tiistai 12. helmikuuta 2013

Mutsis oli.

Välillä vatsaa kipristää, toisinaan taas lehahtelee ihottumia ihme paikkoihin. Närästää tai on tukala olo muuten vaan. Puhun muuten itsestäni, enkä TuVesta. Enkä ole raskaana.
Sen sijaan kävin lääkärissä, tai no TuVe kävi allergiakontrollissa ja kun hänen asiat oli plakkarissa niin tohtorska sitten kyseli mun käsien ihottumista ja samalla muista vaivoista. Sen jälkeen kysyi että oonko koskaan olut maidottomalla dieetillä? No en ole, lähes kaikki muut ruoka-aineet on kyllä käyty läpi eliminaatiodieetillä läpi tai allergiatesteillä. Jotenkin ajattelin kun kärsin jo laktoosi-intoleranssista, että sitä proteiinia varmaan siedän?

Nyt sitten oon työstänyt ajatusta maidottomalle siirtymisestä, voisihan sitä kokeilla kaksi viikkoa ja melkeimpä siinä ajassa jo näkyisi että kannattiko. Vajaan kahden viikon päästä on vaan ne jo legendaariset mittasuhteet saaneet yksvee-bibikset, joiden herkkuja tuskin valmistetaan maidottomina (tietysti toi sohvalla kuorsaaja varmaan tietäisi jos kysyisi?). Toisaalta, oon läpi elämäni enempi tai vähempi näitä oireita ihmetellyt, jos odottaisi vielä tän kaksi viikkoa? Tai voisin pikkuhiljaa alkaa ajamaan maidon käyttöä alas ja ottaa täyden nollakuurin sitten bileiden jälkeen?

Eipä tuollainen maidoton dieetti vaikea ole, kaikki peruselintarvikkeet taitaa löytyä jo maidottomina versioina. Paitsi maitosuklaa! Se myös arveluttaa miltä soija/kauramaito maistuu kahvissa, onko kokemuksia, kumpaa kannattaa kokeilla?
Saattaisi muuten paino tippua lisää, jos jäisi tuo suklaan syönti vähemmälle?

TuVen allergiaasioista sen verran, että saatiin lupa jatkaa ruokataukoilua.  Tai hirssi/amarantti kokeillaan tässä lähiaikoina, ja jos siltä tuntuu niin bääbää (lammas, Uudesta-Seelannista tänne asti uinut, se ei nimittäin ole syönyt näitä meidän viljapeltojen tuotteita, you know). Kesän korvalla sitten kokeillaan broiler/kananmuna ja ruis. Mutta vakiot bataatti, banaani, mango, quinoa, rypsiöljy, lohi ja poro kera maidon (ja nyt alkavan kalkkivalmisteen) ja silloin tällöin siedetyt avokado, kukkakaali ja tattari riittävät pitämään tyttären hengissä ja sielunvoimissa vallan mainiosti.
Niin ja lääkäri käski kertoa neuvolaan sellaisia terveisiä, että jos voisi tädit nostaa nenänsä käyriltään, ja katsoa lasta. Tottahan se on että tuo kasvaa hitaasti, mutta vaikka se on tyytyväinen tytöntyllerö (suora lainaus lääkäriltä), on hällä kuitenkin vakava sairaus. Ja tuo tytöntyllerö kuitenkin koko ajan kasvaa, vaikka laiskasti niin tekeekin.  Enpä taida ruikuttaa neuvolassa, työtäänhän ne tekevät (ja oikeasti mä olen tainnut niistä kasvukäyristä eniten stressata) ja meidän neuvolantäti on ainakin pääsääntöisesti ollut vain ihana ja kannustava tässä tilanteessa, mutta itselleni taidan tuoda lääkärin sanomaa käyttää mantrana jos ja kun joku TuVen kasvusta jotain nyrpistelee.

Imuritilanne on muuten vieläkin päällä. Järki sanoo säästämään kun nyt olen tavallaan kahden asunnon loukussa, mutta mieli tekisi keittiöön kolmatta imuria (ensimmäinen on se tavallinen iso imuri jota ei jaksa aina nostaa esiin, toinen on tuo kupeitteni hedelmä joka imuroi pöydän alta kaikki leivänmurut ja sitten ihmetellään ihottumia..).

9 kommenttia:

  1. kuinka TuVe on kasvanut? meillä on kans tuollanen pikkusintti. odotellaan että lääkärin/neuvolan puntarillakin 9kg menee rikki(meidän puntarilla on meni just tänään) hyvältä kuulosti suunnitelmat ruokien suhteen. teillähän on muuten aika kivasti tota ruokaa jo kertynyt. mitä kalkkitablettia teille suositeltiin/määrättiin?

    mun piti tota imuriasiaa jo kommentoida viime postauksessa, kirjoitinkin jo kommentin, mutta se oli niin sekava et en kehdannu lähettää. :D nyt kokeilen uudestaan, ja jos lyhkäsesti osaisin. meillä on tommonen pitkävartinen ladattava imuri, jossa on rikkaimuri kiinni. ostettiin jostain gigantista n.80-90e. se saa olla kokoajan latauksessa, menee virransäästötilaan jos on täynnä. se on meillä keittiös, ja on kyllä tosi kätevä. aika laiskasti se imee välissä, mutta ennemmin sutaan sillä jonku 5-10min, kun kaivan toisen imurin kaapista. saa meidän tyttökin vähä vapaammin murustella. semmosta. en tiiä sit kuinka pitkäikänen tuo on(tuskin kovinkaan) mutta tällähetkellä on kyllä ihan oiva keksintö. :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkään ei oo vielä 9 kiloa mennyt rikki, mutta 1v neuvola on vasta kahden viikon päästä ni silloin ollaan varmaan jo ainakin tosi lähellä.
    Lähinnä se pituus/painon käyrä on 4kuisesta lähtien ollut silleen pikkuhiljaa laskeva, eikä edes omalla käyrällään tasaisesti menevä. Tosin tuo on aika lyhyt, 10kk:na 72 senttinen, että se osittain painaa sitä yhteiskäyrää miinukselle. (saa nähdä ottaako koskaan pituudessa kiinni, mä oon 172 ja isänsä 190cm ettei se tuota pätkämittaa meiltä ole perinyt :D )

    Just sellasta imuria mikä vois olla koko ajan latauksessa ja mistä sais sen pikkuimurin tarpeen tullen irti oon kaavaillut!

    VastaaPoista
  3. Niin ja siis kalkiksi saatiin sellainen valmiste kuin calsium carbonaatti-jauhe. Lääkäri meinasi että tuo sopii parhaiten, kun on kuitenkin aika kapea dieetti.

    VastaaPoista
  4. Minä olen joskus kylässä syönyt kaurakermasta tehtyä kermavaahtoa suklaakakun kanssa ja hyvää oli.
    Birgitta

    VastaaPoista
  5. Taidan siis kokeilla kauraa enkä soijaa (ainakin soijajäätelö oli kesällä pahaa :/ )

    -Kirsu joka ei työkoneella jaksa kirjautua..

    VastaaPoista
  6. Mä olin silloin aikanaan maidottomalla n. 10 kk maanisesti leipovan esikoiseni imetyksen ajan, sillä oli aika lailla yhtä mielikuvituksellinen ruokavalio kuin TuVella, ja myös minun suodattamanani ne ruoka-aineet aiheuttivat oireita. Vähän se bää-bää ilmiö siis. Suklaata oli ikävä, ja vältin suklaata ihan kaakaonkin takia - mutta myöhemmin on selvinnyt että esim. wienernougat on maidotonta, ja mignon-munat! Ja voissa ei ole laktoosia eikä proteiinia juurikaan.
    Kurjia nämä allergiat, meillä nuorempi siirtyi nyt yläasteikäisenä takaisin viljattomalle, ainakin kokeeksi. Nyt huomaan, että se ottaa päähän, ja yllättävän paljon. Kun lapset oli pienempiä, se oli jotenkin niin normaalia että pikkuiset syö aina erilaista ruokaa kuin muut, ja kaikista edistysaskeleista vain iloitsi.

    -Veela

    VastaaPoista
  7. Ooh, Veela! Ihana kuulla susta!

    Mutta siis joo, siihen sun munkin imetys tyssäsi kun ruokavalio alkoi olla jo niin kapea itsellänikin ja tyttö oireili silti (johtui muuten varmaan riisistä mitä söin melkein päivittäin, näin myöhemmin järkkeilleenä).

    Hurja tsemppi teille, viljaton on aika kurja dieetti. Kun Suomessa tunkevat sitä vehnästä joka paikkaan, huomaan mä. Ja mitä vanhempana joutuu diettaamaan, sitä kurjempaa kun tajuaa mistä jää paitsi. Voin kuvitella että murrosiän myrskyt ei tilannetta ainakaan helpota!

    VastaaPoista
  8. olin itse vuoden mm.maidottomalla ruokavaliolla imetyksen ajan,ja nuo kauratuotteet kyllä meillekin hyvin maistui.(soija ei tosin olis sopinutkaan,mutta on sitäkin maisteltu..)mutta ehdottomasti parasta kahviin on manteli-tai hasselpähkinämaito!(niin,jos ei oo pähkinäallerginen...?)ihanan paksua ja täyteläistä,mmmmm:) ja hei jos kermavaahtoa kaipaa,meillä tehtiin 1-vee kakku ihan sunnuntai kasvirasvakermasta,ja hyvvää oli vieraidenkin mielestä :D muutenkin leipominen maidottomasti on ihan helppoa,kunhan ensin jaksaa vähän päätään vaivata,onneks tuotteita- ja ohjeita nykyisin löytyy kyllä pilvin pimein.-Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo meikäläisellä paähkinäallergiaa, joten tuo vinkki laitettiin kiitollisena ylös!
      Ei mua toi maidoton muuten huoleta, lähinnä just aamukahvi ja suklaa; mutta jos syön mignonmunia ja vedän kahvia mantelimaidolla ni no problem! Nyt viikonlopun synttäreillä aion kuitenkin vielä nauttia maitotutetteita, laiska kun olen :)

      Poista