tiistai 18. tammikuuta 2011

Tönk

Mikähän toi kohta tossa pakaran yläpuolella on? Alaselkä? No ne taka-alakylkifileet on kuitenkin aivan umpi jumissa, kun kävin kaverin ja siskon kanssa kävelemässä. Kaks tuntia siinä sitten heilahtikin. Muuten ei varmaan niin jumissa olisi, mutta nuo olosuhteet sai aikaan tönkkösuolattu silakka efektin. Toisessa kohtaa puhdasta asfalttia, seuraavaksi umpihankea, sitten jäätä, sitten loskaa, sitten sitä hiekotussepeliä jään päällä... Kaikkea mahdollista näytti tulevan vastaan vaikka käveltiin ihan perinteillä jalkakäytävillä. Tietysti kaksi saksanpaimenkoiraa (joita käytöksen perusteella kroonisesti luullaan pennuiksi; toinen 3v ja toinen 7v..) ja yksi sheltti lisäsi jännitystä elämään kun aina välillä piti saada intopinkeys-kohtaus ja alkaa temmeltää ristiin rastiin. Ja kun kaupunkialueella oltiin, koirat oli kiinni, joten näin ollen myös remmin jatkoina tulleet ihmiset saivat osansa temmellyksestä.

Jumissa tässä on paikat muutenkin, viime viikolle tuli peräti viisi salireissua suoritetuksi, joista kolme peräkkäisinä päivinä. Ei oikein kroppa sellaiseen ollut tottunut joten eilen oli pakko pitää lepopäivä. Mutta huomenna uudestaan salille, sillä ajattelin karata töistä jo hyvistä ajoin. Ei sen puoleen, selvästi alkaa uuden vuoden lupaukset jo rakoilemaan ja arki (= tyhjyys) palaamaan salillekin.

Salistelu ja normaali työrytmi pyhien jäljiltä on tuoneet sitä jotain elämään: tuttua, turvallista arkea. Oikeaastaan elämä on ihan mukavaa. Vielä kun saisi kropan pikkuhiljaa elpymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti