keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Palkittu...

Ooh.. Mä oon saanut palkinnon. Tai kunniamaininnan. Tai jotain. Mutta siis Epäluonteenomainen Veela lykkäsi mulle sellaisen pjuutiful plokker avaardin. Siistiä. Mä oon niin otettu. Sekä palkinnosta että saatesanoista Veelalta. Mun elämäni on saanut tarkoituksen kun joku saa tirkistely-fiilareita.
Sitten pitäisi ilmeisesti paljastaa seitsemän asiaa. Ensin ajattelin, että täähän on helppo. Ei se sitten ollutkaan...

I) Ensimmäinen lempinimeni on seurannut perässäni melkein tähän päivään asti. Meitä oli kaksi samannimistä tyttöä samassa pihapiirissä, ja se toinen oli allekirjoittanutta muutaman vuoden vanhempi. Näin ollen meidän lempinimiksi muodostui Iskari ja Pikkari. Arvatkaa oliko traumaista olla lempinimeltään alusvaate? (on se muuten traumaista edelleen..)
II) Oonkohan kertonut jo tämän? Asun samassa postinumerossa kuin elämäni ekat 21v. Tosin asun nyt omistusasunnossa sillä alueella jota teininä halveksuin ja ilmoitin että ennemmin kuolen kuin muuta tänne (kröhöm..)
III) Ajokortillinen olen ollut reilut 10 vuotta. Olen siinä ajassa omistanut 5 autoa, kaikki eurooppalaisia, ja yksikään ei ole ollut yli 5 vuotta vanha.
IV) Olin 19-vuotiaana päähänpistosta puolitoista vuotta juomatta alkoholia.
V) Olin myös 15-vuotiaana yli puoli vuotta syömättä karkkia. En enää muista miksi.
VI) Melkein löin itseni kanssa vetoa että tämä blogi kokee äkkikuoleman viimeistään kahden kuukauden kohdalla. ei se sitten kuollutkaan? Wu-huu..
VII) Tsiikailen ihan suvereenisti muita naisia salilla. Joo, tiedän huonon tapa ja silleen mutta en saata olla vertailematta itseäni muihin. Se on vaan niin jännää.

Sitten pitäsi paiskata tällä palkinnolla seuraavia. Sotanorsu on mulle samaa kuin mä Veelalle. Sitä aloin ehkä ekana seurailemaan blogeista. Kun luen Pohdintoja Takavasemmalta, hoen hyvin usein yksikseni että niin just, mä oon ihan samaa mieltä. Joku vaan osaa ilmaista asiat paremmin kuin mä, joka vaan keskittyy puhisemaan.

(mä varmaan rikoin jotain palkintoetikettiä, mutta en halua läntätä sitä pokaalin kuvaa blogiini... antakaa anteeks tai ampukaa aamunkoitteessa :D )

2 kommenttia:

  1. Voi mahtavaa, upeaa, komeaa! Kiitos tunnustuksesta. Mä oon niiin iloinen :)

    VastaaPoista
  2. oh, mä oon ollut liian pitkään poissa. kiitos tästä, mähän olen onnellinen kun pääsen keskittymään jälleen itseeni... Taidanpa heittäytyä tähän heti. :)

    VastaaPoista