Hauskanpito kannattaa aina

Eilen oli varsin onnistunut ilta. Oli todella hauskaa ja viihdyin. Tänä aamunakin vielä hymyilytti kun viestiteltiin kiitoksia kavereiden kanssa ristiin. Kukaan ei saanut itkupotkuraivareita, kukaan ei sammunut kesken. Edellä mainitut yleensä tapahtuu meidän kaveriporukassa aina, usein yhdessä, mutta tekijä saattaa olla meistä kuka tahansa. Väsymys on ollut tämän päivän sana ja jätin suosiolla salille menon väliin. Olen sen sijaan tehnyt sortunut ajattelemaan kaikkea turhaa. Kuten esimerkiksi:

Olisi todella hienoa että voisin kertoa eilisistä juhlista tyyliin: tarjolla oli sitä sun tätä mutta söin vaan maltillisesti eikä oikein maistunut ja olin heti täynnä. No ei mennyt ihan noin. Söin töissä jopa normaalia tukevammin, sillä ajattelin että näin voisin sitten illalla ottaa kevyemmin. Mutta. Vetelin tortilloja ihan yhtä miehekkäästi kuin muutkin, ja taisin jopa syödä yhden enemmän kuin keskivertovieras. Enkä syönyt mitään pupunruokaversioita, vaan mätin varsin hyvällä ruokahalulla täytteisiin juustot, jauhelihat/kanat ja muut soossit. Parkkeerasin itseni myös juustolaustasen viereen ja vetelin niitä sangen tehokkaasti. Kun muut siirtyivät jälkiruoka-kuohariin, minä siirryin salmiakkipätkisten, mariannelakujen ja irtokarkkien ääreen. Ja kun ähkyltäni selvisin, maistelin vielä sipsejä ja suolapähkinöitä ilolla. Enkä katunut hetkeäkään. Mutta muistin kyllä juoda vissyä ja light-colaa koko illan. Alkoholin välttely ei tehnyt edes kipeää, olin niin fiilareissa ruoasta.

Eilisessä kokoontumisessa oli läsnä myös eräs entinen työkaveri. Tultiin töissä aina todella hyvin juttuun, ja tullaan edelleenkin vaikka yhteisestä työpaikasta olenkin lähtenyt jo 2 v sitten litomaan. Nähdään n 2-3 kertaa vuodessa, ja aina riittää juttua. Eilenkin jymähdettiin eteiseen höpöttelemään yli tunniksi, ammatin ohella meitä yhdistää mm. rakkaus Kotiteollisuuteen ja varsin, hmm, epätyypillinen luonne ammattimme edustajiksi. Ollaan melko samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. Hassun tilanteesta tekee, etten ikinä ole tämän ihmisen kanssa tekemisissä kuin näissä yhteisissä tilaisuuksissa. Ei koskaan soitella, viestitellä saatika lähetellä pieniä paketteja. Mutta aina kun kohdataan on todella hauskaa. Mystistä, voisi kuvitella että oltaisiin parhaimmat kaverit mutta ei. En kaipaakaan tätä ihmistä ystäväksieni (voiko niin edes tehdä) mutta tilanne vaan mietityttää suuresti. Niin ja siis henkilö on nainen.

Ihmissuhteilla jatketaan, siirrytään miehiin. Kuten ennustin, sai projektimies hirveät kilarit kun en ollutkaan eilen kotona. Missään vaiheessa en väittänyt olevani tavoitettavissa, ja mielestäni jossain vaiheessa itse asiassa bileistäni mainitsinkin. Mutta eihän prokkismies sitä muistanut kun asia ei häntä koskettanut. Soitti eilen ja sanoi olevansa autossa tulossa luokseni, kerroin että turha reissu, olen bilettämässä. Sai hermarit. Mystistä.
Ilmeisesti meikäläisen tehtävä on istua perjantai-iltana kotona. Ja kun kehtasin tästä poiketa ja lähteä viihteelle omalla ajallani tein radikaalin virheen. Toisin kuten eilen, oltiin sovittu tälle päivälle (tämä tapaaminen sovittu keskiviikkona) että nähdään aamusta ja saatellaan yhteistä asiaa eteenpäin. Laitoin tekstarilla kysymyksen arvioidusta saapumisajasta että voisin latailla kahvinkeittimen, tuli vastaus "jotenkin ikävä fiilis. tänään ei tulis mitään, vaikka siis kuinka yrittäisin..." WTF? onko pojalla pms? Kysyn vaan. Ja jos arvon lukija ei tiedä/muista niin kerrottakoon etten ole romanttisessa mielessä sitoutunut projektimieheen. Joskus en vaan ymmärrä.

Takaisin bileisiin. Olin siis eilen selvistä päin liikenteessä. Tosiaan on diili kaverin kanssa että vietetään tipaton puoli vuotta. Tai juhannukseen asti.  Eilen siis kokoonnuttiin vanhalla kaveriporukalla, tunnetaan useiden vuosien takaa kuka mistäkin yhteyksistä. Ja silti, että ihminen viihtyy porukassa selvinpäin kun muut on nauttineet muutakin kuin kansalaisluottamusta tuntuu olevan vaikea ymmärtää. Tyhmää kun saa selitellä vedonlyöntejään ja sopimuksiaan moneen otteeseen. Kahdesti jopa kysyttiin että olenko kantavana. Hei haloo... Kai olisin sen kertonut enkä olisi vänkyröinyt jotain käsittämätöntä vedonlyönnistä. Kukaan ei sentään tarjonnut paukkua sen varjolla että "ota nyt vaan, ei me kerrota". Autonavaimilla on siis enemmän rispektiä kun minulla.

Yhtenä ohjelmanumerona oli jo blogissa moneen otteeseen mainittu Singstar. Vedettiin muutamat kunnon battlet ja sitten perinteistä duetointia. Eka kertaa taisin lauleskella ihan selvinpäin ja todistin sen minkä jo tiesinkin, minulla ei ole laulukykyä. Ja että en osaa yhdenkään biisin sanoja vaikka sujuvasti lauleskelen niitä radion/levyn mukana. Mystisesti vedin parhaat pisteet jo edellä mainitun ex-työkaverin kanssa Nirvana Smells Like Teen Spiritillä vaikka taitaa olla useampi vuosi kun olen biisin viimeksi kuullut. Ennen vetoa muistin biisistä tasan kohdan hello, hello, hello, how low?
En ollut ronkeli, kokeilin onneani myös räpäyttämällä suomeksi, Cheekin Liekeissä ja Fintelligensin Hoida Homman. Ei ole Suomi menettänyt rap-kykyä... Tuli kokeiltua myös SMC:n Hölmöä Rakkautta, useampaa biisiä Leeviä, Righteous Brothersia (älkää kysykö..), Apulantaa, HIMiä ja Irinaa. Vaikeata tuo oikein laulaminen. Mutta vaikka niin kovin vaiketa, silti niin kovin viihdyttävää. Onneksi kaveri asuu omakotitalossa pellon reunassa :)

Tulihan ajatuksen virtaa. En edes jaksa yrittää oikolukea, tulisi vaan lisää juttuja mieleen.
Huomenna vesijuoksuun.