keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Nyt myös ilman käsiä

TuVe treenailee sujuvasti seisomista ilman tukea. Nousee tukea vasten seisomaan, hakee varovasti tasapainoa tukien vielä yhdellä kädellä ja siitä varovaisesti irrottaa toisenkin tassun. Huojuu hetken ilman tukea, innostuu siitä itsekin ja nostaa kädet ilmaan, ja kas, yllättäen pyllähtää istualleen. Ja sama alusta.

Hei kaikkitietävät ja osaavat ihmiset, heittäkkääs jotain vinkkiä mitä me voitais Keittiksen kanssa tehdä viikonloppuna. Meillä olis treffaamisen vuosipäivä käsillä (kolme vuotta jo, oumaikaad), ja olis ehkä suotava sitä jotenkin juhlistaa. Viimeksi ollaan jotain tehty kahdestaan viime syyskuussa kun oltiin anodilla ja käytiin Kuusamossa ja pohjoisen mummo vahti TuVen päiväunia.
Jottei tehtävä olisi liian helppo, asetan vähän reunaehtoja: lapsenvahtipalvelut on käytettävissä rajallisesti, sain päähäni tehdä ruokakokeiluja enkä viitsi vatsavaivaista (ei tosin oireile vielä) yökylään laittaa. Tosin tuo ei ole kertaakaan ollut yökylässä, olisi jo ehkä aika?
Ravintolaan ruokailemaan meno on poissalaskuista, Keittiömestari ei pysty rentoutumaan ja nauttimaan, miettisi vaan kuinka tehdä ruoan paremmin/kustannustehokkaammin. Ravintolaan ryypiskelemään meno on käytännössä poissalaskuista, Keittis on viimeksi juonut alkoholia 90-luvulla ja munkin kohdalla alkon käyttöä on viimeksi tapahtunut viime vuonna. Niin ja sitten on vielä se että lapsenkaitsijan puute.
Leffaan ei viitsi mennä kun kotikirjastosta löytyy vissiin kolmatta tuhannetta elokuvaa.
Niin ja Keittiksellä on välilevynpullistuma-ehkä. Joten hirveät fyysiset ponnistelut on aika ankeita.
Että näissä puitteissa.
Mitään materialistista lahjaa en suostu hankkimaan, mahdollinen muutto kummittelee takaraivossa enkä kaipaa tänne täyteenammuttuun asuntoon enää yhtään pakattavaa...

5 kommenttia:

  1. Aika pahan pistit :D menkää korkeasaareen! Tai jonnekin vähän parempaan paikkaan kunnon herkuttelukahveille :) ja voihan sitä olla ihan kotosallakin, tehdä hyvää ruokaa ja nauttia toisen seurasta.

    VastaaPoista
  2. No hei joku spa, missä otatte hieronnan, yrttikylvyn ja käsihoidon ja päälle tuopit piimää!

    VastaaPoista
  3. Patjat olkkariin ja sitten syötte omaa kokkailemaanne ruokaa ja katsotte leffan omasta leffahyllystä jne. Retkeilymeininki kunniaan. Eikä paljon maksa ;)

    VastaaPoista
  4. Jonna; korkkis voisi olla aika jees, mutta jos on yhtään tuulinen sää ni siellä on aika kurja palloilla.. mutta pannaan harkintaan!

    Lady Puntti; tai sitten mennään lähimmälle huoltiksella ja "pieni piimä ja kaks pillii kiitti"

    Marika; kotiretki voisi olla hyvä vaihtoehto jos esim toi korkkis menee ohi, ei olis säillä väliä ja tarjoilutkin voisi osua kohdilleen...

    VastaaPoista
  5. Mun luona kävi lapsiperhe kylässä. Niiden nuorin oli 7kk ihana mahataudista "riutunut" pullaposki! Sille lässytin ja sitä hellin ja "seisotin" matolla. Unohdin sit kokonaan, ettei se vielä osaa seisoa, joten laskin irti ja tää nassikka oli mahallaan mun karvamatolla. Hetken se huus, sit meni äitinsä syliin, katto mua ja karjais. Viikon parhaat naurut, osas tosissaan komentaa :D

    Hei, sun pitää käyä osallistuu mun arvontaan! Palkinto on Tuvelle vaipan lämpösuojus, sulle mini-käsi-spa ja sulle ja miehelles fudgea! Jos osuu arpaonni kohille ;)

    VastaaPoista