keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kapinallinen

TuVe ylpeästi käyttää vaatteita joita koristaa Muumit. Ja Hello Kitty. Ja Nalle Puh. TuVen vaatekaapin pääväri näyttää tässä(kin) koossa olevan punaisen sävyt. Talvihaalareita löytyy väreissä vaalea lila, tumma pinkki ja kirkkaan punainen. Niin, ja sitten useimmissa pipoissa näyttää olevan jonkin sortin korvat. Ainoat unisex-vaatteet taitaa olla äitiyspakkauksesta, joko uusimmasta tai parin viime vuoden (perintö)pakkauksista.
On sillä tietysti myös farkkuja, jotka on vissiin edes jonkin sortin sukupuolettomat vaatteet. No paitsi yhdet on mallia pilli, joten nekin on sitten varmaan tyttöjen housut.
Tuota ei ole myöskään muistaakseni koskaan luultu pojaksi.

Ja tunnutaan olevan kovasti paitsiossa mikäli muita (äiti)blogeja lukee. Mutta kun tuolla kerhoissa kulkee, ollaan kyllä ihan massaa. En nyt ihan tajua mikä kouhkaaminen näissä vaatejutuissa on meneillään. On voinut olla aina, mutta nyt on vaan jostain syystä ajankohtainen asia meikäläisen mielessä. Ei saa olla "tyttöjen ja poikien värejä", ei saa olla myöskään mitään satu yms hahmoja. Ei vissiin saisi olla ylipäänsä mitään kuoseja. Ei jumakekkama mene mun tajuntaani.
No, ihan samalla tavalla varmasti myös siellä tämän asian toisella laidalla ajatellaan. Ei voida tajuta miten TuVe voi kölliä tuossa mun jaloissa vallan tyytyväisenä vaaleanpunaisessa Nalle Puh-bodyssa ja kirkkaan pinkeissä potkrareissaan ilman että minä tai Keittiömestari saisi jotain kohtausta.
Onneksi tämä on kuitenkin pieni ongelma, mutta mystinen silti.

Tasoitukseksi sanottakoon että meiltä ei löydy niitä kahden suositun naapurimaan firman tuotteita yhtään. Toisen liike on on sellaisessa kauppakeskuksessa että sinne ei tule koskaan asiaa, ja toisen kutsuille mua ei ole koskaan kutsuttu!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Alati väsynyt

Viimeiset 4 viikkoa olen nähnyt paljon unia (tai sitten muistan ne vaan paremmin) ja sangen omituisia sellaisia. Välillä oikeasti pelottavia ja levottomia, välillä vaan omituisia. Esimerkiksi viime yönä näin unta että luin Acatan postausta uudenvuoden aaton juhlinnasta, oli perheineen käynyt syömässä Hotelli Bernerissä, ja kirjoitti että sinne pitäisi palata uudelleen ja yöpyä ja ottaa jotain hoitojakin.. (sitten tuli jotain feediä mufinssi-resepteistä, mutten tiedä oliko Acsu asialla vai joku muu?). En jaksa kuuklia onko Suomessa Hotelli Berneriä, epäilen.

Rasittavaa vaan, kun osa unista on tosi todellisia, ja sitten en tiedä onko ne tapahtuneet oikeasti vai ei. Päivät menee horteessa muutenkin, TuVe on hukannut yöunenlahjansa täysin totaalisesti. Nukahtaa kyllä itsekseen helposti, mutta heräilee öisin noin kolmen vartin välein, maksimissaan nukkuu putkeen 2 tuntia. Päiväunet kyllä maistuu normaalisti.
Ollaan purettu ruokavalio varmasti sopiviin ruokiin (maidoke, bataatti, banaani), vaikka iho/maha ei reagoikaan juuri lainkaan, että tuskin on kyseessä mikään allerginen reaktio. Käytin myös lääkärissä varmuudeksi tarkistuttamassa korvat. Lääkäri heitti arvion, että atooppinen iho vain muhii, ja vaikka päällepäin ei näy mitään saattaa iho kutista ja näin häiritä unta. Joten TuVe saa myös hevosannoksen Ataraxia millä ei ole mitään vaikutusta.

Alan olla aika väsynyt, johan tuo vastasyntyneenäkin nukkuin pidempiä pätkiä putkeen!
TuVe myös aiemmin osasi itsekseen nukahtamisen jalon taidon, saattoi yöllä havahtua, parahtaa kerran ja jatkaa unia. Tätä tapahtuu myös edelleen, ja silti tuolla kolmen vartin syklillä pääsee myös raivokas parku. Usein nukahtaa uudestaan kuin käyn laittamassa tutin suuhun, herätäkseen 2 minuutin päästä uudestaan, tai kahden tunnin.

Liekö kyseessä joku vauvavuoden legendaarinen vaihe, en tiedä. Vai valvotuttaako hermostunut mieli, nyt seitsemän kuukauden kypsässä iässä TuVe on muutaman kerran suorittanut ryömimistä muistuttavan liikkeen. Ensin liikkuu etupää, sitten levätään hetki ja sen jälkeen vedetään jalat mahan alle. Eli varsinaista liikkumista tapahtuu ehkä kun tyttö tajuaa nuo liikeradat yhdistää.
Toisaalta mitään motoriikan ihmelasta tuskin odotettiinkaan, koska äitinsä oppi kääntymään selältä vatsalle niinkin nuorena kuin kadeksan kuukauden iässä! Muutenkin allergiat, päänympärys ja muu kehitys tuntuu seurailevan omaani varsin tiukasti (olen meidän neuvolakortteja mielenkiinnolla vertaillut). Ulkoäöllisestikin vieraammat sanovat tytön olevan minipainos meikäläisestä, lähiomaiset taas näkevät tytössä enemmän isäänsä.
Luin muuten jostain, että esikoislapset näyttävät enemmän isältään. Tämä siksi, että isät leimautuisivat perheeseensä eivätkä lähtisi metsästys/keräilemään muiden helmojen perään.
Että semmoinen tietoisku tähän perään.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Eräänä iltana

kello 22:30 päätän vetäytyä nukkumaan koska kaksi muutakin perheenjäsentä tekee niin. Uni ei kuitenkaan tule heti pään iskeydyttä tyynyyn ja päähäni pälkähtää:

miksi lampaita lasketaan?
onkohan mulle jotain kivannäköistä vihkoa ja johon voisin kirjoitella niitä bloggausidiksiä?
miks nyt ei tuu yhtään ideaa, vai onko tää muka joku idea?
hei mun puhelimessahan on se muistikirja 

*kaivan puhelimen esiin ja vedän peiton pään yli ettei Keittiömestari herää*

tarkastan äkkiä blogit.
ooh, monta päivitystä. äh ei pysty kommentoimaan, tää on puhelimella niin raskasta.
heh pitäiskö blogata siitä että surffaan pimeässä peiton alla?
hmm kuuluuko pinnasängystä jotain? äh, odotan hetken jos se nukahtaa. ei nukahtanut.

*tutin laitto ja paluu peiton alle*

melkeen jo nukahdin.
kesäkurpitsa.
huomenna pitäis tehdä jotain herkkua kun kummitustäti tulee.
jos vaikka omenahyvettä.
onkohan meillä sokeria?
vai joudunko lainaamaan naapurista. naapuritaloon on muuttanut aika hottis. 
en halua tehdä kyykkyjä.
voisko omehyveen tehdä sokerittomana, tai tehdä päälle vaan kuorrutuksen tai raesokerilla? 
miten meillä ei ole sokeria? 
paljonkohan tilillä on rahaa.
miksi kaikki kukat kuolee tossa kaiuttimen päällä?

ZzZzZ..

perjantai 14. syyskuuta 2012

Tukossa

Mua vähän häiritsee tää mun blogi.

En tiedä olenko koskaan ollut oikeasti hauska tai nokkela, mutta niin haluaisin uskoa. Jotenkin vaan tuntuu että nyt mun mojo is missing. Aikaa kuitenkin olisi bloggailuun, ja öisin pälkähtelee päähän kaikkia loistavia ideoita mutta aamulla en niitä enää muista. Tai sitten ne ei vaan ehkä olekaan ihan niin loistavia kuin miltä neljän aikaan aamulla tuntui kuunnellessa kuorsausduettoa.

Toisaalta, elämä on vähän tyhjäkäynnillä nyt. Tai onhan mulla tuo minimittainen personaltrainer, mutta siitä se varmaan johtuukin. Suurin osa aktiviteeteista pyörii TuVen ympärillä. Hyvässä ja pahassa. En kuitenkaan halua tänne urputtaa, no ainakaan koko ajan, että kuinka vaikeaa on moniallergisen lapsen kanssa. Eiköhän sen kaikki arvaa muutenkin, ei terveenkään puolivuotiaan kanssa varmaan ruusuilla tanssita joka päivä.

No mikä aiheuttaa tukokseen? Liike perinteisesti. Joten hankin itselleni laajakaistan kännykkään, jos vaikka vauhdissa bloggailu innostaisi? Jahka pääsen hiukan kartalle siinä hommassa, eka kerran kommentointi oli ainakin hyvin syvältä.

Koska on vähän sellainen "en tiedä mistä aloittaa" olo, niin voisko joku ystävällisesti kertoa sen? Postausideoita, anyone?

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Parempi kuin -ansa

Jokainen, no ainakin eka kertaa laihduttaja, tietää varmasti tuon parempi kuin -ansan?
Sen hetken, kun päätätkin jättää kuntosalitreenin puolta lyhyeämmäksi kuin alunperin oli suunniteltu tai sen hetken kun syötkin suklaapatukan etkä omenaa. Ja sujuvasti selität itsellesi että "hei, onhan tää parempi kuin ei mitään" tai "onhan tää parempi kuin koko levy suklaata". Kaikki tuon kokeneet tiedätte mitä tarkoitan.

Itselleni parempi kuin -ansa on ollut pahimmillaan silloin kuin on ollut pidempään hyvä jakso painon pudotuksessa. Ekan kerran hoin tuota mantraa syksyllä 2009 kun olin tiputtanut ensimmäiset 15 kiloa. Silloin alkoi ote herpaantumaan ja valinnat menemään mäkeen. Pitkäjänteisellä työllä sain tuon kurssin kuitenkin käännettyä. Keväällä 2011 taisin myös rimpuloida tuossa ansassa.

Huomaan taas vajoavani tuohon ansaan tosi syvälle. Keittiömestari ehkä huomaamattaan kyllä kaivaa kuopan reunaa syvemmäksi (No hei, jotain hyötyä tuosta avopuolisosta pitää olla. Nyt voin ainakin syyttää sitä aiheesta tai ilman, milloin mistäkin.). Ensinnäkin hyvällä omatunnolla keräsin tiineysaikana kiloja, vaikka tiesin niiden olevan ihan täysin sitä itseään eikä lapseen liittyviä. Nyt niitä sitten karistetaan, tai lähinnä ollaan karistamatta.

Tämä kaikki tuli mieleen kun palailin mammahumppajumpasta (joka oli, ihmeellistä kyllä, positiivinen yllätys). Olin aamukahvilla suunnitellut, että jumpan jälkeen vedän pidemmän lenkin kautta kotiin jolloin TuVe saa vedellä vauhdissa päikkärit ja mun tulee haisteltua ulkoilmaa kunnolla. Jumpan jälkeen kuitenkin vähän nälätti ja kahviakin teki mieli, joten päässäni jo kaikui että onhan tuo mammajumpassa käyntikin parempi kuin ei mitään. Klassikko! Jotenkin havahduin tähän tänään ja kävelin kuin kävelenkin sitten kotiin pidemmän kautta, noin 50 minuuttia.
Nyt onkin sitten tavoitteena saada opetettua itseni pois tuosta parempi kuin -ansasta. Taas (!). Mutta se on tehty jo useamman kerran, joten sen pitäisi jälleen onnistua.

Totuuden nimissä myönnettäköön, että jumpan ja lenkin jälkeen palkitisin itseni ruoan jälkeen jäätelöllä. Ja äsken kahvin kanssa söin kaksi juustorinkeliä. Mutta ne onkin sitten ihan eri ansoja ne.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pieni hetki, yhdistän.

Nyt on noustu ylös ja vajottu alas. Eli lomaretki Lappiin on onnellisesti takana. Matka sujui hyvin, TuVe on todellinen reissaaja, ja oma mökkimajoitus sitäkin loistavampi idea.
Yhteen suuntaan matka vei pysähdyksineen 11 tuntia, mentiin kolmen pysähdyksen taktiikalla.
Lähdettiin aamun kähmässä, jolloin TuVe jatkoi ikäänkuin yöuniaan vielä autossa. Ja näin ollen oltiin perillä jo ihmisten aikoihin, eikä heti suoraan tarvinnut kaatua sängyn pohjalle.

Mökki jossa yövyttiin oli tosiaan kympin juttu. Hiukan kyllä pääsi kylmärinki ilmestymään perskannikan puolelle, kun saavuttiin pohjoiseen ja kahvipöydässä appiukko sanoi että mökille ei ole tietä(!?), ja toivottavasti ei sada paljoa että päästään perille. Hän oli nimittäin käynyt hakemassa kämpän avaimet kun ei osattu sanoa saapumisaikaa, ja olisi ollut karua vaatia mökittäjiltä päivystystä meidän odottelun suhteen.
No tuo tietön taiaple tarkoitti, että mökkipihaan ajettiin pellon reunaa pitkin, noin 200 metriä. Ja pellon reunaa oli jyrätty vissiin traktorilla sen verran, että se oli kyllä ihan kovettunut ja vaikka satoikn, pärjäsi tuo ranskalainen kaupunkikärryni olosuhteissa ilman ongelmia.
Mökki oli rakennettu myös ennen nykyisiä määräyksiä, ja TuVekin melkein jaksoi nakata tutin terassilta järveen. Ja järvi oli täynnä joutsenia, niitä olikin mukava tiirailla aamuisin kahvikupin ääressä ja kerätä voimia päivään.
Päivät kuluikin sitten anoppilassa, Keittiömestari karkaili omille teilleen joka päivä, mutta vaikka vahvasti turnauskestävyyttäni epäilinkin, viihdyin anopin ja aapiukon kanssa mainiosti. Ja monta tuntia päivässä meni porobongailuun. Riemastuin kun näin olohuoneen ikkunasta poron joka oli takapihalla, Keittiömestarain vanhempia nauratti meikäläisen porojen perään tohottaminen, ja TuVea vaan nauratti kun me hekoteltiin. Ja kun TuVe sitten meille hekotteli, alkoi meitäkin naurattamaan.

Yhdeksi iltapäiväksi jätettiin TuVe isovanhempien hoivaan ja karattiin Kuusamoon. Käytiin siellä ihan Tokmannilta ostamassa vaippoja ja Shellillä kahvilla. Että repikää siitä romantiikkaa! Ei vaines, ihan hauska reissu. Lapsenvahtijat olisivat omien sanojensa mukaan toivoneet että olisimme pysyneet kauemmin poissa, mutta väsyneet elkeet taisi paljastaa asian oikean laidan. Onhan tuossa hommaakin, kun toinen ei vielä tajua miten pääsisi eteen saati taakse ja sekös harmittaa. Saa koko ajan olla viihdetoimistona. Bonuksena kun vielä on se, etten ole varma tekeekö tuo hampaita vai vaikka korvatulehdusta, kummaa kitinää koko ajan jollaista ei aiemmin ole ollut. Saattaahan tuo olla myös jonkun sortin turhautumistakin, tiedä häntä. Rasittavaa kuitenkin.

Kotiuduttiin siis toissa päivänä, edelleen on päällä jonkin sirtin tyhjäkäynti, siitä johtuen tuo otsikko. Jetlaakia, etten paremmin sanoisi. No, huomenna on maanantai ja sen jälkeen tiistai. Kaipa tässä sen jälkeen käyntiin pääsee. Keskiviikkona on muuten eka mammahumppajumppa. Vähän kauhun sekaisin tuntein sitä odotan.

Selvästi on muuten massakausi menossa. Toisaalta viikko on eletty perunalla, pullalla ja voilla. Keskiviikkona alkaa uusi elämä, taas. Mutta silloin Keittiömestari palaa töihin, ja se kummasti aina saa muutaman kilon tippumisen aikaan. Syynä ei varsinaisesti ole tuon perään itkeminen, vaan omat pöperöt. Ei tunne tuo ravintolamaailman ammattilainen kevyttä ruokavaliota, ei.

Lopetetaan tämä löysä jorina TuVen sanoihin, päpäpä, baaah.