Tänään meni salilla kello rikki. Ensin siitä tipahti sellainen sellainen pimeässä hohtava nappula tuosta klo 12 kohdalta ja hetkeä myöhemmin huomasin että kellosta puuttaa hihnasta ihan kokonainen pala. Kelloni on ehta muovikello (ihku pinkki), jonka ostin tämän vuoden helmikuussa. Äsken yritin etsiskellä kuittia, olisin käynyt tyrkyttämässä kelloa takaisin myyjälle mutta eihän sitä löytynyt. Toisaalta olen tainut tiputtaa kellon lattialle epähuomiossa useammin kuin kerran, joten taitaa lähinnä olla peiliin katsomisen paikka. Harmittaa silti isolla. Kello on sellainen asia, mitä ilmankaan en oikein osaa olla. Alaston olo ilman. Vähän sama juttu kuin se että huomaa kesken päivän kännykän unohtuneen kotia. Mutta kellon puuttuminen on vaan paljon pahempi.
Otsikkoon palatakseni. Samaan aikaan kun salilla ihmettelin hajonnutta kelloani (totuuden nimissä se on varmaan jo hajonnut aiemmin, huomasin vaan sen salilla), kuuntelin (mp3:sta akku loppu) kun joku perstrainer kävi asiakkaansa kanssa läpi tämän viikkoaikataulua. Jos salakuuntelin oikein, ohjelmassa oli kerta salilla ja neljä aerobista harjoitusta viikkoa kohti! Toki en asiakkaan tavoitteita tiedä, ja saatoin myös väärin salakuulla, mutta tuntuu suhde jotenkin, hmm, väärältä? Tai tässä päästään nyt siihen itseni toistoon. Niinkuin olen miljoonasti täälläkin huokaillut, ei noi aerobiset ole millään tavoin mun juttu. En saa itseäni ruoskittua kuin väkisin lenkille, ja silloinkin on pakko olla seuraa. Kesän jälkeen en ole saanut oikein vesijuoksuvaihdettakaan silmään, vain muutamia kertoja olen jaksanut käydä. Ainoa säännöllinen aerobiseni on Bellyfit, joka sekin on sangen matalasykkeistä. Tiedostan, että jotain tarvitsisi tilanteelle tehdä. Ongelmani on spontaani inho ryhmäliikuntaa ja ohjattuja tunteja kohtaan, pois lukien siis ilmeisen. Tai mikäs pakko ihmisen on mitään aerobista harrastaa jos se ei kiinnosta? Salilla riehuminen kun kiinnostaa edelleenkin senkin edestä.
Väsyttää ja vatuttaa. Syyttäisin hormoneja jos niiden vaikutukseen uskoisin. Syytän sadetta ja kiirettä töissä. Äh. Nyt tarttis ostaa jostain motivaatiota.
Tää kaikki vie mut takaisin alkuun.
4 viikkoa sitten
Hormoneja saa kyllä ihan rauhassa syyttää, vaikkei uskoisikaan :D
VastaaPoistaJoskus mulle sanoit, että mietitäänpä minkälainen unelmamisu syntyis, jos yhdistäs sun saleilut ja mun lenkillä puuskuttelut...
Siinä on kyllä miettimistä. Itse en ole saanut saliharrastusta käyntiin, vähän poden samanlaista syyllisyyttä siitä kuin itse podet aerooppisen liikunnan puuttesta.
Toivon teille parempia aikoja ton parisuhdekriisin suhteen. Kahden ihmisen erilaiset toiveet ja haaveet on vaikeaa sovittaa yhteen, mutta ei suinkaan mahdotonta. Ja oman kokemuksen perusteella asia on tasaisin väliajoin vellottava uudelleen läpi. Voimia. :)
Personal trainerin kanssa touhutessa tietysti tulee yksittäisiä viikkojakin, että tekeminen on jotain tiettyä. Silti täytyy myöntää, että tuo kuulosti aika erikoiselta. :)
VastaaPoistaHarmin paikka kellon kanssa.
Sontsis: meitä on moneen junaan ja osa jää asemmallekin :) ehkä meistä jossain aika välillä kummastakin kuoriutuu sellainen superböönä kun päästään estoistamme!
VastaaPoistaKiitos tuesta, kovasti tässä on tsemppi päällä setviä omia ja toisen tuntemuksia.
Outi: Ei munkaan kannattais ehkä niin paljon luottaa salakuuntelutaitoihin, voihan se olla että treenattavalla oli justiinsa joku aerobisen tehoviikko meneillään.
Ja kiitos osanotosta kelloa kohtaan :D