sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aikoja ja painoja

Ha-haa! Niin se juoksumatto alkaa nöyrtymään meikäläisenkin alla! Tai no toi taitaa kuulostaa siltä että se härveli hajosi mun alla lopullisesti.. Onneksi ei kuitenkaan. Vaan yksinkeraisesti tänään ei enää tarvinnut viivytellä niin, että joku toinen olisi ehtinyt matolle ja olisin saanut hyvän syyn poistua. Eli tein koko vartalojumppani, hiukan kevennetyillä kinttuosuuksilla maksimoidakseni jaksaminen leikkiä sammakkoa tehosekoittimessa.
Voi pojat. En rytkytellyt menemään kuin 45 minuuttia, mutta se oli henkilökohtainen ennätys. En suinkaan juossut koko matkaa, mutta yli puolet kuitenkin. Vauhti oli keskimäärin 6,5km/tunnissa, että ei tässä vielä rollaattorimummoja päästä juosten ohittelemaan. Mutta ens kesänä ohitetaan, lupaan sen!
Hitto kun tulisi jotenkin säädylliset kelit että pääsisi tuonne ulos kun on se kuitenkin aika puuduttavaa sitä seinää tuijotella (salillani siis juoksumatto on älykkäästi viritetty niin että saat tuijottaa edessäsi seinää).

Niinkun tiedetään, on meikäläisellä hyvin huono tapa pomppia puntarilla alvariinsa. Nyt olen kerännyt ylös kaikki aamupainolukemat tälle vuodelle. Laskeskelin tuossa huvikseni painon keskiarvoja viikkoa kohden. Tammikuun ensimmäinen viikko versus elettävä viikko, paino on tippunut tasan 2 kiloa. Sen sijaan jos otetaan vuoden suurin lukema ja pienin lukema, on pudotusta 3,9 kiloa. Eli käytännössä tuplat. Hurjaa vaihtelua sanon minä. Tuo viikko pudotus kertonee totuutta lähimmillään, joten sallin itselleni vaakajumoan edelleen ja jatkossakin voisin näin sunnuntai-illan iloksi laskeskella keskiarvot.

Varsinainen karkkipäivä-ideologiani on hiukan, öh, kömmähtänyt. Olen saattanut syödä viime viikolla kahtena päivänä piparia varsinaisen herkkupäivän lisäksi. Mutta karkkia ja en oikeasti ole syönyt vaikka sitä on töissä edelleen jatkuvasti tarjolla. Josta tulikin mieleen, että mistä tietää että on tammikuu? Yksi työkaveri nutraa, kaksi on "Jutta-dieetillä"...

Maailmassa muuten piilee edelleen kohtuus, Keittiömestarin banaanidieetti alkaa näyttämään todellisen luonteensa ja painon putoaminen on seisahtunut. Anteeksi nyt vaan, mutta vahingonilollani ei ole rajoja! Noh, pitää esittää kunnollista tyttöystävää ja tukea tämän toooodella yllättävän tuloksen edessä.

Kuinkahan moni kuvitteli otsikon perusteella että postauksessani järjestysnumerolla 189 olisin paljastanut todellisen painoni?  Kiusa se on pienikin kiusa...

tiistai 25. tammikuuta 2011

Toissapäiväisen kosto

Ainakin Veela on tehnyt poikkitieteellistä yhden hengen kattavaa tutkimusta siitä, kuinka tämän päivän mässäilyt vaikuttavat painoon ylihuomenna. Kryptistä. Itsekin tässä alan pikkuhiljaa olemaan samoilla linjoilla, sillä huomaan toistuvasti painavani tiistaisin enemmän maanantaina tai keskiviikkona. Sunnuntaisin yleensä kilttinä lapsena käyn vanhemmillani sunnuntaipäivällisellä ja äitini tekee ikävä kyllä niin loistavaa ruokaa että sitä ei mitenkään pieniä annoksia syödä. Ja yleensä on tarjolla myös jälkkäriä. Joten karkkiherkkupäiväni on sitten viime aikoina ollut sunnuntai.
Maanantaisin on hyvä pössis kun paino tippunut (tai pysynyt edes samassa), tiistaina pahalle haiseva tiskirätti lävähtää pärställe puntarilukeman muodossa. Keskiviikko ja torstai menee toipuessa traumasta, loppuviikolla sitten tsempataan minkä pystytään. Mutta tänään on sitten traumainen-tiistai. Tosin, nyt paino oli noussut eilisestä "vain" 300gr, mikä on hyvin vähän. Joskus se on noussut reippaasti toista kiloa. Ja siinä onkin sitten ollut pudottelemista. Jostain syystä se tavara tuntuu tarttuvan paremmin kuin irtoavan.

Loistavaa ettei paino ole tuon enempää ottanut onkeensa. Huomenna on nimittäin tiedossa eväskinkerit töiden puolesta. Olen mukana projektissa, jossa on useampikin firma mukana toimijana, ja ollaan vähän kerjätty isoimmalta firmalta jonkin asteista kestitystä sillä ilman omaa ja työkavereideni panosta ei koko prokkiksesta mitään olisi tullut. No herrat sitten suostuivat, ja huomenna on tarjolla sitten pitkä lounas lisukkeineen (ja vissiin jokin pakollinen motivaatioluento). Ja jos kerran tarjotaan, niin en todellakaan aio kunniasta kieltäytyä.

Harmillista vaan, että keskiviikko on ollut jo pitkään vakkarisali-päivä. Menee pienellä ihmisellä maailma sekaisin kun en pääsekään treenaamaan. Kun en vaan millään viitsi täydellä mahalla enää illalla mihinkään lähteä, joten lepopäivä olkoon samalla huominen. Lepopäivä oli kyllä tänäänkin, kun aamulla en vaan yksinkertaisesti jaksanut herätä ja lähteä vesijuoksemaan. Kahden kuukauden tauko on tehnyt sen, että ennen töitä polskimaan lähteminen ei vaan nappaa. Mutta ensi viikolla siihen tulee muutos! Viime viikolla oli vain yksi lepopäivä, joten jos tällä viikolla on kaksi niin tuskin elämä siihen kaatuu?

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Operaatio JMS

Eli kavereiden kesken juoksumaton selätys! Tänään jo 35 minuuttia, josta 20 minuuttia juosten (hölkäten). Se on kuulkaas paljon se! No ainakin mulle. Enkä edes väitä menneeni kovaa, meillä on sen maton kanssa vähän kuherruskuukausi menossa. Ei pidä hötkyillä ettei toinen pelästy.
Ens kerralla täytyy vaan muistaa ettei ehkä tee niin tiukkaa prässisarjaa tai pohjetreeniä jos vielä salikäynnin loppuun matolle aikoo. Nimimerkillä nyt vetää suonta.

Huomenna tulee ekoista treffeistä 10 kuukautta. Kuka olis uskonut? En ainakaan itse. Toivottavasti on vielä monia vuosia ja kuukausia edessä. Elämä on jotenkin arkisen loistavaa, ei tarvi hötkyillä tai touhuta innokkaasti jotain turhanpäiväistä. Turhanpäiväisellä tarkoitan että voin olla oma upea kyrpiintynyt itseni.
Ainakin akkojen lehtien mukaan pitäisi vissiin vielä olla jotenkin arvoituksellinen ja arjen olla jännittävää kun koko ajan oppii toisesta uutta. No olihan meillä eilen jännää, kun katsottiin lottoarvontaa. Oltiin päivällä suunniteltu oikein kahvipöydän ääressä kolme riviä jotka jätettiin miljoonat silmissä sisään. Yksi rivi oli mun oma, toinen Keittiömestarin. Kolmas sitten suunniteltiin yhdessä, hartaudella ja rakkaudella.
Kolmesta rivistä löytyi sitten tasan yksi numero joka löytyi voittorivistä. Aika taitavaa tuokin.
Hyvä ettei voitettu, vaikka meillä meneekin hyvin, hiukan oli erimielisyyttä havaittavissa kun suunniteltiin mihin miljoonat laitetaan... Joku toinen kerta sitten :)

torstai 20. tammikuuta 2011

Oikea on se ei vasen

Nuo legendaariset sanat lausui tänään Belly-ohjaaja kun kausi jälleen alkoi. Mutta ei nyt vaan voi olettaa että kouluja käynyt 29-vuotias ajokortillinen nainen erottaa oikean ja vasemman :D
Ainakaan kahta kertaa peräjälkeen.
Saa nähdä, jääkö tämä viimeiseksi kaudeksi. Yleensä näin alkuunsa porukkaa on tunneilla ollut tungokseen asti (about 20), nyt meitä oli kahdeksan. Onko uudenvuoden lupaukset tältä vuodelta heitetty jo ennätysajassa romukoppaan? Toisaalta, ohjaaja sanoi myös että kaikenkaikkiaan tunneille on ilmoittautunut vähemmän ihmisiä kuin yleensä.
Kun kerrankin oli tilaa, eikä tarvinnut pelätä että tunkee sormiaan toisen nenään vaan sai toteuttaa itseään rauhassa. Tuli myös selvästi enemmän tehtyä, sillä hikinoro valui vuolaana tunnin jälkeen. Hikinoro saattoi aiheutua myös siitä kun yritin pysyä tolkussa siitä, että että se oikea on tosiaan eri asia kuin vasen.

Töissä oli tänään tarjolla juustoja, täytekakkua ja suklaapähkinöitä. En ottanut niistä mitään! Vähänkö oon ylpee itestäni!

ps. Keittiömestari on syönyt edelleen banaanejaan, lähes neljä kiloa on kuulemma kadonnut tällä apinadieetillä... Uskokoon ken tahtoo. Ai miten niin kannustava tyttöystävä?

tiistai 18. tammikuuta 2011

Tönk

Mikähän toi kohta tossa pakaran yläpuolella on? Alaselkä? No ne taka-alakylkifileet on kuitenkin aivan umpi jumissa, kun kävin kaverin ja siskon kanssa kävelemässä. Kaks tuntia siinä sitten heilahtikin. Muuten ei varmaan niin jumissa olisi, mutta nuo olosuhteet sai aikaan tönkkösuolattu silakka efektin. Toisessa kohtaa puhdasta asfalttia, seuraavaksi umpihankea, sitten jäätä, sitten loskaa, sitten sitä hiekotussepeliä jään päällä... Kaikkea mahdollista näytti tulevan vastaan vaikka käveltiin ihan perinteillä jalkakäytävillä. Tietysti kaksi saksanpaimenkoiraa (joita käytöksen perusteella kroonisesti luullaan pennuiksi; toinen 3v ja toinen 7v..) ja yksi sheltti lisäsi jännitystä elämään kun aina välillä piti saada intopinkeys-kohtaus ja alkaa temmeltää ristiin rastiin. Ja kun kaupunkialueella oltiin, koirat oli kiinni, joten näin ollen myös remmin jatkoina tulleet ihmiset saivat osansa temmellyksestä.

Jumissa tässä on paikat muutenkin, viime viikolle tuli peräti viisi salireissua suoritetuksi, joista kolme peräkkäisinä päivinä. Ei oikein kroppa sellaiseen ollut tottunut joten eilen oli pakko pitää lepopäivä. Mutta huomenna uudestaan salille, sillä ajattelin karata töistä jo hyvistä ajoin. Ei sen puoleen, selvästi alkaa uuden vuoden lupaukset jo rakoilemaan ja arki (= tyhjyys) palaamaan salillekin.

Salistelu ja normaali työrytmi pyhien jäljiltä on tuoneet sitä jotain elämään: tuttua, turvallista arkea. Oikeaastaan elämä on ihan mukavaa. Vielä kun saisi kropan pikkuhiljaa elpymään.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

7 x 2

Wempula meni (tuli?) ja paiskasi meikäläistä palkinnolla. Olen otettu. Sain tämän kerran aiemminkin, koska, no koska olen vaan todella loistava. Ja vaatimaton. Viime kerralla listasin seitsemän random-asiaa itsestäni joten tällä kertaa ajattelin listata lemppariruokani. Ja koska maailmassa pitää vallita jonkinlainen tasapaino, listataan myös inhokit. Innoituksen tähän ruokailupohdintaan muuten tarjosi Kristiina joka omia mielitekojaan on listaillut myös.

Ihkut:
1) Sipsit. Ihan parhaita on ne klassiset tavalliset poimusipsit jotka on "vaan" suolattu. Syön toki myös hyvällä ruokahalulla maustettuja sipsejä, mutta jos saan valkata niin niitä tavallisia kiitos.
2) Suklaajäätelö. Saatan jopa kieltäytyä mikäli tarjotaan jotain muuta kuin suklaajädeä, mutta siitä en kieltäydy koskaan!
3) Vaalea leipä. Ranskanleipä, kauraleipä, hiivaleipä. Syön myös myslileipiä, mutta kun niissä on sitä mysliä (tai siemeniä tai jotain muuta) tulee heti fiilis että saatan olla tekemissä asian kanssa joka viittaa jollain tapaa terveellisempiin elämäntapoihin. Näin ollen ne eivät ole niin jumalaisia.
4) Fazerin sininen. Se on vaan niin paljon parempaa kuin muut suklaat.
5) Aura juusto. Ei mikä tahansa sinihomejuusto, vaan Aura. Voisin syödä niin paljon kuin sitä on tarjolla. Itse en sitä suostu ostamaan, koska paketti todennäköisesti häviäisi jääkaapista yhdellä oven avauksella.
6) Oliivit. Näiden kanssa en ole niin ronkeli, kaikki käy. Mustat ja vihreät, täytetyt tai kivelliset.
7) Ranskalaiset. Ranut, ranskikset, freedom friessit. Kutsutaan niitä millä nimellä tahansa, ihania ne on aina silti.

Ällöt:
1) Keitetyt porkkanat. Porkkanaraaste tai kokonainen porkkana, menee alas koska tahansa, jopa vapaaehtoiseti. Mutta siinä kohti kun se keitetään, hyi. Keittiömestari kuvittelee olevansa ovela ja tunkee porkkanaa esim tomaattiseen jauhelihakastikkeeseen, mutta kyllä mä ne korppanat sieltä aina löydän...
2) Vuohenjuusto. Ei pysty, ei kykene. Näyttää aina tosi herkulliselta, mutta maistuu vanhalta treenisukalta?
3) Maito. Okei, tää oli juoma eikä ruoka. Mutta inhaa silti. Kärsin sekä laktovammaisuudesta että maitoproteiiniallergiasta, joten pienenä ei koskaan tullut juotua maitoa. Enkä siihen makuun ole oppinut vieläkään vaikka allergiaoireet onkin jo enempi luokkaa lievä epämiellyttävyys kuin välitön kuolema. Kun Keittiömestari kaataa itselleen maitoa lasiin, se näyttää hyvältä, mutta kun vain haistakin se... Huhhuh. Harmi sinänsä, rasvaton maito, siinä olisi ideaali palautumisjuoma.
4) Pinaatti. Kaikissa muodoissa. Selvästi en ole kovinkaan läheistä sukua Kippari-kallelle.
5) Pekoni. Aiemmin tykkäsin, sitten kerran söin keitettyä(?) pekonia. Enpä ole syönyt sen jälkeen. Tässä Keittiömestari taas pyrkii huijaamaan, ja usein laittaa esim. pizzaan hyvin pieneksi silputtua pekonia. Suostun sen syömään, mutta muistan kyllä aina huomauttumaan asiasta.
6) Maksa. Ilmeisesti joskus olen syönyt maksamakkaraa äitini mukaan, itse en myönnä. Jälleen ei inhotukselle löydy mitään rationaalista syytä, en vaan yksinkertaisesti pysty sietämään makua.
7) Tumma suklaa. Heti kun sekoitatte siihen maitoa, suostun syömään. Muuten en. Se on kitkerää. Onneksi en tykkää, näin pystyn välttämään useimmat suklaaleivokset kun niissä tupataan käyttämään tummaa suklaata.

Heh, selvästi ällötykset on paljon terveellisempia kuin mieliteot. Ei liene enää kenellekään epäselvää miksi ruokavalion muuttaminen on meikälle niin vaikeaa. No täytyy vaan lisätä lisää jumppaa :)
Tälle viikolle muuten tuli 5 salikertaa! Ja tänään testasin taas juoksumattoa. Tosin vaan reilun 10 minuuttia kun joku tuli siihen viereen norkoilemaan ja odottamaan vuoroaan. Kävi niin paljon häiritsemään että piti lähteä pois (matto oli muutenkin vikana treenilistalla).
Tarttis muuten hankkia treenipäiväkirja, että pysyis tolkussa treeneissään. Mutta se mitä myydään lehtipisteissä (se missä on se patsas kannessa) on vaan todella tylsä. Onko kellään ideoita?

Takaisin haasteeseen, en nyt nimeä ketään kelle tämän jatkan eteenpäin, mutta nostakoon jokainen kissa itse häntänsä ketä esimerkiksi haluaa lempi/inhokkiruokansa nimetä. Ja tylsään tyyliini en liitä varsinaista award-kuvaakaan tänne. Kiitos kuitenkin vielä Wempsukalle  muistamisesta!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kujakollit juoksumatolla

Eilen kuuntelin töistä tullessani radioita toisella korvalla, ja sattumalta siellä soittelivat Brian Setzerin omaa tuotantoa. Tästä tulikin sitten välittömästi henkinen aikamatka jonnekkin 2000-luvun alkuun kun tuli istuskeltua milloin missäkin kellarissa katselemassa kun tööttitukka-kundit askartelivat amerikan autojaan. Ja poppikoneessa soi Stray Cats. Oi niitä aikoja. Josta tulikin mieleen että pitäisköhän hankkia ensi kesäksi kellohame? Hmm.

Piti sitten kotona kaivella bändin levyt hyllystä ja siirrellä ne MP3muotoon.  Kuinka en ole tuota aiemmin tajunnut, loistavaa treenimusaa sanoisin! Kevyttä, etenevää ja tasarytmistä (joo, ei oo oikein nou musiikkitermit hallussa) mikä mukasvasti tahdittaa treeniä ilman että jää kuuntelemaan biisin sanoja ja tai tipahtaa kärryiltä liian nopean biisin kanssa.
Ilmeisesti heikoimmat amatöörit ovat jo sortuneet elon tiellä, salilla oli tänään hyvin hiljaista. Näin ollen sain tehtyä äärimmäisen loistavan treenin, ja päädyin lopuksi kokeilemaan arkkivihollistani juoksumattoa. Viimeisestä tapaamisesta onkin tainnut kulua jo yli puoli vuotta, jotenkaan en saa askellusta sellaiseksi rullaavaksi matolla. Vuosi sitten oikein yritin ja joka treenin jälkeen kipusin härveliin ja ajattelin väsyttää itseni oppimaan sen käytön. Ei tehnyt harjoittelu mestaria.
Ei se tänäänkään ruusuilla tanssimista ollut, tai saattoihan näyttääkin siltä että väistelisin jotain terävää? Mutta ei se ehkä ollut ihan niin tuskaista kuin mitä se joskus on ollut?  Aikaa sain näin ensimmäisellä kerralla kulumaan vain 20 minuuttia, alkoi painaa jaloissa tehdyt treenit muutenkin. Täytynee tarttua härkää sarvista ja yrittääselättää matto toistekin. Ongelmaksi muodostuu se, että salillani on vain yksi juoksumatto "tyttöpuolella", joten jos siinä on joku hölkkäilemässä en jaksa jäädä odottelemaan sen vapautumista.
Ideaalihan olisikin päästellä menemään pihalla, mutta jää ja hanget (ja nyt taas pakkanen) eivät pahemmin houkuttele.

Leffailta peruuntui kaverin sairastumisen myötä, näin ollen leffakarkkiansa on vältetty tältä viikolta! Nyt täytyy mennä vahtiman Keittiömestaria keittiöön, vähän se nyrpisteli nenäänsä kun pyysin ruoakasi "jotain vähän kevyempää".

torstai 13. tammikuuta 2011

Se olis sitten karkkipäivä

Jahas, tämän viikon karkkipäivä olikin sitten tänään niinkuin otsikkokin jo kertoi. Olin kyllä suunnitellut että herkuttelen lauantaina jos menen katsomaan uusimman Vareksen leffaan. Soittelin tänään äidilleni ja lupauduin pyörähtämään kahvilla töiden jälkeen. No äityli oli sitten ostanut kaupasta aitoa ranskanleipää, minun kunniakseni! No sitähän oli sitten pakko ottaa pari siivua (öö, neljä) ja syödä kunnon metukan ja edamin kanssa. Jumalaista. Olen tässä yrittänyt olla hiukan hiilaritetoinen, ja vältellä juurikin noita pahimpia valkoisia ansoja jotka huutavat sangen kovaa nimeäni. Ja melko runsaalla tahdonvoimalla olen onnistunutkin niitä enimmäkseen väistelemään.

Kahvittelun jälkeen läksin kaupan kautta kotiin jossa aikani seilattua totesin, että valkoinen höttöleipä sai henkeni heikoksi ja että tänään on pakko pitää herkkupäivä. Näin ollen koriin päätyi suklaata ja mikropoppareita. Suklaa on muuten jo kadonnut parempiin suihin.
Voi olla että tulee tuskainen leffa-reissu lauantaina. Ei haittaa, sillä nyt on mukavan sokeripöhnäinen olo.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Hihhih

Töissä jouduin puuttumaan toisten tekemisiin, ja luonnollisesti sain vihjalilua siitä että tungen nokkani sinne minne se ei kuulu. Venähti myös pitkäksi työpäivä, kun jouduin istumaan palaverissa sihteerinä ja oli pakko rustailla pöytäkirja valmiiksi sillä loppuviikko tulee olemaan kiireinen enkä enää ensi viikolla muistaisi mitä satunnaiset harakanvarpaani tarkoittavat. Tulin kotiin, liukastuin iloisesti ja laskeuduin takamukselleni ja sattui niin maan peijakkaasti.

Tulin kotiin, en ehtinyt saada takkia pois päältä kun Keittiömestarikin oli jo raapimassa oven takana.
Kerroin että työpäivä oli syvältä ja että väsyttää (risteilyltä palautuminen vielä vähän vaiheessa). Mainitsin myös kaatumisestani.
Keittiömestari totesi ettei voi enää oikein auttaa huonon työpäivän kanssa, mutta pienet päikkärit sopisi hänellekin. Joten ei muuta kuin sohvalle kenottamaan, puhelin piippaamaan tunnin päähän ja unta palloon. Puhelimen piipattua herätystä, höpöteltiin hetki päivän kuulumisia. Sitten Keittiömestari totesi että on pakko lähteä kotiin, huomenna koulutusta hänelläkin ja aikainen herätys.
Sitten tuo lähti kotia. Alle kaksi tuntia saapumisestaan (ja siitäkin sitten vietettiin tunti unten mailla).

Tilanne kuvaa tätä meidän suhdetta parhaimmillaan. Enkä valita, nyt on kuitenkin mieli hyvä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ne levottomat illat sekä unettomat yöt

Terveisiä Tallinnasta. Tai no satama-altaasta oikeastaan, kun en sitä lähempää uutta Euromaata lähennellyt. Ystävä on siirtynyt seuraavalle vuosikymmenelle ja asiaa on sen jälkeen juhlistettu risteilemällä Tallinnaan ja takaisin.
Meitä oli kolmen akan kopla liikenteessä, yksi lapsellinen vaimo, meikäläinen ja yksi pinttynyt sinkku. Kolme naista, kolme eri elämäntilannetta. Hauskaa oli, kuten aina. Tuli syötyä, tanssittua, naurettua ja pidettyä muutenkin meteliä ja melskettä yllä.
Olen ylpeä itsestäni, sain kuin sainkin pidettyä itseni tolkussa ruoan suhteen. Listalta löytyi itselleni riittävän kevyt vaihtoehto ja jälkiruoaksi otin kahvin. Tipaton jatkui vaivatta, en edes meinannut "sortua" sillä viellä vaikuttavan antibiootti-kuurin antabus-vaikutukset ei kauheasti houkutelleet! Ja en ostanut tax freestä yhtään suklaata. Ja vain hiukan salmiakkia ja kovia hedelmäkarkkeja odottelemaan ensi viikon karkkipäivää.

Tulin vongatuksi kolmasti. Wu-huu! En muista että tuollaista olisi ikinä tapahtunut. Yritin sitten hyttikaverin kanssa tehdä syväanalyysia tapahtuneesta, ja syitä/seurauksia meille jäi kaksi. En antautunut pahemmin vonkaukseen, joten syyt jäivät asianomaisilta selvittämättä. Mutta jäätävälla keittiöpsykologialla syyt ovat laihtuminen tai seurustelu.
No laihtuminen tietysti siksi, että aiemmin läskivuori on -25kg myöhemmin enää, öö isompi mäki? Onhan meikäläisessä vieläkin tavaraa, mutta huomattavasti vähemmän. Ja koska mieli on parempi ja kannan itseni varmemmin, näyttäydyn ehkä miessukupuolen silmissä houkuttelevammalta?
Toinen (jo vanha) teoria on seurustelu. Kun ei kerta kaikkiaan ole haku päällä eikä mitään tarvetta näyttäytyä millään tavoin edukseen tai hakea niitä omasta mielestään edustavia yksilöitä muusta juhlamassasta. Tai kuten naimissa oleva ystävä sanoi, voi flirtata hyvin keveyesti vailla seuraumuksista. Eikä hyvin kevyesti tarkoita että runsaasti, vaan siis sellaista viatonta. Kun tietää ettei se johda mihinkään. Eikä viaton tarkoita sellaista antaa ymmärtää, ei ymmärrä antaa-kuviota. En osaa asiaa selittää tarkemmin, ne tajusi, ketkä tajusi.

Viime viikolle tuli salilla käyntejä kolme, ja se tuntuu hyvältä. Ensi viikolle tavoite olisi se aiemmin rutinoitunut neljä, saa nähdä ehdinkö vielä huomenna kun tiedossa on jo etukäteen hyvin tiukka päivä töissä, ja jos menee pitkäksi en viitsi enää mennä salille pahimpaan ruuhka-aikaan. Kun siellä on silloin eniten niitä amatöörejä :)

Keittiömestari laittoi ilkkuvaan sävyyn viestiä, on kuulemma viikossa laihtunut kolme kiloa. "Banaani"-dieetillään. Eikä ole polkenut kuin 1 x 30min kuntopyörällä koko viikkona. Neisteitä sanon minä. Epäilevä-Tuomas sanoi Keittiömestari.

Otsikko.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Älä vanno mitään

Noin lauleskeli Herra Hynynen laulu-ja soitinyhtyeineen jo vuonna, öö, 2003 jos en täysin väärin muista. Saatan muistaakin. Kiitti muuten Veelalle kun muistutti miten näitä otsikoita täällä Kirsulandiassa oikein väännetäänkään.

Mistäs tietää että vuosi on vaihtunut? Sali on täynnä amatöörejä! Kuntosalit ja muut jumppaamiseen liittyvät ketjut varmasti tekevät taas muutamassa viikossa hirveän tilin, kun ihmiset kauhistuvat "joulukilojaan" (joulukilojaan my ass, koko vuoden ne on kertyneet!) ja tekevät huumassa uuden vuoden lupaukset laihtumisesta sekä maailman rauhan aikaansaamisesta (maailman rauhan taitaa olla helpompi).
Ei siinä mitään, pitää ihmisen yrittää. Ja itse ihan samalla lailla vuonna 2009 päätin että jotain tarttis tehdä ja marssin salille. Toisin kuin monet muut, olen jäänyt kiinni siellä käymiseen. En nyt väitä olevani mitenkään special (vaikka olenkin), toki paljon on muitakin jotka on saaneet muutettua kuurin elämäntavaksi.
Toinen ruuhkahuippu on muuten elo-syyskuussa, kun lomat on loppuneet. Silloin ilmeisesti kauhistellaan grillimakkaroita jotka majailee muualla kuin tulisilla hiilillä.

Kukaanhan ei varsinaisesti ole seppä syntyessään, ja jostain aloitettava ja niin edelleen... Mutta voisiko pyytää apua jos ei tiedä mitä tekee? Tai väistää? Tai jos pääsee ihan siihen hikeen asti niin siivota jälkensä kun vaihtaa härveliä? Tai mennä muualle lukemaan sitä vuoden 2008 Suomen Kuvalehteä kuntopyörän päältä?
Jos ei ole koskaan käynyt puntilla, suosittelisin pyytämään kaveria tai jotain ohjaajaa eka kerralle mukaan, jo ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Sillä hurrikaani-Kirsu riehuu salilla. Ei vaines, siis ettei telo itseään.
Näitä tulokkaita on myös hirveät määrät koko tammikuun ajan, sitten pikkuhiljaa porukka vaakiintuu ja elämä palaa pikkuhiljaa omalle hien ja magnesiumin hajuiselle radalleen. Mutta sen ajan kun tulokkaita on, on myös ruuhkaa. Ruuhka tarkoittaa jonottamista ja odottamista. Ja se ei kuulkaas ole kivaa koskaan, saati silloin kun on hikinen ja haluasi hikoilla lisää.

Nooh, enää pari viikkoa rauhan palautumiseen. Mutta hei, olen käynyt tällä viikolla kahdesti salilla, ja huomenna tai perjantaina taas. Arki ja rutiinit, ihkua. Ruokapuoli ei niinkään mairittele, tänään vetelin kebabia kun pomo vonkasi seuraksi. Pitäähän sitä esimiestä totella ja silleen.
Tässä vähän funtsailin noita ruokajuttuja, vaihteeksi. Ja satuin lueskelemaan Maureenin blogia. Maukka (kavereiden kesken, toivottavasti et pahastu :) ) on päättänyt rajoittaa makean syönnin kahteen kertaan kuukaudessa. Ei riitä itsekuri meikäläisellä siihen, joten ajattelin aloittaa klassisella karkkipäivällä. Kerran viikossa. Viikonpäivää en lyö lukkoon, sillä haluan maksimoida mielihyvän ja esim ajoittaa karkkipäivän leffailtaan tms. Karkkipäivää käytetään asian laajimmassa merkityksessä, eli silloin saa syödä muutakin hyvistä tai pahista ehkä enemminkin. Ja koska tänään söin kebabia, olkoon tämä karkkipäivä. Pistän heti itseni koville, viikonloppuna on tiedossa Tallinnan-risteily ja näin ollen siellä pitää pitäytyä vain hallituissa ruokailuissa.

Otsikon laina siis tästä biisistä. Hyvää treenimusaa nuo Kottarit muutenkin.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uusi pari

Mulla oli tylsää. Lueskelin aikani kuluksi tuon syömäni antibiootin sivuvaikutuksia (vähän kuin lääkärikirjaa lukis). Jumaskekkama, tosta voi kasvaa rinnat. Hyvin harvinainen "haitta"vaikutus tosin, jos lääketehtaan setiä ja tätejä on uskominen. Sitähän tässä justiinsa kaivattiinkin, isompia tissejä. Sitten aloin miettimään, että kasvaako vanhat, vai saiskohan ihan uuden parin?

Ja siinähän se sitten tulikin, merkki että on aika mennä nukkumaan.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Pyttipannua ja banaania

Joko saa alkaa selittelemään miksi on lipsunut uudenvuoden-lupauksistaan? Ei vaines, kun ei ole kummempia lupaillut, ei voi lipsuakaan. Nerokasta!
Vanha vuosi vaihtui uuteen hyvin rauhallisissa tunnelmissa, katseltiin Keittiömestarin kanssa telkkaria ja ikkunasta kun muut ampuivat satasia taivaalle. Viidennessä kerroksessa asuminen näytti taas puolensa, olkkarin ikkunasta ja parvekkeelta näki pitkälle vaikka ilma olikin sumuinen ja savuinenkin.
Vielä vartti ennen vuodenaihtumista taisin olla kuorimassa perunoita, kun Keittiömestari oli suunnitellut eiliseksi ruoaksi hifistellyn pyttipannun. Nyt se varmaan saa kilarit kun sanoin ruokaa pyttipannuksi, mutta mitä muuta ruoka on, jos se on paistettuja perunoita, nakkeja ja sipulia? Okei, oli siinä kasa muutakin, mutta nuo oli ne pääainekset.

Keittiömestari on muuten tehnyt uuden vuoden lupauksen, se aikoo tiputtaa painostaan 15 kiloa. Miten se aikoo saavuttaa tämän? Syömällä banaanin päivässä ja polkemalla kuntopyörällä kaksi kertaa viikossa noin puoli tuntia. Tästä olenkin repinyt huumoria tämän viikonlopun. Eikä sillä nyt siis ole pudotettavana kymmeniä kiloja normaalipainoon, itse asiassa tuo 15kg tuntuu aika paljolta. Toisaalta, on se kuulemma lihonnut meidän styylaamisen aikana yli kahdeksan kiloa.. Sehän tekee sellaisen kilon kuukaudessa. Hitto mä olen taitava.