Tuttityttö ja hermoromahdus

Argh. Tuo lapseni lempeäluonteinen on muuttanut asuman päiväkotiin. Meillä kotona sen sijaan asuu vaan alati tuttia syövä raivoraija. Ei päästä päiväkodilta kuin kuraeteiseen, tai hyvänä päivänä portille kun alkaa selkä kaarella huuto. Joka päivä. Ja se huuto loppuu vain jos saa syödä tuttia ja senkin jälkeen kuuluu sangen käskevää narinaa koko illan. Aamut onneksi menee suht hyvin, TuVe taitaa olla niin unenpöpperössä ettei tajua vastustella. Ollaan tässä nyt mietitty kaikki mahdollisia muuttujia.
Allerginen reaktio on poissuljettu; vähän on ihottumaa, mutta niin vähän ja oikeastaan vain poskissa (jotka on koko ajan tietty märkinä krokon kyynelistä ja/tai räästä). Ja yöt nukkuu aika jees, nukahtaakin ilman ongelmia. Varmaan on siitä viiden tunnin kiukkusessiosta niin väsynyt. Ja päiväkodissa tosiaan on kuin päivänpaiste, tuskin jaksasi feikata jos olisi paha olla koko päivää.
Taitaa siis mennä päiväkodin aloituksen piikkiin tämäkin, kiukuttelee vanhemmilleen kun joka päivä hylätään. Ja tänäänkin on sitten miellyttävästi ollut kiukkua koko päivä.
Ja sitten on tietysti vakiotekijät; hampaat, rokotuksen tuottama vaiva (sai MPR-rokotteen reilu viikko sitten), flunssa (vastahan tuo viime viikon olikin kotihoidossa ja nokka valuu taas) tai sitten joku muu vaihe.

Tosiaan toisena miellyttävänä asiana on tuo jatkuva tutin syöminen; jossain vaiheessa kesää ja alkuviikot päiväkodissa tuo vaan puristi tuttia nyrkissään nukkuessaan, ja jos sitä söi niin vain ja ainostaan nukkuessaan. Kunnes tuli sitten jotain allergiaoiretta mitä tutilla helpoteltiin ja siitä se jotenkin jäi päälle. Koko ajan se pahanhajuinen värkki on tytöllä suussa, siis kotioloissa. Päiväkodissa sitä syö vain nukkuessaan. Ja jos johonkin lähdetään nin muut virikkeet yleensä riittää eikä tutin perään kaipailla, samoin hyväntuulisuuskin tekee aina paluun.

Nyt kun tätä kirjoitan tajusin että meillä kotonahan on selvästi vaan liian tylsää, siksi tuo kiukkuaa ja syö tylsyyteensä tuttia?

Hermoromahdushan se sitten vaanii, jotenkin pinna on tosi kireällä enkä jaksaisi kuunnella sitä narinaa ja kitinää yhtään. Huono äiti kun olen. Kateellisina luen muiden työssäkäyvien äitien kirjoittelua siitä että työpäivän jälkeen jaksaa huomioida lasta ja keskittyä leikkiin. No aika harvoin. Syliä yritän tarjoilla ja kirjoja lukea, ja hyvin usein tarjoudun vieraaksi kahvikesteille mutta kun vastapelurina on känkkäränkkä ei ihan hirveästi huvita. Ja yhtä kypsä on Keittiskin tilanteeseen.
Kerroin perjantaina tytön omahoitajlle päiväkodissa tästä tilanteesta, kun hän oli juuri kertonut kuinka tyttö on syönyt kaiken tarjotun, nukkunut ja leikkinyt pitkään ja hartaasti.
Sanoin ihan suoraan että välillä kun kaarran päiväkodin pihaan joudun parkkiksella vetää henkeä ja oikein keräämällä kerätä itseni että jaksan hakea lapsen.
Sain vastaukseksi lämpimän halauksen ja toteamuksen että en ole ensimmäinen äiti joka näin tuntee. Ja että on parempi sanoa se ääneen, ja että kyseessä on TuVen prosessointi päiväkotiin viemistä vastaan todennäköisimmin.

Tietysti hermaria vielä lisää se, että olen aika väsynyt työpäivän jälkeen, kaikkia on vielä uutta eikä mihinkään asiaan oikein ole tullut rutiinia. No paitsi kahvinjuontiin. Ilmeisesti olen kuitenkin tehnyt töitä palkkani eteen, sillä tarjosivat lisähommaa ja vastuuta. Toivottavasti kyseessä on oikeista syistä annettu lisähomma, eikä vain sellainen paskaduuni mistä muut älyävät kieltäytä. No aika näyttää.

Ehkäpä tämäkin asia tästä suttaantuu, enemmin tai myöhemmin.