toisaalta meillä on olkkarin pöydän alla sellainen karvalankamatto, siitä se nappasi villoista kiinni ja veti itseään eteenpäin. Ei mikään tyhmä. Eli selvästi äitiinsä tullut. Hehheh.

Ätshii, hihii

Jälleen näppärästi otsikkoon kiteytetty tämän viikon teema. Muhun iski kuin iskikin joku maailman lopun lentsu, aivastelen ja pärskin minkä ehdin ja kaiken huipuksi naamakin kutiaa. Ikkunasta kattelen pihan kuusia sillä silmällä että noihin kun pääsisi naamaansa hinkkaamaan. Mitään ihottumaa ei naamassa näy, tää on enempi sisäistä kutinaa.

Mutta aivastelen tosiaan koko ajan, ja sekös TuVea naurattaa! Joka kerta pääsee vatsanpohjasta lähtevä hekotus kun mä pärskähtelen. Se sentään tuo jotain hilpeyttä taudin kuvaan. Siihen ne ilot sitten jääkin. Ilmeisesti tuo mun lapseni ei usko että kellot käy, ja hänen pitää henkiläkohtaisesti herätä  tunnin ja 20 minuutin välein se tarkastamaan. Tänä iltana ollaan menty jo alle puolen tunnin syklillä. Nukahtaa kyllä heti kun lykkään sille tutin suuhun. Jos ei ole pitkin yötä heräily lystiä muutenkaan, niin ei se ole sitä kipeänä varsinkaan.

Mikähän tuota valvottaa? Ei vaikuta lainkaan kipeältä, päivisin on tosiaan ihan pirteä ja hyväntuulinen, ja saattaa jopa nukkua parin tunnin päikkäritkin. Ruoka maistuu, ja iho on taas paranemaan päin ja vatsaoireista ei ole tietoa. Ei nuku paremmin saatuaan kipulääkettä taikka Ataraxia. En oo sitten viitsinyt antaa kun ei niistä apuakaan ole ollut. Korvat tsekattiin pari viikkoa sitten. Suuhun ollaan kurkittu monena päivänä, ei näy turvotuksia tai hampaan alkuja. Tulipa muuten tässä männä yönä sekin testattua, ettei tuolla nälkä ole. Ilmaisi kyllä pullollisen maitoa, nukahti vain herätäkseen taas tunnin päästä uudelleen. Tulipahan kokeiltua sekin.

En vaan tajua. Voihan tuo olla vaan tullut isäänsä, kaikkien huonosti nukkuvien ihmisten esikuvaan. Paitsi että nytkin Keittiömestari nukkuu niin että olemattomat kattokruunut vaan helisee. Mä sen sijaan niistelen sohvalla kun en viitsi mennä nukkumaan heti herätäkseni.

Olen tässä aikani kuluksi sitten vertaillut turvaistuimia kun TuVe alkaa puskemaan kaukalostaan ulos, se muuten vasta onkin suo! Kävin tuossa hetken aikaa sitten yhdessä alan liikkeessä, ja siellä myyjä osaaottavasti sanoikin, että mallin valinta riipuu siitä miten aikoo autonsa kolaroida. Yksi suojaa enempi toiselta kolarilta kuin toinen. Ja istuimia tarvitsisi tähän talouteen vielä kaksi! Vuoden vaihteessa palaan töihin, ja silloin alkaa TuVen hoidossa läpsystä vaihto-tyyppinen hoitoruljanssi, tulee tyttö kulkemaan kummankin vanhemman kyydissä, ei fixeillä kiinni olevaa istuinta jaksaisi olla koko ajan repimässä irti. Joten tarkoituksena on löytää mun autoon fixeillä kiinnitettävä, ja Keittiömestarin poikamiesbiiliin turvavyökiinnitteinen joka on sitten helpompi lainailla vaikka isovanhemmille kun hekin pääsevät (joutuvat)  tähän hoitopalapeliin osallistumaan.

Mutta nyt, unta kuulaan! Ainakin hetkeksi.

Liikkumista

Eka viikko anti-löysäilyä takana. Viime viikolle tuli kaksi salikertaa (buu), yksi mammajumppa, ja viisi lenkkiä (iso-jee!). Ruokahetket pysyivät ankeina, ja turhia herkkuja tuli vältettyä. Lauantaina juhlin tyttöjen viikonloppua murojen ja jugun kanssa. Paino onkin mukavasti tullut alaspäin 1,5 kg.

TuVellakin on tsemppi päällä. Varsinaista etenemistä ei tapahdu, paitsi välillä ikään kuin vahingossa. Starttiasentoa haetaan koko ajan kuitenkin, joka päätyy siihen että tyttö pyörii akselinsa ympäri. Tai kellahtaa selälleen. Joka tulee yllätyksenä ja sitten tulee poru. Vaikeaa tuo pienen ihmisen elämä.

Vaikeaa on myös keksiä mistä johtuu TuVen ärhäkkä ihotulehdus. Tyttö on kuin hiekkapaperia naamaansa hieronut, ja ympäri kroppaa on myös ihottumaläikkiä. Toisaalta, eipä TuVe niistä näytä kärsivän. Paitsi reidessä oleva ihottumaläntti näyttää kutiavan. Enempi kyse on taas esteetisistä seikoista, kaunis tyttöni ei taas ole hetkellisesti kovin kaunis ja mummot kauppajonossa kavahtavat vaunuista kurkkivaa naamaa. Pohdiskelin tänään aamukahvia juodessani, että naama voi olla keskivertoa ärhäkämmässä kunnossa myös noiden liikkumisyritysten vuoksi. Kesken kaiken tulee väsy ja naamaa hierotaan sitten mattoon, lattiaan, kynnykseen tai mikä tahansa nyt vastassa sitten onkaan.

Äitiinsä tullut. Itse olen vähän alavireinen, ihan kuin flunssa olisi pyrkimässä päälle. Mitään nimettävää oiretta ei, vielä, ole mutta tunnelma on kovin syyslentsuinen. Siitä johtuen myös omat käteni ja kyljet ovat vereslihalla. Oma atooppinen ihoni lehahtaa aina syksyisin, ja silloin kun olen tulossa kipeäksi. Johtuen varmasti alentuneesta vastustuskyvystä.
Ja taas mummot kauhistelee kauppajonossa kun hihojen sisältä paljastuu vereslihalla olevat sormet.

Lyhyesti lokakuun alku on tässä taloudessa merkinnyt kohtuullisesti urheilua, vähän herkkuja ja paljon säikkyjä mummoja.

Herist

Otsikko kuvaa sitä ääntä, mikä lähtee kun Kirsu heristelee nyrkkiään! Itselleen vielä kaiken lisäksi.
Oi miksi -miksi- en uskonut blogikarman olessaoloon, kun se kerran olemassa on?

Menin siis suuna päänä hehkuttamaan TuVen palanneita unenlahjoja. No niitä kestikin sitten ihan 4 yötä. Argh.
Aiemmin tuo on ollut kuitenkin päivisin ihan hyväntuulinen, tänään ei olekaan sitten kelvannut mikään.

Postaus näemmä jää tyngäksi, johan päiväunet kestikin jo 40 minuuttia!

Löysäilemätön lokakuu

Päätettiin Keittiömestarin kanssa että vietetään herkutonta lokakuuta. Marraskuussa on mun synttärit ja pari menoa muutenkin joihin liittyy välittömästi syöminen. Joulukuu herkutta olisi sen sijaan silkkaa masokismia joten näillä mennään.

Otettiin varaslähtö ja aloitettiin jo lauantaina. Tai Keittiömestari aloitti jo perjantaina, mutta allekirjoittanut kävi silloin pizzapuffassa joten aloitin vasta eilen.

Hauska huomata mikä sokerinarkkari tuo mies on. Nimittäin jo lauantai-iltapäivällä se kolisteli kaappeja tuskissaan ja suunnittelu jotain jälkkäriä mun muroista ja banaanista.. Onneks murot oli täysjyvästä niin loppui tuoltakin keittiöammattilaiselta luovuus kesken.

Itsellä on mennyt helpommin,toisaalta tuskan paikat lienee ensi viikonloppuna kun vietetään TuVen kanssa tyttöjen viikonloppua kun tuo yksi on silloin kaverinsa mökillä.

Toisaalta itseni tuntien tiedän että herkuitta olo onnistuu kun kumpikin kyttää ostoksia kaupassa.

Tässä samalla vähän ajattelin herkkujen vähentämisen vastapainoksi tehostaa liikuntaa. Suunnitelmana on käydä vähintään kaksi kertaa viikossa salilla, mielellään kolme. Sitten on kerran viikossa humppajumppa tytön kanssa. Ja sitten vakaana aikomuksena on käydä kunnon hikilenkillä vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos salikertoja tulee kaksi, olisi lenkkejä suotava olla vähintään kolme. Ja toisinpäin.

Jotenkin tuo (vaunu)lenkkeily on vaan jäänyt kesän aikana. Tulee vaan nakattua kersa vaunuissa partsille ja sitten itse on hyytynyt sohvalle.

Näistä urheiluvisioista voi vannoutuneempi lukija päätelläkin, että TuVen yöt ovat tasaantuneet. Nyt on öitä nukuttu keskeyttämättä pariin kertaan,ja huonompinakin öinä huomiota vaativia heräämisiä on  ollut vain yhdestä kolmeen. Syy tähän on hämärän peitossa. Keittiömestarin mielestä uusi yövalo on auttaa, kun on pilkkopimeää ja pelottavaa. Itse ehkä kallistun kiittämään aikaistettuja ja lyhennettyjä iltapäiväunia. Tai ruokaeliminaatiota. Tai uutta perusvoidetta. Tai kuunliikkeitä. Mahdollisia muuttuneita tekijöitä siis löytyy, mutta varsinaisen syyn etsimisen sijaan taidan vain nauttia seurauksista!

Sateinen maanatai, takana yksi puolentoista tunnin lenkki ja kaksi puolen tunnin marssia on takana. Joten herkuton ja liikunnallinen lokakuu on tosiasia.