perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pehmopupujen hampaat ok!

Kamalasti olisi tehnyt mieleni kirjoittaa, mutten ole ehtinyt kun iltasella on pitänyt vielä työasioiden parissa painia. Ärsyttää kun työaika ei meinaa riittää asioiden selvittelyyn ja töitä pitää jatkaa vielä kotona. Noh, ei pitäisi ottaa läppäriä kotiin niin ei voisi töitä tehdä.
Tänään teinkin sitten pelimiehen ratkaisun ja jätin koneen töihin ja sammutin puhelimen kahdelta ja lampsin ovesta ulos. Vähän kyllä jäytää ensi viikon dedikset, mutta olkoon, ei voi sota yhtä miestä kaivata tänä viikonloppuna.

Toisaalta, ahnaan työnteon lisäksi en ole ehtinyt jääkaapille, joten pääsiäisen ajan munapaino on poistettu and then some. Olen uhrannut vähäisen vapaa-aikani myös urheilun alttarille, ja tällä viikolla tahkonnut salilla ja altaassa suunnitelman mukaan.
Totuushan on, että urheilua ei ole tapahtunut, ellei siitä ole merkintää somessa. Joten loin uuden tilin itselleni heiaheiaan, ja olen lätkinyt sinne omia jumppiani. En kyllä ehkä ihan tajua minkä takia, koska en ole etsinyt sieltä tuttuja tai hehkuttanut suorituksiani.
Ehkäpä ohjelman tarjoama statistiikka tarjoaa tyydytystä tapahtuneesta.

TuVen kanssa pitäisi mennä maanantaina hammashoitajan vastaanotolle. Tänään pähkäiltiin päiväkodilla reissun pituutta. Voipi olla että kestää noin kaksi minuuttia jos TuVe ei avaa suutaan, tai sitten voipi mennä huomattavasti pidempään jos on yhteistyökykyinen. Vinkkasivat että kirjastosta voisi lainata jonkun kirjan missä hammaslääkärireissua käsiteltäisiin, ei tulisi sitten niin yllätyksenä. No niinpä, ainoa vaan että tänään eikä huomenna kirjastoon ehditä. Olen sitten kätevänä emäntänä leikkinyt tänään TuVen kanssa hammaslääkäriä, ja tarkistanut kaikkien pehmolelujen purukaluston tytön lääkärisalkun välineillä.
Ans kattoo kuinka maanantaina käy.

1 kommentti:

  1. Meillä meni ongelmitta hammaslääkärikäynti, kun kerroin etukäteen mitä on tulossa. Eli että istutaan tuolissa ja laitetaan aurinkolasit ja täti/setä katsoo sitten peilillä suuhun etc. Meillä toimi tosi hyvin, kun sanoin, että hammaslääkärituoli on oikeasti Oiva Nallen avaruusrakettituoli. :)

    VastaaPoista