sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ollakko vai eikö, pyhä lehmä?

Viime viikon lääkärissä käynniltä tuli myös kotiläksyä; pitäisi tehdä maitoaltistus kotioloissa kun edellisestä on jo vuosi. Voi kääk. Käsitellyllä maitotuotteella pitäisi alkaa, eli esim hapatetulla maidolla. Raejuustolla lääkäri kertoi monen aloitelleen, ja muistelin että sillä niitä allergiattomiakin taidetaan lehmnmaidon ihmeelliseen maailman totuttaa. Ja nopeastikin pitäisi altistus tehdä, tai siis annostusta nostaa; teelusikka, ruokalusikka ja kolmantena päivänä ylösnou-, eikun desilitra.

Koska jälkikasvun mystinen olotila ei ole muuttunut oikeaksi flunssaksi, vaan on jänyt tasolle tippa nenästä silloin tällöin, päätettiin tarttua härkää sarvista. Koska jos joku jännittää, niin maito. Tai lähinnä oireet siitä. Ja mitä pidemmälle asiaa siirrän tulevaisuuteen, sitä enempi se jännittää.

Allergialääkkeet ja kortisonivoiteet kaivettiin kaapista, soitettiin mummo päivystysvalmiuteen jos oireet menee hulinaksi ei päiväkodin tätien tarvitse hulinoida maanantaina tytön kanssa.
 Eile lounaalle katoin varsinaisen ruoan lisäksi pöydälle sen teelusikan raetta. Tyttö ei tainnut tajuta sitä ruoaksi, vaikka omaan suuhun nappasin siitä yhden rakeen. Aikana houkuteltua sain tuon sitä maistamaan, ja naamahan meni välittömästi nurin päin ja lautanen työnnettiin kauemmaksi. Reiluna äitinä sitten sekoitin sen vajaan teelusikallisen lopun lounaan sekaan, ja siihen loppui syöminen ja alkoi pään pudistelu ja lautasen pois työntö. Olkoon ajattelin, tuohon näki kun sotkin ruokaan ne rakeet.

Tänään olin ovela kettu, ja sekoitin raejuusto-ruokalusikallisen valmiiksi lounaan sekaan, ja tytölle maistui ehkä  vajaa puolet annoksesta, sitten tuli totaalistoppi.

Mitens nyt suu pannaan? TuVe ei kehitellyt eilisen pohjilta mitään iho-oireita, ainakan selviä. Ja suuhun siis upposi ehkä 1/4 osa teelusikasta. Tämän päivän oireista ei vielä tietoa kun tyttö nukkuu, mutta uni ainakin maittaa joka itsessään on hyvä merkki. Raejuustoa upposi ehkä se teelusikallinen?

Ongelman ydin on siis seuraava; onko raejuusto pahaa tuon hiekkaa ja keppejä syövän tytön mielestä? Onhan sen rakenne kieltämättä aika funky, ja maku hapan. Ei nimittäin kuulu raejuusto ominkaan suosikkeihin mutta eilen kyllä feikkasin minkä ehdin että naminami-maiskis vaan kun on hyvää.
Vai onko kyseessä luonnollinen väistöreaktio sellaista kohtaan mille on allerginen? Kuten omasta kala-allergikkomielestäni kala on äärimmäisen pahan hajuista aina, oli kala mitä sorttia tahansa tai valmistettu miten tahansa. Tai kuten siskoni haistaa mansikan mistä tahansa sekoituksesta ja on sitä syömättä, allergiansa vuoksi. Tai kuten TuVe jo vuosi sitten kun maitoaltistusta tehtiin kieltäytyi maitovastikkeesta kokeessa, mutta kaulalle valunut maito aiheutti niin voimakkaan reaktion ettei diagnoosia epäillyt kukaan.

2 kommenttia:

  1. apua vähän jännää kun kokeilette maitoa!! :) kunpa säästyisitte oireilta. Meille ei ookkaan puheltu mitään ennemmin korvikkeen pois jätöstä, oliskohan se pian ajankohtaista.. me ollaan saatu ruokavalio ihan uusiin ulottuvuuksiin, joten sen puolesta vois alkaa ajatella sitä.. :) mutta kaikkien maitojen kokeilu jännittää niin pirusti, olis se kokeiltava sit kaura, soija tai vaikka riisimaito. kääk.
    kuinkas vanha TuVe tarkalleen on nyt? ja teillekkö siis heti määrättiin kokeiltavaks ihan normimaitoa(tuon raejuuston muodos), eikä esim kauraa tai soijaa vaikka jugurttien muodois?
    niin ja meillä ollaan kyl niiin epäileväisiä uusien maisteluiden suhteen että huhheijaa.. ja edelleen muutama ruokaaine on semmonen mitä ei saa alas kirveelläkään.. oon miettyny sen niin et et jospa se osaa vältellä sitä syystä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiva kuulla susta pitkään aikaan!
      TuVe on aika tasan 1,5vuotta ja joo, ihan normimaitoa, tai siis alkuun noita hapanmaito-vaihtoehtoja (jogurtti, raejuusto, tavallinen juusto, muta valkkasin raejuuston kun ajattelin että TuVesta vois olla hauska niitä napsia..). Lääkäri kyllä sanoi että voidaan testata sitten kun tuntuu siltä, että mikään kiire ei ole, mutta halusin heti tarttua haasteeseen kun jännää niin pirusti!

      Sillä syyllä jätettiin pois maitovastike kun ruokavaliosta löytyy kaura, poro ja rypsiöljy. Niistä tyttö saa kasvuun kaikki tarvittavat aineet, lääkäri kyllä ne luettelikin mutta en muista.
      Ja koska käytössä on d-vit ja kalsiumkarbonaatti ei ole tarvis "väkisin" saada ruokavalioon mitään "maitoa" eli kaura/riisi/soija-maitoja.

      Hassua tässä raejuustossa onkin, että TuVe niin mielellään on tähän asti syönyt mitä tahansa sen nenän eteen sen lautasella lykkää! Siksi homma vähän haiskahtaa musta oudolta..

      Poista