maanantai 24. syyskuuta 2012

Alati väsynyt

Viimeiset 4 viikkoa olen nähnyt paljon unia (tai sitten muistan ne vaan paremmin) ja sangen omituisia sellaisia. Välillä oikeasti pelottavia ja levottomia, välillä vaan omituisia. Esimerkiksi viime yönä näin unta että luin Acatan postausta uudenvuoden aaton juhlinnasta, oli perheineen käynyt syömässä Hotelli Bernerissä, ja kirjoitti että sinne pitäisi palata uudelleen ja yöpyä ja ottaa jotain hoitojakin.. (sitten tuli jotain feediä mufinssi-resepteistä, mutten tiedä oliko Acsu asialla vai joku muu?). En jaksa kuuklia onko Suomessa Hotelli Berneriä, epäilen.

Rasittavaa vaan, kun osa unista on tosi todellisia, ja sitten en tiedä onko ne tapahtuneet oikeasti vai ei. Päivät menee horteessa muutenkin, TuVe on hukannut yöunenlahjansa täysin totaalisesti. Nukahtaa kyllä itsekseen helposti, mutta heräilee öisin noin kolmen vartin välein, maksimissaan nukkuu putkeen 2 tuntia. Päiväunet kyllä maistuu normaalisti.
Ollaan purettu ruokavalio varmasti sopiviin ruokiin (maidoke, bataatti, banaani), vaikka iho/maha ei reagoikaan juuri lainkaan, että tuskin on kyseessä mikään allerginen reaktio. Käytin myös lääkärissä varmuudeksi tarkistuttamassa korvat. Lääkäri heitti arvion, että atooppinen iho vain muhii, ja vaikka päällepäin ei näy mitään saattaa iho kutista ja näin häiritä unta. Joten TuVe saa myös hevosannoksen Ataraxia millä ei ole mitään vaikutusta.

Alan olla aika väsynyt, johan tuo vastasyntyneenäkin nukkuin pidempiä pätkiä putkeen!
TuVe myös aiemmin osasi itsekseen nukahtamisen jalon taidon, saattoi yöllä havahtua, parahtaa kerran ja jatkaa unia. Tätä tapahtuu myös edelleen, ja silti tuolla kolmen vartin syklillä pääsee myös raivokas parku. Usein nukahtaa uudestaan kuin käyn laittamassa tutin suuhun, herätäkseen 2 minuutin päästä uudestaan, tai kahden tunnin.

Liekö kyseessä joku vauvavuoden legendaarinen vaihe, en tiedä. Vai valvotuttaako hermostunut mieli, nyt seitsemän kuukauden kypsässä iässä TuVe on muutaman kerran suorittanut ryömimistä muistuttavan liikkeen. Ensin liikkuu etupää, sitten levätään hetki ja sen jälkeen vedetään jalat mahan alle. Eli varsinaista liikkumista tapahtuu ehkä kun tyttö tajuaa nuo liikeradat yhdistää.
Toisaalta mitään motoriikan ihmelasta tuskin odotettiinkaan, koska äitinsä oppi kääntymään selältä vatsalle niinkin nuorena kuin kadeksan kuukauden iässä! Muutenkin allergiat, päänympärys ja muu kehitys tuntuu seurailevan omaani varsin tiukasti (olen meidän neuvolakortteja mielenkiinnolla vertaillut). Ulkoäöllisestikin vieraammat sanovat tytön olevan minipainos meikäläisestä, lähiomaiset taas näkevät tytössä enemmän isäänsä.
Luin muuten jostain, että esikoislapset näyttävät enemmän isältään. Tämä siksi, että isät leimautuisivat perheeseensä eivätkä lähtisi metsästys/keräilemään muiden helmojen perään.
Että semmoinen tietoisku tähän perään.

6 kommenttia:

  1. Ota noista tyypeistä nyt selvää, kun eivät mitään virka. Mutta meillä ainakin unet muuttuivat aina levottomammiksi, kun joku uusi taito tai sen tapainen tuli kehiin. Kai ne aivot työstävät sitä niin täysillä yölläkin, etteivät pääse kunnon uneen, vaikka aikaisemmin onkin uni maistunut. En tiedä, ehkä. Tosin luulisi ataraxin nukuttavan, kun sitä ihan sairaalassa käyttävät lasten 'unilääkkeenä'. Ja kutinan se ainakin vie, joten luulen, että se on taas yksi kehitysvaihe menossa. Niitä muuten sitten riittää hamaan tappiin saakka... Vieläkin! *huok*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin arvoin, että josko TuVe tekee mielikuvaharjoituksia liikkumisesta ja herää sitten omiin puolivoltteihinsa?
      Sitä mä vähän kans mietin et onks toi tyttö jo niin narkkari että Ataraxin unettava vaikutus on mennyt ohi kun sitä ollaan käytetty on/off jo monta kuukautta? Toivottavasti ainakin kutinaa helpottava vaikutus toimii vielä. Eikä se öisin näytä kutisevaltakaan, vaik mistä tuota päälle päin tietää?

      Jännityksellä odotamme mitä jaloa taitoa on treenattu kohta kuukausi noin innokkaasti, jospa se lähtee vaikka kävelemään ;D

      Poista
  2. Ei Suomessa, mut onneks toi niiiiin oli enneuni ja ilmeisesti vietämme vuodenvaihdetta Itävallassa: http://www.bernerhotel.com - käy! :D Tuutteks TuVen kanssa messiin? KM:kin saa tulla, vahtii sit TuVea, kun me käydään humppaamassa.

    Mut toivotaan, että muffinsseissa oli asialla joku muu, toi leivontapuoli ei oo mulla ihan hanskassa... ;D

    Mut voi TuVea, komppaan Nollista (, kun oon tällanen suuri kasvatusasiantuntija itsekin), vois hyvinkin olla, että niitä päivän ihmeitä käydään läpi vielä yölläkin eikä oikein malteta nukkua. Mut toivottavasti pian taas maistuis uni (, mut ei siis sen kehityksen kustannuksella), pidän peukkuja!

    Kevyt provo muuten toi otsikko, tuskin olin ainoo, joka luki sen hippasen väärin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan lähteä. Ja otetaan KM mukaan lastenvahdiksi!

      Tosiaan mielenkiinnolla odottelen mitä taitoa tuo niin treenaa että uni häiriintyy.. Tuolla harjoittelulla se on puhe tai kävely!

      Provo oli kyllä täysin tahaton. Mielessä oli lähinnä Ruususten Aika-sarjassa seikkaillut Alati Sairas mummo :)
      (tai tää on virallinen selitys, oikeastihan mä kerään vaan random hittejä tähän blogiin)

      Poista
  3. Moi! Olit käyny mun blogia kommentoimassa tuossa niin eksyin lueskelemaan. :) Noisat heräilyistä tuli mieleen, että kun teillä noita allergioita vissiin on niin miten refluksirintamalla? Meillä kun aikaisemmin juurikin tuota 45minuutin pätkäunia yms oli jonka jälkeen tarvii joko vähintään tutin tai sitten useimmiten huikan (tai sitten ihan pullollisen) maitoa kunnes nukahtaa. Nykyisinkin monesti ottaa vain huikat ja jatkaa unia. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa vaan tälläkin!

      Joo siis refluksia on jonkun verran, silentiä ja vähemmän silentiä jotka ainakin päivisin tuntuu olevan tätä nykyä aika hallinnassa...
      Öisin tuo ei vaan nikottele, yski tai oireile oikeastaan muuten kuin huutamalla enempi tai vähempi kurkku suorana.
      Kun päivät menee jees, ei meillä oo refluksiin lääkitystä. Tarttee varmaan kokeilla sitä piihappogeeliä, ostin sitä jo kesällä kaappiin mutta jostain syystä käyttö on jäänyt. Ataraxia onkin sen sijaan mennyt jo pullollinen...

      Poista