maanantai 11. tammikuuta 2010

Ankea maanantai

Puhelin on karannut +6 kilon päähän. En ala. Saattaa nimittäin olla että kävin jo vähän kuolaamassa eri vaihtoehtoja puhelinkaupassa. Plussat olkoon turvotusta (mukamas).

Ja sitä paitsi hetken luulin olevani ainutlaatuinen ja valittu kuten ystävämme insinööri asian ilmaisi. Kävi kuitenkin sittemmin ilmi, etten ollutkaan niin special ja tällä hetkellä suoritettuani pienen tarkistuslaskennan 6/7 irl kaveristani (ja se nro 7 ei ollut vielä ehtinyt kotiin tarkastamaan postiaan) on saanut saman Telvis kuoren. Mitä oikein ajattelin? En mitään, siinä vissiin perimmäinen ongelma.

Tarkoitus oli tässä postauksessa märehtiä enempi kehonkuvaa ja suomalaisten laihdutusintoilua mutten taida jaksaa. Menen sen sijaan ihmettelemään kuinka voi olla mahdollista että saatan olla mukana Valittujen Palojen arvonnassa tai jotain muuta yhtä jännittävää ja henkilökohtaista.

2 kommenttia:

  1. Heips, Kirsu! Viimeinkin omalla koneella. :) Kyllähän se puhelin sieltä vielä tulee! Ajattelin kysäistä, että oletko jo kenties kaupannut luistimet, joista kirjoitit joitakin postauksia sitten? Jos et, niin kun itse käytän saman kokoisia, ja uudet olisi kesällä ajankohtaiset, niin... lähetätkö vaikka sähköpostia, kuvia, tietoja tms. luistimista, niin katsotaan, olisiko ne mun seuraavat :) osoteha oli sontsis@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Terppa!
    En ole päässyt luistimista eroon, laitan sulle speksejä jahka pääsen kotiin ja omalle koneelle! (yhtään en siis käytä työaikaa blogien lukemiseen, ehei..)

    VastaaPoista