Muodollisesti pätevä

*Alkuun joku latteus ajan kulumisesta sitten edellisen postauksen* Viime viikolla palasin sorvin ääreen, tai oikeastan esimiehen sorvia tässä ihmettlen kun hän lomailee. Työmatkat ottaa tällä hetkellä tunnin suntaansa, ja kun töissä pyörii sen noin kahdeksan tuntia on iltaisin sen verta muuta tekemistä että koneella ei napeksi istua. Eikä näillä keleillä ole mieltä tönöttää sisällä noin muutenkaan. Alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että meikäläistä kutsuu oloneuvoksettarten elämä elokuussa, kun olin irtisanonut itseni nykyisestä työpaikasta (70 km yhteen suuntaan..) vailla tietoa seuraavasta. Selasin avoimia työpaikkoja, ja löysin yhden paikan johon mun pätevyys riittää juuri ja juuri. Hain sitä, heitin hakemukseenkin kaikkea hönöä läppää kun ajattelin että se paikka on pedattu jollekkin pätevämmälle. Kutsuivat haastatteluun, jonka kesto oli vajaa puoli tuntia eikä meikäläisen suosittelijan yhteystiedot kiinnostaneet. Tulin hasstattelusta kotiinkin käsilaukkukaupan kanssa, vähän ostosterapiaa pettymykseen katsokaas. Seuraavan päivän aamuna ennen ysiä sain kaivella uudesta oranssista laukustani (!!) soivaa kännykkää. Linjan toisessa päässä mulle tarjottiin sitä pestiä. Heh. Asioilla on vaan yksinkertaisesti tapana järjestyä. Aloituskin menee mukavasti, lopettelen nykyisessä puljussa 31.7. ja aloitus on uudessa paikassa sitten seuraavalla viikolla. 4 päivän aivojen nollaus välissä on aika jees. Mutta ei tuo kuitenkaan taloudellista allikkoa elämään. TuVe on alkanut iskän tytöksi kun meikäläinen katosi virkaviidakkoon. Ei kelpaa äidin nukutus tai syli. Viikonloppuna antoi periksi, ei vissiin enää jaksanut vihoitella ja kun Keittikselläkin oli muuta niin sain arvon ylennyksen ja osallistua teekutsu-leikkiin. Vielä tilanne naurattaa, jos jatkuu pitkään niin saa nädä tuleeko itku pitkästä ilosta? Lähenevä päiväkoti aloituksin vähän laittaa jännäämään, ruokailuasiat ollaan keittiön kanssa saatu sumplittua ilman tuskanhikeä. TuVen ja Keittiömestarin pitäisi käydä vielä tutustumassa hoitoon useampana päivänä, ja kahviteltava omahoitajan kanssa meillä kotona. Kyllä muuten ottaa luonnon päälle antaa nuo asiat Keittiksen hoidettavaksi, mutta milläs käyt tutustumassa päiväkodin arkeen jos työvelvoite laittaa sut kahvittelemaan (ja kirjoittelemaan blogia) virka-ajaksi tänne 70 kilometrin päähän? Jaahas, se onkin lounas-aika. Pitääkin pitää tauko tästä rankasta työrupeamasta!