Aivomato

Jos päässä ikuisella repeatilla soiva biisi on korvamato, niin miksi kutsutaan sitä että päässä jumittaa jokin lause tai yksittäinen sana? Niin pitkään kuin muistan, on korvien välissä oleva kiisseli ollut niin tahmeaa, että sinne jumittuu joku asia. Tavallisilla ihmisillä se on yleensä biisi, mutta meikäläisellä on tässä asiassa asiassa ollut vähän laajempi asetus. Yleensä lause tai sana on sellainen, minkä olen jostain lukenut. Sen ei sinällään tarvitse olla mitään ihmeellistä tai merkityksellistä, jostain syystä ne vaan jää mieleen. Muistelen, että jokin aika sitten päähäni oli jymähtänyt sana "kaleidoskooppi". Ei mitään käryä mistä se sinne oli pelmahtanut, mutta tasaisin väliajoin se mieleeni pulpahti. Siis vaikka juuri ennen nukahtamista tai kaupankassalla tai telkkaria katsellessa. Ääneen näitä jumisanoja en kuitenkaan taida hokea? Tai ainakin uskon niin.

Välillä ei riitä yksi sana, vaan kyseessä voi olla pidempi hokeama kuten nyt "BLW eli baby lead weaning", eli tuo koko ritirimpsu kirjainyhdistelmästä noihin lontoonkielisiin sanoihin pulpahtelee mun kostuneissa sahajauhoissani. Tuon sentään muistan lukeneeni jostain blogista noin kuukausi sitten. Mikähän siinäkin on että tuo mun päähäni jäi, sillä TuVen kohdalla ei tarvitse miettiä mitänä lapsentahtista rinnasta vieroittamista kun se on jo tapahtunut?

Tilttaako mun korvienvälinen boxini totaalisesti, vai tunnistaako joku itsessään samoja piirteitä?

Äiti-Hmph

Tiedättekö että mua pännii? No otsikosta sen saattoi ehkä arvata. Ensinnäkin harmittaa se, että meidän neuvola-täti jää eläkkeelle, ehditään treffaamaan se enää kerran. Me ollaan tultu tosi hyvin toimeen, ehkä sen takia että se on tehnyt hommia 40 vuotta ja mä en tiedä mistään mitään. Ohjeita ja neuvoja on tullut sopivasti, ja koska meillä on täällä tapana että sama hoitaja hoitaa äidin ja lapsen, ollaan tultu myös tässä aika tutuiksi.
Kesälomien jälkeen tavataan sitten uusi oma terkka, tosin en hetkeäkään epäile etteikö saataisi jälleen rautaista ammattilaista meitä neuvomaan. Mutta silti joudun jälleen selittämään miksi käteni ovat kroonisesti rakkuloilla ja ihottumalla (kala-allergikkona vastikkeen käyttö jossa on kalaproteiinia ei ehkä oo se fiksuin juttu, mutta pierettää lasta kaikista vähiten) ynnä muita pieniä juttuja. Toisaalta rakastan olla äänessä joten näiden kaikkien asioiden kertaaminen saattaa olla hauskaakin.
Ikävä tulee silti.

Neuvola-tätien yleinen mollaus alkoi myös tässä eräänä päivänä pännimään. Olen törmännyt useammankin kerran täällä netin ihmeellisessä maailmassa siihen, että tätä ammattiryhmää ei aina ihan arvosteta. Jos lapsella on jokin harvinainen sairaus, ollaan sitten ihmeissään kun neuvolatäti ei osaa auttaa tai tiedä vastauksia kysymyksiin. Okei, harmillista jos lapselle on osunut joku keskivertoa ankeampi sairaus, mutta et voi tosissani olettaa että terveiden lasten hoitoon erikoistunut ihminen tietäisi kaikki vastaukset vaikka jonkun sydrooman hoitoon, joka ilmenee Suomessa vaikka 2 lapsella vuodessa?
Myöskään jos neuvolantäti ei ole osannut suositella tutkimuksiin hakeutumista jonkun pienemmän harmin vuoksi, tekevät ne niin ihan kiusallaan. Enempi harmillista taitaa kuitenkin olla, että vauvan diagnosointi on aika arpapeliä. Näpyt ja ihottumat tulevat ja menevät, ei ne aina allergiaa ole. Tai ei puklaaminen ole aina välttämättä jotain kirurgisesti hoidettavaa. Tai kakan väri ja haju (meinasin kirjoittaa maku..) meinaa mitään ihmeellisempää.
Kaikki erehtyy joskus, ja ainakaan meidän neuvolassa ei ole näkynyt kristallipalloa.

Hippasen näemmä tekee univelka meikäläisestä herkkähipiäisen ja kärtyn. TuVe vetelee helposti 5 + 4 tunnin yöunet, ja ainakin yhdet 3 tunnin päikkärit siihen päälle. Meikäläistä riivaa vaan julmettu flunssa; yskä hakkaa keuhkot kiinaan, ja nenästä valuu kiisseliä litratolkulla. Yritä siinä sitten nukkua.

Jotain tarttis keksiä

Joudun syömään sanani. Pidin neuvolan perhevalmennusta turhana höpöttelynä, ja vieläkin koen että pohtimalla millainen sää kuvaa suhtautumistani raskauteen ei pahemmin ole ollut apuja ainakaan vielä. No vastahan tässä on kahdeksan viikkoa tarvottu, joten jospa tämäkin aukeaa.
Sen sijaan kaikki kiitos ja kunnia kun ovat neuvolassa saaneet päähänsä kutsua valmennukseen osallistuneet sellaiseen "mitä tuli tehtyä"-tapaamiseen. Eli olin eilen pikkupimatsun kanssa tapaamassa muita valmennukseen osallistuneita ja kuuntelemassa juttuja avoimesta päiväkodista, vauvatuksesta ja taidettiin siellä muutama sananen vaihtaa parisuhteestakin. Varsinainen kiitos ei kuitenkaan koske tuota asiaosuutta, vaan siitä että jättivät meidät äidit lapsineen pukemaan, lopettelemaan kahvinjuontia ja syöttämisiä keskenämme. Näin tuli sitten vähän rennommin juteltua muiden äitien kanssa. Ja kas, ensvi viikolle onkin sitten jo yhden äidin kanssa sovittu lenkkitreffit, ja toisten äitien kanssa vaihdettu sähköpostiosoitteita mahdollisia treffejä varten (uskon muuten salaliittoon; taisi olla neuvolatätien strateginen veto tuo meidän keskenään jättäminen).

Otsikko sen sijaan kuvaa tilannetta joka mulla on päällä noin muuten. Tuleva Veronmaksajahan on tosiaan jo saanut nimen, tai tarvittavat paperit on toimitettu jo monta viikkoa sitten maistraattiin ja tyttöä kutsutaan tietysti jo nimellään. Keittiömestari ei tunnusta mitään uskontoa, kuten en minäkään, niin ei tullut sitten tyttöä kastettua. Päätettiin kuitenkin pitää nimiäiset, mutta niiden pito pääsi vähän unohtumaan. Paitsi sitten eilen sen muistin ja varasin vanhempieni taloyhtiön kerhohuoneen pippalointia varten. Olisi muuten tässä kohtaa kannattanut kuulua ainakin ev.lut.-kirkkoon, niin oltaisiin vissiin ilmaiseksi saatu käyttöön kasteen yhteydessä joku seurakuntasali tms? Tai näin olen ainakin antanut itseni ymmärtää. Mutta ei tuo kerhotila huonoksi kakkoseksi jää, sillä se sijaitsee ihan maan päällä ja on ikkunoin varustettu, eikä mikään synkkä kellaritila mikä itselleni ensimmäiseksi mieleen tulee. Juhlia vietetään kuukauden kuluttua, ja nyt onkin edessä mietintä juhlien sisällöstä. Keittiömestari suunnittelee (ja hoitanee) tarjottavat, mutta mitens tuo muu ohjelma? Kahvitellaanko vaan kahden suvun ja kavereiden kesken, vai pitäiskö olla joku "hetki" sankaria varten? Kaikki tietävät kyllä nimen, että sen paljastaminenkaan ei oikein tule kyseeseen. Kummituksiaan tytöllä ei ole, vaikka asiaa on tässä palloteltu. Jos sellaisiin päädytään, niin sittenhän juhlat voisi olla "kummi"-juhlat, ja kummitukset sitten esitellä ja sen jälkeen kahvitella? Jotain olisi kiva keksiä, mutta pää lyö tyhjää. Enkä ole itse osallistunut koskaan tällaisiin pippaloihin, joten en tiedä onko niissä(kin) joku perinteinen kaava.
Jos jollain lukijalla on vinkkiä tai ideaa näihin juhliin, otetaan ne ilolla vastaan!

Uhosin, menin, nukuin

Otsikko kertonee olennaisimman. Lauantaina suunnitelmien mukaan marssin salille, katselemaan millaisia tivolilaitteita siellä on tarjolla. Mullahan on vielä tuo jälkitarkastuskin käymättä ja virallinen treenauslupa saamatta, mutta lähinnä siis vaan kokeilin ja haistelin tunnelmaa. Viimeisestä treenistä on niin paljon aikaa, etten viitsi sitä sen enempää miettiä. Senkin puolesta vaan vähän kokeilin. No lihakset sain umpijumiin silti, että treenistä todellakin on aikaa. Tietysti pohjalla vaaninut väsymyskin varmasti vaikutti. Mutta tulipahan todettua että tuolle salille en taida enää palata. Liian paljon välineurheilijoita mun makuun. Julmasti sanoen barbi-tyttösiä siellä vertailemassa toistensa treenivaatteita. Okei, tuo oli julma ja tarpeeton yleistys (mutta totta toinen puoli kuitenkin) katkeroituneelta kotiäidiltä vanhoissa verkkareissa ja 12 extrakilossa,  joten seuraavaksi taidankin marssia läheiselle uimahallille kun pikkulinnut kertoivat että siellä olisi vastikään rempattu piskuinen sali.

Treenin jälkeen edelleen pysyin uhoamassani suunnitelmassa ja painuin kylille syömään kavereiden kanssa. Olipahan virkistävää, vaikka kieltämättä väsymys alkoi painaa jo alkuruokien kohdalla että hotkimiseksihan se meni. Mutta ruokailutoverit olivat tietoisia ensimmäisestä iltavapaastani, ja hotkivat sitten seuranani. Jälkiruoan jälkeen silmät pyörivät jo kuin hedelmäpelissä, ja päätin soittaa itselleni kyydin kotiin. Olin muuten selvinpäin matkassa, kun en osannut päättää mitä näin puolentoista vuoden jälkeen joisin, joten vesi oli helpoin. Mutta tiedostin jo lähtöön vaanivan kooman, ja olin hankkinut itselleni kyydittäjän kotiin sillä en uskonut itseäni rattiin. Ja hyvä niin. Tulin siis klo 19 kotiin Keittiömestarin ja TuVen kauhuleffamaratonia parahiksi seuraamaan, ja päätin oikaista hetkeksi sohvalle. Herätäkseni seuraavana aamuna farkut jalassa ja se ainut päälle säädyllisesti mahtuva ryppyinen kaulupaita päällä samasta kohtaa sohvalta. Yöllä olin hetkellisesti havahtanut TuVen ruokavaateisiin, ja sitä ilmeisesti Keittiömestarille sohvalta unissani kommentoinut kun tämä oli ruokaa mennyt lämmittämään. Itselleni ei tapahtuneesta ole tietoa.

No onko maailma auvoisempi paikka hyvin nukutun yön jälkeen? Sunnuntaiaamun kyllä, mutta iltaa kohti kävi toteen sanonta siitä mitä käy kun antaa pirulle pikkusormen. Aloin hinkumaan heti toisia hyviä unia, ja suunnittelemaan koska seuraavan kerran hylkään lapseni isälleen.

TuVen päikkärit käy mun lompakon päälle. Kun ulkoistin jälkikasvun parvekkeelle päiväunille, sain parissa minuutissa kulumaan pari sataa. Ensin varasin auton kesärenkaiden vaihdon ja säilytyksen; no ei talvinakeillakaan saa alati ajelle, kysy vaikka poliisilta. Sitten varasin kampaajan huomiselle; viimeksi kävin kampaajalla toukokuussa, sen jälkeen kaveri on leikellyt kutreja ja olen harrastanut kotivärjäystä, viimeksi marraskuussa. Joten jo yleisen viihtyvyyden nimissä käynti kampaajalla on perusteltu..

Toistoa huonon äidin toimesta

Ohhoh, mua on jälleen paiskattu tunnustuksella, T vaavihaaveista ojensi mulle tunnustuksen. Samaisen tunnustuksen sain jo aiemmin, se oli se hummeri-blogi, joten itsekkäästi säilön tällä kertaa huomion vain omiin sieluni sopukoihin ja jätän eteenpäin lykkisen tekemättä. Siitäs saitte.

Viikko on taas heilahtanut johonkin, ja mä vaan toistan itseäni. Arki pyörii TuVen tahdittamana nin omalla rutiinillaan ja samoja juttuja päivästä toiseen tehden. Ei varmaan saisi ääneen sanoa, mutta on tällainen pikkuvauva-arki jumalattoman tylsää. Kun tuo ei päikkäreitä huomioonottamatta kamalan pitkään oikein missään viihdy, eikä oikein halua olla viihdytettävänäkään ni mitäs teet? Heti kun aloitat itse jotain, tuo vaatii taas huomiota. Eilen meni vati, ja luuhasin sukulaisissa aamusta iltaan, ja siitä seurauksena oli sitten sangen rikkonainen yö. Että kiitos vaan. Vaikka ihan omaan napaan tässä saa katsella, eipä nyt tämäkään asia varsinaisena yllätyksenä tullut. Kunhan marisen.
Toisaalta, saatan liiotella kyläilyn vaikutusta. Aloin tässä miettimään tätä nykyistä rytmiä, jolloin tuo kupeitteni hedelmä nukkuu pidemmissä tai lyhyemmissä pätkissä 23-09, että kuinkas kauan näin nyt onkaan menty. Vastaus oli 6 yötä, että mistään mullistavasta nyt tuskin vielä voidaan puhua. Mutta nautin niin kauan kuin mahdollista.

Huomenna oon menossa salille, ja sieltä syömään kavereiden kanssa. Keittiömestari viettäköön laatuaikaa lapsensa kanssa. Saatan käyttää myös vapaakortin ja päätyä kaverin sohvalle yöksi. Voi tietysti olla että napanuora paukkuu jossain välissä, ja juoksen kotiin häntä koipien välissä jo suoraan salilta.

Oonko mä muuten ainut (kateellinen paska) bloggari, jolle ei ole tarjottu jotain asiaa kokeiltavaksi tai ihmeteltäväksi? Okei, nää mun 32 lukijaa (alkuviikosta niitä oli vielä 33?) ja loput rekisteröitymättömät vierailijat tuskin vakuuttaa ketään markkinoijaa. Tai tulihan jossain välissä niitä mainosta sitä ja tätä juttuja fabossa, mutta kun en naamakirjaa käytä, ampui nekin vähän ohi.
Mutta jos siellä ruudun toisella puolella joku scouttaa potentiaalisia bloggareita, ni mä voin auttaa. Esim voisin olla tosi reipas kokeilemaan karkkia, suklaata, jäätelöä. Myös uudet salireleet on tervetulleita, vanhat on jostain syystä turhan kisakireät? Ja oikeastaan mitkä tahansa kevät vermeet. Voin myös altistaa TuVen kokeilemaan jotain, mutta ei tollaselle seiskaviikkoisen tavaroille taida oikein olla markkinoita? Mainitsinko jo sen suklaan?

Tiivistynyt huokaus

Voisko joku käskeä Keittiömestarin töihin? Se tuli eilen töistä jo ennen aikojaan, ja loppupäivän rutiinit heilahti häränpyllyä samantien. Ei tuolla TuVella vieläkään mitenkään säännöllistä rytmiä ole, mutta mulla ehkä enempi. Olen pelannut sellaista nuolaise ennen kuin tipahtaa leikkiä tuon kanssa, jolloin päivät on menneet leppoisasti, mutta kun Keittiömestari on kotosalla huomioni herpaantuu ja aina välillä sitten pääsee tipahtamaan ilman sitä nuolaisua (nyt kuulosti jo hävyttömältä).
Toisaalta, nyt isä ja tytär kuuntelevat jotain panhuilu-soopaa tuolla toisessa päässä kämppää ja mä olen päässyt lukemaan hesarin, syömään aamupalan ja smurffamaan netissä ilman että pitäisi edes sitteriin vauhtia potkia.

Otsikko kuvaa fiiliksiä loistavasti. Sen muuten tarjoaa Apulanta.Se oli tämän viikon ehdoton bonus, kaveri toi uusimman levyn mulle lahjaksi. Nyt levyä on kuunneltu autossa, kotona, kävelessä. Ja kävelessä eilen sain loistavan postaus idean, oikein hykertelin sitä mielessäni. Ilta meni sitten ihmetellessä, ja ennen nukahtamista se oli vielä mielessä, ja sitä hioin ja mietin toteutusta. Ja sitten, kaksi yöheräämistä myöhemmin aamulla en enää muistanutkaan mistä mitä postata. Jonkun sortin listaus se oli, mutta mikä, sitä en muista. Höh. Tästä johtuu siis tiivistynyt huokaus. Niin ja räntäsateesta.

Vanhat tavat tiukassa

Teki mitä tahansa, näemmä bloggaan kerran viikossa?
Viime viikko meni niin fiiliksissä, hirveällä kiireellä touhusin kaikkea kun kerrankin sain tehdä rauhassa. Enkä nukkunut päikkäreitä, eikä tuleva veronmaksaja yöuniakaan enää niin mainiosti joten kooma oli taattu.
Sunnuntain Hesarissa oli juttua eroista suomalaisten ja ranskalaisten kasvatusmetodien väliltä, lyhyesti siitä kuinka ransiksilla ensin tulee äiti (, isä) ja sitten lapsi, kun taas täällä kotomaassa marssijärjestys on toisin päin. Pientä kärjistystä jutussa lienee ollut, mutta mun sisällä asuu selvästi patonkimaalainen kasvattaja.
Vaikka TuVe on kypsässä kuuden viikon iässä vasta, saatan sen hyljätä sitteriin, tökkiä välillä vauhtia ja puhaltaa mobileen liikettä samalla kun itse juon kahvia ja, no luen vaikka sitten sitä hesaria. Ja sunnuntain hesariin saan helposti menemään lähemmäs tunnin, joten TuVe saa viihtyä tovinkin yksinään. Välillä Neiti saa myös leikkiä vuohta (ääntelee kuin vuohi) hetken, ennen kuin alan ihmettelemään missä vika (mikäli ilmeiset ruoan sisäänottoon tai poistoon liittyvät toimet on huomioitu). Ei tuo kuitenkaan kahdeksasta neljään joudu yksinään sitterissä istumaan, välillä en malta laskea tuota sylistäni mihinkään, ja pidemmätkin torkut saattaa mennä sylissä kun itse sitten istun kippuralla matkavuoteena vain ihmettelemässä toisen unta.

Olipa virkistävää eilen olla töissä, jutella muista asioista ja tehdä välillä jotain muutakin kuin hoidella jälkikasvua. Ei joutunut mummo lapsenvahdiksi, sillä vieraskoreana tuo geneettinen perimäni käytännössä torkkui koko kuuden tunnin ajan. Välillä heräsi syömään, mutta ruokailunkin hoiti työkaveri vauvakuumeessaan joten sain välillisesti omaa aikaa. Ja töitä tehdyksi. Ja edelleen vahvisuksen ajatuksilleni siitä, että palailen työelämään vuoden sisään.

Ja sitten niihin tähdellisiin asioihin. Koska nukun pätkissä, näen paljon unia. Ja jonkun mielestä ehkäpä hiukan sekaviakin sellaisia. Toissa yönä Nollavaimo oli oli lapsuuden kodissani tekemässä freteille ruokaa ja samalla valmisteli mulle pukua Miss Eurooppa kisan finaaliin. En nyt oikein tiedä mikä tossa mättää eniten? Virtuaalisen tuttavuuden ruumillistuminen unessa (harmi ettei ulkonäöstä jäänyt mielikuvaa)? Lapsuudenkoti ja eläimet joille olen todella allerginen ja jollaisen olen tasan kerran tästä syystä nähnyt livenä vuosia sitten? Miss Eurooppa finaali? Tai no toi vika kohtahan on tosi realistinen, mähän oon ihan missimitoissa ja muutenkin valmis pelastamaan maailmaan (tai juontamaan seuranhaku-ohjelmaa telkkarissa)...