Olin TuVen kanssa kaverin luona viime viikonloppuna. Vähän meinasi jännittää kun kaksissa naisin ajeltiin vajaa 400 kilometriä suuntaansa. Mutta hyvinhän se tietysti meni, ilman ylimääräisiä pysähdyksiä saati huutoa.
Olin tietysti tuskaillut myös emännällemme tyttösen puheen puutetta, ja oltiin asiaa pähkäiltykin useaan otteeseen äiti-ihmisten kesken. Kävi kuitenkin ilmi että joko olen immuuni lapseni ulosannille tai sitten TuVen kielenkannat irtosi parahiksi Pohjanmaalla. Kaverini löysi nimittäin tytön ääntelystä toistuvasti omat mölähdykset ainakin sanoille äiti (äit/äitää), keksi (kekk), kiitos (kiita) ja oho (o-ou). Noillahan pärjää jo pitkälle.
Kun kaverini niihin huomiota kiinnitti, olen sen jälkeen itsekin kuullut samat "sanat" tytön suusta. Että toivoa lienee ilmassa. Vaikkakin kuunnellessani kaverin 2,5v nonstop-papupataa, tuo hiljainen versiokin tuntuu ihan kivalta.
Hiukan jännittää tuleva viikonloppu. Tuttivierotus lähestyy, vaikka strategia onkin vielä auki. Ihan kuin harjoituksen vuoksi, TuVe on päättänyt tapella joka ilta tällä viikolla nukkumattia vastaan. Onneksi on riittänyt että istun samassa huoneessa vahtimassa unentuloa, veikkaan että viikonloppuna ei paljon blogata samalla (niinkuin parhaillaan).
Kaikki on mahdollista
6 kuukautta sitten
Haastetta pukkaa :)
VastaaPoistaMuista piilottaa/tuhota KAIKKI tutit, kerralla. Meillä mummi keksi ihan yllättäen kesken muutenkin leppoisan anoppilaviikon, että hiiri vei Diivan tutin. Nelisen päivää siinä meni hampaita kiristellessä. Kun tulimme takaisin kotiin, meni n. minuutti, ja likka oli löytänyt jemmatutin. Se siitä sitten, sinä vuonna.
VastaaPoistaLeea; kiitos!
VastaaPoistaVeela; roskiin heitetty kaikki paitsi 1 tutti. Mystisesti siitä ainokaisesta on se imuosa on hävinnyt? Tyttö käy sitä vähän väliä ihmettelemässä ja puistelee päätään. Päikkärit jäi tänään välistä, illalla tiedossa siis ottelu- ja eräpallo!