maanantai 21. maaliskuuta 2011

Missä jumala on, kun lauma polkee paikoillaan?

Tuo pärähti soittimesta korviini kun aamulla alkuveryttelyksi poljin kuntopyörää kahden mummelin kanssa. Niin ei siis poljettu sitä samaa pyörää, vaan vierekkäin hehheh.

Aloitin lomani reippaasti, tuhersin salilla kolme varttia ja siirryin polkemaan vettä vielä reiluksi puoleksi tunniksi sen jälkeen. Päätin palkita itseni opiskeluaikojeni lohturuoalla, ranuilla ja kananugeteilla. Terveellinen, vähärasvainen ja proteiinipitoinen ruokavalio näemmä jatkuu kuten lomakin.
Paino oli tänään sama kuin viime viikon maanantainakin. Kai sekin on jokinasteinen saavutus, ei ainakaan nouse? Ja vähän näyttäisi siltä että tällä viikoilla voisi vetää sen kuukausittaisen tyttö-turvotus-kortinkin pöytään jos puntarin lukemat ei syystä tai toisesta miellytä. Tosin mun kohdalla ei voida puhua että kuukausittain, vaan joka toinen kuukausi, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Mutsi ja faija tuli tänään katsomaan lomalaista ja sen uutta sänkyä, ja toi mukanaan berliininmunkit. Olin reipas ja söin 1,5 sellaista. En siis puolikasta vaan kokonaisen ja puolikkaan kun mutsi alkoi nirsoilla. Ja eihän sitä puolikasta nyt voinut lautaselle yksin itkemään jättää... Nojoo. Tänään ajattelin käydä kuitenkin vielä kuluttamassa tossunpohjia lenkillä. Meillä päin on jo paljon noita kävelyteitä täysin sulana, ei tarvitse kävellessä kuvitella harjoittelevansa mitään trapetsijuttuja ja yrittää pysyä pystyssä.
Vähän jopa kuumottaisi laittaa juoksutossut jalkaan ja kokeilla hölkkää todellisissa olosuhteissa? Siihen pitää kyllä odottaa pimeän saapumista, ei anna luonto periksi mennä päivänvalolla puuskuttamaan ja esittelmään olematonta juoksukuntoani.

Ai niin, joku liikkis oli hakeutunut tänne blogiin hakusanoilla kirsu+keittiömestari. Josta tulikin mieleen, että torstaina tulee tasan vuosi meidän ekoista treffeistä. Niin se aika juoksee kuin hirvi. Onhan tässä ollut yhtä ja toista, välillä kolmatta ja neljättäkin (asiaa, ei onneksi henkilöitä). Nyt menee hyvin. Tuo parin viikon takainen yhteenotto ja siitä seuranneet keskustelut on kummasti auttaneet eteenpäin, ja jotenkin on silleen, varmempi olo? Jossain kohti ollaan hynttyitä lyömässä yhteen, mutta ei pidetä kiirettä kun olen edelleen allerginen ja sillä on edelleen kissoja. Mutta joskus. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa?

Huomenna tulee kylään mun yksi rakkaimmista ystävistäni ja on luonani pari yötä joten palailen linjoille todennäköisesti vasta viikonloppuna. Kiireistä tää lomalaisen elo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti