sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sunnuntain kootut

Väsynyt mutta onnellinen. Sain tänään puuhattua salilla sellaiset setit että heikompia hirvittää! Ei nyt sentään, mutta uskomaton draivi päällä ja salilla vierähtikin sitten 2 tuntia. Hiukan saattaa huomenna olla paikat kipeät...
Tuo on kyllä niin mystistä, kun välillä kulkee ja toisinaan sitten taas ei. Enkä ole saanut ynnnättyä päässäni sitä yhtälöä minkä tuloksena on onnistunut salitreeni. Tuntuu ettei levolla, syömisillä tai vuorokauden ajalla ole mitään tekemistä. Itseasiassa tänäänkin ehkä enempi ärsytti lähteä salille kun sohvalla oli niin mukava asento ja jumitin tyytyväisenä noita kaapelin maksukanavia jotka tän viikonlopun on näkynyt ilmaiseksi (ainakin kaapelitalouksissa). Kun vihdoin pääsin salille asti ja lämmiteltyä, alkoi tuntuakin hyvältä. Ja klassisesti sanoen siitä se sitten lähti.

Toissapäivänä näin yhden kaverin jonka kanssa nykyään tulee pidettyä yhteyttä pari kertaa vuodessa. Jäätävä komentti oli "muija kuihtuu silmissä". Siistiä, mitä tohon voi vastata? "Joo, niin olis tarkoitus?" Kuittasin ilmeisesti kohteliaisuudeksi tarkoitetun kommentin jo klassiseksi käyneellä olan kohautuksella. Nykyään kun en jaksa keksiä mitään uutta ja mullistavaa vastausta ulkomuoto-kommentterihin, tunnen kuinka selkäni takana puhistaan siitä kuinka ylpeä on minusta tullut heti kun painoa on tippunut.. Tai no tuskin ne ihmiset joiden mielipiteillä on merkitystä, sillä he tietävät epävarmuuteni ja vaikeuteni vastata kohteliaisuuksiin. Mutta nämä hyvänpäivän tutut saattavat pitää ylpeänä, mutta pitäkööt.

Ylpeydestä puheenollen; Keittiömestari sanoi että olen älykkäin ihminen jota hän on tapaillut. Kuulemma viisauteni veti häntä aluksi puoleen, ja jaksaa edelleen hämmästellä. Arvostaa ihan eri tavalla tällaista piirrettä kuin muita avuja. Näiden muiden avujen omistajia hän onkin sitten aiemmin tapaillut. Nyt herääkin kysymys kuinka tyhmiä ihmisiä hän on aiemmin deitannut? Noh, eihän tuo minulle kuulu, mutta luontainen uteliaisuus nostaa päätään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti