lauantai 9. tammikuuta 2010

Yhteenveto

Eli pieni katsaus kieltoviikoille. Kokeilin huvikseni ehdotonta elämää ajalla 8.12.-8.1. kieltäen karkit, suklaat, pullat, sipsit, limpparit ja mehut.
Omaksi ihmeeksi sorruin vain kerran. Läheltäpiti tilanteita onkin ollut sitten senkin edestä mutta niitähän ei kukaan laske. Painoni ei lähtenyt uskomattomaan syöksykierteeseen alaspäin tässä kuukauden aikana, ei se myöskään noussut. Edelleen tekee mieli hyvää; joko lakko ei ollut riittävän pitkä tai sitten olen vain perso herkuille. En varsinaisesti korvannut mielitekojani millään, mutta ajoittaessani lakon pahimpaan bile-sesonkiin tuli syötyä porkkanoita ja kukkakaalia enemmän kuin esim marraskuussa yhteensä. Siitä siis bonus.
Eli mitä tästä opimme. Emme yhtään mitään. Toisaalta en uskonutkaan oppivani, uppiniskainen kun olen.
Tänään juhlistin lakon lopetusta leipomalla, tein joulutorttuja joita himoitsi koko joulun ajan. Söin niitä kaksi, vein loput porukoille jotka ne hyvällä ruokahalulla tuhosi.
Miten tästä eteenpäin? En jatka absolutistina herkkujen suhteen. Pyrin kuitenkin niitä aktiivisesti välttelemään.

Tänään kävin salilla, huomen aamulla vesijuoksentelemaan. Reipas tyttö.

2 kommenttia:

  1. Olipa kova kieltäytymisaika. Puntari olisi ehdottomasti ystävällisempi tällä hetkellä, jos moista olisi kokeillut. :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin luulin että puntari laulelis kerankin positiivista hoosiannaa (vielä vähän jouluiset vertaukset) mutta ei tuntunut mitoissa lainkaan. Taisin sitten korvata kaiken kielletyn mussun jollain muulla. Ei ole vielä selvinnyt millä..

    VastaaPoista