sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ne levottomat illat sekä unettomat yöt

Terveisiä Tallinnasta. Tai no satama-altaasta oikeastaan, kun en sitä lähempää uutta Euromaata lähennellyt. Ystävä on siirtynyt seuraavalle vuosikymmenelle ja asiaa on sen jälkeen juhlistettu risteilemällä Tallinnaan ja takaisin.
Meitä oli kolmen akan kopla liikenteessä, yksi lapsellinen vaimo, meikäläinen ja yksi pinttynyt sinkku. Kolme naista, kolme eri elämäntilannetta. Hauskaa oli, kuten aina. Tuli syötyä, tanssittua, naurettua ja pidettyä muutenkin meteliä ja melskettä yllä.
Olen ylpeä itsestäni, sain kuin sainkin pidettyä itseni tolkussa ruoan suhteen. Listalta löytyi itselleni riittävän kevyt vaihtoehto ja jälkiruoaksi otin kahvin. Tipaton jatkui vaivatta, en edes meinannut "sortua" sillä viellä vaikuttavan antibiootti-kuurin antabus-vaikutukset ei kauheasti houkutelleet! Ja en ostanut tax freestä yhtään suklaata. Ja vain hiukan salmiakkia ja kovia hedelmäkarkkeja odottelemaan ensi viikon karkkipäivää.

Tulin vongatuksi kolmasti. Wu-huu! En muista että tuollaista olisi ikinä tapahtunut. Yritin sitten hyttikaverin kanssa tehdä syväanalyysia tapahtuneesta, ja syitä/seurauksia meille jäi kaksi. En antautunut pahemmin vonkaukseen, joten syyt jäivät asianomaisilta selvittämättä. Mutta jäätävälla keittiöpsykologialla syyt ovat laihtuminen tai seurustelu.
No laihtuminen tietysti siksi, että aiemmin läskivuori on -25kg myöhemmin enää, öö isompi mäki? Onhan meikäläisessä vieläkin tavaraa, mutta huomattavasti vähemmän. Ja koska mieli on parempi ja kannan itseni varmemmin, näyttäydyn ehkä miessukupuolen silmissä houkuttelevammalta?
Toinen (jo vanha) teoria on seurustelu. Kun ei kerta kaikkiaan ole haku päällä eikä mitään tarvetta näyttäytyä millään tavoin edukseen tai hakea niitä omasta mielestään edustavia yksilöitä muusta juhlamassasta. Tai kuten naimissa oleva ystävä sanoi, voi flirtata hyvin keveyesti vailla seuraumuksista. Eikä hyvin kevyesti tarkoita että runsaasti, vaan siis sellaista viatonta. Kun tietää ettei se johda mihinkään. Eikä viaton tarkoita sellaista antaa ymmärtää, ei ymmärrä antaa-kuviota. En osaa asiaa selittää tarkemmin, ne tajusi, ketkä tajusi.

Viime viikolle tuli salilla käyntejä kolme, ja se tuntuu hyvältä. Ensi viikolle tavoite olisi se aiemmin rutinoitunut neljä, saa nähdä ehdinkö vielä huomenna kun tiedossa on jo etukäteen hyvin tiukka päivä töissä, ja jos menee pitkäksi en viitsi enää mennä salille pahimpaan ruuhka-aikaan. Kun siellä on silloin eniten niitä amatöörejä :)

Keittiömestari laittoi ilkkuvaan sävyyn viestiä, on kuulemma viikossa laihtunut kolme kiloa. "Banaani"-dieetillään. Eikä ole polkenut kuin 1 x 30min kuntopyörällä koko viikkona. Neisteitä sanon minä. Epäilevä-Tuomas sanoi Keittiömestari.

Otsikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti