lauantai 31. tammikuuta 2015

Vanha kyynikko hajoilee

Mulla on ollut tarkoin varjeltu salaisuus,  onneksi voin jättää sen tänään taakseni. Olen liimautunut telkkarin eteen joka lauantai kun SuomiLOVE on tullut ja alahuuli väpättäen seurannut rakkaustarinoita ja kuunnellut biisejä jotka radiosta normaalisti tullessaan saavat vaihtamaan kanavaa.

Nyt oli pakko tulla kesken konsertin blogistelemaan, TuVe muuten ihmettelisi turhan paljon sohvan nurkassa tyrskivää äitiä.

Käytökseni on niin epätyypillistä että meni monta lauantaita kun Keittiömestari tuli kysymään onko tehnyt jotain kun tärisen telkkarin edessä lasittunein silmin.
Korniksi tämän kaiken tekee se, etten yleensä arvosta mitään romanttisia eleitä. Varsinkaan kovinkaan övereitä sellaisia.

Asiasta rasiaan, TuVe sietää maitoa!!! En kestä.  En uskonut tämän päivän kuitenkaan vielä vuosiin koittavan. Nyt vedän jo takaisin suunnitelmaani koko ruokavalion vapauttamisesta, se tuntuu tosi hurjalta. Mutta niin tuntui sekin että TuVe tänään iltapalaksi kiskoi normi jogurttia ja mysliä. Aivan käsittämätöntä.
Kädet on käyneet jo kahdesti näppiksellä kun olen suunnitellut sähköpostia keskuskeittiölle jossa ilmoitan TuVen dieetin päättyneen. Mutta joku estää laittamasta sitä viestiä.
Näistä mietteistä lisää myöhemmin, nyt menen tyrskimään viimeisiä romansseja nenästäni!

torstai 29. tammikuuta 2015

Kaksi hetkeä

Se hetki kun juuri on nukahtamassa ja ensin säikähtää hirveää meteliä ja tajuaa sen olevan lumi joka vyöryy katolta alas. Ja samalla tajuaa että auto jäi suoraan räystään alle kun töistä kotiutui riutuva äiti ja raivokas lapsi ja muovikassilinen lähikaupan tarjontaa.
Mukavasti menee seuraava tunti kun miettii pitääkö autoa siirtää, valuuko lumi auton päällee, korvaako vakuutus ja millä menee seuraavana päivänä töihin jos konepelti ja tuulilasi näyttää siltä että katolta on tullut voimalla raskasta, märkää ja jäistä lunta.
Noh, en noussut siirtämään autoavaan luotin onneeni. Tulipahan aamulla kurkattua katole ja todettua että meillä onkin ne lumiesteet vai mitkälie sillä puolen kattoa jolle autot pysäköidään. Eihän se tokilumisyöksyä estä, mutta veikkaan että ainakin tämän loppukevään muistan pysäköidä auton pidemmälle räystään alta.

Se toinen merkittävä hetki on, kun leppoisa hengailu töissä muuttuu semipaniikiksi. Kun pikkuhiljaa alkaa muodostua uudesta työstä sen koko kuva. Ja tajuat että et tajua juurikaan mitään. Mutta ei se tunne läpeensä paha ole, jos ei anna sen tulla uniin (toisin kuin esim katolta valuvien lumien). Täytyy vaan olla igselle armollinen, huokaista syvään ja ylittää este kerrallaan.

Bonushetki on, kun aamulla astuu vaa'alle ja huomaa laihtuneensa 3 kiloa kahdessa päivässä. Ja sitä seuraava hetki kun huomaa että puntari oli puoliksi maton päällä...

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Naiset Venuksesta ja miehet jostain hyvin kaukaa

Tapahtuipa eräänä perjantai-iltapäivänä eräässä hybridissä matkalla keskikokoiseen markettiin eräs sananvaihto joka kuvataan seuraavassa.

Nainen: Ajattelin alkaa polkee sillä sisään nostetulla kuntopyörällä vaikka joka toinen päivä vaikka joku puoli tuntia kerrallaan näin alkuun.
Mies: Saathan sä sitä lainata.

Seuraavaksi siirrytään naisen pääsisäiseen ajatusmaailmaan:
Ai saan j&@&lauta "lainata" sitä pyörää, joka on seissyt yli puolitoista vuotta tyhjänpanttina ja nyt on sisällä tiloissa joista MINÄ maksan puolet ja MINä siivoan ja lapsesi hoidan ja *kele viime viikolla tein lumityötkin vaikka MULLE luvattiin että jos omakotitaloon muutan ei niitä tarvi ikinä tehdä!!! Ööh, huomaan ehkä itsekin vetävän ylikierroksille tässä asiassa. Mutta että saan lainata? Kuulikohan toi ihan oikein mitä mä just sanoin? Vai haluaakohan se että mä en laihdu ja pysyn tällaisena barbababana lopun ikääni?

Nainenhan ei ikinä pyytänyt miestä tarkentamaan lausuntoa, mutta saattoi kaikenpuhuvasti kaupassa paiskoa ruisleipiä ostoskoriin.
Mies ei tajunnut että ruisleivät olivat väkivallan uhrina, tai että itse olisi kiukuttelun kohteena. Hän todennäköisesti kuvitteli kerrankin olevansa kannustava naisen ikuisia jumppasuunnitelmia ladellessa. Kuntopyörä kun kuitenkin on ajalta ennen kuin tapasi naisen, ja siinä mielessä hänen omaisuuttaan.


Ei ehkä uskoisi että nykyisen työni ydinosaamista on toimiva vuorovaikutus.

perjantai 23. tammikuuta 2015

JuuEiVaarinhousut

En halua herätä.
En halua potalle. Haluan potalle.
En halua noita sukkia. Haluan pupusukat. Haluan laittaa pupusukat itse. En jaksa laittaa pupusukkia itse. Ei saa auttaa!
En halua tuota paitaa. Haluan pukea itse paidan. Tämä on tyhmä.
Haluan rasvata itse naaman. Tuli liikaa rasvaa käteen ja maailma romahtaa.
En halua pipoa, haluan hatun. Eikun lippiksen. Ei ainakaan saa auttaa. Auta kun jäin huppupipoon jumiin.
Väärät hanskat! Haluan itse. Ei saa auttaa. Auta äiti.
Haluan toisen haalarin. En halua toista haalaria. En ainakaan halua että autetaan. Auta äiti. Älä auta.
Haluan ottaa hauvan mukaan ahoitoon. En jaksa kävellä.  Ei saa kantaa.
Ja niin edelleen.

Onneksi on nykyään liukuva työaika. Vaikka ei sen puoleen, puolet aamuista menee niin että saan potattaa, pukea ja kantaa hoitoon vastaanpanemattoman räsynuken.

Sain muuten joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Pelottavan vähän tulee työpäivinä käveltyä. Tällä viikolla kun kuitenkin on taas alkanut vähän parempi elämä, olen päässyt ylittämään ranteeni asettaman tavoitteen. Noh, paitsi tänään. Mutta tänään onkin ollut viikon eka ja ehkä vika lepopäivä. Voi olla että huomenna jää varsinaiset askeleet vähiin, mutta Keittis huolsi meidän kuntopyörän ja siirsi sen toisen telkkarin eteen joten ajattelin polkaista lauantain kunniaksi.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hmm

Argh. TuVelle on ilmestynyt ärhäkkää ihottumaa kumpaankin ranteeseen. Nyt käynnissä taas maailmanlopun vatulointi syistä. Onko vain iho kuiva vai ärsyynytynyt jostain saippuasta tahi tökkiikö dieetti? Viimeiseen vaihtoehtoon kiletäydyn uskomasta. Vaihdoin kyllä meidän vessan saippuan, sovitaanko että se on vaan turhan ärhäkkää TuVelle?

Tapasin vanhan kaverin. Ihmetteli että asunko oikeasti niin maalla kuin annan ymmärtää. Kävi täällä ja nyt uskoi. Tai ei taida noissa Suomen kokoluokan metropoleissa olla kuitenkaan lehmien laidunta taajamassa? Meillä on siis ammutila tossa naapurissa, sen vierustaa kiertää se kylän ainut jalkakäytävä ja katuvalot. On kuulkaas aika messevät aromit ajoittain. No näin talvisaikaan ei tietysti niinkään, mutta muuten kyllä on välillä nenäkarvat kiharalla.

Huomasin olevan ikuisen dilemman äärellä. Ei ole mitään päälle pantavaa! Nyt kun siirryin pykälän korkeammalle, haluaisin itse tsempata itseäni pukeutumalla vähän smartimmin. Työ ei vieläkään vaadi mitään tiukkaa jakkupukulinjaa, mutta ammati-identiteettini huutaa pällensä jotain muuta kuin farkkuja ja t-paitaa.
Mutta en halua näihin kiloihin ostaa mitään! En suostu, en todellakaan. Koska kohtahan ne jäisivät pieneksi kuitenkin (buahahahaha). Joten käytössäni on noin kolme asukokonaisuutta, jotka ei todellakaan ole mitään laadukkaita materiaaleja. Nypyt ja kulahtaminen on siis hyvässä vauhdissa.
Nyt onkin tiukka paikka; antaa periksi ja ostaa muutama vaate vai tosissaan kiristää ja puristaa ettei tämän kokoisia vaatteita tarvitse ostaa! Mietin asiaa iltapalaleivän ääressä..

lauantai 10. tammikuuta 2015

Virallista lihaa

Ollaan jännän äärellä. Monella tapaa. Reilun viikon olen heilunut virkamiehenä, ja vaikka tiesin etten tästä pestistä oikeasti mitään tiedä niin tuli silti yllätyksenä miten uutta kaikki on. Tai tällä hetkellä kellun sellaisessa utopistisessa kuplassa jossa kaikki on ok. Koska en tiedä mitä asioita pitäisi stressata tai panikoida. Kollega kyllä rauhoitteli etä kannattaa nauttia tästä tyynestä myrskyn edellä, ja että hän kyllä vinkkaa sitten jos jotain asiaa pitäisi alkaa hätiköimään.

Vielä jännemmän äärellä ollaan kotona. TuVen ruokavaliota laajennettu kuukauden sisään maissilla, tomaatilla, perunalla, porkkanalla, paprikalla, naudanlihalla ja sianlihalla. KELATKAA SITÄ!!11! Sanat ei riitä kuvailemaan sitä tunnetta kun tarjoaa lapselle eineksiä, voi sitä onnen päivää. Noi lihat on kyllä vielä vähän altistuksessa, mutta TuVe on kiskonut sellaisia allergiatuotenakkeja joissa on kumpaakin lihaa kolmekin yhtenä päivänä eikä mitään vaivaa tullut. Ei lääkäri väärässä ollut kun veikkasi että leikki-iässä taittuu nämä yliherkkyydet.
Ihan vielä en uskaltanut antaa päiväkotiin sekasyöntilupaa, mennään rajoitetulla dieetillä ensi viikonloppuun jolloin tehdään maitoaltistus. Jos se onnistuu niin sitten en rajoita ruokavaliota enää lainkaan. Jos sitten yhtäkkiä tuleekin jotain oireita niin ruvetaan sitten taas eliminoimaan tuote kerrallaan.
Noh, tämä kaikki on fantasiaa vielä, mutta vaikka maito ei sopisikaan niin ollaan tosi tyyyväisiä. Voi olla että tässä perheessä ei kukaan enää ikinä syö poroa. Bataattikin on vähän siinä ja siinä.
Sanoinko jo kuinka onnellinen olen?