2/4

Oon nyt kaksi viikkoa painanut meneääm kuin pieni apina salilla. Jotenkin on hirveän hyvä draivi päällä, ja tuntuu että nyt vihdoin on löytynyt se kipinä joka huuhtoutui lapsivesien kanssa meikäläisestä pihalle.
Pitäisi alkaa ehkä suunnittelemaan ihan kunnon ohjelmaakin, kun nyt maistuu. On vetänyt nämä pari viikkoa silleen fiiwis-pohjalta, mutta jotain rotia voisi kokeilla.

Oon vetänyt aika iloisesti myös ruokaa. Jostain syystä mulla on koko ajan hirveä nälkä. Siis oikeaan ruokaan, ei silleen että "hirvee nälkä - syömpä suklaapatukan tai wiinerin". Vaan silleen että "saisko toisen annoksen tota lihakeittoa?"
Painoon ei innostus salilla käyntiin tai lautasten nuolemiseen ole juurikaan vaikuittanut, tai puolitoista kiloa on paino tippunut kahdessa viikossa mutta tässä massassa se on ikävä kyllä vaan yksi kärpäsen kikkare.

Meillä on nyt pääsiisen ajan asuntopaasto. Tuntuu että mikään ei riittänyt ja katsottiinkin lyhyellä aikaa liian paljon asuntoja ja tuli tavallaan runsaudenpula. Mutta tiistaina kaivetaan taas hakusivustot esiin, ja aletaan etsimään uutta kotia.

TuVe on kypsässä 13 kuukauden iässä tavallaan sanonut ensimmäisen sanansa. Kishhi. Se tarkoittaa kissaa. Toisaalta se tarkoittaa myös mitä muuta eläintä tahansa. Tai autoa. Tai kaukosäädintä. Tai oikestaan mitä tahansa jännää asiaa. Että kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin eihän se oikeastaan mitään olekaan puhunut.

Otsikolla viittaan siihen, että toinen iltavuoro näistä neljästä alkaa olemaan paketoituna. Näin pakanana joutaa päivystymään pääsiäisenä. Kohta onkin aika hiippaila kotiin, mutta täytyy olla varovainen noiden kokkojen kanssa, eikö niillä oo tavattu hätistellä noitia kauemmaksi?

Kuultua

"Voisit tuoda ohuemman pipon, ja eikö teillä ole ohuempi haalari, noissa täysissä talvivetimissä on aika kuuma jo"
"TuVe on syönyt tänään tosi hyvin, vaippa on vaihdettu kello xx"
"Keskiviikkona mennään retkelle Seurasaareen, varaatko sille päivälle sitten sopivat matkaeväät"

Tällaista kuulen kun noudan lapseni työpäivän jälkeen hoidosta. Eli vanhemmiltani. En päiväkodista tai muusta sellaisesta, minne nuo lausahdukset mun mielestä loistavasti sopisi?

Meillä ei käynyt sunnuntaina yhtään virpojaa, jouduin syömään suklaat itse!

Munat ojoon!

Meillä on ruskeita ja kahta eri kokoa.
Minkä sortin munia teidän hou- eiku koreista löytyy?

Sunnuntaina on se oksilla huitomispäivä, muistin sen tänään ja tarjouskahvin kanssa ostin tosiaan kahta eri sorttia suklaamunia mahdollisia virpojia varten. Viime vuonna ei käynyt ketään, mutta nyt kuluneena vuonna olen bondanut pihan äitien ja lasten (ja yhden isän) kanssa, joten riskit ovikellon soimiseen ennen sianpieremää on nousseet.
Ja jos sellainen tuuri käy ettei kukaan eksy oven taakse niin aina voin syödä suklaat itse? Siksi ostinkin vaan hyviä suklaita.
Sen enempää meillä tuskin pääsiäistä vietetään, allekirjoittanut heiluu töissä kaikki pääsiäispyhät vielä iltavuoroissa dollarin kuvat silmissä kiiluen.

Vieläkin on huomisen kuviot auki, näillä näkymin koomaillaan kotisohvalla. TuVe tunkee vissiin ihan tosissaan niitä hampaita ja on kestokärttyinen, joten en viitsi hoitoon väkisellä kipata kiukuttelevaa kersaa.
Mutta katsellaan huomenna, jos vaikka tekisi jotain spontaania.

Huomenna ajattelin kuitenkin tungeta salille, sen verran hyvä boogie on päällä. Oon tälle viikolle treenannut jo kolme kertaa, mikä oli tavoitekin. Enkä ole pahemmin edes herkutellut, vaan vetänyt normia kotiruokasettiä. Paitsi yhden ison lakun söin. Ja tänään vähän viineriä ja tuplasuklaa keksejä. Mutta toisaalta tänään raahasin myös pesukoneen toiseen päähän asuntoa (ylimääräinen) ja siirtelin faijan kanssa kirjahyllyn osia ympäriinsä. Painonmuutoksesta en osaa sanoa kuin C, sitä mun vaaka on huutanut tän viikon. Oisko patterit lopussa?

Hei tää oli 400. postaus tähän blogiin. Jee.

Hei poskihampaita omaavien lasten äidit!

(Pisteet kotiin raflaavasta otsikosta!)

Jos pukkaa poskihampaita, rusottaako silloin posket? TuVelle ilmestyi tänään kumpaankin poskeen punainen läntti, ei pahemmin kuuma tai kylmä verrattuna muuhun ihoon eikä ne näytä kutisevankaan.
Tyttö on ollut myös enemmän ja vähemmän kärtty, ja salilta tullessani tungin sormet toisen kurkkuun (pesin kyllä kädet ensin..) ja olin mukamas tuntevani poskessa jotain kovaa ja terävää. Paitsi että eihän poskihammas ole terävä?

Meinaan vaan että onko tää joku uusi allergiaoire (en ala!) vai joku muu juttu. Tarjoilin eilen tytsylle tattarinäkkäriä kera kasvisrasvalevitteen (ei sisällä soijaa/maitoa) ja mielenkiinnolla odotan tuleeko oireita. Olisihan nuo pitänyt yksi kerrallaan testata, mutta en nyt vaan jaksanut. Päätin vaan että ne sopii. Mielenkiinnolla odotan onko punaposkisuus nyt sitten oire jostain, ja jos on niin mistä. Hampaista vai eväistä. En kuitenkaan tänään sitten antanut näkkäriä ja levitettä. Sen sijaan annoin yötä vasten kipparia ja allergialääkkeitä.

Viikonlopun vuosipäivä-suunnitelmat on edelleen hiukan auki. Koko perheen retki Korkeasaareen on harkinnassa, toisaalta se saattaa muuttua koko perheen retkeksi asuntonäyttöön. Äidilleni tänään marisin että haluan jotain tehdä ja mitä voitaisiin tehdä ja kun on TuVekin ja niitä asuntonäyttöjä ja kaikkea. Hän siihen 44 avioliittovuoden kokemuksella tokaisi että tuleehan niitä vuosipäiviä sittenkin kun ei ole näin montaa rautaa tulessa. Joten päädyin itse onnittelemaan itseäni ja ostin nipun tulppaaneita. Justiinsa niitä oikean värisiä! Miten mä oikein arvasinkaan että mistä mä tykkään...

Nyt myös ilman käsiä

TuVe treenailee sujuvasti seisomista ilman tukea. Nousee tukea vasten seisomaan, hakee varovasti tasapainoa tukien vielä yhdellä kädellä ja siitä varovaisesti irrottaa toisenkin tassun. Huojuu hetken ilman tukea, innostuu siitä itsekin ja nostaa kädet ilmaan, ja kas, yllättäen pyllähtää istualleen. Ja sama alusta.

Hei kaikkitietävät ja osaavat ihmiset, heittäkkääs jotain vinkkiä mitä me voitais Keittiksen kanssa tehdä viikonloppuna. Meillä olis treffaamisen vuosipäivä käsillä (kolme vuotta jo, oumaikaad), ja olis ehkä suotava sitä jotenkin juhlistaa. Viimeksi ollaan jotain tehty kahdestaan viime syyskuussa kun oltiin anodilla ja käytiin Kuusamossa ja pohjoisen mummo vahti TuVen päiväunia.
Jottei tehtävä olisi liian helppo, asetan vähän reunaehtoja: lapsenvahtipalvelut on käytettävissä rajallisesti, sain päähäni tehdä ruokakokeiluja enkä viitsi vatsavaivaista (ei tosin oireile vielä) yökylään laittaa. Tosin tuo ei ole kertaakaan ollut yökylässä, olisi jo ehkä aika?
Ravintolaan ruokailemaan meno on poissalaskuista, Keittiömestari ei pysty rentoutumaan ja nauttimaan, miettisi vaan kuinka tehdä ruoan paremmin/kustannustehokkaammin. Ravintolaan ryypiskelemään meno on käytännössä poissalaskuista, Keittis on viimeksi juonut alkoholia 90-luvulla ja munkin kohdalla alkon käyttöä on viimeksi tapahtunut viime vuonna. Niin ja sitten on vielä se että lapsenkaitsijan puute.
Leffaan ei viitsi mennä kun kotikirjastosta löytyy vissiin kolmatta tuhannetta elokuvaa.
Niin ja Keittiksellä on välilevynpullistuma-ehkä. Joten hirveät fyysiset ponnistelut on aika ankeita.
Että näissä puitteissa.
Mitään materialistista lahjaa en suostu hankkimaan, mahdollinen muutto kummittelee takaraivossa enkä kaipaa tänne täyteenammuttuun asuntoon enää yhtään pakattavaa...

Kun leppis olkkariin muutti

Keskellä meidän nykyistä olohuonetta tönöttää noin metrin korkea leppäkerttu. Luit ihan oikein. Se on kankainen pystyssä tönöttävä punainen kapistus kuuden jalan ja hiukan psykedeelisen hymyn kera ja se kätkee sisäänsä kaikki TuVen lelut. Ei ehkä mikään esteettisin sisustusesine, mutta kivempi kuin sininen ikeakassi.  Toisaalta olkkarissa tönöttää myös pyykinkuivausteline, parvekevaunut ja keinuhevonen. Että varsinaista arjen estetiikkaa.

"Kaikki muu kaatuu paitsi puskat", totesi alan mies nähtyään meidän uuden kotiehdokkaan. Eli ei todellakaan tehdä tarjousta. Ja edelliseen postiin kommentoinut Maisa on ihan oikeassa, kolmen vartin työmatka suuntaansa on yhtä kuin puolitoista tuntia päivässä autossa istumista. Ilman kolareita, tietöitä tai muita viivykkeitä. Eli TuVen hoitopäivä heilahtaisi heti sinne 10 tuntiin. Ei kiitos.
Joten jatkamme sinnikästä hakua, vähän lähempä, paljon vähemmällä remontilla. Onneksi ei ole kiire, mikäs tässä vuokralla asuessa kun rahat lepäilee pankissa siitä mun poikamiesboxista.

Näin eilen kuvia TuVen synttäribileistä. Jouduin ihan oikeasti miettimään että oonko mä mahdollisesti raskaana, jos kuvat ei kerran valehtele? Siispä kävin aamupäivällä lenkillä, ja illalla salilla. Tosin söin myös Mignonin, en pystynyt vastustamaan kiusausta.
Tuntuu että eilen naksahti päässä samoin kuin naksahti tammikuussa 2009 jolloin aloitin menestyksekkään painopudotuksen (joka päättyi raskauteen kesällä -11). Tuntuu että nyt ei pussikuurit ja pikakikat tuota tyydytystä, nyt lähtee massa liikkeelle pitkäjänteisellä työllä. Vähemmän ruokaa, enemmän salia ja toivottavasti vähän lenkkiäkin. Niin siis sitä kävelyä tai hölkkää, ei sinistä. Nyt on sellainen olo, että että pienet vastoinkäymiset ei lannista, niistä vain tsempataan. Sama pössis oli koko vuoden 2009. Toivon tunteen nyt kantavan ja tuottavan hedelmää.

Mä olen zen, ja mua tuijottaa metrinen leppäkerttu. Pitäisköhän lääkitys tarkistaa?

Epäpahoja uutisia

Miten tässä näin kävi? Ollaan huomenna menossa katsomaan yhtä taloa jo toista kertaa. Nyt otetaan mukaan lankomieheke, joka tietää ammattinsa puolesta yhtä sun toista rakentamisesta ja remontoinnista. Tarkoitus olisi saada käypä arvio remontointikustannuksista kahvikupillisen hinnalla (saatan tarjota munkkipossunkin jos lupaa halvan rempan). Jos remppaaminen ei veisi meitä vararikkoon, tehtäisiin ehkä tarjous. Hui. Alkaa uusi velka olemaan jo aika lähellä?

Uusi torppa sijaitsee vaan vähän kauempana kun olin suunnitellut (työmatka noin kolme varttia suuntaansa, siinä ja siinä meikäläisen sietokyvylle) ja sellaisessa suunnassa ettei siellä ole mitään. Tai siis onhan siellä palveluita ja muita ihmisiä, oletettavasti?, mutta meillä ei ole sinne mitään olemassa olevia kontakteja, ja taajama on täysin tuntematonta aluetta kummallekin.
Äkkiäkö sitä uusia tuttavuuksia hankkii, ja tuo lapsi on kyllä kätevä väline siinä asiassa.
Otsikolla viittaankin siihen, että kohta saattaa tämänkin blogin postaustahti reipastua, se lienee hyvä uutinen. Ensin saattaa kyllä tulla todellinen aallonpohja, remontin ja muuton viedessä aikaa.
Mutta eipäs nyt vielä intoilla, ei olla tosiaan tehty edes tarjousta, ja voi olla ettei sitä tehdäkään jos remontointi tulisi maksamaan liikaa.

Tuo epäpaha taas tuli mieleen siitä, että olen tässä opiskellut useampaakin kuntotarkastusraporttia. Niissä on välillä niin vinkeitä sanoja ettei mitään tolkkua. Kahdessa eri tekijän raportissa on käytetty termiä epätiiveys, ja mä olen sitä mieltä että se ei ole oikea sana. Tai kai se jotkut kriteerit täyttää, mutta jos esimerkiksi putkistossa on epätiiveyttä, niin eikö se silloin yksinkertaisesti vaan vuoda?

Tänään toi mun siveellisyyden epätiiveyden ruumiillistuma lähti sitten köpöttämään taaperokärrynsä kanssa. Okei, se piti ojentaa asemiin ja suunta on kovaa ja korkealta suoraan, esteen tullessa täysi stop ja peffalleen. Niin ja hairahduin mammahuumaan ja ostin sille tänään välikausihaalarin, maksoin siitä kolme kymppiä, ajattelin että näin toistaiseksi velattomana voi törsätä vaikka en ole ihan varma tuon tarpeellisuudesta (mulla oli ainakin pienenä ihan vaan kuravaatteet?). Mutta en uskaltanut olla ostamattakaan kun melkein jokaisessa mammablogissa niistä kohkataan? Ja ostin meille kummallekin aurinkolasit. Vielä kun tulis se kevät eikä olisi vaan 21 astetta pakkasta.

Kivoi Juttui

Tällä hetkellä TuVe tykkää pystyyn nousemisesta pyykkitelinettä vasten, legopurkin tyhjentämisestä, no oikeastaan kaiken tyhjentämisestä, bataatti+ poro sörsselistä, muiden aivastelusta, kutittamisesta, hippaleikistä vaarin kanssa, tiskiharjasta, keinumisesta ja tanssimisesta. Toi tanssiminen on oikeastaan ihan parasta kaikesta, muutama sointu ja sävelkin aiheuttaa välittömästi beban sheikkausta. Esimerkiksi tavallinen nokian tekstariääni, senkin aikana ehtii vetää muutamat muuvsit.

Keittiömestari taas tykkää pöhköstä autostaan, jauhelihasta ja makaronista (on siinä taas kulinaristiset nautinnot kokki-ihmisellä), kahvista, dataamisesta, Tuven kutittamisesta parransängellä ja unelmakodista haaveilusta.

Mä sen sijaan nautin tällä hetkellä kahvista, velattomuudesta, lakuista ja uimahallin kuntosalista.
Sen sijaan tällä hetkellä en oikein piittaa pankin tädistä joka on sitä mieltä että vaikka osittainen hoitovapaani on määräaikainen, tulen sen jälkeen heittäytymään kelan elätiksi. Vaikka totuuden nimissä tämän jäljellä olevan kahden kuukauden osittaisen hoitovapaan ja kesäloman jälkeen mua odottaa täydet työpäivät ja ylennys. Eli lisää fyffeä, pätäkkää ja taateleita.

Josta tulikin mieleen että lasten tekeminen edesauttaa uraa; olin ennen TuVea asemassa A, nyt osittaisen hoitovapaan aikana jolloin haluan tehdä iltavuoroja ja viikonloppuja siirryin uraportaissa askeleen alemmaksi, asemaan jossa asemassa A oleva on esimieheni. Kesällä tulen toimimaan asemassa A olevien esimiehenä. Ei pöllömpää etten sanoisi.

Naistenkin päivänä

Huhhei, ja hullut nurkkaan! Jopa on viime postauksesta vierähtänyt. Olisi vierinyt lisääkin, mutta olin juuri koomahtamssa sohvalle kun Keittiömestarin puhelin soi kahdesti klo 21.30. Keittiömestari on autuaalisen taju kankaalla, ei tajunnut mitään vaikka kävin tökkimässä kylkeen että puhelin soi. Että siinä mulla kanssa yksi "huonouninen".

Iltojemme ja viikonloppujen iloksi ollaan käyty katsomassa kuutta potentiaalista kotia, yhdestä tehty tarjous, joka hylättiin. Parempi niin, siinä kämpässä oli jotenkin huono karma? Kaikki oli periaatteessa siinä talossa ihan jees mutta joku jäyti mun takaraivossa.

Olen nieleskellyt karvasta kateutta katsellessani kaverin täysin tervettä lasta. Tähän asti en ole oikeastaan jaksanut olla katkera, mutta joku sen kamelin selänkin katkaisee. Mitä meidän elämä olisikaan jos TuVe nukkuisi yöt, ei tarvitsisi pähkäillä lääkkeitä ja annostuksia, keinotella kortisoni- ja antibioottivoiteiden kanssa ja kytätä joka ainoaa suupalaa. Voisi harkita vaikka ulkomaan reissua?
Samana päivänä olen kuitenkin nukkunut päiväunet TuVe kainalossa ja vaikka toinen illalla yritti pyristellä sylistä pois, pitänyt siinä vain kahta tiukemmin. Me päästään kuitenkin vaan allergialääkkeiden titraamisella, ei tarvitse titrata esim syöpälääkkeitä.

Nyt ollaan velattomia. Auto on oma, (omistus)asuntoa ei ole, ja reiluna pikkuvaimona maksoin myös Keittiksen viimeiset erät luotosta pois. Niin ja tilille jäi vielä rahaakin!Tosin rahat ei lepäile käyttötilillä, vaikka tarkan euron-Erja olenkin, saattaisi vähän lipsahtaa. Niinkuin kävi naapurille joka peruutti mun (oman!) auton kyljen ruttuun. Ja nyt mun autoni lepäilee korikorjaamolla, se piti saada tänään sieltä pois mutta homma oli jotenkin kesken ja auto plautunee mun käyttöön ensi viikolla.

Sen verran väsyttää että nyt ei oikein lohkea muuta, että hyvät Naistenpäivät sitten vaan.